perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kuluva kuukausi on ollut varsin touhukas, enkä ole saanut aikaiseksi kirjoitettua tänne juuri mitään vaateaiheista (tai paljoa muutakaan), koska tarmoni on mennyt kurssien ja luentojen pitämiseen. Ne ovat kyllä omalla tavallaan erittäin virkistäviä ja opettavia! Koko ajan saa tietää uutta ihmisten vaatesuhteesta ja syvenee käsitys syistä, jotka vaikuttavat siihen.


Järvenpään opiston kurssilla ehtiin tyylikartta, ja tekaisin itse tälläisen (ajattelin, että jos vain tarkkailen kuin haukka kurssilaisten puuhia, se voi käydä piinalliseksi ja lannistaa keskustelua). Romanttista harmaasävyissä, valoa ja varjoa, blurria, patinoituneita pintoja, ja sitten vähän raikasta msutavalkoista ja keväistä vihreää oikeassa alanurkassa.


Ystäväni Kuura tekee minulle hatun, josta tulee aivan ihana. Tuskin maltan odottaa!

Kesän puvusto kaipaa valkoista "hihaa", kun aiemmin käyttämäni NoaNoan neule on nyt kulahtaneena siirretty kotiasuksi. Kotini lähellä oleva KnitWorks tekee laadukkaista langoista yksinkertaisia, tyylikkäitä vaatteita, joiden juju on yleensä kauniissa neulepinnassa. Siellä jopa voi esittää toivomuksia vaatteen väristä ja yksityiskohdista - kun neuleet tehdään Suomessa, minimit ovat hyvin pieniä. Minulle on siis tulossa valkoinen, eläväpintainen kietaisuneule kesäksi, ihan huippua!

Muita hankintoja tässä kuussa usea pari käsineitä - olen myös hukannut yhden käsineen, ärr! mutta siksi niitä pitää koko ajan ostella, kun niitä koko ajan häviää. Niin ja hyvin kaunis musta virkattu vintagelaukku, matkaa varten piti saada kevättakin kanssa suljettava käsilaukku. Avoin kassi on liian turvattoman tuntuinen reissatessa. Maanantaina matka alkaa, ja kaikki hommat ovat vielä ihan vaiheessa... niin ja huomenna vielä kurssi ja sunnuntaina kahdet lastensynttärit. Huhhuh!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Pieni ajatuksenpoikanen lihansyönnistä

Vegaanihaasteista ym kasvispainotteisen ruokavalion lisäämiseen tähtäävistä toimista tulee mieleen (kun on jo vuosikymmeniä ollut "kalansyöjä" lihaton), että
1) rakastan vegaaneja, fennovegaaneja ja kaikenlaisia muita eläintuotteista kieltäytyjiä, koska pelkkä lihaasyömätön vaikuttaa heidän rinnallaan kerrassaan konservatiiviselta ja helposti ravittavalta. Kun ennen lihaa syömätön sai kohdata "no mutta mikäs nyt sitten keksitään jos ei kinkkua syö"-tyyppistä päivittelyä, niin nyt vegaaniuden valtavirtaistuttua juuston kelpuuttava onkin se helppo tapaus.
2) haluaisin, että kehitettäisiin uusi ruokailumääre, "snobilihansyöjä". Minusta olisi nimittäin hienoa maistaa joskus (pari kertaa vuodessa jos tilaisuuksia tarjoutuu) ammattikokin marinoimaa hirvenlihaviipaletta, tai jonkun itsetekemää lähiluomumakkaraa, tai naapuritilan lammasta rosvopaistina, mutta jos sen teen, niin samalla velvoitun syömään brasiliasta rahdattua antibioottibroileria, epämääräisiä jonkin luultavasti nelijalkaisen eläimen jauhelihasta tehtyjä eineksiä ja ties mitä tehoeläintalouden kamalimpia aikaansaannoksia. En kaipaa lihaa arkielämään, mutta juhlatilaisuuksissa se voisi olla pieninä annoksina hienona tarjottavana paikallaan, tietenkin luomu- vapaa- ja lähikasvatettuna. Mutta tälläistä optiota ei ole vielä olemassa, vaan pitää olla johdonmukainen ja joko kieltäytyä kaikesta lihasta sen laadusta ja alkuperästä riippumatta, tai sitten syödä lihaa (laadusta ja alkuperästä riippumatta) voimatta vaatia vegeversiota.

Ehkä snobilihansyöjyys helpottaisi kasvisruuan osuuden lisäämistä, kun ei tarvitsisi luopua hienoimmista lihansyöntihetkistä, vaan ainoastaan ankeimmista.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Vaatteiden määrästä ja vähän muustakin


Kaikenlaista ajatuksia herättävää on viime aikoina ollut vaateaiheesta mediassa.

Nyt se Kuningaskuluttajan jakso, jossa esiinnyn asiantuntijavieraana tuli ja meni, ja sen perään tuli vielä vaatemielessä mielenkiintoinen toinen jakso, jossa selviteltiin mitä valmistusmaa kertoo vaatteenvalmistajien työoloista ja mistä maasta tulevia vaatteita kannattaa ettiseltä kannalta miettien ostaa. Kuningaskuluttaja tulee siihen minustakin oikeaan johtopäätökseen, että valmistusmaa itsessään ei kerro paljoakaan, eikä erikoisesti kannata boikotoida jotain valmistusmaata sillä ei siitä ole mitään hyötyä siellä eläville vaatetyöläisille. Yhteydenotot firmoihin ja jos oikein innostuu, poliittinen työ tuotantomaiden ihmisoikeuksien huomioimiseksi ja kehittämiseksi, ovat ne keinot joilla voi suunnata asioita parempaan suuntaan. Jos aihe kiinnostaa, ei missään tapauksessa kannata vain jäädä voivottelemaan kaakkois-Aasian ompelijoiden onnetonta asemaa. Takuueettiset vaatteet saattavat olla (joskaan eivät aina ole) hinnakkaita, mutta firmojen piinaaminen vaikeilla kysymyksillä on ihka ilmaista.

Siinä "minun" KK:n jaksossani laskettiin vaatteiden määrää. Itse en ole saanut aikaiseksi vielä raahautua kellariin ja laskea vaatteitani, vaikka olenkin asiaan nähden utelias. Mutta tästä vaatteiden määrän laskemisen järkevyydestä voi toki keskustella. Arkijärki kritisoi määrän yksipuolista tuijottamista, osin perustein joista olen samaa mieltä, samoin kommenteissa on fiksuja näkökulmia. Esim. siis oleellista ei ole kullakin hetkellä omistuksessa olevien vaatteiden määrä, vaan hankittujen vaatteiden kokonaismäärä. Jos siis kaapissa on vain 5 vaatetta, mutta se johtuu siitä että ostaa joka päivä uuden asukokonaisuuden ja heittää edellisen päivän kledjut roskikseen, niin minimäärässä ei ole mitään ihailtavaa (jos viedään esimerkki aivan äärimmäisyyksiinsä).





Mutta vaatteiden kokonaismäärä kuitenkin kertoo jotain, se ei ole aivan turha numero. Kukaan ei ehdi kuluttaa tuhansia vaatteita loppuun asti koko elämänsä aikana. Ja kuinka moni edes haluaisi käyttää samoja vaatteita esim. 30 vuoden päästä kuin nyt? Jos omat mielipiteet eivät muutu, niin muoti kumminkin muuttuu, ja todennäköisesti oma kroppa. Jos oma vaatevarasto on sen kokoinen, että siitä riittäisi ehjää päällepuettavaa vielä eläkeikäisenäkin, niin silloin kyllä voi ajatella omistavansa liikaa vaatteita. Lisäksi valtava vaatevarasto kertoo siitä, että ei ihan tiedä miksi ja mihin tarkoitukseen vaatteita tarvitsee, koska eivät ne vaatteet aivan itsestään ole komeroon ryömineet. Kun tietää mitä tarvitsee, tietää myös mitä ei tarvitse, ja voi vapauttaa ylimääräiset vaatteet muiden käyttöön sekä itsensä ja kotinsa niiden säilömisestä.

Sitäpaitsi kokemus osoittaa, että mitä enemmän vaatetta ihminen omistaa, sitä enemmän hän kokee tarvitsevansa (ja tietyllä tasolla on oikeassakin). Kas kun pitää olla saappaat jotka sopivat punaiseen mekkoon, mutta myös toiset erimalliset saappaat jotka sopivat siniseen mekkoon, mutta kummatkaan eivät sovi farkkujen kanssa, jolloin vielä tarvitsee kolmannet saappaat (ja sama juttu kaikkien muidenkin vaatteiden ja asusteiden kanssa). Jos hankkiutuisi eroon farkuista ja sinisestä mekosta, eläisi ihan tyytyväisenä yksillä saappailla. Ja kun tähän lisää sen, että yksi lisävaate tuhannen joukkoon on mitätön, tuskin huomattava lisäys, niin uutta hankkii isoon läjään luultavasti huolettomammin kuin huolella kuratoituun pikkukokoelmaan. Kompaktin vaatekokoelman sisällön pystyy pitämään kerralla mielessään, joten uutta ei tule hankittua epämääräisen arvelun vallassa "minulla saattaa olla tämän kanssa jotain soveltuvaa". Tai näin ainakin minulla.

Ylipäänsä olen sitä mieltä, että jos ei ikinä saa käytettyä yhtään vaatetta loppuun (sukat ja alusvaatteet poislukien), niin silloin tietää omistavansa tarpeettoman paljon vaatteita.

Oho, tästä tuli niin pitkä, että kommentoin H&M:n Perssonin lausuntoa ensi kerralla. Sitä odotellessa voi lukaista Outi Pyyn vastineen!

torstai 12. helmikuuta 2015

Tänään Hyvinkäällä & talven P333

Luennoin tänään 12.2. Hyvinkäällä Hyvän mielen vaatekaapista Laurean Helene-auditoriossa, klo 17.30 alkaen, maksaa 5 euroa. Jos ette pääse Hyvinkäälle, vilkaiskaa ainakin Kuningaskuluttaja-ohjelmaa kahdeksalta illalla!

Luentoa varten piirsin kuvan talven P333-vaatekaapistani, yllä. 37 vaatetta + korut, jotka esittelin pari postausta takaperin. Varsinaisia vaatteita tarvitsee aika niukasti, kun asusteita on useaan eri fiilikseen ja käyttöön: parempi neljät käsineet kuin neljä mekkoa. Käsineet menevät pienempään tilaankin.

Kovin on hillityn väristä, huomaan jo kevättalven värinkaipuun hiipivän kohti. Aloitinkin ompeluprojektin, jonka pitäisi auttaa asiaan. Aion tehdä ah niin ajankohtaisen rennon jättihuivimaisen viitan, mutta toisin kuin monissa näytöksissä, ei tekoetnisellä kuvioinnilla vaan valkoisen ja sinivihreän kirjavasta tweedistä. Sen kaveriksi tulee samasta kankaasta mekko, ja suunnitelmissa on vuorittaa molemmat silkillä ultimaalisen ylellisyysolon saavuttamiseksi. Oikeanväristä silkkiä vaan ei ole vielä löytynyt. Tai siis löytyi Villisilkistä, mutta 145 euron metrihinta oli liian kova, kun viittaan uppoaa kangasta metritolkulla. Etsinnät jatkuvat!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Sananen Muodin vaihteluista


En tiedä mistä tämä juuri tänään tuli mieleeni, mutta haluaisin paneutua erääseen yleiseen, mielestäni virheelliseen käsitykseen muodin kiertoon liittyen. Monesti tulee vastaan oletus, että nykyään muoti muuttuu kovin nopeasti, nopeammin kuin ennen, ja seurauksena vaatteet vanhenevat tyylillisesti hurjan nopeasti. Mutta tiedättekö mitä? Asia ei ole näin. Jos käsitämme "muodin" sellaisena yleisenä pukeutumistyylinä, jota ihmisen on noudatettava, jos ei halua pistää silmän todella omituisesti, niin sen vaihtelut eivät ainakaan ole nopeutuneet viime aikoina. Jos vertaa mitä muutoksia esim. yleisessä siluetissa oli vuosina 1905-1925, tai 1925-1945, tai 1955-1975 ja sitten vastaavasti viimeksi kulunutta 1995-2015, niin eivät suinkaan muutokset ole olleet nopeampia ja rajumpia viimeisessä periodissa? Paljon vähemmän silmäänpistävältä näyttäisi vuoden 1995 asukokonaisuudessa tänäpäivänä kuin vuoden 1905 asukokonaisuudessa olisi näyttänyt 1925.

Muodin suuret linjat muuttuvat nykyään laskelmieni mukaan noin 6-8 vuoden välein – kun taas Madame Dariaux'n kirjassa Elegance vuodelta 1964 hän laskee suurten linjojen muuttuvan 4-6 vuoden välein. Jos siis jotain, muodin kierto on itseasiassa hidastunut. Varhaisen 2000-luvun pinkeät ja kireät vaatteet näyttävät nyt vanhahtavilta, mutta 2007 vuoden vaatteista huomattava osa kävisi ihan kelvollisen ajankohtaiseen pukeutumiseen tänäänkin.



Asia erikseen ovat hetkelliset päiväperhon omaiset trendit, jotka tulevat ja menevät pikavauhtia. Mutta ne ovat hupihommia, joita ei ole mikään pakko ottaa pukeutumisen osaksi. Ihminen voi aivan hyvin näyttää muodikkaalta, ajankohtaiselta osallistumatta yhteenkään ohikiitävään trendiin. Ja yhden muotikauden mittaiset tai vielä lyhyemmät trendit eivät nekään ole 2000-luvun keksintö. Niitä on ollut vähintään siitä lähtien, kun Marie Antoinette ja Rose Bertin keksivät viikko toisensa perästä yhä hupsumpia hullutuksia ensinmainitun hattuihin ja kampauksiin. Epäilemättä tälläisten "vapaaehtoisten" muotipilkahdusten tarjonta on nykyään paljon määrällisesti laajempaa kuin ennen pikamuodin keksimistä. Ennenkaikkea se mitä nykyään on enemmän on nimenomaan hauskoja, erilaisia ehdotelmia. Siluetit ja vaatteiden väljyys, joka on tärkein pukeutumista räikeästi ajoittava seikka (nyt kun hameen pituus ei enää ole kovin merkittävä asia), eivät vaihtele joka vuosi. Muotikauppias ei jyrähdä kapeiden hameiden oleva pakollisia tänä keväänä. Ehei, hän asettaa esille vähän sitä ja tätä, persikanväristä denimiä ja sporttigoottia, romanttisen rokkia, pitsiä yhdistettynä collegekankaaseen, 90-luvun kukkakuoseja ja läpinäkyvää leopardia, ja asiakas kuljeskelee rekiltä toiselle valikoiman huumaamana ja ostelee vähän kaikenlaista mikä sattuu miellyttämään. Kuinka pitkään esim. yhdistelmä tiukat farkut - väljä yläosa on jo ollut ajankohtainen? Varmaan pian 10 vuotta.

Ainahan uutuudet kiinnostavat, se on kai ihmisen aivoihin syvälle koodattu juttu. Mutta tämä ei ole sama asia kuin muoti. Siluetti ja merkittävät inspiraatiot ovat muodin suuria aaltoja, eivätkä ne vaihdu joka kahden viikon välein. On oma valinta haluaako ostaa kaikenlaisia päähänpälkähdyksiä joita pikamuotiketjujen suunnittelijat tuottavat liukuhihnalta – kunhan käsittää sen että nämä tuotteet parhaimmillaankin vain seuraavat trendejä, välttämättä eivät edes niitä. Suuret muotiaallot syntyvät yhteiskunnallisista olosuhteista, ihmisten elintavoista, kulttuurista. Niitä ei keksitä. Trendit nimenomaan keksitään, mutta niihin osallistuminen taas on aivan vapaaehtoista. Jos on kiinnostunut trendeistä ja haluaa pukeutua niiden mukaan, niin sitten voi ottaa asiakseen etsiä elinkaarensa aivan alkuvaiheessa olevan trendin, jolloin sitä ilmentävää vaatetta voi käyttää ainakin vuoden, mikä suurinpiirtein on nupusta kuihtumiseen trendin ikä. Minkä lisäksi lähes mihin vain trendiin sopivia tuotteita löytää käytettynä, sillä vain harvoin trendi on jotain aivan ainutlaatuisen uutta. Yleensä se on kahden aiemman muoti-ilmiön yhdistelmä. Trendien seuraamista voi siis suositella askartelunhimoisille alustavasti ompelutaitoisille, joilla on liikaa vapaa-aikaa. Niiden ostamiseen käytetty raha vain aniharvoin ehtii ansaita itseään takaisin ennenkuin ... käyttäjä itse kyllästyy, joka yleensä tapahtuu ennenkuin trendi edes ehtii kokonaan kadota. Vika siis ei ole muodissa, eikä trendissä, vaan käyttäjän mielessä.


Lainaan Mme Dariaux'ia: "There are two kinds of fashion, which might be distinguished as True Fashion and Passing Fashion. True Fashion is a deep current that changes only every four or five years and is the inspiration of some particular creator while Passing Fashions are ripples of no great importance, which are carried off by the winds of a single season and are invented by a number of different designers. It is the former that change the lines, volume and length of the mode; the latter are especially concerned with details and most of all with trimmings." Tämä pätee edelleen, paitsi että arvelen muotisuunnittelijoiden arvovallan hieman rapistuneen, siinä mielessä että suuret muotikäänteet eivät enää ole jonkin tietyn suunnittelijan neronleimauksia.

perjantai 6. helmikuuta 2015


Ruusu- ja mesiangervotee, annos kesän tuoksua!

Piipahdin pari päivää sitten haastateltavana Käsityömarttojen korjausompeluillassa. Kiinnostuksen aiheena oli mm. mistä tunnistaa laadukas trikoovaate jo kaupassa, ja miten maksimoida juhlavaatteiden käyttöaste. Yksi hyvä vinkki jonka kuulin ja aion ottaa käytäntöön on mekkorinki: kaverit avaavat mekkokaappinsa toistensakin käyttöön. Arkivaatteiden kohdalla ei niin käytännöllistä, mutta harvemmin tarvittaville juhlakoltuille loistava idis. Taidan itse ottaa valokuvat muutamasta kellarissa hautomastani isotädin juhlamekosta, ja tehdä niille vaikka Facebookiin "Lainamekot"-nimisen kuvakansion. Siitä voivat sitten ystävät ja tuttavat selailla, olisiko joku seuraaviin juhliin lainakelpoinen. Joskus heti kohta tässä kun ehdin...



Viimeiseen haastattelukysymykseen "Tekeekö sinun koskaan mieli lähteä hulvattomasti shoppailemaan vaatekauppaan" vastasin, että laatutietoisuuteni kohottua minun tekisi mieli mennä raivokkaalle ostoskierrokselle lähinnä vain sellaisiin kauppoihin, joihin minulla ei ole varaa. Mutta se ei ole aivan koko totuus. En osannut siinä hetkessä muotoilla sanotuksi, että ensinnäkin maailmassa on loppujen lopuksi hyvin vähän vaatteita, joita oikeasti haluaisin pitää päälläni. Vaikka pääsisisin platinavisan kanssa Diorille, en välttämättä löytäisi sielä paljoa sen enempää ostettavaa kuin henkkamaukasta. Tietysti Diorilla olisi paljon paremmista kankaista paljon paremmin valmistettuja vaatteita, mutta jos niissä on vääränmallinen kaulus ja vääränvärinen raita helmassa, niin en minä niitä haluaisi (ottaisin kyllä jos ilmaiseksi saisin, ja myisin eteenpäin). Toisekseen koska nykyään suhtaudun vaatteisiin käyttötavarana, ja tiedän selvästi minkälainen tila niille on kotonani, en koe vaatekaupassa hinkua ostaa ylenmääräisesti tarpeetonta sen enempää kuin ruokakaupassa kokisin halua ostaa koko ostoskärri täyteen maitopurkkeja ja toinen ostoskärry täyteen voipaketteja. Siinä ei vain olisi mitään järkeä.

Marttojen ihana kiitoskimppu

Martoista muuten vielä sanottavaa, että olen pitämässä yhdessä Siperian Marttojen kanssa Hyvän mielen vaatekaappi -kurssin, jossa askel askeleelta käydään läpi yhdessä ja itsekseen mitä omasta vaatekaapista pitäisi oman hyvinvoinnin kannalta löytyä ja mitä ei. Myös muutkin kuin Martat voivat osallistua, martat saavat kurssin edullisemmin. Ja ensi viikolla minua voi tulla kuuntelemaan Hyvinkäälle, luento maksaa 5 euroa, ei tarvitse ilmoittautua!

tiistai 3. helmikuuta 2015

Hattuneulat

  
Pari postausta sitten tuli puhetta hattuneuloista. Tässä kokoelmani, vasemmalta oikealle
1. Jane Marplen hattuneula, jota käytän tosin lähinnä koruna. Se somistaa pipon enemmän "hattumaiseksi". Ainoa uutena ostettu, muut ovat vähintäänkin vintagea jos eivät peräti antiikkia.
2. Play it again Samista ostettu puupäinen hattuneula.
3. Petit Trianonista ostettu hattuneula, en tiedä mitä materiaalia koristepylpyrä on.
4. Jostain antiikkiliikkeestä ostettu pitkä hattuneula, luultavasti myöhäiseltä 1800-luvulta tai varhaiselta 1900-luvulta, koska silloin hatutu olivat niin isoja että tuollaisia kamalia tikareita tarvittiin niiden paikallaan pysyttämiseen. Tämän suojus on hukkunut, mutta onneksi Jane Marple-neulan suojus sopii tähänkin.
Alla hattuharso, joka glamoroi (tai höpsentää) asun kuin asun supertehokkaasti.

 Hattuneulaa voivat käyttää he, jotka pitävät hiuksiaan jollain tavoin kiinni. Se pistetään hatun läpi ja ankkuroidaan hiuksiin. Sidotun kampauksen vaatimuksen takia se melko lailla hävisi 1900-luvun lyhyttukkaisina aikoina. Koen hattuneulan erittäin hyödylliseksi kapineeksi sellaisten hattujen kanssa, jotka muuten lentäisivät tuulisessa Helsingissämme päästä.

60-luvun ruskea huopahattu päässäni väärinpäin, se kun ei muuten istu nutturapään päähän. Se näyttää paremmalta, jos muistan tehdä etuhiuksista tötterön, joka täyttää rusetin alla olevan "hyppyrin". Huomatkaa muuten Aarrekorun hopeiset korvakorut ja rintakoru!