vielä juoksukengätkin

hirvee kenkämania, vielä kolmas kirjoitus aiheesta!

Yrjönkadun uimahalli meni kesätauolle. Keksin, että voisin elvyttää n. 7 vuotta sitten tauolle jääneen juoksuharrastuksen. Juoksuhan on siitä hieno laji, että juuri muita välineitä ei tarvitse hankkia kuin…
juoksukengät!


Kun viimeksi urheilumielessä juoksentelin, sitä kutsuttiin lenkkeilyksi ja tavittavia jalkineita lenkkareiksi. Nyt kuulkaa puhutaan juoksemisesta ja juoksukengistä.

Puuh! Edelliset juoksujalkineet hylkäsin roskiksen viereen Pariisissa vuonna 2006. Mistä lähteä etsimään 1) juoksuun sopivia 2) kelvokkaan eettisiä ja ekologisia 3) mielellään ei kauhean rumia ja 4) ei himokalliita juoksukenkiä?

Sekä ekologisilta, eettisiltä että esteettisiltä puolilta ehdoton voittaja on Veja. Vejan tossut on tehty hyvissä oloissa, brasilialaisessa osuuskuntatehtaassa. Valmistuaineina on reilun kaupan puuvilla, kasviparkittu nahka ja luonnonkumi. Hintakaan ei päätä huimaa, alle sata euroa kaikki. Tossut ovat sangen kauniita ja tyylikkäitä. Vikapuolena on se, että ilmeisesti ne eivät ole varsinaiset juoksukengät, eli en harmiksein voi hankkia niitä tähän tarkoitukseen.

(Näin viime viikolla Kukkaistorin kukkakojulla fantastisen tyylikkään kärryjä lykkivän maman. Hänellä oli liehuvainen valkoinen mekko, ja jalassa pastellinvihreät Niket. Kombo toimi kuin häkä, kesäromantiikan ja urbaanin tyylin linjakas yhdistelmä. Haluaisin kokeilla sitä itsekin. Jos vielä ensi vuonna ajatus tuntuu hyvältä, taidan hommata Vejat ihan kaupunkikäyttöön).

Toiseksi mahdollisuudeksi valikoitui yllättäjä: FeelMax. Hämärästi muistelin, että tuonniminen firma tekee varvassukkia. No, firma on alkuperältään suomalainen ja tekee nykyään myös juoksutossuja. Nettisivuilla mainittiin, että kengät valmistava tehdas on Bangkokissa Thaimaassa, itsessään jo positiivinen merkki että valmistavaan tahoon viitataan (eikä vihellellen teeskennellä, että tuotteet ilmaantuvat aivan itsestään kauppaan heti suunnittelun jälkeen, kuten useimmiten). Lähetin sitten firmaan s-postia ja kyselin tehtaan palkoista ym., ja sain vastauksen viidessä minuutissa. Se oli lyhyt mutta ytimekäs:

"Kenkämme tuotetaan Thaimaassa, Bangkok Rubber Public Companyssa (kuuluu Pan Group yritysryppääseen). Thaimaassa, varsinkin pääkaupungissa on nykyään kova kontrolli palkka- ja työaikaasioissa. Nämä asiat ovat ehdottomasti kunnossa

http://www.pan-group.com/corp.htm

Meillekin asian valvominen on tärkeää!

terv.

Sari"

Googlaisin vielä tehtaan nimellä - ei mitään hälyttävää. Selvittelin vielä Thaimaan palkkatilanteesta, ja kävi ilmi että Thaimaassa on alkuvuodesta laitettu toimeen mittava minimipalkkauudistus. Tuen mielelläni Thaimaan hallituksen kunnioitettavaa tempaisua ostamalla heikäläisessä tehtaassa valmistetut juoksutossut!

Jäljellä on enää pienoinen ongelma, jos sitä nyt haluaa ongelmaksi käsittää: FeelMaxin kyseeseen tulevat tossut ovat ns. paljasjalka-juoksukengät. Ei niin mitään hajua toistaiseksi ole siitä sopiiko kyseinen juoksutyyli ankanräpylämäisille jaloilleni. Elikkä hieman ns. ahteri edellä puuhun mennen valitsen ensin kengät eettisin perustein ja johdan sitten siitä tossuihin sopivan juoksutyylin ja toivon että se sopii myös jaloilleni…




(jos muuten mietitte, ovatko nämä maksettuja mainoksia niin eivät ole. En saa mitään taloudellista tai muutakaan etua blogin kautta, ja kaikki mitä suositan on vilpitön oma mielipiteeni).

Pitsitehtaasta

 Kävin eilen Mäntsälässä paikan päällä pitsitehtaalla kyselemässä tilanteesta, Päivin kanssa. Hyvä uutinen nro 1: Onneksi tässä ei sittenkään tarvitse olla aivan tuli hännän alla. Kiinteistö, jossa tehdas sijaitsee, on laitettu myyntiin, mutta sitä ei ole vielä kukaan ostanut. Niin kauan kuin asia on näin, koneet saavat olla rauhassa ja omistajat pitävät niitä käynnissä aina kun ehtivät.

Toimivia koneita on siis kuusi plus kaikki pitsitehtaan pyörittämiseen tarvittavat lisälaitteet. Koneet ovat barmen-tyyppiä, siis niissä puolat kiertelevät pyöreällä kehällä ja valmis pitsi rullautuu ylöspäin. Nämä ovat tanakkaa saksalaista laatua ehkä noin 50-luvulta, ovat toimineet siitä asti ja epäilemättä toimivat vielä pitkään tulevaisuuteenkin. Muutamia osia pitää kenties uusia, mm. puolan stoppareita pitäisi teettää ja kenties hankkia tuoreita puolien muovisia päällykappaleita.

 Ostamisasia jäi nyt käymistilaan, mutta ainakin omistajat tietävät, että halukkaita jatkajia löytyy. Kaikkia kiinnostuneita pyydän ilmoittamaan yhteystiedot joko minulle sähköpostilla rinna piste saramaki at gmail piste com, tai etsikää Facebookista Päivi Brunou ja pyytäkää päästä Pitsitehdasprojekti-ryhmään. Keskustelemme siellä miten toimimme jatkossa ja minkälaista toimintaa pitsitehtaan tulevaisuus voisi pitää sisällään.

Pitsihätä - ideoita kaivataan!

Monta vuotta sitten pääsin käymään Suomen viimeisessä pitsitehtaassa Mäntsälässä. Anneli ja Tommi Jyrän tehtaasta on kirjoitettu mm. Maalla-lehdessä.

Mäntsälässä asuva Peikonpojan Päivi soitti minulle: Jyrät aikovat lopettaa toiminnan (ymmärtääkseni Anneli Jyrä aikoo jäädä eläkkeelle). Jatkajaa tehtaalle ei ole löytynyt. Suuri vaara on, että koneet myydään romumetalliksi ja mitä upein tekniikka menee haaskuuseen.

Nyt tarvitaan ideoita! Mitä kannattaisi tehdä, että pitsintuotanto saadaan jatkumaan tai ainakin koneet johonkin talteen? Minulla ei ole takataskussa niin paljoa ylimääräistä, että pystyisin perustamaan tuosta vain oman tehtaan, muuten kyllä ostaisin vempeleet heti ja palkkaisin koneinsinöörin tms. niitä käyttämään...

Orneule Orivedellä

Höh, onnistuin jotenkin hävittämään äsken julkaisemani Orneule-jutun. Koitan muistaa, mitä kirjoitin! Tätä seuraa, kun blogittaa kuumeessa.

Tampereelta pääsee Orivedelle tällä erittäin somalla pikku junalla. Orivedellä sijaitsee Suomen suurin neuletehdas Orneule. Kyselin siellä kaikenlaista neuleiden laadusta, sen tunnistamisesta ja pääsin myös kierrokselle tuotantopuolelle.

 

Tiesin jo etukäteen, että Orneule valmistaa puuvillaneuloksia, mutta he tekevät myös villa-, viskoosi- ja erikoispolyesterisiä neuloksia. Puuvillaa on montaa lajia; tavallista, hienoa pitkäkuituista, gaseerattua (langasta on poltettu siitä ulos törröttävät kuidun päät niin että kankaan pinta on sileä) ja sitten luomua (vaikka kuulemma luomupuuvillakokoelma ei ole menestynyt niin hyvin kuin voisi luulla. Soosoo vaatefirmat! Nyt luomupuuvillaneulosta tilaamaan!!).
Varsinkin hieno villaneulos tuntui käteen todella miellyttävältä. Näytehuoneessa oli satoja neuloslaatuja, niitä hipelöidessä alkoi harmittaa, että en ole vaatesuunnittelija(na töissä). Tuli inspikset!

Tehdashallissa oli trooppisen kosteaa ja yllättävän hiljaista.

Tässä tarkastuspöydällä tarkistetaan kaikki tuotteet, ja virhekohdat merkitään.

Vihreä pallokuvioinen neule on tehty puuvillasta ja viskoosista, kangas on värjätty yhdessä värikylvyssä - koska materiaalit imevät väriä eri tavalla, tulevat kuviot esiin.

Akryylistä selvisi sellainen seikka, että teollisen neulekoneen villalanka maksaa noin 20 euroa kilo, puolet villaa, puolet akryyliä sisältävä lanka taas 10 euroa kilo - akryyli ei siis kirjaimellisesti maksa juuri mitään. Sitä siis käytetään, koska se on niin paljon halvempaa kuin mikään muu materiaali. Tuotesuunnittelija jätti auki mahdollisuuden siihen, että jossain saattaisi olla laadukasta, nyppyyntymätöntä akryyliä - mutta jos neuletehtaan tuotesuunittelija ei ole sellaista koskaan tavannut, niin tuskinpa tavallinen kuluttajakaan siihen törmää.

Orneule myy perusneuloksia 20 metrin pakoissa, pienempiä paloja kaipaavat kotiompelijat voivat etsiä Orneuleen tuotteita esim. Tampereen Triteksistä.