perjantai 31. lokakuuta 2014

Tavarahehkutus, TTIP



Vähän nolottaa toissaedellisen kirjoituksen tavarahehkutus. Vaikka kiistämättä ihania tavaroita ovatkin. Kun muutoin en aseta itseäni useinkaan tilanteisiin joissa joutuisin tekemisiin sellaisten tavaroiden kanssa joista todella pitäisin, niin kunhan joudui tilanteeseen jossa se on väistämätöntä (= lehtijutun tekeminen ihanista tavaroista) huomaan tempautuvani vallan eläimellisellä innolla ahnastelemiseen. Houkuttelevia, kiihdyttäviä tavaroita, aah! Sinänsä siis en väitäkään olevani minimalisti, joka riistää tavaroilta kaiken muun kuin aivan absoluuttisen funktiolähtöisen syyn olla olemassa, ja en pidä minään häpeänä nauttia hyvin tehdyistä, kauniista esineistä. Päinvastoin. Mutta toisaalta kammoksun sellaista elämisen tapaa, jossa ostaminen ja kuluttaminen on ainoa rajapinta maailmaan, ja sellaiseen on niin helppo luiskahtaa, kun sitä tukee koko yhteiskuntarakenne. Tiedättehän... Haluan nauttia: ostan. Haluan kokea: ostan. Haluan parantaa maailmaa: ostan.

Koitan viilentää päätäni lukemalla Euroopan ja Yhdysvaltojen välisestä TTIP-sopimuksesta. Luin jo aiemmin NovajaGazeta/LeMonden jutut aiheesta, jotka voi tiivistää lauseeseen "Ilmestyskirjan peto nousee juristieliitin lietsomana ja ahmaisee kitaansa kaiken mikä meille on tärkeää". No, voi olla että kyseinen sopimus on juuri niin kauhea ja demokratialle ja luonnolle tuhoisa, mutta kaipasin silti tasapainottavan näkökulman. Elinkeinoelämän keskusliitto vastasi ystävällisesti tiedusteluuni lähettämällä aiheesta kolme muistiota. Niiden mukaan TTIPssä ei ole mitään, ei kertakaikkiaan mitään huolenaihetta, ei pienen pikkuruisintakaan aihetta minkäänlaiseen huoleen. Sensijaan sopimuksen solmiminen johtaa koko maailman vaurastumiseen ja luontokin kiittää kun TTIP:n ansiosta keksitään uusia innovaatioita. Vain turhaa sääntelyä puretaan (mutta mitä se sitten tarkkaan ottaen on?). Jos haluaa tiiviin mutta ei liian hysteerisen katsauksen huolenaiheisiin, kannattaa lukaista tämä julkilausuma.

En voi kehua ymmärtäväni koko laajaa ja monimutkaista sopimusasiaa (eritoten kun osaa asiaan liittyvistä tiedoista ei ole julkisena lainkaan), mutta huolimatta EK:n toiveikkaista muistioista vaikuttaa huolestuttavalta. Erityisesti ihmetyttää ISDS-järjestelmä, joka on eräänlainen kansainvälinen yritysoikeuslaitos, tarkoitettu siihen että yritykset voivat haastaa valtiot oikeuteen jos heidän investointejaan kohdellaan epäreilusti. Jälleen yksi aihe, jota murehtia keskellä yötä...

torstai 30. lokakuuta 2014

Kotimaiset perusvaatevalmistajat - linkkivinkki



Pörstin Laura on koonnut listan kotimaisista firmoista, jotka tekevät perusvaatteita. Hyvä vinkkilista!

Usein kotimaisuuden suosimisen esteenä on se, että kun sukkaa tai kalsonkia tarvitsisi, ei ole aikaa tai intoa lähteä perusteellisesti selvittelemään mistä sellaisen saisi kotimaisena. Paljon täällä kyllä tehdään (päinvastoin kuin voisi luulla) edelleen, vaatettakin piposta kenkään ja siltä väliltä, kun vaan keksii mistä niitä hankitaan. Listan firmojen tuotteita saa kätevästi netistä, kun taas esim. hienon Kutomo Holopaisen tuotteita ei, tai monen muun pienen suomalaisen valmistajan. Nettikaupan pyörittäminen on toki työlästä, mutta arvelisin sen silti kannattavan. En minä ainakaan rupea toimittamaan itseäni Tuusulaan katselemaan josko sieltä ehkä löytyisi minulle tarpeellinen vaate taikka ei - nettikaupasta tai selvästi kuvatusta galleriasta ainakin saisi aavistuksen valikoimasta ja hintatasosta kun nyt sitä joutuu vain arvailemaan.

Lauran listaan voi ehdottaa lisäyksiä, toivottavasti siitä kehittyy kattava lista kotimaisista tekijöistä! Jaottelu vaatetyypin mukaan on toimiva.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Suuri shoppailukierros

 
 Kiertelin keskutan kaupoissa ja kaikenlaista ihanaa tarttui mukaan, tässä levähdän Fleuristessa ostoskasseineni.

Noo, melkein tosi - kävin siis hakemassa Huilin joulukuvauksiin kaikenlaista ihanaa kotimaista ja / tai ekotavaraa, mm. Minna Hepburnin pitsihurmauksia, Kasperin upean kotimaisen pyöräilylaukun ja Costolta PureWaste-kierrätysvaatteita. Kaiken muun hyvän lisäksi toimin stailistina/kuvausjärjestäjänä, painotuksena ekomuoti. Ekostailisti myös hakee ja palauttaa kuvauslainat pyöräillen, ainakin Helsingin alueella, nyt on jalat aika väsyneet...

 
Fleuristessa oli lueskeltavana todella viehättävän näköinen leivontakirja Baking Instinct. Kuvassa myös kirjan päällä kierroksen todellinen ostossaalis: vintagesilkkikukkia ja -hattuneula Antiikki Trianon-nimisestä antiikkitavaran putiikista (jota suosittelen mm. korujen ostopaikkana! ja omistajarouva on aivan ihana!).


Kalliiksi tämän jutun stailaajana toimiminen tosin käy, sillä nyt olen aivan intona monista näkemistäni mahtavista tavaroista. Esim. seuraava lompakko voisi olla Galateian kasviparkittua kalannahkaa, valtavan kaunis pinta näissä.

Ja pitää hieman säästää rahaa, että voin sitten hankkia tämän kengänhuoltoseteistä kauneimman, joka löytyy pinkomosta vähän vajaa kahden ja puolensadan euron hintaan. Rukin ja rautapadan untuvaisen pehmeät koiranvillahuivit jäivät myös vaivaamaan. Miehelle tahtoisin ostaa Kasperin pyöräily-ystävällisen olkalaukun. Ostoslista onkin tämän jutun ansiosta täynnä pitkälle ensi vuosikymmenelle!

Tam-Silkin silkkivillaisen aluspaidan jo hankin itselleni (tulisipa kylmempi!) ja kuvauksista sain vielä pitkikset (saa tulla ihan kunnolla pakkasta).

Itse kuvauksissa oli niin kiire, etten tullut ottaneeksi kuin yhden kuvan. Se on tässä.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Tavara ei ole likaa... vai onko?



Niin, tietenkään tavara ei ole likaa. Tottakai tavaraa pitäisi arvostaa. Mutta kun elämme tässä maailmassa, jossa tuotanto on niin tehokasta, että se syöksee tavaroita markkinoille paljon enemmän kuin niitä mitenkään ajatellen tarvitaan, niin sitten niitä kertyy ylenpalttisesti elinympäristöömme. Vaatii aivan epätavallista asennoitumista ja tarkoituksellista silmien sulkemista, että voi säilyttää ja ylläpitää arvostavaa asennetta tavaraa kohtaan tässä tilanteessa.

Tavarasaturaation lopputilanne tulee olemaan se, että juuri mistään tavarasta ei vaivauduta maksamaan, koska kaikkea saa aina ilmaiseksikin jostain. Tavara on lähtökohtaisesti jätettä ja riesa, paitsi aivan pieni prosentti tavaroista liittyy todelliseen käyttöön ja ne saavat oikeuden asua taloudessa. Muu pyritään heti antamaan pois, suureen yhteiseen kierrätystavarapooliin, josta voi sitten käydä noutamassa kun jotain tarvitsee. Tavara menettää statusarvonsa ja on lopulta vain sen arvoinen kuin mihin sitä todella voi käyttää. Tämä on lopputilanne, jota kohti ollaan matkalla. Onko se sitten hyvä vai ei jää nähtäväksi.




Se, mistä kolumnisti kirjoittaa on puolittainen, välitilan asenne: ostaja-kierrättäjä ei arvosta itse tavaraa, mutta olettaa että muut arvostavat hänen hylkäämiään rojuja. Hän vie maireasti hymyillen nyppääntyneet halpavaatteensa hyväntekeväisyyslootaan, koska arvelee että joku köyhä jossakin varmaan kovastikin ilahtuu niistä vaatteista, joita hän itse ei missään tapauksessa vaivautuisi hoitamaan sellaiseen kuntoon, että kehtaisi niitä itse laittaa päällensä. Tästä mielestään hyvästä teosta ilahtuneena hän palkitsee itsensä ostamalla halpakaupasta jotain uutta.


Koko tilanne kulminoituu siihen, kuka sanoo kierrätyskeskuksen vastaanottohuoneessa kiitos: lahjoittaja vai vastaanottaja. Minä koen, että juuri lahjoittajan pitää kiittää, sillä kierrätyskeskus ratkaisee tavaran paikoitusongelman ystävällsiesti ottamalla sen huomaansa. En minä tee siinä hyvää tekoa kun vien kassin Pikku onnettaren liian pieneksi käyneitä sukkahousuja ja jotain kertaalleen luettuja pokkareita kierrätyskeskukseen, vaan kierrätyskeskus palvelee minua vastaanottamalla ne. Ja samasta syystä on niin vaikea maksaa kirppiksellä vitosta enempää juuri mistään muusta kuin hyväkuntoisista vintagevaatteista tai lapsen talvihaalareista, sillä ne ovat ainoat asiat (tai ainakin vaatteet) joilla on itseisarvo. Muuten kirppiksellä tietää, että myyjä haluaa vaan liiastaan eroon ja oikeastaan hänen ptäisi maksaa siitä että joku vie hänen romppeensa mennessään.

torstai 23. lokakuuta 2014

Ilmainen kirjalöytö

Kaikesta hyvästä ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi: Aalto-yliopiston julkaisema Kirsi Niinimäen toimittama kirja Sustainable Fashion New Approaches on ladattavissa ihka ilmaiseksi.  Jos vastuullinen muoti kiinnostaa, tässäpä monta näkökulmaa siihen.

Tiistaina oli vaatealan kaikenpuolisesta parantamisesta kiinnostuneiden tyyppien aamiaistapaaminen. Keskustelun aiheena oli mm. kuinka tehdä vaatteiden pitkäaikaisesta käyttämisestä yhtä houkuttelevaa kuin jatkuvasta shoppaamisesta - ja millä rahalla. Pikamuodilla on valtava raha ja markkinointikoneisto, kun taasen järkevämpiä asioita tekevät ovat kyllä innostuneita mutta yleensä vähissä varoissa.

Hesarin Tavara ei ole likaa -kolumni herätti paljon ajatuksia, koitan saada ne pian kirjoitettua.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Pientä sievää sekalaista

Ruskeat kengät löysivät paikkansa harmaiden sukkahousujen kaverina. Mietin taannoin, minkä ihmeen kanssa niitä käyttäisin, kun tummanruskeat sukkikset + ruskeat kengät ovat jo liian ruskea kombo ja mustat sukkikset + ruskeat kengät näyttivät epätasapainoisilta. Oikeaan ratkaisuun opasti madame Dariaux'n klassinen tyyliopas Elegance - timanttia tekstiä viidenkymmenen vuoden takaa.

 Sain serkultani pinon vanhoja romaaneja. Katsokaa mitkä ihanat haalistuneet sateenkaaren värit! Jotain kirjoja pitää kai poista hyllystä näiden tieltä, koska hylly ei kasva.

Vanhat (mielellään 1900-1930) romanssit ovat nyt suosiossani. Kuherruskuukausi lentokoneessa (Berta Ruck) oli hyvin mielenkiintoinen. Pasilan kirjavarastossa on mitä ihmeellisimpiä kirjoja vain 50 sentin varausmaksulla, ja kirjasto vieläpä ottaa ne lukemisen jälkeen takaisin ja säilyttää puolestasi!

 Osa parsinlankakokoelmaani. Päärmään neuloksesta saksittua huivia, kuvassa taustalla, jotta en tulevalla matkallani näyttäisi aivan rispaantuneelta.

Järjestelen kuvauksia Huili-lehdelle ja saan kokea iloa tilailla kaikenlaisia hauskoja tavaroita. Tosin suurin osa pitää tietty kuvausten jälkeen palauttaa. Ihan hyvä sekin. Mutta toinen kuvassa näkyvä Villa Yllen pussi sisältää hienon asusteen, joka arvotaan sitten kuvausten jälkeen ensi viikolla Huilin lukijoille! Pidän teidätkin ajan tasalla.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Vastuullisia vaatteita? -julkaisu suomalaisten vaatemerkkien tuotantotavoista

"Pointti ei ole se, etteikö riskimaissa saisi tuottaa vaatteita. Pointti on se, että voidaan tuottaa riskimaissa, muta se pitää tehdä vastuullisesti". -Anna Härri, Eetti ry

 Kiitettävästi mediahuomiota saanut Eetti-yhdistyksen julkaisu Vastuullisia vaatteita? - Ihmisoikeudet suomalaisten vaateyritysten tuotantoketjussa julkistettiin pari päivää sitten aamiaistapahtumassa Kymppikirjastossa. Anna Härri avasi julkaisun sisältöä ja pohjusti aihetta. Tutkimus avaa kuluttajalle yritysten itse antamia vastauksia, siis kääntää suomeksi mitä vastuakset oikeasti tarkoittavat. Positiivinen juttu on, että kaikki vaatefirmat, joiden käytäntöjä tutkimuksessa selvitetltiin, vastasivat kysymyksiin (jotkut tosin turhan suppeasti, mutta kuitenkin jotain). Eli simpukkapuolustusta ei harrastettu.

Mikään tutkituista firmoista ei ole sitoutunut living wage tasoiseen palkkaan, mikä on selkeä puutteellisuus. Nanso ja Stockmann saivat eniten plussia.

Julkaisusta ilmenee vaikka mitä mielenkiintoisia numeroita, kuten se että Suomeen tuodaan vuosittain n.51 miljoonaa kg vaatteita. Iso läjä. Tapahtumassa mainittiin myös, että vain 5% riskimaiden vaatetehtaista maksaa korkeampaa palkkaa kuin minimipalkka - loput 95% maksaa juuri säädetyn minimipalkan tai sen alle.


Vastuullista tuotantoa tutkiva Kaisa Sorsa Turun ammattikorkeasta, Anna Härri ja tutkimuksen toinen tekijä Outi Moilala keskustelivat vastuullisen vaatetuotannon problematiikasta ja vastailivat yleisön kysymyksiin. Sorsa painotti yritysten vapaaehtoisia omia toimia, Moilala taasen pakkotoimia. Molempien tueksi on hyviä pointteja - "Trendinä on deregulaatio, sääntelyn purkaminen, joka jättää sääntelyyn aukkoja, jolloin yritykset ovat keskeisessä asemassa" vs. "Kaikkia yrityksiä ei saada ikinä vastuulliseksi, vaan aina on vapaamatkustajia, joten pakollinen sääntely on tarpeen". Varmaankin molempia tarvitaan, pakolline sääntely olisi toki kattavampaa. Harmi vainen että tosiaan kaikenlaisia ns. "kaupan esteitä" pyritään kovasti hävittämään, mikä olisi se taho joka säätää ja toimeenpanee pakollisen säätelyn?

Loppuun sain sujautettua kysymyksen mitä yksittäinen valistunut kulustaja voisi kysyä vaatefirmalta maksimaalisesti edistääkseen ihmisoikeuksien toteutumista vaatetuotannosta ja saadakseen joskus reilusti tuotettuja vaatteita.
Sorsa: "Oletteko proaktiivisia vai reaktiivisia?" (siis ihmisoikeuksien toteuttamisen kanssa tuotantokejussa)
Härri: "Haluaisin ostaa eettisesti valmsitettuja vaatteita, saako niitä teiltä?"
Moilala: "Oletteko sitoutuneet living wage-tasoiseen palkkaan?"

Menin sitten euraavana päivänä aamiaiselle ihanaan Fleuriste-kahvilaan ja otin tutkimuksen mukaan. Huonoja työoloja ja kohtuullisen palkanmaksun problematiikkaa on vaan hiukan vaikea pitää mielessä samalla kun syö mahtavan herkullista täytettyä leipää, hunajoitua jugurttia ja hörppii nätistä kupista kahvia...


Suklaakaakkuun päästyäni myönsin totuuden ja vaihdoin Intelligent Life -lehteen (minulle uusi, erittäin lupaava lehtituttavuus). Tiedettä, kulttuuria ja artikkeli jossa pyritään selvittämään minkälaiset olisivat maailman täydellisimmät naisten saappaat = hyvä yhdistelmä.