Kävin viikonloppuna puhumassa Helsingin työväenopiston käsityötarvikekirppiksen yhteydessä. En varannut rahaa mukaan, koska ajattelin etten kuitenkaan tarvitse mitään enkä osta mitään... no, sitten kun osuin pöytään, jossa myytiin vanhaa hyvää leavers-pitsiä, kuulemma suomalaista (eli siis Vaasan pitsitehtaasta), niin jouduin sitten ostamaan velaksi. Sitten oli putki päällä ja menin ostamaan edullisen viskoosipalan – juuri sopiva Pikku Onnettaren kesämekoksi – ja 20-luvun tyllipitsiä pätkän tulevan mekon helmaan. Virkatut pitsikäsineet sain lahjaksi ystävältäni, todella suloiset, ehkä näillekin jokin käyttökohde löytyy.

Laatuaiheesta ehdotan lukemaan Aamulehden jutun, jossa arvostelen halpiskaupan T-paidan ja muutenkin kerron tekstiilien laadusta.

Libertyn japanihenkisiä painokuseja vuosisadanvaihteesta

Jos taas kaipaa jotain joka hetkeksi irrottaa ajattelemasta 2010-luvun mälsyyksiä, kehotan menemään pian aukeavaan Ateneumin Japanomania-näyttelyyn, jossa esitellään pohjolan japonismia 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Aivan mahtava. Olin suorastaan järkyttynyt siitä, kuinka mitä kotoisimman suomalaiskansallinen Pekka Halonen osoittautuukin lainanneen/inspiroituneen japanilaisesta estetiikasta! Perjantaina on aiheesta seminaari, johon voi osallistua museolipun hinnalla.

 

Japanilainen painoseula, jonka valmistamisessa on käytetty hiuksia!!

Pitsikesän kesäpitsit

Kuinkahan kauan pitsi pysyy vielä muodissa? Jos oikein muistan, pitsihuuma alkoi joskus 2007 tienoilla, eikä näytä vielä laantumisen merkkejä. Mutta mikään ei ole ikuisesti trendikästä, jossain vaiheessa koneommellut pitsitopit ja mekkoset poistuvat kaupoista. Olen jo vähän odotellut, että koska niitä alkaisi valua kirppiksille, vielä ei ole pahemmin näkynyt.

Vaikka pitsiä piisaa kaupoissa, en ole ostanut kuin ihan pari pitsivaatetta, tai äh, ehkä yhden. Öö, tai en yhtään. Olen nimittäin todella, siis to-del-la, tarkka ja nipo pitsieni sekä laadusta että tyylistä, joten lähes jokaisesta pitsivaatteesta löytyy jokin vika. Tai sitten ne ovat niin kalliita, että ovat täysin ulottumattomissani.

Pietarsaaressa kävin sovittamassa Blossom-kaupassa ihania romanttisia pitsimekkoja, ja löysin yhden, jonka olisin mielelläni ostanut - jos se ei isoimmassakin koossa olisi näyttänyt päälläni pitsiseltä nakinkuorelta. Pitsi oli todella mainiota puuvillapohjalle kirjottua tyllipitsiä, josta lähäri ensimmäisessä kuvassa. En muista merkin nimeä, niskalapussa oli keijukainen. Rittis, pyydän taas apuasi merkin tunnistamisessa!

 Vieressä oli Lindex, joten keksin kurkata sinne. Pitäähän sitä ihan ammatin puolesta tietää, mitä kaupoissa myydään. Keräilin syliini läjän pitsivaatteita, ja sovittelin kerrankin ihan rauhassa (pikku Onnetar ei ollut reissussa mukana, vaan mökillä iskän kanssa).

 Täytyy sanoa, että Lindexin pitseissä on yritystä ja ideaa, vaikka kaupan hintataso ja pitsi materiaalina eivät oikein sovi yhteen. Mutta joku tuotepäällikkö tai suunnittelija on kuitenkin parhaansa mukaan koittanut kiertää hinnan asettamat rajoitukset. Esim. tämä ruutuvirkkaukselta näyttävä paita on tehty nähdäkseni pitsiverhokoneella paksusta, pörröisestä tekokuitulangasta. Paksu lanka mahdollistaa nopean tuotannon, ja kaukaa katsoen paita on oikein hauskan näköinen.

Pörröinen lanka ja verhopitsikone yhdistettynä saavat aikaan melko mainion simulaation käsinvirkkauksesta, ja alle parillakympillä. En ole ennen nähnyt tälläistä pitsityyppiä tehtynä tällä langalla. Pisteet innovatiivisesta yhdistelmästä, vaikka itse langasta en välitäkään.

 

 Edullinen versio Pradan pitsihameista parin vuoden takaa. Koneommeltu pitsi on yllättävänkin laadukasta, puuvillaa, siisti kirjontajälki... olisin ostanut tämän, jos vuori ei olisi ollut epämiellyttävä ja harmikseni hame todella hätäiseen ommeltu. Jos satun löytämään tämän alennuksesta, ostan sen pitsin takia, puran ja ompelen uudelleen.

Tässä mekossa oli jotain vetoavaa - simppeli muoto antoi pitsin koristeellisuuen puhua. Raschel-pitsi oli yhdistelmä poyamidia, viskoosia ja puuvillaa, niin että kukkasten tiheät kohdat oli neulottu puuvillasta. Mutta äh, olisin mielummin maksanut mekosta enemmän kuin pyydetyt parikymppiä ja ottanut vastineeksi vähän parempaa laatua. Lopulta ostin kolmet järkevät alushousut (ei pitsiä) ja ensimmäisen Lindex-kuvan vas. reunassa olevan kirjotun topin. Sekin vaatii tosin vähän askartelua tullakseen hyvin istuvaksi, mutta pidin valkokirjonnasta, ja luulen sen olevan monen kesän helppo perusvaate.

Seuraavaksi pitsitrendiksi ennustan vekkipitsiä. Se naittaa kaksi kuumaa trendiä: kevyen läpinäkyvän pitsin ja kevyen liehuvat vekkihameet.

Järjestin pitsilaarit ja muita kuvia

  

Pitsilaatikot ovat viime aikoina tursuilleet epäsiististi. Kun ei mahdu, niin ei mahdu, vaikka kuinka vuoroin tunkisi ja vuoroin viikkaisi. Kun Siivouspäivänä onnistuin ostamaan erityisen viehkon vanhan matkalaukun, annoin pitseille luvan levitä taas uuteen lootaan. Ja näin sievä tuli!

Ostin myös rottinkituolin, siitä kuva Pellavahelmassa.

 Tässä pari viikkoa sitten tekemäni kirppissyöksähdyksen tulos. Pienenpienet kahvikupit olisi kai voinut jättää ostamatta, harmi kun sieviä kuppeja ei tarvitse enempää kuin muutaman parin. Mutta ehkä niille joku käyttö löytyy. Pikkukorin löysi ja halusi itselleen Pikku Onnetar, ei vielä kahtakaan ja tunnistaa jo hyvän korin...

Oli niin kaunis pahvi langalla, että ostin tuo ihan koristeeksi.

 

Joskus viime viikolla esittelin Monnalisa-merkkisen kirjotun tyllin pinkein kukkasin. Päädyin ostamaan palan samaa, mutta valkoisena, kun alelaarissa tuli vastaan. I-ha-naaaaa, ih! Näyttäisi erityisen ajankohtaiselta nudenvärisen Calaisista ostetun pitsin alla. Voi kun nyt tietäisi tuleeko kutsu kustantajan kevätkekkereihin vai ei, voisi alkaa sommitella söpöstysmekkoa.

 

Femeinine Wardrobe-kirjan inspiroima silkkipaita on edelleen kesken, nyt loppui lanka eikä sitä saa helatorstaina tietenkään lisää. Oikeassa ylänurkassa itseostamani äitienpäiväkukka.