lauantai 19. toukokuuta 2012

Anders Lassfolkin mallikirja osa II

Siroa pitsiä ohkaisista langoista. Ihan nukkekodin mittakaavassa! Barmen-koneella tehtyä pitsiä, joka lähestyy jo siron Leavers-pitsin herkkyyttä.
 
 Pitsikulmia ja -neliöitä, varmaan tynnynpäällisiin kiinnitettäviksi.


"Tekosilkkisiä" pitsejä, taitaa olla viskoosia..? En viitsi irroittaa lankaa polttokoetta varten.


Kaksi mallia, jotka nerokkaasti simuloivat käsintehdyn pitsin takaisin tulosuuntaansa kääntyviä lankoja. Koneella tehdessä langat eivät voi liikkua kuin sivulle ja eteenpäin, taaksepäin käntyminen on mahdotonta. Nämä kaksi pitsiä on suunniteltu hienosti niin, että näyttää kuin langat kääntyisivät taaksepäin, vaikka ne eivät sitä teekään.


Tästä olisi vaikea sanoa, onko tehty käsin vai koneella, jos löytäisi sen jostain muualta kuin mallikirjasta. Mutta yläreunan lankaa poimuttamalla sen voi selvittää.
Mielenkiintoinen, minimalistinen kuviointi!


Vasemman sivun verkko olisi hauskan moderni pitsisomiste tänäkin päivänä. 
Kävisi myös kirjonnan pohjaksi.


Ihan kirjan loppusivuilla on muutamia aika villejäkin väripitsejä. Kaksiväriset ovat vielä ihan jees, mutta kolmi- tai neliväriset eivät ole oikein ... hmm, tyylikkäitä.

3 kommenttia:

  1. Kiitos kakkos-osasta! Nuo voisi ihan syödä! Saadapa jostain noin ohuita pitsejä!
    Pitsit ovat ihana keksintö.

    VastaaPoista
  2. Sinun pitsitietämyksesi on kyllä aivan uskomaton! Olen lukenut blogiasi pitkään mutta en ole tainnut aikaisemmin kommentoida. Nyt on ihan "pakko", kun joskus löysin kirpparilta Anders Lassfolkin pitsiä alkuperäisessä pakkauksessaan 10 metriä. Kirjoitin siitä blogiinikin tuolloin http://martanblogi.blogspot.com/2010/04/kukkalapaset-ja-pitsia.html. Käyttöä en ole vieläkään keksinyt kyseiselle pitsille :-)

    VastaaPoista
  3. Kirsti, tämä mallikirja on kyllä aivan syötävän hyvä!

    Tanja, kiitos kehuista ja linkistä! Ei hyvää pitsiä kannata hätäillen käyttääkään, luultavasti vastaavaa ei löydä enhää. Joten mieti kaikessa rauhassa hyvä käyttökohde :D

    VastaaPoista