tiistai 4. marraskuuta 2014

Terveisiä Göteborgista, Remfabriken osa I




Lähdin perheen kanssa yhdistetylle tutkimus- ja lomamatkalle, pääkohteina kaksi pientä pitsitehdasmuseota. Koitan selvittää minkälaisia mahdollisuuksia on järjestää "elävä museo", jossa pitsikoneet ovat toiminnassa (blogin pitsilukijat muistanevat mäntsäläisen pitsitehtaan, jonka koneet pitää pelastaa - siltä rintamalta ei uusia tietoja, mutta tutkin museointimahdollisuuksia). Minut otettiin ihanan lämpimästi vastaan Göteborgin kohteessani eli Remfabrikissa, sain upean opastetun kierroksen ja pääsin keskutelemaan myös toimivan konemuseon pyörittämisestä.




Remfabrik on kolmikerroksinen remmitehdas joka on museoitu sellaisena kuin se oli 11.11.1977 kun toiminta loppui. Toimiston pöydällä on vielä papereita vuodelta -77 ja tehdashallin kalenteri on jäänyt tuohon päivämäärään. Tehdas ei kuitenkaan edusta tyypillistä 70-luvun interiööriä, vaan paljon aikaisempaa aikaa. Tehtaan vanha omistaja ei halunnut uusia mitään viimeisinä parina-kolmena vuosikymmenenään (ehkä nuukuuttaan), ja vuosikaudet ennen tehtaan lopettamista paikalliset työsuojeluviranomaiset katsoivat vanhanaikaisia olosuhteita läpi sormien, sillä toiminnan arveltiin loppuvan jo piankin – vuosi vuoden jälkeen.

 

Koneista osa on 1910-luvulta ja uudemmatkin 1950-luvulta. Tosin museo on jälkikäteen hankkinut kokoelmiinsa vielä vanhempia tekstiilikoneita kuten 1700-luvun passementti-kutomakoneen (sen tuotteita ylläolevassa kuvassa)! Siihen oli juuri etsitty varaosia Saksasta, joita löytyikin. Pitsikoneosasto on myös jälkikäteen saatu, pitsikoneista lisää seuraavassa jaksossa.



Remmitehtaassa tehtiin kaikenlaisia remmejä ja nauhoja, päätuote olivat jämäkät voimansiirtoremmit ja luonnollisesti tehtaan koneita pyörittivät omatekoiset remmit (kuvassa yllä). Kulta-aikaa oli kai 1930-luku, sitten hiljalleen alettiin siirtyä erilaiseen voimansiirtotekniikkaan, joka ei vaatinut remmejä ja niin tuotanto hiipui. Vanhan omistajan kuollessa töissä oli enää 4 tai 5 naista, kun kulta-aikoina väkimäärä oli reilusti kymmenkertainen. Tehdas museoitiin, kiitos aktiivisten vapaaehtoisten, ja talo on suojeltu joten mitään muuta kuin museo ei rakennuksessa oikein voi ollakaan – onneksi. Alue on nimittäin kallista ja muutoin uhkana olisi purkaminen ja jonkin kalliin pilvenpiirtäjän pykääminen tehtaan tilalle. Kunta hoitaa vuokran, yhdistyksen vapaaehtoiset museon.

 
Museo on auki maanantaisin puoli kuudesta yhdeksään, tai sopimuksen mukaan ryhmille, jota kautta tuleekin suurimmat kävijämäärät. Museon yhteydessä on museokauppa, jossa myydään kaikenlaista museon koneilla tuotettavaa; nauhoja, pitsejä ja pyyheliinoja. Mm. perinteiset puuvillaiset pakettinarut ovat suosittuja lahjapakettien käärimiseen, pitsit taasen eivät valitettavasti kovin myyviä tällä hetkellä. Ihme kyllä – olisin luullut että Lantliv-maassa romanttisella pitsillä olisi vientiä, mutta ehkä maalaisromanttinen kansanosa ei löydä tehdasmuseoon?

 Remfabrikin nyöreistä voi taitava ommella mm. hattuja!

Omista ostoksistani raportoin myöhemmin…

2 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoinen juttu kaikenkaikkiaan! Toimiva pitsimuseo olis kyllä huippujuttu! Tuo käymänne museo on kyllä erittäin mielenkiintoisen näköinen paikka. Yllättävää ettei pitsiä niin osteta kuin luulis. Itse olisin tarvinnut tummanruskeaa pitsiä ihan muutama päivä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että muitakin kiinnostaa - minusta nämä koneet ja koko museo kaikkineen on fantastisen kiehtova.

      Museon väki muuten sanoi, että mustalle pitsille olisi vientiä, ja he suunnittelivatkin sellaisen tuottamista.

      Poista