keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Syksyn look

 Päivitin vaatekaappini syksyyn, vaihdoin sekalaiset henkarit ihaniin ystävältä lahjaksi saatuihin virkkauspäällysteisiin puuhenkareihin. Mummosöpöys yhdistyy kätevyyteen!

MMMadethis-blogissa meikäläisen uusi fantastisen hieno hattu!
Sain sen jo keväällä, mutta sitten tuli pian niin lämmin että vasta nyt olen kunnolla ottanut käyttöön.

 Tukholmalaisen kierrätysmyymälän peilissä, 
en ostanut kuvan hienoa 50-luvun käsilaukkua vaan sen sijaan vyön.

Toinen syksyn uutuusvaate on  petroli-valkoisesta tweedistä ompelemani hame-viitta-kombo. Piti saada jo kevääksi valmiiksi, mutta tulihan sentään syksyksi! Tämä yhdistelmä pääsi käyttöön ensimmäistä kertaa Burdan Käsityöristeilyllä, ja mm. Beyond Retron tyylikäs myyjä kehui sitä vallan ylitsevuotavasti. Asiakkaille lirkuttelu taitaa kuulua siellä palvelukonseptiin, mutta joka tapauksessa tuntui oikein kivalta :)

Vuori on silkkiä, jonka tilasin kotimaisesta nettikaupasta, kun Eurokankaasta eikä Villisilkistä löytynyt sopivaa väriä. Vuori maksoi noin kolme kertaa enemmän kuin päällykangas, mutta alan kallistua siihen mielipiteeseen että niin asian kuuluukin olla. Kunnon silkkivuorin kanssa jopa pahvikin laskeutuisi kauniisti!

 Keepin vuori paksua kreppisatiinia (satiinipuoli nurjalla, kreppipuoli näkyvillä).

Hameen hattaranvärinen silkkipongeevuori. 

Keepin vyönkolot tein napinläpityyliin, ja olen tyytyväinen siitä miten ne onnistuivat.

9 kommenttia:

  1. Ihana!
    Tuossa siluetissa on jotain todella viehättävää.
    Haluatko vinkata mitä kaavaa käytit vai teitkö kaavasta asti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen jo vuoden-puolitoista ollut aivan intona viitoista, keepeistä, ponchoista ja isoista huiveista. Supersankarifiilis kohtaa 60-luvun hienostorouvan = täydellinen tyyli minulle. Kokeilin pidempääkin hametta, mutta huomasin että se vaatisi viitan kanssa hyvältä näyttääksee myös pidemmän käyttäjän.

      Viitan kaava on omasta päästäni, se tosin on lähinnä ympyrä johon on laitettu huppu ja vyö. PItää ottaa enemmän kuvia, joista näkyisi malli paremmin.

      Poista
    2. Enemmän kuvia, kannatan! Yhdistelmänä, erikseen... Tätä siluettia tekisi mieli itsekin kokeilla ;)

      Poista
  2. Mahtava viittasysteemi! Itse en yksinkertaisesti osaa käyttää viittoja tai keeppejä - tai no, näytän niissä omasta mielestäni ihan pöljältä, mistä lie johtuu. Tuo sinun asusi on kertakaikkiaan upea.

    Nerokas hattu, myöskin - mahtava tila nutturalle. Eikös se aina ole mukamas niin, että hatut "pilaavat" kampauksen. Tuossa Kuuran hatussa koko asetelma on käännetty päälaelleen. Arvostan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna viitalle mahdollisuus – tuntuu ihanalta, kun ympärillä huiskahtelee. Olet vieläpä pitkä, voisit varmaan käyttää pitkiä viittoja näyttämättä tatilta!

      Hatusta olen niin onnellinen. 1900-luvun parhaat hattuvuosikymenet olivat lyhyen tukan aikaa, eikä valmista mallia pitkähiuksiselle ole (ainakaan jos pitää hiukset kiinni). Jote ainoa ratkaisu oli suunniteluttaa oma malli.
      Suosikaa Kuuraa, hattuhuolenne poistuvat!

      Poista
  3. Upea viitta-asu! Itse en voisi käyttää tämän mallista yläosaa, mutta hieno ihailla sellaista jonkun toisen päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin viitta- tai keeppimallisen jutun sopivan lähes kaikenmuotoisille, no ehkä hyvin harteikkaalle mutta lyhyelle se olisi hankala. Mutta muutenhan se on lähes imartelevin vaate mitä keksiä voi :D

      Poista
    2. Olen harteikas ja tällä hetkellä myös rintava, ja vaikka olen joitain keeppejä sovitellut, jotenkin ne saavat minut näyttämään epätasapainoiselta... Ehkä en vielä ole löytänyt sitä oikeaa?

      Poista
    3. Se oikea odottaa vielä löytymistään!

      Poista