Ompelijalla

 Pitsijakkupukuni nuppineuloineen

Tuolla aiemmin kyseltiin neuvoja ompelijalla käymiseen. Kriittisin juttu koko prosessissa on omiin tarpeisiin sopivan ompelijan löytäminen. Parhaiten se onnistuu kyselemällä tutuilta ja tutuntutuilta – tai sitten seutukunnan parhaassa kangaskaupassa (mieluiten sellaisessa, jossa on ollut samat myyjät jo Kekkosen kaudelta lähtien).
Itse olen löytänyt jakkupukuompelijani kysymällä nyt jo lopettaneen Holger Kivi -laatukangaskaupan omistajalta. Tiina Talvikkiin taas olen tutustunut jo aikaa sitten, ompeluyhteistyömme alkoi Pitsikirjan yhteydessä. Korjausompelimo Siniseen Markiisiin taisin vain kävellä sisään koska se oli lähellä kotiani, ja jo ensimmäisestä helman lyhennyksestä huomasin että tämä paikka sopii minulle.

Aiemmin teetetyn hameen kaveriksi hihaton yläosa, 
joka loihtii hameesta 

ikäänkuin mekon. Samasta kankaasta 
(onneksi ostin sitä kerralla tarpeeksi!!) 

on jo useampia vuosia sitten teetetty jakku.

Ompelijoiden mielikuvitus ja luovuus vaihtelevat, ja riippuu tyypistä miten tarkka käsitys tarvittavasta vaatteesta asiakkaalla on oltava. Joka tapauksessa pitää selvittää itselleen mihin tarpeeseen tulevan vaatteen pitäisi vastata, missä olosuhteissa sitä käytetään ja jossain määrin myös minkä asun osana. Jos on yksityiskohtainen ja selvä käsitys siitä, mitä haluaa, on hyvä jos on mallipiirros tai valokuva selittämisen apuna. Ensimmäisellä tapaamisella usein vain keskustellaan.

Hinnan perässä ei ompelijan suhteen kannata juosta, mutta hinta-arviota on ihan asiallista kysyä jo etukäteen. Hintaan vaikuttavat paitsi ompelimon sijainti (liikehuoneisto Hgin keskustassa vs. maalaiskunnassa kotona ompeleva), myös se kuinka suuritöisesti ja vaivaa nähden eli aikaa vieden ompelija työnsä tekee. Itse olen maksanut muutaman vaatteen osamaksuina, tätä mahdollisuutta kannattaa tiedustella jos hintaa on kerralla hankala saada kasaan. Siis niin että joka sovituksessa maksetaan osa ja sitten kun vaate on valmis niin loput.

Kangasta ei tarvitse olla valmiiksi hankittuna, eikä yleensä kannatakaan. Vasta kun tulevan vaatteen malli on selvillä, voi arvioida paljonko siihen menee kangasta. On todella raivostuttavaa, jos kangasta on liian vähän. Jos kangasta onkin liikaa, se ei ole ongelma, mutta jos teettää vaatteen kalliista kankaasta, ei sitä kannata liikaa ostella. (Tosin on usein viisasta hankkia vähän enemmän kuin tarvitsee, niin että vaatetta voi muokata tai korjailla, ja ehkä sitä intoutuu hankkimaan vaikka hameen kaveriksi yläosan tai jakun kaveriksi housut – ainakin jos on matchy-matchy-tyyppiä kuten minä). Ompelija, jos on mistään kotoisin, osaa opastaa oikeanlaisen kankaan hankinnassa. Hän voi myös yleensä hommata vuorin, napit ym.

Sovituksiin pitää mennä ajoissa ja oman mukavuuden kannalta siisteissä alusvaatteissa (jotka vastaavat valmiin vaatteen kanssa käytettäviä). Korkokengät mukaan, jos vaatetta aikoo käyttää niiden kanssa – vartalon asento muuttuu korkkareissa ja vaikuttaa vaatteen istuvuuteen. Ensimmäisessä sovituksessa vaate usein ei näytä vielä miltään, tosin riippuu ompelijan työtavoista. Kannattaa avata suunsa liian aikaisin mielummin kuin liian myöhään, jos vaatteessa on jotain ihmetyttävää.

Kaiken kaikkiaan suosittelen haastattelemaan muutamaa mahdollista ompelijaa ja valitsemaan sen jonka kanssa tuntuu synkkaavan parhaiten. Hyvällä ompelijalla, sitten kun sellainen on löytynyt, voi vuosien kuluessa teettää aivan loistavan peruspuvuston, jota kaiken lisäksi voi suurentaa/pienentää tarpeen mukaan (jos ompelija ei jätä muokkausvaraa saumanvaroihin, häntä en voi suositella). Ja mittojen muaan tehty vaate istuu päällä paremmin kuin valmisvaate vaikka vähän lihoisi tai laihtuisi, koska se kuitenkin osuu pituusmittoihin oikein.

Kun teettämisen makuun on päässyt, ei oikein huvitakaan ostaa kuin jotain huiveja ja sukkia valmiina...

Jos jotain jäi käsittelemättä niin kysykää. Vastailen sitten sovituksen jälkeen!

Ompelijalla ja napinaa kevätmuodista

Eläkkeelle jäänyt laatukangaskaupan omistaja suositteli tiettyä helsinkiläistä ompelijaa, ja hänen luokseen sitten sovin tapaamisen. Yleensä kuulemma ensi tapaamisen aikana vain keskustellaan ja mietitään asiakkaan tarpeita, mutta minä olin jo oikeastaan selvittänyt itselleni mitä tarvitsen. Kangaskin löytyi ompelijan varastoista (alkukuvan ruskean-harmaan kirjava italialainen villakangas - villan ekovaikutuksesta en oikein saanut tolkkua, mutta en myöskään keksi mistä muustakaan kävelypuvun voisi teettää. Esim. nokkoskankainen jakkupuku olis vähän liian avant-garde tarkoituksiini!). Ompelija oli kuulemma jo puhelimessa arvellut äänestäni, että tämä kangas olisi minulle sopiva! Ja parempaa en olisi keksinyt, vaikka olisin yrittänyt.
Kallista se kyllä oli kuin mikä, en ole ikinä ostanut muuta kuin hienointa pitsiä tuohon metrihintaan, mutta tässä tapauksessa ei vain ole mitään järkeä pihistellä kankaan kanssa. Laskeskelin, että puvun pitäisi olla vaatekaapissani noin 15 vuotta, jotta hinta tulisi kuitatuksi (kerta viikossa -käyttötahdilla). Tämähän ei onnistu, jos kangas ei ole mitä loistavinta laatua.

 Luonnokseni ompelijan ensitapaamista varten. Jakkuun tulee kaareva helma, shaalikaulus, kaksi nappia (lyhyt torso, ei mahdu enempää) ja pitkälinjainen pääntie.

 Muutamia kuvia ompelijan luota. Ompelimo on 50-lukulaisessa talossa lähellä Olympiastadionia.

Sain myös kuulla, että vartalonmittani ovat "perinteiset". Ei ihme, että vanhat muotilehdet puhuttelevat minua yleensä enemmän kuin uudet. Ostin tässä junamatkan huviksi uuden Olivian, ja tuli sitä silmäillessä mieleen, että on helppoa olla ostamatta uusia vaatteita jos ne näyttävät tältä...

En ottaisi pussittavaa metallinhohtaista minitakkia, vaikka maksettaisiin, ja minimittaiset metallishortsit minulta kieltää jo siveyslautakunta (vaikka ne olisivat kuinka Samujin). Liiveihin ehdin kyllästyä perusteellisesti jo viime kerralla, kun ne olivat muotia (josta ei sitäpaitsi ole kovinkaan pitkä aika), ja ylipäänsä näistä asuista henkilökohtainen mielipiteeni on, että kuvien joutsenkaulaista ammattimalliakin ne rumistavat. Miltähän näyttäisi, jos vaatteet olisi sommiteltu kaksi kertaa painavamman ja puoli metriä lyhyemmän naisen päälle? Eipä ainakaan tarvitse pelätä, että kauppojen tarjonta houkuttaisi minua yltiöshoppailemaan.

Ainoa juttu, josta todella innostuin, oli Miina Supisen ruskeanpunainen huulipuna. Todella soma Lumikki-look! Onneksi meikkipussissani oli tämän sävyinen rajauskynä, ja pääsin heti kokeilemaan tyyliä. Supisen tumma tukka sopii siihen kyllä paremmin.

Kävelypuku - naisen paras ja uutterin ystävä

 

Ylempänä juhlava jakkupuku näyttävällä lantioliehukkeella ja alempana reipas matka-asu.


Päätin investoida leijonanosan vuoden vaatebudjetista teetettyyn jakkupukuun, tai kuten meillä 1950-luvulla tavataan sanoa, kävelypukuun. Muuten minulla nimittäin on vaatteita elämän joka tilanteeseen, mutta kun pitäisi olla kiistämättömän asiallinen ja siisti, vauhkoan vaatetangon ääressä ja tuskittelen aina jotenkin puutteellista vaatevalikoimaani. Esim. jos menen haastattelemaan jotain virallista tahoa, tai sanotaan nyt vaikka pitsitehtaan menneisyydestä tietävää 90-vuotiasta herraa, vaatevarastoni tekee tenän. Nyt tämä ongelma ratketkoon!

Kaikki pukeutumisoppaat 1920-luvulta alkaen suitsuttavat hyvän kävelypuvun ylistystä. On varmaankin käynyt niin, että olen tullut vintage-pukeutumisoppaideni aivopesemäksi. Muutamia lainauksia ---

Elna Kangas: Pukeudu hyvin, 1933: "Käytännöllisin aamupäivä-puku on kävelypuku, tailor made. Se on aina paikallaan, aina muodissa ja aina chic. Vaalea crepe de chine-pusero, mieluimmin paitapusero tai villajumpperi lieventää sen maskuliinista jäykkyyttä. Matalakorkoiset nauha- tai pantakengät, huopahattu, pesuhansikkaat ja asiallinen käsilaukku täydentävät puvun, ja jos olemme kyllin onnellisia omistaaksemme ketunnahkapuuhkan, ei aamupäiväeleganssistamme puutu mitään."

Taitava emäntä, 1951: "Hyvin istuva kävelypuku on kaiken alku ja kelpaa joka tilaisuuteen klo 18 asti. " ja "Hyvin pukeutunut nainen voi, kuten sanottua, esiintyä ohuessa, mustassa kävelypuvussa siihen kuuluvine hienoine puseroineen (takki päällä) kaikkialla ennen klo 18. Mitä myöhempi ajankohta, sitä aistikkaampi hattu. Hienot hansikkaat kuuluvat tähän pukuun. "


Elsa Hagdahl, Hyvän pukeutumisen opas, 1957: "Kävelypuku ... sopii kaikille. Haluamme ensiksi pitää kävelypuvulle pienen ylistyspuheen. Kävelypuku on pukevin, käytännöllisin ja monipuolisin vaate, mitä ylipäänsä on olemassa. Se sopii yhtä hyvin nuorille ja keski-ikäisille kuin vanhoille, se sopii sekä hoikille että pyyleville, se pukee sekä pitkiä että lyhyitä, ja sitä voidaan käyttää vuoden ympäri. Kävelypukua voi käyttää aamulla, päivällä ja illalla, kunhan vain hiukan muuttaa asusteita." ja "Kävelypuku ratkaisee monet pukuongelmat. Kävelypuvun omistajalla on aina jotakin päälle pantavaa ja siten hän säästyy pukuhuolilta. Kävelypuku vaatii vain puhtaan puseron ja niin se on valmis palvelukseen."
"Kävelypuku on tyylikkäin ja käyttökelpoisin, jos se on mahdollisimman yksinkertainen ja koristelematon. Silloin se on sitä, miksi se on tarkoitettukin: uskollisin palvelijamme ja paras ja viihtyisin asumme."

Lopuksi 2000-luvun mielipide!
Kirsi Niinimäki, From disposable to sustainable, 2011: "The tailor-made suit is a good example of the quality-durability-price connection. A tailor-made suit is more expensive than a ready made garment, but on the other hand, it is made according to the user's preferences, needs and measurements, offering a perfect fit physically but also emotionally. "

Minun unelmieni kävelypuku on tämän mallin inspiroima, mutta ei aivan noin dramaattinen. Siihen tulee tavanomainen napitus ja jakun helmaosa ei liehuile noin näyttävästi. Kaarevat taskut pidän ja ehdottomasti shaalikauluksen. Olen innoissani! En tosiaankaan ole ns. "jakkuihminen", mutta nyt kun voin suunnitella kaiken mieleni mukaan, jakkupuku tuntuu ensimmäistä kertaa houkuttelevalta ajatukselta.