Pellavainen musta kynähame, pellava-T-paita
ja blogistin tuhruinen peili.
On muuten todella hidasta kuluttaa oikeasti vaatteet loppuun. Olen pitänyt itseäni koekaniinina ihmiskokeessa jossa koitan käyttää vaatteen puhki, nimenomaisesti mustan pellavahameen jonka ompelin 2013 ja jota olen käyttänyt sen jälkeen koko ajan, aivan sydäntalvi poislukien. Aluspaidat ja sukat on helppo kuluttaa puhki, mutta päällysvaate on haastavampi tapaus.
Korjattu halkion yläosa.
Halkion yläosaan tuli repeämä, korjasin sen tilkulla (kannattaa säästää vaatteen kankaasta korjauspaloja!). Lantion kohtan ilmestyi pieni reikä, parsin sen. Nyt helma alkaa olla rispaantunut, mutta kai senkin voisi kantata – tosin on kyseenalaista, kannattaako ostaa uutta kanttinauhaa enää näin pitkälle kulutettuun vaatteeseen. Mutta jostain vanhasta vaatteesta voisi leikata vinonauhaa, kierrätyskeskuksen ilmaislaareista kyllä löytyy jos ei omista varastoista. Käyttökelpoisuuden pidentämisen voi viedä varsin pitkälle, jos vaan on viitseliäs.
Loppuun käyttämistä vaikeuttaa se, että paljon käytetty vaate ei enää käy niin moneen tilanteeseen kuin parempikuntoinen – vaikka pellava on kauneimmillaan käytettynä, saumat ja helma alkavat näyttää varsin elähtäneiltä. Pellavahamettani voi kyllä käyttää lähikauppareissulla ja leikkipuistossa, mutta ei työasioissa eikä oikein tee mieli laittaa sitä keskikaupungillekaan. Loppupää loppuunkäyttöprosessissa siis venyy, kun käyttömahdollisuudet supistuvat. Olen jo joutunut hankkimaan uuden mustan kapean hameen parempaa käyttöä varten. Uusi tahtoo tässä nyt sanoa UFFista ostettua, ei siis upouutta, mutta minulle kuitenkin uusi.
Rispaantunut helma
Perinnetapa vaatteiden loppuunkäyttämiseen on viedä ne mökkivaatteiksi, mutta musta kynähame ei ole siellä oikein kotonaan ja kaikenlisäksi sekä mökillä, vanhempieni luona maalla että isoäitini maalla on jo huomattava varasto vaatteita – juuri sellaisia, joita ei kehtaa mihinkään lahjoittaa mutta joilla kumminkin on vielä elämää jäljellä. Tai sellaisia joita jostain syystä rakastaa, mutta ei voi/halua käyttää kaupunkioloissa.
Jossain vaiheessa pitää vain päättää, että hameesta ei ole enää hameeksi, ja tehdä siitä vaikka rättejä. Mutta tähtään siihen, että silloin hame olisi jostain kohtaa todellakin puhki!
***
Luen muuten juuri Pasi Toiviaisen kirjaa Ilmastonmuutos nyt, ja olen vähällä tikahtua ahdistukseeni. Mitä tässä oikein osaisi tehdä? On hurjaa, että olen tähänasti saamieni tietojen perusteella vakuuttunut siitä, että ilmasto muuttuu tavalla, joka on vahingollinen lähes kaikille asioille joita pidän arvossa, mutta silti vaan tässä sitä eletään kesähamemietteiden, scifitapahtuman järjestämisen ja yleisen lapsiperhearjen pyörteessä tekemättä asialle yhtään mitään. En halua että lapseni ja hänen mahdolliset lapsensa joutuvat elämään maailmassa, joka on yhtäältä paahtunut korpuksi ja toisaalta liiasta märkyydestä mädäntynyt, mutta olen kovin avuton.
Syön juureksia, en syö lihaa, asun pienessä asunnossa, työmatkaa ei ole ja matkustan yleensä lomalle junalla (Ylen 7 päästövähennysvinkin listasta). Valistavia kirjoja kirjoittamalla voi vaikuttaa johonkin, mutta oma erikoisalani on varsin kapea. Pitäisi hankkia vankempi tieteellinen pohja, jotta voisi ensin arvioida ja sitten kirjoittaa juttuja asioist jotka vaikuttavat lisäävästi tai vähentävästi ilmastonmuutokseen. Jos nyt lähtisin opiskelemaan, valitsisin ympäristötieteet tai jonkin alan joka pohjustaa politiikkaan mukaan hyppäämistä.
Kukapa tietää, kenties paras onnistumiseni ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä on sukulaisten ja tuttavien motivointi junamatkailuun...
