Pitsikesän kesäpitsit

Kuinkahan kauan pitsi pysyy vielä muodissa? Jos oikein muistan, pitsihuuma alkoi joskus 2007 tienoilla, eikä näytä vielä laantumisen merkkejä. Mutta mikään ei ole ikuisesti trendikästä, jossain vaiheessa koneommellut pitsitopit ja mekkoset poistuvat kaupoista. Olen jo vähän odotellut, että koska niitä alkaisi valua kirppiksille, vielä ei ole pahemmin näkynyt.

Vaikka pitsiä piisaa kaupoissa, en ole ostanut kuin ihan pari pitsivaatetta, tai äh, ehkä yhden. Öö, tai en yhtään. Olen nimittäin todella, siis to-del-la, tarkka ja nipo pitsieni sekä laadusta että tyylistä, joten lähes jokaisesta pitsivaatteesta löytyy jokin vika. Tai sitten ne ovat niin kalliita, että ovat täysin ulottumattomissani.

Pietarsaaressa kävin sovittamassa Blossom-kaupassa ihania romanttisia pitsimekkoja, ja löysin yhden, jonka olisin mielelläni ostanut - jos se ei isoimmassakin koossa olisi näyttänyt päälläni pitsiseltä nakinkuorelta. Pitsi oli todella mainiota puuvillapohjalle kirjottua tyllipitsiä, josta lähäri ensimmäisessä kuvassa. En muista merkin nimeä, niskalapussa oli keijukainen. Rittis, pyydän taas apuasi merkin tunnistamisessa!

 Vieressä oli Lindex, joten keksin kurkata sinne. Pitäähän sitä ihan ammatin puolesta tietää, mitä kaupoissa myydään. Keräilin syliini läjän pitsivaatteita, ja sovittelin kerrankin ihan rauhassa (pikku Onnetar ei ollut reissussa mukana, vaan mökillä iskän kanssa).

 Täytyy sanoa, että Lindexin pitseissä on yritystä ja ideaa, vaikka kaupan hintataso ja pitsi materiaalina eivät oikein sovi yhteen. Mutta joku tuotepäällikkö tai suunnittelija on kuitenkin parhaansa mukaan koittanut kiertää hinnan asettamat rajoitukset. Esim. tämä ruutuvirkkaukselta näyttävä paita on tehty nähdäkseni pitsiverhokoneella paksusta, pörröisestä tekokuitulangasta. Paksu lanka mahdollistaa nopean tuotannon, ja kaukaa katsoen paita on oikein hauskan näköinen.

Pörröinen lanka ja verhopitsikone yhdistettynä saavat aikaan melko mainion simulaation käsinvirkkauksesta, ja alle parillakympillä. En ole ennen nähnyt tälläistä pitsityyppiä tehtynä tällä langalla. Pisteet innovatiivisesta yhdistelmästä, vaikka itse langasta en välitäkään.

 

 Edullinen versio Pradan pitsihameista parin vuoden takaa. Koneommeltu pitsi on yllättävänkin laadukasta, puuvillaa, siisti kirjontajälki... olisin ostanut tämän, jos vuori ei olisi ollut epämiellyttävä ja harmikseni hame todella hätäiseen ommeltu. Jos satun löytämään tämän alennuksesta, ostan sen pitsin takia, puran ja ompelen uudelleen.

Tässä mekossa oli jotain vetoavaa - simppeli muoto antoi pitsin koristeellisuuen puhua. Raschel-pitsi oli yhdistelmä poyamidia, viskoosia ja puuvillaa, niin että kukkasten tiheät kohdat oli neulottu puuvillasta. Mutta äh, olisin mielummin maksanut mekosta enemmän kuin pyydetyt parikymppiä ja ottanut vastineeksi vähän parempaa laatua. Lopulta ostin kolmet järkevät alushousut (ei pitsiä) ja ensimmäisen Lindex-kuvan vas. reunassa olevan kirjotun topin. Sekin vaatii tosin vähän askartelua tullakseen hyvin istuvaksi, mutta pidin valkokirjonnasta, ja luulen sen olevan monen kesän helppo perusvaate.

Seuraavaksi pitsitrendiksi ennustan vekkipitsiä. Se naittaa kaksi kuumaa trendiä: kevyen läpinäkyvän pitsin ja kevyen liehuvat vekkihameet.

Barmen-pitsikoneen anatomia

 Kun pääsin katsomaan pitsikonetta oikean pitsikonemestarin kanssa, sain aivan uudella tavalla käsityksen sen toimintaperiaatteista. Lassfolkin pitsitehtaalla on siis ollut pääasiassa Barmen-tyyppisiä pyöreitä pitsikoneita (sekä paljon erilaisia nauhakoneita, joista en vielä tiedä juuri mitään). Näitä barmen-pitsikoneita oli tehtaalla kahta tyyppiä:  mittelstick ja feinstick, joista ensimmäinen - esimerkkipitsi kuvassa vasemmalla-  teki karkeampia pitsejä, ja jälkimmäinen - kuvassa oikealla - sirompia. Barmen-koneet keksittiin Saksassa, joten monet koneen osien ym. nimitykset pohjaavat saksaan.

 Tässä pitsikone museon varastossa, mittelstick-tyyppiä. Huomaatte, että kyse ei ole mistään heppoisesta vempeleestä. Kuten on jo tullut pariinkin kertaan mainittua, pitsin valmistaminen ei ole keijukaisten herkkää puuhastelua, vaan kovaäänistä teollisuutta. Sain itseni suhrattua koneöljyyn, kun koitin selvittää koneen salaisuuksia.

 Barmen-koneessa on puolia, jotka on järjestelty pareittain. Tässä koneessa oli 48 puolaa, se on  keskikokoinen. Puolia voi olla jopa yli sata, mutta puolien lisääntyessä kasvaa myös koneen halkaisija. Puolat voivat kiertää koko ympyrän toisiaan kierrellen, ja niiden kierähdykset saavat aikaan pitsin lankojen risteämisen. Pitsi kerääntyy putkilomaisena ylöspäin, ja veitsennäköiset kapineet (joita myös kutsutaan nimellä kniv = veitsi) napauttavat joka liikahduksen jälkeen pitsiä niin, että siitä tulee ryhdikästä. Punainen lanka etualalla on "eisengarn" välilanka, joka pitää pitsiputkilon koossa valmistuksen ajan, mutta vedetään lopuksi pitsistä pois, jolloin putkilo aukeaa. Eisengarn on liukasta, jotta se olisi helppo vetää pitsin lomasta pois.

 Tällä kapistuksella saadaan ronkittua lanka esim. lankarullan vaihtamisen jälkeen oikeaan paikkaan.

 

Jaqcuard-reikäkorttisysteemi ohjaa puolien liikkeitä. Jos kortissa on reikä, puola liikkuu, jos reikää ei ole, se pysyy paikallaan. Yleensä pitsimallit on suunniteltu niin, että tietyt puolat pysyttelevät paikallaan (esimerkiksi yleensä yläreunassa on 1 tai kaksi suoraa lankaa). Paikallaan pysyvään puolaan lanka pitää puolata tiukemmalle kuin ympäriinsä liikkuvaan puolaan.

 

Nämä tylppäpäiset koukut loksahtavat reikäkortin reikään, jos sellainen on, ja liikuttavat tikkua, joka liikuttaa puolan alustaa (noin yksinkertaistetusti selittäen, en osaa kaikkien osien oikeita nimiä). Jos koukku osuu pahviin, mitään ei tapahdu. Kyse on vain alle sentin liikahduksista, jotka saavat koko koneiston toimimaan ja nypläämään suorista langoista pitsiä.

 Häkkyrä, jonka ympärille valmis pitsiputkilo kietoutuu, oli nostettu pois koneen päältä. Se lepäilee kuvassa pitsimankelin päällä, jolla pitsi prässättiin siistiksi myyntiä varten.

Barmen-koneen kaavio löytyi täältä.

En olisi ikinä arvannut, että voin innostua jostain teknisestä laitteesta näin paljon. Jos olisin tiennyt kuinka mahtavia pitsikoneet ovat, olisin saattanut harkita koneinsinöörin uraa. Tai ainakin edes hiukan konetekniikan opintoja, niin että tietäisin vähän miten tälläisiä voisi korjata!

Pohdintaa Pietarsaaressa

 

Olin tänään aamupäivällä haastattelemassa Lassfolkin pitsitehtaan perustajan lapsenlasta, joka on ollut itsekin pitsitehtaalla töissä, ja opin taas valtavan paljon uutta pitsitehtaan toiminnasta. Kokonaisuus paljastuu vähä vähältä, palat loksahtavat yhteen, asiat tarkentuvat... tämä on jännittävää puuhaa. Kunpa saisin jotenkin kirjaan välitettyä kokemani löytämisen ilon!

Pietarsaaren keskustan kävelykatu on katettu söpön pastellisävyisillä laatoilla.

En ole oikein vielä varma kirjan rakenteesta, pitäisikö se jakaa lukuihin eri tehtaiden mukaan, vai eri toimintojen (siis esim. suunnittelu, myynti, tuotanto jne). Eniten tietoa minulla on Lassfolkin ja Vaasan pitsitehtaista, joistain pienemmistä taas en tiedä kuin kenties aloitus- ja lopetusvuoden ja omistajan nimen. Niistä ei oikein mitään mielenkiintoista saa puristettua.

Hostelli Liljan idyllinen piha.

Toinen kysymys on, että paljonko asiaa pystyy järkevästi käsittelemään yhdessä kirjassa. Olen haukannut aika ison palan, kun haluaisin käydä läpi pitsitehtaiden historian ja niiden merkityksen, mutta toisaalta myös pitsikoneiden teknisen puolen (ainakin pääpiirteissään). Kaikkia pitsikonetyyppejä ei tosin ole edes ollut suomessa käytössä, mutta kokonaiskuvan luomiseksi haluaisin sanoa niistäkin muutaman sanan. En siis (valitettavasti) ole mikään insinööri tai muutenkaan erityisesti teknisesti lahjakas, joten kuvailut jäävät pakostakin hyvin perustasolle, mutta saisi niistä kuitenkin käsityksen eri pitsikoneiden periaatteista.

Hostellin keittiössä on kaunis valo. Matkaliesi on btw mikron alla kaapissa,
sain hieman etsiskellä sitä.

Sitten kirjaan tarvitaan tietysti myös kauniita pitsikuvia - kun nyt tälläisestä aihepiiristä kirjoittaa, miksipä ei samalla käyttäisi itsestään tarjoutuvaa tilaisuutta tehdä kirjasta samalla silmänruokaa. Kenties tulevia keräilijöitä varten olisi kiva saada kirjaan mahdollisimman paljon esimerkkejä kotimaisten tehtaiden pitseistä (haastattelemani henkilö muuten mainitsi, että hän oli nähnyt jollain kirpputorilla myynnissä pitsejä Lassfolkin kääreissä, mutta osa oli ollut jotain ihan muita pitsejä... ja hän varmasti kyllä tunnistaa tehtaan tuotteet. Eli tarkkana, ostajat!).

 

Pietarsaareen kannattaa tulla maanantaina illansuussa, sillä silloin kaupunkilaiset myyvät torilla kaikenlaista. Kirppiskamaa, pullia, itsetehtujä käsitöitä, taimia... loistoidea!

Pietarsaari II

Yövyin Pietarsaaressa Lilja-nimisessä hostellissa, johon olin hyvin tyytyväinen. Kuvissa on hostellin kahvila, joka kuten kaikki huoneetkin, on sisustettu 1950-luvun huonekaluilla. Entiseen talliin sisustetussa huoneessa tunnelma oli kuin rauhallisella kesämökillä.

 Shallow is the new -blogin Ria oli joskus kauan aikaa sitten suositellut minulle täkäläistä Blossom-sisustus- ja muun söpöystavaran kauppaa. Ja aikas hurmaava se kyllä olikin. Harmi vain, että en ehtinyt sovittaa yhtään myynnissä olleista ihanista pitsivaatteista, kun osuin kauppaan vain vartti ennen sen sulkemista. Ostin sentään puisen tiskiharjan. Se on tuossa 50-luvun yöpöydän päällä.

Huoneessa oli kaksi sänkyä, mutta onnekseni ei ketään jakamassa sitä. Sängyllä on scifipokkari, johon uppouduin illalla, ja pari pussukkaa, jotka olen todennut käteviksi matkakassin järjestyksenpitäjiksi.

 
Tässä pari näytettä museoon talletetuista papereista. Ylimmästä en ihan tiedä mitä siinä on laskeskeltu, alemmassa on "Dagbok", työvuoro- ja tuloslistoja vuodelta 1914 tai -15. Ihana käsiala. Selvisi mm., että pitsitehtaalla on tehty alusta alkaen kolmivuorotyötä.

Museon kokoelmissa on neljä pitsimallikirjaa, melko lailla samanlaisia kuin minulla hallussa oleva. Mutta erojakin on - tässä on kuminauhallista pitsiä, mitä minulla olevassa mallikirjassa ei ole! Lassfolkilla tehtiin pitsien lisäksi paljon erilaisia nauhoja, erityisesti kuminauhoja. Ehkä seuraavaksi hullaannun kuminauhoista!

Tervehdys Pietarsaaresta / Hälsning från Jakobstad

 Tutkimusmatka numero kaksi suuntautui Lassfolkin pitsitehtaan takia Pietarsaareen. Ilma on leppeä ja kaupunki tuo mieleeni ehkä Porvoon. Juna oli myöhässä puolitoista tuntia, mutta mitäpä tuosta. Matkustaminen on mukavaa, ja tykkään ravintolavaunussa leppoisasta kahvin hörppimisestä (lohiannosta en kyllä tilaa toiste, tunkkainen hyi!).

 Varhaiskesäinen Suomi kauneimmillaan. Tuomet kukkivat, niityillä lepattelee perhosia ja peltoja äestetään.

 Museoväki otti minut ystävällisesti vastaan, ehdin vilkaista runsasta arkistoa ja pitsimallikirjoja. Lassflokin pitsitehtaasta on laitettu paljon tavaraa talteen, ja sattumalta juuri minun jälkeeni sisään käveli mies, joka toi lahjoituksena laatikollisen pitsitehtaaseen liittyviä painolaattoja! Eli kokoelmat karttuvat koko ajan.

Monta mielenkiintoista valokuvaa ja ihana vanhan paperin tuoksu museon arkistossa.

Entiseen pitsitehtaan kiinteistöön ollaan remontoimassa oppilaitosten kampusaluetta. Rakennuskompleksissa on 4 eri ikäistä osaa, 1910-luvulta 1960-luvulle.

Illalla vielä haastattelin lähes 40 vuotta pitsitehtaalla töissä ollutta miestä. Hämmästytin itsenikin puhumalla ruotsia. Opin valtavan paljon mielenkiintoisia seikkoja. Esimerkiksi samanlainen pitsikuvio puuvillasta ja silkistä vaatii erilaisen reikäkorttimallin, sillä langat on kierretty eri päin, ja jos puuvillan reikäkorttimallia käyttää silkille, tulee vain sotkua. Ajatelkaa kuinka paljon tietoa näillä entisillä työntekijöillä on...