maanantai 12. elokuuta 2013

Uusia asukkaita vaatevarastoon

Täysin odottamatta ja suunnitelman ulkopuolelta vaatetankooni muutti kaksi uutta vaatetta. Tälle on kylläkin järkevä selitys (kuten aina...). Isoäitini täytti 90 vuotta, ja ilahdutaakseni häntä keksin ommella hänelta saamastani vanhasta hameesta itselleni juhla-asun. Hame oli alunperin ollut juhlamekko, jota isoäitini käytti tiettävästi 15-vuotiaana. Myöhemmin se oli pätkäisty hameeksi. Materiaali on viskoosia, ihan viskoosin kaupallisen käytön alkuajoilta, 30-luvulta siis. Ihmeen kestävä materiaali! Joitakin säilytyslaskosten taitteiden aiheuttamia kulumareikiä oli, mutta pääosin oikiein siisti, eikä kangas peloistani huolimatta ratkennut käytössäkään hitusiksi.

Kuvassa näjyvä kukkapaita on tämän päälle 70-vuotiaan mekon uusin inkarnaatio. Suunnitelmanani oli pukea paita pilkullisen hameen kanss, mutta yhdistelmä oli mahdoton. Ompelin sitten kiireessä hameen kaveriksi mustan pellavaisen kynähameen, toiseksiuusimman Suuren Käsityön kaavalla.

Joten nyt on kaksi uutta vaatetta kaapissa, tosin positiivisena vähennysuutisena kolme kangasta poistunut kangasvarastoista! (Siis hamekangas, paitakangas ja hameen vuorikangas).

Isoäiti oli muuten kovin hyvillään mekkonsa uudesta muodosta!

5 kommenttia:

  1. Tuosta paidasta kannattaisi näyttää myös lähikuva.:-)

    VastaaPoista
  2. Siis kommentoijana piti olla Nimetön Rimmu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmentävä identiteettikriisi :D juu, koitan ottaa tässä joskus lähikuvankin. Kaunis kukkaprintti, joka on häkellyttävän muodikas.

      Poista
  3. Varmaan isoäitisi tosiaan on iloinen, että arvostat vanhoja materiaaleja ja iloinen myös kädentaidoistasi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Olen saanut häneltä paljon vanhoja, ihania, hyvin tehtyjä vaatteita ja asusteita, mikä onni että hän on säilyttänyt ne.

      Poista