maanantai 6. kesäkuuta 2016

Vaatekierrätyksestä vielä

 Se on "koitan-elää-kuten-saarnaan"-Saramäen kolmasti 
samasta kohtaa parsittu sukka, joka tässä poseeraa.

Paasaukseeni H&M:n tekstiilikierrätyksen vioista tuli mielenkiintoinen kommentti, jossa arveltiin kirppisten innostavan ihmisiä ostelemaan tarpeetonta vaatetta (koska ne "voi viedä kirppikselle jos ei tulekaan käyttöä", tiedätte varmaan ajatusmallin) enemmän kuin H&M keräyksen.

Lupasin selvitellä asiaa parhaani mukaan. Ihmisten motivaatioista ym päänsisäisistä jutuista on tietenkin vaikea saada tarkkaa selkoa, mutta ainakin on mahdollista selvittää, miten vaatteista hankkiudutaan eroon. Luin lähteeksi Suomen ympäristökeskuksen työpaperin aiheesta Suomen tekstiilivirta vuonna 2012 ja olin sitten yhteydessä sen kirjoittaneeseen Kristiina Aaltoon. Hän linkkasi vielä luettavaksi kirjoittamansa tutkimuksen Kuluttajien halukkuus ja toimintatavat tekstiilien kierrätyksessä.

Kuluttajien halukkuus... -kyselytutkimuksessa on otettava huomioon, että valtaosa kyselyyn vastanneista oli oman ilmoituksensa mukaan kiinnostuneita tekstiilien hyötykäytöstä. Hyvin motivoitunutta porukkaa siis.

Kristiina Aalto antoi sähköpostitse karkean arvion: "Keväällä 2013 TEXJÄTE-hankkeessa tekemäni kuluttajakyselyn perusteella voisi ehkä arvioida, että noin puolet siitä määrästä, joka lahjoitetaan hyväntekeväisyysjärjestöille, siirtyy suoraan toisille kotitalouksille". Tätä ei siis pidä nyt ottaa minään juurta jaksain selvitettynä numeraalina vaan mittakaavan osoittajana. Enemmän siis annetaan keräyksiin kuin myydään kirppiksillä. Mikä ei liene ihme, koska vaate tuntuu liikkuvan aika heikosti kirppiksillä, ainakin tälläistä on kuulunut – tutkimusta en ole aiheesta löytänyt. Toisaalta käytettyjen lastenvaatteiden myynti on jo alkanut vaikuttaa uusien lastenvaatteiden myyntiä vähentävästi, riippuu siis vaatetyypistä vaihtaako se hanakasti omistajaa vaiko ei.

"Kukin suomalainen hankki uusia tekstiilejä keskimäärin 13,2 kiloa, josta vaatteita oli 8,1 kiloa", kertoo Työpaperi... ja Kuluttajien halukkuus antaa lisätiedon "Kaikissa Pohjoismaissa kuluttajat hankkivat uusien vaatteiden lisäksi vuosittain vajaan kilon verran käytettyjä vaatteita". Vuoden 2012 tekstiilivirtalaskelman mukaan kuluttajilta menee vuodessa 16,4 milj. kg hyväntekeväisyysjärjestöille eli kolmisen kiloa per asukas. Käytettyjen vaatteiden osuutta ostetusta hiukan yli kahdeksasta kilosta olisi järkevä nostaa, jos kokonaishankintmäärää ei saada laskemaan. Kiinostavaa on nähdä, miten Zadaa ym. teknologiset ratkaisut asiaan vaikuttavat. Omalta kohdalta käytettyjen vaatteiden hankinnassa esteenä on se, että niitä on vaikea löytää juuri sellaisena kuin haluaa juuri silloin kun tarve sattuu kohdalle. Tosin ei uusiakaan vaatteita ole kovin helppoa löytää juuri omilla spekseillä.


Tekstiilijätteen kohtalosta Kristiina Aalto kirjoittaa Kuluttajien halukkuus -rapotissa: "Jätteiden vähentämiseksi kaikkien tekstiilien keräystä olisi laajennettava ja tehostettava, mutta samaan aikaan tulisi kehittää myös lajittelua ja kierrätysteknologioita. Ehdotuksina ovat olleet muun muassa yhteispohjoismainen lajittelulaitos ja tuottajavastuujärjestelmä. Jotta kierrätys olisi mielekästä, kierrätystuotteille on myös oltava kysyntää." Tämä on järkevä näkökulma Ympäristökeskukselle, jonka toimialaan kuuluu kierrätysinfrastruktuurin suunnittelu ym. Mutta jos kuluttaja antautuu ajattelemaan samalla tavalla, hän siirtää vastuun tekstiilijätteestä pois siltä taholta, joka pystyy vaikuttamaan sen syntyyn – eli itseltään. Tekstiilijätteen käsittelijät ovat sitten aivan eri porukkaa, ja tsemppiä heille, mutta kukin hoitakoon oman tonttinsa. Kuluttajan tontti on selvittää mitä vaatteita tosiaan tarvitsee, hankkia ne niin hyvälaatuisina kuin kykenee ja huoltaa niitä asiallisesti. Tekstiilijätteen kohdalla erityisesti on aihetta vaikuttaa jäteongelmaan jo ennen kuin se on jätettä, koska järkiperäinen kierrätys on niin vaikeasti järjestettävissä (toisin kuin esim. metallin tai lasin kohdalla). 

Tekstiilijätteelle mietitään tällä hetkellä todella tarmokkaasti erilaisia käyttökohteita. Mihin hiivattiin tätä jatkuvasti lisääntyvää muhnua oikein voisi tunkea, ettei sitä tarvitsisi laittaa kaatikselle tai polttoon? Ideoikaa! Miettikää!! Innovoikaa! Voisiko sitä upottaa vaikka tienpohjaan? Varmaan voi, ja silloin se ei joudu kaatopaikalle, mutta on todella epätehokasta ja luonnonvarojen hukkakäyttöä valmistaa valtavalla vaivalla vaate täytemateriaaliksi tienpohjaan. Esim. öljynporaus, öljyn prosessointi tekokuiduksi, sen vaatimat lisä- ja apuaineet, langan kehruu, väriaineet, jne jne... kaikki tämä on uskomattoman kallis (luonnon näkökulmasta) projekti. Tienpohjaksi joutuminen ei mitenkään lunasta niitä panoksia, jotka vaatteeseen on valmistuksessa investoitu. Tekstiilistä pitäisi saada irti huomattavan paljon käyttöä ennenkuin se on fiksua tunkea johonkin täytteeksi, eikä täytteeksi päätyminen ole todellakaan mikään ekologinen synninpäästö.

Ratkaisu tekstiilijäteongelmaan lepää ennenkaikkea jätteen määrän vähentämisessä ts. ylivirittyneen kulutuksen kohtuullistamisessa. Miettikää nyt ruokaakin: sen voi kierrättää paljon paremmin kuin tekstiilin, 100% mullaksi, mutta silti ruuan haaskaantumista pidetään merkittävänä ympäristöongelmana. Jäteruuasta tulee mieleen ensimmäisenä "ostan sen minkä syön, syön sen minkä ostan" ja "100 reseptiä jämistä" tms. – ei "Älä enää huolehdi ylijäämäruokasi kohtalosta!  Keräämme käyttämättä jääneen ruuan ja teemme siitä multaa, tuo siis tänne ylijääneet juustonkannikkasi niin annamme sinulle alennuskupungin jotta voit ostaa lisää juustoa! ".

Kristiina Aalto tiivistää asian näin: "Tekstiilijätteen vähentämistä edistäisi ennen  kaikkea se,  että  kuluttajat hankkisivat vain  kohtuullisen määrän kestäviä  vaatteita  ja  kodintekstiilejä  ja  käyttäisivät niitä  pitkään.  Vaatteiden  pitkä  käyttöikä puolestaan edellyttää kestäviä laadukkaita vaatteita, joita kuluttajien on yhä vaikeampi tunnistaa ja löytää."

Nii-in! Laatutakuu tai vastaava järjestelmä voisi olla ratkaisu tekstiilijätteen vähentämiseen.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Kevätretki Genovaan

 Mentiin tossa 10 vuotta sitten miehen kanssa naimisiin. Ihan siinä samantien ajateltiin, että kymmenvuotishääpäivämatkalle lähdetään Japaniin (koska tavallaan on Japanin vika, että menimme juuri silloin naimisiin eikä myöhemmin: piti olla naimisissa vähintään vuosi, että sai anoa vaihto-opiskelijan puolisolle viisumia). No nyt ei kumminkaan sitten rahat riittäneet niin pitkälle, kun ostettiin asunto ja sitä on remontoitu. Mutta ei toisaalta huvittanut viettä tätä merkkipäivää kotosalla kaapinreunuslistoja maalaillen. Päätimme sitten viime tingassa lähteä maistamaan pestoa Genovaan ja tarkistamaan, onko Sveitsi sen näköinen kuin matkailujulisteissa (jännityksen kasaantumisen välttämiseksi: on).


Pintamatkailimme tavalliseen tapaamme: Finnlinesillä Saksaan, siitä eteenpäin junalla. Tällä kertaa jätin junalippujen hankkimisen matkatoimiston huoleksi, mikä oli todella helppoa ja kätevää ja kätevyydessään addiktiivista. Käytin junamatkailuun erikoistunutta saksalaista Kopfbahnhof -matkatoimistoa, jonka kanssa kommunikoin englanniksi säköpostilla. He mm. kaivoivat esiin viimeiset kolme petipaikkaa Hampuri-Zürich yöjunaan äitienpäivän yönä, joita en itse ikinä olisi bahn.comin sokkeloista bongannut. Voin suositella lämpimästi, jos ei nimenomaisesti rakasta junasivujen läpikahlaamista parhaiden diilien toivossa.

Äitienpäivänä koko Saksa tuntuu liikkuvan paikasta toiseen ja yöpyvän hotellissa, hyvä kun löytyi yksi vapaa huone Lyypekistä. Pitää ottaa jatkossa huomioon!

Zurichin jätimme väliin ja junailimme suoraan Chur-nimiseen pikkukaupunkiin Alppien katveessa. Siinäpä soma ja symppis pikkupaikka! Ja Sveitsi tosiaan näyttää junan ikkunasta hämmästyttävästi juuri siltä, miltä sen arveleekin näyttävän. Sininen taivas, vihreä niitty, lumihuippuinen alppi, lehmiä. Ainoana särönä on, että sveitsiläiset tuntuvat nauttivan sinne tänne ripoteltujen rumien betonikuutioden rakentelusta, tai sitten ihan tavallinen nykyarkkitehtuuri vain näyttää valokuvauksellisten maisemien rinnalla rumemmalta kuin muutoin. Harmittelen, etten ehtinyt kuvata junan ikkunasta näkemääni brutalistista betonikolossia, jonka seinässä luki BETON ZUKUNFT.

Kävin, kun kerran Sveitsiin olin hankkiutunut, st. Gallenin pitsi- ja tekstiilimuseossa. Siitä pitää varmaan kirjoittaa oma postauksensa.
Vinkkinä kaikille Sveitsiin varsinkin Saksan kautta matkaaville: sveitsiläisiä junalippuja saa heidän omaa junayhtiötään edullisemmin Deutsche Bahnin kautta. Sveitsi on sen verran kallis maa, että rahat kannattaa säästää sieltä mistä kykenee. Mm. Bernina Express -säästövinkin löysin mainiolta Seat61-junamatkailusivulta.

Churista lähtee Bernina Express, Alppien yli ja osin läpi kulkeva maisemajunalinja, joka oli yksi matkan pääkohteista. Alppien ylityspäivänä satoi, mikä ei ollut maisemien kannalta ollenkaan huono juttu. Sadepilvet leijuivat vuorten puolivälin tienoilla ja valuivat upeannäköisesti laaksoihin. Vuorien välissä ajelehti pilvilauttoja, välistä oli meno kuin fantasiahevilevyn kansikuvassa. Tarpeeksi korkealla sade muuttui lumisateeksi ja korkeimmalla seisakkeella juna pysähtyi siksi aikaa, että matkustajat saivat heittää lumipalloja.



Vietimme yhden yön Italian puolella Tiranossa, ei mikään mieleenpainuva paikka. Sen sijaan Genovasta tuli yksi lempikaupungeistani. Euroopan pimitetty helmi! Suosittelen lämpimästi! Genova nousee suoraan satamasta vuorenrinteeseen, kaupungin tyypillisin piirre ovat huikeat korkeusvaihtelut. Vanhan kaupungin pienen pikkuruiset mutkittelevat kujat olivat suunnistushaaste – karttoihin ne eivät kaikki meinanneet millään mahtua, mutta nousemalla ylämäkeen päätyi yleensä lopulta aina airbnb-kämppämme kulmille. Olimme osuneet vuokraamaan asunnon ihan mielettömien museo-renessanssipalatsien kulmalta, ja niissä ei tarvinnut tunkuilla väenahdistuksessa (toisin kuin esim. Firenzessä, jossa ei-turistisesonkinakin oli väentiheys kuuluisammilla paikoilla kuin moshpitissä). Palazzo Realessa, joka edusti Versailles-tyylilajia peilisaleineen, seinämaalauksineen ja ylenpalttisine kultakikkuroineen, kujeskelimme näkemättä ketään muita vierailijoita!



Ruoka oli italialaiseen tapaan huippuhyvää, tosin ei mitenkään erikoisen halpaa, lähes Suomen hintatasossa. Kaikenlaiset herkut ja jäätelö olivat kyllä kovin edullisia ja huumaavan maukkaita.



Viiden Genova-päivän jälkeen koitti matkan haasteellisin ja seikkailullisin osuus: 24 tunnissa Välimeren rannalta Itämeren rannalle. Astuimme aamukahdeksalta Milanoon menevään junaan Genovassa. Perillä vaihdoimme Tiranon junaan. Siellä ehti juuri syödä lounaspitsan. Sitten takaisin alppien yli samaa reittiä kuin tultiinkin, tällä kertaa auringonpaisteessa. Churista Zürichiin, jonka valtavalta asemalta löytyi ruokapaikaksi hampurilaisketjurafla. Pikku Onnetar piristi zürichilaisia pitämällä odotustilassa hatunheittely- ja tanssishowta. On kyllä mieletön tuuri, että on saanut noin matkamyönteisen lapsen, tälläisistä maratonmatkoista ei olisi mitään iloa jos lapsi ei nauttisi niistä yhtä paljon kuin vanhemmat.
Zürichissä nousimme yöjunaan, ja aamulla heräsimme Hampurissa. Jännitystä tässä aiheutti se, että jos yksikin junalinkki olisi ollut myöhässä, olisi koko homma sortunut... mutta kaikki oli vallan täsmällistä eikä mitään ongelmia ilmennyt.

Laivailimme kotiin tuttuun tapaan Finnlinesillä, jonka kyydissä oli enemmän matkustajia kuin olen koskaan ennen nähnyt. Laivakotiinpaluun erinomainen puoli on se, että aktiivikaupunkiloman jälkeen usein koittava tunne "olipa hauskaa, mutta nyt tarvitsisin lepoloman" hoituu puolentoista vuorokauden laivaretriitissä. Finnlinesin laivoilla ei ole liikaa virikkeitä, toiminta keskittyy aterioihin, lukemiseen ja horisontin tuijottamiseen.

Kaikin puolin ihanan matkan hurmaava piste i:n päälle oli paluu kesäiseen Suomeen, Helsinki oikein parhaimmillaan!

maanantai 30. toukokuuta 2016

Vickanin reikämekko



Iltasanomien muotijournalisti liiteli pitsin määrittelykarikkojen ohi kuvailemalla kruununprinsessa Victorian lapsensa ristiäisissä käyttämää mekkoa "reiälliseksi". Tirskahtelin tälle kyllä itsekin. Mutta on todella hankalaa saada selville mitä tuo mekko tarkkaan ottaen on. Kuvat ovat liian kaukaa otettuja että niistä näkisi tekstuurin riittävän tarkasti. Eräällä FB:n ompelupalstalla kävimme pitkän keskustelun aiheesta. Ensin olin itse kivenkovaan sitä mieltä, että kyseessä on koneommeltu pitsi (chemical lace / katoavalle pohjakankaalle tehty kirjonta). Mutta tarkemmat lähikuvat paljastivat, että hieman korituolin ristikkoa muistuttavassa osuudessa on havaittavissa paljon vikkaussilmukalta näyttäviä kohtia. Kirjontakoneilla, jotka koneommeltua pitsiä tekevät, voi jäljitellä hämmästyttävän uskottavasti monenlaisia pitsitekniikoita, eivätkä virkkaussilmukalta matkan päästä näyttävä jälkikään ole mahdottomuus, jos koneen ohjelmoija on viitseliäs. Vasta kun kirjontapistot todella erottuvat, tai vaihtoehtoisesti pystyy varmuudella sanomaan, että on virkkaussilmukoita, voi tehdä vankan päätelmän. Pitää päästä suht lähelle, että asiasta saa varmuuden, ja tarpeettoman hienotunteiset ruotsalaiskuvaajat eivät olleet kiilanneet riittävän lähelle Vickanin kolttua. En tiedä mikä syy mekon tehneellä by Mlina -firmalla on olla ottamatta kunnon lähäreitä teettämistään mekoista...



Virkkauskonetta ei ole olemassa, siis ainakaan sellaista, jonka jälkeä kukaan yhdenkään pannulapun virkannut erehtyisi luulemaan käsintehdyksi. Crochet machine -nimellä myytävät koneet ovat neulekoneen muunnoksia, jotka tekevät nauhoja, nyörejä, joskus jonkinlaisia verkkoja, mutta eivät mitään käsinvirkkausta muistuttavaa. Ei vaan ole kyetty vielä rakentamaan konetta, joka osaisi erehtymättä tunkea koukun edellisen kerroksen silmukkaan, joka virkkaamisessa on välttämättömyys. Neulekoneen tuotos muistuttaa tekniseltä kannalta paljon käsinneulontaa, paitsi jos kyseessä on loimineulekone. Mutta esim. ihan tavallinen t-paita-trikoo olisi periaateessa mahdollista neuloa samanlaiseksi käsin, jos vain olisi hiiren kokoinen ja olisi käytössä saman mittakaavan puikot. Virkkausta ei pysty samalla tavalla koneellistamaan.


Alibabasta "crochet machine" ja sen tekemiä alushousunnauhoja.


Tästä päästäänkin siihen, mistä olen kai joskus aiemminkin täällä kirjoittanut: jos kaupassa näet virkatulta näyttävän vaatteen/asusteen, ja siis osaat erottaa virkkauksen ja neulonnan toisistaan jne, niin silloin ne ovat käsin virkattuja. Usein niissä ei mitenkään mainita, että kyseessä on silmukka silmukalta tehty käsityö.



Kirjoitin sitten tuonne by Malina -firmaan ja kysyin heiltä, mitä materiaalia mekko on ja onko se tehty käsin. He vastasivat merkittävän nopeasti, vain muutamassa tunnissa. Vastaus kuitenkin jätti jälkeensä aivan yhtä sankan hämmenyksen kuin sitä ennenkin vallitsi:
"Hi,
yes it our dress Emily, find it here: http://www.bymalina.com/en/shop/dresses/by_-malina-emily-aw16-02-emily
It’s crocheted but not by hand.

Have a nice weekend!

Med vänliga hälsningar/Best Regards

-----"

Virkattu materiaali, jota ei kuitenkaan ole tehty käsin, on samaa kuin kuvailisi jonkin materiaalin olevan "aitoa silkkiä, mutta synteettistä sellaista". Siinä ei vaan ole mitään tolkkua. Jäämme ihmettelemään.

Odotan, josko joku ostaisi tuon mekon ja lähettäisi siitä minulle superlähikuvan!

Pitsi-idolini Pat Earnshaw määrittelee pitsin muistaakseni "koristeellisiksi rei'iksi, jota ympäröi lanka". Joten ehkä se "reiällinen mekko" ei sitten olekaan niin pöljä ilmaus kuin miltä ensialkuun kuulostaa.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Farkkusnobi nupullaan


Oman mukavuusalueen ulkopuolella: teen Huili-lehteen juttua farkuista, taannoisen mekkovertailun hengessä – mutta tämä vaatii paljon enemmän perehtymistä, koska en käytä itse farkkuja. Tästä syystä koko denimmaailma on minulle vähän mystinen. Opiskeluihin kuului denimkurssi, mutta siitä ei valitettavasti jäänyt paljoa päähäni (varmasti siksi, että luulin ettei farkkusuunnittelu kuulu minun elämääni. No niin! Tulipa todistetuksi, että kaikilla kursseilla kandee olla aktiivinen, koska ikinä ei tiedä mihin päätyy ja mitä tietoa tulee tarvitsemaan).

Olen haastatellut Beamhillin farkkumyyjää, varmistellut vielä tietojani  parilta farkkuspesialistilta, käynyt showroomeissa ja hiplannut läpi kolme rekillistä farkkuja UFFilla saadakseni tuntuman eripaksuisiin denimeihin. Ja kas! Farkkusnobiksihan minä tässä kohta muutun. Tottakai olen nyt aivan intona japanilaisesta, vanhoilla kapeilla kutomakoneilla valmistetusta perinnedenimistä, joka on värjätty aidolla kasvi-indigolla, on jäykkää kuin pelti, lahkeen käänteestä pilkottaa sivusauman hulpio, ja jota ei ensimmäiseen pariin vuoteen saa pestä ja joka on vasta about kymmenen vuoden päästä haalistunut ja asettunut ihanteelliseksi, mutta joka jää vielä lapsenlapsillekin perittäväksi. Olen alkanut tsekkailla lahkeensaumojen kiertoa ihmisten jaloissa. Sekä sitä, ovatko polvitaipeen kulumat itse hankitut vai tehtaassa haalistetut (joka paljastuu ainakin silloin, kun ne käyttäjän mittojen takia osuvat johonkin aivan muualle kuin polvitaipeeseen).

Denimfiilistely kaikkine nippelitietoineen ja materiaalinörttäyksineen on lähinnä miestenpuolen hommaa, naisille on pääasiassa tarjolla enemmän tai vieläkin enemmän joustavakankaisia farkkuja, jotka monessa tapauksessa lähenevät leggingsejä tai jotain hiihtohousuja venyvyydeltään. Pieni jousto voi olla ihan paikallaankin, se voi jopa parantaa farkkujen kestävyyttä kun kangas pääsee hyvin liikkumaan, mutta naistenfarkuissa on tällä hetkellä vallalla hyvin ohut, superjoustava kangas, joka oikeastaan ei enää muistuta denimiä.

------

Jos joku tätä lukeva tietää missä voisi teettä Martindale-testejä *edullisesti* niin pyydän infoamaan! Vaatelaatukirjaa varten teetin niitä Salon ammattiopiston opiskelijalla, mutta hän on jo valmistunut ja en tunnu saavan sinne yhteyttä.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Konttikaupalla käytettyä vaatetta Afrikkaan

 Lempäälän Vaatevallankumoustapahtumassa sunnuntaina, 
viemässä vaatteidenvaihtotorille äitini 80-luvun villasekoitehametta. 
Tämä Tiklas-merkkinen hame on oikein hyvä löytö jollekulle 34-kokoiselle.

Kuten edellisessä postauksessa ilmeni, 50% SOEX:n käsittelemistä vaatteista on sellaisessa kunnossa, että niitä ei voi myydä keräysmaissa, mutta köyhemmissä maissa niille on markkinat. SOEX ei tietty ole ainoa firma joka tässä puuhassa on, muita löytyy esim. GH-textiles, jonka lajittelukeskus on Ranskassa. www.usedclothingtrade.com on nettiportaali, jossa voi käydä tarkastelemassa mitä myydään ja jotain osviittaa saa hinnoistakin. Kiinassa lajitellaan nykyään paljon ainakin Yhdysvalloista tulevaa vaatetta, ilmeisesti siksi että Kiinasta Jenkkeihin viedään paljon tavaraa ja toiseen suuntaan rahtilaivat kulkevat lähes tyhjinä, joten matalan arvon tavaraakin kannattaa kuskata.
(Käytettyjen vaatteiden myyntibisnekseen saa näkymän lueskellessaan tuon nettisivun myyntitarjouksia: "summer clothing product company from china,our style is fashionable,no dirty,no torn,no water,good smell and best quality" eli nämä ovat siis yleisiä ongelmia. Epämuodikkaita vaatteita, senpuoleen kuin likaisia, pahanhajuisia ja kostuneita ei huolita missään, missä ihmiset ylipäänsä voivat millään tapaa valita päällepantavansa.)

Ensin siis vaatteita kerätään, joko hyväntekeväisyysjärjestön tai jonkun muun toimijan toimesta. Sitten ne myydään lajittelufirmoille. Parhaat about 10% myydään Euroopan rikkaissa maissa. Loput lajitellaan vaihtelevalla tarkkuudella ja myydään kehittyviin maihin.
Valtavat määrät käytettyjä vaatteita toimitetaan (länsi-)Euroopasta Afrikkaan, lähi-itään ja itä-Eurooppaan, paalattuna joko 45-55 kg:n paaleihin lajiteltuna, tai sitten tuhannen kilon paaleihin lajittelemattomana. Kumpaa on enemmän ei ole vielä selvinnyt minulle mistään, tässäpä talouden haara josta on todella vähän mitään tietoa saatavissa. Ongelmallisimpia varmasti ovat lajittelemattomat jättipaalit, kun tietää mitä kaikenlaista ihmiset tunkevat keräyksiin.

Wikipedia-artikkeli aiheesta ei ole kovin kattava. Mielenkiintoinen on huomio siitä, että jotkin kehittyvät maat ovat kieltäneet käytettyjen vaatteiden tuonnin suojellakseen omaa tekstiilituotantoaan, toisissa taas on runsaasti tekstiiliteollisuutta eikä käytetytjen vaatteiden tuontia ole rajoitettu. ("Some countries, like Philippines and India ban the import of secondhand clothes, in order to protect the local textile industry. Other counties like Pakistan, Uganda or South Africa, which have a flourishing Textile Industry, have no or limited restrictions.")

En oikein tiedä, mitä mieltä tästä olisin kaikkineen. Yleinen näkökanta valistuneiden ihmisten keskuudessa on, että täällä kelpaamattomien vaatteiden kuskaaminen Afrikkaan on sopimatonta. Tälle perusteluita ovat seuraavat:

- myyntikelpoisen vaatteen mukana tulee moskaa, jota kukaan ei halua. Sitten se läjitetään johonkin tai poltetaan, koska vastaanottajamaissa ei ole kierrätys- tai edes kunnon kaatopaikkainfrastruktuuria. Tämä pointti on todella hyvä. On ehdottomasti väärin heivata omat roskansa toisten niskoille.

- paikallinen tekstiiliteollisuus kärsii. Tästä olen hieman eri mieltä. Ehkä. Ei Suomenkaan tekstiiliteollisuus siihen hyytynyt, että käytettyjen vaatteiden myynti yleistyi. Käsiteollinen tai pienen mittakaavan teollinenkin vaatevalmistus on suhteellisen kallista, globaalissa/teollistuneessa taloudessa se ei vaan ole kannattavaa (jostain syystä, jota en taloustieteen tuntemuksen puutteellisuudesta johtuen täysin käsitä).

Huipputehokkaasti organisoidun massatuotannon kanssa on todella vaikea, eikun mahdoton kilpailla, varsinkin jos infrastruktuuri on vähän niin ja näin. Ongelma ei siis paikallisen tuotannon taloudellisuuden kanssa nähdäkseni ole se, että halpa käytetty vaate tukahduttaisi paikalliset yritykset, vaan se, että Kiinan kanssa on peevelin hankala kilpailla hinnoilla.

Ja jos paikallinen tulotaso on todella matala, monista monimutkaisista syistä, ei vaihtoehtona ole paikalliset tuottajat tai käytetyt vaatteet, vaan käytetyt vaatteet tai halpa aasiavaate. Tai ehkä sitten olla ilman vaatteita? Ajatelkaa nyt omalle kohdallenne. Kuinka moni haluaisi pukeutua vain ja ainoastaan kotimaisiin vaatteisiin – siis tasan sellaisenaan kuin teollisuus nyt meillä täällä on: kaksi kenkätehdasta, hiukan trikoota, sukkia, mummomaisia alushousuja eikä rintaliivejä ensinkään... kotimainen vaatetuotanto monissa Afrikan maissa on tällä hetkellä vielä paljon niukempaa.

Eikä kukaan ole minun kuullen ainakaan paheksunut käytettyjen vaatteiden viemistä esim. Puolaan, huolissaan siitä että puolalainen tekstiiliteollisuus siitä kärsisi.

Mutta, käsitykseni tästä asiasta perustuu vähän sekalaisiin lähteisiin eikä todellakaan ole asettunut aloilleen. Otan mielelläni tästä linkkejä ja lukuvinkkejä vastaan!

HYVÄNOLOINEN POhjolan ministeriöneuvoston tutkimus aiheesta

Miksi Itä-Afrikan koalition suunnittelema käytettyjen vaatteiden tuontikielto ei ole hyvä ajatus

Miksi käytettyjen vaatteiden vienti Afrikkaan on ongelmallista

Malawin tekstiiliteollisuuden ongelmia (v:lta 2007) 

Results of the “Second-hand Clothes in Africa” dialogue programme

Kirja, joka käsittelee juuri tätä aihetta, lukulistalla!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Viedäkö H&M-kierrätyspönttöön vaiko ei?



Kommentoin jo Hyvän mielen vaatekaapin fb-sivulla pikaiseltaan WWF:n ja H&M:n yhteistä vaatekeräystä: "Miksi H&M on perustanut kierrätysviikkonsa juuri sille viikolle, kun muistellaan Rana Plazan uhreja? Mitä kerätyille vaatteille loppujen viimeksi tapahtuu? Ei kai H&M tahallaan anna sellaista virheellistä kuvaa, että tällä hetkellä olisi jo käytössä tekniiat, joilla käytöstä poistetuista vaatteista loihdittaisiin uusia vaatteita (closed loop)?
Sinällään on hyvä, että pikamuotia maailmaan tursuttava yritys pyrkii ottamaan vastuun tuottamistaan vaatteista. Mutta pitääkö samalla sumuttaa kuluttajia luulemaan, että olisi millään tapaa ekologista ensin ostaa liikaa, sitten tunkea rättejä keräyspönttöön ja sitten vielä ostaa alennuskupongilla lisää tarpeettomia vaatteita? Ei meinaan ole. Eikä ole sittenkään, kun suljettu materiaalikierto saadaan toimimaan. Mikään kierrätyspyöritysvieritys-hulabaloo tai nerokkainkaan tekninen jippo ei poista tätä tosiasiaa.
Tekstiilijäte ei olisi ongelma, jos sen kohdalla puututtaisiin jo alkusyyhyn, eli liialliseen tuotantoon ja ostamiseen."

Pidän todella kyynisenä ja suoraansanoen vittumaisena tekona sitä, että H&M on päättänyt perustaa oman hii haa hoo kierrätysviikkonsa juuri Rana Plazan muistopäivän päälle. Niin monet asioihin perehtymättömät ihmiset pitävät ekologisuutta ja eettisyyttä samana asiana (enkä moiti heitä, kaikesta ei voi tietää kaikkea) että tämä on ilmiselvästi tarkoitettu sumuttamaan näitä suuria joukkoja. Aa, kierrätettyä! No sittenhän ne työntekijöiden palkka- ja turvallisuusasiat ovat varmastikin kunnossa!

En epäile, etteikö H&M oikeasti pyrkisi kaikin keinoin edistämään closed loop -tekniikan kehittymistä. Hehän hiljattain palkitsivat suomalaisen tutkimusryhmän ioncell-keksinnön omassa tekstiilikierrätyskilpailussaan. Selluloosakuituja, lähinnä puuvillaa, kemiallisesti kierrätävä metodi on jo toimiva, se mikä puuttuu on sen saaminen taloudellisesti kannattavaksi teollisessa mittakaavassa. Vain ajan kysymys, varmasti. Tätä tulevaisuudenkuvaa silmälläpitäen H&M on rakentanut tekstiilikeräysjärjestelmänsä (ja H&M:n perässä moni muukin pikamuotifirma).
Tämä auvoisa tulevaisuus on kuitenkin toistaiseksi vasta haavekuva. Toistaiseksi H&M:n keräämät tekstiilit lajitellaan Saksassa (I:CO / SOEX)  jätteeseen ja sellaisenaan käyttökelpoisiin (paremmat myydään Euroopassa hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta, kehnommat myydään kehitysmaihin – tästä saadut varat H&M käyttää oman ilmoituksensa mukaan "social projects, as well as research and innovation projects on how old textiles can be turned into new fibres", eli oletettavasti esim. juuri tuon mainitun tekstiilikierrätyskilpailun palkintorahat on kerätty näin).
Jätteeksi luokitellut lajitellaan materiaalin mukaan. SOEX:n powerpoint-esityksessä selviää, että tekstiileistä 60% on käyttökelpoisia sellaisenaan. 15% päätyy pyyhkimäräteiksi teollisuudelle. 20%:n kohtalo on "fibre-pulling", eli ne revitään kuiduiksi. Näistä ehdottomasti suurin osa päätyy autoteollisuuteen, istuinten täytteeksi. Vain minimaalinen osa kehrätään uudestaan langaksi – eikä ihme, sillä sekalaisesta tekstiilijätteestä ei ole helppo loihtia suht vaativaan tekstiilikäyttöön kelpaavaa kuitua. Muu kierrätys on 8% ja jätettä (joka poltetaan energiaksi) on 3%. Kaikesta re-loop-meuhkaamisestaan huolimatta H&M ei ole lähelläkään sitä, että kierrätyspönttöön hyljätyistä vaatteista syntyisi uusia vaatteita. H&M:n kierrätysmateriaalista tehdyt vaatteet on enimmäkseen tehty aivan muista materiaaleista kuin vanhoista vaatteista, esim. muovipulloista tehdystä polyesteristä.
Ylipäänsä, sitenkin kun kehdosta-kehtoon kierrätys saadaan toimimaan, se ei oikeuta päätöntä vaatekulutusta. Ruoanjätteekin voidaan erittäin onnistuneesti kompostoida mullaksi, mutta silti on epäekologista heittää ruokaa roskiin.

Kuluttaja, joka hädissään tekstiilijätenyssykkänsä kanssa ihmettelee mitä nyt pitäisi tehdä, miettiköön sitä, mistä syystä hänellä kierrätettävää tekstiiliä on. Jos kyseessä ovat muutamat käyttökelpoiset vaatteet, jotka joko koon tai elämäntavan muuttumisen takia eivät enää ole tarpeellisia, ne voi lahjoittaa kotimaisille kierrätystahoille. Jos taas kaappeihin on keräytynyt kassikaupalla vaatetta, joka nyt ei vaan inspaa tai on silleen nuhraantunut ettei enää huvita ja tekisi mieli ostaa uutta mutta ei mahdu, niin mene nyt ihminen itseesi ja käsitä että suurin vikapää megalomaaniseen tekstiilijäteongelmaan ja mätäneviin paitavuoriin kaatopaikalla olet sinä itse. Lakkaa yletön shoppaaminen niin ongelma katoaa. Ei pidä mankua että "jonkun" pitää järjestää tekstiilikierrätys, vain saadakseen liian tekstiilin haittatekijän kätevästi häviämään omasta elämästään.
Jos kyseessä on todella sellaisenaan käyttökelvoton tekstiili, siis risoja parittomia sukkia tms., niin ne sopii kaikin mokomin viedä H&M:n kierrätykseen, mutta ei ole hirveä synti vaikka ne laittaisi energiajätteeseen. Todella loppuun ihminen kuluttaa sen verran vähän tekstiiliä, että se itsessään ei muodostu muun yhdyskuntajätteen joukossa miksikään merkkitekijäksi.

Ennenkaikkea ekologista on 1) tunnistaa todelliset tarpeensa ja hankkia vain niiden mukaan vaateita ym. tekstiiliä ja 2) hankkia se mahdollisuuden mukaan käytettynä.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kevään 2016 Halpa-T-paitavertailu

Kierrätyskeskuksen kanssa tekemääni työhommaan (josta lisää myöhemmin) liittyen olen joutunut ostamaan valkoisia t-paitoja monesta eri kaupasta. Nyt kun minulla kerran on vertailumateriaalia, toimin hyödyllisen pukeutumisjournalismin esitaistelijana ja keroon mitä olen tällä hetkellä edullisissa ketjukaupoissa myytävistä t-paidoista selville saanut. Näin Vaatevallankumousviikon kunniaksi: älkää ostako sokkona!

1) Kappahl

Niskassa lukee Our Best Basics Made with organic cotton. Materiaali 95% luomupuuvilla, 5% elastaani. Pesu 40C. Valmistusmaa Bangladesh. Kirkkaanvalkoinen.
Ohutta mutta ei ihan lirua trikoota. Yhden pesun jäljiltä hiukan untuvaa pinnassa, ei vielä häiritsevissä määrin, mutta pörröttää siihen malliin että saattaa jatkopesuissa vielä rumistua. Ei ole lähtenyt juurikaan kiertymään eikä kerrosten- ja silmukkarivien kulma ole kovin vino.
Pääntien kaitale kiinnitetty vain saumuriompeleella, ei tukinauhaa olkasaumassa (joka tosin on pääntien laajuuden takia niin lyhyt, että ehkä tukinauha ei ole välttämätön). Ompelujälki suht siistiä. Helmakäänteen saumat täsmäävät. Muotoiltu, kapeahko malli.
Sanoisin että aluspaidaksi OK hankinta, mutta luultavasti nuhraantuu pesuissa niin ettei oikein sovi pitemmän päälle päällispukeutumiseen.
Lisähuomio: ystäväni kertoi ostavansa juuri näitä perus-aluspukeutumiseen. Materiaalia on kuulemma vuosien varrella ohennettu, mutta hänestä hinta-laatu-suhde on vieläkin OK.

Lähikuva Kappahlin paidan trikoosta

2) Lindex

Niskassa lukee Sustainable Choice. Materiaali 55% lyocell 45% viskoosi. Materiaalilapussa lukee lisäksi "may shrink 5-7%". Valmistusmaa Bangladesh. Luonnonvalkoinen.
Valuvaa, laskeutuvaa trikoota, luonteenomaisen viskoosimaista. Yhdessä pesussa pinta ei ole mennyt miksikään. Kerrosten ja silmukkarivien kulma näyttäisi olevan tasan 90 astetta. Kiertää hiukan oikealta vasemmalle, mikä väljän ja suoran mallin huomioonottaen ei ainakaan tässä vaiheessa ole vielä vaivaksi.
Hihaton malli, laatikkomainen ja tarkoitettu väljäksi. V-mallinen pääntie viimeistelty kapealla kantilla, jonka saumanvarat käännetty siististi nurjalle. Olkasaumassa tilkku samaa trikoota tukinauhana. Helmassa käynyt ompelukämmi, käänteen syvyys heittää ja sivusaumat ei toisella puolella täsmää käänteessä (ks. kuva).
Ei peruspaidan etsijälle, koska malli ei ole klassinen.  Materiaali vaikuttaa aivan kelvokkaalta, mutta ompelujälki ei kaikin osin vakuuta.
Lindexin viskoosipaidan helmakämmi.

3) Lindex


 Niskassa teksti Lindex Organic Cotton ja Sustainable Choice. Roikkolapussa Gots-symboli. Materiaali 100% puuvilla. Valmistusmaa Bangladesh. Luonnonvalkoinen.
Tämän joukon ainoa täysin puuvillainen T-paita. Höyhenenkevyttä, aivan ohutta ja läpikuultavaa trikoota, jossa (tarkoituksellisia) epätasaisia kohtia. Kuvan kappaletta ei ole pesty, mutta toinen samanlainen on, ja se pysyi pinnaltaan siistinä mutta meni niin vinkuraksi etteivät sanat riitä sitä kuvaamaan. Menetti siis täysin muotonsa. Trikoo on todella vinoa ja ilmeisesti lisäksi venytetty neulomossa liikaa tai väärään suuntaan. Kaareva helma on muutenkin haasteellinen ommeltava, ja pesussa vääntyvässä trikoossa erityisen epäonninen valinta. Helma on nurjalta aivan kurtuilla, ja paheni vain pesussa.
Laaja V-pääntie, niska siistitty kaitaleella. Ei tukinauhaa olkasaumassa. Hihankäänteiden, etupääntien ja helman huolittelu tehty leveällä kaksipuoleisella peitetikillä – tyylivalinta, josta en itse pidä, mutta se on makukysymys.

Jottei tästä jäisi väärää käsitystä, on sanottava että pesussa vääntyminen ei ole mikään luomupuuvillalle erityinen ominaisuus. Se johtuu trikoon neulonnassa ja viimeistelyssä tehdyistä virheellisistä valinnoista. Luomupuuvilla on muutoin aivan kannatettava materiaali.

Kurttuja helmassa. 


4) H&M

Materiaali 95% puuvilla, 5% elastaani. Valmistusmaa Bangladesh. Niskalapussa lukee Basic H&M. Vitivalkoinen.
Ihan kelvokkaan tuntuista sinkkutrikoota, ei näy läpi, ei ole vinoa. Ei ole yhdessä pesussa lähtenyt kiertämään eikä pinnasta näy kuin minimaalisinta kuitupörrön aavistusta. Laaja pääntie, hyvänoloisesti istutetut hihat (minulle väärä koko, joten en voi testata istuvuutta omakohtaisesti). Pääntie viimeistelty nauhalla. Olkasaumassa ei ole tukinauhaa, mutta ehkä ei tarvitse kun on niin lyhyt sauma. Helmassa ei kurttuja ja saumuriommel on tiheä. Hihankäänteiden ja helman peitetikki ehkä hieman löysä langankireydeltä, onkohan tarkoituksellinen valinta (joustaa hyvin) vai vahinko?




Jos mietitte mitä tarkoitan pääntien huolittelua nauhalla, se on siis tuo kuvassa näkyvä.

5) GinaTricot
Materiaali 95% viskoosi, 5% elastaani. Valmistusmaa Bangladesh. Pesu 30 asteessa. Luonnonvalkoinen.
Raskaasti valuvaa, todella lurua viskoositrikoota. Harvahkoa, verrattain paksulankaista neulosta. Kuvan paitaa ei ole pesty, mutta tästä on testattu kaksikin versiota. Toinen pestiin ohjeenmukaisesti 30 asteessa, ja sille ei käynyt mitään ihmeellistä. Toinen pestiin 40 asteessa ja se meni todella nukkaiseksi. Tätä paitaa siis ei tosiaankaan kannata pestä yli kolmenkympin. Sitten ei myöskään kannata erittää rasvaa ihostaan tai hirveästi hikoillakaan. Sopii siis parhaiten mallinukeille.
Malli on suora ja pitkä, pääntie viimeistelty nauhalla. Hihat ovat lyhyet. Helmassa on pientä epämääräisyyttä ompelussa. Saumuriommel on löysähkö ja pitkätikkinen.

Helmassa ihme kupruilua.



Tässä vielä vertailukuva kaikkien t-paitojen saumuriompeleista:



Näistä parhaaksi valikoisin H&M:n t-paidan. Sen materiaali tuntuu parhaalta eikä ompelujäljessä ole mitään huomauttamista. Kaikkein paras viime aikoina hiplaamani T-paita oli kuitenkin R-collectionin (28€), siinä oli niin hyvä vankka kaksipuolinen trikoo että varmaan kestää vuosia.