Näytetään tekstit, joissa on tunniste book ideas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste book ideas. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. tammikuuta 2014

Uusi kirjaidea ja vilkahdan Hesarissa

Tämänpäivän Helsingin Sanomien Tyyli-osiossa etsitään laadukkaita vaatteita ja minä olen yhtenä haastateltavana. Jee, nimeni näkyy Hesarissa! Olispa vaan vielä näkynyt kirjankin nimi...

Ovatkohan blogin lukijat tietoisia Huili-lehden Lukuilo-lukupiiristä 28.1.14 ja sen ensimmäisestä käsiteltävästä kirjasta (Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi)? Tapahtuma on ilmainen mutta siihen pitää ilmoittautua. Olen itse paikalla piirissä ja vastailen kysymyksiin.

-----------------

Vaatemerkkien sisäinen laadunvaihtelu on hämmentävää. Minulla on kierrätyskeskuksesta eurolla ostettu Repeatin musta trikoopaita, joka on puvustoni kulmakivi. Aivan fantastinen, pesty varmaan sata kertaa ja aivan siisti. Samoin saman merkin silkkinen aluspaita ystävältä käytettynä saatu, todella hyvä aina vaan. Ja sitten kolme vuotta sitten ostin kovalla rahalla näiden innostavien kokemusten perusteella kys. merkin puuvillaneuleen, joka nuhjaantui alehallikaman näköiseksi alle vuodessa. Ihmettelen! Tutkimusteni johdosta ainakin osaan seur. kerran puuvillaneuletta haeskellessani kysyä oikeat kysymykset. Tosin saa nähdä osaako kukaan vastata kysymyksiini!

Apurahojenmetsästyskausi on avattu, ja minä koitan haalia rahoitusta uudelle kirjaidealleni "Vaatteiden laatuopas". Siinä olisi jotakuinkin sienioppaan hengessä esitelty eri materiaalit, miten erttaa paremmat ja huonommat, vaatteiden detaljit, erilaiset saumat ym. ja miten näiden tietojen perusteella tunnistetaan hyvä vaate kaupassa.

Kiinnostaisikin tietää, mikä seikka vaatteen laadun tunnistamisessa on sinulle (rakas lukijani) hankalin?

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kengän anatomiaa Shoebakeryllä


Kovasti on viime aikoina ollut hiljaista täällä, kun suuntaan kaiken tarmoni kirjan kirjoittamiseen. mutta nyt oli taas niin mielenkiintoinen kokemus, että on pakko jakaa se kanssanne!


Löysin jotain kautta Eerikinkadulle juuri avautuneen kenkäkollektiivin Shoebakeryn. Otin sinne yhteyttä, koska kirjaa varten tarvitsin tietoa laatukengän tunnistamisesta. Naisten kenkiä käsityönä tekevä suutari Otso Mäensivu kertoi miten kenkiä tehdään ja mistä osista ne koostuvat. Aika monista, ja kengänteossa on monta vaihetta! Ja nyt olen todella täpinöissäni, joudun kamppailemaan itseni kanssa että en vedä omia kenkiäni puukolla auki ja katso mitä niiden sisällä on. Jokatapauksessa seuraavalla kerralla kun menen kierrätyskeskukseen aion vähintäänkin napata pari paria ilmaishuoneesta, sillä jotkut kengät minun on saatava avata.


Kohta sata vuotta vanhoja suutarin työvälineitä

Antiikkisia mutta käyttämättömiä kengännappeja

 
Ihania kengänvalmistuskoneita, vetoavat sisäiseen koneromantikkooni. 
Vain 80-luvulta, lähes uusia siis. 

 
Näin kenkälestin päälle muodostellaan teipistä (!) kaavan esiastetta. 

Kenkien teettäminen taitaa valitettavasti olla vielä taloudellisesti ulottumattomissani (alkuhinta 2200 e), mutta ehkä joskus... Mutta lienee ihmisiä, joille se olisi oikein fiksu vaihtoehto - jos ostelee useampia pareja esim. Loubotineja tai mitä vain vajaa tonnin hintaluokassa olevia kenkiä vuodessa, niin kolmen parin hinnalla saisi jo tismalleen omaan jalkaan sopivat täydelliset kengät. Ainakin saisi rahalleen vastinetta. Itse oikeastaan haluaisin mittojen mukaan tehdyt saappaat, johon tulisi ylläolevan kuvan napit, oih ja voih!



Kaikki Shoebakeryn kengät eivät ole tonnien hintaisia, sieltä saa myös edullisempaa jalkinetta, mm. täysin käsin ilman koneita ommeltuja kenkiä.





On muuten mahtavaa, että tälläistä käsityötaitoa vielä on olemassa. Ja nyt kun suurinpiirtein tiedän, mitä eri osia kengän sisällä piileksii, niitä katsoo aivan uusin silmin.

Sain tuolla idean seuraavaan kirjaan: The Big Book of Small Details - naisille suunnattu vaate- ja asustetietokirja, jossa perehdyttäisiin pikkutarkast valmistustekniikoihin ja detaljeihin. Miehille on kyllä teknispiperrys-vaatekirjallisuutta, mutta naisille juurikaan ei. Selvä puutteellisuus!

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Etsin koekaniia!!

Hakusessa
- naispuolinen henkilö, joka haluaisi kokeilla Project 333a ja muutenkin toimia koekaniinina kirjani vaatekaapin järkeistämisneuvoille.
- lapseton (siksi, että voin  jo omasta kokemuksestani vannoa, että sekä P333 että oma metodini vaatteiden valintaan helpottavat merkittävästi äiskähenkilön elämää. Haluaisin testata kuinka paljon puvuston harkittu supistaminen edistää lapsettoman sujuvaa arkea).
- haastattelen koekaniinia parin kuukauden päästä. Haastattelu tulee kirjaani, joko nimellä tai anonyymisti toiveen mukaan.

Avustan tarvittaessa vaatteiden valinnassa. Jos arvelet, että apu olisi tarpeen, toivottavasti asut pääkaupunkiseudulla.

Palkkioksi - kätevämmän elämän ja tyylikkäämmän vaatevaraston lisäksi - laitan 100 euroa haluamaasi hyväntekeväisyyskohteeseen ja saat tietenkin kutsun kirjan julkkareihin!

Ilmoittautumiset alle tai sähköpostiosoitteeseen rinna piste saramaki miukumauku gmail.com - ensimmäinen ilmoittautuja saa paikan!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Tekstiilikuitujen ympäristövaikutusvertailuja - villa

Sivistyksessäni ja koulutuksessani paljastuu kirjaa tehdessä mittavia aukkoja; olisi selvästikin pitänyt opiskella ainakin pari vuotta ekotieteitä ja sen päälle toiset pari kansainvälistä kauppaa. Olen tässä selvitellyt eri vaatekuitujen ympäristövaikutuksia, ja niistä on sangen hajanaisia tuloksia. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka villa, jonka MB toi huomiooni pari blogipostausta takaperin. Villan tuottamisen ekojalanjälki on huomattava, verrattuna esim. polyesteriin ja jopa puuvillaan (eläimen kasvattaminen vie tietenkin aina paljon luonnonvaroja, lisäksi villan pesu on hyvin vesi- ja energiaintensiivistä touhu, vielä pitää huomioida suuren mittakaavan lammastuotannossa käytettävät voimakkaat loismyrkyt). Niinpä joissakin lähteissä sitä neuvotaan välttämään. Toisaalta villaa tarvitsee pestä vain aniharvoin, ja vaatteiden koko elinkaaren ympäristövaikutuksista pesu voi muodostaa jopa 80%. Joten tässä mielessä tuulettamalla puhdistuva villa voidaan käsittää ympäristöystävälliseksi vaihtoehdoksi.

Tietenkin pitää lisäksi muistaa, että asiaan vaikuttaa, missä ja minkä kokoisena laumana päkäpää on laiduntanut. Suomalainen lammas on luultavasti (mutta en mene vannomaan) melko ekologinen elukka, siksi että se syö ei-ruuantuotantoon sopivilla mailla kasvavaa heinää talvisin ja hoitaa syömällä kulttuurimaisemaa kesäisin. Lampaita on täällä niin vähän, että ei ole pelkoa niiden aiheuttavan eroosiota tai muita vakavia seurauksia lähiympäristölle. Mutta, toisaalta (tai kolmannelta), olen kuullut, että Suomessa ei ole villanpesumahdollisuuksia, ja täällä kerityt villat joudutaan lähettämään Britteihin asti pestäväksi - onkohan kellään neuleintoisella lukijalla tästä tarkempia tietoja? Jos villat postitetaan lentopostilla englantilaan pestäväksi ja takaisin, niin kyllä tulee villakilolle ekologista selkäreppua huh huh.

Mielipiteiden hajaannus tekstiiliraaka-aineiden ympäristövaikutuksista on hämmentävä. Onko villaan pukeutuminen ekoteko vai lähes ympäristörikos? Onneksi yksi asia on sentään aivan yksiselitteinen, joskin pakko myöntää, tylsä: kulutuksen vähentäminen vähentää ympäristövaikutuksia. Ekologiselta kannalta siis piristävin kevätvaate löytyy jo omasta vaatekaapista. (Voi mahoton, kuinka hyveellistä!!)

perjantai 25. tammikuuta 2013

Kierrätyskeskuksessa

 

Eilisen vietin Hietalahden Kierrätyskeskuksen vaatelajittelussa. Halusin tutkia empiirisesti, millaista vaatetta ihmiset laittavat pois varastoistaan, missä kunnossa se on, ja miten ne kierrätyskeskuksessa lajitellaan. Tässä kuvassa näkyvät vaatelajittelijan "aseet", nimittäin nypynpoistaja, sakset, vaateharja, tarrarulla hankalia tapauksia varten, ja laputuspistooli.
Minulle oli yllätys, kuinka paljon hoitotoimenpiteitä kierrätyskeskukseen saapuville vaatteille tehdään. Nypyt irroitetaan, samoin langanpätkät, ne harjataan (miksi niin monet valkoisen karvaeläimen emännät ja isännät käyttävät mustia vaatteita?!?!) ja vasta sitten hinnoitellaan. Tahrat koitetaan rapsuttaa irti, jos ei lähde niin sitten hintaa heti alennetaan. Ylipäänsä likaiset, mutta muuten hyvät vaatteet pestään. Ilmaishuoneeseen joutuvat suorilta sellaiset, joissa on kainalokeltaista tai (yöks) haarakeltaista. 

  
Vaatteita tulee pyörryttävä määrä. Kun mainitsin tästä, minulle sanottiin, että kyseinen keskus on pääkaupunkiseudun pienin, ja jos todella haluaisin nähdä valtaisia materiaalivirtoja, kannattaa mennä Matinkylän kierrätyskeskukseen.  Mieleeni jäi luku 2 miljoonaa, joka on pääkaupunkiseudun kierrätyskeskusten kautta myytävä tavaroiden määrä.

Henkaroinnin jälkeen vaatteet lasketaan, ja kärrätään sitten myymälän puolelle maxikokoisissa ostoskärryissä. Minä ja Rosa, jonka apulaisena toimin, saimme kolme kärryllistä vaatteita lajiteltua päivän aikana. Yhden päivän lajitteluhomman perusteella sanoisin, että eniten on H&M-vaatteita, sitten Ginatricot, Only, Kappahl, loput sekalaiset. Akryylin käyttö pitäisi kertakaikkiaan kieltää, vain kaksi neuletta, joissa oli akryyliä, ei ollut nukkaantunut (materiaalilappujen kurkkiminen ei kuulu työhön, mutta käytin tilaisuutta hyväkseni). Myös puuvillaneuleet ovat usein aivan nukkaisia, ja sitä pientä nukkaa ei nypynpoistajakaan irroita.


Kurkkasin myös uusiovaatteita tekevän Plan B-pajan puolelle. Ihana värijärjestys!

Ja pitsilaarit!

Suosittelisin vapaaehtoispäivää kaikille muoti- ja vaatehulluille, kun näkee valtavien vaaterekkien varastot, niin jotenkin ei tee mieli ostaa mitään. 

tiistai 22. tammikuuta 2013

Mahtava päivä

Parhaimmillaan kirjan tekeminen on niin hauskaa, etten meinaa pysyä pöksyissäni. Saa vaan jutella mielenkiintoisille ihmisille ja se on muka olevinaan työtä :D



Ensin kävin aamupäivällä haastattelemassa kangaskauppa Holger Kiven juuri eläkkeelle siirtynyttä omistajaa aiheesta "kuinka tunnistaa laadukas kangas". Sepä ei ole ihan helppoa, siis ainakaan välittää kangaskauppiaan sormiin tallentunutta asiantuntemusta sanoin, mutta opin joka tapauksessa paljon uutta. Olen esimerkiksi ihmetellyt polyesterin sekavaa olemusta. Välillä se on aivan surkeaa, mutta jotkin polyesterit tuntuvat varsin miellyttäviltä. No, salaisuus on, että laadukas polyester on merkiltään Trevira. Kampalankaisia kankaita kannattaa suosia niin villoissa kuin puuvilloissa, ne pysyvät siisteinä iät ajat. Ja paljon muuta, jonka voitte tietenkin lukea tulevasta kirjastani! Hänellä oli muutenkin paljon mielenkiintoista sanottavaa vaatteista, laadusta ja ihmisten asenteista näihin.

Sitten illalla sain Skype-yhteyden Courtney Carveriin, joka on mahtavan Project 333:n äiti. Siirryin hetkeksi Helsingin illasta Utahin aamuun, ihmeellistä aikamatkailua!

(Sivuhuomio: Olettehan jo varmasti tutustuneet Project 333:n? Ennen kuin sitä kokeilee, ajatus tuntuu ihan mielipuoliselta, mutta kun sitä on kokeillut, huomaa, että aiempi vaate-elämähän vasta kahjoa olikin. Voin tuskin liioitella tuon projektin mullistavaa vaikutusta elämässäni. En olisi lähtenyt kirjoittamaan tämänhetkistä kirjaa ilman sitä, koko kodin siisteys on kohentunut hurjasti, ja elämä on yksinkertaisesti valtavan paljon helpompaa. Pidän vaatteista ja kauniit vaatteet tuovat minulle paljon iloa, mutta aiemmin myös paljon turhautumista ja harmitusta esim. läjäytyvien vaatteiden ja yleisen pukeutumisstressin takia. Nyt kun Project 333:n avulla olen saanut karsittua vaatteiden määrän helposti hallittavaksi, ja kaapissani on muutama asukokonaisuus joihin olen täysin tyytyväinen -eikä muuta- niin jäljelle jää vain ilo. Ehdin paneutua jokaisen ihanan vaatteen käyttämiseen huolella, kun kaappi ei ole täynnä ties mitä riepuja sotkemassa tilannetta. No niin. Matkasaarnaaja lopettaa taas hetkeksi.)

Courtney oli mitä hurmaavin ja ihanin tyyppi, hänen kanssaan oli ilo jutella. Lainaan häneltä yhden lauseen, joka jäi erityisesti mieleeni (kun jonkin ihmisen vaatekaapin sisältö on valtavana vuorena lattialla ja hän on aivan pökeltynyt siitä raha- ja aikamäärästä, jota se edustaa): "You spent the money, you spent the time. It's gone. Now let's not spend one more minute fussing over it." Jes! Ei niitä rahoja takaisinkaan saa, eikä varsinkaan aikaa, mutta tästä hetkestä eteenpäin voi valita toimivamman tavan elää.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Kolmassadas blogikirjoitus! Ja kirjauutisia!

Työpöytäni - onneksi on tilaa levitellä kirjoja, vihkosia ja brosyyreitä, 
vintagelehdistä puhumattakaan.

Kuulkaas, kyllä minun maailmanparannus-vaate-elämänmietintäprojektistani tulee kirja! Kustantaja on Atena, ja aikataulu varsin ripeä. Jee! Kirjan idea on kaksiosainen: 1) kuinka saada oma henkilökohtainen vaatekulutus tasapainoon, ja vaatevarasto kätevään ja omaan elämään sopivaan mittaan ja määrään.
2) mitä tehdä, että tällä hetkellä turmiollinen ja holtiton vaatebisnes saadaan kestävämmäksi koko planeetan, ihmisten ja kaiken kannalta. Tähtäin on siis asetettu korkealle ja työtä on paljon, mutta niinpä mahdolliset hyödytkin ovat mittavat!

Kun tapasin kustantajan, sanoin, että aihe on niin ajankohtainen, että varmaan joku muukin on kirjoittamassa samantapaista kirjaa. Ja olin aivan oikeassa. Outi Moilala kirjoittaa käsikirjaa vaatebisnesten vastuullisuudesta (tai siihen pyrkimisestä), jonka tulee kustantamaan Into kustannus. Tapasimme eilen lounaalla ja hieman vertailimme kirjaideoitamme ja tietojamme. Outi on pitkän linjan järjestöihminen ja tietää vastuullisuushommista vaikka mitä, joten oli ilo jutella hänen kanssaan. Onneksi näkökulmamme ja kohderyhmämme on eri, ja aihe on kyllä niin laaja että siitä voi kirjoittaa useampiakin kirjoja kuin vain kaksi.

 
 Lounastimme Zucchini-ravintolassa ja tässä vertailemme muistiinpanoja


Päätin kirjaprojektin kunniaksi tehdä seuraavan uudenvuodenlupauksen:
Hankin vain sellaisia vaatteita, joista tiedän, että valmistus on tehty työntekijöitä riistämättä ja kunnon palkalla (tai mistäs sitä mitään varmaksi tietää, mutta ainakin näin pitää oleman luvattu ja pätevästi todennettu) ja toisekseen, että materiaali on jollain tapaa ympäristön huomioon ottavaa (paitsi voin toki käyttää omissa varastoissani olevia kankaita, olkoon ne mitä vain, koska ne nyt olisi hoopoa jättää käyttämättä, mutta en osta uusia kankaita, jos ne eivät täytä näitä ehtoja).

Ensimmäinen haaste ovat alushousut. Luomupuuvillaisia alushousuja kyllä riittää, mutta mistä löytää Fair Trade / muuten todennettavasti kohtuullisella palkalla ommellut alushousut? Löysin brittiläisen firman "Pants to Poverty", joka täyttää molemmat ehdot, mutta… kun sitten on vielä ihan erillisiä esteettisiä mieltymyksiä, kuten minä pidän huomaamattomista, neutraaleista alushousuista, enkä niinkään sateenkaarenkirjavista. No, jostain on pakko tinkiä, eli ilmeisesti sitten tyylikkyydestä - tämä kuvastaa yleistä tilannetta hyvin. Alushousuja on kyllä tarjolla tuhansia eri malleja sadoissa eri väreissä, mutta jos laittaa tälläiset pienet eettiset vaatimukset, niin tilanne on kehno kuin pula-aikana. Voi tosin olla, ja mahdollisesti onkin, että monet kaupoissa yleisesti myytävinä olevista alushousuista on ommeltu kelvollisella palkalla kunnon oloissa, mutta hitostako sitä tietää? Kukaan vaatefirma ei juuri kerro mitään. Yleisesti ottaen vaatteen valmistusoloista on yhtä hankala saada tietoa kuin Mariaanien haudan merensyvänteen pohjasta, jos ei hankalampikin. Grr!

tiistai 13. marraskuuta 2012

Maailmanparannusta

Pitsitutkimus on jäänyt pariksi viikoksi pienemmälle vaihteelle, kun minulle tuli pakottava tarve selvittää ja ratkaista globaalin tekstiiliteollisuuden ongelmat. Vaivaavia seikkoja ovat m.m.

- Miksi on niin vaikeaa saada tietoja siitä, missä oloissa ja millä palkalla ostamani vaate on tehty?
- Jos kaikille vaatteen tuottamiseen osallistuneille maksettaisiin kohtuullinen palkka, paljonko vaatteiden hinta nousisi?
- Miksi vaatekankaille ei ole edes vapaaehtoisina kestävyysluokituksia, kuten sisustuskankaille pakollisina on?
- Maapallon ekologisen kestokyvyn kannalta, paljonko käytännössä voi esim. vuodessa hankkia vaatteita? (keskityn nyt vain vaatteisiin, ihan koko maailman kaikkia ongelmia en vielä koita ratkaista) Onko mahdollista edellämainituissa rajoissa pukeutua sosiaalisesti hyväksyttävästi ts. aiheuttamatta kiusallista huomiota esim. ylikuluneilla vaatteillaan?
- Miksi ylipäänsä on laillista myydä todella huonolaatuisia vaatteita, aineksista jotka eivät parhaalla hoidollakaan säily siistin näköisinä paria pesua pidempään?

.... ja monia muita kiperiä kysymyksiä. Olen lainannut kirjastosta kilokaupalla aihetta sivuavia kirjoja ja pommittanut eri tahoja sähköposteilla. Tästä tulee ehkä kirja, jos löydän kustantajan.



Loppukevennyksenä (pimpeli-pom!)
Stokkan Svenska Teaternin puoleiseen kulmaan on avattu shamppanjabaari, jossa on aivan ihanat puuvillaiset pitsiverhot ikkunassa. Jos verhot ovat noin laadukkaat ja hurmaavat, minkähänlaista herkkua tarjoiltava shamppanja on?