Paljastusten aika: Vaatehankinnat ja -kulut 2015

Hyvää uutta vuotta kaikille! Pahin muuttohässäkkä on ohi ja olemme asettuneet uuteen kotikoloon, nyt ehdin vaihteeksi blogitella. Lupaan järjestää sen aiemmin mainitsemani arvonnan... mutta ensin
on taas Vuotuisen Vaatekatsauksen aika!

Rahaa vaatteiden ja asusteiden hankkimiseen on mennyt vuodessa 1634 e. Jos urheiluvälineeksi tulkittavat juoksuhousut laskee pois, niin tulos on 1569 e, joka on vain kolmisen sataa enemmän kuin mikä vuotuinen budjettini oli... En tiedä mistä päästä kannattaisi säästää enkä kadu juuri mitään, minulla vaan sattuu olemaan pöyristyttävän kallis vaatemaku (mitä tulee uutena ostettuihin asioihin). Edes huonojen ostosten poisjättäminen ei olisi juuri auttanut, sillä olisin säästänyt vain noin 55 euroa. Silkkikukkia ym tarkkaan ottaen tarpeetonta vaikkakin ilahduttavaa tilpehööriä olisi voinut hommata vähemmän, mutta ei raha niihin kulunut vaan kalliisiin kesäkenkiin, kalliiseen alusvaatesettiin, kalliiseen silkkivuoriin, kalliiseen neuletakkiin ja sukkahousuihin. Kaikki näistä olivat parhaiden hankintojen joukossa, joten ainakin raha on mennyt hyvään käyttöön.

Vaate- ja kenkähuoltoon meni hiukan yli 150 e.

Määrällisesti vaatteita+asusteita tuli talouteen noin 58-60 kpl eli keskimäärin viisi kuukaudessa (en enää muista tarkalleen monetko alushousut ompelin, siitä epämääräisyys). Tavaroista kuusi on poistettu kierrätykseen, sekä joitain sukkahousuja lienee kulunut puhki. Upouusia tuotteita ostin tai teetin 20 kpl joista 9 sukkahousuja ja 2 alusvaatetta. Lisäksi ostin uutena kolme kangasta – ennenkuulumattoman hillittyä! – joista enää yksi on ompelematta.


Vuoden kenties paras vaateoivallus oli hyvän alushousukaavan kehittäminen, jolla ratkaisin vuosia jatkuneen alushousuongelman. Nyt loihdin vanhoista t-paidoista ja pitsinrippeistä pöksyjä milloin huvittaa!

Tässä suoraan läppärilläni pitämästäni tekstitiedostosta mitä tänä vuonna on tullut vaatekaappiin kasattua sekä selittelyitä. Sinisellä erikoisen hyvät hankinnat, punaisella huonot, kursivoidulla vaatteiden ylläpitokulut ja * tarkoittaa uutena kaupasta hankittua tai teetettyä.

Vaatekulut 2015

Tammikuu
- Pitkät villasukat Kontista 8 e
- Musta pitkä hame ystävältäni Elliltä 0 e (tätä käytän keväällä ja syksyllä, huiskahtelee ihanasti)
* Helmikorvakorut 3,5 e (>> poistettu koska liian pienet, mikä olisi pitänyt älytä alunperinkin)
* Sinivihreävalkoinen villakangas Eurokangas 47 e (tästä tuli viittakombo, ja oli siis loppujen lopuksi hyvä hankinta, vaikka ei ollut yhtään harkittu!)
- Aluspaita ruskeanvihertävä Kierrätyskeskus 2 e

Helmikuu
* Mustat Vogue puuvillasukkahousut 32 e
* Mustat Philippe sukkahousut 26 e
- Hattuneula & nailonsukat vintagekaupasta 25 e (suosikkihattuneulani mutta ihan turhat vintagesukat)
* Silkkivuoria 121 e (viittakomboon. Kallis ostos, mutta mikään ei ole ihanampaa kuin raskas silkkivuori joka saa viitan soljumaan ympärillä sulokkaasti)

Maaliskuu
- Beiget käsineet ja silkkikukka vintagekaupasta 26 e
- Mustat käsineet 3 e
- Beiget lyhyet käsineet 5 e (ostettu hätäpäissään kun kaupungilla hukkui juuri käsine >> poistettu kierrätykseen, koska liian lyhytvartiset)
- Musta juhlakäsilaukku vintage-fb-ryhmästä 40 e (korvasi aiemman mustan käsilaukun, joka oli liian fiini arkikäyttöön, mutta liian arkinen juhlakäyttöön)

Huhtikuu > Hyviä ja huonoja ostoksia euroopankiertomatkalta
- Sininen pilkullinen silkkimekko Pariisin vintagekaupasta 10 e (käytössä kotimekkona, mutta oli minulla niitä ennestäänkin. Taitaa joutua kierrätykseen)
* Repetton mustat minä perhonen ballerinat 250 e (suosikkikesäkenkäni)
* Musta pellava-T-paita Kööpenhaminasta 53 e (suosikkikesäpaitani)
- Harmaanvihertävä pitkä aluspaita / kierrätystehtaan ilmaistori 0 e

Toukokuu
* Siskoni neuloma villamekko 0 e (tämä oli päällä käytännössä koko joulukuun, ihana ja lämmin!)
Roikkuvat helmikorvakorut 3,5 e (korvaavat viemäriin hulahtaneen perushelmikorvakorun)
* Italialaiset silkkialusvaatteet 258 e (alusvaatelaatikossa pitää mielestäni aina olla yksi superhemaiseva luksussetti, ja edellisen ostin häihini vuonna 2006, joten ne oli aikakin korvata)
* Juoksuhousut Howies 65 e (ei ole housujen vika, että viimeisen parin kk:n aikana ei ole tullut juostua)
3 kengät ja saappaat suutari 95 e
Parikan laukun napin kiinnitys 8 e
- Tein korun (mustat helmet + simpukankuoria) 0 e

Kesäkuu > Tarpeeseen ja käyttöön
* Pellavamekko Knitworks 30 e (kesän perusvaatteeni)
* Valkoinen neuletakki Knitworks 110 e (toiveiden mukaan tehty ja toimiva!)
* Nailonsukkahousut Wolford 30 e (Kalliit. Koska edelleen ehjät, hintansa arvoiset)
- Ompelin kahdet alushousut
* Hattu (teetetty Kuuralla) 70 e

Heinäkuu > Ei mitään ostoksia. Näitä kuukausia voisi olla enemmänkin...

Elokuu > varaudun syksyyn
- Takki ReMake vintage 75 e

Syyskuu
Minä perhonen/repetto kenkien pohjaus 40 e
- Sain valmiiksi viittakombon sekä muutamia kipeästi kaivattuja alushousuja
* Tiina Talvikin ompelema silkkialusmekko 80 e (tämä menee siskoni neuloman villamekon alle)

Lokakuu > valtavasti hankintoja
* Tryffelinväriset sukkahousut 24 e (>> Sukkahousumyyjättäret maanittelevat minua aina ostamaan liian pieniä sukkahousuja. Joko osaan pukea takamukseni niin, että se näyttää todellista pienemmältä, tai sitten muut naiset pitävät kireämmistä sukkahousuista kuin minä. Joka tapauksessa nämä poistettu sutjakkapehvaisemmalle siskolle)
* Vogue puuvillasukkahousut x 5 164 e (Ostin viidet kun sain kuulla, että näiden ehdottomasti parhaiden sukkahousujen valmistus on lopetettu. Kolmet voguet on vielä korkkaamatta.)
- Mustat käsineet Tukholmasta 4 e
- Vyö Beyond Retro/Tukholma 12 e (osoittautui liian leveäksi takkiin, mutta hyvä hameen kanssa. Ei varsinaisesti välttämätön mutta saa olla taloudessa.)
* Musta villatrikoo tukholma 40 e (vielä minä joku päivä teen tästä itselleni talvisen kynähameen)
- Vyöt (x3) kierrätyskeskuksesta 7 e  (>> tarvitsin syystakkiin vyön, testasin eri vöitä. Kolmesta kaksi laitettu takaisin kiertoon, loppujen lopuksi pidin sen jonka sain ilmaispuolelta)
- Tein mustan rannekorun + persikanvärisen rannekorun
- Punaiset kumisaappaat kierr. kesk. 5 e (mikä säästö! Olin jo vähällä hankkia yli satasen designsaappaat hapertuneiden vanhojen korvaajaksi, kun löysin nämä kierrätyskeskuksesta)
- Punainen villahuivi kierr. kesk. 2 e (saappaiden kanssa pirteä yhdistelmä)
- Violettipinkkki silkkikukka kierr kesk. 0.5 e
- Kahdet käsineet (toffeeväri + valkoiset "strings") kierr. kesk 2,5 e

Marraskuu
Napinläpi takkiin Remake 10 e
- Kapea vyö marttojen vaatevaihtopisteestä 0 e (>> ei sitten ollutkaan hyvä, palautettu kiertoon)
- Kaulus syntymäpäivälahjaksi siskolta

Joulukuu >> muutin ja vietin joulua!

Impulssiostoksista

Viime viikolla minua haastateltiin kotivinkin Minun tyylini-palstalle, ja journalisti (aivan ihana tyyppi!) kysyi, eikö minua vaivaa impulssiostelu. Oltiin siis juteltu P333sta ja vaatekaapin kohtuullistamisesta. Ja huomasin, että ainakaan vaatteiden kohdalla ylipääsemättömiä impulssiostoshimoja ei vaan enää juurikaan tule. Viimeisin impulssiostokseksi laskettava juttu oli punainen villahuivi, jonka ostin täysin rationaalisen harkittujen punaisten kumppareiden kanssa Kierrätyskeskuksest. Sitä edellinen tapaus oli huhtikuussa pariisilaisessa vintageliikkeessä, sininen silkkimekko. Kaksi höyrähdystä vuodessa on siis suurinpiirtein impulssiostostahtini tätä nykyä.

Nykyään minulla on niin selvänä päässä sekä vaatekaapin tilanne että siihen kohdistuvat tarpeeni että kodin tilavuus että käytettävissä oleva aika, että lopputuloksena ei vain tee mieli ostaa mitään sellaista joka ei noiden asioiden muodostamaan yhtälöön mahdu. Toki kaikenlaisia päähänpälkähdyksiä tulee jos jotain kivaa näkee, mutta jo kauan ennen sitä hetkeä kun kukkaroa pitäisi raottaa, olen käynyt läpi mitä hyötyö/iloa käsillä olevasta mahdollisesta ostoksesta olisi, ja yleensä tilanne on se, että vaatteesta ei olisi todellista käyttöhyötyä enempää kuin niistä jotka minulla jo on. Muistan tunteen, että jokin vaate on p-a-k-k-o ostaa, mutta en pysty enää samaistumaan siihen. Kun on raahannut kassi kassin perästä tarpeettomaksi ja kodin epäsiisteyttä aiheuttavaksi paljastunutta tavaraa kierrätykseen, on selvinnyt kuinka painavalta tavara tuntuu poisvietäessä, vaikka se hankittaessa vaikuttaisikin kuinka hauskalta. Suhtaudun siis epäluuloisesti joka tavaraan, joka pyrkii kotiini.

 

Viime vuonna ostin nämä kaksi vintage-lastenmekkoa kirppikseltä – 

puhdas impulssiostos. Korjasin niiden viat ja myin eteenpäin, joten hyvin kävi.

 

Kaikkia vaateostoksia en tietty suunnittele yksityiskohtaisesti kuukausikaupalla etukäteen, mutta on erotettava sattumalta löytyneen vaatekomeron todellista puutteellisuutta paikkaavan vaatteen ostaminen siltä seisomalta kun se eteen marssii ja toisaalta puhdas impulssiostos = vaatekaapin sisällöstä riippumaton, ulkopuolisen tunneimpulssin aiheuttama ostos.

Astioiden ja muun kodintavaran impulssiostoksille tehokkain rajoitin on tieto lähestyvästä muutosta. "Haluanko kantaa tätä niska limassa asunnosta toiseen?" on kysymys, johon todellakin yleensä tulee vastattua ei, ilman erityistä ponnistusta. Niin ja, jättikierrätyskeskuksen astiahyllyt, jotka notkuvat mitä hurmaavimpien kippojen painosta... maailmassa on kertakaikkiaan niin järjettömän paljon ihania astioita, että niitä on hyödytöntä koittaa haalia kaikkia itselleen.

Kangaskaupoissa tulee välillä pölähdyksiä, mutta onneksi niitäkin vähemmän kuin ennen. Keeppikombon tweed oli pölähdys, mutta sain sen käännettyä voitoksi ja siitä tekemäni vaate on niin hyvä että impulssiostos ei olisi voinut olla parempi vaikka olisin meditoinut sitä vuoden. Täydelliseen mielenhallintaan en sentään vielä kykene, vaan impulssiostelen ruokakaupassa ja lehtihyllyllä. Ruoka ja lehdet eivät onneksi aiheuta samanlaista pysyvää kodintuketta kuin vaatteet tai muu tavara.

Lisäys:
----
sikäli kun tämä kuulostaa jotenkin itsetyytyväiseltä, niin... no, olen melko tyytyväinen itseeni, kun olen saanut aikaiseksi psyykessäni ja käyttäytymisessäni varsin suuren muutoksen! Tietäisittepä mistä olen lähtenyt liikkeelle (tiedättekin, jos olette seuranneet blogia pitkään ja/tai lukeneet Hyvän mielen vaatekaapin).

Tekstiilijätevuori kohoaa

 

Viime viikolla kävin Suomen ympäristökeskuksen järjestämässä Texjäte-seminaarissa. Siis tekstiilijäte, joka on viime aikoina ollut uutisissa, koska sen vieminen kaatopaikalle loppuu 2016. Tämä ei kuitenkaan vaikuta yksittäisen kuluttajan elämään, sillä kunnallinen jätehuolto huolehtii sekajätteen kohtalosta edelleen, johon tekstiilijäte päätyy jos sille ei muuta keräystä ole järjestetty.

Tapahtumassa esittivät tutkimustuloksiaan ja näkemyksiään monen eri tahon edustajat, niin tutkijat kuin tekstiili- ja vaatetusteollisuuden edustajat. Suurin ongelma, joka tekstiilijätteeseen liittyy, vaikuttaisi olevan se, että tällä hetkellä sille on vain niukasti käyttöä, joten sen kerääminen (nimenomaan siis jätteen, ei sellaisenaan käyttökelpoisen tekstiilin) on melkolailla turhaa. Jos Ali Harlinin tiimi saa liuotusmetodinsa toimimaan teollisessa mittakaavassa, niin sitten asia muuttuu – jätteestä tulee todella raaka-ainetta. Mutta sitä ennen tekstiilijäte on vain jätettä, jonka paraskin kohtalo on poltto. On hullua, että niin paljon arvokasta materiaalia ja työpanosta sisältävä aines ei toistaiseksi kelpaa muuhun (toki pienissä määrissä mekaaniseen kierrätykseen, mutta se on marginaalista), mutta minkäs teet: yli 10 kg tekstiilijätettä per henkilö per vuosi joutuu kaatopaikoille tai polttoon. Määrä ei ole arvailua, vaan todella laskettu kaivelemalla roskiksia. Kierrätystuotteille ei kertakaikkiaan ole niin paljoa kysyntää, että kaikki kierrätyskelpoinen saataisiin uudelleen käyttöön.

(Ihmettelein Elisa Kärjen kanssa, miten paljon muiden ihmisten oikein pitää tunkea tekstiiliä jätteeseen, että tuohon lukuun päästään, kun tuntuu että itse kun on hyvä jos saanut tuon 10 kg koko elämänsä aikana laitettua puhkikuluneiden sukkien ja vanhoista vaatteista leikattujen pyyhkimärättien muodossa roskiin. Vaikka huomioin yhden täysin loppuunkuluneen ja turkiskuoriaisten nakertaman maton, joka päätyi sekajätteeseen, niin en sittenkään pääse lähelleäkään tuota 10 kg/ vuosi.)

Minun tulppaanimekkoni, jonka olen saanut isoäidiltäni - 

hyvää kotimaista 70-luvun laatua, joka kestää ja kestää. 

Vieressä ystäväni Ellin 1990-luvun viskoosikukkamekko. 

Hyvin näyttää kestäneen sekin.

Tästä päästään taas siihen, että ongelman alku ja juuri on ihan muualla kuin loppusijoituksessa. Tekstiilikuitujen tuotantomäärät ovat liki kolminkertaistuneet sitten vuoden 1980, ja siispä myös kuiduista tehtyjen tuotteiden. Käsityöopettajien laitoksella on tehty jo vuosikymmeniä mielenkiintoista tutkimusta: ensimmäisen vuoden opiskelijoita on pyydetty laskemaan vaatteensa. Vuoden 1990 opiskelijoilla oli puseroita keskimäärin 29. 2012 aloittaneilla puseroita oli 71. Muistan kyllä vuoden 1990, eivätkä ihmiset silloin rahjustaneet rääsyissä tai yleisesti kokeneet kärsivänsä vaatteiden vähyydestä. Ja silti siihen verrattuna määrä on reilusti yli tuplaantunut. Teksiilijätteen valtavien vuorien käsittelyn ongelma ei olisi ongelma, jos jätettä ei olisi näin paljon. Jätettä ei olisi näin paljon, jos tekstiileita ei ostettaisi näin paljon. Kuluttaja voisi siis katsoa tässä asiassa todellakin peiliin. Toisaalta myös kyselyssä, jossa selvitettiin ihmisten kiinnostusta tekstiilijätteen lajitteluun ym. selvisi, että lähes 70% vastanneista on laittanut vaatetta pois, koska se on mennyt pesussa pilalle. Toki tuohon mahtuu muutama vahingossa valkopyykkiin eksynyt villapusero, mutta käytännössä arvelen sen tarkoittavan kulahtamista ja nukkaantumista. Kun vaate on tehty kankaasta joka rumistuu nopeasti ihan normaalissa käytössä ja pesussa, vikaa on myös valmistajissa.

Seminaarin loppupuheenvuoron käyttikin GlobeHopen Seija, joka vaati jonkinlaista lainvoimaista laadun säätelyä. Jos ihmiset ovat niin tietämättömiä tai ahneita, että haksahtavat uudelleen ja uudelleen ostamaan lähes kertakäyttölaatua olevia tekstiilejä, pitäisi jonkun yleisen tahon varmistaa että surkeaa laatua ei tuoteta. Kertakäyttötekstiili on materiaalin ja luonnonvarojen armotonta haaskaamista, jota ei ole mitään järkeä sallia. Työvaatepuolella laatu- ja kestävyysstandardeja on, mutta kuinka ne saisi tavalliseen vaatemyyntiin?

Vaatteiden määrästä ja vähän muustakin

Kaikenlaista ajatuksia herättävää on viime aikoina ollut vaateaiheesta mediassa.

Nyt se Kuningaskuluttajan jakso, jossa esiinnyn asiantuntijavieraana tuli ja meni, ja sen perään tuli vielä vaatemielessä mielenkiintoinen toinen jakso, jossa selviteltiin mitä valmistusmaa kertoo vaatteenvalmistajien työoloista ja mistä maasta tulevia vaatteita kannattaa ettiseltä kannalta miettien ostaa. Kuningaskuluttaja tulee siihen minustakin oikeaan johtopäätökseen, että valmistusmaa itsessään ei kerro paljoakaan, eikä erikoisesti kannata boikotoida jotain valmistusmaata sillä ei siitä ole mitään hyötyä siellä eläville vaatetyöläisille. Yhteydenotot firmoihin ja jos oikein innostuu, poliittinen työ tuotantomaiden ihmisoikeuksien huomioimiseksi ja kehittämiseksi, ovat ne keinot joilla voi suunnata asioita parempaan suuntaan. Jos aihe kiinnostaa, ei missään tapauksessa kannata vain jäädä voivottelemaan kaakkois-Aasian ompelijoiden onnetonta asemaa. Takuueettiset vaatteet saattavat olla (joskaan eivät aina ole) hinnakkaita, mutta firmojen piinaaminen vaikeilla kysymyksillä on ihka ilmaista.

Siinä "minun" KK:n jaksossani laskettiin vaatteiden määrää. Itse en ole saanut aikaiseksi vielä raahautua kellariin ja laskea vaatteitani, vaikka olenkin asiaan nähden utelias. Mutta tästä vaatteiden määrän laskemisen järkevyydestä voi toki keskustella. Arkijärki kritisoi määrän yksipuolista tuijottamista, osin perustein joista olen samaa mieltä, samoin kommenteissa on fiksuja näkökulmia. Esim. siis oleellista ei ole kullakin hetkellä omistuksessa olevien vaatteiden määrä, vaan hankittujen vaatteiden kokonaismäärä. Jos siis kaapissa on vain 5 vaatetta, mutta se johtuu siitä että ostaa joka päivä uuden asukokonaisuuden ja heittää edellisen päivän kledjut roskikseen, niin minimäärässä ei ole mitään ihailtavaa (jos viedään esimerkki aivan äärimmäisyyksiinsä).

Mutta vaatteiden kokonaismäärä kuitenkin kertoo jotain, se ei ole aivan turha numero. Kukaan ei ehdi kuluttaa tuhansia vaatteita loppuun asti koko elämänsä aikana. Ja kuinka moni edes haluaisi käyttää samoja vaatteita esim. 30 vuoden päästä kuin nyt? Jos omat mielipiteet eivät muutu, niin muoti kumminkin muuttuu, ja todennäköisesti oma kroppa. Jos oma vaatevarasto on sen kokoinen, että siitä riittäisi ehjää päällepuettavaa vielä eläkeikäisenäkin, niin silloin kyllä voi ajatella omistavansa liikaa vaatteita. Lisäksi valtava vaatevarasto kertoo siitä, että ei ihan tiedä miksi ja mihin tarkoitukseen vaatteita tarvitsee, koska eivät ne vaatteet aivan itsestään ole komeroon ryömineet. Kun tietää mitä tarvitsee, tietää myös mitä ei tarvitse, ja voi vapauttaa ylimääräiset vaatteet muiden käyttöön sekä itsensä ja kotinsa niiden säilömisestä.

Sitäpaitsi kokemus osoittaa, että mitä enemmän vaatetta ihminen omistaa, sitä enemmän hän kokee tarvitsevansa (ja tietyllä tasolla on oikeassakin). Kas kun pitää olla saappaat jotka sopivat punaiseen mekkoon, mutta myös toiset erimalliset saappaat jotka sopivat siniseen mekkoon, mutta kummatkaan eivät sovi farkkujen kanssa, jolloin vielä tarvitsee kolmannet saappaat (ja sama juttu kaikkien muidenkin vaatteiden ja asusteiden kanssa). Jos hankkiutuisi eroon farkuista ja sinisestä mekosta, eläisi ihan tyytyväisenä yksillä saappailla. Ja kun tähän lisää sen, että yksi lisävaate tuhannen joukkoon on mitätön, tuskin huomattava lisäys, niin uutta hankkii isoon läjään luultavasti huolettomammin kuin huolella kuratoituun pikkukokoelmaan. Kompaktin vaatekokoelman sisällön pystyy pitämään kerralla mielessään, joten uutta ei tule hankittua epämääräisen arvelun vallassa "minulla saattaa olla tämän kanssa jotain soveltuvaa". Tai näin ainakin minulla.

Ylipäänsä olen sitä mieltä, että jos ei ikinä saa käytettyä yhtään vaatetta loppuun (sukat ja alusvaatteet poislukien), niin silloin tietää omistavansa tarpeettoman paljon vaatteita.

Oho, tästä tuli niin pitkä, että kommentoin H&M:n Perssonin lausuntoa ensi kerralla. Sitä odotellessa voi lukaista Outi Pyyn vastineen!