Poetry and Spleen in Victorian Fashion / Kumu

Surupuvun hihassa kahta käsinnyplätyä pitsiä 

–tämä puku edustaa vissiin "puolisurua", koska siinä on valkoistakin.

Kävin Tallinnan Kumussa katsomassa näyttelyn viktoriaanisesta naistenmuodista, "Poetry and Spleen". Suosittelen kaikille joita pitsi ja rimssu kiinnostavat! Pääsee katsomaan hyvinkin läheltä pukuja, sillä suurin osa ei ole vitriineissä. Mahtaa olla stressaava duuni museovahdeilla, kun kaltaiseni tyypit haluavat nähdä joka neulanpiston ja pitsidetaljin senttien päästä ja tasapainoilevat lähelle päästäkseen yhdellä jalalla ja nenä melkein näyttelyesineissä kiinni...

Konetyllipohjalle applikoituja nyplättyjä kuvioita.

Koneellisen valmistuksen ja käsintekemisen yhdistely, joka tuolle kaudelle on niin leimallista, ilmeni näistä vaate-esimerkeistä hienosti. Esim. suuri osa pitsiasioista oli koneelliselle tyllipohjalle applikoituja käsinnyplättyjä tai -ommeltuja koristeaihioita.
Koristeellisuuden määrä oli huikea. Vaikka 1800-luvun vaatteet ovat olleet epäkäytännöllisiä, varmasti ahdistavia ja joka suhteessa vaivalloisia, sittenkin ne herättävät tietynlaisen kauneuskateuden. Sulilla, kirjonnoilla, nauhoilla ja pitseillä koristellut hatut varsinkin saivat huokailemaan kaihoisasti.

1800-luvun hienostonaiset ovat olleet varsin pieniä, 

ainakin näiden pukujen perusteella. Vyötärö on muovailtu 

tottakai korsetilla, mutta pituuskasvuun lienee vaikuttanut 

yksipuolinen ravinto ja liikunnan vähyys?

Vaatteiden infotekstit jättivät toivomisen varaa, osa oli itsestäänselvyyksiä ("Vihreä mekko jossa pitsikaulus"), osa puutteellisia ja osa suorastaan virheellisiä, mutta mikäpä tässä maailmassa olisi täydellistä. Jos tämä näyttely joskus rantautuu Suomeen, haluaisin olla mukana kirjoittamassa tekstejä uusiksi. Lisäksi olisi ollut mahtavaa, jos mukana olisi ollut edes yksi miesten asu, sillä se olisi selventänyt sitä kontrastia joka miesten- ja naistenpuvuissa tuolloin oli.

 

Lisää nyplättyjä kuvioita konetyllipohjalla. 

Talvivaatteista jotka ovat tai eivät ole sitä miltä näyttää

Ihan tähän alkuun pari pitsikuvaa keskustan trendi-Fidasta. Arkku täynnä virkattuja pitsejä, kaunis eri valkoiseten sävyjen ja virkattujen pintojen yhdistelmä, melkein taideteos:

Käsinnyplätyllä pitsillä koristettu liina, 15 e jos joku kaipaa hienompaa pöydänpäällistä.

Edellisen kirjoituksen kommenteissa muistelin muinaisia teiniaikojani ja sitä kuinka tehdäkseni oikeanlaisen vaikutuksen muihin yläastelaisiin kärsin ilman pipoa hurjilla pakkasillakin. Kun vertaa tilannetta nykyhetkeen, voi vain olla tyytyväinen siitä että tällä hetkellä muodissa ovat lämpimät, funktionaaliset talviasut. Untuvatakit, muhkeat pipot, paksut villaneuleet, jokasäänkengät, parkat ... kerrankin se, mikä on mukavaa näillä säillä, on myös trendikästä. Tosin ongelmansa on siinäkin: kun teknisistä materiaaliesta tehdyt, viimeistä pistoa myöten toimivaksi ja lämmön pitäväksi mietityt ulkoiluvaatteet ovat muodikkaita, niistä tehdään saman näköisiä, mutta ominaisuuksiltaan toimimattomia muotiversioita. Jutskailin erään valokuvaajan kanssa, jonka heikko kohta on tekniset retkeilyvaatteet, ja hän piti kummallisena joskin humoristisena sitä, että tehdään teknisen ulkoiluvaatteen näköisiä vaatteita, jotka eivät kuitenkaan toimi samalla tavalla, ja sitten (se humoristinen kohta) ... myydään ne vielä kaksi kertaa kalliimmalla kuin kalliihkot tekniset esikuvavaatteet! Jos nyt lähtisin ostamaan untuvatakkia tms. lämpövaatetta, niin menisin varmaan Partioaittaan tai vielä mielummin johonkin Ase ja erä -myymälään, sieltä luultavasti saa juuri sitä mitä näyttääkin saavansa. Esteettisesti vaan olen viehättynyt enemmän villakangastakkeihin (itselläni), urheiluvaatteet kiinnostavat ulkonäöllisesti vain jos ne ovat siltä ajalta kun kolmiosainen tweedpuku oli urheiluasu.

Toinen saman ilmiön esiintymismuoto on kun muhkeat skandinaavisilla kuoseilla koristellut villaneuleet ovat muotia, niistä tehdään kopioversioita akryylistä, joka ei juuri lämmitä.

Tapasin eilen kaffin ääressä Laura Honkasalon, jolta muuten on ihan näillä hetkillä tulossa budjetti- ja pihistelyaheinen kirja Nuukailua. Kummallakin oli chic talvitakki (pakko myöntää että Lauralla vielä tyylikkäämpi kuin minulla - uskomattoman huolellisesti ja kauniisti tehty musta villakangastakki tuntemattomalta kotimaiselta merkiltä 60-luvun alusta pikku karvareunuksineen, kangasreunusteiset napinlävet, täysin priimakunnossa, olen lievästi kade) ja iloitsimme tämänhetkisestä muotivirtauksesta, joka sallii yhdistää siistiin ja siroon takkiin lämpimän, tötterömäisen pipon. Parhaita muotikeksintöjä viime vuosilta! Kävimme myös Eurokankaassa, ja voin ilokseni raportoida, että poistuin sieltä ostamatta mitään. Hahaa! Olen vapaa! Kankaat eivät enää sumenna järkeäni!

 

Vuotuinen kevättalven visiitti kasvitieteelliseen puutarhaan Pikku Onnettaren kanssa. Tuskin mikään on yhtä virkistävää pakkasen ja hankien keskellä! Tällä kertaa eväänä oli itsetehtyä sushia.  

Parissa haastattelussa minulta on kysyttyä vinkkiä miten estää itseään shoppailemasta vaatteita. Niiden vinkkien lisäksi mitä kirjasta löytyy, voin myös vinkata uuden - blogi. Kun on enemmän tai vähemmän velvoittavasti lupautunut esittelemään kaikki vaateostoksensa blogissa, se on omiaan lannistamaan pöhköimmät ostohalut. Tai siis kun pitäisi sitten selittää, että mihin tarpeeseen ja käyttöön tämä vaate tulisi, ja tietää jo valmiiksi että selitys olisi aika hatara, niin se hillitsee. Eilen näin erään rouvavaatekaupan loppuunmyyntialet, ja jollakin tekosyyllä käyskentelin katsomaan mitä sieltä löytyisi (rouvavaatekaupoissa voi olla varsin kiehtovaa tavaraa tarjolla). Käteni leijaili pitkään kirjotun tyllihameen yllä - puuvillatylliä! - mutta sitten aloin sommitella mielessäni ostoksesta kertovaa blogikirjoitusta, ja siitä tuli ihan hoopo, joka varmisti sen että jätin hameen sikseen. Empty Emptor on kirjoittanut blogien shoppailua lisäävästä vaikutuksesta, mutta toimii se toisinkinpäin!

Arvonta! Arvonta! Arvonta!

Lupasin joskus tuossa jokunen kuukausi sitten, että kun lukijoiden määrä ylittää 150, järjestän arvonnan. Tämä on nyt vähän myöhässä matkan takia, mutta mukana EXTRA! EXTRA! lisäarpajaisvoitto suoraan Japanista!

Arvontaan voi osallistua kommentoimalla alle jotenkin niin, että siinä on mukana yhteystiedot. Jos et halua jotakin arvonnan palkinnoista, mainitsethan sen viestissäsi.

Suoritan arvonnan Pikku Onnettaren avustuksella ensi viikon tiistaina illalla eli 17.12.2013. Näin on jonkinlainen mahdollisuus, että voitto ehtii vielä jouluksi perille.



Muistin virkistämiseksi palkinnot:

Pitsiromantiikan ja hienon käsityön ystäville arvon upean ison vintagepöytäliinan. Ylellisesti käsin kirjottu pöytäliina on puuvillaa, ja siihen on upotettu käsinnyplättyä pitsiä. Ainoa vika on kaksi haaleaa vaaleansinistä länttiä, isomman halkaisija n. 0,5 cm.

Hyvän mielen vaatekaappia kaipaaville 1 kpl kirjoja (nimmarin saa halutessaan).

Ja vielä japanintuliainen, stylisti Miki Aizawan kirja Kawaii: Styling, Remake, (Kaupat), History. Kirjassa esitellään villejä ja värikkäitä stailausideoita monelle vaatekappaleelle sukista trenssiin, jaettuna "girlish" ja "boyish"-tyylilokeroihin. Mukana myös muutamia muodistusideoita, Miki Aizawan stailaamia muotikuvia ja katsaus Tokion parhaisiin kauppoihin. Kirjasta nauttimiseksi japaninkielen osaaminen ei ole lainkaan tarpeen, sillä pääpaino on inspiroivilla kuvilla.

Kiitos teille monilukuisille lukijoille! Osallistukaa ja saa levittää!

Iloisia postiyllätyksiä & arvontalupaus

Edellinen viikko oli kirjan julkaisun lisäksi erinomainen postiviikko. Ensinnäkin suloiset nahkanapit & hieno kortti. Huomatkaa neliönmallinen nappi, en ole nähnyt tuollaista nahkanappia ennen! Kiitos!

Sitten herkullinen suklaaonnittelu kirjan valmiiksi saattamisesta  - meni parempiin suihin kuvaamatta - (kiitos Tiina!) ja lopuksi hämmästyskummastusta yhtä lailla kuin ihastustakin aiheuttava löytö ystävältäni Ruppu Räätäliltä:

Anders Lassfolkin pitsiä tamperelaisesta kangaskaupasta! Häh!?!? Mistähän näitä on löytynyt ihan kaupan pitsilaariin riittävä erä? Kun haastattelin Lassfolkin jälkeläistä, hän muisteli kapeita vaaleanpunaisia pitsejä, joita käytettiin äitiyspakkauksen vaatteisiin. Näitä pitsejä tuotettiin kilometrikaupalla.

Sitten lupaukseen!
Kunhan blogin lukijamäärä saavuttaa 150, pidän blogiarvonnan. Palkintoja kaksi: Hyvän mielen vaatekaappi -kirja & todella kaunis iso pitsiupotuksin koristettu pöytäliina (jotain sekä pitsi- että yhteiskunnallis-tyylillisistä asioista kiinnostuneille lukijoille!). Pari ennakkokuvaa pöytäliinasta

Fasaani Antiikista löytynyt kaunis käsityönä tehty liina, joka ansaitsee päästä paraatipaikalle jonkun pöydälle tai josta taitava ompelija tekee maailman kauneimman kesämekon.

Pitsi, jota en ostanut... ainakaan vielä

Eilen kävin taas vaihteeksi Fasaani Antiikissa (miksi aina luuhaan siellä, kun tarkoitukseni on olla ostamatta mitään..?). Kohtasin siellä todella hienon ja mielenkiintoisen pitsin. Se oli musta, noin kolme metriä pitkä, puolisen metriä leveä, nyplätty huivi tai verho. Pitsin tyylin sijoitan Venäjälle, se muistutti allanäkyviä kuvia:

Eli siis nauhapitsiä, mutta siinä oli myös manteleita joukossa. Käsin hienosti nyplätty, ja sangen todennäköisesti silkkiä (sellaista mattaa silkkiä, jota kutsutaan nimellä grenadine). Pitsi oli monesta kohtaa hapertunut, ja sitä on parsittukin - melko rumasti tosin. Sijoittaisin sen johonkin 1800-luvun loppupuolelle, ja voisin kuvitella, että sen on tuonut jokin Venäjän aatelinen mukanaan paetessaan vallankumousta. Hinta oli vain 18 euroa.

Ajattelin, että tuolla tavoin hapertuneesta pitsistä raaskisi ehkä leikellä kappaleita, ommella ne huolellisesti tyllille ja tehdä oikein hienon juhlamekon. Sitten kysyin itseltäni, missähän ihmeen tilaisuudessa pitäisin niin hienoa mekkoa. Vastaus: kirjan julkkarijuhlissa! Selvä juttu. Sitten kysyin itseltäni, että missä välissä ajattelin varata useampia kymmeniä tunteja pitsin käsinompeluun... eikä mitään vastausta kohonnut esiin. Niinpä jätin tuon upean pitsin odottamaan kohtaloaan, joka toivottavasti on joku sivistynyt pitsikeräilijä tai edes taiteellista silmää omaava shabby chic -sisustaja. Pahimmassa tapauksessa sen löytää joku askartelukärpäsen purema tyyppi, joka ymmärtämättä pitsin historiallista ja käsityöllistä arvoa saksii siitä jonkin hetkellisen koristeen, joka päätyy tuotapikaa roskikseen... aargh! Pitäisiköhän käydä hakemassa pitsi parempaan talteen!?!?!

Matkalle ja antiikkipitsinauha

Hieman yllätykseksi itsellenikin, lähden matkalle. Kohteena on Italia, tarkemmin sanoen Milano ja Firenze, josta kotiudumme junalla Saksan halki ja lautalla Helsinkiin.

Koitan päivittää matkan varrelta, jos nettiä löytyy!

Kuvassa Peikonpojan Päiviltä saamani ihana pitsi, joka on Pitsileidi Maijan pitsipenkojaisista ostettu. Upea! Sanoisin, että on käsin nyplätty, sillä toile on niin siistin ristikkomainen, mutta en käy vannomaan. Tarkempi tutkimus odottakoon matkan jälkeen. Pitsileidillä on selvästi aivan upeat pitsikokoelmat!!

Joskus aion järjestää Pitsipenkojaiset työhuoneellani, löytyisiköhän kiinnostuneita?

Kaksi pitsiliinaa ja salaperäinen paketti

Eräässä divarissa (!) myytiin 70-vuotiaan emigranttiperheen jälkeläisen pitsiliinoja, jotka ovat kuulemma kotoisin hänen isoäitinsä kodista. Ostin kaksi, nolostuttavan halvalla. Pitäisi varmaan antaa rahaa johonkin hyväntekeväisyyteen, kun sain nämä lähestulkoon ilmaiseksi.

Ensimmäinen on nyplätty, sievä pieni liina. Harmittaa, että Pitsikirjaan kirjoitin, että käsinnyplätyn ja konetekoisen erottaminen on hyvin vaikeaa. Nyt osaan erottaa ne, paitsi tietyissä tapauksissa pitsinauhojen kohdalla se on todellakin vaikeaa (jos malli on riittävän yksinkertainen, manteliton, eikä siinä ole liinalyöntiä, niinlangan laadusta voi tehdä jotain arvauksia, mutta muuten käsi- ja konetekoisen erottaminen ei onnistu). Mutta tälläistä liinaa ei voisi tehdä koneella, se on yksinkertaisesti mahdotonta.

Toinen liina on erittäin hienoa verhokoneella tehtyä pitsiä, jonka reunat on huoliteltu sirosti käsin ommellen, ja reunaan on tehty neulalla ommellen/solmuillen koristepykiä. Koristereunus on samantapaista tekniikkaa kuin bebilla (ommellun pitsin tekniikka lähi-Idästä).

 

Liinat kuvattu tässä erään ihanan, upean, mahtavan paketin kanssa. Kerron myöhemmin mitä se sisältää, ainakin erään unelmani siemenen...

Pitsiostoksia taas

Pari viikonloppua sitten Hietsun torilla oli jotkin myyjäiset, ostin antiikkiliikkeen kojusta satsin pitsiliinoja. Hinnoittelu oli epäloogista ja myyjä koitti väittää (varmastikin vilpittömästi tietämättömyyttään) leavers-koneella tehtyä liinaa käsintehdyksi. Toivon välillä, että joku antiikkiliikkeen pitäjä pyytäisi minua lajittelemaan tekstiilinsä. Yleensä tekstiilit on sysätty johonkin pahvilootaan, huippuarvokkaat 150 vuotta vanhat kirjailut sekaisin kömpelöiden 1970-luvun virkkausten kanssa. Onhan tuollaista hauska penkoa, mutta ei ostajillekaan muodostu käsitystä siitä mikä on oikeasti arvokasta, kun kaikki on samassa läjässä.

Alempana todella pienisilmäinen filet-pitsiliina ja yllä kolme käsinnyplättyä pikkuliinaa. Mittakaavaa antavat perintösakset, isoäitini äidin aikoinaan mökin seinänrakoon sujauttamat. Nyt jo edesennyt mummoni löysi aikoinaan sakset, ja antoi minulle. Olen kiitollinen, ja kaiken lisäksi ne ovat hyvät paperisakset!

 Hyvin ohuesta (olisko 100-150 numeroista) langasta virkattu pieni liina ja konetekoinen tyllipitsiliina, laadukasta työtä sekin.

 Tylliosuuksien päälle on kiinitetty koneommeltuja pitsikukkia. Osa terälehdistä on taittunut mankeloitaessa kaksinkerroin, mistä tulee hieno kolmiulotteinen vaikutelma.

 Pitsi- ja kangasosiot on yhdistetty uskomattoman pienellä ja ohutlankaisella siksakilla. Joku melko varmakätinen ja tarkkasilmäinen tyyppi on tuossa ollut asialla. Olisi pitänyt laitta vertailuksi nykyaikainen ompelukoneen lanka. Ne ovat samanpaksuisia kuin kankaan langat, 4-5 kertaa paksumpia kuin tässä käytetty ompelulanka.

ps. sain blogitunnustuksen Neulanhaltijalta, joka tekee upeita sekä taide- että käyttökäsitöitä, mm. paljon isoja tilkkutöitä ja konekirjontaa. Käykää kurkkaamassa! Ja suuri  kiitos tunnustuksesta!!

Haastattelu

Helena Honka-Hallila, jonka kirjoittama Suomalaista nyplättyä pitsiä on kaikille käsintehdyn pitsin ystäville suositeltava hankinta, suostui ystävällisesti vastaamaan Pitsiblogin haastattelukysymyksiin.

- miten kiinnostuit nyplätystä pitsistä? onko sinulla sukujuuria Raumalla, vai onko kiinnostus syttynyt muuten? Nypläätkö itse?
En on ole kotoisin nypläysseudulta. Olen opetellut nypläämään 1970-luvun puolivälissä, kun sain lahjaksi nypläystyynyn ja kauniisti sorvattuja nypylöitä.

- olet tehnyt useita kirjoja, joissa esitellään käsitöitä tekniikan /
materiaalin mukaan jaoteltuina. Onko joku kirjoissa käsitellyistä tekniikoista sinulle erityisen läheinen?

 Olen kiinnostunut eri käsityötekniikoista, mutta eniten varmaan olen kutonut sekä sekä neuleita että kangaspuilla.

- Tiedätkö, miten Rauman nyplääjät suhtautuivat koneellisesti tehtyyn pitsiin, erityisesti kotimaisiin tehtaisiin? Kokivatko he koneellisen pitsin suoraan kilpailijana, vai käsittivätkö käsin nyplätyn pitsin erityyppiseksi tuotteeksi kuin koneellisen?

Konepitsit olivat edullisen hinnan takia selvä kilpailija nyplätylle pitsille 1800-luvun lopulla. Nyplätyn pitsin aitoutta konepitsiin verrattuna yritettiin tietenkin korostaa, mutta asiakkaat olivat samaan tapaan "hintatietoisia" kuin nykyisinkin.

- minkälainen koulutus / opinnot ovat johtaneet sinut tutkimaan käsitöitä?

Olen kansatieteilijä ja minulla on jotain käsityöalan koulutusta, mutta enemmänkin olen vuosien kuluessa harrastanut käsitöitä ja ollut kiinnostunut vanhoista tekniikoista.

- mitä vinkkejä tai neuvoja haluaisit antaa pitsejä perineille tai kirpputorilta löytäneille? Miten erottaa arvopitsit bulkkituotteista?

Mitään karkeata neuvoa siitä, miten käsintehdyn pitsin voi erottaa ei voi antaa. Tekniikat pitää tuntea.

- löysitkö kirjan kirjoittamisen myötä nypläyshistoriasta mielenkiintoisia
persoonallisuuksia?

Esiin voisi nostaa vaikka ensimmäisen raumalaisen pitsitaiteilija Karoliina Wahlbergin, joka sommitteli itse pitsejä.

Kiitos, Helena! Toivotan menestystä ansiokkalle kirjalle, joka jo silkan kauneutensa puolesta on huomionarvoinen, puhumattakaan sen tietosisällöstä.

Kirjalöytö nyplätyistä pitseistä

Etsin kirjakaupasta vessaan maailmankarttaa, ja huomasinkin uuden, lähes vastailmestyneen pitsialan kirjan: Suomalaista nyplättyä pitsiä (Helena Honka-Hallila). Honka-Hallila on tehnyt "Kotien kätköistä" -kirjasarjaa, jossa esitellään valkokirjontaa, ristipistoja jne, minua miellyttävän tieteellisellä otteella.

Kustantaja on Maahenki, ja niinpä kirja onkin todella kaunis ja niin iso, että valokuvien pitseistä saa hyvin selvän. Taidanpa piankin hankkia kirjan kokoelmiini!

ps. Pahoittelen, että arvontavoittojen postittamisessa kesti, mutta nyt ne ovat kaikki matkalla!

Jummi jammi, jättipotti kirpputorilta

Anteeksi karkea kielenkäyttö otsikossa, joka ei oikeastaan sovi löytämäni aarteen tunnelmaan. Pitäisi virittäytyä mielessään laventelintuoksun, pidätettyjen huokausten, alasluotujen katseiden, salonkiin vetäytymisen ja ylöskasvattavien kirjojen aikakauteen.

Kävin Kaivarin Kanuuna -kirpputorilla, ja osuin aivan ihmeelliseen pitsipöytään. Melko ankean romun joukossa oli kaunis virkattu pitsi:

Koristeellinen, sievä malli, jollaista en ole ennen nähnyt.

Virkkauksen alta löytyi aivan upea filet-pitsi:

Verkon silmät ovat noin 2 mm, eli tarkkaa työtä! Mutta viimeisenä oli kaikkein paras löytö, aivan käsittämätön aarre:

Upea, sisäreunalta noin 80 cm pitkä ja leveimmältä kohdalta 16 cm leveä käsintehty pitsikaulus. Se on upea. UPEA! Ei arvaisi, että etsiessään lapselle pipoa, törmääkin historialliseen aarteeseen (joka muuten maksoi 4 euroa, lähes sikamaista että sain tämän omakseni niin halvalla!). Mittakaavan näette pari kuvaa alaspäin, lanka on käsittämättömän ohutta - ja huomautan, että minulla ei ole mitkään lapiokourat, 1800-luvulla pieni käteni olisi ollut paras valttini naimamarkkinoilla.

Kauluksessa on nyplättyjä lehtiä, kiemuroita ja kukkia, reunoissa koristesilmuin reunustettuja soikioita. Kuvioita yhdistävät letitetyt sillat. Nyplättyjen kuvioiden muotoja myötäilee ulkoreunasta hiukan paksumpi laanalanka. Kaiken upeuden huippuna kauluksessa on kolme ommeltua Point de Gaze -medaljonkia, käsintehdyllä (!) tyllipohjalla.

Tämäntyyppinen nypläystä ja ommeltua pitsiä yhdistelevä pitsi on englanniksi mixed Brussels lace, suomeksi kai yhdistelty brysselinpitsi? Vai mikä lienee. Ei nyt kai ainakaan sekoitettu brysselinpitsi, kuulostaisi siltä että langat ovat menneet solmuun :D.

Arvioin (arvailen) parinkymmenen vuoden haarukalla kauluksen olevan 1870–1880 -luvuilta. Täällä samanmallinen (tosin irlantilaista virkkausta oleva) kaulus, jossa siis isot kolmionmalliset ulokkeet, 1880-luvulta. Täällä taasen "ulokkeinen" kirjailtu tyllikaulus ajoitettu välille 1880-1900, mutta paljon ostamaani kaulusta isompi. Aiemmin (1800-luvun puolivälin tienoilla) kaulukset olivat pienempiä ja 1890-luvulla taas - ainakin muotikuvien mukaan - isompia. Voi tietysti olla, että näyttävät jättikokoiset pitsikaulukset olivat vain muodin huippu, ja vaatimattomammin pukeutuvat käyttivät silloinkin kohtuullisen kokoisia kauluksia.

En pistäisi ajoituksen kanssa päätäni pantiksi, mutta on hyvin epätodennäköistä että näin hienotöinen pitsi olisi enää 1900-luvulta. Silloin vain hyvinhyvin rikkaat tai kuninkaalliset pystyivät hankkimaan korkealaatuisia käsinnyplättyjä/ommeltuja itsejä, sellaiset tuskin kulkeutuisivat Kaivarin Kanuunan kirppispöytään nuhjuisten kippojen ja kuluneiden paituleiden seuraan.

Kuvan keskellä pitsi on 12 cm leveä. Pitsissä oli muuten pari pientä mustaa langanpätkää, ilmeisesti tätä on käytetty mustan puvun kanssa.

Ommeltu medaljonki kauluksen keskeltä, tyypillinen point de Gaze ruusu, jossa kolmiulotteisuutta tuova päälleommeltu terälehti.

Lopuksi sydäntälämmittävää luettavaa intohimoisille pitsinystäville, "sen hiljainen runsaus ei koskaan tyrkytä itseään ja sen aidon arvon ja kauneuden tunnistavat vain ne, joiden ylittämätön hyvä maku on opettanut näkemään sen arvon...". Kukapa ei haluaisi tulla imarrelluksi sanoilla "superior taste"!

It is the one costly wear which never vulgarises; jewels worn without judgment can be rendered offensive to good taste in their too apparent glitter, but lace in its comparatively quiet richness never obtrudes itself and is recognised in its true worth and beauty only by those whose superior taste has trained them to see its value. . .

—Mrs. F. Nevil Jackson, A History of Hand-Made Lace, ca. 1900.