Poetry and Spleen in Victorian Fashion / Kumu

Surupuvun hihassa kahta käsinnyplätyä pitsiä 

–tämä puku edustaa vissiin "puolisurua", koska siinä on valkoistakin.

Kävin Tallinnan Kumussa katsomassa näyttelyn viktoriaanisesta naistenmuodista, "Poetry and Spleen". Suosittelen kaikille joita pitsi ja rimssu kiinnostavat! Pääsee katsomaan hyvinkin läheltä pukuja, sillä suurin osa ei ole vitriineissä. Mahtaa olla stressaava duuni museovahdeilla, kun kaltaiseni tyypit haluavat nähdä joka neulanpiston ja pitsidetaljin senttien päästä ja tasapainoilevat lähelle päästäkseen yhdellä jalalla ja nenä melkein näyttelyesineissä kiinni...

Konetyllipohjalle applikoituja nyplättyjä kuvioita.

Koneellisen valmistuksen ja käsintekemisen yhdistely, joka tuolle kaudelle on niin leimallista, ilmeni näistä vaate-esimerkeistä hienosti. Esim. suuri osa pitsiasioista oli koneelliselle tyllipohjalle applikoituja käsinnyplättyjä tai -ommeltuja koristeaihioita.
Koristeellisuuden määrä oli huikea. Vaikka 1800-luvun vaatteet ovat olleet epäkäytännöllisiä, varmasti ahdistavia ja joka suhteessa vaivalloisia, sittenkin ne herättävät tietynlaisen kauneuskateuden. Sulilla, kirjonnoilla, nauhoilla ja pitseillä koristellut hatut varsinkin saivat huokailemaan kaihoisasti.

1800-luvun hienostonaiset ovat olleet varsin pieniä, 

ainakin näiden pukujen perusteella. Vyötärö on muovailtu 

tottakai korsetilla, mutta pituuskasvuun lienee vaikuttanut 

yksipuolinen ravinto ja liikunnan vähyys?

Vaatteiden infotekstit jättivät toivomisen varaa, osa oli itsestäänselvyyksiä ("Vihreä mekko jossa pitsikaulus"), osa puutteellisia ja osa suorastaan virheellisiä, mutta mikäpä tässä maailmassa olisi täydellistä. Jos tämä näyttely joskus rantautuu Suomeen, haluaisin olla mukana kirjoittamassa tekstejä uusiksi. Lisäksi olisi ollut mahtavaa, jos mukana olisi ollut edes yksi miesten asu, sillä se olisi selventänyt sitä kontrastia joka miesten- ja naistenpuvuissa tuolloin oli.

 

Lisää nyplättyjä kuvioita konetyllipohjalla. 

Vickanin reikämekko

Iltasanomien muotijournalisti liiteli pitsin määrittelykarikkojen ohi kuvailemalla kruununprinsessa Victorian lapsensa ristiäisissä käyttämää mekkoa "reiälliseksi". Tirskahtelin tälle kyllä itsekin. Mutta on todella hankalaa saada selville mitä tuo mekko tarkkaan ottaen on. Kuvat ovat liian kaukaa otettuja että niistä näkisi tekstuurin riittävän tarkasti. Eräällä FB:n ompelupalstalla kävimme pitkän keskustelun aiheesta. Ensin olin itse kivenkovaan sitä mieltä, että kyseessä on koneommeltu pitsi (chemical lace / katoavalle pohjakankaalle tehty kirjonta). Mutta tarkemmat lähikuvat paljastivat, että hieman korituolin ristikkoa muistuttavassa osuudessa on havaittavissa paljon vikkaussilmukalta näyttäviä kohtia. Kirjontakoneilla, jotka koneommeltua pitsiä tekevät, voi jäljitellä hämmästyttävän uskottavasti monenlaisia pitsitekniikoita, eivätkä virkkaussilmukalta matkan päästä näyttävä jälkikään ole mahdottomuus, jos koneen ohjelmoija on viitseliäs. Vasta kun kirjontapistot todella erottuvat, tai vaihtoehtoisesti pystyy varmuudella sanomaan, että on virkkaussilmukoita, voi tehdä vankan päätelmän. Pitää päästä suht lähelle, että asiasta saa varmuuden, ja tarpeettoman hienotunteiset ruotsalaiskuvaajat eivät olleet kiilanneet riittävän lähelle Vickanin kolttua. En tiedä mikä syy mekon tehneellä by Mlina -firmalla on olla ottamatta kunnon lähäreitä teettämistään mekoista...

Virkkauskonetta ei ole olemassa, siis ainakaan sellaista, jonka jälkeä kukaan yhdenkään pannulapun virkannut erehtyisi luulemaan käsintehdyksi. Crochet machine -nimellä myytävät koneet ovat neulekoneen muunnoksia, jotka tekevät nauhoja, nyörejä, joskus jonkinlaisia verkkoja, mutta eivät mitään käsinvirkkausta muistuttavaa. Ei vaan ole kyetty vielä rakentamaan konetta, joka osaisi erehtymättä tunkea koukun edellisen kerroksen silmukkaan, joka virkkaamisessa on välttämättömyys. Neulekoneen tuotos muistuttaa tekniseltä kannalta paljon käsinneulontaa, paitsi jos kyseessä on loimineulekone. Mutta esim. ihan tavallinen t-paita-trikoo olisi periaateessa mahdollista neuloa samanlaiseksi käsin, jos vain olisi hiiren kokoinen ja olisi käytössä saman mittakaavan puikot. Virkkausta ei pysty samalla tavalla koneellistamaan.

Alibabasta "crochet machine" ja sen tekemiä alushousunnauhoja.

Tästä päästäänkin siihen, mistä olen kai joskus aiemminkin täällä kirjoittanut: jos kaupassa näet virkatulta näyttävän vaatteen/asusteen, ja siis osaat erottaa virkkauksen ja neulonnan toisistaan jne, niin silloin ne ovat käsin virkattuja. Usein niissä ei mitenkään mainita, että kyseessä on silmukka silmukalta tehty käsityö.

Kirjoitin sitten tuonne by Malina -firmaan ja kysyin heiltä, mitä materiaalia mekko on ja onko se tehty käsin. He vastasivat merkittävän nopeasti, vain muutamassa tunnissa. Vastaus kuitenkin jätti jälkeensä aivan yhtä sankan hämmenyksen kuin sitä ennenkin vallitsi:
"Hi,
yes it our dress Emily, find it here: http://www.bymalina.com/en/shop/dresses/by_-malina-emily-aw16-02-emily
It’s crocheted but not by hand.

Have a nice weekend!

Med vänliga hälsningar/Best Regards
-----"

Virkattu materiaali, jota ei kuitenkaan ole tehty käsin, on samaa kuin kuvailisi jonkin materiaalin olevan "aitoa silkkiä, mutta synteettistä sellaista". Siinä ei vaan ole mitään tolkkua. Jäämme ihmettelemään.

Odotan, josko joku ostaisi tuon mekon ja lähettäisi siitä minulle superlähikuvan!

Pitsi-idolini Pat Earnshaw määrittelee pitsin muistaakseni "koristeellisiksi rei'iksi, jota ympäröi lanka". Joten ehkä se "reiällinen mekko" ei sitten olekaan niin pöljä ilmaus kuin miltä ensialkuun kuulostaa.

Kevätmuodin ja lehdistön pitsikatsaus

Selailin kassajonossa uusinta Oliviaa, ja kun silmäni osuivat pitsiaiheiseen juttuun niin ostin sen kiinnostuksesta. En tiedä hämmästyttääkö vaiko ilahduttaako enemmän pitsin pitkäkestoinen suosio muodissa. Tänä kesänä jälleen muodin aallonharjalla havaitaan jälleen pitsikuohua, ihanaa! Kööpenhaminassakin suorastaan imin silmilläni tavaratalojen monipuolisia pitsivaatevalikoimia (näyte yllä, taisi olla Style Butler -niminen merkki).

Ilahduin Olivian kesämuotijutun informaatiosisällöstä. Todellakin arvostan, että lehti pyrkii valistamaan lukijoita muustakin kuin siitä että vihreä toppi maksaa 45 e tms.

 Pitsitietous voisi tosin olla parempaakin. Part Twon pitsipaita ei ole kudottu, vaan kirjottu/ommeltu. Kuviot muistuttavat käsin nypläystä yhtä paljon tai vähän kuin mikä hyvänsä koneommeltu pitsi, siis eivät juurikaan. Alareunan pitsinäytteet ovat hurmaavia, mutta asiavirheet eivät. Polyamidi ei anna kankaalle venyvyyttä. Se venyvä juttu on polyuretaani eli elastaani. Jos musta pitsi todella tulee Italiasta, se on uutta tietoa minulle – tasan samaa pitsiä ainakin varmasti tehdään Englannissa (Pariisissa meinasin ostaa juuri tuota pitsiä kangaskaupasta, mutta tulin toisiin aatoksiin – osoitus uudesta henkistyneestä ja askeettisuutta hipovasta mielenlaadustani). Antaako jäykkä ja paksu lanka pitsille perinteisen tunnun on kovasti makuasia... vanhat pitsit tuppaavat olemaan sirompia kuin nykyiset. Kuviot eivät yhdisty silloin viimeisimmässä näytteessä, jossa niin lukee, vaan toisiksiviimeisessä.

Lyhyesti sanoen, suunta on Olivialla oikea, mutta pyytäkää tästälähin pitsijutut esim. minulta :)

Kuvat ovat aivan ihania, tämä Minnan mekko lautalattialla esim kertakaikkiaan puoleensavetävä!

Pitsin laatu on asia josta kyllä soisin puhuttavan enemmänkin, kaikkine virheineenkin juttu on oikealla asialla. Esim. olin kyllä melko närkästynyt siitä, että Sandin pitsipusero (jotain 200 e) oli aika kököä polyesteripitsiä ja vielä varsin ronskisti vaan saksittu:

Bloggers Inspiration Day -tapahtumassa taasen näin BikBokin pitsipaidan, jonka hinnasta en tiedä, mutta käsittääkseni jonkinsortin halpaketju on kyseessä.

Varsin sievää, tiheästi kirjottua puuvillaista koneommeltua pitsiä. En siis yhtään tiedä kyseisen firman eettisyydestä tai mistään muustakaan, mutta ainakin ovat saaneet aikaan paljon Sandia parempilaatuisen pitsipaidan.

Kauneinta orimattilan pitsiä pulteissa

Ehdin Oulun reissuun sisällyttää pikapoikkeamisen hauskaan divariin (Lehtitoukka nimeltään), jossa olisi voinut viettää pitempääkin. Sieltä tarttui mukaan vanha suomalainen romanssikirja, Helga Nuorpuun Pirkon uusi ystävä. Painos on vuodelta 1945, mutta kirja alunperin jo 1928. Kun kaikki liittyy kaikkeen ja eritoten pitsi liittyy kaikkeen, niin eikös tästäkin aivan sattumanvaraisesta kirjasta löytynyt pitsin kulttuurihistoriaa valottava pätkä, jossa koulutyttö esiintyy voimisteluasussaan:

"'Kaikkein kauneinta orimattilalaista pitsiä pulteissa (=lahkeissa) ja hän katsoo kuin olisi jotakin markkinapöydältä ostettua tehtaan tavaraa.' Tytöt nauroivat. ' Olkoon vaikka raumalaista, niin et kai sinä saisi sittenkään tuolla tavoin esiintyä' huomautti eräs tytöistä."

Sekä raumanpitsi että Orimattilan pitsi on siis ollut niin tunnettu asia, että niihin liittyvät viittaukset katsotaan kaikkien lukijoiden voivan ymmärtää, ja tehdaspitsi on vielä 30-luvun lähestyessäkin ollut ala-arvoiseksi katsottua korvike. Mielenkiintoista!

Pitsitehtaasta

 Kävin eilen Mäntsälässä paikan päällä pitsitehtaalla kyselemässä tilanteesta, Päivin kanssa. Hyvä uutinen nro 1: Onneksi tässä ei sittenkään tarvitse olla aivan tuli hännän alla. Kiinteistö, jossa tehdas sijaitsee, on laitettu myyntiin, mutta sitä ei ole vielä kukaan ostanut. Niin kauan kuin asia on näin, koneet saavat olla rauhassa ja omistajat pitävät niitä käynnissä aina kun ehtivät.

Toimivia koneita on siis kuusi plus kaikki pitsitehtaan pyörittämiseen tarvittavat lisälaitteet. Koneet ovat barmen-tyyppiä, siis niissä puolat kiertelevät pyöreällä kehällä ja valmis pitsi rullautuu ylöspäin. Nämä ovat tanakkaa saksalaista laatua ehkä noin 50-luvulta, ovat toimineet siitä asti ja epäilemättä toimivat vielä pitkään tulevaisuuteenkin. Muutamia osia pitää kenties uusia, mm. puolan stoppareita pitäisi teettää ja kenties hankkia tuoreita puolien muovisia päällykappaleita.

 Ostamisasia jäi nyt käymistilaan, mutta ainakin omistajat tietävät, että halukkaita jatkajia löytyy. Kaikkia kiinnostuneita pyydän ilmoittamaan yhteystiedot joko minulle sähköpostilla rinna piste saramaki at gmail piste com, tai etsikää Facebookista Päivi Brunou ja pyytäkää päästä Pitsitehdasprojekti-ryhmään. Keskustelemme siellä miten toimimme jatkossa ja minkälaista toimintaa pitsitehtaan tulevaisuus voisi pitää sisällään.

Mietteitä raschel-pitseistä

Olen tullut mollanneeksi raschel-koneilla tehtyjä pitsejä täällä Pitsiblogissa, mutta olen viime aikoina lukenut raschel-koneiden tekniikasta, ja alan lämmetä tällekin pitsikonetyypille. Se on mitä ihmeellisin, monimutkainen systeemi, jossa tuhannet neulekoukut ja ohjaimet viuhtovat hämmästyttävällä nopeudella. Harmi kyllä raschel-koneilla tehdään usein aivan ajatuksetonta pitsiä, jossa koneen mahdollisuuksia ei ole lainkaan tutkailtu. Raschel-pitsit ovat periaatteessa neuletta, ja silmukoilla saa aikaan yhtä sun toista jos vain viitsitään miettiä.

 
Mutta esim. ylläoleva näyte on mielestäni aikas kiehtova. Tässä ei ole lainkaan erillisiä kuviolankoja, vaan kuvio muodostuu neulepohjasta. Useimmiten raschel-pitseissä on tyllimäinen pohja ohuista langoista, ja niiden päällä "kelluvia" kuviolankoja, jotka kulkevat monotonista siksakkia - sitä laiskemmin ja löyhemmin, mitä nopeampaa vaatia koneelta on vaadittu. Kuviolangat pysyvät paikallaan kietoutumalla silmukkajonoihin (englanniksi pillars), jotka näkyvät pitsin nurjalla puolella.
Tämä näyttää yleensä melko tylsältä, mutta jos kuviolanka on esim. puuvillaa, vaikutelma voi olla hyväkin.

Lähäri silmukoista. Tässäkin näkyy silmukkajonoja, joita yksittäiset langat yhdistävät.

Opin eräästä perusteellisesta neulekoneita käsittelevästä kirjasta, että myös sipulipussimateriaalia tekevä kone on raschel-tyyppinen, vain hieman karkeampigaugeinen kuin pitsikoneet.

Barmen-pitsikoneen anatomia

 Kun pääsin katsomaan pitsikonetta oikean pitsikonemestarin kanssa, sain aivan uudella tavalla käsityksen sen toimintaperiaatteista. Lassfolkin pitsitehtaalla on siis ollut pääasiassa Barmen-tyyppisiä pyöreitä pitsikoneita (sekä paljon erilaisia nauhakoneita, joista en vielä tiedä juuri mitään). Näitä barmen-pitsikoneita oli tehtaalla kahta tyyppiä:  mittelstick ja feinstick, joista ensimmäinen - esimerkkipitsi kuvassa vasemmalla-  teki karkeampia pitsejä, ja jälkimmäinen - kuvassa oikealla - sirompia. Barmen-koneet keksittiin Saksassa, joten monet koneen osien ym. nimitykset pohjaavat saksaan.

 Tässä pitsikone museon varastossa, mittelstick-tyyppiä. Huomaatte, että kyse ei ole mistään heppoisesta vempeleestä. Kuten on jo tullut pariinkin kertaan mainittua, pitsin valmistaminen ei ole keijukaisten herkkää puuhastelua, vaan kovaäänistä teollisuutta. Sain itseni suhrattua koneöljyyn, kun koitin selvittää koneen salaisuuksia.

 Barmen-koneessa on puolia, jotka on järjestelty pareittain. Tässä koneessa oli 48 puolaa, se on  keskikokoinen. Puolia voi olla jopa yli sata, mutta puolien lisääntyessä kasvaa myös koneen halkaisija. Puolat voivat kiertää koko ympyrän toisiaan kierrellen, ja niiden kierähdykset saavat aikaan pitsin lankojen risteämisen. Pitsi kerääntyy putkilomaisena ylöspäin, ja veitsennäköiset kapineet (joita myös kutsutaan nimellä kniv = veitsi) napauttavat joka liikahduksen jälkeen pitsiä niin, että siitä tulee ryhdikästä. Punainen lanka etualalla on "eisengarn" välilanka, joka pitää pitsiputkilon koossa valmistuksen ajan, mutta vedetään lopuksi pitsistä pois, jolloin putkilo aukeaa. Eisengarn on liukasta, jotta se olisi helppo vetää pitsin lomasta pois.

 Tällä kapistuksella saadaan ronkittua lanka esim. lankarullan vaihtamisen jälkeen oikeaan paikkaan.

 

Jaqcuard-reikäkorttisysteemi ohjaa puolien liikkeitä. Jos kortissa on reikä, puola liikkuu, jos reikää ei ole, se pysyy paikallaan. Yleensä pitsimallit on suunniteltu niin, että tietyt puolat pysyttelevät paikallaan (esimerkiksi yleensä yläreunassa on 1 tai kaksi suoraa lankaa). Paikallaan pysyvään puolaan lanka pitää puolata tiukemmalle kuin ympäriinsä liikkuvaan puolaan.

 

Nämä tylppäpäiset koukut loksahtavat reikäkortin reikään, jos sellainen on, ja liikuttavat tikkua, joka liikuttaa puolan alustaa (noin yksinkertaistetusti selittäen, en osaa kaikkien osien oikeita nimiä). Jos koukku osuu pahviin, mitään ei tapahdu. Kyse on vain alle sentin liikahduksista, jotka saavat koko koneiston toimimaan ja nypläämään suorista langoista pitsiä.

 Häkkyrä, jonka ympärille valmis pitsiputkilo kietoutuu, oli nostettu pois koneen päältä. Se lepäilee kuvassa pitsimankelin päällä, jolla pitsi prässättiin siistiksi myyntiä varten.

Barmen-koneen kaavio löytyi täältä.

En olisi ikinä arvannut, että voin innostua jostain teknisestä laitteesta näin paljon. Jos olisin tiennyt kuinka mahtavia pitsikoneet ovat, olisin saattanut harkita koneinsinöörin uraa. Tai ainakin edes hiukan konetekniikan opintoja, niin että tietäisin vähän miten tälläisiä voisi korjata!

200th blog post!

Tunnen lievää syyllisyyttä siitä, että pitsiblogissa olen viime aikoina keskittynyt hammasrattaisiin ja valurautaan enemmän kuin suloisiin pitseihin. Niinpä ylläoleva alusasu näyteenä siitä, etteivät pitsituotokset ole täysin unhoittuneet.

Ja sitten taas hammasrattaisiin!

Leavers-koneen erottaa tekniseltä kannalta muista pitsikoneista sen "les bobbins", öh, kai sitten puolat suomeksi? Näissä on aivan hämähäkinseitin ohuista lankaa, joka kietoutuu varsinaisten kuviolankojen ympärille, ja tekee pitsistä kestävämpää.







Lisää kuvia langoista - ne ovat toki pitsintekemisen tärkein tarvike, koneella tai käsin.

Tässä leavers-koneen edessä Cite de la Dentellen pitsikoneenkäyttäjä. Hänen nimensä jäi kirjoittamatta ylös, harmi kyllä. Erittäin ystävällinen ihminen, joka taisi olla ihan tyytyväinen näin innostuneesta koneenkäyttönäytöksen seuraajasta. Hyvin ystävällinen oli myös rouva, joka käänsi ranskankieliset puheet englanniksi. Muita ei näytökseen silloin osunutkaan, mikä oli onnekasta - saimme näytepalat pitsistä, mitä ei normaalisti tapahdu.

Tässä pitsikone, ystävällinen rouva ja joku pitsitauhka Suomesta.

Museon vaihtuvana näyttelynä oli pitsimallien suunnittelusta kertova näyttely. Hyvin kiintoisaa, ja sain nähdä niitä epätavallisia pitsikuoseja, jota usein peräänkuulutan. Mutta siellä valokuvaaminen ei ollut sallittua, joudutte siis tyytymään pariin postikorttiin.

Loppuvirkistyksenä tänne asti päässeille 1900-luvun alkuvuosilta kesäinen pitsi-valkokirjontamekko. Nam!

Leavers-pitsikoneen anatomia / anatomy of Leavers lace machine

Calaisin pitsiteollisuuden sydämessä ovat Leavers-pitsikoneet. Niillä tehdään maailman ylellisintä konepitsiä, johon Calaisin pitsimaine perustuu. Muitakin, uudempia ja nopeamipia, pitsikoneita calaisin pitsitehtaissa käytetään, mutta juuri Leaverseilla kudotut luksuspitsit erottavat Calaisin pitsiteollisuuden halpamaiden tuotannosta.

Jacquard-laitteisto pitsikoneen kyljessä.

Leavers-koneet perustuvat brittiläisen herra Heathcoatin kehittämään tyllikoneeseen 1800-luvun alkupuolelta, johon yhdistettiin myöhemmin Jacquard-reikäkorttilaitteisto. Reikäkorteilla koneeseen voidaan "ohjelmoida" erilaisia kuviomalleja, kyseessä on siis jonkinainen mekaaninen tietokone (nämä kaikki pahviset reikäkortit, kammet, tumman metalliset hammaspyörät ym. ym. vetoavat salaiseen steampunk-puoleeni, mutta koitan pitää sen hillinnässä).


Leavers-koneet ovat pysyneet likipitäen muuttumattomina 1800-luvun lopusta saakka. Höyryvoimasta on siirrytty sähköön ja nykyään niihin voidaan yhdistää tietokone, mutta edelleen 80% Leaverseista toimii reikäkorteilla. Pitsimuseon infovideoista selvisi, että Calaisissa ja Caudryssä on edelleen jopa muutamia reikäkortin rei'ittäjiä työssä; ammattikunta, jonka luulin jo 50-luvulla kuolleen sukupuuttoon kuin dodo!

6-kertaisesti suurennettu pitsimalli, johon on merkitty lankojen reitit.

Numeroiksi muutettu lankakartta, jonka perusteella
kortinrei'ittäjä naputtelee kortteihin reiät kuvan vempeleellä.

Pitsimuseoon talletettuja mallikarttoja.

Calaisissa tuotetaan edelleen vuosittain n. 600-800 uutta pitsimallia - joskin iso osa on vanhojen muunnoksia. Mutta kukin niistä pitää luonnostella, suurentaa, merkitä lankojen reitit, muuttaa reitit lankoja liikuttavien varsien liikahduksiksi (ilmaistaan numeroina 0-32) ja lopulta muuntaa numerot reikäkortin rei'iksi.

Reikäkorttiketju ja alimmassa kuvassa sitä lukeva tapisto.

Reikäkortit omellaan yhteen pitkäksi ketjuksi, jota jacqurd-laitteisto "lukee" metallisilla tapeilla. Jos kortissa on reikä, tappi loksahtaa sen läpi, ja tapin ohjaama varsi nykäisee lankaa oikealle tai vasemmalle. Jos kortissa ei ole reikää, varsi ei liikahda ja lankakin pysyy samalla kohdalla.

Lankoja liikuttavat varret...

johtavat itse pitsikoneeseen.

Ja suorista langoista muodostuu kiemurakuvioista pitsiä!