Kampalankaa, suomenlampaita ja tupasvillaa

 Katselen lumisadetta sohvaltani, juon timjami-sitruuna-hunajateetä 

ja kuuntelen Dorothy Ashbyn angoranpehmoista harppumusiikkia. OK maanantai!

Kuvassa myös Salo-Angoran tupasvilla-villalanka.

Kävin perjantaina visiitillä kurulaisessa (Tampereelta pohjoiseen, nyk. Ylöjärveä) kehräämö Salo-Angorassa. Retken pääaiheena olli tietysti oppia villalangoista ja niiden laadusta mutta kuulinpa samalla myös angorasta, tupasvillasta, koirankarvasta ym harvinaisemmista materiaaleista. Eine ja Markku Niemi näyttivät koneet ja kertoivat hurjan paljon mielenkiintoista, suuri kiitos vielä! Alunperin tarkoitus oli kehrätä omien angorakanien villaa, mutta sitten toiminta laajeni muihin kuituihin. Angorainen nimi jäi.

Eine Niemi ja kotivärjätty lanka (unohdin millä kasvilla värjätty).

 Myymälässä oli aivan huikeita lankoja, oli vähällä etten ostanut itselleni, vaikka juuri viime syksynä lahjoitin lankajemmani himoneulojatutulleni – koska en vaan itse neulo. Yhden langan ostin, sen joka näkyy ylimmässä kuvassa, ja sen laitan tulevaan arvontaan palkinnoksi!

 Kahta luonnonharmaata - aivan ihana lanka!
Tästä tulisi niiiin kaunis huivi tai ääh mikä vaan.

 Lupiinilla ja poimulehdellä värjättyä lankaa, jännät

jotenkin mystiset sävyt!

Salo-Angoralla on sekä kampalanka- että karstalankakoneita, tapasin ensinmainitut. Oli taas ihania kauniita vanhoja tekstiilikoneita! Karstalankakoneet ovat eri paikassa, myymälä ja kampalankakoneet ovat entisellä kyläkoululla. Salo-Angora on ilmeisesti ainoa paikka Suomessa, jossa kehrätään oikeaa kampalankaa, karstalankakehräämöjä on useampia.
Salo-Angorassa voi teettää lankaeria omien toiveiden mukaan, myös koneneulontaan sopivia lankoja.

Jos minulla nyt olisi oma vaatemerkki, niin tältä istumalta alkaisin teettää täysin kotimaisia villavaatteita. Tai myös jos olisin Stockmann, niin tekisin saman, ja brändäisin ne luksukseksi ja vieläpä hyvin perustein. Aidon suomenlampaan villa on muuten parhaimmillaan todella hienoa = ohutta, Markku Niemi sanoi että suomenlampaan villa on alle 30 mikronia eli samaa kuin merino, jota rahdataan hirveitä määriä Australiasta ym. Harmi vain, että tätä arvokasta ainetta ei oikein osata arvostaa, ei jalostuksessa, kasvatuksessa eikä muutenkaan. (Sama valitus kuin jo talvisodan aikaan, mutta jotkin asiat eivät tunnu muuttuvan!)

Karstalanka on siis villalankaa, jota tehdessä kuidut karstataan (harjataan), kampalankaa tehdessä kuidut kammataan ennen kehräämistä suoriksi ja kaikki lyhyt nöyhtä ja pörrö poistuu, joten lanka on hienoa ja sileää. Karstalanka on rouheampaa ja pitää paremmin lämpöä, kampalanka sileää sekä voidaan kehrätä hyvinkin ohueksi.

Matkalla kampaamoon 

Pikku onnetarta ei juuri kehruuteknologia kiinnostanut, mutta onneksi 

paikalla oli myös tämä pieni hyvin innokas hauva!

Ihanteellinen järjestys olisi että lampaat keritään kahdesti vuodessa (lyhyempi talviperiodi ja pidempi kesäperiodi). Villa olisi järkevintä pestä keväällä tai kesällä, jolloin kuivaaminen ei vaadi niin paljoa energiaa kuin talvipakkasilla. Eine hieman valitteli, että asiakkaille tulee monesti herätys nurkassa pitkään lojuneen villan kanssa sitten, kun oikein alkaa pakastaa ja tuiskuttaa... Salo-Angorassa pesu tapahtuu vain vedellä, ei siis pesuaineita käyttäen, jonka etuna on että villan ominaisuudet säilyvät parempina. Lienee ekologisempaakin, kuten toiminnassa pyritään muutenkin olemaan. Pesuvedetkin lämmitetään lähiseudun puuhakkeella.

Yksisäikeinen lanka ja neulomista ja virkkausta yhdistävä tekniikka

Niemet ovat aivan intohimoisia villaihmisiä ja itsekin innostuu kun kuuntelee heidän puhuvan villasta ja lampaista. Salo-Angoran omissa langoissa ei käytetä tekokuituja eikä myöskään superwash-käsiteltyä villaa (tilauslangat tehdään toki tilauksen mukaan). Eini Niemi kertoi, että 100% villasta neulotut sukanpohjatkin pysyvät hiutumatta jos ne tekee keksinkertaisiksi tai hieman huovuttaa. Polyamidilisä ei siis olekaan sukissa välttämätön - kertokaa neulojat tästä kokemuksianne! Superwash-käsittely tekee villan kylläkin konepesukelpoiseksi, mutta myös muuttaa sen tunnun kovemmaksi ja puuvillamaisemmaksi sekä heikentää lämmönpitoa – tunnunstelin superwash-lankaa ja puhdasta villalankaa ja ero on kyllä huomattava, käsittelemättömän villan eduksi.

Jos on esim. menossa Seitsemisen kansallispuistoon, niin tuolla kannattaa ehdottomasti poiketa. Julkisilla ei valitettavasti kovin lähelle pääse, minäkin pyytelin kyydin vanhemmiltani. Heidän luontokeskusreissunsa meni kyllä pieleen, koska keskus olikin vastoin nettisivun tietoja kiinni.

Kotimatkalla kuunvalossa

Kännykkävaatteet

Pikapäivitys teknologian ja puekutumisen liitosta!
Anrealage, japanilainen vaatemerkki joka pitää näytökset Pariisissa, on tehnyt melkein mitä ennustin Hyvän mielen vaatekaapin tulevaisuusskenaariossa: vaatteissa on piilotettuna jippoja, jotka paljastuvat vasta salamalla otetussa kännykkäkameran kuvassa. Ei ihan virtual realityä vielä, mutta sinnepäin :) (Lukekaa enemmän täältä jos kiinnostaa).

Suosikkilookkini anrealagen kokoelmasta
1. Viittahaalari

2. Nokkelasti leikattu mekko pullistuvine hihoineen

Heijastavaa pukeutumista on suunnitellut myös entinen opiskelutoverini Laura Juslin, ehkä vielä hyödyllisemmässä hengessä kuin anrealage.

Pitsikatsaus sitten joskus myöhemmin, nyt varaudun kuvauksiin!

Viikon tiedonmurunen

Olen ihmetellyt, miksi vanhat (~ ennen seitskytlukua tehdyt) kankaat pysyvät siisteinä kulumisestä huolimatta - eivät siis nuhjaannu, nukkaannu tai kulahda. Luulenpa nyt selvittäneeni syyn: langan kehruutekniikka. Ennen 70-lukua lanka kehrättiin teollisuudessa rengaskehruu-nimisellä menetelmällä. Sitten yleistyi huimasti nopeampi roottorikehruu. Näiden ero lopputuotteen kannalta on se, että ensiksimainitussa kuitujen päät suuntaavat langan sisään, jälkimmäisessä taas langan pintaan. Luonnollinen seuraus kuitujen päistä langan pinnassa on, että ne tarttuvat toisiinsa ja muutenkin pyrkivät karkuun ja törröttämään, jolloin seuraa kankaan pinnan kulahdus.

Langan pintaa voidaan silottaa gaseeraamalla (käristämällä) langan pinnasta esiinpistävät kuidut ennen kankaan kutomista, ja valitsemalla mahdollisimman pitkiä ja huolellisesti kammattuja kuituja, mutta joka tapauksessa rengaskehrätty lanka pysyy siistimpänä.

EDIT: No voihan nolous! Olin lukenut väärin - sittenkin rengaskehruussa tulee enemmän kuidunpäitä langan pinnalle. Roottorikehruun yleistyminen osuu kuitenkin täydellisesti yksiin kulahtavien kankaiden yleistymisen kanssa, joten jokin sen ominaisuus on huonompi. Esim. tämä perusteellinen PDF  (Textiles, Sara J. Kadolph and Anna L. Langford) kertoo, etttä "Rotor-spun yarns have a higher twist at the center of the yarn" ja rengaskehrätyissä taas kierre on sama kautta koko langan. Ehkä siis löysempi kuitujen kierre langan päällisosassa aiheuttaa kulahtamisen. Samaisesta PDF-stä sivulta 11

löytyvä taulukko vertailee rengas-, roottori- ja airjet-kehrättyjen lankojen ominaisuuksia:

Textiles, Sara J. Kadolph and Anna L. Langford

Kiinnitän huomionne erityisesti kohtiin "parallelism of fibers", "yarn structure" ja "pilling propensity", joissa rengaskehrätty lanka saa parhaat arvosanat. 

Barmen-pitsikoneen anatomia

 Kun pääsin katsomaan pitsikonetta oikean pitsikonemestarin kanssa, sain aivan uudella tavalla käsityksen sen toimintaperiaatteista. Lassfolkin pitsitehtaalla on siis ollut pääasiassa Barmen-tyyppisiä pyöreitä pitsikoneita (sekä paljon erilaisia nauhakoneita, joista en vielä tiedä juuri mitään). Näitä barmen-pitsikoneita oli tehtaalla kahta tyyppiä:  mittelstick ja feinstick, joista ensimmäinen - esimerkkipitsi kuvassa vasemmalla-  teki karkeampia pitsejä, ja jälkimmäinen - kuvassa oikealla - sirompia. Barmen-koneet keksittiin Saksassa, joten monet koneen osien ym. nimitykset pohjaavat saksaan.

 Tässä pitsikone museon varastossa, mittelstick-tyyppiä. Huomaatte, että kyse ei ole mistään heppoisesta vempeleestä. Kuten on jo tullut pariinkin kertaan mainittua, pitsin valmistaminen ei ole keijukaisten herkkää puuhastelua, vaan kovaäänistä teollisuutta. Sain itseni suhrattua koneöljyyn, kun koitin selvittää koneen salaisuuksia.

 Barmen-koneessa on puolia, jotka on järjestelty pareittain. Tässä koneessa oli 48 puolaa, se on  keskikokoinen. Puolia voi olla jopa yli sata, mutta puolien lisääntyessä kasvaa myös koneen halkaisija. Puolat voivat kiertää koko ympyrän toisiaan kierrellen, ja niiden kierähdykset saavat aikaan pitsin lankojen risteämisen. Pitsi kerääntyy putkilomaisena ylöspäin, ja veitsennäköiset kapineet (joita myös kutsutaan nimellä kniv = veitsi) napauttavat joka liikahduksen jälkeen pitsiä niin, että siitä tulee ryhdikästä. Punainen lanka etualalla on "eisengarn" välilanka, joka pitää pitsiputkilon koossa valmistuksen ajan, mutta vedetään lopuksi pitsistä pois, jolloin putkilo aukeaa. Eisengarn on liukasta, jotta se olisi helppo vetää pitsin lomasta pois.

 Tällä kapistuksella saadaan ronkittua lanka esim. lankarullan vaihtamisen jälkeen oikeaan paikkaan.

 

Jaqcuard-reikäkorttisysteemi ohjaa puolien liikkeitä. Jos kortissa on reikä, puola liikkuu, jos reikää ei ole, se pysyy paikallaan. Yleensä pitsimallit on suunniteltu niin, että tietyt puolat pysyttelevät paikallaan (esimerkiksi yleensä yläreunassa on 1 tai kaksi suoraa lankaa). Paikallaan pysyvään puolaan lanka pitää puolata tiukemmalle kuin ympäriinsä liikkuvaan puolaan.

 

Nämä tylppäpäiset koukut loksahtavat reikäkortin reikään, jos sellainen on, ja liikuttavat tikkua, joka liikuttaa puolan alustaa (noin yksinkertaistetusti selittäen, en osaa kaikkien osien oikeita nimiä). Jos koukku osuu pahviin, mitään ei tapahdu. Kyse on vain alle sentin liikahduksista, jotka saavat koko koneiston toimimaan ja nypläämään suorista langoista pitsiä.

 Häkkyrä, jonka ympärille valmis pitsiputkilo kietoutuu, oli nostettu pois koneen päältä. Se lepäilee kuvassa pitsimankelin päällä, jolla pitsi prässättiin siistiksi myyntiä varten.

Barmen-koneen kaavio löytyi täältä.

En olisi ikinä arvannut, että voin innostua jostain teknisestä laitteesta näin paljon. Jos olisin tiennyt kuinka mahtavia pitsikoneet ovat, olisin saattanut harkita koneinsinöörin uraa. Tai ainakin edes hiukan konetekniikan opintoja, niin että tietäisin vähän miten tälläisiä voisi korjata!