torstai 28. huhtikuuta 2016

Farkkusnobi nupullaan


Oman mukavuusalueen ulkopuolella: teen Huili-lehteen juttua farkuista, taannoisen mekkovertailun hengessä – mutta tämä vaatii paljon enemmän perehtymistä, koska en käytä itse farkkuja. Tästä syystä koko denimmaailma on minulle vähän mystinen. Opiskeluihin kuului denimkurssi, mutta siitä ei valitettavasti jäänyt paljoa päähäni (varmasti siksi, että luulin ettei farkkusuunnittelu kuulu minun elämääni. No niin! Tulipa todistetuksi, että kaikilla kursseilla kandee olla aktiivinen, koska ikinä ei tiedä mihin päätyy ja mitä tietoa tulee tarvitsemaan).

Olen haastatellut Beamhillin farkkumyyjää, varmistellut vielä tietojani  parilta farkkuspesialistilta, käynyt showroomeissa ja hiplannut läpi kolme rekillistä farkkuja UFFilla saadakseni tuntuman eripaksuisiin denimeihin. Ja kas! Farkkusnobiksihan minä tässä kohta muutun. Tottakai olen nyt aivan intona japanilaisesta, vanhoilla kapeilla kutomakoneilla valmistetusta perinnedenimistä, joka on värjätty aidolla kasvi-indigolla, on jäykkää kuin pelti, lahkeen käänteestä pilkottaa sivusauman hulpio, ja jota ei ensimmäiseen pariin vuoteen saa pestä ja joka on vasta about kymmenen vuoden päästä haalistunut ja asettunut ihanteelliseksi, mutta joka jää vielä lapsenlapsillekin perittäväksi. Olen alkanut tsekkailla lahkeensaumojen kiertoa ihmisten jaloissa. Sekä sitä, ovatko polvitaipeen kulumat itse hankitut vai tehtaassa haalistetut (joka paljastuu ainakin silloin, kun ne käyttäjän mittojen takia osuvat johonkin aivan muualle kuin polvitaipeeseen).

Denimfiilistely kaikkine nippelitietoineen ja materiaalinörttäyksineen on lähinnä miestenpuolen hommaa, naisille on pääasiassa tarjolla enemmän tai vieläkin enemmän joustavakankaisia farkkuja, jotka monessa tapauksessa lähenevät leggingsejä tai jotain hiihtohousuja venyvyydeltään. Pieni jousto voi olla ihan paikallaankin, se voi jopa parantaa farkkujen kestävyyttä kun kangas pääsee hyvin liikkumaan, mutta naistenfarkuissa on tällä hetkellä vallalla hyvin ohut, superjoustava kangas, joka oikeastaan ei enää muistuta denimiä.

------

Jos joku tätä lukeva tietää missä voisi teettä Martindale-testejä *edullisesti* niin pyydän infoamaan! Vaatelaatukirjaa varten teetin niitä Salon ammattiopiston opiskelijalla, mutta hän on jo valmistunut ja en tunnu saavan sinne yhteyttä.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Konttikaupalla käytettyä vaatetta Afrikkaan

 Lempäälän Vaatevallankumoustapahtumassa sunnuntaina, 
viemässä vaatteidenvaihtotorille äitini 80-luvun villasekoitehametta. 
Tämä Tiklas-merkkinen hame on oikein hyvä löytö jollekulle 34-kokoiselle.

Kuten edellisessä postauksessa ilmeni, 50% SOEX:n käsittelemistä vaatteista on sellaisessa kunnossa, että niitä ei voi myydä keräysmaissa, mutta köyhemmissä maissa niille on markkinat. SOEX ei tietty ole ainoa firma joka tässä puuhassa on, muita löytyy esim. GH-textiles, jonka lajittelukeskus on Ranskassa. www.usedclothingtrade.com on nettiportaali, jossa voi käydä tarkastelemassa mitä myydään ja jotain osviittaa saa hinnoistakin. Kiinassa lajitellaan nykyään paljon ainakin Yhdysvalloista tulevaa vaatetta, ilmeisesti siksi että Kiinasta Jenkkeihin viedään paljon tavaraa ja toiseen suuntaan rahtilaivat kulkevat lähes tyhjinä, joten matalan arvon tavaraakin kannattaa kuskata.
(Käytettyjen vaatteiden myyntibisnekseen saa näkymän lueskellessaan tuon nettisivun myyntitarjouksia: "summer clothing product company from china,our style is fashionable,no dirty,no torn,no water,good smell and best quality" eli nämä ovat siis yleisiä ongelmia. Epämuodikkaita vaatteita, senpuoleen kuin likaisia, pahanhajuisia ja kostuneita ei huolita missään, missä ihmiset ylipäänsä voivat millään tapaa valita päällepantavansa.)

Ensin siis vaatteita kerätään, joko hyväntekeväisyysjärjestön tai jonkun muun toimijan toimesta. Sitten ne myydään lajittelufirmoille. Parhaat about 10% myydään Euroopan rikkaissa maissa. Loput lajitellaan vaihtelevalla tarkkuudella ja myydään kehittyviin maihin.
Valtavat määrät käytettyjä vaatteita toimitetaan (länsi-)Euroopasta Afrikkaan, lähi-itään ja itä-Eurooppaan, paalattuna joko 45-55 kg:n paaleihin lajiteltuna, tai sitten tuhannen kilon paaleihin lajittelemattomana. Kumpaa on enemmän ei ole vielä selvinnyt minulle mistään, tässäpä talouden haara josta on todella vähän mitään tietoa saatavissa. Ongelmallisimpia varmasti ovat lajittelemattomat jättipaalit, kun tietää mitä kaikenlaista ihmiset tunkevat keräyksiin.

Wikipedia-artikkeli aiheesta ei ole kovin kattava. Mielenkiintoinen on huomio siitä, että jotkin kehittyvät maat ovat kieltäneet käytettyjen vaatteiden tuonnin suojellakseen omaa tekstiilituotantoaan, toisissa taas on runsaasti tekstiiliteollisuutta eikä käytetytjen vaatteiden tuontia ole rajoitettu. ("Some countries, like Philippines and India ban the import of secondhand clothes, in order to protect the local textile industry. Other counties like Pakistan, Uganda or South Africa, which have a flourishing Textile Industry, have no or limited restrictions.")

En oikein tiedä, mitä mieltä tästä olisin kaikkineen. Yleinen näkökanta valistuneiden ihmisten keskuudessa on, että täällä kelpaamattomien vaatteiden kuskaaminen Afrikkaan on sopimatonta. Tälle perusteluita ovat seuraavat:

- myyntikelpoisen vaatteen mukana tulee moskaa, jota kukaan ei halua. Sitten se läjitetään johonkin tai poltetaan, koska vastaanottajamaissa ei ole kierrätys- tai edes kunnon kaatopaikkainfrastruktuuria. Tämä pointti on todella hyvä. On ehdottomasti väärin heivata omat roskansa toisten niskoille.

- paikallinen tekstiiliteollisuus kärsii. Tästä olen hieman eri mieltä. Ehkä. Ei Suomenkaan tekstiiliteollisuus siihen hyytynyt, että käytettyjen vaatteiden myynti yleistyi. Käsiteollinen tai pienen mittakaavan teollinenkin vaatevalmistus on suhteellisen kallista, globaalissa/teollistuneessa taloudessa se ei vaan ole kannattavaa (jostain syystä, jota en taloustieteen tuntemuksen puutteellisuudesta johtuen täysin käsitä).

Huipputehokkaasti organisoidun massatuotannon kanssa on todella vaikea, eikun mahdoton kilpailla, varsinkin jos infrastruktuuri on vähän niin ja näin. Ongelma ei siis paikallisen tuotannon taloudellisuuden kanssa nähdäkseni ole se, että halpa käytetty vaate tukahduttaisi paikalliset yritykset, vaan se, että Kiinan kanssa on peevelin hankala kilpailla hinnoilla.

Ja jos paikallinen tulotaso on todella matala, monista monimutkaisista syistä, ei vaihtoehtona ole paikalliset tuottajat tai käytetyt vaatteet, vaan käytetyt vaatteet tai halpa aasiavaate. Tai ehkä sitten olla ilman vaatteita? Ajatelkaa nyt omalle kohdallenne. Kuinka moni haluaisi pukeutua vain ja ainoastaan kotimaisiin vaatteisiin – siis tasan sellaisenaan kuin teollisuus nyt meillä täällä on: kaksi kenkätehdasta, hiukan trikoota, sukkia, mummomaisia alushousuja eikä rintaliivejä ensinkään... kotimainen vaatetuotanto monissa Afrikan maissa on tällä hetkellä vielä paljon niukempaa.

Eikä kukaan ole minun kuullen ainakaan paheksunut käytettyjen vaatteiden viemistä esim. Puolaan, huolissaan siitä että puolalainen tekstiiliteollisuus siitä kärsisi.

Mutta, käsitykseni tästä asiasta perustuu vähän sekalaisiin lähteisiin eikä todellakaan ole asettunut aloilleen. Otan mielelläni tästä linkkejä ja lukuvinkkejä vastaan!

HYVÄNOLOINEN POhjolan ministeriöneuvoston tutkimus aiheesta

Miksi Itä-Afrikan koalition suunnittelema käytettyjen vaatteiden tuontikielto ei ole hyvä ajatus

Miksi käytettyjen vaatteiden vienti Afrikkaan on ongelmallista

Malawin tekstiiliteollisuuden ongelmia (v:lta 2007) 

Results of the “Second-hand Clothes in Africa” dialogue programme

Kirja, joka käsittelee juuri tätä aihetta, lukulistalla!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Viedäkö H&M-kierrätyspönttöön vaiko ei?



Kommentoin jo Hyvän mielen vaatekaapin fb-sivulla pikaiseltaan WWF:n ja H&M:n yhteistä vaatekeräystä: "Miksi H&M on perustanut kierrätysviikkonsa juuri sille viikolle, kun muistellaan Rana Plazan uhreja? Mitä kerätyille vaatteille loppujen viimeksi tapahtuu? Ei kai H&M tahallaan anna sellaista virheellistä kuvaa, että tällä hetkellä olisi jo käytössä tekniiat, joilla käytöstä poistetuista vaatteista loihdittaisiin uusia vaatteita (closed loop)?
Sinällään on hyvä, että pikamuotia maailmaan tursuttava yritys pyrkii ottamaan vastuun tuottamistaan vaatteista. Mutta pitääkö samalla sumuttaa kuluttajia luulemaan, että olisi millään tapaa ekologista ensin ostaa liikaa, sitten tunkea rättejä keräyspönttöön ja sitten vielä ostaa alennuskupongilla lisää tarpeettomia vaatteita? Ei meinaan ole. Eikä ole sittenkään, kun suljettu materiaalikierto saadaan toimimaan. Mikään kierrätyspyöritysvieritys-hulabaloo tai nerokkainkaan tekninen jippo ei poista tätä tosiasiaa.
Tekstiilijäte ei olisi ongelma, jos sen kohdalla puututtaisiin jo alkusyyhyn, eli liialliseen tuotantoon ja ostamiseen."

Pidän todella kyynisenä ja suoraansanoen vittumaisena tekona sitä, että H&M on päättänyt perustaa oman hii haa hoo kierrätysviikkonsa juuri Rana Plazan muistopäivän päälle. Niin monet asioihin perehtymättömät ihmiset pitävät ekologisuutta ja eettisyyttä samana asiana (enkä moiti heitä, kaikesta ei voi tietää kaikkea) että tämä on ilmiselvästi tarkoitettu sumuttamaan näitä suuria joukkoja. Aa, kierrätettyä! No sittenhän ne työntekijöiden palkka- ja turvallisuusasiat ovat varmastikin kunnossa!

En epäile, etteikö H&M oikeasti pyrkisi kaikin keinoin edistämään closed loop -tekniikan kehittymistä. Hehän hiljattain palkitsivat suomalaisen tutkimusryhmän ioncell-keksinnön omassa tekstiilikierrätyskilpailussaan. Selluloosakuituja, lähinnä puuvillaa, kemiallisesti kierrätävä metodi on jo toimiva, se mikä puuttuu on sen saaminen taloudellisesti kannattavaksi teollisessa mittakaavassa. Vain ajan kysymys, varmasti. Tätä tulevaisuudenkuvaa silmälläpitäen H&M on rakentanut tekstiilikeräysjärjestelmänsä (ja H&M:n perässä moni muukin pikamuotifirma).
Tämä auvoisa tulevaisuus on kuitenkin toistaiseksi vasta haavekuva. Toistaiseksi H&M:n keräämät tekstiilit lajitellaan Saksassa (I:CO / SOEX)  jätteeseen ja sellaisenaan käyttökelpoisiin (paremmat myydään Euroopassa hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta, kehnommat myydään kehitysmaihin – tästä saadut varat H&M käyttää oman ilmoituksensa mukaan "social projects, as well as research and innovation projects on how old textiles can be turned into new fibres", eli oletettavasti esim. juuri tuon mainitun tekstiilikierrätyskilpailun palkintorahat on kerätty näin).
Jätteeksi luokitellut lajitellaan materiaalin mukaan. SOEX:n powerpoint-esityksessä selviää, että tekstiileistä 60% on käyttökelpoisia sellaisenaan. 15% päätyy pyyhkimäräteiksi teollisuudelle. 20%:n kohtalo on "fibre-pulling", eli ne revitään kuiduiksi. Näistä ehdottomasti suurin osa päätyy autoteollisuuteen, istuinten täytteeksi. Vain minimaalinen osa kehrätään uudestaan langaksi – eikä ihme, sillä sekalaisesta tekstiilijätteestä ei ole helppo loihtia suht vaativaan tekstiilikäyttöön kelpaavaa kuitua. Muu kierrätys on 8% ja jätettä (joka poltetaan energiaksi) on 3%. Kaikesta re-loop-meuhkaamisestaan huolimatta H&M ei ole lähelläkään sitä, että kierrätyspönttöön hyljätyistä vaatteista syntyisi uusia vaatteita. H&M:n kierrätysmateriaalista tehdyt vaatteet on enimmäkseen tehty aivan muista materiaaleista kuin vanhoista vaatteista, esim. muovipulloista tehdystä polyesteristä.
Ylipäänsä, sitenkin kun kehdosta-kehtoon kierrätys saadaan toimimaan, se ei oikeuta päätöntä vaatekulutusta. Ruoanjätteekin voidaan erittäin onnistuneesti kompostoida mullaksi, mutta silti on epäekologista heittää ruokaa roskiin.

Kuluttaja, joka hädissään tekstiilijätenyssykkänsä kanssa ihmettelee mitä nyt pitäisi tehdä, miettiköön sitä, mistä syystä hänellä kierrätettävää tekstiiliä on. Jos kyseessä ovat muutamat käyttökelpoiset vaatteet, jotka joko koon tai elämäntavan muuttumisen takia eivät enää ole tarpeellisia, ne voi lahjoittaa kotimaisille kierrätystahoille. Jos taas kaappeihin on keräytynyt kassikaupalla vaatetta, joka nyt ei vaan inspaa tai on silleen nuhraantunut ettei enää huvita ja tekisi mieli ostaa uutta mutta ei mahdu, niin mene nyt ihminen itseesi ja käsitä että suurin vikapää megalomaaniseen tekstiilijäteongelmaan ja mätäneviin paitavuoriin kaatopaikalla olet sinä itse. Lakkaa yletön shoppaaminen niin ongelma katoaa. Ei pidä mankua että "jonkun" pitää järjestää tekstiilikierrätys, vain saadakseen liian tekstiilin haittatekijän kätevästi häviämään omasta elämästään.
Jos kyseessä on todella sellaisenaan käyttökelvoton tekstiili, siis risoja parittomia sukkia tms., niin ne sopii kaikin mokomin viedä H&M:n kierrätykseen, mutta ei ole hirveä synti vaikka ne laittaisi energiajätteeseen. Todella loppuun ihminen kuluttaa sen verran vähän tekstiiliä, että se itsessään ei muodostu muun yhdyskuntajätteen joukossa miksikään merkkitekijäksi.

Ennenkaikkea ekologista on 1) tunnistaa todelliset tarpeensa ja hankkia vain niiden mukaan vaateita ym. tekstiiliä ja 2) hankkia se mahdollisuuden mukaan käytettynä.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kevään 2016 Halpa-T-paitavertailu

Kierrätyskeskuksen kanssa tekemääni työhommaan (josta lisää myöhemmin) liittyen olen joutunut ostamaan valkoisia t-paitoja monesta eri kaupasta. Nyt kun minulla kerran on vertailumateriaalia, toimin hyödyllisen pukeutumisjournalismin esitaistelijana ja keroon mitä olen tällä hetkellä edullisissa ketjukaupoissa myytävistä t-paidoista selville saanut. Näin Vaatevallankumousviikon kunniaksi: älkää ostako sokkona!

1) Kappahl

Niskassa lukee Our Best Basics Made with organic cotton. Materiaali 95% luomupuuvilla, 5% elastaani. Pesu 40C. Valmistusmaa Bangladesh. Kirkkaanvalkoinen.
Ohutta mutta ei ihan lirua trikoota. Yhden pesun jäljiltä hiukan untuvaa pinnassa, ei vielä häiritsevissä määrin, mutta pörröttää siihen malliin että saattaa jatkopesuissa vielä rumistua. Ei ole lähtenyt juurikaan kiertymään eikä kerrosten- ja silmukkarivien kulma ole kovin vino.
Pääntien kaitale kiinnitetty vain saumuriompeleella, ei tukinauhaa olkasaumassa (joka tosin on pääntien laajuuden takia niin lyhyt, että ehkä tukinauha ei ole välttämätön). Ompelujälki suht siistiä. Helmakäänteen saumat täsmäävät. Muotoiltu, kapeahko malli.
Sanoisin että aluspaidaksi OK hankinta, mutta luultavasti nuhraantuu pesuissa niin ettei oikein sovi pitemmän päälle päällispukeutumiseen.
Lisähuomio: ystäväni kertoi ostavansa juuri näitä perus-aluspukeutumiseen. Materiaalia on kuulemma vuosien varrella ohennettu, mutta hänestä hinta-laatu-suhde on vieläkin OK.

Lähikuva Kappahlin paidan trikoosta

2) Lindex

Niskassa lukee Sustainable Choice. Materiaali 55% lyocell 45% viskoosi. Materiaalilapussa lukee lisäksi "may shrink 5-7%". Valmistusmaa Bangladesh. Luonnonvalkoinen.
Valuvaa, laskeutuvaa trikoota, luonteenomaisen viskoosimaista. Yhdessä pesussa pinta ei ole mennyt miksikään. Kerrosten ja silmukkarivien kulma näyttäisi olevan tasan 90 astetta. Kiertää hiukan oikealta vasemmalle, mikä väljän ja suoran mallin huomioonottaen ei ainakaan tässä vaiheessa ole vielä vaivaksi.
Hihaton malli, laatikkomainen ja tarkoitettu väljäksi. V-mallinen pääntie viimeistelty kapealla kantilla, jonka saumanvarat käännetty siististi nurjalle. Olkasaumassa tilkku samaa trikoota tukinauhana. Helmassa käynyt ompelukämmi, käänteen syvyys heittää ja sivusaumat ei toisella puolella täsmää käänteessä (ks. kuva).
Ei peruspaidan etsijälle, koska malli ei ole klassinen.  Materiaali vaikuttaa aivan kelvokkaalta, mutta ompelujälki ei kaikin osin vakuuta.
Lindexin viskoosipaidan helmakämmi.

3) Lindex


 Niskassa teksti Lindex Organic Cotton ja Sustainable Choice. Roikkolapussa Gots-symboli. Materiaali 100% puuvilla. Valmistusmaa Bangladesh. Luonnonvalkoinen.
Tämän joukon ainoa täysin puuvillainen T-paita. Höyhenenkevyttä, aivan ohutta ja läpikuultavaa trikoota, jossa (tarkoituksellisia) epätasaisia kohtia. Kuvan kappaletta ei ole pesty, mutta toinen samanlainen on, ja se pysyi pinnaltaan siistinä mutta meni niin vinkuraksi etteivät sanat riitä sitä kuvaamaan. Menetti siis täysin muotonsa. Trikoo on todella vinoa ja ilmeisesti lisäksi venytetty neulomossa liikaa tai väärään suuntaan. Kaareva helma on muutenkin haasteellinen ommeltava, ja pesussa vääntyvässä trikoossa erityisen epäonninen valinta. Helma on nurjalta aivan kurtuilla, ja paheni vain pesussa.
Laaja V-pääntie, niska siistitty kaitaleella. Ei tukinauhaa olkasaumassa. Hihankäänteiden, etupääntien ja helman huolittelu tehty leveällä kaksipuoleisella peitetikillä – tyylivalinta, josta en itse pidä, mutta se on makukysymys.

Jottei tästä jäisi väärää käsitystä, on sanottava että pesussa vääntyminen ei ole mikään luomupuuvillalle erityinen ominaisuus. Se johtuu trikoon neulonnassa ja viimeistelyssä tehdyistä virheellisistä valinnoista. Luomupuuvilla on muutoin aivan kannatettava materiaali.

Kurttuja helmassa. 


4) H&M

Materiaali 95% puuvilla, 5% elastaani. Valmistusmaa Bangladesh. Niskalapussa lukee Basic H&M. Vitivalkoinen.
Ihan kelvokkaan tuntuista sinkkutrikoota, ei näy läpi, ei ole vinoa. Ei ole yhdessä pesussa lähtenyt kiertämään eikä pinnasta näy kuin minimaalisinta kuitupörrön aavistusta. Laaja pääntie, hyvänoloisesti istutetut hihat (minulle väärä koko, joten en voi testata istuvuutta omakohtaisesti). Pääntie viimeistelty nauhalla. Olkasaumassa ei ole tukinauhaa, mutta ehkä ei tarvitse kun on niin lyhyt sauma. Helmassa ei kurttuja ja saumuriommel on tiheä. Hihankäänteiden ja helman peitetikki ehkä hieman löysä langankireydeltä, onkohan tarkoituksellinen valinta (joustaa hyvin) vai vahinko?




Jos mietitte mitä tarkoitan pääntien huolittelua nauhalla, se on siis tuo kuvassa näkyvä.

5) GinaTricot
Materiaali 95% viskoosi, 5% elastaani. Valmistusmaa Bangladesh. Pesu 30 asteessa. Luonnonvalkoinen.
Raskaasti valuvaa, todella lurua viskoositrikoota. Harvahkoa, verrattain paksulankaista neulosta. Kuvan paitaa ei ole pesty, mutta tästä on testattu kaksikin versiota. Toinen pestiin ohjeenmukaisesti 30 asteessa, ja sille ei käynyt mitään ihmeellistä. Toinen pestiin 40 asteessa ja se meni todella nukkaiseksi. Tätä paitaa siis ei tosiaankaan kannata pestä yli kolmenkympin. Sitten ei myöskään kannata erittää rasvaa ihostaan tai hirveästi hikoillakaan. Sopii siis parhaiten mallinukeille.
Malli on suora ja pitkä, pääntie viimeistelty nauhalla. Hihat ovat lyhyet. Helmassa on pientä epämääräisyyttä ompelussa. Saumuriommel on löysähkö ja pitkätikkinen.

Helmassa ihme kupruilua.



Tässä vielä vertailukuva kaikkien t-paitojen saumuriompeleista:



Näistä parhaaksi valikoisin H&M:n t-paidan. Sen materiaali tuntuu parhaalta eikä ompelujäljessä ole mitään huomauttamista. Kaikkein paras viime aikoina hiplaamani T-paita oli kuitenkin R-collectionin (28€), siinä oli niin hyvä vankka kaksipuolinen trikoo että varmaan kestää vuosia.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Ompelijalla

 Pitsijakkupukuni nuppineuloineen

Tuolla aiemmin kyseltiin neuvoja ompelijalla käymiseen. Kriittisin juttu koko prosessissa on omiin tarpeisiin sopivan ompelijan löytäminen. Parhaiten se onnistuu kyselemällä tutuilta ja tutuntutuilta – tai sitten seutukunnan parhaassa kangaskaupassa (mieluiten sellaisessa, jossa on ollut samat myyjät jo Kekkosen kaudelta lähtien).
Itse olen löytänyt jakkupukuompelijani kysymällä nyt jo lopettaneen Holger Kivi -laatukangaskaupan omistajalta. Tiina Talvikkiin taas olen tutustunut jo aikaa sitten, ompeluyhteistyömme alkoi Pitsikirjan yhteydessä. Korjausompelimo Siniseen Markiisiin taisin vain kävellä sisään koska se oli lähellä kotiani, ja jo ensimmäisestä helman lyhennyksestä huomasin että tämä paikka sopii minulle.

Aiemmin teetetyn hameen kaveriksi hihaton yläosa, 
joka loihtii hameesta 
ikäänkuin mekon. Samasta kankaasta 
(onneksi ostin sitä kerralla tarpeeksi!!) 
on jo useampia vuosia sitten teetetty jakku.

Ompelijoiden mielikuvitus ja luovuus vaihtelevat, ja riippuu tyypistä miten tarkka käsitys tarvittavasta vaatteesta asiakkaalla on oltava. Joka tapauksessa pitää selvittää itselleen mihin tarpeeseen tulevan vaatteen pitäisi vastata, missä olosuhteissa sitä käytetään ja jossain määrin myös minkä asun osana. Jos on yksityiskohtainen ja selvä käsitys siitä, mitä haluaa, on hyvä jos on mallipiirros tai valokuva selittämisen apuna. Ensimmäisellä tapaamisella usein vain keskustellaan.

Hinnan perässä ei ompelijan suhteen kannata juosta, mutta hinta-arviota on ihan asiallista kysyä jo etukäteen. Hintaan vaikuttavat paitsi ompelimon sijainti (liikehuoneisto Hgin keskustassa vs. maalaiskunnassa kotona ompeleva), myös se kuinka suuritöisesti ja vaivaa nähden eli aikaa vieden ompelija työnsä tekee. Itse olen maksanut muutaman vaatteen osamaksuina, tätä mahdollisuutta kannattaa tiedustella jos hintaa on kerralla hankala saada kasaan. Siis niin että joka sovituksessa maksetaan osa ja sitten kun vaate on valmis niin loput.

Kangasta ei tarvitse olla valmiiksi hankittuna, eikä yleensä kannatakaan. Vasta kun tulevan vaatteen malli on selvillä, voi arvioida paljonko siihen menee kangasta. On todella raivostuttavaa, jos kangasta on liian vähän. Jos kangasta onkin liikaa, se ei ole ongelma, mutta jos teettää vaatteen kalliista kankaasta, ei sitä kannata liikaa ostella. (Tosin on usein viisasta hankkia vähän enemmän kuin tarvitsee, niin että vaatetta voi muokata tai korjailla, ja ehkä sitä intoutuu hankkimaan vaikka hameen kaveriksi yläosan tai jakun kaveriksi housut – ainakin jos on matchy-matchy-tyyppiä kuten minä). Ompelija, jos on mistään kotoisin, osaa opastaa oikeanlaisen kankaan hankinnassa. Hän voi myös yleensä hommata vuorin, napit ym.

Sovituksiin pitää mennä ajoissa ja oman mukavuuden kannalta siisteissä alusvaatteissa (jotka vastaavat valmiin vaatteen kanssa käytettäviä). Korkokengät mukaan, jos vaatetta aikoo käyttää niiden kanssa – vartalon asento muuttuu korkkareissa ja vaikuttaa vaatteen istuvuuteen. Ensimmäisessä sovituksessa vaate usein ei näytä vielä miltään, tosin riippuu ompelijan työtavoista. Kannattaa avata suunsa liian aikaisin mielummin kuin liian myöhään, jos vaatteessa on jotain ihmetyttävää.

Kaiken kaikkiaan suosittelen haastattelemaan muutamaa mahdollista ompelijaa ja valitsemaan sen jonka kanssa tuntuu synkkaavan parhaiten. Hyvällä ompelijalla, sitten kun sellainen on löytynyt, voi vuosien kuluessa teettää aivan loistavan peruspuvuston, jota kaiken lisäksi voi suurentaa/pienentää tarpeen mukaan (jos ompelija ei jätä muokkausvaraa saumanvaroihin, häntä en voi suositella). Ja mittojen muaan tehty vaate istuu päällä paremmin kuin valmisvaate vaikka vähän lihoisi tai laihtuisi, koska se kuitenkin osuu pituusmittoihin oikein.

Kun teettämisen makuun on päässyt, ei oikein huvitakaan ostaa kuin jotain huiveja ja sukkia valmiina...

Jos jotain jäi käsittelemättä niin kysykää. Vastailen sitten sovituksen jälkeen!

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Laatuvaatteiden sukupuolesta

On tässä vaatteideen laatuun perehtyessä moneen otteeseen tullut mieleen, että olisi paljon helpompaa olla laatuvaatteisiin hurahtanut mies kuin nainen (tai sitten nainen, jolle miestenvaatteet sopivat). Tänään kirjaa varten eri tietoja etsiskellessä törmäsin aihetta kuvittavaan vaatepariin. Miehille tarjotaan paljon paremmin asiaperustein selostettua laatua kuin naisille. Naisille tarjotaan vaatteiden sievää ulkonäköä, mutta löytyykö laatua? Harvemmin.

Katsokaa nyt tätäkin kalliissa muotinettikaupassa yli 500 euroa maksavaa söpöä puuvillavoileemekkoa. Informaatiota on monin verroin enemmän kuin halvemmissa nettikaupoissa. (En nyt ala mussuttaa siitä, että käytetty pitsi ei ole virkattua vaan koneommeltua, vaikka ihan hyvin voisin). Sinänsä suurin osa infolootan tiedoista on sellaisia, jotka ilmenevät jo kuvaa katsomalla. Kyllä juu, on koristeltu kankaan sävyisillä kirjonnoilla. Hyödyllistä tietoa, jos kuva on jäänyt latautumatta.


Söpö on.
Mutta sitten lähikuva.

Hyvä siis että lähikuva on. Se on tärkeä. Kiitos tälle nettikaupalle, että ostopäätöstä ei tarvitse perustaa paahtoleivän kokoiseen kuvaan.

Tämä on esimerkkikappale mielestän suht. hinnakkaasta vaatekappaleesta, jonka luulisi olevan ekstrahuolellisesti valittu. Kohdassa a) pitsiupotus on heilahtanut. Kohdassa b) on joku kumma mutru. Kohdassa c) on törröttävä langanpätkä, joka nyt itsessään ei ole kovin paha vika, mutta eikö valokuvaaja tai joku olisi voinut nyppäistä sen pois? Se ei ole hyvää mainosta.


Sitten aivan sattumalta löytynyt miesten talvitakkivalmistaja.
Alkuun nettisivulla on pari hyvännäköisen jampan kuvaa takki päällä. Sitten itse takit.

Seuraavaksi kerrotaan mikä tekee tästä takista hyvän hankinnan:
Takin hyviin puoliin paneudutaan perusteellisesti ja informatiivisesti:
Ja entäs tämä:
Hihoissa on pidennys- ja lyhennysvaraa! Kuten paremmissa miestenvaatteissa yleensäkin, on varauduttu siihen että asiakas voi muokkauttaa vaatetta joko oman koon muutoksen takia tai saadakseen täydellisen istuvuuden.

Nämä takit maksavat 845 dollaria eli n. 740 euroa. Verrattuna kesämekkoon, vaika kuinkakin pitsiupotuksilla koristeltuun, työmäärä takin tekemisessä on moninkertainen. Hinta taas ei.

Grr!

Mistä löytyisi se naisten keikari.com, jossa vertailla vaatteiden todellista laatua???

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

En ostanut uutta puhelinta

Perustin Instagram-tilin, jonka nimi on kätevästi rinnasaramaki. Tervetuloa seuraamaan!

Tämän aikaansaaminen vaati hirveää säätöä, koska iPhoneni käyttöjärjestelmä oli niin vanha, että sille ei pystynyt enää Instagramia lataamaan. Koko päivä meni, että sain käyttiksen vaihdettua, ja mietin moneen otteeseen että voisihan ihminen kai uudenkin luurin ostaa, mutta nyt olen tyytyväinen sitkeyteeni. Korjautin puhelimestani hajonneen sulkemisnappulankin (65 e Mobileclinic, tunti meni, olen tyytyväinen). Ja näin olen omalta osaltani hidastanut turhan kuumentunutta kännykkä/pienelektroniikkateollisuutta, jossa hemmetti soikoon pari vuotta vanha vehje on aivan antiikkinen.

Sitten kun iphone-rutkuni hajoaa, saatan ostaa Fairphonen, arvostan yritystä tehdä puhelin itse korjattavaksi sekä jossain määrin eettiseksi.

Olen pariin otteeseen törmännyt kysymykseen siitä, miksi vaatteiden shoppailun ympäristövaikutuksesta puhutaan niin paljon suhteessa esim. elektroniikan hommaamiseen, jolla on kiistämättömän suuret ympäristövaikutukset. Kysymys on aivan pätevä – mutta siihen on yksinkertainen vastaus. Vaatteiden/muodin kuluttamisen ympäristövaikutukset nousevat esille siksi, että alan ihmiset ovat tietoisia ongelmista. Harvassa ovat ne muotialan opiskelijat tänäpäivänä, joita ei yhtään mietitytä kysymys "miksi tehdä tähän vaatteita tursuavaan maailmaan vielä lisää vaatteita?". Kun taasen ilmeisesti elektroniikkainsinöörejä aihe ei kiinnnosta (paitsi Fairphonen perustaneita heppuja), ainakaan niin pitkälle että he rupeaisivat masinoimaan jotain "Gadgets revolution day" -tyyppisiä tapahtumia tai kirjoittamaan Hyvän mielen piuhalootaa. On toki mahdollista, että ympäristöstä ja ihmisoikeuksista huolestuneet insinöörit pyrkivät ratkaisemaan nämä ongelmat teknisesillä innovaatioilla kuluttajakampanjoiden sijaan.

Kuvia tässä postuaksessa ei ole, koska näemmä iPhonen uudempi käyttis ei keskustele läppärin vanhan iPhoton kanssa. Hohhoijaa sanon minä!