Iloisia postiyllätyksiä & arvontalupaus

Edellinen viikko oli kirjan julkaisun lisäksi erinomainen postiviikko. Ensinnäkin suloiset nahkanapit & hieno kortti. Huomatkaa neliönmallinen nappi, en ole nähnyt tuollaista nahkanappia ennen! Kiitos!

Sitten herkullinen suklaaonnittelu kirjan valmiiksi saattamisesta  - meni parempiin suihin kuvaamatta - (kiitos Tiina!) ja lopuksi hämmästyskummastusta yhtä lailla kuin ihastustakin aiheuttava löytö ystävältäni Ruppu Räätäliltä:

Anders Lassfolkin pitsiä tamperelaisesta kangaskaupasta! Häh!?!? Mistähän näitä on löytynyt ihan kaupan pitsilaariin riittävä erä? Kun haastattelin Lassfolkin jälkeläistä, hän muisteli kapeita vaaleanpunaisia pitsejä, joita käytettiin äitiyspakkauksen vaatteisiin. Näitä pitsejä tuotettiin kilometrikaupalla.

Sitten lupaukseen!
Kunhan blogin lukijamäärä saavuttaa 150, pidän blogiarvonnan. Palkintoja kaksi: Hyvän mielen vaatekaappi -kirja & todella kaunis iso pitsiupotuksin koristettu pöytäliina (jotain sekä pitsi- että yhteiskunnallis-tyylillisistä asioista kiinnostuneille lukijoille!). Pari ennakkokuvaa pöytäliinasta

Fasaani Antiikista löytynyt kaunis käsityönä tehty liina, joka ansaitsee päästä paraatipaikalle jonkun pöydälle tai josta taitava ompelija tekee maailman kauneimman kesämekon.

Lassfolkin alusvaatepitsejä

Sain tässä joku aika sitten huipun lahjan Viiniä ja villasukkia -blogin Elinalta: kaksi korkkaamatonta pakkausta Anders Lassfolkin pitsiä. Ihania! Pitsit ovat viskoosia, ja väriltään hiukan persikkaan viettävää vaaleanpunaista. Elina veikkasi niitä alusvaatepitseiksi, ja olen samalla kannalla (ensin arvelin lastenvaatepitseiksi, mutta ei sittenkään ole käytetty "tekosilkkisiä" pitsejä lastenpukimiin). Niistä on varmaan ommeltu somistuksia charmeuse-neuloksisiin alusmekkoihin ja -housuihin, joskus tuossa 30-50-luvuilla.

Kurkatkaa Elinan Mielitty-koruja ja laukkuja!

Pitkällä tähtäimellä suunnitelmanani on tavalla taikka toisela järjestää Suomeen teollista pitsinvalmistusta esittelevä museo. Säästän nämä sinne, ja otan ilomielin vastaan muitakin pitsiteollisuudenn historiaan liittyviä tavaroita!

Terveisiä vaihteeksi Turusta

... jossa sain tänään haastatella erästä Lassfolkin pitsitehtaan perillistä. Hyvin mielenkiintoista! Sitäpaitsi Turku on viehättävä kaupunki, jossa pitäisi varmaan käydä useammin.

Mutta keskustelun kuluessa selveni jälleen, miksi pitsitehtaat yksi toisensa jälkeen lopettivat. Pitsimarkkinat kertakaikkiaan kutistuivat niin pieneen murto-osaan aiemmasta, että mitään ei ollut tehtävissä. Viimeistään 1980-luvulla oli selvää, että kyseessä oli ns. "auringonlaskun ala", eivätkä isommat pitsitehtaat olisi voineet selviytyä, vaikka olisivat seisseet päällään. Lassfolk suuntautui nauhoihin, ja selvisi sitä kautta paremmin kuin eräät muut (ja lopulta myytiin nauhavalmistaja Inkalle).

Näin asiat vääjäämättömästi etenivät, globaali talous ja kulutustottumusten muutos syinä. Minun kannaltani ongelmaksi muodostuu, miten kirjoittaa tästä aiheesta kirja, joka ei ole pohjattoman melankolinen!

Barmen-pitsikoneen anatomia

 Kun pääsin katsomaan pitsikonetta oikean pitsikonemestarin kanssa, sain aivan uudella tavalla käsityksen sen toimintaperiaatteista. Lassfolkin pitsitehtaalla on siis ollut pääasiassa Barmen-tyyppisiä pyöreitä pitsikoneita (sekä paljon erilaisia nauhakoneita, joista en vielä tiedä juuri mitään). Näitä barmen-pitsikoneita oli tehtaalla kahta tyyppiä:  mittelstick ja feinstick, joista ensimmäinen - esimerkkipitsi kuvassa vasemmalla-  teki karkeampia pitsejä, ja jälkimmäinen - kuvassa oikealla - sirompia. Barmen-koneet keksittiin Saksassa, joten monet koneen osien ym. nimitykset pohjaavat saksaan.

 Tässä pitsikone museon varastossa, mittelstick-tyyppiä. Huomaatte, että kyse ei ole mistään heppoisesta vempeleestä. Kuten on jo tullut pariinkin kertaan mainittua, pitsin valmistaminen ei ole keijukaisten herkkää puuhastelua, vaan kovaäänistä teollisuutta. Sain itseni suhrattua koneöljyyn, kun koitin selvittää koneen salaisuuksia.

 Barmen-koneessa on puolia, jotka on järjestelty pareittain. Tässä koneessa oli 48 puolaa, se on  keskikokoinen. Puolia voi olla jopa yli sata, mutta puolien lisääntyessä kasvaa myös koneen halkaisija. Puolat voivat kiertää koko ympyrän toisiaan kierrellen, ja niiden kierähdykset saavat aikaan pitsin lankojen risteämisen. Pitsi kerääntyy putkilomaisena ylöspäin, ja veitsennäköiset kapineet (joita myös kutsutaan nimellä kniv = veitsi) napauttavat joka liikahduksen jälkeen pitsiä niin, että siitä tulee ryhdikästä. Punainen lanka etualalla on "eisengarn" välilanka, joka pitää pitsiputkilon koossa valmistuksen ajan, mutta vedetään lopuksi pitsistä pois, jolloin putkilo aukeaa. Eisengarn on liukasta, jotta se olisi helppo vetää pitsin lomasta pois.

 Tällä kapistuksella saadaan ronkittua lanka esim. lankarullan vaihtamisen jälkeen oikeaan paikkaan.

 

Jaqcuard-reikäkorttisysteemi ohjaa puolien liikkeitä. Jos kortissa on reikä, puola liikkuu, jos reikää ei ole, se pysyy paikallaan. Yleensä pitsimallit on suunniteltu niin, että tietyt puolat pysyttelevät paikallaan (esimerkiksi yleensä yläreunassa on 1 tai kaksi suoraa lankaa). Paikallaan pysyvään puolaan lanka pitää puolata tiukemmalle kuin ympäriinsä liikkuvaan puolaan.

 

Nämä tylppäpäiset koukut loksahtavat reikäkortin reikään, jos sellainen on, ja liikuttavat tikkua, joka liikuttaa puolan alustaa (noin yksinkertaistetusti selittäen, en osaa kaikkien osien oikeita nimiä). Jos koukku osuu pahviin, mitään ei tapahdu. Kyse on vain alle sentin liikahduksista, jotka saavat koko koneiston toimimaan ja nypläämään suorista langoista pitsiä.

 Häkkyrä, jonka ympärille valmis pitsiputkilo kietoutuu, oli nostettu pois koneen päältä. Se lepäilee kuvassa pitsimankelin päällä, jolla pitsi prässättiin siistiksi myyntiä varten.

Barmen-koneen kaavio löytyi täältä.

En olisi ikinä arvannut, että voin innostua jostain teknisestä laitteesta näin paljon. Jos olisin tiennyt kuinka mahtavia pitsikoneet ovat, olisin saattanut harkita koneinsinöörin uraa. Tai ainakin edes hiukan konetekniikan opintoja, niin että tietäisin vähän miten tälläisiä voisi korjata!

Pohdintaa Pietarsaaressa

 

Olin tänään aamupäivällä haastattelemassa Lassfolkin pitsitehtaan perustajan lapsenlasta, joka on ollut itsekin pitsitehtaalla töissä, ja opin taas valtavan paljon uutta pitsitehtaan toiminnasta. Kokonaisuus paljastuu vähä vähältä, palat loksahtavat yhteen, asiat tarkentuvat... tämä on jännittävää puuhaa. Kunpa saisin jotenkin kirjaan välitettyä kokemani löytämisen ilon!

Pietarsaaren keskustan kävelykatu on katettu söpön pastellisävyisillä laatoilla.

En ole oikein vielä varma kirjan rakenteesta, pitäisikö se jakaa lukuihin eri tehtaiden mukaan, vai eri toimintojen (siis esim. suunnittelu, myynti, tuotanto jne). Eniten tietoa minulla on Lassfolkin ja Vaasan pitsitehtaista, joistain pienemmistä taas en tiedä kuin kenties aloitus- ja lopetusvuoden ja omistajan nimen. Niistä ei oikein mitään mielenkiintoista saa puristettua.

Hostelli Liljan idyllinen piha.

Toinen kysymys on, että paljonko asiaa pystyy järkevästi käsittelemään yhdessä kirjassa. Olen haukannut aika ison palan, kun haluaisin käydä läpi pitsitehtaiden historian ja niiden merkityksen, mutta toisaalta myös pitsikoneiden teknisen puolen (ainakin pääpiirteissään). Kaikkia pitsikonetyyppejä ei tosin ole edes ollut suomessa käytössä, mutta kokonaiskuvan luomiseksi haluaisin sanoa niistäkin muutaman sanan. En siis (valitettavasti) ole mikään insinööri tai muutenkaan erityisesti teknisesti lahjakas, joten kuvailut jäävät pakostakin hyvin perustasolle, mutta saisi niistä kuitenkin käsityksen eri pitsikoneiden periaatteista.

Hostellin keittiössä on kaunis valo. Matkaliesi on btw mikron alla kaapissa,
sain hieman etsiskellä sitä.

Sitten kirjaan tarvitaan tietysti myös kauniita pitsikuvia - kun nyt tälläisestä aihepiiristä kirjoittaa, miksipä ei samalla käyttäisi itsestään tarjoutuvaa tilaisuutta tehdä kirjasta samalla silmänruokaa. Kenties tulevia keräilijöitä varten olisi kiva saada kirjaan mahdollisimman paljon esimerkkejä kotimaisten tehtaiden pitseistä (haastattelemani henkilö muuten mainitsi, että hän oli nähnyt jollain kirpputorilla myynnissä pitsejä Lassfolkin kääreissä, mutta osa oli ollut jotain ihan muita pitsejä... ja hän varmasti kyllä tunnistaa tehtaan tuotteet. Eli tarkkana, ostajat!).

 

Pietarsaareen kannattaa tulla maanantaina illansuussa, sillä silloin kaupunkilaiset myyvät torilla kaikenlaista. Kirppiskamaa, pullia, itsetehtujä käsitöitä, taimia... loistoidea!

Pietarsaaressa igen

 

Pietarsaaren vanhan tupakkatehtaan (nykyinen kaupungintalo) etupuolella on hurmaavan opettavainen Koulupuisto, sievät kasvirivit nimilappuineen ovat näin varhaiskesällä kauneimmillaan. Vanhan tupakkatehtaan takana taas on ihastuttava puutaloalue, jossa pastellinväriset pienet puutalot kurkkivat kukkivien omenapuiden takaa.

 

Mutta kukkia ja romanttisia puutaloja on muuallakin, ei niistä sen enempää. Pietarsaaren kaupunginmuseon varastossa sen sijaan on jotain ainutlaatuisen kiehtovaa: Lassfolkin pitsitehtaan vanhoja koneita! Jippii! Opin niistä tänään paljon eräältä 39 vuotta Lassfolkilla monttöörinä eli konemestarina toimineelta herralta. Ensimmäisenä esittelyssä "piano", eli reikäkortin rei'ityslaite. Keskellä näkyy ehjä, rei'ittämätön pahvisuikale.

Minulle oli yllätys, että museolla oli pitsikoneen lisäksi muitakin Lassfolkin tehtaan koneita. Puuttuu vain puolauskone langoille, niin voisi perustaa ihan pienen, yhden koneen tehtaan...

 

Valmis raportti, kuvion mukaisesti rei'itetyt jacquard-kortit on ommeltu yhteen. 

 

"Piano" etupuolelta. En älynnyt ottaa kuvaa, jossa kone näkyisi kokonaisuudessaan. Alhaalla on kaksi puista pedaalia, joilla korttia liikutetaan rei'ityksen aikana. Koneessa on kolme kosketinta, jolla reiät tehdään. Telineessä näkyy paperi, jossa on kuvattu pitsin kulku ruutukaaviona, ja sitä seuraten reiät pisteltiin koskettimilla.

 

Lähikuva "nuoteista". Samoja kuvioita piti tehdä usein uudelleen, sillä kortit kuluivat koneissa pyöriessään. Minua opastanut herra arveli tämän koneen olevan 30-luvulta. Se oli edelleen toimintakunnossa, wau!

 

Gustav Hinnin konepajassa tehtiin siis hyvää laatua. Pisteet sinne!

 

Seuraavaksi sitten itse pitsikone. Luulenpa hyvinkin päässeeni jyvälle sen toimintaperiaatteesta, vaikka en ihan vielä rohkenisikaan ruveta sitä ronkkimaan. Lassfolkin tehtalla oli kahdeksan vuoden harjoitteluaika, ennenkuin pääsi konemestariksi - kertoo jotain näiden koneiden monimutkaisuudesta!

Pietarsaari II

Yövyin Pietarsaaressa Lilja-nimisessä hostellissa, johon olin hyvin tyytyväinen. Kuvissa on hostellin kahvila, joka kuten kaikki huoneetkin, on sisustettu 1950-luvun huonekaluilla. Entiseen talliin sisustetussa huoneessa tunnelma oli kuin rauhallisella kesämökillä.

 Shallow is the new -blogin Ria oli joskus kauan aikaa sitten suositellut minulle täkäläistä Blossom-sisustus- ja muun söpöystavaran kauppaa. Ja aikas hurmaava se kyllä olikin. Harmi vain, että en ehtinyt sovittaa yhtään myynnissä olleista ihanista pitsivaatteista, kun osuin kauppaan vain vartti ennen sen sulkemista. Ostin sentään puisen tiskiharjan. Se on tuossa 50-luvun yöpöydän päällä.

Huoneessa oli kaksi sänkyä, mutta onnekseni ei ketään jakamassa sitä. Sängyllä on scifipokkari, johon uppouduin illalla, ja pari pussukkaa, jotka olen todennut käteviksi matkakassin järjestyksenpitäjiksi.

 
Tässä pari näytettä museoon talletetuista papereista. Ylimmästä en ihan tiedä mitä siinä on laskeskeltu, alemmassa on "Dagbok", työvuoro- ja tuloslistoja vuodelta 1914 tai -15. Ihana käsiala. Selvisi mm., että pitsitehtaalla on tehty alusta alkaen kolmivuorotyötä.

Museon kokoelmissa on neljä pitsimallikirjaa, melko lailla samanlaisia kuin minulla hallussa oleva. Mutta erojakin on - tässä on kuminauhallista pitsiä, mitä minulla olevassa mallikirjassa ei ole! Lassfolkilla tehtiin pitsien lisäksi paljon erilaisia nauhoja, erityisesti kuminauhoja. Ehkä seuraavaksi hullaannun kuminauhoista!

Tervehdys Pietarsaaresta / Hälsning från Jakobstad

 Tutkimusmatka numero kaksi suuntautui Lassfolkin pitsitehtaan takia Pietarsaareen. Ilma on leppeä ja kaupunki tuo mieleeni ehkä Porvoon. Juna oli myöhässä puolitoista tuntia, mutta mitäpä tuosta. Matkustaminen on mukavaa, ja tykkään ravintolavaunussa leppoisasta kahvin hörppimisestä (lohiannosta en kyllä tilaa toiste, tunkkainen hyi!).

 Varhaiskesäinen Suomi kauneimmillaan. Tuomet kukkivat, niityillä lepattelee perhosia ja peltoja äestetään.

 Museoväki otti minut ystävällisesti vastaan, ehdin vilkaista runsasta arkistoa ja pitsimallikirjoja. Lassflokin pitsitehtaasta on laitettu paljon tavaraa talteen, ja sattumalta juuri minun jälkeeni sisään käveli mies, joka toi lahjoituksena laatikollisen pitsitehtaaseen liittyviä painolaattoja! Eli kokoelmat karttuvat koko ajan.

Monta mielenkiintoista valokuvaa ja ihana vanhan paperin tuoksu museon arkistossa.

Entiseen pitsitehtaan kiinteistöön ollaan remontoimassa oppilaitosten kampusaluetta. Rakennuskompleksissa on 4 eri ikäistä osaa, 1910-luvulta 1960-luvulle.

Illalla vielä haastattelin lähes 40 vuotta pitsitehtaalla töissä ollutta miestä. Hämmästytin itsenikin puhumalla ruotsia. Opin valtavan paljon mielenkiintoisia seikkoja. Esimerkiksi samanlainen pitsikuvio puuvillasta ja silkistä vaatii erilaisen reikäkorttimallin, sillä langat on kierretty eri päin, ja jos puuvillan reikäkorttimallia käyttää silkille, tulee vain sotkua. Ajatelkaa kuinka paljon tietoa näillä entisillä työntekijöillä on...

Anders Lassfolkin mallikirja osa II

 

Siroa pitsiä ohkaisista langoista. Ihan nukkekodin mittakaavassa! Barmen-koneella tehtyä pitsiä, joka lähestyy jo siron Leavers-pitsin herkkyyttä.

 

 Pitsikulmia ja -neliöitä, varmaan tynnynpäällisiin kiinnitettäviksi.

"Tekosilkkisiä" pitsejä, taitaa olla viskoosia..? En viitsi irroittaa lankaa polttokoetta varten.

Kaksi mallia, jotka nerokkaasti simuloivat käsintehdyn pitsin takaisin tulosuuntaansa kääntyviä lankoja. Koneella tehdessä langat eivät voi liikkua kuin sivulle ja eteenpäin, taaksepäin käntyminen on mahdotonta. Nämä kaksi pitsiä on suunniteltu hienosti niin, että näyttää kuin langat kääntyisivät taaksepäin, vaikka ne eivät sitä teekään.

Tästä olisi vaikea sanoa, onko tehty käsin vai koneella, jos löytäisi sen jostain muualta kuin mallikirjasta. Mutta yläreunan lankaa poimuttamalla sen voi selvittää.
Mielenkiintoinen, minimalistinen kuviointi!

 

Vasemman sivun verkko olisi hauskan moderni pitsisomiste tänäkin päivänä. 

Kävisi myös kirjonnan pohjaksi.

 

Ihan kirjan loppusivuilla on muutamia aika villejäkin väripitsejä. Kaksiväriset ovat vielä ihan jees, mutta kolmi- tai neliväriset eivät ole oikein ... hmm, tyylikkäitä.