Uudesta putiikki-Fidasta on tullut suosikkipaheeni. Käyn siellä nykyään melkeinpä joka viikko. Hinnat ovat ehkä aavistuksen verran korkeammat kuin tavallisissa Fidoissa, mutta eihän se haittaa, jos ei mitään osta :). Välillä sitten taas tulee eteen sellaisia tilanteita, että ei vaan voi jättää ostamatta. Tökkäsin ihan summassa käteni hinnoiteltujen, mutta vielä paikalleen laittamattomien tavaroiden laatikkoon - ja nostin näkyviin upean käsinommellun pitsiliinan, erittäin hienoa lankaa ja ammattimaista työtä. Noin metrin pituinen (huomatkaa ekassa kuvassa pilttipurkki antamassa mittakaavaa). Aivan ehjä ja tahraton, kertakaikkiaan priimakunnossa. Arvatkaapa, mitä tämä käsityötaidon huippunäyte maksoi?
Yleensä vain hykertelen tyytyväisenä, kun teen loistopitsilöytöjä kirpputoreilta, mutta tämä oli jo liikaa. Minun oli ihan pakko urputtaa myyjille, että liina oli törkeästi alihinnoiteltu. Uutena hankittaessa tälläinen maksaisi vähintäänkin useita satoja euroja, ja koska liina oli aivan uudenveroinen, olisi siitä voinut hieman enemmän veloittaa kuin neljä euroa!! Jos tuollaisen ostaisi esim. viidelläkymmenellä eurolla, niin silloinkin tekisi ihan mielettömän löydön. Italialainen Martina Lace on yksi harvoista firmoista, joka enää ylipäänsä tekee Euroopassa käsinommeltua pitsiä kaupallisesti, ja heidän 90 cm x 90 cm point de Venise Venezia-pitsiliinansa maksaa yli tonnin (kuva alla). Käsinommeltujen pitsien valmistus on siirtynyt suurimmaksi osaksi Kiinaan, mutta vaikka tämä liina olisikin Kiinassa valmistettu, olisi se yhtä kaikki useamman sadan euron arvoinen.
Luulenpa, että se edesmennyt mummo, jonka jäämistöstä kyseinen liina oli Fidalle päätynyt, pyörähtäisi haudassaan, jos hän saisi tietää millä hinnalla hänen aarteensa uudelle omistajalle päätyivät.
Samaisella reissulla nappasin mukaani myös tämän runsaasti työstetyn, näyttävän leikekirjotun liinan.
Tässä liinassa sentään oli tahroja, joten ehkä matala hinta on jotenkin perusteltu.
Löysinpä vielä pienen, soman neulotun pitsiliinan. Lanka oli hienon virkkuulangan vahvuista, varmaan jotain numeroa 80, joten en edes uskalla arvella, minkänumeroisilla puikoilla tätä on taiteiltu.
Liekö sitten 2,5 euroa kohtuullinen hinta vaiko ei? Tietenkin hinnotteluun vaikuttaa se, että monetkaan ihmiset eivät erota hienoa pitsityötä surkeasta räpellyksestä. Ja siis ovat haluttomia maksamaan kalliimpaa hintaa korkealaatuisesta käsityöstä, jolloin hinta määräytyy alimman ymmärystason mukaan. Onneton tilanne, mitenköhän sitä voisi parantaa?