tiistai 9. helmikuuta 2016


 Kohti koristeellisempaa elämää -projekti on edennyt mm. polttamalla kynttilöitä illallisen aikaan, laittautumalla pikkumustaan kun kaverit tulevat syömään ja hankkimalla talvikauden suosikkijälkkäriäni marinoituja päärynöitä parhaiten esittelevät puristelasikipot Kierrätyskeskuksesta. (Nihtisillan Kierrätyskeskuksen astiahyllyt ovat yksi vaaranpaikka. Olin vähällä ostaa tusinan huumaavan sööttejä kukkakuvioisia jälkiruokalautasia, mutta viime hetkellä soitin miehelleni, joka ääni epäuskoa tihkuen kysyi "mihin ihmeeseen ajattelit meidän tarvitsevan lisää lautasia", jolloin lumous särkyi ja muistin että minunhan piti ostaa syviä jälkiruokakulhoja. Huh! Olipa väärä ostos lähellä! Hyvä että tukihenkilö on puhelinsoiton päässä.)


Lisäksi olen ostanut uuden kodin lähellä olevasta Kupla-nimisestä liikkeestä modistin tekemän pääkoristeen (ylin kuva) & Recci-myymälästä 50-luvun hameen (tuossa yläpuolella). Samainen modisti oli tehnyt myös vanhoista nuhjaantuneistaa huopahatuista pitsillä päällystämällä ym. muokkaamalla sieviä uusia hattuja, hyvää materiaalin uusiokäyttöä.




Recci-myymälässä tykkään paitsi piristävän värikkäistä ikkunasomistuksista myös siitä, että jonkinlaista tyyli- ja laatukarsintaa on tehty ostajan puolesta. Minun makuuni tietty voisi olla julmempikin, mutta epäilemättä tasapainoilu ostajille sopivan hintatason ylläpitämisen ja toisaalta kelpaamattoman pois raakkaamisen välillä on oma taiteenlajinsa. Ostamani hame oli ainakin riittävän edullinen vintagevaatteeksi, 8 e. Vetska pitää tosin vaihtaa, mutta se on onneksi helppo homma. Kevääseen mennessä, jolloin tuon voisi punaisten balleriinojen ja harmaan paidan kanssa laittaa päälleen, se on varmaan jo tullut tehtyä...

Jotta talouden tavaravirrasta ei jäisi virheellinen käsitys, liitän alle todistusaineistoa kierrätyskeskukseen päätyneistä kamoista. Ennen muuttoa varsinkin oli aivan häkellyttävää kuinka monesta tavarasta oli tarve päästä eroon. (Niinpä sitten mahduimmekin 10 neliötä entistä pienempään asuntoon ihan kunnialla.) KUNPA VAIN olisi kätsästi keskustassa k-keskus kuten vanhoina hyvinä aikoina. Nyt manguin yhden kyydin äitiltä, toisen veljeltä, kolmannen appivanhemmilta ja yhden satsin vein taksilla, sen lisäksi että olen pienempiä eriä vienyt käsivaralla bussilla.




Morjens vaan tavarat, kiitos että olitte ja vielä isompi kiitos kun häivyitte!

maanantai 1. helmikuuta 2016

Miksi viskoosi kieltäytyy maatumasta?!!?



Olen nyt ajautunut sivuun kurssiltani ja päätynyt selvittämään miten eri tekstiilikuidut todellisuudessa maatuvat – alkoi niin kovasti ihmetyttää tuo viskoosin käytös mistä edellisessä postauksessa kirjoitin. Viskoosi kun on selluloosaa ja sen pitäisi maatua siinä kun muunkin selluloosan, mutta silti viskoosikuidut näyttävät käyttäytyvän kuin tekokuituiset, siis että ne säilyvät merivedessä ja tulevat pikku meriöppiäisten syömiksi, ja löytyvät sitten niiden suolesta ihan tunnistettavina väriaineineen kaikkineen.

Selluloosakuitujen valmistaja Lenzing on testannut omien viskoosiensa maatumisen, ja ne kuulemma maatuvat viikossa lähes olemattomiin. Ihan niinkuin sopii olettaakin, tietysti vähemmän ihanteellisissa oloissa kestää varmaan kauemmin, mutta maatuvat joka tapauksessa. Mutta tästä herääkin ajatus, että maatumattomuuden syy onkin väriaineissa tai muissa aineissa joilla viskoosia on käsitelty. Lenzing on luultavasti testannut viskoosiensa maatumisen käsittelemättöminä.

Li et al. testasivat kolmella eri tavalla käsitellyn puuvillan maatumista: käsittelemättömän, pehmentimellä käsitellyn ja resiinillä käsitellyn. Pehmennin edisti maatumista käsittelemättömään puuvillaan verrattuna. Resiini hidasti maatumista, vaikkakin verrokkina toimineeseen polyesteriin verratessa kaikki kolme puuvillaa julistettiin maatuviksi. (Tutkimusta on btw rahoittanut Cotton inc., vetäkää tästä ja verrokin valinnasta omat johtopäätöksenne...)


Resiiniviimeistyksiä käytetään tekstiiliteollisuudessa paljon, sillä niillä saadaan ominaisuuksia joita kuluttajat arvostavat, kuten rypistymättömyys, pesukonepestävyys villalle (superwash), ja viskoosiin pesunkestoa (siinä mielessä että pitää alkuperäiset mittansa pesussa, eikä levähdä omituisen muotoiseksi mikä oli viskoosin alkuvaiheen ongelma). Resiiniviimeistys näyttää olevan hyvin yleinen viskoosilla, tosin tarkkoja prosentteja on vaikea löytää. Joka tapauksessa googlailun perusteella näyttää siltä, että ehkä juuri resiinikäsittely hidastaa viskoosin maatumista sen verran, että viskoosikuidut ehtivät seikkailla miniäyriäisten ruuansulatukseen ongelmia aiheuttamaan. Mutta tämä pitäisi testata, toistaiseksi tämä on vain hypoteesi.

Loppupäätelmä 1: Tutkimusta tekstiiliviimeistysaineiden vaikutuksesta tarvitaan valtavasti lisää.
Loppupäätelmä 2: On kuluttajien hämäämistä kiinnittää huomio luonnonkuitujen oletettuun maatumiseen vaatteen elinkaaren lopussa, jos kyse ei ole todella luonnontilassa olevasta kuidusta. Värjäämätön, käsittelemätön luonnonkuitu maatuu varmasti. Mutta vain todella harva tekstiili on millään tapaa käsittelemätön – ja kuinka moni muka käy kompostoimaan loppuunkuluneet vaatteensa? Silloin pitäisi myös joko olla varma että ompelulanka on mysö luonnonkuitua, tai leikata kaikki saumat pois. Jos taas luonnonkuitu joutuu kaatopaikalle, ei se siellä ihanasti maadu mullaksi kukkien kasvualustaksi, vaan mätänee kasvihuonekaasuja päästellen. (No vanhempieni luona laitetaan marjapuskien alle vanhat villapaidat estämään rikkakasveja ja marjojen multaantumista, ja siihen ne hiljalleen maatuvat, mutta vaatteiden kohtalona tämä lienee sangen epätyypillinen).

tiistai 26. tammikuuta 2016

Mikromuovit

Osallistuin FB:n ompeluryhmässä mielenkiintoiseen mikromuovikeskusteluun, joka sai alkunsa Kemikaalitutkan aiheeseen liittyvästä kuvasta:


No, ihan ensimmäisenä ihmetyttää, että pörröisestä fleecevaatteesta irtoaa pesukoneen höykytyksessä vain alle 2000 kuitua. Minusta se on aika vähän. Mutta ehkä irtoavat kuidut on laskettu hyvälaatuisesta fleecestä.

Mikromuovit ovat siis alle 5mm kokoisia muovinpaloja, jotka päätyvät mm. vaatteita pestessä jätevesiin ja koska niitä ei osata toistaiseksi suodattaa ne ajautuvat sitten meriin. Merissä ensin pienet eliöt syövät ne, sitten kalat syövät pieneliöt, sitten ihminen syö kalan ja samalla entisen fleecepusakkansa. Erityinen ongelma on se, että mitä pienempi muovipartikkeli, sitä paremmin sen kokoaa luokseen erilaisia ympäristömyrkkyjä, jotka sitten oikein tehokkaasti rikastuvat ravintoketjussa. Pilkkouduttuaan nanokokoon mikromuoveja on vaikea edes havainnoida, saati sitten millään suodattaa, ja niiden terveysvaikutuksista ei ole vielä tarkkaa tietoa mutta eivät ne millekään eliölle hyvää tee.

Toisekseen, kyllä tämä polyesterifleecen mikromuoviongelma on ollut mälsä isku tekstiilien ympäristövaikutuksista kiinnostuneille. PET-muovipulloista tehty polyesterifleece oli ensimmäinen laajasti saatavilla oleva kierrätyskangas, ja nyt sitten onkin osoittautunut että saattaa jopa olla parempi jättää muovipullot kaatikselle kuin pelastaa ne fleece-uusiokäyttöön.

Mikromuovien pääasiallisesta lähteestä löysin kahta eri tietoa. Norjan ympäristöministeriön tutkimuksen mukaan ensisijaisesti mikromuoveja joutuu luontoon autonrenkaiden kulumisesta, toisekseen laivojen maaleista ja kolmanneksi muovintuotannon karkuun päässeistä jätteistä.


Tanskan vastaavan tahon tutkimuksessa taas tekokuitutekstiilit ovat syyllisten listalla korkeammalla.

Pörröisiä tekokuituvaatteita ei joka tapauksessa kannata pestä alvariinsa, olivat tekstiilit toinen taikka viides syypää. Katkokuituisista tekokuituvaatteista varisee väistämättä kuituja – ja vain harvassa tapauksessa on mitään hyvää syntynyt kun tavoitellaan tekokuiduilla esim. villan ominaisuuksia. Filamenttikuiduista taas ei irtoa niin herkästi osasia, ja filamentti on muutenkin se muoto jossa noin yleensä tekokuitujen omat luonnonkuituja paremmat ominaisuudet ilmenevät.

Erityisen mälsä juttu on, että myös viskoosikuidut näyttävät käyttäytyvän mikromuovien tapaan (kiitos Outi les Pyy tästä tiedosta!). Viskoosin joka on regeneroitua selluloosaa ts. alunperin puuta tms., luulisi maatuvan siinä kuin luonnokuitujenkin. Ainakin itse olen ollut tässä luulossa. Mutta viimevuotisessa tutkimuksessa selvisi, että meren pienöppiäisten vatsasta Välimerellä löytyi pääosin viskoosikuituja, ei niinkään muovikuituja. Erityisen ongelman aiheuttavat väriaineet, jotka viskoosin mukana päätyvät merieliön ruuansulatukseen.

Olen ollut suuri viskoosifani huolimatta sen valmistuksen vaatimista haitallisista kemikaaleista (rikkihiili), mutta tämä menee jo vähän liian pitkälle... no, jälleen pääsemme siihen, että viskoosin paras olomuoto on filamentti ja katkokuituviskoosi on yleensä kehno idis.

Ja mitenköhän muut muuntokuidut? Lyocell, ioncell ym.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Ostoajatuksia

Kun etsin tietoa mitä ihmeellisimmistä vaatetuskuiduista, törmään välillä vallan kutitteleviin ostohoukutuksiin. Jaanpa muutaman nyt teidänkin kanssanne, jotta en joudu itsekseni kärsimään:

Afrikkalaisesta mopani-villisilkistä tehdyt rennot oloilupöksyt:

Valmistaja Africa Silks, ja se mikä näissä housuissa vetoaa on todella jännittävä kuitu. Mopani ei ole mitään sukua silkkiäistoukalle, vaan on jokin aivan eri ötökkä. Se elää vain villinä, ja sen kotelot kerätään luonnosta vasta kun ötökät ovat lähteneet niistä tiehensä. Ne on hyväkin kerätä, etteivät karjaeläimet syö niitä ja saa jopa kuolemaan johtavia vaivoja. Koteloiden kerääminen, kehrääminen ja kankaaksi kutominen antaa maaseudun naisille työtä. Tunnun pitäisi olla pehmeä ja kimmoisa. Kiinnostaisi päästä tunnustelemaan mopani-silkkiä, ei vaan taida olla tuhannenkaan kilometrin säteellä saatavissa...


Anna Ruohosen edullisempi AR-valmisvaatemallisto, joka ommellaan Suomessa. Vaatteet on melkein kaikki tehty viskoositrikoosta, joka parhaimmillaan on hyvin siistinä käyttöä kestävä materiaali, huonoimmillaan taas nukkaantuu ensi pesussa. Oletan, että Ruohonen on osannut valita kestävän variantin. Suosikkini on Wide Dress 3/4-hihoilla, mutt kun siitä ei ole valokuvaa niin kuvassa sama puolihihoilla.



Luonnostaan värillisestä puuvillasta tehtyjä kankaita (ja muitakin tuotteita).
Ennen teollista vallankumousta puuvillasta kasvatettiin monin paikoin valkoisen lisäksi vihertäviä, ruskeita ja kellertäviä lajikkeita. Nykyään valkoinen puuvilla vallitsee ja värikkäät maatiaislajikkeet ovat melkein kadonneet, koska ne eivät ole yhtä tuottoisia kuin valkoiset lajikkeet ja niiden kuitu on niin lyhyttä ettei se oikein sovi massatuotantoon. Muutama jalostaja on kuitenkin jalostanut edelleen värikkäitä puuvilloja, joiden hyöty on siinä että niitä käyttämällä vältetään kemikaali-intensiivinen värjäysvaihe.


T-paitoja ja muita perusvaatteita perulaisesta Tenguis-puuvillasta. Näissä vetoaa paitsi herkkä värivalikoima, myös se että on pyritty tekemään mahdollisimman toimivia perusvaateita mahdollisimman hyvin. Ja tietenkin aina minua vetää kuin hunaja kärpästä että kerrotaan käytetyn puuvillan alkuperä ja selostetaan sekä eettiset että tekstiiliteknilliset syyt sen valintaan. Puhumattakaan siitä että kerrotaan kehruu-, pesu- ja viimeistysvaiheista! Minähän en juurikaan T-paitoja käytä, mutta joku tuollainen aamutaivaan hempeä tai merensinivihreä sävy kyllä houkuttelisi!

maanantai 18. tammikuuta 2016

Kampalankaa, suomenlampaita ja tupasvillaa

 Katselen lumisadetta sohvaltani, juon timjami-sitruuna-hunajateetä 
ja kuuntelen Dorothy Ashbyn angoranpehmoista harppumusiikkia. OK maanantai!
Kuvassa myös Salo-Angoran tupasvilla-villalanka.

Kävin perjantaina visiitillä kurulaisessa (Tampereelta pohjoiseen, nyk. Ylöjärveä) kehräämö Salo-Angorassa. Retken pääaiheena olli tietysti oppia villalangoista ja niiden laadusta mutta kuulinpa samalla myös angorasta, tupasvillasta, koirankarvasta ym harvinaisemmista materiaaleista. Eine ja Markku Niemi näyttivät koneet ja kertoivat hurjan paljon mielenkiintoista, suuri kiitos vielä! Alunperin tarkoitus oli kehrätä omien angorakanien villaa, mutta sitten toiminta laajeni muihin kuituihin. Angorainen nimi jäi.

Eine Niemi ja kotivärjätty lanka (unohdin millä kasvilla värjätty).
 Myymälässä oli aivan huikeita lankoja, oli vähällä etten ostanut itselleni, vaikka juuri viime syksynä lahjoitin lankajemmani himoneulojatutulleni – koska en vaan itse neulo. Yhden langan ostin, sen joka näkyy ylimmässä kuvassa, ja sen laitan tulevaan arvontaan palkinnoksi!

 Kahta luonnonharmaata - aivan ihana lanka!
Tästä tulisi niiiin kaunis huivi tai ääh mikä vaan.


 Lupiinilla ja poimulehdellä värjättyä lankaa, jännät
jotenkin mystiset sävyt!

Salo-Angoralla on sekä kampalanka- että karstalankakoneita, tapasin ensinmainitut. Oli taas ihania kauniita vanhoja tekstiilikoneita! Karstalankakoneet ovat eri paikassa, myymälä ja kampalankakoneet ovat entisellä kyläkoululla. Salo-Angora on ilmeisesti ainoa paikka Suomessa, jossa kehrätään oikeaa kampalankaa, karstalankakehräämöjä on useampia.
Salo-Angorassa voi teettää lankaeria omien toiveiden mukaan, myös koneneulontaan sopivia lankoja.


Jos minulla nyt olisi oma vaatemerkki, niin tältä istumalta alkaisin teettää täysin kotimaisia villavaatteita. Tai myös jos olisin Stockmann, niin tekisin saman, ja brändäisin ne luksukseksi ja vieläpä hyvin perustein. Aidon suomenlampaan villa on muuten parhaimmillaan todella hienoa = ohutta, Markku Niemi sanoi että suomenlampaan villa on alle 30 mikronia eli samaa kuin merino, jota rahdataan hirveitä määriä Australiasta ym. Harmi vain, että tätä arvokasta ainetta ei oikein osata arvostaa, ei jalostuksessa, kasvatuksessa eikä muutenkaan. (Sama valitus kuin jo talvisodan aikaan, mutta jotkin asiat eivät tunnu muuttuvan!)


Karstalanka on siis villalankaa, jota tehdessä kuidut karstataan (harjataan), kampalankaa tehdessä kuidut kammataan ennen kehräämistä suoriksi ja kaikki lyhyt nöyhtä ja pörrö poistuu, joten lanka on hienoa ja sileää. Karstalanka on rouheampaa ja pitää paremmin lämpöä, kampalanka sileää sekä voidaan kehrätä hyvinkin ohueksi.

Matkalla kampaamoon 
Pikku onnetarta ei juuri kehruuteknologia kiinnostanut, mutta onneksi 
paikalla oli myös tämä pieni hyvin innokas hauva!

Ihanteellinen järjestys olisi että lampaat keritään kahdesti vuodessa (lyhyempi talviperiodi ja pidempi kesäperiodi). Villa olisi järkevintä pestä keväällä tai kesällä, jolloin kuivaaminen ei vaadi niin paljoa energiaa kuin talvipakkasilla. Eine hieman valitteli, että asiakkaille tulee monesti herätys nurkassa pitkään lojuneen villan kanssa sitten, kun oikein alkaa pakastaa ja tuiskuttaa... Salo-Angorassa pesu tapahtuu vain vedellä, ei siis pesuaineita käyttäen, jonka etuna on että villan ominaisuudet säilyvät parempina. Lienee ekologisempaakin, kuten toiminnassa pyritään muutenkin olemaan. Pesuvedetkin lämmitetään lähiseudun puuhakkeella.

Yksisäikeinen lanka ja neulomista ja virkkausta yhdistävä tekniikka

Niemet ovat aivan intohimoisia villaihmisiä ja itsekin innostuu kun kuuntelee heidän puhuvan villasta ja lampaista. Salo-Angoran omissa langoissa ei käytetä tekokuituja eikä myöskään superwash-käsiteltyä villaa (tilauslangat tehdään toki tilauksen mukaan). Eini Niemi kertoi, että 100% villasta neulotut sukanpohjatkin pysyvät hiutumatta jos ne tekee keksinkertaisiksi tai hieman huovuttaa. Polyamidilisä ei siis olekaan sukissa välttämätön - kertokaa neulojat tästä kokemuksianne! Superwash-käsittely tekee villan kylläkin konepesukelpoiseksi, mutta myös muuttaa sen tunnun kovemmaksi ja puuvillamaisemmaksi sekä heikentää lämmönpitoa – tunnunstelin superwash-lankaa ja puhdasta villalankaa ja ero on kyllä huomattava, käsittelemättömän villan eduksi.

Jos on esim. menossa Seitsemisen kansallispuistoon, niin tuolla kannattaa ehdottomasti poiketa. Julkisilla ei valitettavasti kovin lähelle pääse, minäkin pyytelin kyydin vanhemmiltani. Heidän luontokeskusreissunsa meni kyllä pieleen, koska keskus olikin vastoin nettisivun tietoja kiinni.

Kotimatkalla kuunvalossa

torstai 14. tammikuuta 2016

Tekstiilien kestävyyden ymmärtäminen ja kohentaminen



Tyytyväistä hyrinää: löysin fantastisen mahtavan kirjan aiheesta kestävät tekstiilit ja mikä niistä tekee kestäviä. Sen nimi on Understanding and Improving the Durability of Textiles, editori P. A. Annis, luettavissa googlebooksissa jos joku muukin haluaa paneutua aiheeseen. En voi kuin jatkuvasti ihmetellä, että taidan olla ensimmäinen joka rakentaa siltaa huonolaatuisista vaatteista närkästyneen, parempaa kaipaavan kuluttajan ja tekstiili-insinöörien välille. Kankaiden kestävyyttä ja siihen vaikuttavia seikkoja on tutkittu ja asiasta kirjoitettu satojen hyllymetrien määriä, mutta kaikki tähän asti löytämäni on todellakin insinööriltä insinöörille. Sellaiselle, joka hyvä kun ymmärtää että puuvilla ja polyesteri eivät tule samasta kasvista ei näistä kirjoituksista paljoakaan apua irtoa.


Näistä nyppyyntymiseen ja kankaan pinnan kulahtamiseen vaikuttavista asioista pitäisi kyllä puhua suunnittelijakoulutuksessa enemmän, varsinkin jos on ajatuksena valmistaa ekologisesti kestäviä ratkaisuja tekeviä suunnittelijoita. Jos ei tiedä teoriaa, pitää opetella käytännön kautta ja siinä voi mennä kauankin sekä vahingossa tulla suunniteltua kestämättömiä vaatteita vaikka aikomus olisi ihan muu.


keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Uuden vuoden aikeita

 Lux Helsinki!

Uuden vuoden lupauksia on yksi: saattaa vaatelaatukirja valmiiksi. Ei-niin-velvoittava uuden vuoden aikomus on "kohti koristeellisempaa elämää" eli aktiivikäyttöön kaikki hopealusikat, kupinalusliinat ja pitsit jotka ovat suurelta karsimisprojektiltani säästyneet. Tämä on minun versioni minimalismista: tavara käyttöön tai pois kodista (joko kierrätykseen tai ullakolle pois tieltä, jos kyseessä on jokin säilyttämisen arvoinen). Kaunis kirjottu liina kahvikupin alla tuo elämääni iloa jos se on käytössä, kun taas jos se  on kaapissa se vain vie tilaa. Asetan ne siis paikkaan josta ne saa helposti käyttöön. Aion myös kiinnittää ruuan poisheittämiseen huomiota (vinkkejä Arkijärki-blogissa) ja tarkastella voisinko vähentää eläinperäisten ruokien käyttöä.


Tämän vuoden vaatehankintalistalla ylimmäisenä on muutama paita/neule korvaamaan puhkikuluvia tai muuten vaan rupsahtaneita. Vaatimukset ovat (tämä lähinnä itselleni muistilistaksi)
- siro olemus
- ei napitusta
- syvä U-pääntie tai venepääntie
- ei huomiotakiinnittäviä härpätyksiä, ei taskuja, ei röyhelöitä, ei mitään mikä nousee pinnasta esiin
- täyspitkät tai 3/4-mittaiset hihat
- ei kuvioita eikä varsinkaan mitään painatuksia
- värinä valkea, harmaa, harmaanruskea tai murrettu sinivihreä

Olen jo 2015 katsellut kirpputoreilla tuonsuuntaisia paitoja mutta vissiin vaatimukseni ovat varsin hankalat. Ei oo löytynyt. Tänä vuonna alan etsiä ihan tosissaan. Juuri nyt ei tule mitään muuta hankittavaa mieleen, mutta ainahan sitä vuoden kuluessa sitten paljastuu mitä tarvitsee.


Lisäksi aion ommella villaneuleesta talvisen kynähameen, vaihdattaa linssit isoäitini 70-luvun aurinkolasipokiin, keksiä jonkin tavan korjata fiksusti ötökänreikä runkopuvusta (tietenkin keskellä edessä mahdollisimman näkyvässä kohdassa!!!) ja parsia noin tusinan sitä odottavia sukkahousuja.

Mutta ennenkaikkea siis se vaatelaatukirja...