Eetti ry:n vetoomus

Eetti ry:n vaateteollisuuden toimintaryhmän (jonka toimintaan osallistun) on tehnyt nettiin vetoomuksen, joka kannattaa käydä alleikirjoittamassa. Kyse on siitä, että piakkoin työministeri Lauri Ihalaisen käsittelyyn tulee ehdotus laista, joka vaatisi suomalaisia yrityksiä seuraamaan ns. "due diligence"-protokollaa ihmisoikeuksien suhteen, käännetty suomeksi "huolellisuusvelvoitteet". Eli yritysten pitäisi normaalina ja pakollisena osana toimintaansa huolehtia siitä, että niiden toimet eivät loukkaa ihmisoikeuksia eivätkä aiheuta ihmisoikeusloukkauksia. Voi kuulostaa shokeeraavalta, että tälläisen vaatimuksen suunnittelua vasta hiljalleen mietiskellään, mutta toistaiseksi mikään laki tai muu pakottava seikka ei sitä vaadi. Jos yritys onnistuu löytämään maan, jossa asukkaiden ihmisoikeuksia ei sen maan taholta suojella, niin yritys voi käyttää tätä ihan vapaasti hyväkseen.

Lisäksi vetoomus vetoaa sen puolesta, että suomalaisille yrityksille säädettäisiin vaatimus kertoa "säännönmukaisesti merkittävistä ihmisoikeusriskeistään, toimista niiden minimoimiseksi ja näiden vaikutuksista maakohtaisesti".


Nyt käsittelyyn tuleva lakiehdotus perustuu YK:n Ruggie-periaatteisiin, jotka toteutuessaan olisivat merkittävä ja radikaali parannus maailmanlaajuisesti. Hitaasti kohti parempa maailmaa...

Vaatteen hinnasta ja sen osista osa 2

Jatkoa eiliseen: Miksi sitten, kun ompelijan palkka on niin vähäinen seikka vaatteen hinnassa, ja nälästä pyörtyilevät työntekijät ovat firmoille huonoa mainosta, palkkoja ei nosteta saman tien? No, suoraan sanoen, en vieläkään ihan käsitä asiaa perusteellisesti, mutta olen viestitellyt Finnwatchin Sonja Vartialan ja erään pikamuotifirman PR-ihmisen kanssa aiheesta (parka varmaan toivoo joka aamu, että kunpa se inttävä tyyppi olisi tänään keksinyt jonkun muun jota vaivata kysymyksillään…mutta hän on kyllä jaksanut kunnioitettavan perusteellisesti keskustella kanssani).

Eräs käytännön syy on, että vaatefirmat eivät maksa ompelijoiden palkkoja suoraan (ja tietysti vielä vähemmän kangastehtaan tai puuvillanpoimijoiden, keskityn toistaiseksi ompelijoihin). Vaatefirma tilaa vaikka esimerkiksi 1000 paitaa ja maksaa siitä könttäsumman 1000 euroa, josta vaatetehtaan omistaja jakaa osan palkkoihin, osan katteisiin ja osan voittoihin. Tilaajafirma ei voi suoraan käydä sörkkimään tätä jakoa. Mutta ainakin heidän pitäisi laskea, että maksetulla summalla on mahdollista tehdä niin monta tuntia paikallisen kohtuullisen palkkatason töitä kuin mitä tilaus vaatii, niin että summasta jää vielä yli tehtaan osuus.

Palkkakirjanpidon tarkistus kuuluu yleensä eettisyyssertifikaatteihin ja muihin vastaaviin järjestelmiin, joilla pyritään varmistamaan asialliset työolot (esim. BSCI,  jne), mutta niitä kuulemma väärennetään ikävän usein (mainitsi mm. ILO:n Härkönen Eettisen vaatetuotannon seminaarissa). Asiasta eniten välittävät firmat käyttävät työolojen ja palkan selvittämiseen tehtaan ulkopuolella suoritettuja haastatteluita, mutta niiden järjestäminen ei ole suinkaan aivan helppoa. Ja tietenkään vaatefirma ei halua joutua huonoihin väleihin tehtaan johdon kanssa sniikkailemalla heidän selkänsä takana.

Tehtaan näkökulmasta ongelma on, että jos he nostavat palkkoja ja sitä myöten hintoja, niin mikä estää tilaajafirmoja viemästä tilauksiaan halvempaan naapuritehtaaseen? "Jotta johto saadaan sitoutumaan olojen parantamiseen tulisi myös asiakasyrityksen sitoutua alihankkijoihinsa. Tehtaan on vaikea lähteä kehittämään palkkausta ja työoloja, jos niitä vaatinut asiakasyritys nostaa kytkintä heti seuraavana vuonna." kirjoitti Sonja Vartiala.

Pikamuotifirman ihminen myös painotti sitä, että kukin vaatefirma on vain yksi tehtaan monista tilaaja-asiakkaista, ja ompelijoiden palkkaa ei voi vaihdella sen mukaan, mille tilaajafirmalle he sattuvat ompelemaan. Kuulostaa reilulta, mutta eikö yhden tilaajafirman maksaman palkannoston voisi jakaa tasaisesti koko tehtaan työntekijöille? Tämä pikamuotifirma siis panostaa sanojensa mukaan (mitä teot siis myös tukevat) palkka-asian poliittiseen ratkaisuun, niin että kaikki tietyn maan ompelusektorilla työskentelevät saisivat elämisen mahdollistavaa palkkaa ("living wage"). Eli siis poliittisin keinoin nostaa pakollista minimipalkkaa, joka on yleisimmin maksettu palkkamäärä. Mikä on tietysti hienoa ja jaloa, mutta arvatkaapa huvittaako minua kuluttajana odottaa, että joku umpikorruptoitunut kaakkois-Aasian maa kehittyy aidosti demokraattiseksi valtioksi, jossa työntekijöiden organisaatiot tasavertaisesti neuvottelevat palkasta työnantajien kanssa? Ei huvita, koska luultavasti olen jo kuollut vanhuuteen siinä vaiheessa kun se tapahtuu. Minä haluan, että ne vaatteet, jotka ostan, on NYT HETI ommeltu kohtuullisella palkalla.

Loppujen lopuksi minulle on aivan se ja sama miten vaatefirmat tämän ongelman käytännössä ratkaisevat, kunhan ratkaisevat. Ei jonkun kaukaisen maan haasteellinen järjestö- ja palkkarakennetilanne ole minun vikani, enkä käsitä, miksi minun pitäisi vaivata päätäni tämän asian ratkaisuhankaluuksilla sen enempää kuin vaikkapa sillä, mitä haasteita kangaspakkojen lajittelussa tai toimitusten logistiikassa on. Tehtaantyöläisten kelvollisen palkan, kuten muidenkin tuotanto-ongelmien selvittäminen kuuluu vaatefirmoille, ja minä maksan osana vaatteiden hinnasta juuri siitä, että he ratkaisevat ne osaamistaan käyttäen jollain sopivalla tavalla. MUTTA KUNNES PALKKA-ASIA ON RATKAISTU JA SELVÄSTI MINULLE KOMMUNIKOITU, EN AIO OSTAA VAATTEITA, JOIDEN OMPELIJA EI KENTIES OLE SAANUT KUNNON PALKKAA. JOS ETTE SAA ASIAA KUNTOON; EN SITTEN OSTA OLLENKAAN. TERVEISIN: ÄRTYNYT KULUTTAJA.

Tekstiilikuitujen ympäristövaikutusvertailuja - villa

Sivistyksessäni ja koulutuksessani paljastuu kirjaa tehdessä mittavia aukkoja; olisi selvästikin pitänyt opiskella ainakin pari vuotta ekotieteitä ja sen päälle toiset pari kansainvälistä kauppaa. Olen tässä selvitellyt eri vaatekuitujen ympäristövaikutuksia, ja niistä on sangen hajanaisia tuloksia. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka villa, jonka MB toi huomiooni pari blogipostausta takaperin. Villan tuottamisen ekojalanjälki on huomattava, verrattuna esim. polyesteriin ja jopa puuvillaan (eläimen kasvattaminen vie tietenkin aina paljon luonnonvaroja, lisäksi villan pesu on hyvin vesi- ja energiaintensiivistä touhu, vielä pitää huomioida suuren mittakaavan lammastuotannossa käytettävät voimakkaat loismyrkyt). Niinpä joissakin lähteissä sitä neuvotaan välttämään. Toisaalta villaa tarvitsee pestä vain aniharvoin, ja vaatteiden koko elinkaaren ympäristövaikutuksista pesu voi muodostaa jopa 80%. Joten tässä mielessä tuulettamalla puhdistuva villa voidaan käsittää ympäristöystävälliseksi vaihtoehdoksi.

Tietenkin pitää lisäksi muistaa, että asiaan vaikuttaa, missä ja minkä kokoisena laumana päkäpää on laiduntanut. Suomalainen lammas on luultavasti (mutta en mene vannomaan) melko ekologinen elukka, siksi että se syö ei-ruuantuotantoon sopivilla mailla kasvavaa heinää talvisin ja hoitaa syömällä kulttuurimaisemaa kesäisin. Lampaita on täällä niin vähän, että ei ole pelkoa niiden aiheuttavan eroosiota tai muita vakavia seurauksia lähiympäristölle. Mutta, toisaalta (tai kolmannelta), olen kuullut, että Suomessa ei ole villanpesumahdollisuuksia, ja täällä kerityt villat joudutaan lähettämään Britteihin asti pestäväksi - onkohan kellään neuleintoisella lukijalla tästä tarkempia tietoja? Jos villat postitetaan lentopostilla englantilaan pestäväksi ja takaisin, niin kyllä tulee villakilolle ekologista selkäreppua huh huh.

Mielipiteiden hajaannus tekstiiliraaka-aineiden ympäristövaikutuksista on hämmentävä. Onko villaan pukeutuminen ekoteko vai lähes ympäristörikos? Onneksi yksi asia on sentään aivan yksiselitteinen, joskin pakko myöntää, tylsä: kulutuksen vähentäminen vähentää ympäristövaikutuksia. Ekologiselta kannalta siis piristävin kevätvaate löytyy jo omasta vaatekaapista. (Voi mahoton, kuinka hyveellistä!!)

Eettinen kuluttaminen vaateteollisuudessa

Sattuipa niin hauskasti, että juuri kun olin saanut edellisen blogikirjoituksen valmiiksi, sain sähköpostia serkultani. Hän oli bongannut minua mahdollisesti kiinnostavan tapahtuman nimeltään "Tiedätkö mistä vaatteesi tulevat?". Seminaari pidettiin eduskunnan lisärakennuksessa eilen, ja se oli todella mielenkiintoinen ja sopi täydellisesti viime aikojen pohdintoihini. Erityisen mielenkiintoinen oli ILO:n Better Work -ohjelmassa työskentelevän Susanna Härkösen esitelmä vaateteollisuuden eettisistä ongelmista ja syistä miksi niihin puuttuminen on niin hankalaa. Mutta muutkin osiot olivat kiintoisia ja valottivat asiaa eri kanteilta.

 

Tässä esiintyjät paneelikeskustelussa, vasemmalta katsoen Kaino-neulemerkin Sanni Salonen, Reilun kaupan edistämisyhdistyksen Janne Sivonen, viestintätoimisto Hill&Knowltonin Jami Taipalinen ja ILO:n Susanna Härkönen. 

Tässä yksi Härkösen esityksen kalvoista. Kirjotin kaiken muistiin kynä sauhuten ja pyysin päästä haastattelemaan monia eri tyyppejä (yleisössäkin, joka osallistui keskusteluun tarmokkaasti ja analyyttisesti, oli paljon alasta ja sen ongelmista tietäviä).

Nyt haastan kaikki blogin lukijat lähettämään sähköpostia sille vaatemerkille, jolta eniten ostatte vaatteitanne: kysykää, miten he huolehtivat siitä, että ompelijoiden työolot ovat asialliset ja että heille maksetaan asiallinen palkka. On tärkeää, että vaatefirmat tietävät, että asiakkaita todella kiinnostavat eettiset kysymykset.

Lähetin pari päivää sitten postia Noa Noalle, jolta minulla on määrälliseti eniten vaatteita (jos itsetehtyjä ei lasketa mukaan), ja ilokseni sieltä vastattiin hyvin asiallisesti.