Kävin viikonloppuna puhumassa Helsingin työväenopiston käsityötarvikekirppiksen yhteydessä. En varannut rahaa mukaan, koska ajattelin etten kuitenkaan tarvitse mitään enkä osta mitään... no, sitten kun osuin pöytään, jossa myytiin vanhaa hyvää leavers-pitsiä, kuulemma suomalaista (eli siis Vaasan pitsitehtaasta), niin jouduin sitten ostamaan velaksi. Sitten oli putki päällä ja menin ostamaan edullisen viskoosipalan – juuri sopiva Pikku Onnettaren kesämekoksi – ja 20-luvun tyllipitsiä pätkän tulevan mekon helmaan. Virkatut pitsikäsineet sain lahjaksi ystävältäni, todella suloiset, ehkä näillekin jokin käyttökohde löytyy.

Laatuaiheesta ehdotan lukemaan Aamulehden jutun, jossa arvostelen halpiskaupan T-paidan ja muutenkin kerron tekstiilien laadusta.

Libertyn japanihenkisiä painokuseja vuosisadanvaihteesta

Jos taas kaipaa jotain joka hetkeksi irrottaa ajattelemasta 2010-luvun mälsyyksiä, kehotan menemään pian aukeavaan Ateneumin Japanomania-näyttelyyn, jossa esitellään pohjolan japonismia 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Aivan mahtava. Olin suorastaan järkyttynyt siitä, kuinka mitä kotoisimman suomalaiskansallinen Pekka Halonen osoittautuukin lainanneen/inspiroituneen japanilaisesta estetiikasta! Perjantaina on aiheesta seminaari, johon voi osallistua museolipun hinnalla.

 

Japanilainen painoseula, jonka valmistamisessa on käytetty hiuksia!!

Käsineitä

 Kuinka paljon käsineitä yksi ihminen voi tarvita? Hankin taas hiljattain kahdet uudet (tai siis käytetyt) käsineet. Arvoisat lukijat voivat ihmetellä tätä, ainakin mieheni ihmettelee, mutta minä en. Hukkaan ikävä kyllä käsineitä samaa tahtia kuin hankin niitä, joten ostan aina hyvät vintagekäsineet kun sellaiset näen (hei vaan sinä joka löysit mustat Samujin käsineeni, voit soittaa siihen puhelinnumeroon joka niiden sisään on kirjottu!).

Viimeksi ostin kierrätyskeskuksesta kuvan valkoiset virkatut käsineet, jotka sopivat täydellisesti sinivihreän tweed-asuni kanssa käytettäväksi. Samalla reissulla ostin myös punaruskeat nahkakäsineet. Molemmat taisivat olla euron, vai olivatkohan toiset puolitoista, no halpaa hupia jokatapauksessa.

Vaaleat käsineet olivat varsin nuhruiset, mutta eipä mitään ongelmaa, minullahan on Hjördis käsinepesuainetta (saa Stokkalta). Pesin käsineet ja niistä tuli aivan siistit. Kun nyt olen viime aikoina saarnannut siitä, että pitää itse osata karsia likaiset vaatteet hyväntekeväisyyslahjoituksista pois, niin tämä taas osoitti sen, että rajankäynti ei ole helppoa. Ilman käsinepesuainetta valkoiset hanskat olisivat olleet melko käyttökelvottomat, mutta onneksi lajittelija oli silti päättänyt laittaa ne myyntiin.

Käsineiden laatu liittyy paitsi materiaaliin, myös leikkaukseen. Huolellinen kaavoitus ja vaivalloisesti monista osista kokoon pantu käsine mahdollistaa sormien liikkuvuuden, kun taas halvalla vain muutamata osasta ommelluissa käsineissä sormet tököttävät tönkköinä kääntymättä sen puoleen ylä-ala-akselilla kuin sivusuuntaankaan. Valkoisissa käsineissäni on sormien vaakasuoran avaamisen mahdollistava lisäkappale sormien tyvessä, joka vain harvoin nykyään viitsitään laittaa käsineisiin. En tiedä miksi sitä kutustaan suomeksi, englanniksi se on "quirk", joten hieman eriskummallista tarkoittava sana "quirky" pohjaa tähän epämääräisen muotoiseen palaseen!

(Kaavoitusasiat eivät tetenkään päde joustavasta materiaalista valmitettuihin käsineisiin, joissa liikkuvuus tulee kankaan joustosta).

Kauneimmat napinlävet ja pitsipeignoir

 Hyvin tehdyt ysityiskohdat vaatteissa sävähdyttävät minua. Haluan kirjassani, sitten kun se joskus valmistuu, jakaa tätä tunnetta muillekin. Esim. kuinka paljon iloa voi saada kauniista napinlävestä!

Ehdoton suosikkini kierrätyskeskuksesta löytämistäni laatua valottavista vaatteista oli jakku, jonka uskomattoman eksaktisti ja kauniisti ommeltu kangasnapinläpi (kiitos oikeasta termistä SaVa!) sai minut liikutuksiin.

Nurjalta puolelta (kuva alla) viimeistely on tehty käsin, ja on räätälintaidon mestarinäyte! Huono kännykkänäpsy ei tee oikeutta tälle napinlävelle. Jakku oli tehdastekoinen, ei siis yksittäistuote ateljeesta, ja voi vaan miettiä mikä sen hintaluokka on ollut, kun on ollut mahdollista tehdä näin työläällä tavalla yksityiskohdat.

Joitakin viikkoja sitten minut pyydettiin mukaan museo Villa Gyllenbergissä pidettyyn lolitamuoti-aiheiseen tilaisuuteen paneelikeskusteluun. Monikaan lukijoista ei välttämättä tiedä, että minulla on salattu menneisyys japanilaisen nuorisotyylin lolitan parissa. Nykyajan lolitat ovat tavattoman tyyli- ja laatutietoista porukkaa, omasta osallistumisestani tyylin alkuvaiheisiin Suomessa voin vain sanoa, että on siunaus että digikamerat olivat tuolloin vielä melko harvinaisia...

 Tässä esimerkki tyylistä. Kuvassa en ole minä.

No jokatapauksessa. Vaatteiden laatuun siis. Myrskyllä, joka tapahtumaa organisoi, oli isoäitinsä vanhasta pitsipeignoirista tehty näyttävä asu. Peignoir oli hienoa, ohutta puuvillapitsiä ja vuoritettu harsomaisella silkillä.

 Myrsky näyttävässä "over the top" asussa, 

joka sopi museon naamiaisaiheiseen näyttelyyn.

Pitsi läheltä. Erittäin ohutlankaista leavers-pitsiä.

Katsokaa, miten huikean taidokkaasti vuori on ommeltu pitsin pykäreunojen mukaan, tietenkin käsin. Ateljeetyötä, joka saa minut pyörryksiin upeudellaan. Löytyisiköhän nykyään enää mitään tahoa, joka pystyisi tai suostuisi tekemään vastaavalla tarkkuudella?

Lisää pökerryttävän hienoja napinläpiä: viime postauksessani esiintyneet pitkät nahkakäsineet. Katsokaa nyt noita puolen sentin mittaisia käsin viimeisteltyjä napinläpiä!! Ne ovat, hitto vie, miniatyyritaideteoksia. Miten mikään voikaan olla noin kaunista, huoliteltua, taidokkaasti tehtyä... nyyh!

Vain lievästi fuskaava naamiaisasu

Kauan aikaa sitten, kun olin vielä parikymppinen muotiopiskelija Taikissa, kävin välillä La Perse-klubilla.  Minä olen perheytynyt ja rouvistunut, mutta Perse-klubi on edelleen olemassa! Kävin tanssaamassa ja näyttäytymässä heidän Halloween-spesiaalissaan, ja sinnehän ei sovi mennä tai ei ainakaan ole mitään mieltä mennä pynttäytymättä. Koska olen heivannut kierrätykseen suurimman osan ihmeellisistä pynttäytymisvaatteistani, piti hiukan säätää. Naamiaisasu ei ihan mahdu P333-valikoimaan, fuskasin siihen nähden, mutta en varsinaisesti joutunut ostamaan mitään asua varten.

Pitkä viininvärinen samettiviitta on lainassa siskolta. Tyllimekon tein toissakesänä ja kaivoin sen kesävaatelaatikosta esiin. Gaalamittaiset vintage-nahkakäsineet ostin viime vuoden syksyllä ja taisin peräti luvata hankkiutua niistä eroon, jos ei vuoteen tule käyttöä ("Lupaan myydä nämä käsineet, jos en vuoden 2015 aikana keksi niille yhtään käytönaihetta!"). Näin ne pääsivät käyttöön ja saavat vastedeskin asua käsinelaatikossani, puuh!

 

 Kengät ovat hääkenkäni vuodelta 2006, jotka olen säilyttänyt sentimentaalisista syistä, ja tukassa oli pikkuOnnettaren samettirusetti-hiuspompulat (vaikka eivät näykään kuvassa). Vyön nappasin kierrätyskeskuksen ilmaispuolelta, ajatuksena oli yhdistää se syystakkiin, mutta sopi se tähänkin.

 

Käsilaukkuna oli pieni UFFilta ostettu nahkapussukka, jonka hankin aikoinaan Huilin muotikuvausten rekvisiitaksi. Se on ollut pussissa odottamassa poistoa, mistä kaivoin sen tätä varten esiin. Nyt kun se on osoittautunut käteväksi, niin pitäisiköhän se sittenkin säilyttää? Ja koska saatan seuraavan kerran tarvita sitä?

Muumipitsiä Ivana Helsingillä

Pääsin katsomaan IvanaHelsingin Muumimalliston lanseerausnäytöstä Designmuseoon. Hyvin mielenkiintoista, ja voin ilokseni sanoa että tämä on ehkä lempparein Ivanamallisto ikinä. Kannatti käydä! Kiitos ihana Heini kutsusta!

Aluksi näytettiin Paola Suhosen tekemä tunnelmavideo, jonka löytää sieltä sun täältä googlaamalla. Sitten Sophia Jansson (silminnähden liikuttuneena ja onnellisena) ja Paola selittivät kokoelman taustoja, kuinka Ivanan väelle oli annettu vapaat kädet kokeilla ja suunnitella, etsiä uusia värityksiä ja materiaalimahdollisuuksia.

Itse näytöksestä ei puhelimenrutkullani saanut järin näyttäviä kuvia. Mallistossa oli monia mielenkiintoisia materiaaleja ja tekniikoita: koneommeltu pitsi muumihahmoineen sekä luonnonvalkoisena että tummansinisenä, Kuka lohduttaisi Nyytiä -kirjan kuvilla kirjotut tekstiilit (tuli hieman mieleen Minä Perhonen, joka myös käyttää paljon upeasti kirjottuja kankaita mallistoissaan), kuvioneuleet...

 

Näytöksen aloittivat mustat pitsimekot, joiden materiaalia en kuitenkaan ehtinyt tarkemmin hahmottaa, en osaa sanoa mitä kuvioita siinä oli tai millä tekniikalla tehty. Jotain ohuehkoa pitsiä kuitenkin. Koitan ehkä luikerrella Ivanan showroomiin niin voin raportoida asiasta tarkemmin. Lopun pitkät koneommellusta pitsistä tehdyt mekot olivat romanttisia ja näyttäviä, voin ennustaa että moni tulevan kesän morsio valitsee muumimekon! Myös Tove Janssonin mustavalkoisten kuvitusten pohjalta tehdyt kuosit olivat todella onnistuneita. On mahtavaa, että muumiteema ei tarkoita sitä että joka vaatteesa pitäisi olla isolla muumi, vaan on käytetty Janssonin tunnelmallisia maisemia ja kaunista kynänjälkeä pääosassa. Malliston tylsin osasto olivatkin isokokoisilla mymmeleillä painokuvioidut trikookoltut, jotka ovat kuitenkin luultavasti mukana siksi, että saataisiin jotain hiukan kirpaisevan kallista edullisempaa mukaan. Suurin osa muista materiaaleista oli sellaisia, joiden teettäminen on pakosta varsin hinnakasta.

Parin viikon päästä mallisto lanseerataan Japanissa, voi vain arvata, että se tulee saamaan suuren suosion!

Asusteet olivat myös mielenkiintoisia. Mallien jaloissa oli Lumi-merkin saappaita (siis tämä laukkumerkki on laajentanut myös jalkineisiin) ja alkupuolella näytöstä käsissä oli pinkkejä ja mintunvihreitä käsineitä, joissa pienet kirjotut Myy- tai mymmelihahmot.

Täytyy sanoa, että tämä mallisto herätti (jopa!) minussa ostoimpulsseja, joskin huomasin asiaa tarkemmin ajatellessani, että minusta on jollain tapaa nöyryyttävää jos ventovieraat ihmiset heti näkevät mistä jokin vaatteeni on hankittu. Sen takia en ole koskaan oikein innostunut logoista, ja vaikka nämä vaatteet olivat mielestäni oikeasti hienoja, silti emmin aika lailla hankkimista. Jos nyt vaikka käsineet...

 Löydä piilokuvasta Muumi!

EDIT: googlailin vähän, ja löysin hyvän lähikuvan kirjotusta kankaasta Ms Style-nimisestä blogista. Tuskin kangas nyt sentään käsin kirjottua on, mutta upeaa joka tapauksessa.

Loput tuliaiset Tukholmasta

Pari hienoa löytöä Tukholmasta jäi vielä esittelemättä.

Emmauksen kellarivintageputiikki Södermalmilla on ehdottoman suositelmava kohde jos pitsi, vanhat vaatteet ja muu vintagetilpehööri kiinnostaa. Itselleni löysin sieltä siis edellisessä kirjoituksessa tarkemmin esitellyt pitsiverhot, ja sitten allaolevan kuvan beiget käsineet, jotka maksoivat 120 kruunua eli alle 15 e. Nämä tulevat käyttöön kevätkaudella mustan 3/4-hihaisen takin ja ruskean uuden hatun kanssa. (Mietin jo kevään vaatevalikoimaa, helmikuun lopussa vaihdan. Oikein yllytän itseäni kyllästymään talvivalikoimaan, jotta uusi satsi tuntuisi sitäkin ihanammalta!)

 

Betty-lehti löytyi Götgatanin monipuolisesta lehtikaupasta. Uusi tuttavuus, ja nyt olen aivan ihastunut.

Pastellinväristä, vintagehenkistä tyttömäistä tyyliä ja siihen sopivia puuhia palvova lehti sopii minulle kuin hansikas käteen. HUOM! Nettisivuilta voi kolmen punnan hintaan tilata sähköversiot jo ilmestyneistä Bettyistä, hyvä idea mielestäni.

Lehdestä löytyi mm. italialaisen Vivetta-vaatemerkin esittely, siinäkin uusi tuttavuus jonka sööttiyden äärellä voi vain huokailla!

 

Vielä samaisesta Emmauksesta nappasin 10 kruunulla mukaan kaksi pellavaista, persikanvärillä kirjottua pikkuliinaa ja 6 metriä hyvin siroa leavers-pitsiä. Olen innostunut ajatuksesta ommella itselleni elegantteja alushousuja, pellavaiset "viikunanlehdet" toisi hiukan huumoria pöksyihin. 

Emmauksesta löytyi vielä kolme tyylikästä puuhenkaria takeille 10 kr/kappale, kaksi kaunista kiemuraista taulunkehystä ja pari villapaitaa lapselle. Kassi, joka oli lähes tyhjä lähtiessä, oli paluumatkalla aivan täynnä!

Tuliaisia Tukholmasta

Ensimmäinen parisuhdematka sitten Pikku Onnettaren syntymisen, suuntautui Tukholmaan (sellainen tavanomainen 5 tuntia perillä -risteily). Ihana, rentouttava reissu, johon laivalla löllimisen lisäksi kuului mielenkiintoinen länsi-Afrikan veistosperinnettä esittelevä näyttely, käyskentelyä Södermalmilla ja parin kirpparin koluaminen.

Olen muuten ihan intona Mujista ostetuista kosmetiikan matkapurkeista:

Kahden yön reissuun tarvittava naamanhoitoarsenaali mahtuu vaikka takataskuun.

En ottanut koko reissulla kuvan kuvaa, en edes kännykän kameralla. Rentouttavaa kai sekin!

Innostuin ostelemaan lehtiä. Näin kevättalvella kaikki värikäs kutsuu, mitä enemmän sateenkaaren värejä sen parempi.

Bazaar-lehden kannessa oleva sateenkaari-pitsi-mekko saa minut aivan intoihini. Hyvä Chanel!

 Kevään kukkaismuotia, keskellä pökerryttävän ihana  Dolce&Gabbanan kirjottu verkkopohjainen kauhtana. Kiisin katsomaan netistä D&G-kevätkokoelmaa, ja siinä on paljon ihanan yletöntä silkkikukka-kirjonta-pitsihuumausta.

 Miu Miun kukkatakki muistutta minua omasta kukkatakistani, joka on tällä hetkellä Tiinan luona odottamassa vuoria. Kukkatakkini on tehty samasta kankaasta kuin kuvan Belovedin pussukka, ja tilasin sen jo useampia vuosia sitten Tiinalta. Vaikka kaava on sama kuin kahdessa muussakin Tiinan ompelemassa vuorittomassa takissa, se ei vaan koskaan oikein solahtanut päälle luontevasti, joten pyysin Tiinaa vuorittamaan sen kevääksi.

Näin Hyvän mielen vaatekaapin jälkeen tulee tosin mieleen, että kukkakuvioinen takki ei ole kovin monikäyttöinen vaate ja vaatii muulta puvustukselta aika vähäeleistä linjaa... Ehkä pitää ommella samasta kankaasta mekko ja käyttää niitä aina yhdessä!
 

 Burberry Prorsum on innostunut paksulankaisista Leavers-pitseistä, joita ennenvanhaan tehtiin pöytäliinoiksi. Hyvin yksinkertaisen mallisena mekkona toimii kyllä hienosti.

 Michael Korsin valkokirjonnalla koristettu pellavamekko kolahti niin lujaa, että mietin parhaillaan intensiivisesti oman version tekemistä.

 

Lopuksi suloisin aukema, keväisiä ruusunnuppuja muistuttavat mekot. Lehden alla huippulöytö Emmaus-hyväntekeväisyyskirppiksen vintagekaupasta: maailman kauneimmat tyllipitsiset verhot.

 Sain parilla kymmenellä eurolla kaksi päälle kolmemetristä puuvillaista tylliverhoa. Tyllille on kirjottu ketjusilmukoilla hennosta musliinista kiemuroita ja kukkia, ja vielä runsaat leikekirjonnat. Tämän tapaista tyllille tehtyä applikointia kutsutaan Carricmacross-pitsiksi, ja applikaatiot voi kiinnittää joko neulalla ommellen tai tambour-koukulla ketjusilmukoiden. Ketjusilmukoita voi kirjoa myös koneellisesti, eikä tietääkseni ole mahdollista erottaa koneellisen ja käsintehdyn ketjusilmukan eroa (muuten kuin jos käsinkirjojan käsiala on epätasainen).

Reikäkohdissa on taatusti käsin ommeltuja "hämähäkkejä", mutta se ei vielä kerro mitään siitä onko myös ketjusilmukointi thety käsin. 1800-luvulla oli yleistä yhdistää käsin ja koneella tehtyjä elementtejä tekstiilitöissä. 

Nyt kun vaan keksisin mihin nämä ihanat ripustaisin. Mies ei ole innostunut pitsisisustuksesta, joten joko otan eron tai sitten vien nämä työhuoneelle. Taas nousee mieleen haave pienestä pitsikaupasta!!!

Vaihtokauppoja

 Niin paljon kun olenkin viime aikoina miettinyt vaatteiden ostamista ja miten sitä järkeistetään, haksahdin silti matkalla hölmöön hankintaan. Firenzessä (kuuluisa käsinekaupunki) tarkoitukseni oli ostaa pitkähköt vuorettomat käsineet, jotka sopivat yhteen Tiina Talvikin ompeleman 3/4-hihaisen välikausitakin kanssa. Menin käsinekauppaan. Esitin toiveeni. Myyjä kehui lapsen, lapsen kengät ja vielä minut, ja sitten kertoi, että pitkiä vuorettomia käsineitä heillä ei ole, mutta olisi nämä kauniit ihan lyhyet sähäkän pinkit, jotka sopivat myös erinomaisesti viehättävään takkiini. Ja minä pöhkö menin ostamaan ne.

Mutta eivät ne ole yhtään käytännölliset! Ranteeseen tuulee. Ja miksi ihmeessä suostuin ostamaan pinkit?! Eivät mätsää tyyliini yhtään. Typerä ostos. Miten voikin langeta nii-iiin vanhanaikaiseen!

 

 Mutta onneksi Hertta nappasi ne Vaatelainaamon kokoelmiin ja minä sain vaihtokauppana jäsenyyden kultatasolle (3 tuotetta, 2 viikkoa). Hyvä diili ja olen tyytyväinen!

Olen oppinut välttämään pöljät ostokset normaalioloissa, mutta näemmä matkalla olen vielä sellaisille altis. Jotenkin se tunne siitä, että tänne ei voi enää palata, ja parasta ostaa jotain kun voi... no, koitan oppia tästä jotain!

Toisekseen: parsintataidon etuja. Parsin työhuoneemme uuden tulokkaan Heinin sukat, ja hän antoi vastalahjaksi todella herkullisen itse leipomansa leivän. Tytöt! Parsintataidon hankkiminen on teille loppuelämänne onnistuineimpia sijoituksia, sillä voi saada leivän pöytään olosuhteista riippumatta.

 Nam!

 Ainiin! Mikä lintu tämä mahtaa olla? Olin pari päivää sitten menossa Tyyli-iltaan Fidaan (siitä kirjoitan pian!), ja Ruttopuiston kohdalla kuului niin monipuolista linnunlaulua, että aloin epäillä kyseessä olevan jonkin äänitteen. Mutta tuon eksoottisen kellanvihertävän tirpan nokasta kaikki sävelet ryöppysivät.