Matkakuume ja ekohätä

Hirveästi polttelisi lähteä Japaniin, viime reissusta on jo kolme vuotta. Kaveripariskunta, jonka häihin viime kerralla pääsimme, odottaa nyt esikoistaan. Etelä-Japani on alkanut kiinnostaa, kun toistaiseksi olemme reissailleet vain Honshulla. Toki Tokiokin kutsuu, vieläköhän suosikki-tempurarafla on paikallaan Shinjukun rautatieaseman kupeessa? Ja syksyn kuu loistelee pian Fujin yllä. ym ym.

Edellinen Japaninreissu oli myös viime kerta kun olen lentokoneeseen astunut. Nyt olen haaveillut tekeväni matkan toiseen suuntaan trans-Siperian junalla + laivalla Korean kautta – mies lentäisi lapsen kanssa suoraan Japaniin, koska viikko junassa olisi ehkä liikaa kuusivuotiaalle. Mutta perhana! Yksisuuntainen lentolippu on kalliimpi kuin menopaluu. No voihan aina ostaa menopaluun ja jättää toisen käyttämättä, mutta hullulta sekin tuntuu. Sitten kumminkin tulee sellainen olo että maksaa turhasta, ei tässä mitään ylimääräistä rahaa ole käsillä. Ja jos olosuhteisiin alistuen ostaa kaksisuuntaisen lipun ainakaan onnistu lähettämään haluamaansa viestiä "osan matkasta voi taittaa junalla, joka paikkaan ei ole pakko lentää".

Eikö joku laki tai EU-säädös voisi puuttua tähän raivostuttavaan hinnoitteluun? Lentoyhtiöitä suositaan niin paljon että voisi niiltä jotain vaatiakin. Kun tuo junayhteys kumminkin on olemassa niin sitä varmasti kannattaisi käyttää, mutta että siitä joutuisi maksamaan lentoyhtiölle ikäänkuin ekstraa ottaa vakavasti päähän. Mitä teen?!?!

Kävin viikonloppuna puhumassa Helsingin työväenopiston käsityötarvikekirppiksen yhteydessä. En varannut rahaa mukaan, koska ajattelin etten kuitenkaan tarvitse mitään enkä osta mitään... no, sitten kun osuin pöytään, jossa myytiin vanhaa hyvää leavers-pitsiä, kuulemma suomalaista (eli siis Vaasan pitsitehtaasta), niin jouduin sitten ostamaan velaksi. Sitten oli putki päällä ja menin ostamaan edullisen viskoosipalan – juuri sopiva Pikku Onnettaren kesämekoksi – ja 20-luvun tyllipitsiä pätkän tulevan mekon helmaan. Virkatut pitsikäsineet sain lahjaksi ystävältäni, todella suloiset, ehkä näillekin jokin käyttökohde löytyy.

Laatuaiheesta ehdotan lukemaan Aamulehden jutun, jossa arvostelen halpiskaupan T-paidan ja muutenkin kerron tekstiilien laadusta.

Libertyn japanihenkisiä painokuseja vuosisadanvaihteesta

Jos taas kaipaa jotain joka hetkeksi irrottaa ajattelemasta 2010-luvun mälsyyksiä, kehotan menemään pian aukeavaan Ateneumin Japanomania-näyttelyyn, jossa esitellään pohjolan japonismia 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Aivan mahtava. Olin suorastaan järkyttynyt siitä, kuinka mitä kotoisimman suomalaiskansallinen Pekka Halonen osoittautuukin lainanneen/inspiroituneen japanilaisesta estetiikasta! Perjantaina on aiheesta seminaari, johon voi osallistua museolipun hinnalla.

 

Japanilainen painoseula, jonka valmistamisessa on käytetty hiuksia!!

Kotona taas ja kuvaläjä

Palasimme kotiin ja nyt on erittäin epätodellinen olo, vuorokausirytmi aivan sekaisin ja ei oikein tiedä onko unessa vai hereillä. Kotimatka sujui suht vaivattomasti, vaikka migreeni uhkasi. Kaikki näyttää avaralta, laajalta ja hieman autiolta. Peruna ja ruisleipä maistuvat hyvältä.

Sekalaisia matkakuvia tässä päivityksessä, myöhemmin vielä neuvoja pitsi- ja kangasostoksille Tokioon, ostostunnustuksia ja se kauan aikaa sitten luvattu arvonta!

 Kolmen euron bentolounas Odaiban toimistopilvenpiirtäjän ruokakerroksesta.

Minusta erittäin hienoa ja sympaattista: metroaseman ilmaisvessassa tuoreita kukkia ja vuodenaikaan sopivat paperikoristelut.

Supersuloinen Hattifnatt-kahvila Koenjin kaupunginosassa. Jos kaipaa runotyttöilyä ja herttaisuutta, suosittelen! Naapurissa todella viehättäviä nuorten suunnittelijoiden postikortteja ym. pientä tilpehööriä myyvä kauppa.

Hattifnatin suosituin herkku, kurpitsakräämileivonnainen. Kaulassani ent. luokkatoveriltani Apilta lahjaksi saamani to-del-la hieno saksikoru. Jos joku syynäsi oikein tarkasti taannoista televisioesiintymistäni, saattoi huomata jakun kauluksessa Apin tekemän kellokorun.

 

Shjinkun keskuspuiston tosi toimiva leikkipuisto (kuvassa betonivalas, jossa lapset saavat kiipeillä). Lähestulkoon kokonaan uusissa vaatteissa -_-' paraskin kuluttamisen välttämisestä saarnaaja... kaulahuivi on sentään vuodelta 2008. Kissakuvioinen kassi tuli ostettua voidakseni vältellä joka kaupassa tungettavia muovipusseja. Olin lukenut, että tsunami- ja ydinvoimalakatastrofin jälkeen Japanissa oli herätty ekotietoiseuuteen aiempaa enemmän, ja mm. muovipussien tuputtamista vähennetty, mutta se ei kyllä oikein näkynyt. Esim. sämpylöitä ostaessa jokainen erimakuinen sämpylä sujautettiin omaan pikku muovipussiinsa, sitten kaikki yhdessä pussiin, joka vielä laitettiin pussiin - ja kaiken päälle pussiin laitettiin vielä säilytyspussi ja nipsutin sitlä varalta että haluaa säilyttää leipänsä seuraavaan päivään. Kertyvän roskan määrä kyllä ärsytti, vaikka ne säntillisesti kerätäänkin ja käytetään lämmöntuotantoon. 

Korikauppa Kappabashi-kadulla Asakusassa. Olen aivan himona koreihin ja ostin tuolta perinteisen bambusta punotun torikorin. Sinne aion säilöä sukkahousujani kunhan kori tulee postitse luokseni. Jee! Pääsen eron rumasta rupsahtaneesta pahvilaatikosta, jossa ne nyt ovat. Kovin mieluusti olisin ostanut enemmänkin, mm. kuvan oikealla puolella näkyvän ilmavasti punotun sylinterinmuotoisen jättikorin, mutta niiden kotiintoimittaminen olisi täysin mahdotonta.

 

Pari illanhämykuvaa, ylempi Odaiban keinosaarelta ja alempi Shinjukun kotikadulta. 

Valtavan kaupungin keskellä on jatkuvasti pienepieniä mutta tehokkaasti täytettyjä viheralueita. Naapurin riisikaupan pihalla kasvoi tämä hedelmäpuu, jonka lajikkeesta ei ole tietoa.

Tokio sen kun kasvaa vaan. Tämä kuva on suht läheltä Shinjukun Okadaya-kangastavarataloa.

Pikku onnetar ja iso kaupunki.

Matkakuvia ja pitsihankintoja

Päivittämisen aihetta olisi vaikka kuinka paljon, aikaa kirjoittamiseen vaan ei tunnu löytyvän! Tässä on ainakin koettu japanilaiset häät (vihkiminen shintotemppelissä, hieno juhla-ateria japanilaiseen tyyliin, iltabileet), kaksi päivää Disneylandissa vihkiparin ja perheensä kanssa, yön-yli-matka kuumien lähteiden Hakoneen, nabe-soppakemut ateljeessa ja öö, pakko myöntää, jonkinverran shoppailua myös. 

 Pidän häissä maljapuhetta. Kuvassa vain yksi kolmesta valtavan pitkästä pöydästä - väkeä paikalla oli ainakin 70. Ylläni runkopuku, kullanvärinen pitsihuivi, kultainen ranneketju ja toffeenväriset korkkarit. Muiden vieraiden pukeutumisesta huomaa, että musta ei tosiaankaan ole pannassa - periaatteessa siis pikkumustani olisi käynyt. No, en kadu mekon ompelua, se on ollut muutenkin hyödyllinen matkalla! Jos tarkkaan tihrustaa, näkee morsion ja sulhasen perinteisissä hääkimonoissa.

 

 

Disneyland

Uudet saappaat Disney-hotellin matolla.

 

  Kuuluisa vuori Hakonen köysiradalta nähtynä.

  Valkoneuleiset äiti ja tytär Hakonen Goran rautatieasemalla tyytyväisenä vuoristojunailun jälkeen.

Sammalpuutarha.

Metrokartta.

 Nabe-pata ja herkkuaineksia. Melkein tekisi mieli hankkia sähköpata, mutta mitäpä sillä tekisi kun lähikaupasta ei kotona saa asiaankuuluvaa lientä.

Pitsiostosten suhteen mopo ja lapanen ovat jo kaukana toisistaan... tänään kävin Harajuku Lace Centerissä, joka on korkealuokkaiseen pitsiin ja siitä valmistettuihin vaatteisiin erikoistunut kauppa. Alakerrassa on intialainen kahvila, josta havaitsin saavan mm. maukasta mausteista chaita. Sitten kapeat raput yläkertaan ja on pitsiparatiisissa! Lisää kuvia seuraa myöhemmin, alla todisteet päivän pitsiosteluista: pussillinen pitsinäytteitä, hiuspanta ja kaulakoru. Nipporin retkestä, Yuzawaya-kangaskaupasta ja Okadaya-kangaskaupasta raportoin vielä erikseen.

Synttäripäivä Tokiossa

Sain mieheltäni syntymäpäivälahjaksi kokonaisen päivän itsekseen Tokiossa. Huippulahja! Tosin hänellä oli omakin lehmä ojassa. Näin hän vältti tylsän seisoskelun tiettyjen kauppojen äärellä, joissa minä saan vierähtämään hetken jos toisenkin. Mies ja Pikku Onnetar lähtivät aamulla läheiseen leikkipuistoon (en olisi arvannut, että Shinjukun pilvenpiirtäjäkeskittymän takana olevassa puistossa on tosi toimiva leikkipuisto!!), minä taas junailin Shirokanedaihin.
Olen jo pitkään vaaninut Plus by Chausser -nimistä kenkämerkkiä, siitä lähtien kun näin sen kenkiä "Feminine Dress" ompelukirjassa. Päätin aloittaa kierrokseni merkin omasta liikkeestä, ihan vain tutkimusmatkailumielessä. Siellä todellakin oli mitä mahtavimpia kenkiä, ja hyvää englantia puhuva asiantunteva myyjätär. Kaikki kengät on tehty Japanissa ja laatu vaikuttaa erinomaiselta. Sovittelin hänen avustuksellaan vähän yhtä jos toistakin kenkää, osa oli lestiltään liian kapeita mutta osa juuri sopivia.

Jutustelin sitten myyjättären kanssa, ja kerroin että olen Suomesta. Niin sitten kävikin ilmi, että merkin suunnittelijan Maeda-sanin hyvät ystävät asuvat Helsingissä ja pitävät Common-kauppaa! Common on yksi suosikkipaikkojani Helsingissä, siellä on erittäin tyylitajuinen valikoima japanilaisia tuotteita (esim. Siwa-paperitavaroita, pyyhkeitä ja kaikenlaisia kippoja, jotka saavat harmittelemaan jo ennestään täyttä astiakaappia). Ja Plus by Chausserin katalogi on kuvattu todella tutuilla kulmilla! Pääsin jopa keskustelemaan suunnittelijan kanssa, wau! Hän on käynyt useita kertoja Suomessa ja muisteli mm. Seahorse-ravintolaa lämmöllä. Olin/olen aivan täpinöissäni, että sain tavata suunnittelijankin, ja hän oli niin mukava.

Tiesin kyllä, että Chausserilla on Mukava-niminen erikoismallisto, mutta olin olettanut sen liittyvän Pohjoismaiden tämänhetkiseen muodikkuuteen. Suomen- ja ruotsinkielisiä sanoja näkee vähän siellä ja täällä, samaan tapaan kuin ranskankieltä käytetään tuomaan tyylikästä tunnelmaa. Mutta Mukava-malliston nimeen oli kysytty neuvoa Commonin omistajapariskunnalta, ja kengät oli kuvattukin Helsingissä!

Sivuhuomautuksena sanottakoon, että kun pakkailin lähtöä varten ja tartuin saappaisiini, huomasin että toisen saappaan pohja *taas kerran* irvisti. Grrr. Hermo menee mokomiin surkiosaappaisiin - mitä iloa on kumisesta säänpitävästä pohjasta, jos se ei pysy kiinni saappaan päällisessä? Tästä syystä olin erittäin vastanottavainen saapashoukutuksille. Ja päädyin sitten ostamaan Plus by Chausserin matalakantaiset saappaat, luonnonvärisenä. Olivat ne kyllä kalliit, mutta harvoin sitä joutuu kengistä maksamista jälkikäteen harmittelemaan. Ajattelin, että neutraali väri sopii jotakuinkin kaikkeen, ja klassinen muotoilu kestää vuosia. Kuvia seuraa myöhemmin.

 Kävelyretken kakkoskohde oli Biotop, muodikas vaatemyymälän, kahvilan ja kasvitarhan risteytys. Kahvilassa en kehdannut kuvata, siellä kulunut puupinta yhdistyi antiikkisiin kristallikruunuihin. Persikkajäädyke oli erityisen hyvää. Lisävetonaulana Biotopin sisäpihalla on ihka oikea puumaja, johon saa kiivetä. Puu heilui tuulessa, maja kiikkui ja natisi, ja tunnelma oli oikein seikkailullinen!

Kävelin Luonnontutkimuksen puiston (?) ohi ja pääni yli lenteli suuri korppiparvi.

 

 Kävin vielä  minä perhosen ja Sally Scottin myymälöissä - samassa rakennuksessa, ensinmainittu kolmoskerroksessa ja jälkeenmainittu katutasossa. Hipelsin varmaankin jokaista myynnissä olevaa esinettä ja myös useita somistukseen kuuluvia (kaikki esillä oleva pitsi, niin uusi kuin vintagekin, oli niin äärimmäisen hienoa ja korkealaatuista, että olen vakuuttunut minä perhosen perustajan Akira Minagawan olevan ykkösluokan pitsiasiantuntija). Mitään en loppujen lopuksi päätynyt ostamaan, kun en oikein keksinyt riittävän hyvää perustetta saattaa itseäni visavelkavankeuteen kauniinkaan mekon takia. Sally Scottin vaatteet ovat edullisempia kuin minä perhosen, esim. mekkojen hinta liikkuu kolmensadan euron molemmin puolin. Mutta asia jäi kaivertamaan, vaatteet olivat yhtä ihania luonnossa kuin kuvissa, ja todella huolellisesti tehtyjä. Huooh... tiedänpähän mihin suuntaan kääntyä, kun seuraavan kerran tarvitsen mekon jota en aio tehdä itse.

Kello oli jo paljon, mutta yritin vielä mahduttaa päivääni visiitin Nipporin kangaskaupunginosaan. Ehdin varttia vaille kuusi Tomaton myymälään ja ostin pari metriä pitsiä sulkemiskuulutusten jo kajahdellessa - koitan vielä palata sinne uudelleen reissun aikana!

Pari otosta Tokiosta

 

Muutettiin "japaninkotiin", Shinjukun lähellä piileskelevälle rauhalliselle asuinalueelle. Ylin kuva lähimmän juna-aseman edestä. Kakkoskuva soba-nuudeleita ja syysaiheinen uppopaistettu tempura. Alin kuva maanalaisen ostoskeskuksen kahvila - mielestäni aika onnistuneesti häivytetty maanalainen tunnelma!

 

Uusi vaatehankinta, ei tosin Tokiosta. Juuri ku nlentokentälle lähtöön oli enää pari tuntia, postipoika pimputti ovikelloa ja antoi minulle islannista saapuneen paketin. Siellä oli tämä Kainon neuloma mahtavan tyylikäs ja superlämmin neuletakki, jonka survoin vielä rinkkaani. Onneksi sain sen mukaan, sillä se sopii täydellisesti säihin, vaatteisiini ja tokiolaiseen muotiin!

Lankana on islantilainen lampaanvilla ja napit kirppareilta kerätyt nahkanapit.

 

Toinen osa sarjaani "vaatteita, joita en ostanut". Shinjukun trenditavaratolon yhteydessä olevan (!) RagTag-kierrätyskaupan sovituskopissa minä ja Jane Marplen villahame. Näyttää tässä ihan hauskalta, mutta kuva ei paljasta että vetskaa ei saa kiinni. Vyötärönmitasta puuttuu n. 15 cm... leikittelin hetken ajatuksella, että ratkoisin hameen laskoksia - edulliseen parinkymmenen euron hintaan se olisi ollut vaivan väärti - mutta tulin siihen tulokseen ettei hame kuitenkaan ole pehvanmuodolleni imarteleva ja jätin kauppaan.

Terveisiä Tokiosta!

Katsutaro Annex Ryokanin huone ja asukkaat yukatoissa.

Pääsinpäs lopulta Tokioon, vaikka matkalla oli esteitä. Lentokoneen moottorissa oli salaperäinen vika, ja sitä koitettiin ensin korjata 6 tuntia. Lopulta korjaajat luovuttavat keskiyön tienoilla ja koko lento peruttiin. Matkustajille järjesteltiin vaihtoehtoisia lentoja, meidän meni seuraavan pävän iltana Pekingin kautta. Parin vuorokauden unenpuutteeseen kun lisää jetlagin, niin tunnelma on jo kerrassaan surrealistinen. Mutta lopulta päästiin Tokioon ja ryokaniin (majataloon) ja nyt alkaa olla jo ihan virkeä olo taas.

Olen jo ehtinyt taltuttaa pahimman sushin, tempuran ja misokeiton himon. Kuvassa eräänlainen vapaamuotoinen sushiannos, en muista oikeaa nimeä: merenelävien ym. alla on sushiriisiä.

Nipporin "kissaportaat", jotka johtavat kauppakujalle. 

Tässä maleksii aina kissa tai pari. 

Temppeli ja pyykit.

Majatalo on Nipporin kaupunginosassa, joka on ollut minulle aiemmin tuttu vain kangasostopaikkana. Rautatieaseman pohjoispuolella on nimittäin "Textile town", kangaskauppojen keskittymä. Radan eteläpuolella on viehättävää temppelien kirjomaa matalaa asuinaluetta, lukuisine pikku puoteineen ja charmikkaine pikkutaloineen. Joukossa on mm. perinteisiä puisia taloja.

Oma ihanuutensa ovat pikkuruiset katupuutarhat, lähes joka talon nurkalla on vähintääkin muutama ruukku, parhaassa tapauksessa niitä on kaikenlaisia erikokoisia päällekkäin ja vielä pieni kala-allas koristamassa.

Nämä ä-lyt-tö-män hienot kissasukkahousut jätin valtavalla henkisellä voimainponnistuksella ostamatta, koska niitä oli vain yhtä - minulle liian pinkeätä - kokoa. Värikin olisi ollut täydellinen... Huokaus!

PS. Apua, lukijoiden määrä on nyt ylittänyt 150! Kiitos, mutta arvaatte varmaan, että en ottanut tänne mukaan arvontapalkinnoksi lupaamaani pitsiliinaa... sopiiko, että pidän arvonnan vasta matkan jälkeen, ja hankin lisäpalkinnoksi jonkin mielenkiintoisen tuliaisen Tokiosta?