Ruusu- ja mesiangervotee, annos kesän tuoksua!

Piipahdin pari päivää sitten haastateltavana Käsityömarttojen korjausompeluillassa. Kiinnostuksen aiheena oli mm. mistä tunnistaa laadukas trikoovaate jo kaupassa, ja miten maksimoida juhlavaatteiden käyttöaste. Yksi hyvä vinkki jonka kuulin ja aion ottaa käytäntöön on mekkorinki: kaverit avaavat mekkokaappinsa toistensakin käyttöön. Arkivaatteiden kohdalla ei niin käytännöllistä, mutta harvemmin tarvittaville juhlakoltuille loistava idis. Taidan itse ottaa valokuvat muutamasta kellarissa hautomastani isotädin juhlamekosta, ja tehdä niille vaikka Facebookiin "Lainamekot"-nimisen kuvakansion. Siitä voivat sitten ystävät ja tuttavat selailla, olisiko joku seuraaviin juhliin lainakelpoinen. Joskus heti kohta tässä kun ehdin...

Viimeiseen haastattelukysymykseen "Tekeekö sinun koskaan mieli lähteä hulvattomasti shoppailemaan vaatekauppaan" vastasin, että laatutietoisuuteni kohottua minun tekisi mieli mennä raivokkaalle ostoskierrokselle lähinnä vain sellaisiin kauppoihin, joihin minulla ei ole varaa. Mutta se ei ole aivan koko totuus. En osannut siinä hetkessä muotoilla sanotuksi, että ensinnäkin maailmassa on loppujen lopuksi hyvin vähän vaatteita, joita oikeasti haluaisin pitää päälläni. Vaikka pääsisisin platinavisan kanssa Diorille, en välttämättä löytäisi sielä paljoa sen enempää ostettavaa kuin henkkamaukasta. Tietysti Diorilla olisi paljon paremmista kankaista paljon paremmin valmistettuja vaatteita, mutta jos niissä on vääränmallinen kaulus ja vääränvärinen raita helmassa, niin en minä niitä haluaisi (ottaisin kyllä jos ilmaiseksi saisin, ja myisin eteenpäin). Toisekseen koska nykyään suhtaudun vaatteisiin käyttötavarana, ja tiedän selvästi minkälainen tila niille on kotonani, en koe vaatekaupassa hinkua ostaa ylenmääräisesti tarpeetonta sen enempää kuin ruokakaupassa kokisin halua ostaa koko ostoskärri täyteen maitopurkkeja ja toinen ostoskärry täyteen voipaketteja. Siinä ei vain olisi mitään järkeä.

Marttojen ihana kiitoskimppu

Martoista muuten vielä sanottavaa, että olen pitämässä yhdessä Siperian Marttojen kanssa Hyvän mielen vaatekaappi -kurssin, jossa askel askeleelta käydään läpi yhdessä ja itsekseen mitä omasta vaatekaapista pitäisi oman hyvinvoinnin kannalta löytyä ja mitä ei. Myös muutkin kuin Martat voivat osallistua, martat saavat kurssin edullisemmin. Ja ensi viikolla minua voi tulla kuuntelemaan Hyvinkäälle, luento maksaa 5 euroa, ei tarvitse ilmoittautua!

Ruokakuvia ja ammattijärjestäjien tapahtuma

Viime aikoina postaukseni ovat olleet kuvattomia, koska olen unohtanut ladata kuvia koneelle ja kamera hukassa tms. Tässä sen kompensoimiseksi iso läjä - lähinnä ruoka-aiheisia (minustakin on tullut iphone-vitsaus, joka leijailee pöydän yläpuolella ja napsii kuvia ennenkuin ihmiset saavat alkaa syömään).

Siskoni ja Nudge-puodin aasialaisia rullia. Tykkäsin, eniten ehkä tofurullasta. Keiton kanssa kelpo lounas talveenkin.

Tiina Talvikki Toinen keksi -kahvilassa Salossa. Kävin moikkaamassa Tiinaa ja juttelemassa Salon Sanomien toimittajan kanssa ekologisesta juhlamuodista ja kuinka ompelijan luona muokata käyttämättä jääneestä vaatteesta jotain käyttökelpoista. Siinä aiheessa olin itse elävänä esimerkkinä, sain Tiinalta hänen muokkaamansa vanhan beigen neulepaitani.

Toisen keksin bravuuriherkkusmoothiet.

Teetä, espressoa ja vasemmassa ylänurkassa Salon 

sanomien juttu kirjani pohjalta, jossa mielestäni onnistunut kuvitus!

Minä kun olin beigen neuleen hankkiessani (muistaakseni 2010) ajatellut, että siinäpä mainio perusvaate, sopii kaikkeen. No, periaatteessa kyllä, mutta kun näytin ihan kaurapuurolta beigessä neuleessa. Pyysin Tiinaa värjäämään ja koristelemaan neuleen ja tulos on upea! Tuskin kenellekään muulle uskaltaisin antaa näin vapaita käsiä, mutta tiesin jo edellisen muodistuksen ansiosta että jotain ihanaa hänen käsissään syntyy. Kuvia seuraa myöhemmin (ehkä keväällä, kun aurinko taas paistaa...).

Eväät matkalla Saloon: härkäpapu-perunasalaattia, avokadoa ja sivukulhossa hapankaalia. Junaruokailun tyylikkyyttä voi lisätä pellavaisella liinalla - jos on ylimääräistä intoa ja ei haittaa että vaikuttaa hieman kahjolta kanssamatkustajien mielestä.

Kävin tänään kuuntelemassa pari luentoa ammattijärjestäjien seminaarissa "Kuinka paljon on tarpeeksi". Kun nyt olen pähkäillyt tätä tavara-asiaa ja sen alaryhmää vaatteet tässä useamman vuoden, niin aivan mullistavia ajatuksia ei sieltä mukaan tarttunut, jotain pohdittavaa kyllä.

 Anne te Velde-Luoman aikajana pulakaudelta nykypäivään. Olen itse syntynyt -79, eli omakohtaista kokemusta sopivan tavaramäärän 70-luvusta minulla ei ole. Tosin lapsuuden tyylimaisemani on vahvasti 70-luvun henkinen, kun huomattava osa esim. vaatteistani oli perittyjä.

Esim. minusta vaikuttaa siltä, että olemme täällä Suomessa (varmaan muuallakin varakkaassa maailmassa) lähestymässä jonkinlaista tavarasingulariteettia, jossa tavaran arvo tulee täysin katoamaan. Kaupasta ostettuna tavaralla toki vielä on rahallinen arvonsa, mutta minkä hyvänsä tavaran jälleenmyyntiarvo (jalometalleja ja joitain muita poikkeuksia lukuunottamatta) on yleensä pienempi kuin mitä sen myyskentelyyn menevä aika on. Itsekin vien kaiken ylimääräisen nykyään suoraan kierrätyskeskukseen, ja kiittelen vuolaasti vastaanottajia siitä että saan luovuttaa tavarani heille. Vain sellaiset tavarat, kuten vintageaatteet, joiden haluan päätyvän "hyvään kotiin" myyn, ja nekin siis vain siksi että ne saisi joku joka ymmärtää niiden päälle. Tietenkään kaikilla ei ole varaa hankkia tarpeellisia asioita, ei aina edes riittävästi ruokaakaan - sen sijaan kierrätyskeskuksen ilmaishuoneesta voi kantaa kassikaupalla vaatteita, astioita ja muuta tavaraa. Tavaraa on niin paljon, että se vaan lainehtii ympäriinsä ja yrittää takertua kehen hyvänsä omistajaan. Sitä täytyy pitää aisoissa ja kamppailla ettei se täyttäisi kotipiiriä, kuin muinaisina aikoina koitettiin pitää aisoissa villi luonto, joka oli aina valtaamassa pikku peltotilkut ja ihmisten asuinsijat.

Jaahas. Nyt taitaa olla aika mennä nukkumaan. Hyvää yötä, ja varokaa ettei tavaravyöry hiivi yöllä puremaan varpaista!

Vähenee - lisääntyy - vähenee - jne...

Projektini "työhuone tyhjemmäksi" soutaa ja huopaa. Vien työhuoneella kahden ihmisen tilan tavaramäärineni mutta tarkoitus on kutistaa tarvitsemaani tilaa niin että työhuoneelle mahtuisi vielä yksi osakas.

Eikä tässä vielä kaikki... pari isoa rullaa kangasta on nurkassa, 

samoin pöntöllinen tilkkuja & laatikollinen silkki- ja muita ylellisyyskankaita toisessa hyllyssä.

Kävin taannoin läpi kangasvarastojani ja onnistuin identifioimaan joitakin kankaita, joista raaskin luopua (arvelen, että minulla on suurin henkilökohtainen kangasvarasto koko pohjois-Euroopan alueella. Voisin avata kangaskaupan ihan vain ripustamalla työhuoneen ikkunaan "Kangaskauppa"-kyltin. Luopumisen varaa siis on.) Puolet tilkkuvarastosta lahjoitin Pikku Onnettaren päiväkotiin askartelumateriaaliksi. Osan kankaista vein kierrätyskeskukseen, yhden superkauniin mutta minulle sopimattoman japanilaisen kirsikkapuuvillakankaan lahjoitin Tiinalle ja pahvilaatikollinen odottaa vielä käsittelyä eteenpäin.

Lehtikokoelmani on laihtunut tasan puolet, kahdesta hyllystä yhdeksi, ja näin saan lähes kaikki painotuotteet yhteen varastohyllyyn. Sain sijoitettua pari kansiollista japanilaisia muotilehtiä muiden ihmisten vaivaksi ja iloksi. Päätin keskittää keräilyintoni vintage-kaavalehtiin ja lahjoitin vintage-neulelehdet Kainolle Islantiin (fotasin inspiroivimmat kuvat ja niistä taidan tehdä erillisen postauksen).

Toisaalta tavataa on tullut sisäänkin: Korkeavuorenkadun City Mode ateljeeompelimo lopettaa, ja myy varastokankaansa -50%. Lumouduin ensin puuterinvärisestä puuvillapitsistä (hieno tyllille Cornely-kirjottu pitsi) ja sen jälkeen liikkeen omistaja johdatti huomioni hienostuneen harmaanruskehtavaan laadukkaaseen villakreppiin. Ostin pitsiä koko kerän, noin 8 metriä. Näin hyvää pitsiä tulee harvoin vastaan…

 

Villakreppiä ostin sellaisen palan, että siitä saisi pitkähihaisen vierailupuvun (50-luvulta taas kajahtaa). Koitan keretä ommella puvun ennen Tokionmatkaa, niin että saisiin sen ystäväni häihin ylleni. Luulin jo, että vaatevarastoni kattaa kaikki elämän pukeutumistarpeet, mutta en ollut varautunut vihkiseremoniaan shintopyhäkössä! Tummanharmaa pikkumustani on hiukan liian synkkä, siniharmaata silkki-puuvillaa ja vaaleanpunaista pitsiä yhdistelevä mekko liian avokaulainen ja ruskea jakkupuku ehkä liian arkinen... tai sitten kyseessä on vain pään sekoittava ompeluhimo.

Hmm! tarvitsenko todella uuden mekon vai keksinkö väen vängällä aiheita ompelemiseen?

Joka tapauksessa, suosittelen käymään kyseisessä liikkeessä, jos on tarve laatukankaalle. Eivät ne ilmaisia ole alennuksessakaan, mutta laatu on huippu.

Pari päivää sitten päädyin ostamaan täysin tarpeettomasti pari pitsiliinaa ja pussillisen nappeja. Kävin akupunktiossa ja ajauduin sen jälkeisessä hömelössä tilassa Fidaan. En todellakaan tarvitse uusia liinoja ja nappejakin on noin sadan vuoden tarpeiksi, mutta sellaisia huomasin ostaneeni. Hedebokirjottu pellavaliina on kyllä kaunis, tahroistaan huolimatta, mutta samantapaisia minulla on jo monia enkä oikein tiedä mitä tälle tekisin. Nämäkin rahat olisin voinut säästää matkalle! Äh!

Nappeja oli enemmänkin, mutta ehdin purkittaa muut ennenkuin keksin ottaa kuvan. Huom. vanhat suomalaiset univormunapit!

Olen keräilijäihminen

 Kuvan paranvoi ei liity tekstiin muuta kuin erittäin mutkikkaan assosiaatioketjun kautta.

Olen keräilijäihminen. Jos vain on kaksi tavaraa, joita yhdistää jokin (muoto, väri, aikakausi, tyyli, jne) niin siinä on jo kokoelman alku. Arkielämää taipumus keräilyyn se hankaloittaa, koska asunto nyt vaan on tietyn kokoinen, eikä sinne ole mahdollisuutta säilöä kaiken maailman kokoelmia.

Olen opetellut keskittymään tiettyihin aktiivisesti valitsemiini kokoelmiin (tietyt pitsit, pitsikirjallisuus, vanha japaniaiheinen kirjallisuus, vanhat pukeutumisoppaat, hyvin valmistetut mielenkiintoiset korit joita voi käyttää johonkin) ja purkamaan muut.

Loistolöytö kirjaston poistomyynnistä! Tämän kirjan kohdalla ei voi vedota siihen, että "sen saa kirjastostakin", koska ei enää saa.

Olen onnistunut sijoittamaan muutamia kokoelmia järkevästi. Pahvilaatikollisen 50-luvun sarjadekkaripokkareita annoin Suomen dekkariseuran kirjastoon, jossa niistä oltiin peräti kiitollisia. Toisen pahvilaatikollisen Remo-sarjakirjoja lahjoitin Helsingin yliopiston scifiseuran kirjastoon (tietämättömille valaisuksi: Remo-sarja kertoo ylivoimaisesta, mystistä korealaista taistelutaitoa osaavasta salaisesta agentista/salamurhaajasta. Remoja ei kukaan osta, mutta en halunnut viedä niitä kierrätyskeskukseen, pelossa että ne joutuisuvat ilmaislaariin ja päätyisivät joulukorttien askartelumateriaaliksi johonkin päiväkotiin - kerrassaan sopimaton kohtalo salamurhajalle, joka saa teräksenkin murtumaan vain sitä oikeassa rytmissä naputtelemalla!)
Pinkka 60-luvun lääkäriromanssilehtiä odottaa vielä kohtaloaan. Dekkareiden ja scifin ystävät ovat hyvin järjestäytynyttä väkeä, mutta romanssikirjallisuuden lukijat ilmeisesti eivät.

Pari isoa lasipurkkia, joita en enää käyttänyt kukkamaljakkoina, toimitin Katariinalle (joka tekee hienoja rintakoruja). Hän tarvitsi niitä nauhojen säilyttämiseen. Jes, hyötykäyttöön! Sydämeni iloitsee, kun tiedän että tavara pääsee hyvään kotiin.

Koitan välttää uusien kokoelmien aloittamista. Jos kirpputorilla näen samanlaisen kupin, kuin minulla jo parittomana astiakaapissani on, tunnen heti halua ostaa sen. Maailmankaikkeus järjestyisi pienen pienen hitusen verran, jos nuo kaksi samanlaista kuppia olisi vierekkäin - mikä miellyttävä tunne! En kuitenkaan enää rupea järjestämään koko universumia oman kotini siistyden kustannuksella. Jouduin hätäsulkemaan tietokoneen, kun näin tuttavan kauppaavan Facebookissa mustaa vekkihametta, jossa oli halkaisijaltaan n. 0.5 cm olevia valkoisia palloja. Minulla kun on kaksi samantapaista hametta, joista toisessa on 1 cm kokoisia palloja ja toisessa noin 3 mm kokoisia pilkkuja. Myynnissä ollut hame olisi niin hauskasti mennyt niiden väliin ja olin jo vähällä ostaa sen, vain tämän hauskan yhteensattuman takia. En tietenkään tarvinnut kolmatta mustaa valkopallollista vekkihametta, ja vain koneen pikaisen hätäsulkemisen ansiosta säästyin sen ostamiselta. Varmuuden vuoksi vein vielä olemattomalle käytölle jääneen isompipalloisen hameen kierrätyskeskukseen.

Tavaroiden suhteesta

Kun tungin vessapaperirullia kaapinhyllylle, jossa oli valmiiksi rumia kuitukankaisia pukupusseja, keksin ainakin yhden selityksen sille, miksi ihmiset haalivat niin paljon tavaraa: Koska tavanomainen nykyelämä vaatii toimiakseen melkomoisen määrän epäesteettistä, jopa suorastaan rumaa tavaraa (vessapaperirulla, pukupussit, johdot jne) niin sitä koittaa omasta mielestään kauniita tavaroita hankkimalla parantaa suhdetta kotitalouden rumien ja kauniiden tavaroiden välillä. Niin että jos välttämättömät rumat tavarat ovat suhdeluku 1, että kauniita olisi ainakin 2, tai psyykestä riippuen vielä enemmänkin. Oma toivesuhdelukuni olisi arviolta noin 1:8, siis suvaitsen yhden yhdeksäsosan pakollisia mälsiä tavaroita kodissani, jota sitten alitajuisesti olen tavoitellut lisäämällä kauniiden asioiden määrää (josta tietenkin seuraa tunkua ja yleistä sotkuisuutta, joka on itsessään rumuuden kategoriaan kuuluvaa).

Tai ei ne "rumat" tavarat välttämättä niin rumiakaan ole, mutta sellaisia joita ei itse ole valinnut, ne vain pakon edessä päätyvät kotiin. Kuten juurikin esim. tietokonelaitteiden johdot - koneen itsensä on valinnut tarkoituksellisesti, ja se kuuluu "kauniiden" kategoriaan, mutta sen oheislaitehässäkkäjohtoja ei ole kutsunut nimenomaisesti, ne ovat vain luikerrelleet paikalle, ja ei niitä poiskaan voi heittää, koska ne ovat aivan pakollisia. Muuten ei saisi kuvia ulos kamerasta tai tulostinta yhdistettyä tietokoneeseen.

Niin ja tuossa ylhäällä kun lukee "ihmiset", se tarkoittaa tietenkin "minä"!

Kamerasta on hyötyä ostamatta-jättämisessä: otan nykyään kuvat niistä söpöistä kipoista ja kupeista joita en todellakaan tarvitse ja jotka eivät edes mahtuisi kaappiini, kuten allaolevat aivan liikkikset sirot pastellinväriset. Koska ne kiinnostavat vain esteettisenä asiana, valokuva riittää, enkä tarvitseitse kuppeja mukaani.

 Olen vienyt kerran parissa viikossa kassillisen tavaraa Kierrätyskeskukseen, ja aina sitä vaan riittää. Mutta on täällä selvästi siistimpää kuin prosessin alussa. Harmi vain, että en alussa tiennyt, että kyseessä on prosessi, enkä älynnyt ottaa kuvia alkutilanteesta!

Kävelypuku valmis! Ja linkkejä!

 

Sain tänään kävelypukuni ompelijalta kotiin. Olen tyytyväinen! Kuvasta ei ilmene kankaan ihana tuntu. Otatan itsestäni kuvan tämä yllä, kunhan kerkiän. On NIIN mukavaa, kun saa vaatteen, joka istuu selästä ja harteilta. Minulla on lyhyt selkä, leveä lantio ja kapeat harteet, mikä johtaa siihen, että vain ainharvoin kaupoista löytyy takki-jakkuosaston päällepantavaa. Hartioiden istumattomauudelle ei edes oikein voi tehdä mitään, koko vaate pitäisi purkaa jotta sitä voisi korjata.

 

  

Tälläisenä kombona aion pistää kävelypukuni huomenna päälle haastattelumatkalle. Alla on NoaNoan harmaanvalkoinen neulepusero, jonka nypynpoistaja palautti käyttökuntoon. Jalkaan laitan ruskeat Chie Miharan kävelykengät ja tavarat Minna Parikan isoon ruskeaan kassiin. Jalkaan pistän tummanruskeat sukkahousut.

Tässä kuvassa näyttää, että napit jotenkin vetäisivät. Eivät muuten vedä!

Vielä lähäri napeista. Pidän kovasti kankaista, joissa on kahta eriväristä lankaa, ja olen väritykseltäni pehmeän kontrastiton, joten tämä ruskea-harmaa sopii minulle loistavasti.

Muutamia linkkejä:
Wardrobe Reimagined - ompelusta innostunut tyttö päätti viettää vuoden hankkien vaatteita sota-ajan säännöstelyohjeiden mukaan. Tämä olisi mielenkiintoista toteuttaa suomalaisten kangaskuponkien mukaan! 

aMinimalist - Joku linkitti Minimalismin ilossa tähän uudehkoon muotiblogiin, ja tykästyin heti. Entinen pintamuodin orja on siirtynyt niukkaakin niukempaan, mutta laadukkaaseen ja mietittyyn puvustoon.

Empty Emptor  - Englanninkielinen vaateminimalisti miettii laatukysymyksiä, klassikoiden olemusta tai olemattomuutta ja muutenkin pohtii asioita syvällisesti.

Kenkien kierrätyksestä


 Nyt kun joku perustaisi vielä blogin, jossa esitellään niukkaakin niukempaa huolellisesti kuratoitua puvustoa, joka ei ole tyyliltään minimalistinen, vaan jotain muutan. Vaikka romanttinen, tai vintagehenkinen. Vai pitääkö tässä itse kaikki tehdä...