Farkkusnobi nupullaan

Oman mukavuusalueen ulkopuolella: teen Huili-lehteen juttua farkuista, taannoisen mekkovertailun hengessä – mutta tämä vaatii paljon enemmän perehtymistä, koska en käytä itse farkkuja. Tästä syystä koko denimmaailma on minulle vähän mystinen. Opiskeluihin kuului denimkurssi, mutta siitä ei valitettavasti jäänyt paljoa päähäni (varmasti siksi, että luulin ettei farkkusuunnittelu kuulu minun elämääni. No niin! Tulipa todistetuksi, että kaikilla kursseilla kandee olla aktiivinen, koska ikinä ei tiedä mihin päätyy ja mitä tietoa tulee tarvitsemaan).

Olen haastatellut Beamhillin farkkumyyjää, varmistellut vielä tietojani  parilta farkkuspesialistilta, käynyt showroomeissa ja hiplannut läpi kolme rekillistä farkkuja UFFilla saadakseni tuntuman eripaksuisiin denimeihin. Ja kas! Farkkusnobiksihan minä tässä kohta muutun. Tottakai olen nyt aivan intona japanilaisesta, vanhoilla kapeilla kutomakoneilla valmistetusta perinnedenimistä, joka on värjätty aidolla kasvi-indigolla, on jäykkää kuin pelti, lahkeen käänteestä pilkottaa sivusauman hulpio, ja jota ei ensimmäiseen pariin vuoteen saa pestä ja joka on vasta about kymmenen vuoden päästä haalistunut ja asettunut ihanteelliseksi, mutta joka jää vielä lapsenlapsillekin perittäväksi. Olen alkanut tsekkailla lahkeensaumojen kiertoa ihmisten jaloissa. Sekä sitä, ovatko polvitaipeen kulumat itse hankitut vai tehtaassa haalistetut (joka paljastuu ainakin silloin, kun ne käyttäjän mittojen takia osuvat johonkin aivan muualle kuin polvitaipeeseen).

Denimfiilistely kaikkine nippelitietoineen ja materiaalinörttäyksineen on lähinnä miestenpuolen hommaa, naisille on pääasiassa tarjolla enemmän tai vieläkin enemmän joustavakankaisia farkkuja, jotka monessa tapauksessa lähenevät leggingsejä tai jotain hiihtohousuja venyvyydeltään. Pieni jousto voi olla ihan paikallaankin, se voi jopa parantaa farkkujen kestävyyttä kun kangas pääsee hyvin liikkumaan, mutta naistenfarkuissa on tällä hetkellä vallalla hyvin ohut, superjoustava kangas, joka oikeastaan ei enää muistuta denimiä.

------

Jos joku tätä lukeva tietää missä voisi teettä Martindale-testejä *edullisesti* niin pyydän infoamaan! Vaatelaatukirjaa varten teetin niitä Salon ammattiopiston opiskelijalla, mutta hän on jo valmistunut ja en tunnu saavan sinne yhteyttä.

Viime viikon menoja ja ensi viikon myös

Kaikenlaista hauskaa ja mielenkiintoista tapahtumaa piisaa! Ensinnäkin oli siis Eetti ry:n aamiaistapahtuma, jossa käsiteltiin EU:n vaikutusmahdollisuuksia vaateteollisuuden olojen parantamiseen globaalisti. Esitykset olivat mielenkiintoista ja tarjoilut todella herkulliset. Ei jäänyt hienoista brunssikahviloista häpeään, vain kuohuviinilasillinen uupui :D siis tuoreita hedelmiä, croissanteja, soijajugurttia, reilun kaupan mehua, kahvia ja ihanaa tummaa suklaata. Tulen jatkossa mielelläni kuuntelemaan vaikka ympyrän neliöimisestä, jos saan näin hyvät tarjoomukset!
Palaan vielä tapahtumasta oppimiini uusiin asioihin, lupaan!

Sitten ihana Huili-lehti piti kesänumeron julkkaripippalot. Tässä lähijäätelökeijuna Huilin päätoimittaja Riikka. Nyt tehtyään yhteisnumeron KotoLiving-lehden kanssa Huili on päässyt laajaan jakeluun ja sitä voi löytyä ihan tavallisista lehtipisteistä (eikä vain jostain pienistä luomukaupoista, kuten aiemmin). Huili on ekohenkinen lehti, mutta todella helposti sulatettavalla ja raikkaalla tavalla. Kun haluaa selailla jotain mukavaa kahvikupposen seurana, niin itse tartun mielelläni juuri Huiliin. Ns. tavanomaisissa naistenlehdissä minua alkaa usein ahdistaa kaikenlaisen tavaran kritiikitön tuppaaminen, kukaan ei ole tarkastanut tai miettinyt mistä kaikki esitellyt rojut oikein tulevat ja kuka ne on tehnyt missä oloissa. Ja koska normilehdet ovat mainostajien kuristusotteessa, niin tälläisiä kysymyksiä kysymyksiä voi korkeintaan ujuttaa lehteen vaivihkaa ja puolisalaa.
Esiinnyn muuten tässä Huilin numerossa kertomassa neuleen teettämisestä!

 

Lauantaina olin pitämässä pienen puheen Lahdessa Creme de la Garderobessa, röyhelöisten ja pitsisten hienojen ladyjen kokoontumisessa. Olen sangen kiintynyt japanilaiseen loli-muotiin, ja käyn aihealueen tapahtumissa aina kun pääsen. Siellä estetiikkaa palvotaan ja kaikki ymmärtävät pitsin päälle.

Suomalaisen lolivaatemerkin Cloudberry Ladyn lady itse ja hänen myymiään, liikekumppanin käsin tekemiä kenkiä. Ei näy kunnolla, mutta vasemmanpuoleisissa on lepakonsiivet sivussa. Ei juuri minun kenkäni, mutta hienot joka tapauksessa.

Ja nyt olen junassa matkalla Ouluun, jossa pidän maanantaina luennon Hyvän mielen talon Hyvän mielen viikko-tapahtumassa! Luento on Hyvän mielen talolla kello viisi. Olen aika täpinöissäni luentokutsusta, ja koitan saada pariin tuntiin mhdutettua kaiken oleellisen kirjastani. Pitää varmistaa, että jossain on kello näkysällä, koska joskus kun oikein innostun puhumaan niin aika kiitää ihan huomaamatta.