En ostanut uutta puhelinta

Perustin Instagram-tilin, jonka nimi on kätevästi rinnasaramaki. Tervetuloa seuraamaan!

Tämän aikaansaaminen vaati hirveää säätöä, koska iPhoneni käyttöjärjestelmä oli niin vanha, että sille ei pystynyt enää Instagramia lataamaan. Koko päivä meni, että sain käyttiksen vaihdettua, ja mietin moneen otteeseen että voisihan ihminen kai uudenkin luurin ostaa, mutta nyt olen tyytyväinen sitkeyteeni. Korjautin puhelimestani hajonneen sulkemisnappulankin (65 e Mobileclinic, tunti meni, olen tyytyväinen). Ja näin olen omalta osaltani hidastanut turhan kuumentunutta kännykkä/pienelektroniikkateollisuutta, jossa hemmetti soikoon pari vuotta vanha vehje on aivan antiikkinen.

Sitten kun iphone-rutkuni hajoaa, saatan ostaa Fairphonen, arvostan yritystä tehdä puhelin itse korjattavaksi sekä jossain määrin eettiseksi.

Olen pariin otteeseen törmännyt kysymykseen siitä, miksi vaatteiden shoppailun ympäristövaikutuksesta puhutaan niin paljon suhteessa esim. elektroniikan hommaamiseen, jolla on kiistämättömän suuret ympäristövaikutukset. Kysymys on aivan pätevä – mutta siihen on yksinkertainen vastaus. Vaatteiden/muodin kuluttamisen ympäristövaikutukset nousevat esille siksi, että alan ihmiset ovat tietoisia ongelmista. Harvassa ovat ne muotialan opiskelijat tänäpäivänä, joita ei yhtään mietitytä kysymys "miksi tehdä tähän vaatteita tursuavaan maailmaan vielä lisää vaatteita?". Kun taasen ilmeisesti elektroniikkainsinöörejä aihe ei kiinnnosta (paitsi Fairphonen perustaneita heppuja), ainakaan niin pitkälle että he rupeaisivat masinoimaan jotain "Gadgets revolution day" -tyyppisiä tapahtumia tai kirjoittamaan Hyvän mielen piuhalootaa. On toki mahdollista, että ympäristöstä ja ihmisoikeuksista huolestuneet insinöörit pyrkivät ratkaisemaan nämä ongelmat teknisesillä innovaatioilla kuluttajakampanjoiden sijaan.

Kuvia tässä postuaksessa ei ole, koska näemmä iPhonen uudempi käyttis ei keskustele läppärin vanhan iPhoton kanssa. Hohhoijaa sanon minä!

Viime aikoina tapahtunutta:

1) Luikin eilen mieheni siivellä Dieselin ja Imagen yhteisbileisiin, jossa Outi Pyyn päätoimittama muotinumero lanseerattiin. Siellä oli hyviä drinkkejä, hassuja keksejä, musiikkia ja popkornia sekä muotiväkeä mustissaan. Yhden drinkin jälkeen kaikki myynnissä olevat vaatteet alkoivat vaikuttaa potentiaalisilta hyviltä hankinnoilta – jopa esim. vyöt, joita en juurikaan käytä, ja vähään käyttöön tarvittavat vyöt minulla jo on.

Tässä sovitan avaruusprinttipaitaa miesten puolelta, josta näin heti ensi vilkaisulla henkarissa että malli ei missään tapauksessa sovi minulle, eikä sopinutkaan, mutta eipä jää ainakaan vaivaamaan kun kokeilin. Joku kuviollinen paita, jota voisi pitää jakkupuvun kanssa, pääsee tällä testauksella hankintaharkintaan. Galaksiprintti oli muotihitti joitakin vuosia sitten, mutta tuskin avaruus aiheena voi ikinä vanhentua totaalisesti?

Talouteen tuli pippaloiden seurauksena tarpeettoman monta Imagea, yksi riittää perheelle, joten ajattelin arpoa yhden lukijoille esim jo huomenna. En ole vielä lukenut lehteä kunnolla, vain selaillut, mutta hyvin mielenkiintoiselta vaikuttaa!

2) Kävin Tekemisen arvoista -nimisessä vaatesuunnittelijoiden lopputyönäyttelyssä Kalleria-nimisessä galleriassa, jos liikkuu Kalliossa niin suosittelen. Varsinkin Emilia Laitisen työ oli kiinnostava, erikoisestikin kirjallinen osuus. Auki vielä huomenna, kiirettä pitää!

3) Tapasin haastettelun merkeissä Nokian Neulomon väkeä – erityisen hauskan tilanteesta teki se, että haastattelun kuluessa pääsin seuraamaan livenä kuinka ensimmäinen ennakotilauserä ehti useiden vaatekokojen osalta myydä loppuun. Ihania tyyppejä, tulin todella iloiselle mielelle heidän optimistisesta meiningistään. Niin, ja siitä että koe-erän trikoon lanka on nimenomaisesti valittu laatua joka ei nyppyynny ja jossa painovärit pysyvät pesusta pesuun hyvänä. Jos oikein käsitin, niin vortex-kehrättyä lankaa, jolla tosiaan testatusti on hyvät ominaisuudet!

 

4) Tehtiin MMMadethis-blogin Marian kanssa informatiivista videota aiheesta nypyt. Jos tästä tulee hyvä, niin tehdään lisää. Uskomattoman suuritöistä kyllä, tähtäämme max 4 minuutin videoon ja kuvauksiss meni n. 8 tuntia!

5) Olin kameran edessä myös Kuningaskuluttaja-ohjelman kuvauksissa, jossa etsittiin Itiksestä koko elämän kestävää tuotetta. Minä olin paikalla vaatealan ihmisenä, muut kaksi olivat Marttaliiton edustaja ja muotoilija. Jutun idis lähti somessa kiertäneestä jutusta, joka kertoi Buy me once -nettikaupasta. Löytyykö tavallisesta kauppakeskuksesta koko elämän mittaisen liiton kestävää tavaraa? Voin paljastaa, että löysin, mutta jääköön salaisuudeksi mitä ne olivat.

 Kohti koristeellisempaa elämää -projekti on edennyt mm. polttamalla kynttilöitä illallisen aikaan, laittautumalla pikkumustaan kun kaverit tulevat syömään ja hankkimalla talvikauden suosikkijälkkäriäni marinoituja päärynöitä parhaiten esittelevät puristelasikipot Kierrätyskeskuksesta. (Nihtisillan Kierrätyskeskuksen astiahyllyt ovat yksi vaaranpaikka. Olin vähällä ostaa tusinan huumaavan sööttejä kukkakuvioisia jälkiruokalautasia, mutta viime hetkellä soitin miehelleni, joka ääni epäuskoa tihkuen kysyi "mihin ihmeeseen ajattelit meidän tarvitsevan lisää lautasia", jolloin lumous särkyi ja muistin että minunhan piti ostaa syviä jälkiruokakulhoja. Huh! Olipa väärä ostos lähellä! Hyvä että tukihenkilö on puhelinsoiton päässä.)

Lisäksi olen ostanut uuden kodin lähellä olevasta Kupla-nimisestä liikkeestä modistin tekemän pääkoristeen (ylin kuva) & Recci-myymälästä 50-luvun hameen (tuossa yläpuolella). Samainen modisti oli tehnyt myös vanhoista nuhjaantuneistaa huopahatuista pitsillä päällystämällä ym. muokkaamalla sieviä uusia hattuja, hyvää materiaalin uusiokäyttöä.

Recci-myymälässä tykkään paitsi piristävän värikkäistä ikkunasomistuksista myös siitä, että jonkinlaista tyyli- ja laatukarsintaa on tehty ostajan puolesta. Minun makuuni tietty voisi olla julmempikin, mutta epäilemättä tasapainoilu ostajille sopivan hintatason ylläpitämisen ja toisaalta kelpaamattoman pois raakkaamisen välillä on oma taiteenlajinsa. Ostamani hame oli ainakin riittävän edullinen vintagevaatteeksi, 8 e. Vetska pitää tosin vaihtaa, mutta se on onneksi helppo homma. Kevääseen mennessä, jolloin tuon voisi punaisten balleriinojen ja harmaan paidan kanssa laittaa päälleen, se on varmaan jo tullut tehtyä...

Jotta talouden tavaravirrasta ei jäisi virheellinen käsitys, liitän alle todistusaineistoa kierrätyskeskukseen päätyneistä kamoista. Ennen muuttoa varsinkin oli aivan häkellyttävää kuinka monesta tavarasta oli tarve päästä eroon. (Niinpä sitten mahduimmekin 10 neliötä entistä pienempään asuntoon ihan kunnialla.) KUNPA VAIN olisi kätsästi keskustassa k-keskus kuten vanhoina hyvinä aikoina. Nyt manguin yhden kyydin äitiltä, toisen veljeltä, kolmannen appivanhemmilta ja yhden satsin vein taksilla, sen lisäksi että olen pienempiä eriä vienyt käsivaralla bussilla.

Morjens vaan tavarat, kiitos että olitte ja vielä isompi kiitos kun häivyitte!

Ostoajatuksia

Kun etsin tietoa mitä ihmeellisimmistä vaatetuskuiduista, törmään välillä vallan kutitteleviin ostohoukutuksiin. Jaanpa muutaman nyt teidänkin kanssanne, jotta en joudu itsekseni kärsimään:

Afrikkalaisesta mopani-villisilkistä tehdyt rennot oloilupöksyt:

Valmistaja Africa Silks, ja se mikä näissä housuissa vetoaa on todella jännittävä kuitu. Mopani ei ole mitään sukua silkkiäistoukalle, vaan on jokin aivan eri ötökkä. Se elää vain villinä, ja sen kotelot kerätään luonnosta vasta kun ötökät ovat lähteneet niistä tiehensä. Ne on hyväkin kerätä, etteivät karjaeläimet syö niitä ja saa jopa kuolemaan johtavia vaivoja. Koteloiden kerääminen, kehrääminen ja kankaaksi kutominen antaa maaseudun naisille työtä. Tunnun pitäisi olla pehmeä ja kimmoisa. Kiinnostaisi päästä tunnustelemaan mopani-silkkiä, ei vaan taida olla tuhannenkaan kilometrin säteellä saatavissa...

Anna Ruohosen edullisempi AR-valmisvaatemallisto, joka ommellaan Suomessa. Vaatteet on melkein kaikki tehty viskoositrikoosta, joka parhaimmillaan on hyvin siistinä käyttöä kestävä materiaali, huonoimmillaan taas nukkaantuu ensi pesussa. Oletan, että Ruohonen on osannut valita kestävän variantin. Suosikkini on Wide Dress 3/4-hihoilla, mutt kun siitä ei ole valokuvaa niin kuvassa sama puolihihoilla.

Luonnostaan värillisestä puuvillasta tehtyjä kankaita (ja muitakin tuotteita).
Ennen teollista vallankumousta puuvillasta kasvatettiin monin paikoin valkoisen lisäksi vihertäviä, ruskeita ja kellertäviä lajikkeita. Nykyään valkoinen puuvilla vallitsee ja värikkäät maatiaislajikkeet ovat melkein kadonneet, koska ne eivät ole yhtä tuottoisia kuin valkoiset lajikkeet ja niiden kuitu on niin lyhyttä ettei se oikein sovi massatuotantoon. Muutama jalostaja on kuitenkin jalostanut edelleen värikkäitä puuvilloja, joiden hyöty on siinä että niitä käyttämällä vältetään kemikaali-intensiivinen värjäysvaihe.

T-paitoja ja muita perusvaatteita perulaisesta Tenguis-puuvillasta. Näissä vetoaa paitsi herkkä värivalikoima, myös se että on pyritty tekemään mahdollisimman toimivia perusvaateita mahdollisimman hyvin. Ja tietenkin aina minua vetää kuin hunaja kärpästä että kerrotaan käytetyn puuvillan alkuperä ja selostetaan sekä eettiset että tekstiiliteknilliset syyt sen valintaan. Puhumattakaan siitä että kerrotaan kehruu-, pesu- ja viimeistysvaiheista! Minähän en juurikaan T-paitoja käytä, mutta joku tuollainen aamutaivaan hempeä tai merensinivihreä sävy kyllä houkuttelisi!

Jakamistalous ja some-anteliaisuus

Tavaran ja sitä tarvitsevan ihmisen yhteensaattaminen on ongelma, johon facebook tuntuu olevan vastaus. Viisivuotias Pikku Onnetar ei enää tarvitse vaipanvaihtoa, mutta mihin toimittaa ehjä umpipuinen vauvanhoitoalusta? Fb auttoi. Vain muutaman korttelin päässä asuva blogituttu, jolla sattui olemaan täsmälleen saman levyinen pyykkikone kuin meillä, odottaa vauvaa tammikuuksi. Minä pääsin tarpeettomasta eroon, hän sai tarpeellisen. Rahaa ei tarvittu, minä saan sopivalla ajalla kahvituksen. Tuosta kapineesta eroonpääseminen on niin suuri hyöty, että en tosiaan rupea pyytämään siitä maksua.

 Sama ihana kokemus oli työhuonetta tyhjentäessä, kun pari pöytää, piironki ja neljä tuolia eivät kelvanneet kierrätyskeskuksen noutoautolle (en moiti heitä tästä, jos jokin ei my niin ei sitä kannata ottaa varastoon). Meille se jokatapauksessa oli ongelma, kun seuraavaksi aamuksi tila piti saada tyhjäksi. Laitoin alueen kierrätysryhmään kuvat huonekaluista, "hae ilmaiseksi, vain nouto" ja ne menivät todella ripeään tahtiin, suorastaan kävelivät ulos. Mikä helpotus! Myös japanilaiset muotilehdet ovat löytäneet uudet omistajat, enkä joutunut kippaamaan selkä hiessä kotiin raahaamiani lehtiä paperinkeräykseen.

Vaivalloisesta kamasta eroon hankkiutuminen on kai jakamistalouden osa-alue. En tosin kuulu niihin toiveikkaisiin, jotka pitävät jakamistalouden syntyä osoituksena uudesta anteliaammasta ihmisluonnosta. Minun nähdäkseni jakamistalouden (joka siis sisältää paitsi vauvakamppeiden lahjoittelua, myös airbnb:n ja kaikenlaiset lainaamot) mahdollistaa ensinnkin toki tekniikka mutta ennenkaikkea tavaran ylenpalttisuus. Esim. minun talouteni ei ole kiinni siitä saanko jostain haalitusta tuolista muutaman kolikon vaiko en, joten voin yhtä hyvin antaa sen pois rahatta, varsinkin jos vaihtoehtona on lähteä kyöräämään sitä bussilla Vantaalle kierrätyskeskukseen. Jo bussilippu edestakaisin maksaisi enemmän kuin mitä jostain nimettömästä tuolista tms. realistisesti ajatellen rahaa saisi. Kaikkea on paljon, eikä monellakaan tavaralla ole suurta arvoa, joten mikäs niitä lahjoitellessa, jakaessa ja lainaillessa. Jakamistalous on itsessään positiivinen asia, ja niin kai on yltäkylläisyys joka sen mahdollistaa – en mitenkään kaipaile aikoja, jolloin perheellä oli yhdet lastenkengät ja vain yksi lapsi kerrallaan pääsi kouluun...

Oleellista on löytää oikea kohderyhmä. Kierrätyskeskusvisiiteilläni olen bongannut vintageaarteita, joita en kuitenkaan ole itse tarvinnut. Monta paria melkein priimakunnossa olleita nahka-avokkaita ehkä 60-luvulta oli Nihtisillassa euron hyllyssä. Laitoin kuvan vintagekirpputoriryhmään vinkiksi, ja ainakin yhdet kuvan kengistä kävi joku hakemassa vinkin perusteella.

Tämä villakankainen viitta oli ilmaispuolella. Koska minulla on jo viitta/keeppi, olisi ollut liioittelua ottaa toinen. Jälleen FB-vinkki, ja eräs tuttu kävi hakemassa tämän itselleen. Minä olen hirmuisen iloinen, että nämä hienot tuotteet ovat löytäneet arvoisensa kodin, ja sain kokea hankkimisen iloa itse kuitenkaan joutumatta ottamaan itselleni tarpeetonta tavaraa kotiin. Suuri osa tavaranhimoa kohdistuu minulla tavaran pelastamiseen, ja sitä voi onneksi toteuttaa näinkin, virtuaalisesti.

Kännykkäkamera voi siis olla apuväline tavaranhaalimisen taltuttamisessa. Alla vielä pari ihanaa tavaraa Nihtisillasta, jotka herättivät kaikenlaisia helliä ja kauneudenkaipuisia vaistoja, mutta joita valitettavasti en kumminkaan yhtään tarvitse. Kun nyt saan jakaa ne teidän kanssanne, saan niistä sen ilon mitä niistä saatavaksi on!

Todella hurmaavat omenankukkakuvioiset kahvikupit 40 snt/kpl. Näihin kuului vielä lisäksi sokerikko kannella. Maailmaan mahtuu uskomaton määrä kauniita astioita!

 
Todella tyylikkäitä coctaillaseja tai jälkiruokakuppeja 50 snt /kpl. Jos eläisin hieman toisenlaista elämää, sellaista joka tyylillisesti olisi enemmän Mad Men ja vähemmän boheemi perhe-elämä, niin juuri näistä kulhoista coctailkutsuvieraani joisivat ihania drinkkejä tyylikkäissä puvuissaan ja näyttävissä hatuissaan. Ahh!

Lisäkuvia keepistä ja löytöjä kierrätyskeskuksesta.

Keeppi on käytännössä iso ympyrä, joka on edestä halki. Siinä on tosiaan tilaa tehdä vaikka minkälaisia käsiliikkeitä. Jätin sen takaa hieman pidemmäksi kuin edestä, näyttää mielestäni paremmalta.

 vyö kuroo selkäpuolen väljyyttä kasaan. Hameessa on syvä laskos, jotta pyöräileminen onnistuisi.

 Olen nyt rampannut sekä Nihtisillan kierrätyskeskuksessa että viimeksi tänään Itäkeskuksen kierrätyskeskuksessa tsekkaamassa laatutyöpajan tilan. No, kun kaupoissa käy niin altistuu ostoimpulsseille ja -mahdollisuuksille. Työasian ohella onnekkaasti satuin löytämään pitkään ostoslistalla olleet punaiset kumisaappaat! Ne ovat täydelliset: ei mitään logoa tai muuta visuaalista häiriötä, ja niihn kuuluu vieläpä eräänlaiset lämpösukat. Hintaa tälle täydelliselle löydölle tuli 5 e. Sitten vähän innostuin ja ostin punaisen villahuivin saappaiden kaveriksi, sekä pienen kukkaron pyöränlamppujen säilyttämiseen.

 

Kaikkea näkemääni hienoa en ostanut. Jätin tämän 4 e maksaneen todella laadukkaan, suorastaan itkettävän upean käsinkirjotun pellavaliinan jonkun muun löydettäväksi. Toivottavasti sen löytää joku arviolta 1920-luvun kirjontataidetta ja laatumateriaalia arvostava henkilö, eikä joku joka etsii ainesta pölyriepuihin...

  

Lepuuttakaa silmiänne näissä kauniissa pistoissa!

Yksi unelmatyö olisi käydä läpi kierrätyskeskusten laareja ja pelastaa parhaat palat jonkinlaiseen luksusputiikkiin – hinnat voisivat pysyä samana, mutta ostajille annettaisiin luento siitä miksi kukin tekstiili on erityisen upea ja arvokas :)

Tornin kahvilassa sateenkaariheijastus.

Ruusu- ja mesiangervotee, annos kesän tuoksua!

Piipahdin pari päivää sitten haastateltavana Käsityömarttojen korjausompeluillassa. Kiinnostuksen aiheena oli mm. mistä tunnistaa laadukas trikoovaate jo kaupassa, ja miten maksimoida juhlavaatteiden käyttöaste. Yksi hyvä vinkki jonka kuulin ja aion ottaa käytäntöön on mekkorinki: kaverit avaavat mekkokaappinsa toistensakin käyttöön. Arkivaatteiden kohdalla ei niin käytännöllistä, mutta harvemmin tarvittaville juhlakoltuille loistava idis. Taidan itse ottaa valokuvat muutamasta kellarissa hautomastani isotädin juhlamekosta, ja tehdä niille vaikka Facebookiin "Lainamekot"-nimisen kuvakansion. Siitä voivat sitten ystävät ja tuttavat selailla, olisiko joku seuraaviin juhliin lainakelpoinen. Joskus heti kohta tässä kun ehdin...

Viimeiseen haastattelukysymykseen "Tekeekö sinun koskaan mieli lähteä hulvattomasti shoppailemaan vaatekauppaan" vastasin, että laatutietoisuuteni kohottua minun tekisi mieli mennä raivokkaalle ostoskierrokselle lähinnä vain sellaisiin kauppoihin, joihin minulla ei ole varaa. Mutta se ei ole aivan koko totuus. En osannut siinä hetkessä muotoilla sanotuksi, että ensinnäkin maailmassa on loppujen lopuksi hyvin vähän vaatteita, joita oikeasti haluaisin pitää päälläni. Vaikka pääsisisin platinavisan kanssa Diorille, en välttämättä löytäisi sielä paljoa sen enempää ostettavaa kuin henkkamaukasta. Tietysti Diorilla olisi paljon paremmista kankaista paljon paremmin valmistettuja vaatteita, mutta jos niissä on vääränmallinen kaulus ja vääränvärinen raita helmassa, niin en minä niitä haluaisi (ottaisin kyllä jos ilmaiseksi saisin, ja myisin eteenpäin). Toisekseen koska nykyään suhtaudun vaatteisiin käyttötavarana, ja tiedän selvästi minkälainen tila niille on kotonani, en koe vaatekaupassa hinkua ostaa ylenmääräisesti tarpeetonta sen enempää kuin ruokakaupassa kokisin halua ostaa koko ostoskärri täyteen maitopurkkeja ja toinen ostoskärry täyteen voipaketteja. Siinä ei vain olisi mitään järkeä.

Marttojen ihana kiitoskimppu

Martoista muuten vielä sanottavaa, että olen pitämässä yhdessä Siperian Marttojen kanssa Hyvän mielen vaatekaappi -kurssin, jossa askel askeleelta käydään läpi yhdessä ja itsekseen mitä omasta vaatekaapista pitäisi oman hyvinvoinnin kannalta löytyä ja mitä ei. Myös muutkin kuin Martat voivat osallistua, martat saavat kurssin edullisemmin. Ja ensi viikolla minua voi tulla kuuntelemaan Hyvinkäälle, luento maksaa 5 euroa, ei tarvitse ilmoittautua!

Talvivaatteista jotka ovat tai eivät ole sitä miltä näyttää

Ihan tähän alkuun pari pitsikuvaa keskustan trendi-Fidasta. Arkku täynnä virkattuja pitsejä, kaunis eri valkoiseten sävyjen ja virkattujen pintojen yhdistelmä, melkein taideteos:

Käsinnyplätyllä pitsillä koristettu liina, 15 e jos joku kaipaa hienompaa pöydänpäällistä.

Edellisen kirjoituksen kommenteissa muistelin muinaisia teiniaikojani ja sitä kuinka tehdäkseni oikeanlaisen vaikutuksen muihin yläastelaisiin kärsin ilman pipoa hurjilla pakkasillakin. Kun vertaa tilannetta nykyhetkeen, voi vain olla tyytyväinen siitä että tällä hetkellä muodissa ovat lämpimät, funktionaaliset talviasut. Untuvatakit, muhkeat pipot, paksut villaneuleet, jokasäänkengät, parkat ... kerrankin se, mikä on mukavaa näillä säillä, on myös trendikästä. Tosin ongelmansa on siinäkin: kun teknisistä materiaaliesta tehdyt, viimeistä pistoa myöten toimivaksi ja lämmön pitäväksi mietityt ulkoiluvaatteet ovat muodikkaita, niistä tehdään saman näköisiä, mutta ominaisuuksiltaan toimimattomia muotiversioita. Jutskailin erään valokuvaajan kanssa, jonka heikko kohta on tekniset retkeilyvaatteet, ja hän piti kummallisena joskin humoristisena sitä, että tehdään teknisen ulkoiluvaatteen näköisiä vaatteita, jotka eivät kuitenkaan toimi samalla tavalla, ja sitten (se humoristinen kohta) ... myydään ne vielä kaksi kertaa kalliimmalla kuin kalliihkot tekniset esikuvavaatteet! Jos nyt lähtisin ostamaan untuvatakkia tms. lämpövaatetta, niin menisin varmaan Partioaittaan tai vielä mielummin johonkin Ase ja erä -myymälään, sieltä luultavasti saa juuri sitä mitä näyttääkin saavansa. Esteettisesti vaan olen viehättynyt enemmän villakangastakkeihin (itselläni), urheiluvaatteet kiinnostavat ulkonäöllisesti vain jos ne ovat siltä ajalta kun kolmiosainen tweedpuku oli urheiluasu.

Toinen saman ilmiön esiintymismuoto on kun muhkeat skandinaavisilla kuoseilla koristellut villaneuleet ovat muotia, niistä tehdään kopioversioita akryylistä, joka ei juuri lämmitä.

Tapasin eilen kaffin ääressä Laura Honkasalon, jolta muuten on ihan näillä hetkillä tulossa budjetti- ja pihistelyaheinen kirja Nuukailua. Kummallakin oli chic talvitakki (pakko myöntää että Lauralla vielä tyylikkäämpi kuin minulla - uskomattoman huolellisesti ja kauniisti tehty musta villakangastakki tuntemattomalta kotimaiselta merkiltä 60-luvun alusta pikku karvareunuksineen, kangasreunusteiset napinlävet, täysin priimakunnossa, olen lievästi kade) ja iloitsimme tämänhetkisestä muotivirtauksesta, joka sallii yhdistää siistiin ja siroon takkiin lämpimän, tötterömäisen pipon. Parhaita muotikeksintöjä viime vuosilta! Kävimme myös Eurokankaassa, ja voin ilokseni raportoida, että poistuin sieltä ostamatta mitään. Hahaa! Olen vapaa! Kankaat eivät enää sumenna järkeäni!

 

Vuotuinen kevättalven visiitti kasvitieteelliseen puutarhaan Pikku Onnettaren kanssa. Tuskin mikään on yhtä virkistävää pakkasen ja hankien keskellä! Tällä kertaa eväänä oli itsetehtyä sushia.  

Parissa haastattelussa minulta on kysyttyä vinkkiä miten estää itseään shoppailemasta vaatteita. Niiden vinkkien lisäksi mitä kirjasta löytyy, voin myös vinkata uuden - blogi. Kun on enemmän tai vähemmän velvoittavasti lupautunut esittelemään kaikki vaateostoksensa blogissa, se on omiaan lannistamaan pöhköimmät ostohalut. Tai siis kun pitäisi sitten selittää, että mihin tarpeeseen ja käyttöön tämä vaate tulisi, ja tietää jo valmiiksi että selitys olisi aika hatara, niin se hillitsee. Eilen näin erään rouvavaatekaupan loppuunmyyntialet, ja jollakin tekosyyllä käyskentelin katsomaan mitä sieltä löytyisi (rouvavaatekaupoissa voi olla varsin kiehtovaa tavaraa tarjolla). Käteni leijaili pitkään kirjotun tyllihameen yllä - puuvillatylliä! - mutta sitten aloin sommitella mielessäni ostoksesta kertovaa blogikirjoitusta, ja siitä tuli ihan hoopo, joka varmisti sen että jätin hameen sikseen. Empty Emptor on kirjoittanut blogien shoppailua lisäävästä vaikutuksesta, mutta toimii se toisinkinpäin!

Pari otosta Tokiosta

 

Muutettiin "japaninkotiin", Shinjukun lähellä piileskelevälle rauhalliselle asuinalueelle. Ylin kuva lähimmän juna-aseman edestä. Kakkoskuva soba-nuudeleita ja syysaiheinen uppopaistettu tempura. Alin kuva maanalaisen ostoskeskuksen kahvila - mielestäni aika onnistuneesti häivytetty maanalainen tunnelma!

 

Uusi vaatehankinta, ei tosin Tokiosta. Juuri ku nlentokentälle lähtöön oli enää pari tuntia, postipoika pimputti ovikelloa ja antoi minulle islannista saapuneen paketin. Siellä oli tämä Kainon neuloma mahtavan tyylikäs ja superlämmin neuletakki, jonka survoin vielä rinkkaani. Onneksi sain sen mukaan, sillä se sopii täydellisesti säihin, vaatteisiini ja tokiolaiseen muotiin!

Lankana on islantilainen lampaanvilla ja napit kirppareilta kerätyt nahkanapit.

 

Toinen osa sarjaani "vaatteita, joita en ostanut". Shinjukun trenditavaratolon yhteydessä olevan (!) RagTag-kierrätyskaupan sovituskopissa minä ja Jane Marplen villahame. Näyttää tässä ihan hauskalta, mutta kuva ei paljasta että vetskaa ei saa kiinni. Vyötärönmitasta puuttuu n. 15 cm... leikittelin hetken ajatuksella, että ratkoisin hameen laskoksia - edulliseen parinkymmenen euron hintaan se olisi ollut vaivan väärti - mutta tulin siihen tulokseen ettei hame kuitenkaan ole pehvanmuodolleni imarteleva ja jätin kauppaan.

Terveisiä Tokiosta!

Katsutaro Annex Ryokanin huone ja asukkaat yukatoissa.

Pääsinpäs lopulta Tokioon, vaikka matkalla oli esteitä. Lentokoneen moottorissa oli salaperäinen vika, ja sitä koitettiin ensin korjata 6 tuntia. Lopulta korjaajat luovuttavat keskiyön tienoilla ja koko lento peruttiin. Matkustajille järjesteltiin vaihtoehtoisia lentoja, meidän meni seuraavan pävän iltana Pekingin kautta. Parin vuorokauden unenpuutteeseen kun lisää jetlagin, niin tunnelma on jo kerrassaan surrealistinen. Mutta lopulta päästiin Tokioon ja ryokaniin (majataloon) ja nyt alkaa olla jo ihan virkeä olo taas.

Olen jo ehtinyt taltuttaa pahimman sushin, tempuran ja misokeiton himon. Kuvassa eräänlainen vapaamuotoinen sushiannos, en muista oikeaa nimeä: merenelävien ym. alla on sushiriisiä.

Nipporin "kissaportaat", jotka johtavat kauppakujalle. 

Tässä maleksii aina kissa tai pari. 

Temppeli ja pyykit.

Majatalo on Nipporin kaupunginosassa, joka on ollut minulle aiemmin tuttu vain kangasostopaikkana. Rautatieaseman pohjoispuolella on nimittäin "Textile town", kangaskauppojen keskittymä. Radan eteläpuolella on viehättävää temppelien kirjomaa matalaa asuinaluetta, lukuisine pikku puoteineen ja charmikkaine pikkutaloineen. Joukossa on mm. perinteisiä puisia taloja.

Oma ihanuutensa ovat pikkuruiset katupuutarhat, lähes joka talon nurkalla on vähintääkin muutama ruukku, parhaassa tapauksessa niitä on kaikenlaisia erikokoisia päällekkäin ja vielä pieni kala-allas koristamassa.

Nämä ä-lyt-tö-män hienot kissasukkahousut jätin valtavalla henkisellä voimainponnistuksella ostamatta, koska niitä oli vain yhtä - minulle liian pinkeätä - kokoa. Värikin olisi ollut täydellinen... Huokaus!

PS. Apua, lukijoiden määrä on nyt ylittänyt 150! Kiitos, mutta arvaatte varmaan, että en ottanut tänne mukaan arvontapalkinnoksi lupaamaani pitsiliinaa... sopiiko, että pidän arvonnan vasta matkan jälkeen, ja hankin lisäpalkinnoksi jonkin mielenkiintoisen tuliaisen Tokiosta?