sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Vintagepitsi-ihanuus

 
Ihan naapurissa, parin korttelin päässä, oli ihana vanhojen vaatteiden liike Garbo Vintage. Valikoima oli hyvällä maulla valittu ja taiteellisesti esillepantu. Harmi kyllä liike ei menestynyt, ja myi kaiken pois 50% alennuksella toukokuun loppuun mennessä. Kävin viimeisenä aukiolopäivänä kurkkaamassa, josko siellä olisi vielä jotain ostamisen arvoista. Ja löytyihän sitä.



Lähes käyttämättömältä vaikuttava pitsiliivi on kauppiaan mukaan 30-luvulta. Se on tehty yhteen ommelluista hienoista puuvillaisista pitsinauhoista (Leavers), ja siinä on nauhojen asettelulla ja parilla muotolaskoksella saatu aikaan imartelevasta kurveja myötäilevä muoto. Eräässä saumassa on kokolappu, jossa lukee 44, muuten olisi vaikea tietää onko liivi jonkun taitavan kotiompelijan vai tehtaan tuotos.



Liivin lisäksi ostin käsineet, 1940-luvun kengät ja hattuneulan. Ehkä ihan hyvä, että liike lopetti,  itsekurini on hyvin hatara kauniiden vintagevaatteiden suhteen!

2 kommenttia: