keskiviikko 30. lokakuuta 2013
Hyvää palvelua ja musta pitsi ei hellitä
Tälläinenkin hieno idea näyttää toimivan oikein hyvin: Suomessa valmistettu juhlavaatemallisto, jonka vaatteita voi kaupan tangon lisäksi saada mittojen mukaan teetettynä. Jos vaatetta pitää jostain syystä muokata, firman oma ompelimo hoitaa senkin pienestä maksusta. Klassiset vaatemallit ja huomaavainen palvelu, oikein hyvä siis kaikinpuolin. By Marja nimeltään.
(Tämä ei muuten ole maksettu mainos, vaan kävin kyseisessä liikkeessä hoitelemassa äitini silkkisen juhlamekon korjailua. Helmaan oli tullut tahra, jota ei pesulassakaan saanut pois. Koska samanväristä silkkiä ei enää ollut varastossa, tahrakohta korvataan kahdella murretun roosan värisellä suikaleella. Periaatteessa mikä vain ompelimo voisi tehdä raidan, mutta täsmälleen saman laatuista silkkiä ei välttämättä saa muualta. Ja koska heillä on kaavat tallella kaikista vaatemalleista, jos samaa väriä olisi ollut tallella niin koko helmakappaleen olisi voinut vaihtaa ilman aikaavievää ja kallista kaavan piirtämistä vanhasta kappaleesta).
Olen ostanut samasta kaupasta beigen juhlakäsilaukun ystäväni häihin vuonna noin 2008? 2007? ja se on edelleen pääasiallinen juhlalaukkuni. Loistavaa neutraalia muotoilua, ja väri joka sopii kaikkiin asukokonaisuuksiin.
Joku aika sitten pähkäilin mustan silkkipitsin ostamista tai jättämistä. Päädyin järkiperustein jättämään ostamatta, ja sittemmin se olikin hävinnyt antiikkikaupan tekstiilihyllystä. No eilen piipahdin ihan vain pikaisesti samaisessa kaupassa, ja mikä kangashyllyltä loikkasikaan kimppuuni? Se sama pitsi! En tiedä missä se on piilinyt tällä välillä, mutta siellä se oli edelleen. Nappasin muutaman kuvan.
Enkä vieläkään ostanut sitä!
pitsiaiheinen linkki:
Maison d'exceptions - paljon asiaa mielenkiintoisista tekstiilitekniikoista, muunmuassa pitsistä. Pitsijuttu kertoo pitsivalmistajien perustamasta suunnittelukilpailusta, jossa etsitään uusia ideoita ja näkkulmia pitsinvalmistukseen.
Tunnisteet:
caring for clothes,
consuming,
dresses,
linkit,
links,
remade,
second hand,
silk
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos vaatevinkistä, todella hieno idea! Juhlavaatteet maksavat yleensä kaupan rekistäkin niin paljon, että ei tee mieli laittaa niin paljon rahaa johonkin mikä ei istu täydellisesti.
VastaaPoistaIlokseni huomasin By Marjan nettisivuilta, että tarjolla olevissa iltapukumalleissa on olkaimet! Ihanaa! Jos ei ole joutunut etsimään kaupoista iltapukua jossa on olkaimet, ei voi käsittää miten uskomattoman vaikeaa se on nykyään...
Hyvä jos tästä oli hyötyä! On aina mukavaa, kun tarvitsija ja tuote löytävät toisensa.
Poista