Käsineitä

 Kuinka paljon käsineitä yksi ihminen voi tarvita? Hankin taas hiljattain kahdet uudet (tai siis käytetyt) käsineet. Arvoisat lukijat voivat ihmetellä tätä, ainakin mieheni ihmettelee, mutta minä en. Hukkaan ikävä kyllä käsineitä samaa tahtia kuin hankin niitä, joten ostan aina hyvät vintagekäsineet kun sellaiset näen (hei vaan sinä joka löysit mustat Samujin käsineeni, voit soittaa siihen puhelinnumeroon joka niiden sisään on kirjottu!).

Viimeksi ostin kierrätyskeskuksesta kuvan valkoiset virkatut käsineet, jotka sopivat täydellisesti sinivihreän tweed-asuni kanssa käytettäväksi. Samalla reissulla ostin myös punaruskeat nahkakäsineet. Molemmat taisivat olla euron, vai olivatkohan toiset puolitoista, no halpaa hupia jokatapauksessa.

Vaaleat käsineet olivat varsin nuhruiset, mutta eipä mitään ongelmaa, minullahan on Hjördis käsinepesuainetta (saa Stokkalta). Pesin käsineet ja niistä tuli aivan siistit. Kun nyt olen viime aikoina saarnannut siitä, että pitää itse osata karsia likaiset vaatteet hyväntekeväisyyslahjoituksista pois, niin tämä taas osoitti sen, että rajankäynti ei ole helppoa. Ilman käsinepesuainetta valkoiset hanskat olisivat olleet melko käyttökelvottomat, mutta onneksi lajittelija oli silti päättänyt laittaa ne myyntiin.

Käsineiden laatu liittyy paitsi materiaaliin, myös leikkaukseen. Huolellinen kaavoitus ja vaivalloisesti monista osista kokoon pantu käsine mahdollistaa sormien liikkuvuuden, kun taas halvalla vain muutamata osasta ommelluissa käsineissä sormet tököttävät tönkköinä kääntymättä sen puoleen ylä-ala-akselilla kuin sivusuuntaankaan. Valkoisissa käsineissäni on sormien vaakasuoran avaamisen mahdollistava lisäkappale sormien tyvessä, joka vain harvoin nykyään viitsitään laittaa käsineisiin. En tiedä miksi sitä kutustaan suomeksi, englanniksi se on "quirk", joten hieman eriskummallista tarkoittava sana "quirky" pohjaa tähän epämääräisen muotoiseen palaseen!

(Kaavoitusasiat eivät tetenkään päde joustavasta materiaalista valmitettuihin käsineisiin, joissa liikkuvuus tulee kankaan joustosta).

Sateessa kierrätyskeskukseen lits läts ja kaksi mekkoa

Voi kuinka kovasti kaipaankaan entistä Helsingin keskustan kierrätyskeskusta! Nykyään kun haluaa jostain tavarasta eroon, pitää autottoman ihmisen uhrata hommaan monta tuntia. Tänään käytiin viemässä vauvanpeittoja, pokkareita ja jotain muuta sälää (mistä sitä aina sikiääkin?!) Nihtisillan kierrätystavarataloon, ja voisi se olla helpompaakin kiitos. Miten voisin edesauttaa Kierrätyskeskuksen palaamista lähikulmilleni? Tunnin matka-aika suuntaansa vaatii jo ihan vakavansorttista motivaatiota. Jos olisi edes jonkinlainen tavaranlahoituspiste keskustassa? Tehtaankadun Fidaan voi toki viedä jotain, mutta kierrätyskeskus huolii tavaraa paljon laajemmalla skaalalla.

Vein kierrätyskeskukseen vuosia sitten Tokiosta kirpputorilta ostamani mustan meksikolaisen käsilaukun - kuvassa taaempana. Korvasin sen FB:n vintagekirppisryhmästä löytämälläni virkatulla mustalla laukulla, joka sopii useampaan tilanteeseen kuin nahkalaukku. Toivottavasti nahka
veska pääsee johonkin oikein hyvään kotiin ja ulkoilemaan useammin kuin minun kanssani!

Vaatekaappin lisäyksena sain siskoni neuloman aivan fantastisen mekon. Se on niin ihana, että melkein toivoisi talven jo tulevan (melkein...). Se on Ilon Handun kotimaisesta ohuesta luonnonharmaasta villalangasta. Tuoksuu hurmaavasti lampaalle ja tuntuu ihanalta. Kiitos, siskokulta!

Pikku Onnettaren vaatetangolle taas ilmestyi vapun alla "kukkaprinsessan mekko". Tuli vihdoin käytettyä pari vuotta haudotut Monnalisan kirjotut tyllit, jotka joskus himoissani ostin Eurokankaasta.

Terveisiä Kölnistä

Pakkasin perheen mukaan ja lähdin reissuun. Laivailtiin Lyypekkiin, nukuttiin siellä yö ja hypättiin junaan. Nyt ollaan Kölnissä, huomenna Pariisiin. Erilaiset säähäiriöt ovat seuranneet, sekä laiva että juna puolitoista tuntia myöhässä, mutta mikäs tässä kun on lomalla eikä liika kiire.

Olenko muuten mainostanut kirjoittamaani juttua perheellisen pintamatkailusta Euroopassa? Sen voi lukea uusimmasta Huili-lehdestä. Siinäpä vasta mainio lehti! Suosittelen muutenkin.

 

Reinin rannalla Tiina Talvikin ompelemassa kukkakuvioisessa kevättakissa. Takkia on tehty kuin iisakin kirkkoa. Prosessi alkoi jo kai kolme vuotta sitten. Ensin takkiin piti lisätä olkatoppaukset (kumma, että samalla kaavalla tehtyyn mustaan takkiin ei tarvinnut). Sitten kävi ilmi, että sen kangas tarttui hankalasti muihin vaattesiin, ja siihen piti lisätä liukas vuori. Viime syksynä se tuli valmiiksi, ja pistin sen kellariin odottamaan kevättä. Ja tässä se nyt on! Tunnen oloni toukokuun tuulahdukseksi.

Käsilaukkuna on miehen Sandqvistin nahkalaukku. Yllättäen juuri ennen matkaa luottokäsilaukustani Parikan kassists irtosi koristenappi, niin etten enää ehtinyt viedä sitä suutariin, ja piti viime hetkellä keksiä joku muu kassi, jonka saa kiinni. Tuo löytyi kaapinnurkasta. Se on jäänyt käytöstä epäkäytännöllisyytensä takia + se on lörtsähtänyt epäesteettisesti ja solkiin on tulllut teräviä reunoja jotka riipivät käsiä. Ei siis voi laadun puolesta tätä tuotetta suositella, mutta parempi sekin kuin ei mitään. 

Täällä on viehättävää ja tunnelmallista. Muutaman tunnin perusteella muodostunut mukava kuva kaupungista. 

Our Little Sea

Emmi on ideoinut ja koonnut todella lumoavan Itämeri-aiheisen kuvituszinen. Hinnastakin menee osa Itämeren suojelemiseksi. Mukana 20 kuvittajaa ja taiteilijaa, ja painettu makoisalle mattapaperille.

Julkkareiden supermaukas herkkupöytä. Ei pelkkää laatikkopunkkua muovimukista, niinkuin avajaisissa harmillisen usein (hyvää booliakin oli kyllä tarjolla).

Emmi on hankkinut muodikkaan rystystatkan :D

Mm. tälläisiä hienouksia zinestä löytyy, ylempi Anna Emilian, alempi itse Emmin. Suosittelen! Toimii muuten hyvänä lahjana, koska zine postitetaan somassa raidallisessa paperipussissa.