tiistai 16. lokakuuta 2012

Tutkijan turinaa


Olen viettänyt viime viikkoina paljon aikaa Brages Pressarkivissa käyden läpi Vaasan teollisuus- ja talouselämäkansioita viime vuosisadan alusta alkaen. Varsinainen tiedon kultakaivos! Bättre än internet. Vasa Spetsfabrik esiintyy lehtileikkeissä kiitettävän usein. Nyt olen päässyt juuri alkavalle 1950-luvulle. Tämä on kuin aikamatkailua, olen aina arkistosta poistuessani aivan pölähtänyt, kun löydän itseni taas 2010-luvulta.

Suosikkiaikakauteni oli 20-luvun loppu ja 30-luku. 1910-luku oli raskasta luettavaa, koska Vasabladet ei ollut päivittänyt itseään uudelle vuosisadalle vaan käytti lähes koko ensimmäisen vuosikymmenen fraktuurakirjasimia. Luen kyllä ruotsia OK, mutta vanhahtava ruotsinkieli fraktuuralla on jo kestokykyni äärirajoilla. 1920- ja 30-luvuilla pitsi oli muotia, pitsitehdas ajan hermolla ja Vaasan talouselämä muutenkin ilahduttavan vilkasta. Uusia tehtaita perustettiin harva se päivä, erilaisia messuja ja tapahtumia piisasi ja tulevaisuus näyttäytyi valoisana. Talous kyllä kärsi lamasta 30-luvulla, mutta se pitsiverhojen kysyntä pysyi tasaisena (tämän kertoi Vasabladetin mahtava vuotuinen teollisuuskatsaus, jossa pitsiteollisuus oli yhtenä alana). Sitten tuli 40-luku, sota ja pula. Ei mitään herkkuaikaa pitsiteollisuudelle, ja lehtien painomustekin oli jotain tuhruista korviketta.

1950-luvun tiedän olleen huippuaikaa pitsitehtaille, pitsiä olisi ostettu enemmän kuin ehdittiin koneista ulos veivata. Odotankin kiinnostuneena, näkyykö se lehtiartikkeleissa. Harmi kyllä Vasabladetiin ja pariin muuhunkin lehteen pitsitehtaasta ylistyksiä usein kirjoittanut nimierkki WS edesmeni jo 40-luvulla, joten Vasa Spetsfabrikin hienoutta ei enää julisteta niin usein kuin edellisina vuosikymmeninä. Sain muuten selville, kuka WS on, mutta kerron sen vasta kirjassani…





ps. vanhempani ovat historiantutkijoita, ja heidän tutkimansa parisataa vuotta sitten kuolleet henkilöt olivat lapsuuteni päivälliskeskusteluissa mukana kuin jotkin hieman kauempana asuvat sukulaiset. En olisi koskaan arvannut, että minusta itsestäni tulee samanlainen. Mutta näin kävi; mm ilahdutin perhettäni pari päivää sitten illallispöydässä pitkällä monologilla nimimerkki WS:n henkilöydestä ja suhteista pitsitehtaaseen. Peirytyyköhän tämä Pikku Onnettarellekin?

4 kommenttia:

  1. No mahtaako se nyt niin huono perintö olla, jos tuo tapasi periytyy Pikku Onnettarellesi. Eikös tuo menneisyyden henkilöiden tähän päivään elävöittäminen ole hieno juttu, aika harva meistä siihen pystyy.

    VastaaPoista
  2. Kyllä näinkin! Mielummin toki annan historiantutkijan uran Pikku Onnettarelle perinnöksi kuin taipumukseni aamu-unisuuteen, mutta ei tämä kaikkein hlpoin tapa ole elantoaan ansaita - tosin varmaan myös yksi hauskimmista.
    Toivottavasti onnistun elävöittämään pitsitehdashistorian päähenkilöt kirjassakin! Pitääkin muistaa laittaa kiitokset vanhemmille kirjan esilehdelle, kun siihen pisteeseen pääsee.

    VastaaPoista
  3. Täällä toinen vanhempi :-) Mahtaakohan Pikkku Onnetar joskus lausahtaa monologin alkaessa, että "voisitko antaa ruokarauhan". Niin teki tätinsä, kun hänen isänsä veti henkeä sanojen "Snellman kirjoitti että" jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopas sentään, onpas teräväkileinen täti :D

      Poista