lauantai 26. huhtikuuta 2014

Saalista Kierrätystehtaalta ja Parsintapajalta

 

Vaatevallankumous tuli ja meni, toivottavasti tapahtuma herätti ihmisiä toimintaan! Parsintapajalla oli mielenkiintoisia keskusteluita, joiden soisi jatkuvan. Visioin jo avointa kerran kuussa kokoontuvaa vaateasioiden ja vastuullisuuden keskustelukerhoa, jossa asiasta kiinnostuneet, niin kuluttajat, tuottajat kuin järjestöväkikin voisi jakaa kokemuksia ja ideoita.

 Parsimaperformanssi - aivan liian pehmeästä langasta tehdyt sukat, jotka kuitenkin olen päättänyt pitää käyttökelpoisina unisukkina. Ei kestä kauaakaan, kun koko pohja on parsimuksen peitossa. Näillä ei kävellä kilometrikaupalla, tassuttelen vain illalla petiin ja aamulla hammaspesulle. Tiina Talvikin Pinterestissä on muuten tosi mainioita kaunistavia korjausideoita kerättynä, mm. upea kalanruotokuvioinen parsima!

Parsintapaja järjestettiin madeByHelsinki-designpuodin tiloissa. Designpuodit ovat vaaranpaikkoja, sieltä voi äityä ihminen ostamaan. Tarkoitan nyt nimenomaisesti ylimmässä kuvassa näkyvää Willatar-merkkistä pitsikoristetta, joka on tehty sangen laadukkaista pitseistä.


Pitsiteeman jatkeeksi tänään Kierrätystehtaalla tekemäni kupaririipus brodyyripainatuksella:
  
Kananojan Sannan valssin läpi puristunut brodyyrinpätkä hapertui riekaleiksi, mutta jälki painui metalliin. 
 Vieressä Karahkan pyöränkoreja. Sääli, että hankin pyörääni standardimallisen metallikorin, kierrätyspuinen laatikko olisi paljon hienompi!

 Olin Kierrätystehtaalla puhumassa Hyvän mielen vaatekaapista ja yleisesti saarnaamassa vaatekaapin kohtuullisuuden ja kaikenlaisten impulssiostoston välttämisen autuutta. Ja hyvä kun puheeni kaiki oli ehtinyt vaientua, niin menin ja ostin tämän mekko-jakku-kombon... 1960-luvun oletettavasti viskoosinen kesäasu, jonka pallot on kirjottu kankaaseen. Vaatii vain kunnon tuuletuksen ja mekko pientä takapääntien fiksausta ollakseen erinomaisen sähäkkä kesävaate.

Että näin on taas tullut kolme (tai siis tarkemmin sanoen neljä, kun mekko ja jakku erikseen) tavaraa vaatekaappiin. Vein toisaalta Kierrätystehtaan ilmaistorille kassillisen tavaraa, ehkä tässä tasapainossa pysytään.

11 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika, miten ihana tuo pilkullinen asu! Ja työtavoista ja materiaalista päätellen peräisin vielä laadun aikakaudelta, joten varmasti hyvä hankinta ja löytää nopeasti seuraavan kodin, jos ei itselläsi tule käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myyjä (Alles Gute) muuten kysyi ihan spontaanisti, että tiedänkö selliasen blogin kuin Hopeapeili! Ja tunsi ilmeisesti sinut. Eli tuo mekko toi hänelle sinut mieleen. Kyllä tuolle käyttöä tulee, kesän ihana monikäyttöinen mekko.

      Poista
    2. Tiedän kyllä Alles Guten ja hyvin ystävällisen ja avuliaan myyjän. Nyt kun mietin, saatoin jopa hiplata samaa pukua Turussa yhdessä vintagetapahtumassa pari kuukautta sitten!

      Poista
  2. Kuule, kyllä tuo kannatti ostaa. Sinähän olet tuossa tehnyt hyvän työn, kun olet tuon aikakauden vaatteen ottanut hyvään talteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin sitä mieltä, että ostos oli hyvä, vaikka harkinta-aika oli n. yksi minuutti. Mekon malli on simppeli, kirjotut pallot kiva yksityiskohta josta pidän, väri raikas ja helppo - kun vaan saan niskan fiksattua niin ansaitsee ehdottomasti paikkansa vaatekaapissa.

      Poista
  3. En ole tainnut muistaa vinkata tästä: http://katedaviesdesigns.com/. Tarinoita käsitöistä neuleista pitsiin (myös parsintaa!), seassa käsityön historiaa sekä ihastuttavia Skotlannin maisemia.

    Ja ehdottomasti kannatti ostaa tuo pallomekko, aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mielettömän hienoja parsintakuvia!! Kiitos linkistä!
      En lainkaan kadu mekon ostoa, paitsi ehkä sitten jos pääntien fiksaaminen osoittautuu arveltua hankalammaksi. Tokihan tilaisuuteen kannattaa tarttua kun sellainen tulee, kunhan niitä vain ei tule liian usein :D

      Poista
  4. Katsopa tätä:
    http://www.huililehti.net/vaatevallankumous-kaansi-nutut/
    Taidat olla yläreunan kuvarenkaassa, kauniisti työhön keskittyneenä. Uusi pitsilakki näkyy hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Siellä olen! Huilin väki kävi kuvailemassa parsintapajaa, hauskaa että sieltä saatiin noin monta kaunista kuvaa. Itselleni tosin muistutukseksi tulevaisuuden varalta: suu kiinni parsiessa...

      Poista
  5. Kiitokset parsintapajasta ja hyvistä keskusteluista kaikille paikalla olleille. Tuntui kyllä, että kesken jäi ja puhuttavaa riittäisi niistä aiheista. Olen kyllä innolla mukana heti seuraavassa keskustelutilaisuudessa, ja opiskelukavereita varmasti myös! Ja jonkinlaiset parsintamenot vaikka samalla: suu käy kun kädetkin käyvät. Kirjoittelin myös Vaatevallankumouksen liepeiltä: http://inspiraato.blogspot.fi/2014/05/kayttamisen-taito.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin että kävit! Oli hauska tavata näin kasvoista kasvoihin. Keskustelutilaisuusidea hautuu, jotain tästä varmasti vielä syntyy.

      Poista