Lehtikatsaus & farkkuesikuva

Uusi Huili on juuri ilmestynyt, mutta olenko muistanut mainostaa edellisessä kesä-Huilissa ollutta laajaa farkkukokonaisuutta? Paljon luettavaa minun farkkuarvosteluni lisäksi.

Olen kovasti ihmetellyt, kuka on se myyttinen farkkuhahmo, jonka reisistä hiutuneet denimpökät ovat miljoonien tehtaalla kulutettujen farkkujen esikuvana. Yleensähän farkut todellisuudessa kuluvat haaroista, lahkeensuista tai persauksista, eivät etureidestä. No, tämä salaperäinen muotiedelläkävijä paljastui olevan oma isäni! Kun tuli puhetta Huiliin kirjoittamastani farkkujutusta, isäni mainitsi farkkuharmikseen reisiin tulevat kulumat. Ja toden totta, näin näyttäisi olevan. Yliopiston dosentti/asuntoviljelystilallinen on siis se look, jota rei'ille hinkutetut muotifarkut tavoittelevat, jännää. Elämä on jatkuvaa uuden oppimista!

Etelä-Suomen Sanomissa oli laaja ja perusteellinen opas villakangastakin hankkimiseen, jossa olin mukana haastateltavana. Ajattaren myyjä kertoi, että alpakka on lämpimämpää kuin villa suhteessa painoon, ja siksi paremmissa villakangastakeissa on nyyään siirrytty käyttämään paljon alpakkaa. Sama lämpöteho, kevyempi takki. Vanhat talvitakit voivat olla totta tosiaan aikamoisen raskaita.

Vintagevaatteita esittelevä muotijuttu, tykkäsin!

Myös Trendissä oli hyvä talvitakkiopas, olen iloinen tälläisistä aidon hyödyllisistä ja valistavista jutuista muotilehdissä! Pidin myös kovin vintagevaate-muotijutusta, ihanaa että voidaan tehdä muotikuvaukset käytetyillä vaatteilla.

Ainoa valituksen aihe on omituinen kohta 2, skipatkaa sen ohi. Muuten ohjeet ovat toimivia. Ei todellakaan kankaan laatua erota siitä, näkyykö kude vai ei. Pörröiseksi harjattu tai hieman huovutettu villakangas, jossa yksittäiset langat eivät näy, voi olla hyvä, mutta niin voi olla rouhea tweedkin, jossa joka lanka näkyy selvästi. Jos paksussa, möyheässä langassa on esim runsaasti akryyliä, niin se kyllä nyppyyntyy juuri kuten tuossa varoitetaan. Mutta tanakkaa villaa oleva kangas ei. Ja epämääräinen villakankaaksi naamioituva tekokuitusekoite voi olla kudonnaltaan tyyppiä, jossa langat eivät erotu. Vai onkohan tuossa tarkoitettu sitä, että kudos on harvaa? Harvakin kangas voi olla laadukas, mutta arkikäyttöön tarkoitettuun talvitakkiin ei sopivin.

 Oikein hyvää ja takuulla kestävää villakangasta, jossa langat erottuvat selvästi.

Ylipäänsä hyvälaatuinenkaan talvitakki ei käy joka tilanteeseen, se pitää valita oma elämäntilanne mielessä pitäen. Oli siellä Ajattaressakin ihania pöwwöisiä hattaranvärisiä kashmirtakkeja, jotka kylläkin ovat laadukkaita ompelutaiteen tuotteita ja ihanan tuntuisia, mutta sopivat käytännön puolesta hyvin harvaan tilanteeseen. Kun kuivalla säällä sipsuttelee pitkin kaupunkia pikku väsky sirosti kädessä ja käy välistä kahvilla, oikein chic. Jos pyöräilee loskassa lapsen kanss leikkipuistoon kassin hihna takkia hinkaten, huono idis...

Sloggi, Finlayson ja Trendi-lehti kevään merkkeinä

Näittekö eilisen Kuningaskuluttajan, jossa mm. minä etsin eliniän kestäviä tuotteita Itäkeskuksen kauppakeskuksesta? Valitsin nahkavyön, kotimaisen villahuovan ja Fjällrävenin ulkoilutakin, joka oli tehty kestäväksi suunnitellusta kanaasta ja joka näytti korjattavalta.

Hyvinä päivinä tuntuu siltä, että vaatteiden laadun huononemisen ja yleisen haaskaamisen aallonpohja on jo ohitettu. Tässä pari piristävää kevään merkkiä:

Sloggi tarjoaa tietylle osalle valikoimastaan ikuisen takuun - rohkea juttu! Toivottavasti tämäntapainen toiminta yleistyy. Nettisivuilla kerrotaan myös valmistusmateriaalista tavalla, joka herättää ainakin minun alustavan luottamukseni tuotteeseen. Puuvillan lajikkeen tai alkuperän kertominen on aina hyvä merkki. Jos on vaivauduttu pitämään tietty puuvilla erillään, se tarkoittaa sitä että sillä on erityiset ominaisuudet, joista joku on valmis maksamaan hieman enemmän kuin yleensä-vaan-jostain-puuvillasta.

Finalyson antaa hyvitystä vanhoista petivaatteista uusia ostetaessa ja niistä tehdään räsymattoja. Tämä on varmaankin ensi askeleita siihen suuntaan, että käytetyistä, alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan käyttökelvottomista tekstiileistä tulee rahanarvoista tavaraa, ei vain jotain josta eroon päästäkseen joutuu maksamaan.

Trendi-lehdessä esitettiin vaatteiden hankkimisesta ja omistamisesta mielestäni aika radikaaleja mielipiteitä (kun kyseessä on kuitenkin kevyehkö muotilehti), jotka ilahduttivat minua suuresti. Ja entäs tämä järjen äännähdys:
"Kevään katutyylihitti, eli jättimäiset satement-hihat, näyttää kivalta kuvissa, muuta mahtuvatko hihat yhdenkään takkisi sisään? Jos vastaus on ei, ihaile niitä kaukaa."
Tai sitten pitää miettiä koko vaatevarasto noitten hihojen mukaan, ja elettävä sen mukaisesti. Kunhan ei harhaannu ostamaan vaatetta, jota ei oikeasti pysty käyttämään osana sitä vaatevarastoa, jonka jo omistaa, ja joka näin ollen jää täysin turhaksi.


Minun keväinen vaatehullaantumiseni kävi Kaivarin Kanuunassa, josta etsin kumppareita Pikku Onnettarelle, mutta ostinkin paksulla silkillä vuoritetun pitsijakkupuvun koneommeltua pitsiä 60-luvulta. Kokonaiskuvaa tulee sitten, kun saan hieman muokkautettua sitä ompelijalla. 

Hesari, #kiertotalous ja Kotivinkki

Oma naama isolla Hesarissa, melko vaikuttavaa :D lehti vaan pääsi käsilaukussa runttaantumaan.
Toivottavasti vain jutun lukijat eivät kuvittele, että tämä otos kuvastaisi tarkasti vaatekaappini sisältöä ja pukeutumistani. Narulla roikkuvista vaatteista kolme on ei-ihmistenilmoilla yleensä esiintyviä, ainoa "julkinen" on beige neule. Se taasen oli tänäänkin ylläni, ruskean jakkupuvun kanssa. Kainon villapöksyt ovat ihanan lämpimät, mutta tätä julkisuutta lukuunottamatta lämmittävät takamustani katseilta piilossa.

Aiheeseen liittyen olin tänään Sitran ja Suomen tekstiili ja muoti ry:n järjestämässä tekstiilin kiertotalousapahtumassa. Tapahtumassa sai ensinnäkin maukkaan aamiaisen (olenhan jo kehunut Sitran tarjoiluja?) ja pääsi tapaamaan tekstiilin uudelleenkäytön ja kierrätyksen parissa toimivia ihmisiä. Monet olivat jo tuttuja entuudestaan, mutta tutustuin myös uusiin yrittäjiin ja sain kuulla ulkomaisista kiertotaloushenkisistä yrittäjistä. Mieleen jäi Dutch aWearness, joka lupaa tekevänsä täysin kierrätettäviä työvaatteita. Materiaali on laadukas polyesteri, joten keston pitäisi olla hyvä, ja kierrätys uusiokuiduksi laadun romahtamatta onnistuu.

Positiivista somehuomiota saanut juttu kauppakeskuksen tekstiilinkeräyspisteestä (kolme lootaa: merkkivaatteet myyntiin emmy.fi-palveluun, josta saa itselle rahaa, käyttökelpoiset muut vaatteet Hope-yhdistykselle ja tekstiilijäte Dafecorille, organisoija L&T) on esimerkki sellaisesta yhteistoiminnasta, jota tarvitaan tekstiilin kierron parantamiseksi. Kolme aivan erillistä toimijaa on tavoitettavissa samasta paikasta, jolloin tekstiilin kierrättäminen oikein on tavalliselle normaalilaiskalle kuluttajalle helppoa. Jos pitäisi viedä kolmeen eri paikkaan, monelle saattaisi käydä aivan vastustamattomaksi houkutus tuupata kaikki hyväntekeväisyysjärjeställe, toivossa että he sitten lajittelevat ne oikein. Nyt on suht vaivaton yhden käynnin mahdollisuus poistaa taloudesta tarpeeton tekstiili laadusta riippumatta. Jos tämä toimii, ehkä multikierrätyspisteet yleistyvät!

Samaa "useampi toimija samassa paketissa" -ideaa ilmensi kuluttajien juhlavaatteita toisilleen välittävä Vress. Muuten kuluttajat voivat lainailla toisilleen juhlavaatteita ilman välittäjääkin, mutta yhteistyö pesulaketjun kanssa helpottaa hommaa ja motivoi palvelun käyttöön.

Loppuhuipennuksena tuoreimmassa Kotivinkissä myös minä ja minun vaatteeni, Minun tyylini -palstalla. Mielestäni oikein onnistunut kuva keeppikombosta ja myös minusta! Hitsi kun saisi aina oikean valokuvaajan ottamaan kuvat itsestään!!

Muotilehtisuosikit ja kurja uutinen

Voi ei kuinka paha mieli tulikaan, kun ensin kaivelin Olivian pitsiartikkelin virheitä ja heti sen jälkeen sain kuulla kurjan uutisen: lehti ilmeisesti lopetetaan. Kaikista kotimaisista muotipainotteisist naistenlehdistä Olivia on ollut ehkä eniten omantyyliseni. Trendin koen olevan vähän nuoremmille – jos Olivian juttu on "sitäsuntätä nyt kun sinulla on perhe ja ura", Trendissä taas "sitäsuntätä ehkä lapsia sitten joskus ja miten valmistaudun uraan". Glorialla on oma vahva linja, josta pidän (ja se keskittyy kalliiseen = yleensä laadukkaaseen muotiin), mutta se ei ole kaverillinen samassa mielessä kuin Olivia. Elleen en ole oikein ollut tyytyväinen, ja Costume (joka taisi jo lopettaa printtiversionsa) oli makuuni aivan liian kritiikittömän ostobuliminen.

Ja nyt kun juuri huomasin, että Olivia on ottanut lehden linjaan mukaan ripauksen mainiota opetuksellisuutta. Uudessa numerossa opastettiin hyvien nahkatuotteiden ostamiseen. Nyyh!

Muiden maiden muotilehtitarjonnasta suosikkini ovat

* Selvedge (iso-brit.) – tekstiilitutkijoiden ja muotihistorioitsijoiden lehti, jossa todella tuhdisti luettavaa ja myös reilusti kuvia jotka juhlistavat kauniiden tekstiilien ihanuutta.

* Vogue Bambini (italia) – söpöyttä tuutin täydeltä ja muoti-ideoita jotka voi soveltaa aikuisenkin pukeutumiseen.

* So-En (japani) - olen jo ennenkin kehunut tätä, mutta se on vaan mahtava. Kahjointa ja parasta muotia kirpparin penkolaarista kalleimpiin haute couture -luomuksiin samassa lehdessä. Kun osasisi vielä lukea tekstiilien ja muodin historiaan ja erilaisten valmistustapojen yksityiskohtiin paneutuvat artikkelit!

* Nina's (japani) – omituistyylisten äiskien muoti- ja perhelehti. On harmi kyllä muuttunut vähän valtavirtaisemmaksi vuosien kuluessa, ja mihin on hävinnyt lehteä luotsannut ultrasöpö muusikko/lifestyletähti Chiaki?

* Liniere (japani) – pellava, pitsi, pellavapitsi. Kun maailma tuntuu epäsiistiltä ja raskaalta, pakenen hetkeksi Liniereen. Siellä on kaikki sievästi paikallaan, pellavakolttu näyttää supertyylikkäältä eikä perunasäkiltä, ja kevään hittihankinnat ovat aivan identtiset viime kevään hittihankintojen kanssa: jo mainittu kolttu, ballerinat, luonnonvärinen punottu hattu ja kassin voi valita joko pirteän skandikuvioisen tai eleettömän nahkaisen. Helppoa ja rauhoittavaa!

Fanitin myös ennen Lula-lehteä, mutta sen linja on jotenkin muuttunut enkä ole jaksanut vähään aikaan ostaa sitä.

Kaikilla ulkomaanreissuilla otan aina asiakseni etsiytyä mahdollisimman hyvinvarustettuun lehtikioskiin, ja ostan kilokaupalla lehtiä. Mikään blogi-digi-dägi ei korvaa sitä tunnetta, kun nuuhkaisee uutta lehteä ja selaa sitä etsien jotain mihin silmä tarttuu.

Jos saisi Selvedgen syväluotaavan asiantuntijuuden yhdistettyä So-Enin pidäkkeettömään luovuuteen ja Vogue bambinin söpöyteen niin olisi aika täydellinen lehti minulle. Mietittiin MMMadethis-blogin Marian kanssa jonkinlaista semitaiteellista muotilehtiprojektia – minkälainen olisi sinun (arvoisa lukija) haaveiden muotilehti?

Kevätmuodin ja lehdistön pitsikatsaus

Selailin kassajonossa uusinta Oliviaa, ja kun silmäni osuivat pitsiaiheiseen juttuun niin ostin sen kiinnostuksesta. En tiedä hämmästyttääkö vaiko ilahduttaako enemmän pitsin pitkäkestoinen suosio muodissa. Tänä kesänä jälleen muodin aallonharjalla havaitaan jälleen pitsikuohua, ihanaa! Kööpenhaminassakin suorastaan imin silmilläni tavaratalojen monipuolisia pitsivaatevalikoimia (näyte yllä, taisi olla Style Butler -niminen merkki).

Ilahduin Olivian kesämuotijutun informaatiosisällöstä. Todellakin arvostan, että lehti pyrkii valistamaan lukijoita muustakin kuin siitä että vihreä toppi maksaa 45 e tms.

 Pitsitietous voisi tosin olla parempaakin. Part Twon pitsipaita ei ole kudottu, vaan kirjottu/ommeltu. Kuviot muistuttavat käsin nypläystä yhtä paljon tai vähän kuin mikä hyvänsä koneommeltu pitsi, siis eivät juurikaan. Alareunan pitsinäytteet ovat hurmaavia, mutta asiavirheet eivät. Polyamidi ei anna kankaalle venyvyyttä. Se venyvä juttu on polyuretaani eli elastaani. Jos musta pitsi todella tulee Italiasta, se on uutta tietoa minulle – tasan samaa pitsiä ainakin varmasti tehdään Englannissa (Pariisissa meinasin ostaa juuri tuota pitsiä kangaskaupasta, mutta tulin toisiin aatoksiin – osoitus uudesta henkistyneestä ja askeettisuutta hipovasta mielenlaadustani). Antaako jäykkä ja paksu lanka pitsille perinteisen tunnun on kovasti makuasia... vanhat pitsit tuppaavat olemaan sirompia kuin nykyiset. Kuviot eivät yhdisty silloin viimeisimmässä näytteessä, jossa niin lukee, vaan toisiksiviimeisessä.

Lyhyesti sanoen, suunta on Olivialla oikea, mutta pyytäkää tästälähin pitsijutut esim. minulta :)

Kuvat ovat aivan ihania, tämä Minnan mekko lautalattialla esim kertakaikkiaan puoleensavetävä!

Pitsin laatu on asia josta kyllä soisin puhuttavan enemmänkin, kaikkine virheineenkin juttu on oikealla asialla. Esim. olin kyllä melko närkästynyt siitä, että Sandin pitsipusero (jotain 200 e) oli aika kököä polyesteripitsiä ja vielä varsin ronskisti vaan saksittu:

Bloggers Inspiration Day -tapahtumassa taasen näin BikBokin pitsipaidan, jonka hinnasta en tiedä, mutta käsittääkseni jonkinsortin halpaketju on kyseessä.

Varsin sievää, tiheästi kirjottua puuvillaista koneommeltua pitsiä. En siis yhtään tiedä kyseisen firman eettisyydestä tai mistään muustakaan, mutta ainakin ovat saaneet aikaan paljon Sandia parempilaatuisen pitsipaidan.

Vaatevallankumous ja mekkovertailu

 Vaatevallankumous tuli ja meni, olen tyytyväinen! Toivottavasti moni kyseli vaatefirmoilta – minä odotan edelleen vastausta balettitossuni tehneeltä Capeziolta. Zalandon mekkomainokseen kommentoin Facebookissa, vaikka en ole sieltä ikinä mitään tilannut, mutta kun tuppasivat sitä oikeen nenän eteen. Kommentoivat asiallisesti, mutta mitään tietoa ei toistaiseksi sieltä oikein saa. Lupasivat välittää pyynnön eteenpäin.

 

Mediatorilla poseerasin vastaostettu paita nurinpäin. Juuri missään muussa paidassa ei lappuja olekaan, koska ne ovat inhottavia.

 

Teen Huili-lehteen mahtavan kiinnostavaa juttua: laatuvertailu kesämekoista. Tässä kulissien takaa kuvauksista. Kun hörpin komean barista-valokuvaajan tekemää laatukahvia elegantissa loft-ateljeessa, mietin vaan mielessäni joskus aikoja sitten lukemaani lehtijuttua. Siinä joku stailisti kehtasi väittää, että stailistin työssä ei ole glamouria ja se on pääasiassa raskasta tavaroiden ronttaamista. Pyh! sanon minä. Parasta puuhaa se on mistä ylipäänsä maksetaan.

 

Ekostailistin kuormamuuli. 

Pika-arvonta: uusin Huili-lehti

Eilen oli Huili-lehden julkkaripikkujoulut ja sain sieltä mukaani ylimääräisen kappaleen. Laita nimesi tai yhteystietosi alle sunnuntaihin mennessä, niin saatat saada tämän mielenkiintoisen lehden kotiisi!

 Lehdessä esim. stailaamani juttu ekologisista ja/tai kotimaisista joululahjoista - lisäksi artikkeli miniasunnoista, henkilökuva tanskalaisesta ruokahävikinvastustajasta, sarjakuvamuotionen raportti seminaarista, joka käsitteli sijoittamisen hiilivastuullisuutta ja paljon muuta. Lehti on lisäksi kaunis ja miellyttävälle paperille painettu!

Huililla on muuten FB-sivullaan arvontajoulukalenteri, jossa on joka päivä jotain mielenkiintoista ja ah ihanan ekologista arvonnassa lukijoille!

 

Tässä minun ruokahävikinvastustusvinkkini: helppo piimäkakku, johon voi tunkea esim. liiskaantuneet ja hieman hapettuneet suklaamunat, jugurtinjämät ja hillonrippeet 

Ohje on niin helppo ettei melkein ole mikään ohje: kaksi kupillista jauhoja ja kaura- tai muita hiutaleita, puoli kupillista sokeria, 1 tl soodaa per kupillinen jauhoja, sekä pähkinöitä, suklaamuruja tai mausteita maun mukaan sekoitetaan. Sekaan kaadetaan kupillinen voisulaa (josta osan voi korvata esim. porkkanaraasteella tai hillolla), sekä kupillinen piimää tai jugurttia. Kakkumuoti voidellaan ja jauhotetaan - kuvassa jauhotteena hieman vanhaksi menneet mantelilastut vuuan pohjalla eli kakun huipulla & mannaryynit. Taikina kaadetaan muottiin tai vaihtoehtoisesti muffinssivuokiin ja paistettaan n. 200 asteen lämmössä kunnes kypsää.

Blue Wings - jee upeat kuvat!

 Minulta ja Jani Niipolalta (joka on kirjoittanut miestenmuodista kirjan Vapaa tyyli) kyseltiin vinkkejä slow fashion -vaatekaapin kokoamiseen Finnairin Blue Wings -lehteen. Juttu on lukemisen arvoinen, ja todellakin katsomisen arvoinen. Kuvat ovat aivan huikaisevan ihanat. Ne on ottantu Veikko Kähkönen ja stailannut Amanda Soila.

Jos kävisi niin, että koko syysvaatevarastoni tuhoutuisi ja joutuisin hankkimaan kaiken alusta alkaen, niin tämä juttu kävisi melkein ostoslistasta: Pitsiä ja pörröisiä neuleita, monikäyttöisiä mekkoja ja kaiken päällä ihana Samujin takki. Olen erityisen iloinen, että he nappasivat juttuun Rukki ja rautapadan koirankarvahuivin (ylläolevassa kuvassa), siinäpä tuote jota ei ihan joka lehdessä näe!

Viime viikon menoja ja ensi viikon myös

Kaikenlaista hauskaa ja mielenkiintoista tapahtumaa piisaa! Ensinnäkin oli siis Eetti ry:n aamiaistapahtuma, jossa käsiteltiin EU:n vaikutusmahdollisuuksia vaateteollisuuden olojen parantamiseen globaalisti. Esitykset olivat mielenkiintoista ja tarjoilut todella herkulliset. Ei jäänyt hienoista brunssikahviloista häpeään, vain kuohuviinilasillinen uupui :D siis tuoreita hedelmiä, croissanteja, soijajugurttia, reilun kaupan mehua, kahvia ja ihanaa tummaa suklaata. Tulen jatkossa mielelläni kuuntelemaan vaikka ympyrän neliöimisestä, jos saan näin hyvät tarjoomukset!
Palaan vielä tapahtumasta oppimiini uusiin asioihin, lupaan!

Sitten ihana Huili-lehti piti kesänumeron julkkaripippalot. Tässä lähijäätelökeijuna Huilin päätoimittaja Riikka. Nyt tehtyään yhteisnumeron KotoLiving-lehden kanssa Huili on päässyt laajaan jakeluun ja sitä voi löytyä ihan tavallisista lehtipisteistä (eikä vain jostain pienistä luomukaupoista, kuten aiemmin). Huili on ekohenkinen lehti, mutta todella helposti sulatettavalla ja raikkaalla tavalla. Kun haluaa selailla jotain mukavaa kahvikupposen seurana, niin itse tartun mielelläni juuri Huiliin. Ns. tavanomaisissa naistenlehdissä minua alkaa usein ahdistaa kaikenlaisen tavaran kritiikitön tuppaaminen, kukaan ei ole tarkastanut tai miettinyt mistä kaikki esitellyt rojut oikein tulevat ja kuka ne on tehnyt missä oloissa. Ja koska normilehdet ovat mainostajien kuristusotteessa, niin tälläisiä kysymyksiä kysymyksiä voi korkeintaan ujuttaa lehteen vaivihkaa ja puolisalaa.
Esiinnyn muuten tässä Huilin numerossa kertomassa neuleen teettämisestä!

 

Lauantaina olin pitämässä pienen puheen Lahdessa Creme de la Garderobessa, röyhelöisten ja pitsisten hienojen ladyjen kokoontumisessa. Olen sangen kiintynyt japanilaiseen loli-muotiin, ja käyn aihealueen tapahtumissa aina kun pääsen. Siellä estetiikkaa palvotaan ja kaikki ymmärtävät pitsin päälle.

Suomalaisen lolivaatemerkin Cloudberry Ladyn lady itse ja hänen myymiään, liikekumppanin käsin tekemiä kenkiä. Ei näy kunnolla, mutta vasemmanpuoleisissa on lepakonsiivet sivussa. Ei juuri minun kenkäni, mutta hienot joka tapauksessa.

Ja nyt olen junassa matkalla Ouluun, jossa pidän maanantaina luennon Hyvän mielen talon Hyvän mielen viikko-tapahtumassa! Luento on Hyvän mielen talolla kello viisi. Olen aika täpinöissäni luentokutsusta, ja koitan saada pariin tuntiin mhdutettua kaiken oleellisen kirjastani. Pitää varmistaa, että jossain on kello näkysällä, koska joskus kun oikein innostun puhumaan niin aika kiitää ihan huomaamatta.

Kodin kuvalehdessä, mun P333

Minulta ja Anna Perholta kysyttiin Kodin Kuvalehteen kymmenen vinkkiä vaatevaraston järkeistämiseen. Perholla on selvästi tyylikkäämpi vaatekaappi kuin minun rekinrohjoni! Kuvassa päättyvän kauden P333-varasto, tosin huiveja olen vaihtanut ja korut ovat laatikossa. Väreinä musta, valkoinen, tummanvihreä, harmaanruskea, beige ja punainen saappaissa. (Mietin, pitäisikö sinivihreän villakangastakin tilalle ompeluttaa jotain muuta, sillä vaikka väri on itsessään kaunis, se riitelee harmittavasti tummanvihreiden talvipukimieni kanssa. Takin vuori pitäisi vaihtaa, ja äh ja äh. Onneksi voin miettiä asiaa kesän yli, sillä ennen ensi talvea en kai enää tarvitse tosilämmintä päällystakkia.)

Kuvasin lehden kierrätysvaatteen päällä: sain kerran kauniin sinivihreän virkatun topin. Väri on hurjan kaunis ja niin on kuviokin, mutta en vaan keksinyt tapaa käyttää hihatonta paita-asiaa. Niin ompelin sitten pääntietä hieman umpeen ja julistin topin lapsen mekoksi. Sama väri sopii lapselle kuin minullekin.

Loput tuliaiset Tukholmasta

Pari hienoa löytöä Tukholmasta jäi vielä esittelemättä.

Emmauksen kellarivintageputiikki Södermalmilla on ehdottoman suositelmava kohde jos pitsi, vanhat vaatteet ja muu vintagetilpehööri kiinnostaa. Itselleni löysin sieltä siis edellisessä kirjoituksessa tarkemmin esitellyt pitsiverhot, ja sitten allaolevan kuvan beiget käsineet, jotka maksoivat 120 kruunua eli alle 15 e. Nämä tulevat käyttöön kevätkaudella mustan 3/4-hihaisen takin ja ruskean uuden hatun kanssa. (Mietin jo kevään vaatevalikoimaa, helmikuun lopussa vaihdan. Oikein yllytän itseäni kyllästymään talvivalikoimaan, jotta uusi satsi tuntuisi sitäkin ihanammalta!)

 

Betty-lehti löytyi Götgatanin monipuolisesta lehtikaupasta. Uusi tuttavuus, ja nyt olen aivan ihastunut.

Pastellinväristä, vintagehenkistä tyttömäistä tyyliä ja siihen sopivia puuhia palvova lehti sopii minulle kuin hansikas käteen. HUOM! Nettisivuilta voi kolmen punnan hintaan tilata sähköversiot jo ilmestyneistä Bettyistä, hyvä idea mielestäni.

Lehdestä löytyi mm. italialaisen Vivetta-vaatemerkin esittely, siinäkin uusi tuttavuus jonka sööttiyden äärellä voi vain huokailla!

 

Vielä samaisesta Emmauksesta nappasin 10 kruunulla mukaan kaksi pellavaista, persikanvärillä kirjottua pikkuliinaa ja 6 metriä hyvin siroa leavers-pitsiä. Olen innostunut ajatuksesta ommella itselleni elegantteja alushousuja, pellavaiset "viikunanlehdet" toisi hiukan huumoria pöksyihin. 

Emmauksesta löytyi vielä kolme tyylikästä puuhenkaria takeille 10 kr/kappale, kaksi kaunista kiemuraista taulunkehystä ja pari villapaitaa lapselle. Kassi, joka oli lähes tyhjä lähtiessä, oli paluumatkalla aivan täynnä!