Vaihtokauppoja

 Niin paljon kun olenkin viime aikoina miettinyt vaatteiden ostamista ja miten sitä järkeistetään, haksahdin silti matkalla hölmöön hankintaan. Firenzessä (kuuluisa käsinekaupunki) tarkoitukseni oli ostaa pitkähköt vuorettomat käsineet, jotka sopivat yhteen Tiina Talvikin ompeleman 3/4-hihaisen välikausitakin kanssa. Menin käsinekauppaan. Esitin toiveeni. Myyjä kehui lapsen, lapsen kengät ja vielä minut, ja sitten kertoi, että pitkiä vuorettomia käsineitä heillä ei ole, mutta olisi nämä kauniit ihan lyhyet sähäkän pinkit, jotka sopivat myös erinomaisesti viehättävään takkiini. Ja minä pöhkö menin ostamaan ne.

Mutta eivät ne ole yhtään käytännölliset! Ranteeseen tuulee. Ja miksi ihmeessä suostuin ostamaan pinkit?! Eivät mätsää tyyliini yhtään. Typerä ostos. Miten voikin langeta nii-iiin vanhanaikaiseen!

 

 Mutta onneksi Hertta nappasi ne Vaatelainaamon kokoelmiin ja minä sain vaihtokauppana jäsenyyden kultatasolle (3 tuotetta, 2 viikkoa). Hyvä diili ja olen tyytyväinen!

Olen oppinut välttämään pöljät ostokset normaalioloissa, mutta näemmä matkalla olen vielä sellaisille altis. Jotenkin se tunne siitä, että tänne ei voi enää palata, ja parasta ostaa jotain kun voi... no, koitan oppia tästä jotain!

Toisekseen: parsintataidon etuja. Parsin työhuoneemme uuden tulokkaan Heinin sukat, ja hän antoi vastalahjaksi todella herkullisen itse leipomansa leivän. Tytöt! Parsintataidon hankkiminen on teille loppuelämänne onnistuineimpia sijoituksia, sillä voi saada leivän pöytään olosuhteista riippumatta.

 Nam!

 Ainiin! Mikä lintu tämä mahtaa olla? Olin pari päivää sitten menossa Tyyli-iltaan Fidaan (siitä kirjoitan pian!), ja Ruttopuiston kohdalla kuului niin monipuolista linnunlaulua, että aloin epäillä kyseessä olevan jonkin äänitteen. Mutta tuon eksoottisen kellanvihertävän tirpan nokasta kaikki sävelet ryöppysivät.

Antiikkisukkia So-En -lehdestä

Aluksi: So-En on mielestäni maailman paras muotilehti. Se esittelee muotia haute-couture-ylellisyyksistä halvimpiin kirpparilöytöihin, muodin historiaa, uusimpia virtauksia, kaikkea innovatiivista ja jännittävää, käytännöllisen päällepuettavasta (olettaen jos siis sattuu olemaan vaikka vaatetusalan opiskelija) villlin konseptuaalisen taiteelliseen. Mukana kaavoja, populaarikulttuurin uusinta uutta ja joka sivulla noin sata ideaa. Lehteä julkaisee tokiolainen muoti-instituutti Bunka College ja sitä voi tilata mm. CD-Japanilta.

Ainoa, mitä lehdeltä enää voisi toivoa, on paperi, joka ei kiiltelisi niin helkkaristi. Liukaspintainen paperi tekee sivujen valokuvaamisen todella hankalaksi. Ja saisihan lehdestä vielä enemmän irti, jos osaisi lukea kunnolla japania!

 Uusimmassa So-Enissä oli pitkä artikkeli sukkien historiasta, keskittyen erityisesti 1700- ja 1800-luvuille. Katsokaa, miten hurmaavia pitsisukkia! Ei ihme, että nilkan vilahtamista pidettiin viettelevänä, kun sitä somistivat näin sievät pitsikoristukset.
Kuvia seuraa:

 En pysty kuvasta aanomaan, onko koneella vai käsin tehtyä pitsiä. Luultavasti käsin.

 Käsin valkokirjotut sukat... mielikuvituksen rajoja hipovaa ylellisyyttä.

Keskellä oleva vempele on stocking frame, jolla ensimmäisenä koitettiin tehdä pitsiä koneellisesti. Tulokset eivät olleet järin ihmeellisiä, mutta sitäkin uraauurtavampia. Pääasiassa sitä kuitenkin käytettiin - kuten nimestä voi aavistaakin - sukkien kutomiseen.