Päivän asu ja linkkejä

Ateneumin kaunis laattalattia ja minun kaunis hameeni. Pakkas- ja hankikelillä on mielestäni vaivan arvoista kantaa museoon kevyet vaihtokengät, niin ettei tarvitse lapikkailla lontostella sisällä.

Jaahas. Mallikurssi voisi olla tarpeen. Kätevä on myös pieni kukkaromainen laukku, johon mahtuu just puhelin ja pankkikortti, niin ei tarvitse rontata isoa käsilaukkua taululta toiselle.
Päivän asu (tai siis toissaviikolopun): vastikään hankittu Jane Marplen hame, Samujin silkki-pellavapaita (hankittu kesällä 2012), isoäidiltä saamani pikkulaukku 60-luvulta ja rintakoru kirppikseltä arvtenkin 50-luvulta.

Sitten luettavaan:

 

Muotisuunnittelija Anna Ruohosen loistavaa vaatematematiikkaa (lainattu luvan kanssa). Täytyykin pitää Nanso mielessä, kun seuraavan kerran tarvitsen jotain perusvaatetta. Edellisessä postauksessa tosin tuli esille, että ns. halpakaupoitakin voi joskus osua vaatekaappiin ällistyttävän pitkään kestävieä vaatteita, harmi vainen että on hankala etukäteen tietää mitkä niitä ovat.

Kierrätyskeijuilua, shoppailunhimoa ym miettivät mm. 365morelife, Sininen kirjahylly ja Hopeapeili. Rakkahainen testaa P333:a ja Väläyksiä miettii vaatevarastoaan (tämä lause kolahti minuun: "Ehkä suurin oivallukseni nyt puolet kirjasta luettuani on ollut se, että vaateteollisuudenkin intresseissä on ennen kaikkea voittojen maksimoimointi, ei kuluttajien todelliset tarpeet." Niinpä! Eivät vaatteet ole kaupassa tarjolla siksi, että löytäisit sieltä juuri sinun tarpeesi täyttävän pukimen, vaan siksi, että antaisit rahaa kauppiaalle ja valmistajille. Ei siinä ole itsessään mitään pahaa, mutta tämä perustavanlaatuinen seikka on vain aiheellista pitää mielessä kun katselee myynnissä olevaa tavaraa).

Erittäin mielenkiintoinen kirjoitus kuluttajasegmenteistä ja siitä, kuinka meistä jokainen on markkinoinnin kohde The nifessä.

Mihin kohderyhmään sinä kuulut? Minä olen tätä nykyä "tuohtunut ja epäluuloinen kuluttaja, joka haluaisi maksaa korkeankin hinnan, jos vaan joku vakuuttavast selittäisi miten se korreloi oikeasti korkean laadun ja kestävyyden kanssa ja vielä edistää eettistä tuotantoa". No joo, lisäksi täytyy myöntää, että olen "autenttisuuden metsästäjä", jos joku vaate tms. onnistuu selostamaan olevansa alkuperäinen ja hienoimpien perinnekäsityölästen valmistama, olen heti huumassa (vinkki: todella autenttisen tuotteen lapussa ei lue ikinä "authentic" ja "genuine" vain jos se liittyy materiaaliin kuten "genuine leather").



Lopuksi vielä hieman heilahtanut mutta mielestäni kaunis otos kevättalven värinkaipuuseen (kiitos ihana Katja herkullisesta hedelmä-mustaviinimarjasmoothiesta!).

Päivien asuja ja pitsien reikiä

Syksyn pääasiallinen look: ylikasvanut taidekoulutyttö. Ladylike jakkupuku odottelee pukupussissaan käyttöä, kun käännyn lähes joka aamu jättikokoisen villatakin ja mekkojen puoleen. Villatakki taitaa olla pisimpään käytössäni ollut vaatekappale, sain sen ystävältäni joko 1998 tai 1999. Toimii edelleen.

 

Hommasin taas uuden vaatteen. Tämä ei todellakaan kuulunut suureen suunnitelmaani. Mutta paljon rahaa oli vaarassa mennä haaskuuseen... voitin nimittäin erään muotilehden arpajaisissa tasan vuosi sitten 300 e lahjakortin Samujille. Ostin lähes samantien kahdet ihanat, kashmirvuoratut pitkät käsineet, ja sen jälkeen unohdin lahjakortin. Pari päivää sitten muistin sen - onneksi! Lahjakortti  nimittäin vanheni tänään. Syöksyin siis Samujille, ja hankin kuvan angorapipon. Se oli juuri jäljellä olevan summan hintainen, ja sopii nutturaiseen päähäni (ainainen talvipäähineongelma! Ihmettelen, mitä naiset pitivät päänsä suojana silloin, kun nuttura oli ainoa aikuisen naisen sovelias kampaus. Huivia vissiin, koska juuri mikään korvia lämmittävä hattu ei mahdu nutturan yli).

Vaatebudjettiin nähden tämä on fuskausta. Tokion-bleiseri venyttää sen jo äärimmilleen, ja jo varaamieni tuotteiden lisäksi tarkoitus ei ollut hankkia mitään (ennen matkaa siis - parasta olla tekemättä lupauksia matkan osteluiden suhteen!). Mutta kun nyt universumi katsoi hyväksi lahjoittaa minulle tämän todella lämpöisen päähineen, niin otan sen mielihyvin vastaan. Olen myös ahkerasti parsinut puhkikuluneita sukkahousuja, tasapainottaakseni vaatetalouttani. Jos parsii 20 euron sukkahousuja, niin että niiden käyttäikä kaksinkertaistuu, on ansainnut 20 e, eikö niin?

 

Kaikkia reikiä ei ole pakko parsia. Reikäinen, hapertunut pitsi on ihanaa. Jos olisin puolet nuorempi, liihottelisin runotyttönä antiikkisista purkautuvista pitsinrepaleista kootussa mekossa, kukkia hiuksissa. Nyt tyydyn lempipitsimekkooni, ja sen muutamiin kulumisreikiin. Osan olen paikannutkin, hihojen lyhennyksestä yli jääneillä palasilla. Mekossa oli alunperin trumpettihihat ja lyhyt helma, mutta lyhensin hihat ja pidensin niillä helman itselleni mieluiseen mittaan.

Ystäväni H:n suvun naisilla kiertäneen pitsineulehuivin kuvauksellinen reikä. Kaunis huivi ja vielä tunnelmallisempi paljosta käytöstä hiukan reikiintyneenä!


Viikonlopun kahviloinnin asu: pitsikaulus, Samujilta viime vuonna ostamani silkki-pellava-neule ja villatakin neulojaksi lupautunut Kaino.

Pikku Onnetar ja taide: