tiistai 22. lokakuuta 2013

Kirja käsissä ja elämää aamu-TV:n jälkeen


 Kirjan muodostaa sopivan välikappaleen Radical Simplicityn ja Chic-kirjan väliin!

Ensinnäkin: nyt sitä saa! Hyvän mielen vaatekaappi on valmis ja kaupoissa! Olen supertyytyväinen, kirja näyttää aivan ihanalta. Hyvä paperi, kaunis kansi, koristeraita sivussa on onnistunut, kaikin puolin juuri sellainen kuin toivoinkin ja vielä vähän parempi.

Tässä minä, televisiohaastattelusta palanneena. Jännitti, aika paljonkin, ennen lähetystä, mutta sitten ajattelin että jos pyörryn suorassa lähetyksessä, se vasta julkisuutta kirjalle tuokin! Sitten helpotti, ja haastattelu meni ohi niin nopesti ettei siinä juuri ehtinyt jännitystä miettiä.

Olispa kiva, jos joku ammattilainen laittaisi aina aamulla meikin :D

Kuvassa Project 333:n mukainen jakkupuku (hei olen niiiin tyytyväinen, että minulla on asu joka pistää päälle jopa televisioon!), kirpparilta ostetut avokkaat, "bisneslaukkuni", Samujin käsineet ja pipo sekä japanilainen silkkivillainen huivi, jonka olen saanut lahjaksi 2007. Sikäli kyllä fuskasin, että korvikset eivät kuuluneet alunperin syksyn kolmeenkymmeneen kolmeen vaatteeseen. Mutta taidan siirtää toiset korvikset pois ja ottaa pienet avainkorvikset tilalle.

12 kommenttia:

  1. Hei, katsoin haastattelusi, sain hyviä vinkkejä ja näytit oikein tyylikkäältä! Laitoin myös kirjan varauslistalle kirjastossa. Kenties sinua ilahduttaa, että kaikki kappaleet oli varattuja, pääsin sijalle 31/31...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan ilahduttaa! Ihan mahtavaa, että varaukset menevät jo neljännelle kymmnelee, ennenkuin kirjaa on kukaan vielä nähnytkään! Kiitän myös kehuista!

      Poista
  2. Oli ihan haastattelua varten herättävä tunti normaaliaamua aikaisemmin. :D Ja kyllä kannatti! Mainio haastattelu oli. :)

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa! Onnittelut kirjasta! Alan pikku hiljaa taipua siihen, että teetetty jakkupuku on jossain vaihessa löydytävä minunkin vaatekaapista. Ja pakko jakaa heti kun tiedon tästä sain: http://www.clothestellstories.com/
    Museoalan kansainvälisten huippujen luoma sivusto, ajattelin että sinua voisi kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiinnostavan oloinen sivusto, vilkaisin vain pikaisesti mutta pitää uppoutua myöhemmin huolella. Kiitos!

      Olen iloinen jos saan saan innostettua muitakin jakkupuvun ja teettämisen iloihin. Ja minä kun ennen inhosin jakkupukuja...

      Poista
  4. Tyylikkäänä kyllä olet ollut - itse en ehtinyt haastattelua katsomaan, mutta onneksi on netti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! täytyy sanoa, että oikeat vaatteet oikealla hetkellä saavat olon aika rauhalliseksi. Vaikka puhuisi pötyö tai pyörtyisi, olisi silti ainakin soveliaasti pukeutunut :D

      Poista
  5. Hyvin meni. Voit olla tyytyväinen. Katsoin haastattelusi iltapäivän uusinnassa, mieheni jo aamulla. Hän oli selvästi kuunnellut tarkasti ja keskustelimme Project 333:sta. Kirjan ostan tyttärelle joululahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että tästä on virinnyt keskustelua! Kerroin jo s-postilla P333:n keksijälle Courtneylle, että kiinnostusta suomen suunnasta saattaa olla tiedossa.
      Ja ihanaa, että aiot ostaa kirjan! Toivottavasti lahjasta tulee mieluinen.

      Poista
  6. Tänne asti piti selata, että löysin kirjan ja tekijän nimen! Ei näy sivupalkissa mainintaa, vai johtuuko se siitä, että minun Firefoxissa on mainosten esto päällä? Aion hankkia kirjan ja odotan seuraavaa. Tämä on todella blogi, jota suosittelen.

    VastaaPoista
  7. Kiitos huippuhyvästä kirjasta, sain sen juuri luettua. Puhuttelevaa tekstiä, josta on mukava vaihtaa ajatuksia kavereiden kanssa. :)

    VastaaPoista