No, ihan ensimmäisenä ihmetyttää, että pörröisestä fleecevaatteesta irtoaa pesukoneen höykytyksessä vain alle 2000 kuitua. Minusta se on aika vähän. Mutta ehkä irtoavat kuidut on laskettu hyvälaatuisesta fleecestä.
Mikromuovit ovat siis alle 5mm kokoisia muovinpaloja, jotka päätyvät mm. vaatteita pestessä jätevesiin ja koska niitä ei osata toistaiseksi suodattaa ne ajautuvat sitten meriin. Merissä ensin pienet eliöt syövät ne, sitten kalat syövät pieneliöt, sitten ihminen syö kalan ja samalla entisen fleecepusakkansa. Erityinen ongelma on se, että mitä pienempi muovipartikkeli, sitä paremmin sen kokoaa luokseen erilaisia ympäristömyrkkyjä, jotka sitten oikein tehokkaasti rikastuvat ravintoketjussa. Pilkkouduttuaan nanokokoon mikromuoveja on vaikea edes havainnoida, saati sitten millään suodattaa, ja niiden terveysvaikutuksista ei ole vielä tarkkaa tietoa mutta eivät ne millekään eliölle hyvää tee.
Toisekseen, kyllä tämä polyesterifleecen mikromuoviongelma on ollut mälsä isku tekstiilien ympäristövaikutuksista kiinnostuneille. PET-muovipulloista tehty polyesterifleece oli ensimmäinen laajasti saatavilla oleva kierrätyskangas, ja nyt sitten onkin osoittautunut että saattaa jopa olla parempi jättää muovipullot kaatikselle kuin pelastaa ne fleece-uusiokäyttöön.
Mikromuovien pääasiallisesta lähteestä löysin kahta eri tietoa. Norjan ympäristöministeriön tutkimuksen mukaan ensisijaisesti mikromuoveja joutuu luontoon autonrenkaiden kulumisesta, toisekseen laivojen maaleista ja kolmanneksi muovintuotannon karkuun päässeistä jätteistä.
Tanskan vastaavan tahon tutkimuksessa taas tekokuitutekstiilit ovat syyllisten listalla korkeammalla.
Pörröisiä tekokuituvaatteita ei joka tapauksessa kannata pestä alvariinsa, olivat tekstiilit toinen taikka viides syypää. Katkokuituisista tekokuituvaatteista varisee väistämättä kuituja – ja vain harvassa tapauksessa on mitään hyvää syntynyt kun tavoitellaan tekokuiduilla esim. villan ominaisuuksia. Filamenttikuiduista taas ei irtoa niin herkästi osasia, ja filamentti on muutenkin se muoto jossa noin yleensä tekokuitujen omat luonnonkuituja paremmat ominaisuudet ilmenevät.
Erityisen mälsä juttu on, että myös viskoosikuidut näyttävät käyttäytyvän mikromuovien tapaan (kiitos Outi les Pyy tästä tiedosta!). Viskoosin joka on regeneroitua selluloosaa ts. alunperin puuta tms., luulisi maatuvan siinä kuin luonnokuitujenkin. Ainakin itse olen ollut tässä luulossa. Mutta viimevuotisessa tutkimuksessa selvisi, että meren pienöppiäisten vatsasta Välimerellä löytyi pääosin viskoosikuituja, ei niinkään muovikuituja. Erityisen ongelman aiheuttavat väriaineet, jotka viskoosin mukana päätyvät merieliön ruuansulatukseen.
Ja mitenköhän muut muuntokuidut? Lyocell, ioncell ym.
