Vaatteen loppuun kuluttaminen

 Pellavainen musta kynähame, pellava-T-paita 

ja blogistin tuhruinen peili.

On muuten todella hidasta kuluttaa oikeasti vaatteet loppuun. Olen pitänyt itseäni koekaniinina ihmiskokeessa jossa koitan käyttää vaatteen puhki, nimenomaisesti mustan pellavahameen jonka ompelin 2013 ja jota olen käyttänyt sen jälkeen koko ajan, aivan sydäntalvi poislukien. Aluspaidat ja sukat on helppo kuluttaa puhki, mutta päällysvaate on haastavampi tapaus.

Korjattu halkion yläosa.

Halkion yläosaan tuli repeämä, korjasin sen tilkulla (kannattaa säästää vaatteen kankaasta korjauspaloja!). Lantion kohtan ilmestyi pieni reikä, parsin sen. Nyt helma alkaa olla rispaantunut, mutta kai senkin voisi kantata – tosin on kyseenalaista, kannattaako ostaa uutta kanttinauhaa enää näin pitkälle kulutettuun vaatteeseen. Mutta jostain vanhasta vaatteesta voisi leikata vinonauhaa, kierrätyskeskuksen ilmaislaareista kyllä löytyy jos ei omista varastoista. Käyttökelpoisuuden pidentämisen voi viedä varsin pitkälle, jos vaan on viitseliäs.

Loppuun käyttämistä vaikeuttaa se, että paljon käytetty vaate ei enää käy niin moneen tilanteeseen kuin parempikuntoinen – vaikka pellava on kauneimmillaan käytettynä, saumat ja helma alkavat näyttää varsin elähtäneiltä. Pellavahamettani voi kyllä käyttää lähikauppareissulla ja leikkipuistossa, mutta ei työasioissa eikä oikein tee mieli laittaa sitä keskikaupungillekaan. Loppupää loppuunkäyttöprosessissa siis venyy, kun käyttömahdollisuudet supistuvat. Olen jo joutunut hankkimaan uuden mustan kapean hameen parempaa käyttöä varten. Uusi tahtoo tässä nyt sanoa UFFista ostettua, ei siis upouutta, mutta minulle kuitenkin uusi.

Rispaantunut helma

Perinnetapa vaatteiden loppuunkäyttämiseen on viedä ne mökkivaatteiksi, mutta musta kynähame ei ole siellä oikein kotonaan ja kaikenlisäksi sekä mökillä, vanhempieni luona maalla että isoäitini maalla on jo huomattava varasto vaatteita – juuri sellaisia, joita ei kehtaa mihinkään lahjoittaa mutta joilla kumminkin on vielä elämää jäljellä. Tai sellaisia joita jostain syystä rakastaa, mutta ei voi/halua käyttää kaupunkioloissa.

Jossain vaiheessa  pitää vain päättää, että hameesta ei ole enää hameeksi, ja tehdä siitä vaikka rättejä. Mutta tähtään siihen, että silloin hame olisi jostain kohtaa todellakin puhki!

***

Luen muuten juuri Pasi Toiviaisen kirjaa Ilmastonmuutos nyt, ja olen vähällä tikahtua ahdistukseeni. Mitä tässä oikein osaisi tehdä? On hurjaa, että olen tähänasti saamieni tietojen perusteella vakuuttunut siitä, että ilmasto muuttuu tavalla, joka on vahingollinen lähes kaikille asioille joita pidän arvossa, mutta silti vaan tässä sitä eletään kesähamemietteiden, scifitapahtuman järjestämisen ja yleisen lapsiperhearjen pyörteessä tekemättä asialle yhtään mitään. En halua että lapseni ja hänen mahdolliset lapsensa joutuvat elämään maailmassa, joka on yhtäältä paahtunut korpuksi ja toisaalta liiasta märkyydestä mädäntynyt, mutta olen kovin avuton.

Syön juureksia, en syö lihaa, asun pienessä asunnossa, työmatkaa ei ole ja matkustan yleensä lomalle junalla (Ylen 7 päästövähennysvinkin listasta). Valistavia kirjoja kirjoittamalla voi vaikuttaa johonkin, mutta oma erikoisalani on varsin kapea. Pitäisi hankkia vankempi tieteellinen pohja, jotta voisi ensin arvioida ja sitten kirjoittaa juttuja asioist jotka vaikuttavat lisäävästi tai vähentävästi ilmastonmuutokseen. Jos nyt lähtisin opiskelemaan, valitsisin ympäristötieteet tai jonkin alan joka pohjustaa politiikkaan mukaan hyppäämistä.

Kukapa tietää, kenties paras onnistumiseni ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä on sukulaisten ja tuttavien motivointi junamatkailuun...

Hyvinvointia ilman kasvua

Kun kovasti vaikuttaa siltä, että tämänhetkinen maailman- ja talousjärjestys ei kykene motivoimaan esim. ilmastonmuutosta kunnollisesti hillitseviä tai globaalia epätasa-arvoa ratkaisevia toimia, niin olen aina löytäessäni lueskellut kirjoja, joissa mietitään mitä muita järjestelmiä voisi olla. Viimeksi käteen tarttui Tim Jacksonin Hyvinvointia ilman kasvua – rajallisen planeetan taloustiede.


 Hyvinvointi ilman kasvua kuulostaa minun korvaani oikein hyvältä. Itsehän en tarvitse yhtään enempää kuin minulla nyt on, kunhan vain voisin olla varma että henk. koht. taloustilanteeni jatkuisi vakaana siihen hetkeen asti jolloin asuntolaina on maksettu. Sen jälkeen sopii vähän heitelläkin, kun nyt aina saisi ruuan pöytään ja sähköä laitteisiin. Mutta jos nyt jotain olen muotisuunnittelijan aivoillani onnistunut taloudesta ymmärtämään, niin se on se että ilmeisestikin perustavanlaatuisella tavalla koko talous perustuu välttämättömään vaatimukseen siitä, että se kasvaa. Jos se ei kasva, niin sitten se taantuu tai peräti romahtaa, vakaata tasapainotilaa ei oikein pysty saavuttamaan. Tämä taas johtuu siitä, että raha ilmestyy maailmaan tyhjästä kun sitä lainataan, ja tähän kiinteästi liittyvä korko on seikka joka juuri kasvua vaatii.

 Näiden vakuuttavannäköisten kaavojen ohi tunnustan loikkineeni.

En Jacksonin kirjasta valitettavasti löytänyt selvää ratkaisua tai selostusta siitä mikä vaihtoehtoista talousmallia motivoi (ts. pitkäjänteisiin, tähänastista matalampiin tuotto-odotuksiin tyytyvää sijoittamista, jonka usein hoitelee valtio – suunnitelma sinänsä kuulostaa hyvältä mutta kuinka siihen on tarkoitus siirtyä??). Minkä lisäksi minussa herättää aina valtaisaa kiukkua senkaltainen kulutuskulttuurista valitteleva löpinä johon Jackson talousanalyysien lomassa tuon tuosta sortuu. Esim. "Kulutusyhteiskunnan materiaalinen pröystäily kuluttaa loppuun tärkeät luonnonvarat ja settaa ylitsepääsemättömän taakan planeetan ekosysteemeille" ja "Kuluttamisen kulttuuri on kehittynyt osittain keinona varjella kulutusvetoista talouden kasvua. Nykyisellään se kuitenkin edistää tuottamatonta statuskilpaa ja vahingoittaa ihmisten elämää sekä psyykkisesti että sosiaalisesti."

Uutuuksien shoppailu statuksen saavuttamiseksi on hänen näkemyksensä mukaan nykyisen konsumeristisn kulttuurin kivijalka, josta pitäisi päästä eroon keskittymällä henkisempiin mielenkiinnon kohteisiin kuten ihmissuhteet, puutarhanhoito, musiikki ja niin edelleen.  Itse asiasta en sinänsä ole eri mieltä. Mutta Jackson puhuu sietämättömän ärsyttävällä tavalla aina vain muista ihmisistä, onnettomista ostoskulttuurin uhreista, jotka vain haalivat kamaa saadakseen nostettua statustaan. En tiedä elänkö sitten jossain kuplassa, mutta minusta tuo statusjankutus on täysin väärä tulkinta ihmisten tavaroiden ja muiden hankintojen tarpeesta. Esim. lähtevätkö ihmiset ensisijaisesti lomailemaan ulkomaille statusta kohottaakseen vaiko siksi, että on ihanaa matkailla, olla uudessa ympäristössä ja vaikka uida lämpimässä meressä? Onko Jackson itse hankkinut kotiinsa tietokoneen statuskilpailun sumuttamana, vaiko siksi että kirjan kirjoittaminen vain kertakaikkiaan sujuu kätevämmin tietokoneella kuin sulkakynällä tai edes kirjoituskoneella? Ihmiskunta on vuosituhansia tullut toimeen ilman kännykkää, mutta nyt kun se on keksitty, niin siitä kieltäytyvä kertakaikkiaan vaan on erikoinen ja lähimmilleen hieman hankala tyyppi (tai erakko). Ehkä on ekologisesti mahdotonta, että koko monimiljardinen ihmiskunta hankkii jokainen ulkomaanmatkoja, tietokoneen ja kännykän, mutta miten vetää raja pröystäilyn ja sellaisen kuluttamisen väliin, joka vain ihan oikeasti tuntuu hyvältä eikä omassa elämässä yhtään liioittelulta? Ja kun kirjan kirjoittaja ilmiselvästi kuitenkin kuuluu siihen globaalisti katsoen varakkaaseen väkeen, jolle nuo asiat ovat taloudellisesti mahdoliisia, niin miten hän motivoi itsensä olemaan hankkimatta niitä, sikäli kuin noudattaa omia ohjeitaan? Olisipa mielenkiintoista tietää.

Voi tietysti olla, että toistaiseksi suhteellisen tasa-arvoisessa suomalaisessa ympäristössä statuskilpailu ei ole kovin merkittävää. Kirjassa kyllä käsitellään sitä, että suurten tuloerojen ja heikon turvaverkn yhteiskunnissa statuksen osoittaminen korostuu. Mutta oli miten oli, jos aletaan tuohon sävyyn moralisoida, niin silloin kyllä haluaisin kuulla miten kirjoittaja on itse ratkaissut nämä asiat omassa elämässään.

Kirjassa perustellaan kyllä erittäin vakuuttavasti se, että tämänhetkinen malli ei vain kertakaikkiaan ole kestävällä pohjalla, sillä kuten järkikin sanoo – mikään jatkuvasti kasvava systeemi ei voi loputtomasti perustua rajallisiin resursseihin. Ja kun ihmisiä tulee koko ajan lisää mutta planeetan resurssit eivät lisäänny eikä uusia elinkelpoisia planeettoja ole näköpiirissä... Ei mitään kevyintä kesäluettavaa, eräänlainen ahdistuspilvi siitä jälkeen jäi.

Kevyempinä uutisina voin ilmoittaa, että päädyin tekemään pitsitunikan (mm. Sonam Kapoorin pitsisarien aiheuttaman statuskilpailun aivopesemänä). Keskikesän pitsihöyrähdys, tuttu jo aiemmilta vuosilta...

Bollywoodnäyttelijätär Sonam Kapoor ja yksi hänen viehkoista pitsiasuistaan.

Niin ja Sonam Kapooriin päästyäni ei voi kuin ihmetellä kuinka samannäköinen on hänen yllään oleva pitsimekko merkiltä Self-portrait kuin se "reikäkolttu" joka Ruotsin Victorialla oli lapsensa ristiäisissä! Vertailkaa ja hämmästykää!!

Sonam Kapoor / Self-portrait

 Kruununprinsessa Victoria / By Malina

Villa villallaa lallallaa

Kävin eilen vetämässä vaatelaatutyöpajan Keravan opistossa (kiitos kaikille paikalle tulleille!) ja sen jälkeen tuli sellainen olo että kyllä tästä kirjankin saa aikaan. Hehkutin hiukan suomenlampaan villaa – ja sain esityksen jälkeen kuulla, että myös Gotlannissa puhutaan heidän omista lampaistaan tasan samoin sanoin: upea villa, jota kuitenkaan ei osata arvostaa tarpeeksi ja joka menee suurelta osalta nykyään hukkaan. Mitä lammaskantoja sitten osataan arvostaa villan kannalta? Ainakin islantilaiset ovat osanneet tuotteistaan omat lampaansa. Merinosta kuulee kyllästymiseen saakka. Mutta muutoin maailman monilukuiset ja monipuoliset lammasrodut ovat valitettavan huonosti kuluttajien tietoisuudessa. Villa on "vain villaa".

Luen juuri hurmaavaa pikku kirjasta ison-Britannian lammasroduista, joita on saaren joka kolkassa omansa. Joka rodulla on erilainen, eri käyttöön sopiva villa. Villa on selvästi aines, joka hyötyisi paremmasta brändäyksestä ja eriyttämisestä. Mahdollisimman ohutta (=kutittamatonta), kiharaa villaa tuottavat rodut ovat tällä hetkellä suosiossa, kun taas paksua ja karheaa esim. mattoihin tai ulkopukimiin sopivaa villaa tuottavat ovat sukupuuton partaalla (koska mattoihin ym sisustustarpeisiin käytetään nykyään enimmäkseen tekokuituja). Mutta jos osattaisiin kiehtovasti esitellä mitä jännittäviä, erilaisia kankaita voidaan tehdä karkeamistakin villoista, niin ehkä asianharrastajat ainakin innostuisivat. Esim. Herdwick-lampaan kovasta, karkeasta ja suorakuitusesta villasta tehdään (tai siis tehtiin vielä 50-luvulla, jolloin kirja painettiin) kestävää Hodden Grey -nimistä kangasta. Kuinka mahtavan kiinnostavaa olisi esim. takkikaupoilla saada kuulla että tämä harmaa takki on tehty Cumberlandin maakunnassa paikallisten perinnelampaiden villasta ja samaa kangasta käyttävät tietyt brittiarmeijan regimentit uniformuissaan.

Islanninihme-villatakkini on osoittautunut todella hyvin sekä kylmää, tuulta että sadetta pitäväksi, ainakin pöyhöävää tihkua se pitää erinomaisesti. Ihoa vasten islanninvilla ei olisi kovin miellyttävää, mutta ulkovaatteessa juuri paikallaan – käy järkeen, koska juuri tuulisessa ja märässä ilmastossa sen pitää lammastakin lämmittää. Mitä kaikkia muita juuri tiettyyn käyttöön sopivia villoja maailmassa mahtaisi ollakaan, jos vain tietäisi ja löytäisi?

Swaledalenlampaat katoamassa
Islanninlampaat muodissa 
Musta Welshin vuorilammas ei ilmeisesti ole vaarassa

Kyllä taas saa kadehtia klassisesta herrainpukeutumisesta kiinnostuneita miehiä - mahtava opas tweedin moniin lajikkeisiin
Wovember – villanarvostusprojekti 
Lista brittiläisten lammasrotujen villatuotteita myyvistä firmoista

Tekstiilien kestävyyden ymmärtäminen ja kohentaminen

Tyytyväistä hyrinää: löysin fantastisen mahtavan kirjan aiheesta kestävät tekstiilit ja mikä niistä tekee kestäviä. Sen nimi on Understanding and Improving the Durability of Textiles, editori P. A. Annis, luettavissa googlebooksissa jos joku muukin haluaa paneutua aiheeseen. En voi kuin jatkuvasti ihmetellä, että taidan olla ensimmäinen joka rakentaa siltaa huonolaatuisista vaatteista närkästyneen, parempaa kaipaavan kuluttajan ja tekstiili-insinöörien välille. Kankaiden kestävyyttä ja siihen vaikuttavia seikkoja on tutkittu ja asiasta kirjoitettu satojen hyllymetrien määriä, mutta kaikki tähän asti löytämäni on todellakin insinööriltä insinöörille. Sellaiselle, joka hyvä kun ymmärtää että puuvilla ja polyesteri eivät tule samasta kasvista ei näistä kirjoituksista paljoakaan apua irtoa.


Näistä nyppyyntymiseen ja kankaan pinnan kulahtamiseen vaikuttavista asioista pitäisi kyllä puhua suunnittelijakoulutuksessa enemmän, varsinkin jos on ajatuksena valmistaa ekologisesti kestäviä ratkaisuja tekeviä suunnittelijoita. Jos ei tiedä teoriaa, pitää opetella käytännön kautta ja siinä voi mennä kauankin sekä vahingossa tulla suunniteltua kestämättömiä vaatteita vaikka aikomus olisi ihan muu.

Elämäni kuvina

Mahtavasta Kaisa-kirjastosta (Hgin Yliopiston pääkirjasto) raahaamani vaatelaatuun liittyvä kirjapino sekä jälkiruokana pieni kirjanen ulkoavaruuden oikeudellisista ja kehityksellisistä kysymyksistä. Kirjasto on se paikka, jossa hamuamisimpulssini saavat virrata vapaasti.

  Fleuristessa tekstiili-insinöörinä. Hiukan kuivaa mutta juuri näihin kirjoihin on piilotettu syyt siihen, miksi jotkut vaatteet kestävät hyvinä vuodesta toiseen ja toiset nuhjaantuvat samantien.

 Uuden kodin vanhat tapetit. Otin näistä mallit talteen. Alanurkassa ei pilkota home vaan noki - tässä kohtaa on ollut takka joskus aika kauan aikaa sitten.

Uusi vintagesyystakkini. Huom. älyttömän päheä tweedvuori. Se lämmittää, ja napakka polyester-puuvilla-päällikangas pysäyttää tuulen. Ostin takin kesällä Remakelta ja samassa paikassa teetin siihen yhden lisänapinläven, kun mielestäni napitus loppui liian aikaisin. Oli muuten edullista, vähänkö alan teettää napinläpiä joka paikkaan ihan vain huvin vuoksi :)
Kiitos Oona kuvasta!

Orchids on Your Budget

Palatakseni kevyempiin aiheisiin, olin viime sunnuntaina Leppävaarassa Marttojen Garderobi-tilaisuudessa haastateltavana ja myymässä kankaita (meidän perhe on muuttamassa, ja olen ottanut aktiivisen asenteen kangasvarastojen kutistamiseen). Jonkun verran sain kankaita myytyä, myös muutamia kirjojani, ja tilaisuus oli muutenkin käymisen arvoinen.

Vaatevaihtopisteellä vaihdoin yhden kankaan uhkarohkeasti ohueen nahanväriseen vyöhön vaikka ei ollut mahdollisuutta peilata, no, voi olla että se jatkaa piankin matkaansa eteenpäin, koska ei oikein sitenkään näytä päälläni sopusuhtaiselta. Otin sen sillä ajatuksella mukaan, että ehkä sopii ehkä ei, kohtalo määräytyy sitten kokovartalopeilin edessä. Ei kukaan n. kokoa 40 oleva lukija sattuisi tarvitsemaan sievää, kapeaa vyötä?

Kiitokseksi osallistumisesta sain upean orkidean, joka muistutti mieleeni ihanan kirjan Orchids on Your Budget. En ole koskaan kehunut sitä täällä blogissa, vaikka se on ai-van mah-ta-va! Kirjoittaja on Marjorie Hillis, jonka kuuluisin kirja on Live Alone and Like It, opas- ja kannustuskirja sinkuille (vaikkakaan tuota sanaa ei alkuperäisenä julkaisuajankohtana 1930-luvulla vielä käyttty). Orchids... opastaa taloudenpitoon, jonka päämääränä on saada käytettävissä olevilla - niukoilla- varoilla mahdollisimman paljon itselle tärkeimpiä nautintoja irti elämästä. Kirja on nokkelasti ja hauskasti kirjoitettu, eikä ollenkaan altistu säälittelemään vähävaraista lukijaa, päinvastoin koittaa tuupata hänet täyteen tarmoa ja ryhtiä. Kirjoittaja on usein jopa piikikäs, mutta ei ainakaan minusta ärsyttävällä tavalla.

Vaatteista Hillisillä on paljon edelleen pätevää sanottavaa. Kirjasta myös oppii, kuinka paljon aikaisemmin valmisvaateteollisuus muodostui pääasialliseksi vaatteidenhankintametodiksi Yhdysvalloissa kuin esim. Suomessa. Ei täällä meilläpäin vielä 30-luvulla ensisijaisesti hankittu vaatteita kaupoista, valloissa taas tämän kirjan valossa laukattin kaupasta toiseen ja oli peräti itsepalvelumyymälöitäkin (niistä kannattaa hankkia mm. iltapuvun kanssa käytettävä silkkinen shaali, jos vaatetustili on pieni!).

"There's the old saw (tell us if you haven´t heard this one before) about building your wardrobe around one colour. You may have learned this one just after the alphabet, but if you always follow it, you are a stronger-minded woman than most. It's amazing, in this enlightened age, to see how many women will go out and buy a brown coat, just as they planned to do, and then get carried away by a little navy-blue dress that is so sweet, and eventually choose a black hat because they can't find a becoming one in any other colour and black goes with everything (oh, does it?) Once you've done that, you can choose between wearing all three and looking as if you did not know any better, or getting three complete outfits. We wouldn't know which to advise."

"The most expensive item in your wardrobe and the greatest extravagance is the garment that can't be worn with a lot of other things (also in your wardrobe) or that you seldom wear at all, because you don't like it. If you have to economize, you can't afford mistakes, which are definitely luxuries."

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, joista tuntuu että rahaa saisi olla enemmän. Ainoa vikapuoli on, että tulee kadehtineeksi vilkkaan 1930-luvun ihmisiä, joilla tuntuu olevan vähintään parit pikkukutsut joka viikko ja iltapukujuhliakin monta kertaa vuodessa minimissäänkin!

Ylipukeutunutko? - ohjeita vuodelta 1960

14 pisteen säännöstä on ollut minulle valtavasti hyötyä, ja siksi jaoin sen mielelläni Hyvän mielen vaatekaapissa muillekin. Ainakin Mangos for Flamingos on myös otanut säännön omakseen, ja vaikka sääntö ei muutoin kiinnostaisi, niin alkuperäinen artikkeli on joka tapauksessa hauskaa luettavaa. Olkaa siis hyvä, monsieurs et mesdames, Naisen Kirja 2 / Nykyaikaisen naisen tietokirja, toimittaja Mirja Sassi kertoo meille asian niinkuin se on:

 

Ilmainen kirjalöytö

Kaikesta hyvästä ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi: Aalto-yliopiston julkaisema Kirsi Niinimäen toimittama kirja Sustainable Fashion New Approaches on ladattavissa ihka ilmaiseksi.  Jos vastuullinen muoti kiinnostaa, tässäpä monta näkökulmaa siihen.

Tiistaina oli vaatealan kaikenpuolisesta parantamisesta kiinnostuneiden tyyppien aamiaistapaaminen. Keskustelun aiheena oli mm. kuinka tehdä vaatteiden pitkäaikaisesta käyttämisestä yhtä houkuttelevaa kuin jatkuvasta shoppaamisesta - ja millä rahalla. Pikamuodilla on valtava raha ja markkinointikoneisto, kun taasen järkevämpiä asioita tekevät ovat kyllä innostuneita mutta yleensä vähissä varoissa.

Hesarin Tavara ei ole likaa -kolumni herätti paljon ajatuksia, koitan saada ne pian kirjoitettua.

Pientä sievää sekalaista

Ruskeat kengät löysivät paikkansa harmaiden sukkahousujen kaverina. Mietin taannoin, minkä ihmeen kanssa niitä käyttäisin, kun tummanruskeat sukkikset + ruskeat kengät ovat jo liian ruskea kombo ja mustat sukkikset + ruskeat kengät näyttivät epätasapainoisilta. Oikeaan ratkaisuun opasti madame Dariaux'n klassinen tyyliopas Elegance - timanttia tekstiä viidenkymmenen vuoden takaa.

 Sain serkultani pinon vanhoja romaaneja. Katsokaa mitkä ihanat haalistuneet sateenkaaren värit! Jotain kirjoja pitää kai poista hyllystä näiden tieltä, koska hylly ei kasva.

Vanhat (mielellään 1900-1930) romanssit ovat nyt suosiossani. Kuherruskuukausi lentokoneessa (Berta Ruck) oli hyvin mielenkiintoinen. Pasilan kirjavarastossa on mitä ihmeellisimpiä kirjoja vain 50 sentin varausmaksulla, ja kirjasto vieläpä ottaa ne lukemisen jälkeen takaisin ja säilyttää puolestasi!

 Osa parsinlankakokoelmaani. Päärmään neuloksesta saksittua huivia, kuvassa taustalla, jotta en tulevalla matkallani näyttäisi aivan rispaantuneelta.

Järjestelen kuvauksia Huili-lehdelle ja saan kokea iloa tilailla kaikenlaisia hauskoja tavaroita. Tosin suurin osa pitää tietty kuvausten jälkeen palauttaa. Ihan hyvä sekin. Mutta toinen kuvassa näkyvä Villa Yllen pussi sisältää hienon asusteen, joka arvotaan sitten kuvausten jälkeen ensi viikolla Huilin lukijoille! Pidän teidätkin ajan tasalla.

Kolme mielenkiintoista kirjaa tyyliniekoille

Osana tutkimuksiani laatukirjaa varten olen lukenut kaiken mahdollisen käsiini saamani, joka jollain tapaa sivuaa vaatteita, niiden laatua ja laadun tunnistamista. Herroja hemmotellaan tässä asiassa - monta kirjaa paneutuu juurta jaksain siihen, kuinka ihana on hyvin tehty napinläpi räätälintekemässä puvussa ja hekumoidaan kankailla, kauluskäänteiden tyypeillä ja hienolla ompelutyöllä.
Kirjastosta löytyivät Täydellinen herrasmies, Vintage Menswear ja Artist Rebel Dandy, jotka kaikki tutkailevat herrojen pukeutumista eri kanteilta.

 

Täydellinen herrasmies on jo klassikoksi muodostunut perinpohjainen katsaus perinteikkääseen herraintyyliin. Kirjassa käydään läpi sekä herrasmiehen vaatteet alushousuista päällystakkiin materiaalisina tuotteina, että historiallisina ja tiettyyn kulttuuriperintöön liittyvinä merkkikielen osasina. Kirjaa lukiessa nousee pintaan jonkinlainen kateus miehiä kohtaan, joilla on näin hyvin laadukkaan ja tyylikkään ulkoasun osaset hyppystensä ulottuville (olkoonkin, että osa tarvittavista vaatteista pitää hakea Lontoosta, osa Italiasta ja osa New Yorkista). Jos olisi suoralinjainen ja vähäeleisen tyylikäs nainen niin herraintyylihän olisi aivan varteenotettava vaihtoehto.

Saman sarjan kirja naisille (Ladies: a Guide to Fashion & Style) oli paljon mälsempi ja myös selvästi epäajankohtainen. Naisten muoti muuttuu ripeästi ja armottomasti, 90-luvun klassinen ladylook näyttää aika vanhalta tänään.

Vintage Menswear esittelee tarkoin ja ihanan estetisoivin kuvin sekä hämmästyttävän perinpohjaisen tietävin artikkelein valikoiman miesten kaupunki-, työ-, armeija- ja urheiluasuja 1800-luvun lopusta noin 1950-luvulle. Tässä kirjassa mehustellaan kauniisti patinoitunutta kangasta ja hienoa työnjälkeä vallan tavattoman herkullisesti. Kulumat, korjaukset ja huolekkaat paikkaukset saavat arvon siinä kuin käsinommellut napilävet ja monogrammitkin. Anonyymiksi jäävät käyttäjät näkyvät vaatteiden poimuissa ja hiutumissa, tai ehkä osa heidän elämänsvoimaansa on iskostunut vaatteisiin, jotka ovat kulumineen kaikkineen kuin persoonallisuuksia.

Artist Rebel Dandy asettaa tutkaimensa miehen ja vaatteen väliseen vetovoimakenttään. Ilman täydellisesti tärkättyä pellavaista kaulusta ei ole dansyä, mutta ilman dandyä kaulus on vain pala kovitettua kangasta. Dandyn yllä se muuttuu elävän taideteoksen osaksi. Tyyli syntyy vaatteen ja pukeutujan vuorovaikutuksesta, kumpikaan ei riitä yksinään. Kirja pyrkii valaisemaan kuka on dandy ja mitä on dandyismi 1700-luvulta tähän päivään. Kuvituksena on jälleen aivan ihania kuvia mitä upeimmista räätälintyön tuotoksista, kuuluisien tyyliniekkojen jälkeenjääneitä vaatekappaleita museoiden kokoelmista.

Lyhyesti sanoen herraväestölle on todella inspiroivia pukeutumiskirjoja saatavilla, mitä upeimmilla ja innostavimmilla valokuvilla kuvitettuna. Vaatteissa ei näiden krjojen mukaan ole ennenkaikkea kyse viallisten vartalonmuotojen piilottamisesta tai suoraviivaisesta rikkauden julistamisesta - pukeutumisen pääsisältönä nähdään olevan laadun ja hienoviritteisen eleganssin suoma nautinto. Tähtään johonkin samantapaiseen (valokuvaaja Riina Peuhu on toivottavasti samaa mieltä!), mutta lisään joukkoon rintamuotolaskokset, pitsit ja rimpsut.

Pitsiteollisuuskirja ja vaatebudjettikirja 1870-luvun ladylle

Kirjakatselmus jatkuu. Olen aivan intona vanhojen kirjojen edullisista faksimile-uusintapainoksista, joita saa amazonilta halvalla. (Kunpa niihin vielä laitettaisiin alkuperäinen kansi, eikä rumaa ja täysin sattumanavaraista uutta). Näitä kirjoja ei muuten käsiinsä saisi, jos nyt ei sattumalta jostain ulkomaisesta antikvariaatista keräilyhinnoilla.

Viime aikoina iloa on aiheuttanut ainakin Euroopan pitsiteollisuutta käsittelevä katsaus, jonka on julkaissut Yhdysvaltojen hallituksen talousosasto vuonna 1904 (Machine-made Lace Industry in Europe; United States Bureau of manufacture, Special Consular Reports). Tirskahtelin riemusta kun selailin pitsikatsausta ensimmäistä kertaa: tarkkoja selostuksia pitsitehtaiden työvoimasta! Pitsikoneiden poikkileikkauksia! Pitsiteollisuuden kustannusarvioita! Voi onnea!! Ihmettelen kyllä, kuka muu kuin minä haluaisi lukea tämän kirjan ja onko sen painaminen osoittautunut vaivan arvoiseksi... No, suosittelen kaikille, jotka haluavat yksityiskohtaisen raportin Calaisin, Nottinghamin, Plauenin ja St.Gallin pitsi- ja kirjontateollisuudesta 1900-luvun ensimmäisinä vuosina. Kyse on ollut sekä työvoiman määrässä että rahallisen tuoton puolesta varsin mittavasta teollisuudenhaarasta, esim. yksin Calaisista arvoitiin vietävän Yhdysvaltoihin kuuden miljoonan dollarin arvosta pitsiä vuosittain (nykyrahassa yli 22 miljoonaa $).

Calaisin pitsiteollisuudesta reaportoinut konsuli on selvästi pitsiteollisuuden lumoissa, hänen innotuneet kuvauksensa ovat kuin omasta kynästäni ja tunnen sielujen sukulaisuutta. Suosikkikohtiani ovat ainakin "How machines weighing 25,000 pounds can be made to pump water or to crush stone, or to saw logs into lumber, the reader can easily understand, as he has seen them; but how a machine weighing 25,000 pounds can be capale of manufacturing the most delicate laces, so perfect imitations of real lace that an expert is required to thell the difference, is more difficult to understand.To prduce such a machine ... has taken a century of gradual development, in which thousands of intellligent minds have contributed to bring it up to its present stte of perfection."

Lisäksi opimme, että "A lace  machine, as will appear later, is perhaps one of the most delicate machines in the world in its sensitiveness to heat and cold" ja että


"the aim of the Calais manufacturers has always been the imitation of real lace. Quite recently one of them, having in his employ a very able draftsman, has been able to make lace that approaches so nearly to real lace that even a connoisseur night mistake it for the real. It is hardly necessary to add that this kind of lace has a great future." Kunpa tästä ihmepitsistä olisi vielä näyte!

Toinen hurmaava faksimile on Millicent Whiteside Cookin "How to Dress as a Lady on 15 Pounds a Year" vuodelta 1874. Nykyrahassa 15 puntaa on noin 1200 puntaa, joka on siis ollut absoluuttinen mnimimäärä jolla hieno nainen, siis säätyläislady on voinut hankkia vuotuisen päällepantavansa. Tämä on vaatinut äärimmäistä pihiyttä, tarkkuutta ja niukkuutta, mutta tuloksena on ollut (vaikeuksien ylittämisen aiheuttaman tyytyväisyydentunteen ohella) se, että hyvin vaatimattomissa varoissa ollut lady on voinut osallistua seurapiirien tapahtumiin ja matkailla Euroopassa säädynmukaisesti. Kun esim. kesän silkkipuku on huolellisesti valittu eikä liian huomiotaherättävä, se on kelvannut sekä aamupäivän puolimuodollisiin tapahtumiin (kuten jousiammuntajuhlat), että iltapäivän puutarhakutsuihin, ja vielä aamupuvuksi hotellissa oleskellessa.

Kirjassa on pennilleen - tai siis pencelleen - määritelty kolmen vuoden vaatebudjetti, josta kallein hankinta on tweed-kankainen mekko, jakku ja vedenpitäväksi käsitelty viitta. Kaikki vaatteet pitää ratkoa ja kääntää ainakin kertaalleen, ja tietenkään minkäänlaisiin impulssiostoksiin, edes yhden rusetin tai käsineparin, ei ole mahdollisuutta (välillä kirjan teksti kuulostaa kovin tutulta!).


Olen kuluneen vuoden aikana pistänyt aika ison tukun rahaa kirjoihin. Perusteluna on, että koska pyrin kuluttamaan noin muuten vähemmän, siis luonnonvaroja, niin voin sentään tyydyttää intohimojani hankkimalla kirjoja. Olen siis palannut teini-ikäni kulutustottumuksiin, kun ostin pihiyttäni vaatteet kyllä kirppiksiltä, mutta uhrasin huomattavan osan taskurahoistani sarjakuviin. Silloin vertailin vaatteiden hintoja esim. uuden Sandman-alpparin hankkimiseen, ja päädyin aina mielummin sarjakuvaan kuin uuteen vaatteeseen. Nykyään tosin makuni on kallistunut, eikä ensimmäinen käteen kirppikseltä osunut vaateriepu tyydytä herkkää esteettistä aistiani...

Kirja-arvio Stitched Up ja pari tyllimekkokuvaa

Nappasin kirjastosta muotia ja vaatetusteollisuutta kriittisesti käsittelevän kirjan Stitched Up - the Anti-capitalist Book of Fashion, kirjoittajana Tansy E. Hoskins. Kirjan pohjana on marxilainen vakaumus, josta ei sen enempää (en tiedä, eikä kirjaa lukemalla selviä, miten marxilaiseen utopiaan tulisi päädyttämän, tai miten toimittaa maailmanvallankumous aiheuttamatta pahempaa kaaosta ja tuhoa kuin nykyisen järjestelmän vallitessa aiheutuu). No jokatapauksessa.

Aluksi kritiikki: Kirja syöksyy vähän sinne tänne, koittaessaan analysoida muotia ja vaatetusteollisuutta joka kantilta - niin vaateteollisuuden työntekijöiden kuin luonnonvarojen turmelun kannalta, mutta myös muotimaailman kapeiden kauneusihanteiden ja rasismin kannalta. Lopputuloksena on, että koko vaatteiden suunnittelun, tuottamisen, jakelun ja ostamisen järjestelmä pitäisi mullistaa ja muuttaa aivan muuksi, mutta miten se käytännössä tapahtuu, tai minkälainen se käytännössä olisi, jää auki. Lisäksi aihetta käsitellään sikäli yksisilmäisesti, että raivostunut kirjailija ei noteeraa eikä myönnä mitään muodin positiivisia vaikutuksia. Kun niitä kumminkin on, lähtien siitä ilosta jonka ihminen saa kauniista vaatteista, ainakin minulle lukijana tulee voimakas tarve inttää vastaan (riippumatta siitä, että olen monista kirjan pointeista samaa mieltä!). Lisäksi hän ei näe mitään vaikutusta millään tähän asti kehitetyllä idealla muodin ja vaateteollisuuden vaikutuksia parempaan suuntaan muuttavalla idealla, kaikki eko- ja eettisen muodin yritelmät ovat hänestä turhia ja epäonnistuneita.

Mutta huolimatta näistä moitteista, kirja on tutustumisen arvoinen. Alkupään luku "Owning It", joka kartoittaa muotibrändien omistussuhteita, on todella mielenkiintoinen. Pari jättimäistä sijoitusfirmaa omistaa suurimman osan tunnetuista muotitaloista. Samoin muotiblogeista on paljon mielenkiintoista, kirpeää sanottavaa. Muotilehtien kummallisuuksista kirjoittaja ja minä jaamme saman mielipiteen (siis että on kokonainen journalismin haara, joka ei ikinä, ei puolella sanallakaan, kritisoi käsittelemäänsä tuotannonalaa tai mitään sen tuotetta).

Ostamista ja shoppailua käsittelevässä luvussa kirjailija käsittelee tavaroiden nykyjärjestelmässä harhaista mielikuvitusluonnetta ajatuksia herättävästi: "Items appear in shops without revealing a trace of of the manufacturing process, seemingly independent of peoplle. This gives the illusion that there is a source of wealth separate from human labour. We can admire a beaded evening gown or a solid pair of work boots without connecting them with the workers that produced them. This mystification of products means our society is arguably not materialistic enough. Being materialistic does not here mean doing more shopping; rather it is a call for people to recognise that products such as shoes and handbags are dependent on nature and labour and have a physical reality independent of thought. It calls for use-values to take precedence over endless symbolic values."

Olen niiiin samaa mieltä siitä, että on välttämätöntä itsemme ja planeetan takia joko kuoria pois suurin osa tavaroiden ja shoppailun mielikuvitus- ja tunnekääreistä ja keskittyä tavaroihin sinä mitä ne ovat: fyysisinä materiaalisina kappaleina, jotka joko sopivat tiettyyn käyttöön tai sitten eivät, ja joiden hankkiminen joko on hyödyllistä tai sitten ei, aika, raha ja tila huomioiden. Tällöin aivan itsestään kuluttaminen vähenisi, koska todellakin vain pieni osanen kuluttamisesta on todella hyötynäkökohtiin perustuvaa. Tai sitten pitäisi virtuaalistaa kulutusta yhä enemmän. Mikäs siinä, jos shoppailee suruunsa ja iloonsa ja päteäkseen itselleen ja muille ja ilmaistaakseen milloin mitäkin tunnista tuntiin vaihtelevaa tunneliikahdusta ja esteettisen navankaivelun tulosta, jos se on kokonaan elektronista ja täysin riippumatonta reaalimaailmasta (tietysti olisi yksilölle erittäin harmillista joutua velkoihin virtuaalishoppailusta. Mutta eipä siinä ole juuri eroa siihen, että joutuu velkoihin osteltuaan säkkikaupalla surkeita, arvottomia jäterättejä halpaketjuilta, joita voi koittaa myyskennellä mutta kukaan ei ole valmis maksamaan niistä viidennettä osaakaan siitä mitä ne alunperin maksoivat. Ensinmainitussa tilanteessa sentään ei joudu jakamaan elintilaansa valtavan käytännössä arvottoman tavaramäärän kanssa).



Loppuun pari kännykkänäppäystä tyllimekosta käytössä. Kävin Pikku Onnettaren ja serkkuni kanssa Haltialan eläinpuistossa, johon tarkoitukseen päätin tyllimekon olevan juuri se oikea vaihtoehto. Se on miellyttävän viileä kuumanakin päivänä, joten ihan käyttökelpoinen vaate kyllä!

 

Että näin! Kukkien poimimista ja helmojen huiskuntaa kesäisenä iltapäivänä, ihanaa!

Kauneinta orimattilan pitsiä pulteissa

Ehdin Oulun reissuun sisällyttää pikapoikkeamisen hauskaan divariin (Lehtitoukka nimeltään), jossa olisi voinut viettää pitempääkin. Sieltä tarttui mukaan vanha suomalainen romanssikirja, Helga Nuorpuun Pirkon uusi ystävä. Painos on vuodelta 1945, mutta kirja alunperin jo 1928. Kun kaikki liittyy kaikkeen ja eritoten pitsi liittyy kaikkeen, niin eikös tästäkin aivan sattumanvaraisesta kirjasta löytynyt pitsin kulttuurihistoriaa valottava pätkä, jossa koulutyttö esiintyy voimisteluasussaan:

"'Kaikkein kauneinta orimattilalaista pitsiä pulteissa (=lahkeissa) ja hän katsoo kuin olisi jotakin markkinapöydältä ostettua tehtaan tavaraa.' Tytöt nauroivat. ' Olkoon vaikka raumalaista, niin et kai sinä saisi sittenkään tuolla tavoin esiintyä' huomautti eräs tytöistä."

Sekä raumanpitsi että Orimattilan pitsi on siis ollut niin tunnettu asia, että niihin liittyvät viittaukset katsotaan kaikkien lukijoiden voivan ymmärtää, ja tehdaspitsi on vielä 30-luvun lähestyessäkin ollut ala-arvoiseksi katsottua korvike. Mielenkiintoista!

Beauty over novelty

Luin loppuun Przybyszewskin kirjan "Dress Doctors - the Lost Art of Dress". Siinä oli paljon mielenkiintoista, ja jos on kiinnostusta menneiden aikojen pukeutumisoppaisiin ja niiden periaatteisiin ja/tai kotitalouden opetukseen Yhdysvalloissa, niin kannattaa lukea. Vein sen Minerva-kirjastoon (Helsingissä) joten viikon, parin päästä sen voi lainata sieltä. 

Rakastan itse vanhaa pukeutumiskäsitystä, jossa asiallinen ja tyylikäs ulkomuoto vaihtelee päivän hetkien, tilanteiden ja vuodenaikojen mukaan, ja samaa mieltä on myös Prz. - tosin paljon kärkevämmin kuin minä. Pidän kyseistä käsitystä viehättävänä ja haikailen sen perään, mutta toisaalta ymmärrän, että monille nykyaikainen "samat farkut aamusta iltaan kesät talvet arjet juhlat" -pukeutumistapa on mukavin ja vaivattomin (vedän kyllä rajan amerikanmaalla nykyään ilmenevään pyjamapukeutumiseen. Yöpuku ei kuulu julkisuuteen!!). Mutta kummallista kyllä, sama nykyajan pukeutumiskulttuuri joka pitää kauhean vaivalloisena ajatuksena vaihtaa aamupäiväpuvun iltapäiväpukuun, vaatii ainakin muotilehtien (ja -blogien) lukijoita esiintymään erilaisessa vaatekombinaatiossa joka päivä. Prz. kuvailee suosittujen muotilehtien juttuja, joissa tietystä määrästä vaatteita muodostellaan erilaisia yhdistelmiä, esim. joka päivä kuukauden ajan. Hän kirjoittaa "and all these efforts beg the question: if an outfit looks good on day 2, why can't you wear it on day 12 and day 22? Isn't there a difference between mere novelty and beauty?". Muistan vielä hämärästi ajan, jolloin itselläni oli jonkinsortin pakkomielle huolehtia siitä, että en pitänyt täsmälleen samaa asukokonaisuutta - siis ikinä! Vähintään korvakorut tai sukat piti olla erilaiset. Mutta vaikka muistan tämän, en mitenkään kykene enää asettumaan siihen ajatusmaailmaan, josta tämä todellakin vaivalloinen ja lisäksi tyylikkyydelle vaarallinen ajatus juontui. 






"Entisinä aikoina", siis aikana ennen vaatemäärien moninkertaistumista, vaatteiden halpenemista jne. pukeutujan tehtävä oli reagoida erilaisiin tilanteisiin ja niiden asettamiin vaatimuksiin: aamupäiväpuku ostoksilla, vierailupuku konsertissa, kävelypuku töissä jne. Nykyään taas reagointia vaativaa tilanteiden erilaisuutta havaitaan vain harvoin: muodollista pukeutumista vaativissa töissä (ei kovin yleistä, kai jossain sijoitusalalla), joissakin suurissa juhlissa, ja hautajaisissa. Mutta ostoksille, konserttiin ja töihin ei katsota tarvitaavan erilaista asukokonaisuutta, sillä näillä tilanteilla ei koeta olevan laatueroa. Sisäisestä luomisinnosta pukeutuja (tässä tapauksessa yleensä nainen) voi huvikseen ja taiteellista kykyään osoittaakseen luoda erilaisia yhdistelmiä vaatteista. Itseilmaisun ja henkilökohtaisen vapauden kannalta jälkimmäinen tilanne kuulostaa paremmalta, mutta degeneroituu helposti päättömään shoppailuun ja haalimiseen.  
Toisessa mielenpainuvassa kohdassa "the diaries of teenagers reveal an enormous shift inter understanding what it means to be good. Before the 1920's teenagers worried about becoming better people. remember the long lists of mental and social habits that the home economists encouraged in junior-high-school girls? They were supposed to work on becoming courteous, honest, trustworthy, loyal, kind to animals, respectful to elders, and the like. And that's what they worried about becoming in their diaries. By the late 20th century, teenagers worried almost entirely about their looks. working on their bodies was their idea of being good. Weight loss become the primary obsession in the 1960's. the 70's added on exercise as another requirement." Tämä on jotenkin kauhean surullista ja koskettavaa - en nyt osaa formuloida tähän mitään sanottavaa, muuta kuin että kyllä joskus ahdistaa missä maailmassa pitää Pikku Onnetarta kasvattaa...

Przybyszewski summaa pukeutumisoppaide  viisaudet kirjassaan näin:

- practice the art of dress. You may be self-conscious because you are far better dressed than the people around you, but maybe you can inspire them.
- mark your day by the pleasures of dress. Change in some way for a dinner out. Own something comfortable and beautiful to slip on at the end of the hard day's work.
- less is more. So long as yo value beauty over novelty, five outfits is all you need for work. Or maybe just one!
- dress for the people you love. Yes, the people you love love you will forgive those torn gym shorts, but don't ask them to if you can help it.
- balance concealment with revealment. Flesh exposed all the time has far less effect than flesh revealed on special occasions and for a privileged few. People who receive privileges should be appropriately grateful
- celebrate girlhood and womanhood, and the difference between them.

Mitäpä siihen enää lisäämään!

Niitä näitä tulee ja menee

Kierrätystehtaan pilkullinen löytö pääsi ensikäyttöön äänestyspäivänä. Avasin sivusaumoista lantiolle lisää tilaa, selän saumasta nipistin liikoja pois, ratkoin olkasaumat auki ja poistin selän pituudesta noin 2 cm. Kun olin tämän tehnyt, pääntie oli supistunut niin pieneksi että sitä piti puolestaan laajentaa. Jossain puolivälissä koko hommaa into alkoi hiipua, mutta onneksi jaksoin pakertaa korjaukset loppuun - mekko on aivan ihana ja tunnen oloni todella tyylikkääksi.

Tavaraa on sekä tullut että lähtenyt. Siivouspäivänä kuljeskelin kaupungilla perheen kanssa, ja taisin tehdä pari pöhköä hankintaa. Hengasin kivan tyypin pöydännurkalla jutustelemassa pitkän tovin ja ostin siinä samassa euron korvikset. Ne eivät ole järin ihmeelliset ja taidan poistaa ne taloudesta samantien. Toiselta kojulta ostin kauniin vedenvihreän, ohutta puuvillaa olevan pitkähihaisen mekkoasian (se aukeaa edestä kokonaan ja toimii siis helteellä käsivarsia suojaavana "takkina"). Kun ei ollut peiliä, otin riskin ja ostin näkemättä - virhe! Vaate itsessään on todella kaunis, mutta ei minun malliseni. Se on avara ja vyötärötön, eikä näinollen oikein näytä hyvältä päälläni. Testaan vielä, olisiko siitä jonkinlaiseksi kesäajan aamutakiksi, mutta voi olla että sille käy samoin kuin korviksille. Ei mennyt paljoa rahaa hukkaan, mutta turha ostos on aina tyhmä ostos. Nämäkin eurot olisin voinut säästää uuden talvitakin teettämiseen...

Poistin taloudesta muutamia kirjoja lahjoittamalla ne "käsityöopettajien kirjastoon" eli tarkemmin sanoen käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjastoon. Siellä ne ovat edelleen käytettävissäni, sikäli kun huomaan joskus tarvitsevani. Ja tietenkin kaikkien muidenkin!!

Ompelin Pikku Onnettarelle muistorikkaasta japanilaisesta T-paidasta ja kulahtaneesta NoaNoan topista kesämekkosen (Vinkki! helppo tapa päästä tuskatta eroon rakkaista t-paidoista, jotka ovat uitenkin niin kärsineitä, että niitä ei kannata säilöä sellaisenaan tuleville sukupolville). Muksun mekkoja tarvitsee monia, sillä aina illalla mekko joutaa pyykkiin - joko siinä on jäätelöä, mutaa tai aurinkorasvaa. Tavaran määrä ei tästä varsinaisesti vähentynyt, mutta hyödyttömästä tuli hyödyllinen.

Pihalle on kinostunut ilmeisesti pajun höytyviä. Kuin lämmintä lunta!