perjantai 8. heinäkuuta 2011

Ihmeellisiä löytöjä ilmaiseksi


Tiedättehän sisustuslehtien kliseen "löysin tämän aarteen roskalavalta"? Ja kuitenkin yleensä roskalavalle kurkatessa paljastuu vain likaisia lautoja ja ehkä jokin hajonnut lastulevykaappi. No, nyt olen päässyt tässä viimeisen kuukeuden aikana tekemään tuttavuutta aarre-roskalavan kanssa. Kuvan sovitusnuken (jalkoineen!) lisäksi olen kantanut työhuoneelle mm. ehjän leikkikehän (erittäin hyödyllinen kapistus ompelevalle äiskälle), ehjän pitkän räsymaton ja 50-luvun hatturasian. Sovitusmadamen sari löytyi eräältä toiselta roskalavalta, sitä on vissiin käytetty verhona haalistumista päätellen, mutta ne tekevät mielestäni kankaasta aikas tunnelmallisen.

Onkohan lukijoiden joukossa kangaspuilla kutojia? Voisiko tämä olla käsin kudottu? En ainakaan keksi miten kultalanka olisi voitu koneella kutoa kankaan joukkoon niin, että lanka kääntyy kuvion reunassa. Tai ainakin yleensä vastaavissa kuvioissa lanka katkeaa kuvion reunassa. Loimi on jotain tekokuitulankaa, aivan ohuenohutta, ja kuteet varmaan viskoosia tai silkkiä, aika löyhäkierteistä.



Vielä lisäkuva koristeellisesta reunasta. Olenkohan koskaan maininnut, että olen suuri bollywood-fani? Löytösari tuo mieleeni Madhuri Dixitin puvun elokuvasta Devdas. Kaahe Chhed moha...

4 kommenttia:

  1. No, mä löysin kerran Kierrätyskeskuksesta fukuro-obin jota luultiin pitkäksi, kapeaksi pöytäliinaksi... :D

    VastaaPoista
  2. Sniff, mistä tommosia roskalavoja löytyy? Minäkin haluan tehdä roskalavalöytöjä t: entinen roskisdyykkari, nykyinen kirppisluuta

    VastaaPoista
  3. Tämä ihmeroskalava on ollut meidän kerrostalon pihalla, remonttihommien takia joitakin kellarikomeroita on tyhjätty ja niissä näkyy haudotun vaikka millaisia aarteita. Esim. tuosta sovitusnukesta olisin mielelläni maksanutkin. Naapuri taas löysi samalta lavalta pari Riihimäen lasin kymmenen litran lasipönttöä - ihmeroskalava kertakaikkiaan!

    VastaaPoista