Pitsijakkupuku käytössä

Meidän perhe sai kutsun Bodom-kauhuelokuvan ensi-iltaan. Eipä onneksi tarvinnut ihmetellä mitä laittaa päälle – tietenkin pitsijakkupuku, jonka keväällä ostin Kaivarin kanuunasta ja laitatin ompelijalla istuvaksi. Kyllä sinne olisi saanut mennä vähemmänkin juhlavana, mutta on hauska laittautua kun kerrankin voi. Eikä noita ensi-iltoja niin usein meikäläisen elämässä ole, että niihin suhtautuisi muuten kuin vilpittömällä innolla.

Sen verran jakkupukua piti vielä itse muokata, että käänsin pääntien liepeet auki – umpinainen pääntie ei vaan sovi minulle. Ompelin käänteet parilla pistolla paikalleen ja näin O-pääntiestä tuli V. Nappilenkki piti naamioida rintakorulla, siihen voisi toisella kertaa vaikka sujauttaa kukan!

Asustuksena oli beige käsilaukku, jota käytän arkisin kukkarona, beiget korkkarit ja pari korua. Nuo korkkarit on muuten ollut loistava ostos. On jo vuosia kun hankin ne, suht edullisesti vielä (olisko ollut jotain 60€), ja niiden ihmeellinen hyvä puoli on siinä, että ne sopivat lähes kaikkien juhlavaatteideni kanssa yhteen. Ei tarvii ikinä miettiä mitkä korkkarit laittaa juhliin.

Myös uutta beigeä kynsilakkaa Nudgesta.

Hups vihkisormus unohtui kuvasta!

Ostin jakkupuvun kanssa käytettäväksi vintagekaupasta mustan lasihelmirannekorun, mutta tulinkin sitten viime tingassa siihen tulokseen, että siitä pitää tehdäkin korvakorut. Ranteeseen kiedoin itse pari vuota sitten tekemäni kaulakorun. Oli näin ollen vissiin turha ostaa tuo rannekoru, vain kahden helmen lähteeksi, mutta kyllä Pikku Onnetar käyttää loput helmet jossain vaiheessa omiin askarteluihinsa.

Edustan sitä katsantokantaa jonka mielestä joka tilanteeseen pitää olla yksi vimpan päälle laitettu asukokonaisuus. Sama asu saa sitten esiintyä monesti, kunhan se vaan on juuri hyvä ja hieno (tietty asusteita voi vaihdella, mutta ei sekään ole välttämätöntä). Niin nyt on kokkarikokonaisuus koottuna! Kutsuja saa lähettää!

----

Sivumennen sanoen, suosittelen Nihtisillan kierrätyskeskuksen ilmaishuonetta! Sieltä löytää aivan ihmeellisen hyvää tavaraa. Viimeksi kun kävin Nihtisillassa palaveraamassa, ihan vain pikaisesti kurkistin ilmaishuoneeseen, ja sinne oli justiinsa minua varten tuotu kevyt syystakki. Kotimainen valmiste 70-luvulta, minimaalista taskun yhdessä kulmassa olevaa purkaumaa lukuunottamatta ehjä, ja juuri minun kokoani. Tiukkaan kudottu polyester-puuvillasekoite kestää pienen tihkun ja urheilullinen tyyli rimmaa hyvin sekä nahka- että kumisaappaiden kanssa yhteen. 0€, budjetti ei kärsi.

Sloggi, Finlayson ja Trendi-lehti kevään merkkeinä

Näittekö eilisen Kuningaskuluttajan, jossa mm. minä etsin eliniän kestäviä tuotteita Itäkeskuksen kauppakeskuksesta? Valitsin nahkavyön, kotimaisen villahuovan ja Fjällrävenin ulkoilutakin, joka oli tehty kestäväksi suunnitellusta kanaasta ja joka näytti korjattavalta.

Hyvinä päivinä tuntuu siltä, että vaatteiden laadun huononemisen ja yleisen haaskaamisen aallonpohja on jo ohitettu. Tässä pari piristävää kevään merkkiä:

Sloggi tarjoaa tietylle osalle valikoimastaan ikuisen takuun - rohkea juttu! Toivottavasti tämäntapainen toiminta yleistyy. Nettisivuilla kerrotaan myös valmistusmateriaalista tavalla, joka herättää ainakin minun alustavan luottamukseni tuotteeseen. Puuvillan lajikkeen tai alkuperän kertominen on aina hyvä merkki. Jos on vaivauduttu pitämään tietty puuvilla erillään, se tarkoittaa sitä että sillä on erityiset ominaisuudet, joista joku on valmis maksamaan hieman enemmän kuin yleensä-vaan-jostain-puuvillasta.

Finalyson antaa hyvitystä vanhoista petivaatteista uusia ostetaessa ja niistä tehdään räsymattoja. Tämä on varmaankin ensi askeleita siihen suuntaan, että käytetyistä, alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan käyttökelvottomista tekstiileistä tulee rahanarvoista tavaraa, ei vain jotain josta eroon päästäkseen joutuu maksamaan.

Trendi-lehdessä esitettiin vaatteiden hankkimisesta ja omistamisesta mielestäni aika radikaaleja mielipiteitä (kun kyseessä on kuitenkin kevyehkö muotilehti), jotka ilahduttivat minua suuresti. Ja entäs tämä järjen äännähdys:
"Kevään katutyylihitti, eli jättimäiset satement-hihat, näyttää kivalta kuvissa, muuta mahtuvatko hihat yhdenkään takkisi sisään? Jos vastaus on ei, ihaile niitä kaukaa."
Tai sitten pitää miettiä koko vaatevarasto noitten hihojen mukaan, ja elettävä sen mukaisesti. Kunhan ei harhaannu ostamaan vaatetta, jota ei oikeasti pysty käyttämään osana sitä vaatevarastoa, jonka jo omistaa, ja joka näin ollen jää täysin turhaksi.


Minun keväinen vaatehullaantumiseni kävi Kaivarin Kanuunassa, josta etsin kumppareita Pikku Onnettarelle, mutta ostinkin paksulla silkillä vuoritetun pitsijakkupuvun koneommeltua pitsiä 60-luvulta. Kokonaiskuvaa tulee sitten, kun saan hieman muokkautettua sitä ompelijalla. 

Kevätmuodin ja lehdistön pitsikatsaus

Selailin kassajonossa uusinta Oliviaa, ja kun silmäni osuivat pitsiaiheiseen juttuun niin ostin sen kiinnostuksesta. En tiedä hämmästyttääkö vaiko ilahduttaako enemmän pitsin pitkäkestoinen suosio muodissa. Tänä kesänä jälleen muodin aallonharjalla havaitaan jälleen pitsikuohua, ihanaa! Kööpenhaminassakin suorastaan imin silmilläni tavaratalojen monipuolisia pitsivaatevalikoimia (näyte yllä, taisi olla Style Butler -niminen merkki).

Ilahduin Olivian kesämuotijutun informaatiosisällöstä. Todellakin arvostan, että lehti pyrkii valistamaan lukijoita muustakin kuin siitä että vihreä toppi maksaa 45 e tms.

 Pitsitietous voisi tosin olla parempaakin. Part Twon pitsipaita ei ole kudottu, vaan kirjottu/ommeltu. Kuviot muistuttavat käsin nypläystä yhtä paljon tai vähän kuin mikä hyvänsä koneommeltu pitsi, siis eivät juurikaan. Alareunan pitsinäytteet ovat hurmaavia, mutta asiavirheet eivät. Polyamidi ei anna kankaalle venyvyyttä. Se venyvä juttu on polyuretaani eli elastaani. Jos musta pitsi todella tulee Italiasta, se on uutta tietoa minulle – tasan samaa pitsiä ainakin varmasti tehdään Englannissa (Pariisissa meinasin ostaa juuri tuota pitsiä kangaskaupasta, mutta tulin toisiin aatoksiin – osoitus uudesta henkistyneestä ja askeettisuutta hipovasta mielenlaadustani). Antaako jäykkä ja paksu lanka pitsille perinteisen tunnun on kovasti makuasia... vanhat pitsit tuppaavat olemaan sirompia kuin nykyiset. Kuviot eivät yhdisty silloin viimeisimmässä näytteessä, jossa niin lukee, vaan toisiksiviimeisessä.

Lyhyesti sanoen, suunta on Olivialla oikea, mutta pyytäkää tästälähin pitsijutut esim. minulta :)

Kuvat ovat aivan ihania, tämä Minnan mekko lautalattialla esim kertakaikkiaan puoleensavetävä!

Pitsin laatu on asia josta kyllä soisin puhuttavan enemmänkin, kaikkine virheineenkin juttu on oikealla asialla. Esim. olin kyllä melko närkästynyt siitä, että Sandin pitsipusero (jotain 200 e) oli aika kököä polyesteripitsiä ja vielä varsin ronskisti vaan saksittu:

Bloggers Inspiration Day -tapahtumassa taasen näin BikBokin pitsipaidan, jonka hinnasta en tiedä, mutta käsittääkseni jonkinsortin halpaketju on kyseessä.

Varsin sievää, tiheästi kirjottua puuvillaista koneommeltua pitsiä. En siis yhtään tiedä kyseisen firman eettisyydestä tai mistään muustakaan, mutta ainakin ovat saaneet aikaan paljon Sandia parempilaatuisen pitsipaidan.

Muumipitsiä Ivana Helsingillä

Pääsin katsomaan IvanaHelsingin Muumimalliston lanseerausnäytöstä Designmuseoon. Hyvin mielenkiintoista, ja voin ilokseni sanoa että tämä on ehkä lempparein Ivanamallisto ikinä. Kannatti käydä! Kiitos ihana Heini kutsusta!

Aluksi näytettiin Paola Suhosen tekemä tunnelmavideo, jonka löytää sieltä sun täältä googlaamalla. Sitten Sophia Jansson (silminnähden liikuttuneena ja onnellisena) ja Paola selittivät kokoelman taustoja, kuinka Ivanan väelle oli annettu vapaat kädet kokeilla ja suunnitella, etsiä uusia värityksiä ja materiaalimahdollisuuksia.

Itse näytöksestä ei puhelimenrutkullani saanut järin näyttäviä kuvia. Mallistossa oli monia mielenkiintoisia materiaaleja ja tekniikoita: koneommeltu pitsi muumihahmoineen sekä luonnonvalkoisena että tummansinisenä, Kuka lohduttaisi Nyytiä -kirjan kuvilla kirjotut tekstiilit (tuli hieman mieleen Minä Perhonen, joka myös käyttää paljon upeasti kirjottuja kankaita mallistoissaan), kuvioneuleet...

 

Näytöksen aloittivat mustat pitsimekot, joiden materiaalia en kuitenkaan ehtinyt tarkemmin hahmottaa, en osaa sanoa mitä kuvioita siinä oli tai millä tekniikalla tehty. Jotain ohuehkoa pitsiä kuitenkin. Koitan ehkä luikerrella Ivanan showroomiin niin voin raportoida asiasta tarkemmin. Lopun pitkät koneommellusta pitsistä tehdyt mekot olivat romanttisia ja näyttäviä, voin ennustaa että moni tulevan kesän morsio valitsee muumimekon! Myös Tove Janssonin mustavalkoisten kuvitusten pohjalta tehdyt kuosit olivat todella onnistuneita. On mahtavaa, että muumiteema ei tarkoita sitä että joka vaatteesa pitäisi olla isolla muumi, vaan on käytetty Janssonin tunnelmallisia maisemia ja kaunista kynänjälkeä pääosassa. Malliston tylsin osasto olivatkin isokokoisilla mymmeleillä painokuvioidut trikookoltut, jotka ovat kuitenkin luultavasti mukana siksi, että saataisiin jotain hiukan kirpaisevan kallista edullisempaa mukaan. Suurin osa muista materiaaleista oli sellaisia, joiden teettäminen on pakosta varsin hinnakasta.

Parin viikon päästä mallisto lanseerataan Japanissa, voi vain arvata, että se tulee saamaan suuren suosion!

Asusteet olivat myös mielenkiintoisia. Mallien jaloissa oli Lumi-merkin saappaita (siis tämä laukkumerkki on laajentanut myös jalkineisiin) ja alkupuolella näytöstä käsissä oli pinkkejä ja mintunvihreitä käsineitä, joissa pienet kirjotut Myy- tai mymmelihahmot.

Täytyy sanoa, että tämä mallisto herätti (jopa!) minussa ostoimpulsseja, joskin huomasin asiaa tarkemmin ajatellessani, että minusta on jollain tapaa nöyryyttävää jos ventovieraat ihmiset heti näkevät mistä jokin vaatteeni on hankittu. Sen takia en ole koskaan oikein innostunut logoista, ja vaikka nämä vaatteet olivat mielestäni oikeasti hienoja, silti emmin aika lailla hankkimista. Jos nyt vaikka käsineet...

 Löydä piilokuvasta Muumi!

EDIT: googlailin vähän, ja löysin hyvän lähikuvan kirjotusta kankaasta Ms Style-nimisestä blogista. Tuskin kangas nyt sentään käsin kirjottua on, mutta upeaa joka tapauksessa.

Pitsihavaintoja ja pitsiurputusta

Jossakin fiinimmässä butiikissa näkyi olevan myynnissä musta pitsimekko, koneommeltua pitsiä. Pidin kovasti sekä pitsin laadusta että kuviomallista. Olispa vielä mekko vähän pidempi, lompakko vähän paksumpi, ja cocktailtilaisuuksia enemmän... no, onneksi voi ikkunasta ihailla ihan ilmaiseksi.

 Varhaiskevään britti-Voguesta pari pitsibongausta. Tämä taisi olla Dolce&Gabbanan mainoksesta.

 Ihanasti pitsin risareuna huoliteltu tyllikaitaleella! Ooh! Pidän tälläisestä roisin ja huolellisen yhdistelmästä.

 Samaisesta lehdestä jotain seurapiiriperhosia pitsimekoissa. Jees jees.

 Helena Bonham-Carter seireeninä, yllään en muista kenen applikoitu tylliviitta.

 

Hienoa työtä. Tykkään tykkään!

Vähän urputusta. Kun noin hienosti ja huolekkaasti upotetaan pitsi paitaan, niin tuntuu työn hukalta että se on tylsää joustopitsiä. Toisaalta trikoopaidassa joustopitsi on paikallaan, mutta silti jotenkin hieman riepoo. En osaa päättää kumpi on pahempi: hyvä pitsi huonosti kiinnitettynä vai tylsä pitsi hyvin kiinnitettynä. Ehkä ensimmäinen, toisaalta sen voi itse korjata.

 Tässä keskilaatuinen, ihan kelvokas pitsi huonosti kiinitettynä. Ei kestä kuin vartti, että lerpattavat pitsit alkavat näyttää kerrassaan kehnoilta ja nuutuneilta. Menee hukkaan OK pitsi.

Möö möö.

Pitsiostoksia taas

Pari viikonloppua sitten Hietsun torilla oli jotkin myyjäiset, ostin antiikkiliikkeen kojusta satsin pitsiliinoja. Hinnoittelu oli epäloogista ja myyjä koitti väittää (varmastikin vilpittömästi tietämättömyyttään) leavers-koneella tehtyä liinaa käsintehdyksi. Toivon välillä, että joku antiikkiliikkeen pitäjä pyytäisi minua lajittelemaan tekstiilinsä. Yleensä tekstiilit on sysätty johonkin pahvilootaan, huippuarvokkaat 150 vuotta vanhat kirjailut sekaisin kömpelöiden 1970-luvun virkkausten kanssa. Onhan tuollaista hauska penkoa, mutta ei ostajillekaan muodostu käsitystä siitä mikä on oikeasti arvokasta, kun kaikki on samassa läjässä.

Alempana todella pienisilmäinen filet-pitsiliina ja yllä kolme käsinnyplättyä pikkuliinaa. Mittakaavaa antavat perintösakset, isoäitini äidin aikoinaan mökin seinänrakoon sujauttamat. Nyt jo edesennyt mummoni löysi aikoinaan sakset, ja antoi minulle. Olen kiitollinen, ja kaiken lisäksi ne ovat hyvät paperisakset!

 Hyvin ohuesta (olisko 100-150 numeroista) langasta virkattu pieni liina ja konetekoinen tyllipitsiliina, laadukasta työtä sekin.

 Tylliosuuksien päälle on kiinitetty koneommeltuja pitsikukkia. Osa terälehdistä on taittunut mankeloitaessa kaksinkerroin, mistä tulee hieno kolmiulotteinen vaikutelma.

 Pitsi- ja kangasosiot on yhdistetty uskomattoman pienellä ja ohutlankaisella siksakilla. Joku melko varmakätinen ja tarkkasilmäinen tyyppi on tuossa ollut asialla. Olisi pitänyt laitta vertailuksi nykyaikainen ompelukoneen lanka. Ne ovat samanpaksuisia kuin kankaan langat, 4-5 kertaa paksumpia kuin tässä käytetty ompelulanka.

ps. sain blogitunnustuksen Neulanhaltijalta, joka tekee upeita sekä taide- että käyttökäsitöitä, mm. paljon isoja tilkkutöitä ja konekirjontaa. Käykää kurkkaamassa! Ja suuri  kiitos tunnustuksesta!!

Plauenin koneommeltu pitsi / Plauen chemical lace

Viestittelin nypläyskirjan tehneen Helena Honka-Hallilan kanssa pitseistä. Sain häneltä kuulla, että ensi vuonna Rauman pitsiviikoilla on esillä Saksan Plauenin koneommeltua pitsiä (tuo murheenkryyni pitsityyppi, jolle ei ole kunnollista suomenkielistä nimeä. Englanniksi chemical lace, saksaksi Ätzpitze, ranskaksi dentelle chimique jotka viittaavat pitsin kemialliseen valmistustapaan. Tekstiilitieteellinen virallinen nimi on "katoavalle pohjakankaalle tehty kirjonta", mutta pitsiä hameenhelmaan haeskeleva kuluttaja ei varmasti taivu lausumaan tuota sanahirviötä. Oma ehdotukseni on koneommeltu pitsi. Yksi vaihtoehto voisi olla sulatuspohjapitsi. Pitsikirjan kirjoittamisen aikaan soitin kielenhuollon palvelevaan puhelimeen, ja siellä sanottiin, että ainakaan "kemiallinen pitsi" ei nimitykseksi sovi.)

No jokatapauksessa. Plauenissa kukoistaa edelleen laadukkaan koneommellun pitsin ja kirjotun tyllipitsin tuotanto. Ylläoleva kuva on Helena Honka-Hallilan matkaltaan hankkimasta hurmaavasta tyllipitsistä (kirjonta tehdään samoilla koneilla kuin koneommellun pitsin tapauksessa). Plauenissa on myös pitsimuseo.

Katseltuani muutamia plauenilaisia pitsifirmojen nettisivuja, tämä vaikuttaa laadukkaalta. En kyllä ole itse tilannut sieltä mitään, mutta jos keksin jonkin syyn, tilaan kyllä! Esim. alakuvan pitsinauha ja pöytäliina näyttävät herkullisilta.

Lopuksi: Tokiossa oleskelevat bloginlukijat, jos satutte käymään Laforetin Jane Marple-kaupassa, ostaisitteko minulle kuvassa näkyvän ihanan nappi- ym. purnukan! JM on ehdoton suosikkivaatemerkkini, tarvitsisin vain pohjattoman kukkaron ja 15 cm kapeamman vyötärön...

Pitsiärtymykset osa 1 - väärä nimi

 

Pitsiunelmia aloittaa nipotussarjan pitsiin liittyvistä pienistä ärtymyksen aiheista. Myös lukijoiden ideoita otetaan vastaan!

Tämä kaukaa katsoen ihan hauskannäköinen pitsitakki Onlystä (30 e) on nettisivun mukaan "lace crochet". Ymmärrän kyllä, että häviävälle pohjakankaalle konekirjotulle pitsille ei ole yhtä ainoaa selvää nimitystä, sen enempää suomeksi kuin englanniksikaan, mutta sen sijaan virkkaus on hyvin selkeärajainen tekniikka, jonka tunnistaakseen ei tarvitse olla vihkiintynyt pitsitieteen syvällisyyksiin. Joten olkoon tämä chemical lace, koneommeltu pitsi, venice lace, guipure - vaihtoehtoja on monia, sekä romanttisia että asiallisia - mutta ei sotketa tähän virkkausta. Erityisen harmillista tästä termisekaannuksesta tekee se, että kaupoissa on paljon virkattuja, ällistyttävän halpoja tuotteita, ja kuluttajat eivät välttämättä käsitä niiden olevan oikeasti käsintehtyjä. Asiaa ei todellakaan auta se, että koneellatehtyä markkinoidaan käsintehdyn tekniikan nimellä.

Only ei ole suinkaan ainoa taho, joka syyllistyy sekavien nimitysten käyttöön tämän pitsityypin kohdalla (jota olen omavaltaisesti päättänyt nimittää koneommelluksi pitsiksi, se kun mielestäni on asiaa napakasti kuvaava sanayhdistelmä). Monesti näkee koneommeltua pitsiä kutsuttavan nimellä "macrame lace", joka on melkein yhtä pökelöä kuin sen nimittäminen virkkaukseksi. Tähän olen törmännyt niinkin oletettavasti asiantuntevissa paikoissa kuin Voguessa ja luksuskauppa Mytheresassa. Makramee on solmutyötä, ja saa sillä aikaan pitsimäisiäkin pintoja, mutta tuolla sanalla kuvaillut pitsit ovat jotain ihan muuta. Koneommellulle pitsille kun olisi muutenkin jo englanniksi monta mahdollista synonyymiä: solubility lace, chemical lace, embroidered lace, jopa burn-away lace. Tai sitten voisi käyttää epätarkkaa, mutta runollista ilmaisua venice lace tai guipure. Mutta ei macrame, joka viittaa jälleen tiettyyn selkeästi rajattuun tekniikkaan.

Jos joku vaatteen ostaja nyt haksahtaa kutsumaan väärää pitsiä väärällä nimellä, se on aivan ymmärrettävää, koska pitsituntemus ei (vielä) kuulu pakolliseen oppimäärään. Mutta ei käy laatuun, että tekstiilejä työkseen käsittelevät nimittelevät materiaalejaan miten sattuu. Pienelle pitsin lajeja käsittelevälle luentosarjalle voisi olla tilausta...