Vaatekierrätyksen pullonkaula

Toissapäivänä pääsin Suomen muoti ja tekstiili ry:n ja Sitran kiertotalousseminaariin sijaistamaan sairastapauksen vuoksi, mikä oli minun onneni.

Kiertotalouden ensimmäinen pääperiaate ei ole kierrättää, vierittää ja pyörittää materiaa pelkästä liikkeen ilosta, vaan pitää käyttökelpoinen käytössä mahdollisimman pitkään sekä tehokkaasti, ja suunnitella kaikki, tässä tapauksessa vaatteet ja toimintamallit, sitä silmälläpitäen. Tämä voi tarkoittaa joko mahdollisimman pitkäikäisiksi suunniteltuja vaatteita, tai jotain toimintamallia joka poikkeaa vanhasta valmista > myy kuluttajalle > huokaise helpotuksesta kun olet päässyt tavarasta eroon. Liisaamista, vuokraamista tms. Jäte- ja poistotekstiilistä puhutaan nyt paljon, mutta Sitran Matti Aistrichia lainaten ei ole mitään järkeä keskittyä vaatteen arvossa siihen kahdeksaan prosenttiin, joka muodostuu materiaalikuluista ja heittää hukkaan loput (kuten käy, jos sellaisenaan käyttökelpoinen vaate tai tekstiili kierrätetään materiaalina). Koko nimike kiertotalous keskittää huomion mielestäni vähän väärään suuntaan. Fantastista kiertotaloutta on käyttää samaa vaatekappaletta huoltaen ja ylläpitäen, kunnes se on hiutunut olemattomiin, vaikka se ei kiertäisi kuin joskus harvoin pari kierrosta pesukoneen rummussa.

 

Pure Wasten teollisuuden leikkuujätteestä repimää kuitua, 

joka voidaan kehrätä sellaisenaan tai kierrätyspolyesterillä terästettynä langaksi.

Kuitenkin välillä päädytään siihen, että tuotetun materian on siirryttävä alkuperäiseltä omistajalta jollekulle toiselle. Poistotekstiilin lajittelu on kierron pullonkaula. Poistotekstiili on sisällöltään ja arvoltaan luultavasti sekalajisempaa kuin mikään muu kerättävä jae: satojen eurojen arvoisista vintagevaatteista sekalajiseen jätetekstiiliin, josta eroon päästäkseen joutuu maksamaan. On mille hyvänsä toimijalle taloudellinen katastrofi, jos lajittelussa vahingossa livahtaa eleganttiin vintageputiikkiin sopiva arvovaate poltettavan jätteen joukkoon. Materiaalina kierrätettävän tekstiilin arvo taas riippuu siitä, kuinka tarkkaan se onnistutaan lajittelemaan kuitusisällön mukaan. 100% puuvillaa himoitsevat kaikki Ali Harlinin kierrätyskuituporukasta ja Pure Wasten väestä bioetanolin valmistajiin. Villalle on oma käyttäjäkuntansa, ja täyspolyesteristä voi myös tehdä yhtä sun toista. Epämääräiset sekoitekankaat, elastaanilla sotketut trikoot ym taas ovat kaikille ongelma, ne tukkivat koneet tai eivät muuten ain sovi prosesseihin eikä niitä kaipaa juuri kukaan. Voihan ne loppujen lopuksi aina polttaa, mutta se ei ole järin ylevä käyttö vaivalla valmistetulle tekstiilille.




No niin, lajittelu on siis probleemi. Tähän tulokseen on tullut myös Tekstiili 2.0 / Telaketju-hanke, sillä heillä on suunnitteilla alan koulutusta. Tarvitaan lajittelijoita, jotka tunnistavat vintagekoltun tai merkkifarkut sellaiset nähdessään, osaavat poimia erikseen käsityökäyttöön sopivat kankaat tai vaatteet ja ymmärtävät tyylin, ladun, muodin ja materiaalien päälle. Osaava lajittelija nostaa poistotekstiililäjän arvon moninkertaiseksi, erottelemalla eri paikkoihin kuuluvat tuotteet. Jätemateriaalipuolelta taas Lahden ammattikorkeakoulu selvittää koneellista tekstiilin lajittelua – koitan päästä tutustumaan lajittelurobottiin heti kun se on asennettu!

Startup-sieniä

On niin paljon jännittävää tekemistä ettei meinaa ehtiä blogia päivittää! Ensinnäkin olen päässyt ympäristötukijoiden työhuoneelle Nessling Nestiin. Oma työpöytä! Työyhteisö! Seuraa lounaalle ja kahvipöytään ja mielenkiintoisia keskusteluita mitä moninisimmilta aloilta!

Viime viikon perjaintaina oli Tekstiili 2.0:n organisoima poistotekstiilihackathon, johon minut oli pyydetty yhdeksi tuomareista. Iski vahva halu lähteä opiskelemaan uudelleen, esim kiertotaloutta – kaikenlaista mahtavaa sitä onkin opiskelijoille tarjolla!

Täysipainoinen pitsa-aamiainen hackathonin kakkospäivän käynnistyessä

Hackathonin idea on 24 tunnin ideointisessio ryhmissä, jonka lopuksi paras – ja parhaiten pitchattu – idea palkitaan. Ratkaistavia haasteita oli neljä, joka ryhmälle omansa. Parhaaksi valikoitui villin visionäärinen ajatus matalan arvon tekstiilijätteen käyttäminen sienikasvuston kasvatusalustana. Yleensähän sekalajisesta teksiilijätteestä tehdään jonkinlaista fylliä tai jotain johon imeytetään jotain ja sitten heitetään veks. Hyvä jos tarpeellinen eriste tai imeyte voidaan tehdä tekstiilijätteestä mielummin kuin uudesta materiaalista, mutta tekstiilijätettä on maailmassa enemmän kuin fyllille käyttökohteita. Niinpä oli erinomaisen virkistävää, että nyt idea oli jotain aivan muuta. Idea oli elegantti ja huomioi asiaan liittyvät rajoitteet (esimerkiksi sen, että ruokakasveja – tai -sieniä – ei tekstiilijätteessä voi kasvattaa, koska siinä on väistämättä paljon kemikaaleja, joiden laadusta, määrästä, käyttäytymisestä ja keräytymisestä ei voi tietää).

Temu Fabrics -tiimin (TExtile MUshroom) ideassa kasvatetuista sienistä valmistetaan tekonahkaa, metodilla joka pienessä mittakaavassa on kuulemma olemassa mutta ei vielä teollisena prosessina. Koska nahkatuotteita ei tyypillisesti pidetä suoraan ihoa vasten, eivät kemikaalit aiheuta suurta huolta. Näin voitaisiin vähentää sekä tekstiilijätettä että todella ympäristölle vahingollista nahkantuotantoa, ja  lopputuotteen pitäisi olla biohajoava.

Valmis tekniikka tämä ei tietenkään ole, kaukana siitä, mutta selvittämisen arvoinen idea joka tapauksessa. Startup-elämään hinkuvan mykologin unelmahomma!

Turun sanomissa oli muuten tästä poikkeuksellisen sisällökäs kirjoitus, jossa mm. mainittiin helposti unohtuva tosiasia: poistotekstiilin keräily ei vielä itsessään ole kierrätystä. Sille on löydyttävä uusi käyttö, tai keräily on turhaa.

Eilen sitten oli Suomen tekstiili- ja muoti ry:n ja Sitran tekstiilin kiertotalousseminaari, josta pitää kans ehtiä kirjoittaa!

Vielä herkkupaloja tekstiilikierrätysselvityksestä

Selvitys käsittelee lyhyesti erittäin kiinnostavaaa aihetta: missä määrin käytetyn vaatteen ostaminen korvaa vastaavan uuden vaatteen hankkimista – siis ostetaanko kirppisvaatteet ns "oikeiden", uutena hankittujen vaatteiden lisäkkeeksi, vai jääkö uusi vaate hankkimatta koska kirppikseltä löytyi jo sopiva, tai jokin näiden tilanteiden välimuoto. Asiaa on kyselytutkimuksella pohjoismaissa ja Virossa selvittänyt Farrant, 2008  ja saanut korvaavusprosentiksi 60%-75%. Tuoreempi brittiläisen WRAP-järjestön selvitys päätyi keskimäärin vain 29% korvaavuuteen, liekö briteissä erilainen vaatekulutuskulttuuri vai mikä selittäisi eron?

Mitä suurempi korvaavuus, sitä suuremmat ympäristöhyödyt, mutta jopa korvaavuustasolla 0,1 edelleenkäytön hyödyt ylittävät keräilyn, kuljettelun ja lajittelun vaatimat ympäristöpanostukset. Eli käytetty kannattaa! Tosin selvitys muistuttaa rebound-efektistä: käytetyn edullisen vaatteen ostosssa säästetyt rahat saattaa käyttää uuden vaatteen hankkimiseen, joka voi johtaa ympäristöhaittojen kokonaismäärän kasvuun. Eli ollakseen kokonaisvaikutukseltaan ympäristöystävällinen, sen lisäksi että hankki käytettyä, pitää myös vahtia mihin ylijääneet rahansa käyttää.

Puuvillavaatteen eri loppukohtaloiden seuraamukset. 

Oranssilla edelleenkäyttö pohjoismaissa, harmaalla edelleenkäyttö pitkän laivamatkan päässä.

Vaatteiden keräily ja lajittelu vie enimmillään vain puolet siitä energiasta jonka vaatteesta saisi polttamalla, vaikka vaate kuskataisiin kauaskin – toisin sanoen edelleenkäyttö kannattaa aina. Jopa ottamatta huomioon säästynyttä uuden vaatteen valmistusta. Ainoa seikka joka monista LCA-tutkimukseen sisältyvistä kategorioisa kärsii edelleenkäytöstä on merten happamoituminen, jos vaatteet kuskataan merien taakse jälleenmyyntiin, mutta kaikissa muissa suhteissa edelleenkäyttö ylittää todella merkittävästi muut vaatteetn kohtalot.


Mitä tulee kierrättämiseen, villan mekaaninen kierrättäminen on selvityksen mukaan erittäin suositeltavaa, tosin vielä parempi on pitää vaate käytössä sellaisenaan. Sen sijaan esim. polyesterin kemiallinen kierrättäminen on vähän siinä ja siinä kannattaako se vai ei, verrattuna polttoon, joka itsessään ei ole mikään tehokas tapa hyödyntää  materiaalia – varsinkin siis polyestervaateiden käytön pidentäminen  olisi erittäin tärkeää. (Tosin polyesterin kemiallisen kierrätyksen tiedot olivat selvityksen mukaan hieman hatarat.)

Vaatteiden ja tekstiilien erilliskeräyksen tehostamista suositellaan ympäristöystävällisimpänä strategiana, mutta pakko muistuttaa että samat hyödyt ilman kuljetuksen ja lajittelun haittoja saadaan, jos ihmiset käyttävät kerran hankkimiaan vaatteita vain yksinkertaisesti itse pidempään. Tietysti tulee tilanteita, joissa vaatteesta luopuminen on fiksuin tai ainoa vaihtoehto, mutta jospa tähtäisimme siihen että näin kävisi mahdollisimman harvoin.



Tästä kaikkineen tulee mieleen, että haluaisin tehdä laajahkon tutkimuksen aiheesta "miksi tarkkaan ottaen hankkiuduit eroon viimeksi poistamastasi vaatteesta" ja "miten kyseisen vaatteen elinikää käytössäsi olisi voinut pidentää". Tästä sitten voisi kirjoittaa ohjeita vaatteiden valmistajille/suunnittelijoille, että mihin seikkoihin pitäisi kiinnittää huomiota tuotteen käyttökelpoisuuden pidentämisessä.


HUOM!! Tärkeä kohta!


---
Tiistaina oli huonolaatuisten vaatteiden valokuvaukset Kierrätyskeskuksessa laatukaappia varten, sukelsin silloinkin ilmaishuoneen vaatelaariin. En ottanut terrakotanvärisiä väljiä silkkihousuja, nyt vähän harmittaa. Toivottavasti joku poimi ne talteen. Ja toivottavasti joku löysi käyttöönsä pirteän ruohonvihreän silkkipaidan. Niin paljon hyvää tavaraa, mutta osuvatko ne niille joilla olisi sellaisten tarve?
Voisin vaikka perustaa laatuvaateputiikin, jossa myyntituotteet on noukittu Kierrätyskeskusten ilmaislaareista...

Kierrätettyä ja/tai pitkäänkäytettyä: Uusi hiekanvärinen neuleeni, ilmavanrapeaa pellava-puuvillasekoitetta italiasta, saantipaikkana kierrätyskeskuksen ilmaishuone. Sen alla NoaNoan t-paita, ostettu v. 2008, hame UFFista tältä vuodelta ja siskoni pari vuotta sitten vanhoista t-paidoista tekemä trikookaulakoru.

Hyötyjä hyljätyistä tekstiileistä

Pohjolan ministerineuvoston uusi selvitys Gaining benefits from discarded textiles on juuri kolahtanut nettiin, superkiinnostavaa luettavaa kaikille tekstiilin kohtaloista innostuneille. En ole päässyt kuin vasta puoleenväliin, mutta tässä siitä jo tiivistelmä:

Lähes kaikki tekstiilikeräysten tuotot liittyvät sellaisinaan käyttökelpoisten vaatteiden (ym tekstiilien) edelleenmyyntiin. Kierrätyksen tuomat taloudelliset hyödyt ovat ainakin toistaiseksi pieniä – hyvä kun kattaa kuljetuksen kustannukset. Myös ympäristöhyödyt jäävät useimissa tapauksissa vaatimattomiksi, verrattuna siihen että tuotteet olisivat sellaisinaan pitempään käytössä. Vain villan kohdalla kierrätyksen hyödyt ovat merkittävät. Puuvillalla voisi olla samankaltaiset luvut, mutta ne pätevät vain 100% puuvillaan, jota markkinoilla on huomattavasti vähemmän kuin puuvillan ja muiden kuitujen sekoitteita.

Yllätys on se, että vaatteen kuskaaminen maailman toiseen ääreen edelleenkäyttöön ei vaikuta paljon mitään ympäristövaikutuksiin. On ympäristön kannalta parempi rahdata vaate toiselle mantereelle, jos joku jatkaa sen käyttöä siellä, kuin kierrättää se matala-arvoiseksi tuotteeksi täällä. Kaikkineen tästä siis voin vetää sen johtopäätöksen, että tuotettavien vaatteiden laadun parantaminen olisi mitä ensiarvoisin ekoteko. Kirjaani odotellessa!

Tekstiilien valmistuksessa käytettyihin kemikaaleihin pitää jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota, sillä ne siirtyvät sekä mekaanisessa että kemiallisessa kierrätyskessä uusin tuotteisiin ja mahdollisesti päätyvät helpommin irtoavaan, ympäristöön levittyvään tai kuluttajaan imeytyvään muotoon – sotkevät myös kemiallisen kierrätyksen prosesseja. Euroopanlaajuise vaatimukset tekstiilituotteiden kemikaaleista pätevät myös kierrätysmateriaaleista tehtyihin tekstiileihin, mikä on ongelma: keräystekstiilit voivat olla ajoilta ennen nykyyisiä ssädöksiä, tuotu alueilta joissa näitä säädöksiä ei noudateta tai olla tuotteita, joissa tietyt vahingolliset kemikaalit on sallittu (esim jotkin vedenpitävät ulkoiluvaatteet, jotka eivät normaalikäytössä joudu tekemisiin ihon kanssa, saattavat periaatteessa joutua möyhennettäviksi kierrätyskankaan raaka-aineeksi, josta sitten saatetaan tehdä ihoa vasen tulevia vaatteita. Kierrätyslaitosten henkilökunta osaa kyllä yleensä poimia tälläiset tuotteet erikseen, mutta periaatteellinen huoli on olemassa).

----

Tekstiilikierrätyksen henkilökohtaisia ongelmia: kun olen hakenut Kierrätyskeskuksen ilmaislaareista hyviä ja huonoja esimerkkejä tulevaan laatukaappiin, olen myös joutunut kohtaamaan tusinoittain hyviä vaatteita tai ainakin mahtavaksi materiaaliksi kelpaavia. Miten hillitä itseään hamstraamasta niitä kaikkia itselleen? Siellä kun on laarissa sekaisin upeimmasta italialaisesta kampavillasta tehdyt housut (joissa on esim. pieni reikä lahkeessa mutta kangas riittäisi vaikka hameen tekemiseen) ja toisaalta taas tuhruiset polyesterkalsongit yltä päältä nypyissä… sitten tekee mieli, ihan vain universumin järjestyksen lisäämiseksi, ottaa talteen ne paremmat ainekset etteivät ne joudu loppujen lopuksi roskikseen/polttoon. Mutta ei minun ole järkeä pantata itselläni hyviäkään kankaita odottamassa jotain ihmeellistä ompelutarvetta, jota ei ehkä koskaan tule. Voi, oi. Viimeksi kuskasin kotiin silkkisen aamutakin, joka on nuhjuuntunut päällipuolelta, mutta nurja puoli on priimakunnossa. Siitä saisi kauniin vuorin johonkin vaatteeseen, kun vaan tarviisi ja tekisi.

Toinen ongelma on, että silmäni ja aivoni ovat kalibroituneet hakemaan hyvää tavaraa moskan joukosta, ja melkeinpä EN NÄE huonolaatuisia vaatteita, vain ainoastaan niiden joukossa olevat hyvät. Hämmentävä ilmiö, kun sen joutuu havaitsemaan silloin kun pitäisi etsiä nimenomaan huonoja esimerkkejä.

Vickanin reikämekko

Iltasanomien muotijournalisti liiteli pitsin määrittelykarikkojen ohi kuvailemalla kruununprinsessa Victorian lapsensa ristiäisissä käyttämää mekkoa "reiälliseksi". Tirskahtelin tälle kyllä itsekin. Mutta on todella hankalaa saada selville mitä tuo mekko tarkkaan ottaen on. Kuvat ovat liian kaukaa otettuja että niistä näkisi tekstuurin riittävän tarkasti. Eräällä FB:n ompelupalstalla kävimme pitkän keskustelun aiheesta. Ensin olin itse kivenkovaan sitä mieltä, että kyseessä on koneommeltu pitsi (chemical lace / katoavalle pohjakankaalle tehty kirjonta). Mutta tarkemmat lähikuvat paljastivat, että hieman korituolin ristikkoa muistuttavassa osuudessa on havaittavissa paljon vikkaussilmukalta näyttäviä kohtia. Kirjontakoneilla, jotka koneommeltua pitsiä tekevät, voi jäljitellä hämmästyttävän uskottavasti monenlaisia pitsitekniikoita, eivätkä virkkaussilmukalta matkan päästä näyttävä jälkikään ole mahdottomuus, jos koneen ohjelmoija on viitseliäs. Vasta kun kirjontapistot todella erottuvat, tai vaihtoehtoisesti pystyy varmuudella sanomaan, että on virkkaussilmukoita, voi tehdä vankan päätelmän. Pitää päästä suht lähelle, että asiasta saa varmuuden, ja tarpeettoman hienotunteiset ruotsalaiskuvaajat eivät olleet kiilanneet riittävän lähelle Vickanin kolttua. En tiedä mikä syy mekon tehneellä by Mlina -firmalla on olla ottamatta kunnon lähäreitä teettämistään mekoista...

Virkkauskonetta ei ole olemassa, siis ainakaan sellaista, jonka jälkeä kukaan yhdenkään pannulapun virkannut erehtyisi luulemaan käsintehdyksi. Crochet machine -nimellä myytävät koneet ovat neulekoneen muunnoksia, jotka tekevät nauhoja, nyörejä, joskus jonkinlaisia verkkoja, mutta eivät mitään käsinvirkkausta muistuttavaa. Ei vaan ole kyetty vielä rakentamaan konetta, joka osaisi erehtymättä tunkea koukun edellisen kerroksen silmukkaan, joka virkkaamisessa on välttämättömyys. Neulekoneen tuotos muistuttaa tekniseltä kannalta paljon käsinneulontaa, paitsi jos kyseessä on loimineulekone. Mutta esim. ihan tavallinen t-paita-trikoo olisi periaateessa mahdollista neuloa samanlaiseksi käsin, jos vain olisi hiiren kokoinen ja olisi käytössä saman mittakaavan puikot. Virkkausta ei pysty samalla tavalla koneellistamaan.

Alibabasta "crochet machine" ja sen tekemiä alushousunnauhoja.

Tästä päästäänkin siihen, mistä olen kai joskus aiemminkin täällä kirjoittanut: jos kaupassa näet virkatulta näyttävän vaatteen/asusteen, ja siis osaat erottaa virkkauksen ja neulonnan toisistaan jne, niin silloin ne ovat käsin virkattuja. Usein niissä ei mitenkään mainita, että kyseessä on silmukka silmukalta tehty käsityö.

Kirjoitin sitten tuonne by Malina -firmaan ja kysyin heiltä, mitä materiaalia mekko on ja onko se tehty käsin. He vastasivat merkittävän nopeasti, vain muutamassa tunnissa. Vastaus kuitenkin jätti jälkeensä aivan yhtä sankan hämmenyksen kuin sitä ennenkin vallitsi:
"Hi,
yes it our dress Emily, find it here: http://www.bymalina.com/en/shop/dresses/by_-malina-emily-aw16-02-emily
It’s crocheted but not by hand.

Have a nice weekend!

Med vänliga hälsningar/Best Regards
-----"

Virkattu materiaali, jota ei kuitenkaan ole tehty käsin, on samaa kuin kuvailisi jonkin materiaalin olevan "aitoa silkkiä, mutta synteettistä sellaista". Siinä ei vaan ole mitään tolkkua. Jäämme ihmettelemään.

Odotan, josko joku ostaisi tuon mekon ja lähettäisi siitä minulle superlähikuvan!

Pitsi-idolini Pat Earnshaw määrittelee pitsin muistaakseni "koristeellisiksi rei'iksi, jota ympäröi lanka". Joten ehkä se "reiällinen mekko" ei sitten olekaan niin pöljä ilmaus kuin miltä ensialkuun kuulostaa.

Farkkusnobi nupullaan

Oman mukavuusalueen ulkopuolella: teen Huili-lehteen juttua farkuista, taannoisen mekkovertailun hengessä – mutta tämä vaatii paljon enemmän perehtymistä, koska en käytä itse farkkuja. Tästä syystä koko denimmaailma on minulle vähän mystinen. Opiskeluihin kuului denimkurssi, mutta siitä ei valitettavasti jäänyt paljoa päähäni (varmasti siksi, että luulin ettei farkkusuunnittelu kuulu minun elämääni. No niin! Tulipa todistetuksi, että kaikilla kursseilla kandee olla aktiivinen, koska ikinä ei tiedä mihin päätyy ja mitä tietoa tulee tarvitsemaan).

Olen haastatellut Beamhillin farkkumyyjää, varmistellut vielä tietojani  parilta farkkuspesialistilta, käynyt showroomeissa ja hiplannut läpi kolme rekillistä farkkuja UFFilla saadakseni tuntuman eripaksuisiin denimeihin. Ja kas! Farkkusnobiksihan minä tässä kohta muutun. Tottakai olen nyt aivan intona japanilaisesta, vanhoilla kapeilla kutomakoneilla valmistetusta perinnedenimistä, joka on värjätty aidolla kasvi-indigolla, on jäykkää kuin pelti, lahkeen käänteestä pilkottaa sivusauman hulpio, ja jota ei ensimmäiseen pariin vuoteen saa pestä ja joka on vasta about kymmenen vuoden päästä haalistunut ja asettunut ihanteelliseksi, mutta joka jää vielä lapsenlapsillekin perittäväksi. Olen alkanut tsekkailla lahkeensaumojen kiertoa ihmisten jaloissa. Sekä sitä, ovatko polvitaipeen kulumat itse hankitut vai tehtaassa haalistetut (joka paljastuu ainakin silloin, kun ne käyttäjän mittojen takia osuvat johonkin aivan muualle kuin polvitaipeeseen).

Denimfiilistely kaikkine nippelitietoineen ja materiaalinörttäyksineen on lähinnä miestenpuolen hommaa, naisille on pääasiassa tarjolla enemmän tai vieläkin enemmän joustavakankaisia farkkuja, jotka monessa tapauksessa lähenevät leggingsejä tai jotain hiihtohousuja venyvyydeltään. Pieni jousto voi olla ihan paikallaankin, se voi jopa parantaa farkkujen kestävyyttä kun kangas pääsee hyvin liikkumaan, mutta naistenfarkuissa on tällä hetkellä vallalla hyvin ohut, superjoustava kangas, joka oikeastaan ei enää muistuta denimiä.

------

Jos joku tätä lukeva tietää missä voisi teettä Martindale-testejä *edullisesti* niin pyydän infoamaan! Vaatelaatukirjaa varten teetin niitä Salon ammattiopiston opiskelijalla, mutta hän on jo valmistunut ja en tunnu saavan sinne yhteyttä.

Konttikaupalla käytettyä vaatetta Afrikkaan

 Lempäälän Vaatevallankumoustapahtumassa sunnuntaina, 

viemässä vaatteidenvaihtotorille äitini 80-luvun villasekoitehametta. 

Tämä Tiklas-merkkinen hame on oikein hyvä löytö jollekulle 34-kokoiselle.

Kuten edellisessä postauksessa ilmeni, 50% SOEX:n käsittelemistä vaatteista on sellaisessa kunnossa, että niitä ei voi myydä keräysmaissa, mutta köyhemmissä maissa niille on markkinat. SOEX ei tietty ole ainoa firma joka tässä puuhassa on, muita löytyy esim. GH-textiles, jonka lajittelukeskus on Ranskassa. www.usedclothingtrade.com on nettiportaali, jossa voi käydä tarkastelemassa mitä myydään ja jotain osviittaa saa hinnoistakin. Kiinassa lajitellaan nykyään paljon ainakin Yhdysvalloista tulevaa vaatetta, ilmeisesti siksi että Kiinasta Jenkkeihin viedään paljon tavaraa ja toiseen suuntaan rahtilaivat kulkevat lähes tyhjinä, joten matalan arvon tavaraakin kannattaa kuskata.
(Käytettyjen vaatteiden myyntibisnekseen saa näkymän lueskellessaan tuon nettisivun myyntitarjouksia: "summer clothing product company from china,our style is fashionable,no dirty,no torn,no water,good smell and best quality" eli nämä ovat siis yleisiä ongelmia. Epämuodikkaita vaatteita, senpuoleen kuin likaisia, pahanhajuisia ja kostuneita ei huolita missään, missä ihmiset ylipäänsä voivat millään tapaa valita päällepantavansa.)

Ensin siis vaatteita kerätään, joko hyväntekeväisyysjärjestön tai jonkun muun toimijan toimesta. Sitten ne myydään lajittelufirmoille. Parhaat about 10% myydään Euroopan rikkaissa maissa. Loput lajitellaan vaihtelevalla tarkkuudella ja myydään kehittyviin maihin.
Valtavat määrät käytettyjä vaatteita toimitetaan (länsi-)Euroopasta Afrikkaan, lähi-itään ja itä-Eurooppaan, paalattuna joko 45-55 kg:n paaleihin lajiteltuna, tai sitten tuhannen kilon paaleihin lajittelemattomana. Kumpaa on enemmän ei ole vielä selvinnyt minulle mistään, tässäpä talouden haara josta on todella vähän mitään tietoa saatavissa. Ongelmallisimpia varmasti ovat lajittelemattomat jättipaalit, kun tietää mitä kaikenlaista ihmiset tunkevat keräyksiin.

Wikipedia-artikkeli aiheesta ei ole kovin kattava. Mielenkiintoinen on huomio siitä, että jotkin kehittyvät maat ovat kieltäneet käytettyjen vaatteiden tuonnin suojellakseen omaa tekstiilituotantoaan, toisissa taas on runsaasti tekstiiliteollisuutta eikä käytetytjen vaatteiden tuontia ole rajoitettu. ("Some countries, like Philippines and India ban the import of secondhand clothes, in order to protect the local textile industry. Other counties like Pakistan, Uganda or South Africa, which have a flourishing Textile Industry, have no or limited restrictions.")

En oikein tiedä, mitä mieltä tästä olisin kaikkineen. Yleinen näkökanta valistuneiden ihmisten keskuudessa on, että täällä kelpaamattomien vaatteiden kuskaaminen Afrikkaan on sopimatonta. Tälle perusteluita ovat seuraavat:

- myyntikelpoisen vaatteen mukana tulee moskaa, jota kukaan ei halua. Sitten se läjitetään johonkin tai poltetaan, koska vastaanottajamaissa ei ole kierrätys- tai edes kunnon kaatopaikkainfrastruktuuria. Tämä pointti on todella hyvä. On ehdottomasti väärin heivata omat roskansa toisten niskoille.

- paikallinen tekstiiliteollisuus kärsii. Tästä olen hieman eri mieltä. Ehkä. Ei Suomenkaan tekstiiliteollisuus siihen hyytynyt, että käytettyjen vaatteiden myynti yleistyi. Käsiteollinen tai pienen mittakaavan teollinenkin vaatevalmistus on suhteellisen kallista, globaalissa/teollistuneessa taloudessa se ei vaan ole kannattavaa (jostain syystä, jota en taloustieteen tuntemuksen puutteellisuudesta johtuen täysin käsitä).

Huipputehokkaasti organisoidun massatuotannon kanssa on todella vaikea, eikun mahdoton kilpailla, varsinkin jos infrastruktuuri on vähän niin ja näin. Ongelma ei siis paikallisen tuotannon taloudellisuuden kanssa nähdäkseni ole se, että halpa käytetty vaate tukahduttaisi paikalliset yritykset, vaan se, että Kiinan kanssa on peevelin hankala kilpailla hinnoilla.

Ja jos paikallinen tulotaso on todella matala, monista monimutkaisista syistä, ei vaihtoehtona ole paikalliset tuottajat tai käytetyt vaatteet, vaan käytetyt vaatteet tai halpa aasiavaate. Tai ehkä sitten olla ilman vaatteita? Ajatelkaa nyt omalle kohdallenne. Kuinka moni haluaisi pukeutua vain ja ainoastaan kotimaisiin vaatteisiin – siis tasan sellaisenaan kuin teollisuus nyt meillä täällä on: kaksi kenkätehdasta, hiukan trikoota, sukkia, mummomaisia alushousuja eikä rintaliivejä ensinkään... kotimainen vaatetuotanto monissa Afrikan maissa on tällä hetkellä vielä paljon niukempaa.

Eikä kukaan ole minun kuullen ainakaan paheksunut käytettyjen vaatteiden viemistä esim. Puolaan, huolissaan siitä että puolalainen tekstiiliteollisuus siitä kärsisi.

Mutta, käsitykseni tästä asiasta perustuu vähän sekalaisiin lähteisiin eikä todellakaan ole asettunut aloilleen. Otan mielelläni tästä linkkejä ja lukuvinkkejä vastaan!

HYVÄNOLOINEN POhjolan ministeriöneuvoston tutkimus aiheesta

Miksi Itä-Afrikan koalition suunnittelema käytettyjen vaatteiden tuontikielto ei ole hyvä ajatus

Miksi käytettyjen vaatteiden vienti Afrikkaan on ongelmallista

Malawin tekstiiliteollisuuden ongelmia (v:lta 2007) 

Results of the “Second-hand Clothes in Africa” dialogue programme

Kirja, joka käsittelee juuri tätä aihetta, lukulistalla!

Kevään 2016 Halpa-T-paitavertailu

Kierrätyskeskuksen kanssa tekemääni työhommaan (josta lisää myöhemmin) liittyen olen joutunut ostamaan valkoisia t-paitoja monesta eri kaupasta. Nyt kun minulla kerran on vertailumateriaalia, toimin hyödyllisen pukeutumisjournalismin esitaistelijana ja keroon mitä olen tällä hetkellä edullisissa ketjukaupoissa myytävistä t-paidoista selville saanut. Näin Vaatevallankumousviikon kunniaksi: älkää ostako sokkona!

1) Kappahl

Niskassa lukee Our Best Basics Made with organic cotton. Materiaali 95% luomupuuvilla, 5% elastaani. Pesu 40C. Valmistusmaa Bangladesh. Kirkkaanvalkoinen.
Ohutta mutta ei ihan lirua trikoota. Yhden pesun jäljiltä hiukan untuvaa pinnassa, ei vielä häiritsevissä määrin, mutta pörröttää siihen malliin että saattaa jatkopesuissa vielä rumistua. Ei ole lähtenyt juurikaan kiertymään eikä kerrosten- ja silmukkarivien kulma ole kovin vino.
Pääntien kaitale kiinnitetty vain saumuriompeleella, ei tukinauhaa olkasaumassa (joka tosin on pääntien laajuuden takia niin lyhyt, että ehkä tukinauha ei ole välttämätön). Ompelujälki suht siistiä. Helmakäänteen saumat täsmäävät. Muotoiltu, kapeahko malli.
Sanoisin että aluspaidaksi OK hankinta, mutta luultavasti nuhraantuu pesuissa niin ettei oikein sovi pitemmän päälle päällispukeutumiseen.
Lisähuomio: ystäväni kertoi ostavansa juuri näitä perus-aluspukeutumiseen. Materiaalia on kuulemma vuosien varrella ohennettu, mutta hänestä hinta-laatu-suhde on vieläkin OK.

Lähikuva Kappahlin paidan trikoosta

2) Lindex

Niskassa lukee Sustainable Choice. Materiaali 55% lyocell 45% viskoosi. Materiaalilapussa lukee lisäksi "may shrink 5-7%". Valmistusmaa Bangladesh. Luonnonvalkoinen.
Valuvaa, laskeutuvaa trikoota, luonteenomaisen viskoosimaista. Yhdessä pesussa pinta ei ole mennyt miksikään. Kerrosten ja silmukkarivien kulma näyttäisi olevan tasan 90 astetta. Kiertää hiukan oikealta vasemmalle, mikä väljän ja suoran mallin huomioonottaen ei ainakaan tässä vaiheessa ole vielä vaivaksi.
Hihaton malli, laatikkomainen ja tarkoitettu väljäksi. V-mallinen pääntie viimeistelty kapealla kantilla, jonka saumanvarat käännetty siististi nurjalle. Olkasaumassa tilkku samaa trikoota tukinauhana. Helmassa käynyt ompelukämmi, käänteen syvyys heittää ja sivusaumat ei toisella puolella täsmää käänteessä (ks. kuva).
Ei peruspaidan etsijälle, koska malli ei ole klassinen.  Materiaali vaikuttaa aivan kelvokkaalta, mutta ompelujälki ei kaikin osin vakuuta.

Lindexin viskoosipaidan helmakämmi.

3) Lindex

 Niskassa teksti Lindex Organic Cotton ja Sustainable Choice. Roikkolapussa Gots-symboli. Materiaali 100% puuvilla. Valmistusmaa Bangladesh. Luonnonvalkoinen.
Tämän joukon ainoa täysin puuvillainen T-paita. Höyhenenkevyttä, aivan ohutta ja läpikuultavaa trikoota, jossa (tarkoituksellisia) epätasaisia kohtia. Kuvan kappaletta ei ole pesty, mutta toinen samanlainen on, ja se pysyi pinnaltaan siistinä mutta meni niin vinkuraksi etteivät sanat riitä sitä kuvaamaan. Menetti siis täysin muotonsa. Trikoo on todella vinoa ja ilmeisesti lisäksi venytetty neulomossa liikaa tai väärään suuntaan. Kaareva helma on muutenkin haasteellinen ommeltava, ja pesussa vääntyvässä trikoossa erityisen epäonninen valinta. Helma on nurjalta aivan kurtuilla, ja paheni vain pesussa.
Laaja V-pääntie, niska siistitty kaitaleella. Ei tukinauhaa olkasaumassa. Hihankäänteiden, etupääntien ja helman huolittelu tehty leveällä kaksipuoleisella peitetikillä – tyylivalinta, josta en itse pidä, mutta se on makukysymys.

Jottei tästä jäisi väärää käsitystä, on sanottava että pesussa vääntyminen ei ole mikään luomupuuvillalle erityinen ominaisuus. Se johtuu trikoon neulonnassa ja viimeistelyssä tehdyistä virheellisistä valinnoista. Luomupuuvilla on muutoin aivan kannatettava materiaali.

Kurttuja helmassa. 

4) H&M

Materiaali 95% puuvilla, 5% elastaani. Valmistusmaa Bangladesh. Niskalapussa lukee Basic H&M. Vitivalkoinen.
Ihan kelvokkaan tuntuista sinkkutrikoota, ei näy läpi, ei ole vinoa. Ei ole yhdessä pesussa lähtenyt kiertämään eikä pinnasta näy kuin minimaalisinta kuitupörrön aavistusta. Laaja pääntie, hyvänoloisesti istutetut hihat (minulle väärä koko, joten en voi testata istuvuutta omakohtaisesti). Pääntie viimeistelty nauhalla. Olkasaumassa ei ole tukinauhaa, mutta ehkä ei tarvitse kun on niin lyhyt sauma. Helmassa ei kurttuja ja saumuriommel on tiheä. Hihankäänteiden ja helman peitetikki ehkä hieman löysä langankireydeltä, onkohan tarkoituksellinen valinta (joustaa hyvin) vai vahinko?

Jos mietitte mitä tarkoitan pääntien huolittelua nauhalla, se on siis tuo kuvassa näkyvä.

5) GinaTricot

Materiaali 95% viskoosi, 5% elastaani. Valmistusmaa Bangladesh. Pesu 30 asteessa. Luonnonvalkoinen.
Raskaasti valuvaa, todella lurua viskoositrikoota. Harvahkoa, verrattain paksulankaista neulosta. Kuvan paitaa ei ole pesty, mutta tästä on testattu kaksikin versiota. Toinen pestiin ohjeenmukaisesti 30 asteessa, ja sille ei käynyt mitään ihmeellistä. Toinen pestiin 40 asteessa ja se meni todella nukkaiseksi. Tätä paitaa siis ei tosiaankaan kannata pestä yli kolmenkympin. Sitten ei myöskään kannata erittää rasvaa ihostaan tai hirveästi hikoillakaan. Sopii siis parhaiten mallinukeille.
Malli on suora ja pitkä, pääntie viimeistelty nauhalla. Hihat ovat lyhyet. Helmassa on pientä epämääräisyyttä ompelussa. Saumuriommel on löysähkö ja pitkätikkinen.

Helmassa ihme kupruilua.

Tässä vielä vertailukuva kaikkien t-paitojen saumuriompeleista:

Näistä parhaaksi valikoisin H&M:n t-paidan. Sen materiaali tuntuu parhaalta eikä ompelujäljessä ole mitään huomauttamista. Kaikkein paras viime aikoina hiplaamani T-paita oli kuitenkin R-collectionin (28€), siinä oli niin hyvä vankka kaksipuolinen trikoo että varmaan kestää vuosia.

Miksi viskoosi kieltäytyy maatumasta?!!?

Olen nyt ajautunut sivuun kurssiltani ja päätynyt selvittämään miten eri tekstiilikuidut todellisuudessa maatuvat – alkoi niin kovasti ihmetyttää tuo viskoosin käytös mistä edellisessä postauksessa kirjoitin. Viskoosi kun on selluloosaa ja sen pitäisi maatua siinä kun muunkin selluloosan, mutta silti viskoosikuidut näyttävät käyttäytyvän kuin tekokuituiset, siis että ne säilyvät merivedessä ja tulevat pikku meriöppiäisten syömiksi, ja löytyvät sitten niiden suolesta ihan tunnistettavina väriaineineen kaikkineen.

Selluloosakuitujen valmistaja Lenzing on testannut omien viskoosiensa maatumisen, ja ne kuulemma maatuvat viikossa lähes olemattomiin. Ihan niinkuin sopii olettaakin, tietysti vähemmän ihanteellisissa oloissa kestää varmaan kauemmin, mutta maatuvat joka tapauksessa. Mutta tästä herääkin ajatus, että maatumattomuuden syy onkin väriaineissa tai muissa aineissa joilla viskoosia on käsitelty. Lenzing on luultavasti testannut viskoosiensa maatumisen käsittelemättöminä.

Li et al. testasivat kolmella eri tavalla käsitellyn puuvillan maatumista: käsittelemättömän, pehmentimellä käsitellyn ja resiinillä käsitellyn. Pehmennin edisti maatumista käsittelemättömään puuvillaan verrattuna. Resiini hidasti maatumista, vaikkakin verrokkina toimineeseen polyesteriin verratessa kaikki kolme puuvillaa julistettiin maatuviksi. (Tutkimusta on btw rahoittanut Cotton inc., vetäkää tästä ja verrokin valinnasta omat johtopäätöksenne...)

Resiiniviimeistyksiä käytetään tekstiiliteollisuudessa paljon, sillä niillä saadaan ominaisuuksia joita kuluttajat arvostavat, kuten rypistymättömyys, pesukonepestävyys villalle (superwash), ja viskoosiin pesunkestoa (siinä mielessä että pitää alkuperäiset mittansa pesussa, eikä levähdä omituisen muotoiseksi mikä oli viskoosin alkuvaiheen ongelma). Resiiniviimeistys näyttää olevan hyvin yleinen viskoosilla, tosin tarkkoja prosentteja on vaikea löytää. Joka tapauksessa googlailun perusteella näyttää siltä, että ehkä juuri resiinikäsittely hidastaa viskoosin maatumista sen verran, että viskoosikuidut ehtivät seikkailla miniäyriäisten ruuansulatukseen ongelmia aiheuttamaan. Mutta tämä pitäisi testata, toistaiseksi tämä on vain hypoteesi.

Loppupäätelmä 1: Tutkimusta tekstiiliviimeistysaineiden vaikutuksesta tarvitaan valtavasti lisää.
Loppupäätelmä 2: On kuluttajien hämäämistä kiinnittää huomio luonnonkuitujen oletettuun maatumiseen vaatteen elinkaaren lopussa, jos kyse ei ole todella luonnontilassa olevasta kuidusta. Värjäämätön, käsittelemätön luonnonkuitu maatuu varmasti. Mutta vain todella harva tekstiili on millään tapaa käsittelemätön – ja kuinka moni muka käy kompostoimaan loppuunkuluneet vaatteensa? Silloin pitäisi myös joko olla varma että ompelulanka on mysö luonnonkuitua, tai leikata kaikki saumat pois. Jos taas luonnonkuitu joutuu kaatopaikalle, ei se siellä ihanasti maadu mullaksi kukkien kasvualustaksi, vaan mätänee kasvihuonekaasuja päästellen. (No vanhempieni luona laitetaan marjapuskien alle vanhat villapaidat estämään rikkakasveja ja marjojen multaantumista, ja siihen ne hiljalleen maatuvat, mutta vaatteiden kohtalona tämä lienee sangen epätyypillinen).

Kampalankaa, suomenlampaita ja tupasvillaa

 Katselen lumisadetta sohvaltani, juon timjami-sitruuna-hunajateetä 

ja kuuntelen Dorothy Ashbyn angoranpehmoista harppumusiikkia. OK maanantai!

Kuvassa myös Salo-Angoran tupasvilla-villalanka.

Kävin perjantaina visiitillä kurulaisessa (Tampereelta pohjoiseen, nyk. Ylöjärveä) kehräämö Salo-Angorassa. Retken pääaiheena olli tietysti oppia villalangoista ja niiden laadusta mutta kuulinpa samalla myös angorasta, tupasvillasta, koirankarvasta ym harvinaisemmista materiaaleista. Eine ja Markku Niemi näyttivät koneet ja kertoivat hurjan paljon mielenkiintoista, suuri kiitos vielä! Alunperin tarkoitus oli kehrätä omien angorakanien villaa, mutta sitten toiminta laajeni muihin kuituihin. Angorainen nimi jäi.

Eine Niemi ja kotivärjätty lanka (unohdin millä kasvilla värjätty).

 Myymälässä oli aivan huikeita lankoja, oli vähällä etten ostanut itselleni, vaikka juuri viime syksynä lahjoitin lankajemmani himoneulojatutulleni – koska en vaan itse neulo. Yhden langan ostin, sen joka näkyy ylimmässä kuvassa, ja sen laitan tulevaan arvontaan palkinnoksi!

 Kahta luonnonharmaata - aivan ihana lanka!
Tästä tulisi niiiin kaunis huivi tai ääh mikä vaan.

 Lupiinilla ja poimulehdellä värjättyä lankaa, jännät

jotenkin mystiset sävyt!

Salo-Angoralla on sekä kampalanka- että karstalankakoneita, tapasin ensinmainitut. Oli taas ihania kauniita vanhoja tekstiilikoneita! Karstalankakoneet ovat eri paikassa, myymälä ja kampalankakoneet ovat entisellä kyläkoululla. Salo-Angora on ilmeisesti ainoa paikka Suomessa, jossa kehrätään oikeaa kampalankaa, karstalankakehräämöjä on useampia.
Salo-Angorassa voi teettää lankaeria omien toiveiden mukaan, myös koneneulontaan sopivia lankoja.

Jos minulla nyt olisi oma vaatemerkki, niin tältä istumalta alkaisin teettää täysin kotimaisia villavaatteita. Tai myös jos olisin Stockmann, niin tekisin saman, ja brändäisin ne luksukseksi ja vieläpä hyvin perustein. Aidon suomenlampaan villa on muuten parhaimmillaan todella hienoa = ohutta, Markku Niemi sanoi että suomenlampaan villa on alle 30 mikronia eli samaa kuin merino, jota rahdataan hirveitä määriä Australiasta ym. Harmi vain, että tätä arvokasta ainetta ei oikein osata arvostaa, ei jalostuksessa, kasvatuksessa eikä muutenkaan. (Sama valitus kuin jo talvisodan aikaan, mutta jotkin asiat eivät tunnu muuttuvan!)

Karstalanka on siis villalankaa, jota tehdessä kuidut karstataan (harjataan), kampalankaa tehdessä kuidut kammataan ennen kehräämistä suoriksi ja kaikki lyhyt nöyhtä ja pörrö poistuu, joten lanka on hienoa ja sileää. Karstalanka on rouheampaa ja pitää paremmin lämpöä, kampalanka sileää sekä voidaan kehrätä hyvinkin ohueksi.

Matkalla kampaamoon 

Pikku onnetarta ei juuri kehruuteknologia kiinnostanut, mutta onneksi 

paikalla oli myös tämä pieni hyvin innokas hauva!

Ihanteellinen järjestys olisi että lampaat keritään kahdesti vuodessa (lyhyempi talviperiodi ja pidempi kesäperiodi). Villa olisi järkevintä pestä keväällä tai kesällä, jolloin kuivaaminen ei vaadi niin paljoa energiaa kuin talvipakkasilla. Eine hieman valitteli, että asiakkaille tulee monesti herätys nurkassa pitkään lojuneen villan kanssa sitten, kun oikein alkaa pakastaa ja tuiskuttaa... Salo-Angorassa pesu tapahtuu vain vedellä, ei siis pesuaineita käyttäen, jonka etuna on että villan ominaisuudet säilyvät parempina. Lienee ekologisempaakin, kuten toiminnassa pyritään muutenkin olemaan. Pesuvedetkin lämmitetään lähiseudun puuhakkeella.

Yksisäikeinen lanka ja neulomista ja virkkausta yhdistävä tekniikka

Niemet ovat aivan intohimoisia villaihmisiä ja itsekin innostuu kun kuuntelee heidän puhuvan villasta ja lampaista. Salo-Angoran omissa langoissa ei käytetä tekokuituja eikä myöskään superwash-käsiteltyä villaa (tilauslangat tehdään toki tilauksen mukaan). Eini Niemi kertoi, että 100% villasta neulotut sukanpohjatkin pysyvät hiutumatta jos ne tekee keksinkertaisiksi tai hieman huovuttaa. Polyamidilisä ei siis olekaan sukissa välttämätön - kertokaa neulojat tästä kokemuksianne! Superwash-käsittely tekee villan kylläkin konepesukelpoiseksi, mutta myös muuttaa sen tunnun kovemmaksi ja puuvillamaisemmaksi sekä heikentää lämmönpitoa – tunnunstelin superwash-lankaa ja puhdasta villalankaa ja ero on kyllä huomattava, käsittelemättömän villan eduksi.

Jos on esim. menossa Seitsemisen kansallispuistoon, niin tuolla kannattaa ehdottomasti poiketa. Julkisilla ei valitettavasti kovin lähelle pääse, minäkin pyytelin kyydin vanhemmiltani. Heidän luontokeskusreissunsa meni kyllä pieleen, koska keskus olikin vastoin nettisivun tietoja kiinni.

Kotimatkalla kuunvalossa

Tekstiilien kestävyyden ymmärtäminen ja kohentaminen

Tyytyväistä hyrinää: löysin fantastisen mahtavan kirjan aiheesta kestävät tekstiilit ja mikä niistä tekee kestäviä. Sen nimi on Understanding and Improving the Durability of Textiles, editori P. A. Annis, luettavissa googlebooksissa jos joku muukin haluaa paneutua aiheeseen. En voi kuin jatkuvasti ihmetellä, että taidan olla ensimmäinen joka rakentaa siltaa huonolaatuisista vaatteista närkästyneen, parempaa kaipaavan kuluttajan ja tekstiili-insinöörien välille. Kankaiden kestävyyttä ja siihen vaikuttavia seikkoja on tutkittu ja asiasta kirjoitettu satojen hyllymetrien määriä, mutta kaikki tähän asti löytämäni on todellakin insinööriltä insinöörille. Sellaiselle, joka hyvä kun ymmärtää että puuvilla ja polyesteri eivät tule samasta kasvista ei näistä kirjoituksista paljoakaan apua irtoa.


Näistä nyppyyntymiseen ja kankaan pinnan kulahtamiseen vaikuttavista asioista pitäisi kyllä puhua suunnittelijakoulutuksessa enemmän, varsinkin jos on ajatuksena valmistaa ekologisesti kestäviä ratkaisuja tekeviä suunnittelijoita. Jos ei tiedä teoriaa, pitää opetella käytännön kautta ja siinä voi mennä kauankin sekä vahingossa tulla suunniteltua kestämättömiä vaatteita vaikka aikomus olisi ihan muu.

 Katsokaa miten kaunis tapetti löytyi alimmaisena seinästä!

Huomaan motivaatio-ongelmaa laatukirjan kirjoittamisessa. Syy on, että on todella epätehokasta koittaa huolehtia vaatteiden ja muiden tekstiilituotteiden laadukkuudesta opastamalla jokaista kuluttajaa yksitellen. On oikeastaan ajanhukkaa, että miljoonat ihmiset joutuisivat käyttämään kuukausia opetellen kankaiden ja ompelujäljen tunnistamista. Laajamittaisen rationaalinen ja ainoa todella tehokas ratkaisu olisi kodinkoneiden energiamerkinnän tapainen kestävyysmerkintä, tai vaihtoehtoisesti tietyn laatutason alittavien tuotteiden poistaminen markkinoilta jollain ohjaustoimenpiteellä. EU:n komission tuoreessa kiertotaloustiedonannossa on kunnianhimoiset visiot tulevaisuudesta ja käsittääkseni tämäntapainen markkinoiden ohjaus sopisi siihen kuin nenä päähän.
Minun henkilökohtaiselle taloudelleni on toki hyvä, jos voin kirjoittaa aiheesta kirjan ja saada mahdollisimman monet ihmiset ostamaan sen. Ja pukeutumisesta ja vaatteista erityisesti kiinnostuneita ihmisiä on paljon, joille tälläinen opaskirja on kiinnostavaa luettavaa "harrastepohjalta". Mutta entä ne ihmiset, joita kirja ei tavoita tai se ei vaan kiinnosta? Helppoa sen olla pitäisi.


Hei, mahtavaa, 200 lukijaa blogissa! Voisin taas järjestää arvonnan, osuisi myös joulun kanssa kivasti yksiin. Mitä sanotte?

Elämäni kuvina

Mahtavasta Kaisa-kirjastosta (Hgin Yliopiston pääkirjasto) raahaamani vaatelaatuun liittyvä kirjapino sekä jälkiruokana pieni kirjanen ulkoavaruuden oikeudellisista ja kehityksellisistä kysymyksistä. Kirjasto on se paikka, jossa hamuamisimpulssini saavat virrata vapaasti.

  Fleuristessa tekstiili-insinöörinä. Hiukan kuivaa mutta juuri näihin kirjoihin on piilotettu syyt siihen, miksi jotkut vaatteet kestävät hyvinä vuodesta toiseen ja toiset nuhjaantuvat samantien.

 Uuden kodin vanhat tapetit. Otin näistä mallit talteen. Alanurkassa ei pilkota home vaan noki - tässä kohtaa on ollut takka joskus aika kauan aikaa sitten.

Uusi vintagesyystakkini. Huom. älyttömän päheä tweedvuori. Se lämmittää, ja napakka polyester-puuvilla-päällikangas pysäyttää tuulen. Ostin takin kesällä Remakelta ja samassa paikassa teetin siihen yhden lisänapinläven, kun mielestäni napitus loppui liian aikaisin. Oli muuten edullista, vähänkö alan teettää napinläpiä joka paikkaan ihan vain huvin vuoksi :)
Kiitos Oona kuvasta!