maanantai 6. joulukuuta 2010

Joka tyypin kaavakirja II -arvonta



Kaavakirja kakkosen on lupailtu saapuvan painosta tällä viikolla (jos kirja ei kohtaa yllättäviä viivästyksiä). Tämän kunniaksi julistankin Pitsiblogin jouluarvonnan, jonka voittaja saa lähes höyryävän tuoreen uuden Joka tyypin kaavakirja II:n. Arvon voittajan viikon päästä, 13.12.! Osallistuaksesi laita kommenttiin nimesi ja jotain minkä kautta sinut saa kiinni. Lisäksi, ensimmäistä osaa käyttäneet, kertokaa mikä ohje on ollut suosikkiohjeenne!

Paituliohjeeseen ei mahtunut kuvituskuvaa, vaan koska olin jo ehtinyt piirtää sen niin pääsköön se esiin tätä kautta.

PS. Pellavahelma-blogissa tyylikäs herkkuarvonta/kilpailu, vilkaiskaa sitäkin!

29 kommenttia:

  1. No, yritetään josko onnetar olis suosiollinen. Jos voitto kolahtaa kohdalleni, niin ilmoittele Tiina.P:lle hänen kautta saan palkinnon :).

    VastaaPoista
  2. Miessukupuolen edustajana sopivia kaavoja oli vähän vähemmän, mutta armyhousujen kaavalla puuvillapellavasta tekemäni olohousut kotikäyttöön ovat olleet niin kovalla kulutuksella, että kuluvat jo puhki sieltä ja täältä. Suosikkiohjeeni on siis se. Vaikka kyllä se perushupparikin oikein mainio oli :)

    Kiinni saa s-postilla:
    etunimi.sukunimi@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa. Oma suosikki kaavani oli kellohameen kaava, sillä tein ensimmäisen onnistuneen kellohameeni. Kiitos siitä! :)

    s-posti on laura-ai@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Ooh la laa :) Mainio arvonta. Ensimmäistä kirjaa olen vain selaillut kaupassa mutta olisihan se hauska saada tämä kakkonen omaan kirjahyllyynkin.

    VastaaPoista
  5. Arvonnassa mukana! Eka kirja on hyllyssä, mutta kovin vähän on tullut ommeltua. Ompelukone ja minä ei olla viime aikoina oltu ystäviä...mutta siitä kirjastahan voisi löytyä se mekkomalli sille sille ihanalle pellavankankaalle, jonka löysin messuilta...

    VastaaPoista
  6. Minä olen käyttänyt kaavakirjan ykkösosaa opetuksessa paljon. Eniten meillä on käytetty varmaankin hupparin kaavaa, mutta kaikki kaavat ovat varmaan olleet käytössä. Itse tulee valitettavan vähän enää ommeltua, mutta löysien housujen kaavaa olen käyttänyt. kovasti odotan kakkososaa. Se tulee taas kulumaan tuolla töissä.

    VastaaPoista
  7. Jeeeeeeee! Osallistun mielelläni!

    VastaaPoista
  8. Ensimmäisessä kommentissa mainittu Tiina P. kokeilee myös itse onneaan. :) Ihania nuo sun kuvitukset, pidän tuollaisesta luonnosmaisuudesta ja värityksen keskeneräisyydestä!

    VastaaPoista
  9. Minut saa kiinni blogini tai spostini harmaataarkea@luukku.com kautta. Ja parasta antia kirjassanne on ollut valikoima vinkkejä, joilla kaavojen kokoja on voinut fiksata itselleen sopivammiksi ja muutenkin semmoinen muokkauspuoli. Kirpparivaatteiden uudistaminenkin onnistuu.:)

    VastaaPoista
  10. Mä annoin ekan kaavakirjan lahjaksi ompeluharrastusta alottelevalle siskolle. Mun lemppari siitä on kellohame, siskon lempparia en tiedä.
    Mun sähköpostiosote: hiljanoma@gmail.com

    VastaaPoista
  11. On kyllä molemmat kirjat hankintalistalla, joten arvonta onkin oiva mahdollisuus saada toinen! Yhteyttä voi ottaa tiukupuu@gmail.com :)

    VastaaPoista
  12. Olenkin tätä kirjaa jo odottanut :)
    Olen tehnyt ohjeista kaikki hameet sekä silkkisen juhlatopin 3x (2 puolipitkillä hihoilla ja 1 puhvihihoilla).
    Seuraavaksi housuja ajattelin...
    LEmpparia en osaa sanoa tarkalleen, hameet kumminkin :)

    VastaaPoista
  13. Ehdottomasti osallistun arvontaan!! :) Ja kiinni saa osoitteesta elinakynnysmaa@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Ensimmäinen kirja minulla jo on, joten haluan tämänkin! En ole kovin paljon vielä ehtinyt ohjeilla ompelemaan, joten en osaa suosikkia nimetä.

    VastaaPoista
  15. Hei, löysin blogiisi sattumalta. Osallistun arvontaan, minut saa kiinni osoitteesta kasityoperhonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Jee! Arvontaan! Minut saa kiinni sähköpostista (postijaanalle@yahoo.com). Ykkösosasta olen tehnyt muutaman hameen ja hupparin; tykkäsin!

    VastaaPoista
  17. Osallistun arvontaan. Ykkösosa oli mielestäni oikein hyvä kokonaisuus. Kiinni saa sähköpostilla nea.makkonen@wippies.com

    VastaaPoista
  18. Ompelen paljon ja koska kroppani on oudonmallinen, joudun paljon muokkaamaan kaavoja. Tuo aurinkokelloidea puseronkaavan muokkaamiseksi oli aika ihana, joten haluan osallistua arvontaan. Sähköpostiosoite on Mooselein@yahoo.co.uk (Suvi)

    VastaaPoista
  19. Arvonnassa mukana! Mielenkiinnolla odotan tuota kakkososaa. Ensimmäisen kirjan kaavat ovat vasta toteutuslistalla, joten kivoimmasta kaavasta en osaa vielä sanoa. Sähköpostilla tavoittaa...

    VastaaPoista
  20. Ensimmäisestä osasta olen itselleni ommellut valmiiksi asti vain shortsit. Eniten olen käyttänyt kirjaa edellisessä duunissa oppilaiden kanssa. Siellä tehtiin monen monta fleecehupparia :)..

    Jos onni potkaisee: minyaweb@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Oi, haluan ehdottomasti osallistua! Olen aivan aloitteleva ompelija, mutta inspiroidun aina hetkessä kaikesta uudesta ja kiiltävästä. Pitsikirjaa sen sijaan on selattu sitäkin ahkerammin, sain sen ensimmäisenä äitienpäivänäni :) Sähköpostini on virve.leppanen@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Arvontaan !
    sähköpostista saat kiinni kikkaster miukumauku gmail piste com

    VastaaPoista
  23. Tätä olen odottanut koko syksyn. Paha vain, etten pääse sitä oppilaiden kanssa enää tänä syksynä käyttämään.

    Koulussa suosituin ohje on ollut huppari eri muunnoksineen. Itse olen tehnyt useamman kuin yhden perustrikoopaidan sekä itselleni että joukolle lähisukua.

    neatandprecise@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Hienoa, että kirja saa jatkoa! En ole itse käyttänyt ekaa, mutta ole nähnyt sitä käytettävän ja hyvin toimii.

    VastaaPoista
  25. Mielellään kyllä tuollaisen palkinnon voittaisi, uusia ideoita ompeluun. Ensimmäistä osaa en ole käyttänyt, mutta kaupassa sitä joskus ihaillut.
    himalainen@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  27. Hei! Mummo mukana arvonnassa. Sähköpostii mummohelminen@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Yksi lippu arvontaan, kiitos. S-posti on totoro_tsukamori at yahoo.com

    VastaaPoista
  29. Ooh, uusi kaavakirja! Ykkösosasta olen käyttänyt eniten t-paidan ohjetta. Sähköpostini on pikkukatti ät gmail.com

    VastaaPoista