Syksyn look

 Päivitin vaatekaappini syksyyn, vaihdoin sekalaiset henkarit ihaniin ystävältä lahjaksi saatuihin virkkauspäällysteisiin puuhenkareihin. Mummosöpöys yhdistyy kätevyyteen!

MMMadethis-blogissa meikäläisen uusi fantastisen hieno hattu!
Sain sen jo keväällä, mutta sitten tuli pian niin lämmin että vasta nyt olen kunnolla ottanut käyttöön.

 Tukholmalaisen kierrätysmyymälän peilissä, 

en ostanut kuvan hienoa 50-luvun käsilaukkua vaan sen sijaan vyön.

Toinen syksyn uutuusvaate on  petroli-valkoisesta tweedistä ompelemani hame-viitta-kombo. Piti saada jo kevääksi valmiiksi, mutta tulihan sentään syksyksi! Tämä yhdistelmä pääsi käyttöön ensimmäistä kertaa Burdan Käsityöristeilyllä, ja mm. Beyond Retron tyylikäs myyjä kehui sitä vallan ylitsevuotavasti. Asiakkaille lirkuttelu taitaa kuulua siellä palvelukonseptiin, mutta joka tapauksessa tuntui oikein kivalta :)

Vuori on silkkiä, jonka tilasin kotimaisesta nettikaupasta, kun Eurokankaasta eikä Villisilkistä löytynyt sopivaa väriä. Vuori maksoi noin kolme kertaa enemmän kuin päällykangas, mutta alan kallistua siihen mielipiteeseen että niin asian kuuluukin olla. Kunnon silkkivuorin kanssa jopa pahvikin laskeutuisi kauniisti!

 Keepin vuori paksua kreppisatiinia (satiinipuoli nurjalla, kreppipuoli näkyvillä).

Hameen hattaranvärinen silkkipongeevuori. 

Keepin vyönkolot tein napinläpityyliin, ja olen tyytyväinen siitä miten ne onnistuivat.

Kukkia, piknik ja hattu

 Edellisessä kirjoitukessa esitely "How to Dress as a Lady on 15 Pounds a Year" kertoo vaikeimmaksi niukalla rahamäärällä suoritettavaksi vaatetustehtäväksi päähineiden hankkimisen. Ne kun eivät kertakaikkiaan voi olla erikoisen epämuodikkaita, jos ei halua kiusallisesti pistää silmään köyhyyksineen, ja modistin valmistama hattu maksaa maltaita. Onneksi näppäräsorminen voi koittaa virkistää vanhoja hattujaan ja koristaa niitä esim. itse kasvattamien kiharahöyhenisten kanojen höyhenillä.

Häveliäisyyden suoja säästää silmänne typerältä ilmeeltäni.

Omasta puolestani selvitin hattuhankaluuden muodistamalla aikoinaan (kai 2007) Tokiosta ostamani lörppälierisen olkihatun pienemmäksi kaupunkisopivaksi pitsikoristeiseksi. Ompelin lieriä takaa laskoksille niin että mallista tuli lerpahtavan rantahatun sijaan ryhdikkäämpi ja piilotin liian hippimäisen nyörin Pitsikirjassakin esiityneestä kietaisuhameesta ratkotulla mosaiikkipitsillä. Eip tarvinnut hankkia uutta hattua tänä vuonna! Nyt hattu sopii mm. kuvan mekon kanssa (jonka taasen tein muutamia vuosia sitten hääjuhlamekoksi, mutta olen julistanut sen yleiseen kesäkäyttöön soveliaaksi). Vuori on tehty roskalavalta dyykatuista silkkipaidoista, hyvin viileää ja ilmavaa!

 Yksi kesän ihanuuksia on joko käydä poimimassa kukkia (maalla) tai sitten ostaa niitä Kukkaistorilta. Se on suosikkipaikkani kukkien ostamiseen, koska sieltä saa kotimaisia ja virolaisia kukkia. Tuntuisi erittäin hoopolta ostaa ulkolaisia kukkia sinä ainoana aikana, kun niitä kasvaa meilläkin päin. Nyt tämä kukkahomma on kyllä lähtenyt aika lailla lapasesta - aluksi halusin kimpun ruokapöydälle, sitten myös eteiseen, nyt myös yöpöydälle... esim. hajuherne yöpöydällä on jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa. Tähän vaan saa menemään niin paljon rahaa kuin käytössä on.

 Kukat käärittiin jokunen viikko sitten ihanaan vintagepaperiin, entisen kenkäkaupan kääreeseen arviolta 50-luvulta.

 Maalla taasen (tässä vanhempieni luona) olen harrastellut ns. rikkakasvien koristekäyttöä. Voisiko kukka-alalla siirtyä samankaltaiseen ideologiaan kuin ravintola- ja kokkausalalla viime aikoina on, siis että aletaan arvostaa luonnon antimia ja keksitään, että luonnon antimetkin kelpaavat käyttöön? Pelloilta nyhdetään tonneittain biomassaa, josta huomattava osa on kuitenkin sangen koristeellisia kasveja, esim. kuvan joku kärhö ja joku keltainen kukka. Mielestäni oikein somat kukkaset, jos vaan ei jumitu miettimään niiden rikkakasvisuutta.

Katselin joku aika sitten kiinnostuneena lähikukka-aiheista kirjaa "The 50 Mile Bouquet: Seasonal, Local and Sustainable Flowers" - mutta sitten kävikin ilmi, että kirja käsittelee lähinnä Floridan oloja. Vaivakos siellä on hankkiä 50 mailin etäisyydeltä kukkaa kotinsa kaunistukseksi! Kokeilkaapa samaa täällä, mieluiten tammikuussa!

Lopuksi pari kuvaa Pikku Onnettaren 4-v. synttäripiknikiltä, aah:

Temperleyn ja Meadhamm-Kirchoffin pitsejä

No siis ensi alkuun pitää sanoa, että en varsinaisesti kaipaa erillistä pre-Fall-kokoelmaa. Kyllä syksy tulee sieltä ilmankin, että sitä tarvitsee yhdellä lisämuotisesongilla lietsoa. Mutta tässä nyt kuitenkin silmään tarttuneita herkkuja style.comin muotinäytöksistä.

Temperley London käyttää paljon pitsiä kokoelmissaan, tällä kertaa painottuu koneommeltu musta pitsi ja leikekirjonnat. Pidän 1800-luvun koristeelliset rautakehyksiset rautatieasemat mieleen tuovista kiemuraisista muodoista ja skarpista organdista? organzasta? helmoissa.





Ihonvärinen pitsi ja kirjonta, aah!


Minulta oli jotenkin mennyt ohi aivan mahtavan suunnittelijaduo Meadham Kirchoffin kevät 2014. niin paljon upeaa pitsiä! Niin paljon mahtavaa meininkiä! Aaah! Hyvä pojat! Yksityiskohtia kokoelmasta Rookiessa.

 

 Kirahvilla ratsastava pupu -leikeirjontaa. Olen vaikuttunut!

Mikä hihan kauneus! Mistähän näitä voi ostaa ja mitähän ne maksaa?

Hyvää palvelua ja musta pitsi ei hellitä

Tälläinenkin hieno idea näyttää toimivan oikein hyvin: Suomessa valmistettu juhlavaatemallisto, jonka vaatteita voi kaupan tangon lisäksi saada mittojen mukaan teetettynä. Jos vaatetta pitää jostain syystä muokata, firman oma ompelimo hoitaa senkin pienestä maksusta. Klassiset vaatemallit ja huomaavainen palvelu, oikein hyvä siis kaikinpuolin. By Marja nimeltään.
(Tämä ei muuten ole maksettu mainos, vaan kävin kyseisessä liikkeessä hoitelemassa äitini silkkisen juhlamekon korjailua. Helmaan oli tullut tahra, jota ei pesulassakaan saanut pois. Koska samanväristä silkkiä ei enää ollut varastossa, tahrakohta korvataan kahdella murretun roosan värisellä suikaleella. Periaatteessa mikä vain ompelimo voisi tehdä raidan, mutta täsmälleen saman laatuista silkkiä ei välttämättä saa muualta. Ja koska heillä on kaavat tallella kaikista vaatemalleista, jos samaa väriä olisi ollut tallella niin koko helmakappaleen olisi voinut vaihtaa ilman aikaavievää ja kallista kaavan piirtämistä vanhasta kappaleesta).

Olen ostanut samasta kaupasta beigen juhlakäsilaukun ystäväni häihin vuonna noin 2008? 2007? ja se on edelleen pääasiallinen juhlalaukkuni. Loistavaa neutraalia muotoilua, ja väri joka sopii kaikkiin asukokonaisuuksiin.

Joku aika sitten pähkäilin mustan silkkipitsin ostamista tai jättämistä. Päädyin järkiperustein jättämään ostamatta, ja sittemmin se olikin hävinnyt antiikkikaupan tekstiilihyllystä. No eilen piipahdin ihan vain pikaisesti samaisessa kaupassa, ja mikä kangashyllyltä loikkasikaan kimppuuni? Se sama pitsi! En tiedä missä se on piilinyt tällä välillä, mutta siellä se oli edelleen. Nappasin muutaman kuvan.
Enkä vieläkään ostanut sitä!

pitsiaiheinen linkki:
Maison d'exceptions - paljon asiaa mielenkiintoisista tekstiilitekniikoista, muunmuassa pitsistä. Pitsijuttu kertoo pitsivalmistajien perustamasta suunnittelukilpailusta, jossa etsitään uusia ideoita ja näkkulmia pitsinvalmistukseen.

Pitsi, jota en ostanut... ainakaan vielä

Eilen kävin taas vaihteeksi Fasaani Antiikissa (miksi aina luuhaan siellä, kun tarkoitukseni on olla ostamatta mitään..?). Kohtasin siellä todella hienon ja mielenkiintoisen pitsin. Se oli musta, noin kolme metriä pitkä, puolisen metriä leveä, nyplätty huivi tai verho. Pitsin tyylin sijoitan Venäjälle, se muistutti allanäkyviä kuvia:

Eli siis nauhapitsiä, mutta siinä oli myös manteleita joukossa. Käsin hienosti nyplätty, ja sangen todennäköisesti silkkiä (sellaista mattaa silkkiä, jota kutsutaan nimellä grenadine). Pitsi oli monesta kohtaa hapertunut, ja sitä on parsittukin - melko rumasti tosin. Sijoittaisin sen johonkin 1800-luvun loppupuolelle, ja voisin kuvitella, että sen on tuonut jokin Venäjän aatelinen mukanaan paetessaan vallankumousta. Hinta oli vain 18 euroa.

Ajattelin, että tuolla tavoin hapertuneesta pitsistä raaskisi ehkä leikellä kappaleita, ommella ne huolellisesti tyllille ja tehdä oikein hienon juhlamekon. Sitten kysyin itseltäni, missähän ihmeen tilaisuudessa pitäisin niin hienoa mekkoa. Vastaus: kirjan julkkarijuhlissa! Selvä juttu. Sitten kysyin itseltäni, että missä välissä ajattelin varata useampia kymmeniä tunteja pitsin käsinompeluun... eikä mitään vastausta kohonnut esiin. Niinpä jätin tuon upean pitsin odottamaan kohtaloaan, joka toivottavasti on joku sivistynyt pitsikeräilijä tai edes taiteellista silmää omaava shabby chic -sisustaja. Pahimmassa tapauksessa sen löytää joku askartelukärpäsen purema tyyppi, joka ymmärtämättä pitsin historiallista ja käsityöllistä arvoa saksii siitä jonkin hetkellisen koristeen, joka päätyy tuotapikaa roskikseen... aargh! Pitäisiköhän käydä hakemassa pitsi parempaan talteen!?!?!

Hemmotteluhepene

Välipalaksi kulutuskriittisille pähkäilyilleni hieman… ostoksia! Tadaa!

Ostin matkaltani Firenzessä sijaitsevasta Milch Strasse -vintagekaupasta aivan mielettömän hurmaavan persikanvärisen silkkiyöpuvun. Se on kuulemma 40-luvulta, mutta varsin hyvässä kunnossa, lukuunottamatta kummaa vaaleanruskeaa tahraa ylhäällä oikealla. Hinta oli 20 e, mielestäni erittäin OK. 

Koko yöpuku on ommeltu käsin. Leikekirjonnat ovat käsinkirjottuja, samoin alareunat pykäkoristeet, kuten myös kappaleita yhdistävät saumat. Sivusaumat ovat pienenpienet käsinommellut pussisaumat, ja etukappaleen yläosia ja helmaa yhdistävät saumat on uskomattoman somasti ommeltu pykäreunaisiksi.  

On niin ylellinen kapistus, että tuntuu melkein paheelliselta! Kaikenlisäksi tämä istuu minulle varsin hyvin, ukkokullankin mielestä oli ihan kaupannurkalla odottelun arvoinen hankinta :D
Mallinukke-madamen päälle hepeneeni on kiinnitetty nuppineuloin, hän kun ei osaa suikerrella kapeaan pukuun sisään. Nyt vain odotan sellaisia säitä, että tämä päällä voisi nukkua. Makuuhuoneessamme on saakutin kylmä, ja tämän yöpuvun kanssa ei kertakaikkiaan pysty pitämään villasukkia.

Saksasta ostin perinteisen kölninvesituottajan 4711:n nuorekkaanpaa tyyliä tavoittelevan mandariini ja kardemumma -tuoksun. Yleensä olen laiska suihkimaan hajuvesiä, mutta tätä on tullut laitettua joka päivä, on niin miellyttävän piristävä tuoksu. Ei sillä, että minulta parfyymejä olisi puuttunut. Huoh. Edellistäkään hankkimaani putelia en ole saanut käytetyksi kuin tuskin yhden neljäsosan.

 

Pakko on tunnustaa, että kaikenmoiset ylellisyydet houkuttelevat minua kovasti. Raha ja omatunto vain ovat esteenä… toisen puute ja toisen yliannostus. Onneksi välillä osuu johonkin sellaiseen, joka on sekä kiistämättömän luksuksellista, edullista, eikä purista omaatuntoa mistään kohtaa!

Kesäjuhlintaa

 

Kaikki kukkii, voisi vain istuskella puiden alla ja tuijottaa säkenöivän vihreisiin ja kukkiviin lehvästöihin. Ainakin silloin kun aurinko paistaa.

 

WSOY:n lasten ja nuortenosasto piti perinteiset kesäjuhlansa Villa Kivessä, onneksi - huolimatta kaikista myllerryksistä. Erilaiset myllerrykset uhkasivat myös estää pääsyni juhliin, mutta niistäkin selvittiin. Esim. Pikku onnetar tökkäsi itseään tussilla silmään vain tuntia ennen juhlia ja piti lähteä lääkäriin. Lääkäri katsoi lapsen silmää, ihan kunnossa (vaikka siinä olikin musta täplä) ja lohdutteli huolesta kelmeitä vanhempia. Puuh!

 

Tämä oli juuri sopiva tilaisuus laittaa päälleen persikanvärinen silkkimekko, jonka ostin vuosia sitten Lontoosta ja olen käyttänyt kai kaksi kertaa. Huomatkaa Tiina Talvikin korikankainen, vanhalla pitsillä koristettu kassi!

Mekon helmassa ja hihoissa on isokokoista, tiuhaa reikäkirjontaa, jonka tuhtius on hauskassa kontrastissa ohueen kreppimäiseen silkkikankaaseen. Reiät on näemmä poltettu kirjontaellipsien keskelle, en tiedä minkälainen kone tuota tekee... mekon merkki on Traffic People ja se oli muistaakseni suht. edullinen.

Pikku onnetar leikki vaarin kanssa sillä välin kun vanhemmat olivat juhlimassa, ja sai tuliaiseksi ilmapallon. Pidän kovin juhlista jotka alkavat jo varhain iltapäivällä, voi juhlia kuusi tuntia ja silti palata nukuttamaan lasta. Jee!

Tukholman silkkitehdasmuseo

Kävin viikolopun visiitillä Tukholmassa perheen seurassa. Isovanhemmat hoitelivat kahta pikku serkusta ja vanhemmat saivat mm. käydä syömässä ja museossa ihan rauhassa. Luksusta!

Kuvassa hotellin sisäpihalla Pikku Onnetar ja vaari.
Sain juuri matkaa varten valmiiksi tytölle 60-luvun kaavalla
ommellun kukonaskelkuvioisen takin, josta ei vielä parempaa kuvaa ole.

Käväisin tutustumassa Tukholman silkkikutomomuseoon, jossa museon ohella on edelleen silkkikutomotoimintaa. Esim. kuninkaanlinnan sisustussilkit kudotaan täällä, käsin!

Silkkikutomo toimi samassa rakennuksessa yli vuosisadan, kunnes 1970-luvulla toiminta hiipui. Kutomohuoneisto suljettiin, unohdettiin ja jäi pölyttymään vuosikymmeniksi. Lopulta joku suurinpiirtein eksyi vahingossa kutomotiloihin ja älysi löytäneensä aarteen. Pian kutomo saatettiin uudelleen toimintaan ja avattiin yleisölle museona.

Reilusti yli 150-vuotiaat silkkikangaspuut toimivat käsivoimin, mutta kuviot syntyvät silti Jacquard-laitteistolla. Pahviset reikäkortit kiertävät ketjuna ja siirtelevät loimia kuvion mukaan.

Reikäkorttien rei'itin.

Vanhat koneet tuppaavat olemaan todella kauniita, tälläistä patinaa ei voi feikata!

Kauniita silkkilankoja lankalauantain iloksi.


Kangasnäytekortteja


Silkinkudonta ei ole mitään kevyttä puuhastelua!

Opin sellaisenkin oudon asian, että 1700-luvulla Ruotsissa käynnisteltiin silkinkasvatustoimintaa. Maahan tuotiin silkkiperhosia ja mulperipuun siemeniä, tarkoitus oli tehdä Ruotsista omavarainen silkin suhteen. Jonkin verran silkkiä saatiin aikaankin, mutta kuten voi arvata, pidemmän päälle se ei toiminut.