tiistai 25. marraskuuta 2014

Miten määritellä eettinen vaate?



Pari päivää sitten oli toinen Vaateaamiainen (hyvin vapaamuotoinen tapahtuma, jossa vaatealan parantamiseen - kaikin mahdollisin eri tavoin - pyrkivät toimijat juovat kahvia ja teetä ja puhuvat suu vaahdossa innostuksen vallassa toinen toistensa suuhun alan epäkohdista ja niiden korjaamisesta). Tästä saattaa hyvinkin seurata jotain mainiota ja hyödyllistä, kun niin monta osaavaa ja innokasta ihmistä saatetaan yhteen!

Mietinnässä on mm. lista, johon koottaisiin Laura Pörstin kotimaisia vaatteita esittelevän alkuperäislistan hengessä suositeltavia paikkoja hankkia eettinen vaate. Selväähän on, että ns. eettisiä vaatteita ei tehdä yksinomaan Suomessa. Miksi siis rajoittaa lista vain suomessa valmistettuihin vaatteisiin? Mutta tässäpä kohtaamme heti ongelman. Miten rajata eettiset vaatteet? Vaatteen eettisyyteen sisältyy nimittäin kaksi aivan eri näkökulmaa, suppeampi ja laajempi. Kumpikin niistä on aivan validi, mutta minkälaiset listat niiden perusteella saa aikaan?

1) Eettinen vaate = vaate, jonka valmistamiseen osallistuneet henkilöt ovat saaneet 100% varmuudella kohtuullisen palkan ja työskennelleet hyvissä oloissa. Tämä on siis määritelmä, joka kuluttajalla lienee usein mielessään uutta vaatehankintaa miettiessään, ja siihen vastaa esim. juuri suomessa tai valvotusti lähialueilla valmistettu vaate. Juuri kotimainen vaate on satavarmasti peräisin tehtaasta tai ompelimosta, jossa ompelija on saanut OK palkan (tosin ehkä pienenpuoleisen, mutta kuitenkin sellaisen jolla elää, varsinkin kun huomioidaan esim. se, että hänen ei tarvitse maksaa vaikkapa jälkeläistensä peruskoulutusta tai hammashoitoa omasta pussista), työskennellyt turvallisessa ja ergonomisessa ympäristössä ja kaikinpuolin asiallisesti kohdeltuna. Vaate vaan ostoskassiin ja rahat tiskiin siis, eettisyys kunnossa.

Mutta,

2) Maailman ihmisistä valtaosa elää köyhissä maissa, samoin kuin maailman tekstiilityöläisten valtaosa. Heitä suomalaisen paidan ostaminen ei auta piirun vertaa. Siis se, että joku ostaa suomalaisen kyllä eettisen vaatteen, ei edistä esim. bangladeshilaisen tehtaantytön oloja. On siis jokseenkin harhaanjohtavaa markkinoida kotimaista tai eurooppalaista vaatetuotantoa mielikuvalla muiden alueiden hikipajan riistetyistä ahertajista – hikipajatuotanto ei parane sillä, että meillä Suomessa on asiat hyvin. En siis huom. mitenkään kritisoi sitä, että joku ostaa suomalaisen vaatteen saadakseen päälleen jotain jota ei ole ommellut kokoon täysin kohtuuttomasti työllistetty ja alipalkattu ompelija. Tämä toive on aivan oikeutettu ja kuluttajalla on oikeus valikoida hankkimansa vaatteet niiden kriteerien mukaan jotka hänelle ovat merkittäviä. Itsekin koen kovin vastenmieliseksi maksaa rahaa sellaisesta tuotteesta, jonka varsinainen valmistaja ei ole saanut kuin puutteellisen elannon (tätä ei pidä nyt tulkita niin, että varastaisin rättiketjujen tuotteita :D ). Jokatapauksessa ykköskriteerstä helposti mieleen johtuva ajatus "siirretään vaatetuotanto takaisin Eurooppaan" ei ole mikään eettisyyden kukkanen. Ompelutyöpaikat ovat tärkeitä, jopa epätäydellisinä. Joten laajemmin katsoen eettinen ratkaisu ei ole se, että kaikki ostavat vain kotimaista tuotantoa, vaikka se meidän oman yhteiskunnan toimimiselle onkin, tai siis olisikin, hyväksi ja hyödyksi.
Eettisin toimi minun nähdäkseni luonnollisestikin on, kuten blogin ja kirjan lukijat jo tietävätkin, toimi aktiivisesti pienten palkkojen korottamiseksi ja koko järjestelmän muuttamiseksi reilumpaan suuntaan, sekä aktiivisena kysyvänä kuluttajana että poliittisena kansalaisena...

...mutta aktiivisen kuluttajakansalaisen toiminnasta ei saa aikaiseksi "hyväksyttyjen" vaateyritysten listaa.

Ainakin "kotimaisuus" on suht. selkeärajainen asia, huoh...

maanantai 24. marraskuuta 2014

Huomioita matkalta ja matkakuvia

Göteborg
 
Göteborgista jäi kokonaisuudessaan hyvä kuva, varsin lähellä mielenkiintoinen kaupunki, joka tosin olisi varmaan vielä mukavampi lämpimämmillä ilmoilla. Onneksi löytyi monta kasvitieteellistä kasvihuonetta, niissä virkistyi syystuulen kylmistämä matkailija.

Oslo

Laivamatka Oslosta Saksan Kieliin alkaa varsin jylhissä maisemissa. Kannattaa syöksyä laivan maisemakahvilaan heti, paikat varataan nopeasti (me emme olleet tarpeeksi nopeita).


Amsterdam
 Mielenkiintoinen violettimarjainen koristekasvi Amsterdamin minikadunvieruspuutarhassa.

Rakastan kaupunkeja, joissa harrastetaan kadunvieruksille kasattuja minipuutarhoja (tähän mennessä siis Tokio ja Amsterdan). Mahtavia virityksiä, kukkien lisäksi myös hyötykasveja kuten yrttejä ja tomaatteja!

Pikku Onnetar bongasi myös sienikasvuston (vaiko viljelmän?).

 Amsterdamin antiikkitorilta ostin antiikkisia postikortteja, sekä yhden vanhan valokuvan (alla vasemmalla). Kortit postitin, kuvan haluaisin ripustaa johonkin seinälle.

Kuvassa minun ja lapsen ohella uusi hameeni, matkaa varten teetetty (samasta kankaasta kuin viime syksyinen jakku).

Lyypekki
Lyypekin vanhaan kaupunkiin johtavalta sillalta.


Yleisiä Huomioita Matkalta:

- Kuminen pieni frisbee on hämmästyttävän monikäyttöinen matkakapine. Se kulkee mukana kätevästi rullalle käärittynä, sitä voi heitellä lapsen kanssa jolloin ankeinkin aukea muuttuu leikkipuistoksi, lapsi voi istua sen päällä märillä alustoilal suht kuivana pysyen ja kaiken huipuksi se toimii tulpan korvikkeena kylpyammeessa!

- Hiustenpesuväliä voi pidentää töpöttelemällä päähänsä luomiväriä! Se toimii kuin hiuspuuteri. Onneksi neutraalinruskea luomivärini on mattaa, samaa ainetta voi käyttää sekä kulmakarvoihin, luomille että tukkaan.

- Lapsi kannattaa pukea ainakin osittain huomioväriin. Punainen pipo ja kaulahuivi osoittautuivat toimivaksi signaaliksi kaupunkien ihmisvilinässä.

- Yhden yön mittaiset pysähdykset jossain kaupungissa ovat ainakin lapsen kanssa matkustaessa aivan turhia, yksi kokonainen päivä on välttämättömyys jos haluaa nähdä jotain. Ilta menee ruokaa etsiessä ja aamu matkavalmisteluissa. Esimerkiksi Düsseldorfista en tiedä mitään paitsi että rautatieaseman lähellä on turkkilaisia ravintoloita, joten samantien olisi voitu kiitää koko kaupungin ohi.

- Kasvitieteelliset kasvihuoneet ja talvipuutarhat viehättävät aina, jos ei muuta keksi niin palmutaloon eväiden kanssa.

Kotiin palattua:
 Helsinki esittäytyi viehättävänä talviparatiisina kun kotiinpaluun kunniaksi satoi lunta. Pääsin jo muksun kanssa pulkkamäkeen!

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kantfabriek - Pitsitehdasmuseo Hollannin Horstissa

Palauduimme kotimaahan jo pari päivää sitten, mutta päivittelen matkan juttuja kunnes kaikki on käyty läpi juurta jaksain :)

 Matkan toinen ammatillinen pääkohde oli Hollannin kaakkoiskulmassa sijaitseva pikkukaupunki Horst. Horst on lähellä Venloa, joka taas on lähellä Dusseldorfia (hetikohta Saksan rajan toisella puolella). Horstissa on museoitu pitsitehdas, Museum de Kantfabriek, mutta sen lisäksi pari muutakin museota - ensi kerralla varaan aikaa myös Parsan- ja herkkusienenviljelymuseoon tutustumiseen!


 Pitsimuseo on upea. Sinne kannattaa hankkiutua kauempaakin. Museoitujen pitsikoneiden lisäksi siellä on vaihtuvia tekstiilitaiteen näyttelyitä, mittava pitsi- ja käsityöaiheinen kirjasto (avoinna tutkijoille ym), laaja arkisto pitsinäytteitä eri vuosisadoilta ja monenmoisia kursseja järjestetään.
Museota pyörittävät vapaaehtoiset, mutta vaikutelma on todella ammattimainen ja esim. arkistoidut pitsinäytteet on säilötty oikeaoppisesti ja ne ovat maanlaajuisessa museoiden tietokannassa.

Pitsitehdas toimi varsin pitkään, se lopetti vasta noin 10 vuotta sitten (viime vuodet olivat tietenkin hankalia, kulta-aikoina sodan jälkeen työntekijöitä oli yli 50, viimeisinä aikoina vain omistaja perheineen). Paikalliset aktiivit järjestäytyivät yhdistykseksi ja saivat rahoituksen tehtaan museoimiseksi. Museota valmisteltiin useita vuosia, ja se on toiminut viitisen vuotta. Vaihtuvat tekstiilinäyttelyt vetävät väkeä kaukaakin.


Pitsikoneenrakastajille ja vanhaan tekstiilitekniikkaan friikahtaneille erityisen kiintoisa on raschel-kone, eräänlainen neulekoneen sukulainen, joka tekee nylonpitsiä. Sen tuotokset eivät ole pitseistä kauneimpia, mutta mekanismi on kiehtova.

  

Kuvassa pitsinhalkomakone, jolla erotellaan pitsinauhat leveästä kangasmaisesta tuotoksesta.
 
Miellän raschel-pitsin bulkiksi, mutta täytyy kunnioittaa sitä teknisen nerokkuuden määrää, jolla nämäkin kapistukset on kehitetty kauan ennen tietokoneita ja taskulaskimia... vaatimattominkin tekokuituinen reunapitsin rimpula vaati varsin paljon vaivaa ja suunnittelua. Kuvassa lankojen kulkua kuvaava malli.

Mallia ei ainakaan tässä raschelissa tee pahvinen reikäkorttinauhasto, vaan metallinen lenkkiketju. Hyvin kestävä, mutta hankalasti vaihdettava!


 Tehtaan maskotti, pieni pitsityttö, on pukeutunut perinteisen malliseen pitsimyssyyn. Hollannissahan on vähän joka kylässä omanlaisensa perinteinen pitsipäähine, tällä seudulla todella näyttävä hörsöke johon menee metritolkulla pitsiä (eräs syy siihen, että tehdas perustettiin juuri Horstiin!).

tiistai 11. marraskuuta 2014

Remfabriken osa II


Sitten viime kirjoituksen olen jo ehtinyt viettää monta päivää Oslossa (ihanan ystäväni Lisan luona, joka tekee tyylikkäitä kalannahkalaukkuja). Oslosta matka jatkui laivalla Saksan Kieliin ja siitä junalla Amsterdamiin. Onneksi Pikku Onnetar pitää matkailusta, muutoin tästä ei tulisi mitään. Amsterdamissa asumme Airbnb:n kautta vuokratussa asunnossa vanhassa talossakanaalin varrella, täällä voisi asua pitempäänkin! Seuraavaksi Hollannin kaakkoisosiin ja matkan toiseen pitsitehdaskohteeseen!






Göteborgiin palatakseni vielä: Minua kiinnosti tottakai museon pitsikoneosasto, jossa on neljä barmen-tyyppistä pitsikonetta, esim. 88-puolainen, pari metriä leveä, isoin koskaan näkemäni barmenkone. Sillä tehdään mm. leveää kirkkopitsiä alttarien reunustamiseen, jota aina sillointällöin edelleen tilataan. Nämä koneet ovat kotoisin ruotsalaisesta pitsitehtaasta, jossa oli satoja pitsikoneita ja joka huippuaikoinaan suolsi tuhansia kilometrejä pitsejä päivässä. (Sain kuulla, että Ruotsissa on ollut useita pitsitehtaita, toisin kuin luulin, ja onkin mielenkiintoista joskus hämärässä tulevaisuudessa selvittää, miksi Vaasan pitsitehtaalta vietiin pitsejä Ruotsiin jos siellä oli runsaasti omaakin alan teollisuutta). Kyseisen tehtaan lopettaessa eräs työntekijöistä sai luvan ottaa muutamia koneita mukaansa, ja hän perusti oman minipitsitehtaan autotalliin. Eläkkeelle vetäytyessään hän lahjoitti koneet, reikäkortit, mallikirjat ja kaiken muunkin tarpeellisen tavaran Remfabrikiin. 







Reikäkortit ja muuta tarpeellista tavaraa


On olemassa aivan tiety ihmistyyppi, joka hullaantuu pitsikoneisiin, tai muihin vanhoihin tekstiilikoneisiin, ja saa suurta iloa puuhaillessaan niiden kanssa. Vitsailtiin museon henkilökunnan kanssa, että tähän syndroomaan tarvittaisiin oma tautiluokitus :D


Museoyhdistyksen väki on varsin teknillisesti taitavaa, he olivat mm. yhdistäneet 1800-lukulaisen jacquard-laitteiston kai 1930-luvun nauhakoneeseen. Hybridillä pystyi kutomaan nauhoja, jotka sopisivat norjalaisen kansallispuvun koristeeksi (kuva yllä). Konetta hommaan tarvitaan, sillä nauhoja käsinvalmistavat kun alkavat olla aika iäkkäitä eikä nuorempaa väkeä hommaan löydy. Mutta oikeanlaisia tupsuja ei kone pystynyt tekemään ja projekti on nyt jäissä. 

Päälimmäisenä  pitsi, jonka malli on museon väen itse toteuttama.

Remfabriken saa lahjoituksina monenmoisia lankoja ja muita tekstiilejä. Pääsin kurkistamaan lankavarastoon, jossa on kaikenmaailman lankoja kaikissa mahdollisissa sävyissä, nämäkin on pelastettu juuri ja juuri joutumsta kaatopaikalle. Mikä sateenkaari!

Sabluunoita, joilla tehtaan tuotteet nimikoitiin.


Langankertauskone 

 
Loimenluonti...kapine

Huomenna turisteilen vielä Amsterdamissa (ihana kaupunki!!) ja sitten kohti seuraavaa virallista matkakohdetta. Keskiluokkainen kulkurielämä sopii minulle, kunpa tätä voisi jatkaa vähän pidempään..!

tiistai 4. marraskuuta 2014

Terveisiä Göteborgista, Remfabriken osa I




Lähdin perheen kanssa yhdistetylle tutkimus- ja lomamatkalle, pääkohteina kaksi pientä pitsitehdasmuseota. Koitan selvittää minkälaisia mahdollisuuksia on järjestää "elävä museo", jossa pitsikoneet ovat toiminnassa (blogin pitsilukijat muistanevat mäntsäläisen pitsitehtaan, jonka koneet pitää pelastaa - siltä rintamalta ei uusia tietoja, mutta tutkin museointimahdollisuuksia). Minut otettiin ihanan lämpimästi vastaan Göteborgin kohteessani eli Remfabrikissa, sain upean opastetun kierroksen ja pääsin keskutelemaan myös toimivan konemuseon pyörittämisestä.




Remfabrik on kolmikerroksinen remmitehdas joka on museoitu sellaisena kuin se oli 11.11.1977 kun toiminta loppui. Toimiston pöydällä on vielä papereita vuodelta -77 ja tehdashallin kalenteri on jäänyt tuohon päivämäärään. Tehdas ei kuitenkaan edusta tyypillistä 70-luvun interiööriä, vaan paljon aikaisempaa aikaa. Tehtaan vanha omistaja ei halunnut uusia mitään viimeisinä parina-kolmena vuosikymmenenään (ehkä nuukuuttaan), ja vuosikaudet ennen tehtaan lopettamista paikalliset työsuojeluviranomaiset katsoivat vanhanaikaisia olosuhteita läpi sormien, sillä toiminnan arveltiin loppuvan jo piankin – vuosi vuoden jälkeen.

 

Koneista osa on 1910-luvulta ja uudemmatkin 1950-luvulta. Tosin museo on jälkikäteen hankkinut kokoelmiinsa vielä vanhempia tekstiilikoneita kuten 1700-luvun passementti-kutomakoneen (sen tuotteita ylläolevassa kuvassa)! Siihen oli juuri etsitty varaosia Saksasta, joita löytyikin. Pitsikoneosasto on myös jälkikäteen saatu, pitsikoneista lisää seuraavassa jaksossa.



Remmitehtaassa tehtiin kaikenlaisia remmejä ja nauhoja, päätuote olivat jämäkät voimansiirtoremmit ja luonnollisesti tehtaan koneita pyörittivät omatekoiset remmit (kuvassa yllä). Kulta-aikaa oli kai 1930-luku, sitten hiljalleen alettiin siirtyä erilaiseen voimansiirtotekniikkaan, joka ei vaatinut remmejä ja niin tuotanto hiipui. Vanhan omistajan kuollessa töissä oli enää 4 tai 5 naista, kun kulta-aikoina väkimäärä oli reilusti kymmenkertainen. Tehdas museoitiin, kiitos aktiivisten vapaaehtoisten, ja talo on suojeltu joten mitään muuta kuin museo ei rakennuksessa oikein voi ollakaan – onneksi. Alue on nimittäin kallista ja muutoin uhkana olisi purkaminen ja jonkin kalliin pilvenpiirtäjän pykääminen tehtaan tilalle. Kunta hoitaa vuokran, yhdistyksen vapaaehtoiset museon.

 
Museo on auki maanantaisin puoli kuudesta yhdeksään, tai sopimuksen mukaan ryhmille, jota kautta tuleekin suurimmat kävijämäärät. Museon yhteydessä on museokauppa, jossa myydään kaikenlaista museon koneilla tuotettavaa; nauhoja, pitsejä ja pyyheliinoja. Mm. perinteiset puuvillaiset pakettinarut ovat suosittuja lahjapakettien käärimiseen, pitsit taasen eivät valitettavasti kovin myyviä tällä hetkellä. Ihme kyllä – olisin luullut että Lantliv-maassa romanttisella pitsillä olisi vientiä, mutta ehkä maalaisromanttinen kansanosa ei löydä tehdasmuseoon?

 Remfabrikin nyöreistä voi taitava ommella mm. hattuja!

Omista ostoksistani raportoin myöhemmin…

perjantai 31. lokakuuta 2014

Tavarahehkutus, TTIP



Vähän nolottaa toissaedellisen kirjoituksen tavarahehkutus. Vaikka kiistämättä ihania tavaroita ovatkin. Kun muutoin en aseta itseäni useinkaan tilanteisiin joissa joutuisin tekemisiin sellaisten tavaroiden kanssa joista todella pitäisin, niin kunhan joudui tilanteeseen jossa se on väistämätöntä (= lehtijutun tekeminen ihanista tavaroista) huomaan tempautuvani vallan eläimellisellä innolla ahnastelemiseen. Houkuttelevia, kiihdyttäviä tavaroita, aah! Sinänsä siis en väitäkään olevani minimalisti, joka riistää tavaroilta kaiken muun kuin aivan absoluuttisen funktiolähtöisen syyn olla olemassa, ja en pidä minään häpeänä nauttia hyvin tehdyistä, kauniista esineistä. Päinvastoin. Mutta toisaalta kammoksun sellaista elämisen tapaa, jossa ostaminen ja kuluttaminen on ainoa rajapinta maailmaan, ja sellaiseen on niin helppo luiskahtaa, kun sitä tukee koko yhteiskuntarakenne. Tiedättehän... Haluan nauttia: ostan. Haluan kokea: ostan. Haluan parantaa maailmaa: ostan.

Koitan viilentää päätäni lukemalla Euroopan ja Yhdysvaltojen välisestä TTIP-sopimuksesta. Luin jo aiemmin NovajaGazeta/LeMonden jutut aiheesta, jotka voi tiivistää lauseeseen "Ilmestyskirjan peto nousee juristieliitin lietsomana ja ahmaisee kitaansa kaiken mikä meille on tärkeää". No, voi olla että kyseinen sopimus on juuri niin kauhea ja demokratialle ja luonnolle tuhoisa, mutta kaipasin silti tasapainottavan näkökulman. Elinkeinoelämän keskusliitto vastasi ystävällisesti tiedusteluuni lähettämällä aiheesta kolme muistiota. Niiden mukaan TTIPssä ei ole mitään, ei kertakaikkiaan mitään huolenaihetta, ei pienen pikkuruisintakaan aihetta minkäänlaiseen huoleen. Sensijaan sopimuksen solmiminen johtaa koko maailman vaurastumiseen ja luontokin kiittää kun TTIP:n ansiosta keksitään uusia innovaatioita. Vain turhaa sääntelyä puretaan (mutta mitä se sitten tarkkaan ottaen on?). Jos haluaa tiiviin mutta ei liian hysteerisen katsauksen huolenaiheisiin, kannattaa lukaista tämä julkilausuma.

En voi kehua ymmärtäväni koko laajaa ja monimutkaista sopimusasiaa (eritoten kun osaa asiaan liittyvistä tiedoista ei ole julkisena lainkaan), mutta huolimatta EK:n toiveikkaista muistioista vaikuttaa huolestuttavalta. Erityisesti ihmetyttää ISDS-järjestelmä, joka on eräänlainen kansainvälinen yritysoikeuslaitos, tarkoitettu siihen että yritykset voivat haastaa valtiot oikeuteen jos heidän investointejaan kohdellaan epäreilusti. Jälleen yksi aihe, jota murehtia keskellä yötä...

torstai 30. lokakuuta 2014

Kotimaiset perusvaatevalmistajat - linkkivinkki



Pörstin Laura on koonnut listan kotimaisista firmoista, jotka tekevät perusvaatteita. Hyvä vinkkilista!

Usein kotimaisuuden suosimisen esteenä on se, että kun sukkaa tai kalsonkia tarvitsisi, ei ole aikaa tai intoa lähteä perusteellisesti selvittelemään mistä sellaisen saisi kotimaisena. Paljon täällä kyllä tehdään (päinvastoin kuin voisi luulla) edelleen, vaatettakin piposta kenkään ja siltä väliltä, kun vaan keksii mistä niitä hankitaan. Listan firmojen tuotteita saa kätevästi netistä, kun taas esim. hienon Kutomo Holopaisen tuotteita ei, tai monen muun pienen suomalaisen valmistajan. Nettikaupan pyörittäminen on toki työlästä, mutta arvelisin sen silti kannattavan. En minä ainakaan rupea toimittamaan itseäni Tuusulaan katselemaan josko sieltä ehkä löytyisi minulle tarpeellinen vaate taikka ei - nettikaupasta tai selvästi kuvatusta galleriasta ainakin saisi aavistuksen valikoimasta ja hintatasosta kun nyt sitä joutuu vain arvailemaan.

Lauran listaan voi ehdottaa lisäyksiä, toivottavasti siitä kehittyy kattava lista kotimaisista tekijöistä! Jaottelu vaatetyypin mukaan on toimiva.