Aina vain laadusta

Kävin pari viikkoa sitten kouluttamassa suomessa valmistettuja vaatteita kotikutsumyyvän Kotimai Design -firman myyjiä vaatteiden laadusta. Parin tunnin koulutuksessa ei voi kuin raapaista pintaa, silloinkaan kun osallistujat ovat hyvin motivoituneita. Jotain tärppejä on, ompelujäljestä voi nopsaankin sanoa yhtä ja toista, kun taas kankaan laadun tunnistaminen vaatii pitkät ajat sormenpäiden totuttamiseen.

Pystyn itse aika hyvin kangasta koskettamalla päättelemään mitä materiaalia se on ja kohtuullisessa määrin arvioimaan myös kestoa/laatua. Pystyn arvioimaan miksi valmistuksessa on päädytty johonkin tiettyyn ratkaisuun, ja tiedän mitä muita vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla. Näen jos ompelussa on tapahtunut kämmi tai jos viimeistelystä on tingitty. – Mutta tämän ymmärryksen hankkiminen on vaatinut n. 10 vuoden aktiivisen askartelun kankaiden ja vaatteiden parissa, muotiopinnot mukaanlukien. Ei ole kohtuullista vaatia, että kaikki uhraavat yhtä paljon aikaa ja vaivaa vain saadakseen selville nukkaantuuko tai kiertyykö kaupassa tarjolla oleva t-paita vaiko ei.

Onneksi sentään kuitumateriaalia ei vaatteesta tarvitse kuluttajan itse arvailla, sen jo laki vaatii vaatteessa ilmoitettavaksi, mutta sen pidemmälle tiedon siirron vaatimukset eivät ulotu. Siitä eteenpäin laadun arvioinnin taakka lepää kuluttajan (tai sisäänostajan, jos hän on kunnianhimoinen) harteilla, vaikka hänellä ei ole välineitä tai kykyjä sen arviointiin. Sitäpaitsi monet seikat, esimerkkinä trikoon nyppyyntymisalttius, ovat sellaisia, että niitä ei kovinkaan tarkasti lopputuotteesta katsomalla ja hypistelemällä arvioida. Ja kuitenkin! Jossain vaiheessa tuotantoprosessia joku on tiennyt, minkäpituisia ja -laatuisia kuituja langankehruukoneeseen syötetään, millä koneella lanka on kehrätty, onko sille tehty nukanestokäsittelyjä, onko trikoo neulottu niin taikka näin, onko se kylvetetty anti-pilling-entsyymiliemessä vai lähetetty sellaisenaan maailmalle. Kuinka suurta huolellisuutta on noudatettu kappaleiden leikkaamisessa suoraan, onko nopeus vai työn jälki ollut ompelutehtaassa merkityksellisemmässä asemassa. Ja niin edelleen.
Jos näitä tietoja ei siirretä edelliseltä tuotantoketjun lenkiltä seuraavalle, niin todella vaikea niitä on valmiista tuotteesta esiin kaivaa (ehkä ompelujälki poislukien, joka on arvosteltavista seikoista selkein). Ihanteellisessa maailmassa kaikki vaatteen valmistukseen liittyvät tahot sekä antaisivat omista tuotantovaiheistaan tiedon eteenpäin että osaisivat ottaa edelliseltä lenkiltä sen vastaan, ja loppujen lopuksi myös tarjoilla kuluttajalle sellaisessa muodossa jossa hän kykenee sen ymmärtämään. Näin voisi tehdä oikeasti informoituja, hyviä ostopäätöksiä, ja vertailla eri tuotteiden hintaa perustellusti.

Facebook tarjosi minulle entuudestaan tuntemattoman suomalaisen suunnittelijan Alina Piun mainosta. Kerrankin onnistunut mainostarjooma ja vaatteiden tyyli osuu lisäksi kohdalleen! En ole nähnyt yhtään näistä vaatteista omin silmin, joten en voi kommentoida laatua, mutta nettikaupasta positiivisen esimerkkinä hyödyllisestä informaatiosta tämä:

Vaatemerkki siis tunnustaa nukkaantumisongelman olemassaolon, mutta vakuuttaa että tämän neuleen lanka on valikoitu sellaista laatua, joka kestää eikä nyppyynny. Oikein hyvä. Peruskuluttajalle tuon teknisempi informaatio tuskin on tarpeen (vai miten on? minä nyt haluaisin tietää ihan kaiken lampaan nimestä lähtien...)

kun taas tästä viskoositrikoosta haluaisin tietää hieman enemmän, koska viskoosia on niin moneen lähtöön, ja kyllä harmittaisi maksaa sellaisesta joka menee ensi pesussa rotanpesän näköiseksi. Minä nyt en muutenkaan osta vaatteita netistä, istuvuus ja kankaan tuntu ovat liian tärkeitä vaatteen hankinnan perusteita, mutta vaikka tietäisin että tämä malli on hyvä, niin epäluulo materiaalia kohtaan estäisi ostamisen. Vaikka siis tämä voi aivan hyvin olla vaikka kuinka laadukasta tavaraa.



Pienten vaatemerkkien tilanne on tietysti siinä mielessä hankala, että ei ehkä ole mahdollista saada täsmälleen samaa kangaslaatua kahteen eri erään, kun ei ole mahdollista ostaa suuria varastoja eikä toisaalta olla vahvassa neuvotteluasemassa kangasmyyjiin nähden. Mutta pitää vaan kaikin mahdollisin tavoin koittaa varmistaa, että saa kuranttia tavaraa – mikäänhän ei someaikana ole yhtä nopeaa kuin ikävien kokemusten leviäminen ja huonon maineen saaminen.

Vielä herkkupaloja tekstiilikierrätysselvityksestä

Selvitys käsittelee lyhyesti erittäin kiinnostavaaa aihetta: missä määrin käytetyn vaatteen ostaminen korvaa vastaavan uuden vaatteen hankkimista – siis ostetaanko kirppisvaatteet ns "oikeiden", uutena hankittujen vaatteiden lisäkkeeksi, vai jääkö uusi vaate hankkimatta koska kirppikseltä löytyi jo sopiva, tai jokin näiden tilanteiden välimuoto. Asiaa on kyselytutkimuksella pohjoismaissa ja Virossa selvittänyt Farrant, 2008  ja saanut korvaavusprosentiksi 60%-75%. Tuoreempi brittiläisen WRAP-järjestön selvitys päätyi keskimäärin vain 29% korvaavuuteen, liekö briteissä erilainen vaatekulutuskulttuuri vai mikä selittäisi eron?

Mitä suurempi korvaavuus, sitä suuremmat ympäristöhyödyt, mutta jopa korvaavuustasolla 0,1 edelleenkäytön hyödyt ylittävät keräilyn, kuljettelun ja lajittelun vaatimat ympäristöpanostukset. Eli käytetty kannattaa! Tosin selvitys muistuttaa rebound-efektistä: käytetyn edullisen vaatteen ostosssa säästetyt rahat saattaa käyttää uuden vaatteen hankkimiseen, joka voi johtaa ympäristöhaittojen kokonaismäärän kasvuun. Eli ollakseen kokonaisvaikutukseltaan ympäristöystävällinen, sen lisäksi että hankki käytettyä, pitää myös vahtia mihin ylijääneet rahansa käyttää.

Puuvillavaatteen eri loppukohtaloiden seuraamukset. 

Oranssilla edelleenkäyttö pohjoismaissa, harmaalla edelleenkäyttö pitkän laivamatkan päässä.

Vaatteiden keräily ja lajittelu vie enimmillään vain puolet siitä energiasta jonka vaatteesta saisi polttamalla, vaikka vaate kuskataisiin kauaskin – toisin sanoen edelleenkäyttö kannattaa aina. Jopa ottamatta huomioon säästynyttä uuden vaatteen valmistusta. Ainoa seikka joka monista LCA-tutkimukseen sisältyvistä kategorioisa kärsii edelleenkäytöstä on merten happamoituminen, jos vaatteet kuskataan merien taakse jälleenmyyntiin, mutta kaikissa muissa suhteissa edelleenkäyttö ylittää todella merkittävästi muut vaatteetn kohtalot.


Mitä tulee kierrättämiseen, villan mekaaninen kierrättäminen on selvityksen mukaan erittäin suositeltavaa, tosin vielä parempi on pitää vaate käytössä sellaisenaan. Sen sijaan esim. polyesterin kemiallinen kierrättäminen on vähän siinä ja siinä kannattaako se vai ei, verrattuna polttoon, joka itsessään ei ole mikään tehokas tapa hyödyntää  materiaalia – varsinkin siis polyestervaateiden käytön pidentäminen  olisi erittäin tärkeää. (Tosin polyesterin kemiallisen kierrätyksen tiedot olivat selvityksen mukaan hieman hatarat.)

Vaatteiden ja tekstiilien erilliskeräyksen tehostamista suositellaan ympäristöystävällisimpänä strategiana, mutta pakko muistuttaa että samat hyödyt ilman kuljetuksen ja lajittelun haittoja saadaan, jos ihmiset käyttävät kerran hankkimiaan vaatteita vain yksinkertaisesti itse pidempään. Tietysti tulee tilanteita, joissa vaatteesta luopuminen on fiksuin tai ainoa vaihtoehto, mutta jospa tähtäisimme siihen että näin kävisi mahdollisimman harvoin.



Tästä kaikkineen tulee mieleen, että haluaisin tehdä laajahkon tutkimuksen aiheesta "miksi tarkkaan ottaen hankkiuduit eroon viimeksi poistamastasi vaatteesta" ja "miten kyseisen vaatteen elinikää käytössäsi olisi voinut pidentää". Tästä sitten voisi kirjoittaa ohjeita vaatteiden valmistajille/suunnittelijoille, että mihin seikkoihin pitäisi kiinnittää huomiota tuotteen käyttökelpoisuuden pidentämisessä.


HUOM!! Tärkeä kohta!


---
Tiistaina oli huonolaatuisten vaatteiden valokuvaukset Kierrätyskeskuksessa laatukaappia varten, sukelsin silloinkin ilmaishuoneen vaatelaariin. En ottanut terrakotanvärisiä väljiä silkkihousuja, nyt vähän harmittaa. Toivottavasti joku poimi ne talteen. Ja toivottavasti joku löysi käyttöönsä pirteän ruohonvihreän silkkipaidan. Niin paljon hyvää tavaraa, mutta osuvatko ne niille joilla olisi sellaisten tarve?
Voisin vaikka perustaa laatuvaateputiikin, jossa myyntituotteet on noukittu Kierrätyskeskusten ilmaislaareista...

Kierrätettyä ja/tai pitkäänkäytettyä: Uusi hiekanvärinen neuleeni, ilmavanrapeaa pellava-puuvillasekoitetta italiasta, saantipaikkana kierrätyskeskuksen ilmaishuone. Sen alla NoaNoan t-paita, ostettu v. 2008, hame UFFista tältä vuodelta ja siskoni pari vuotta sitten vanhoista t-paidoista tekemä trikookaulakoru.

Vaatteiden valmistusaineluettelo

 

Olin eilen Yliopiston Tiedekulmassa puhumassa osana Kuukauden Käsitelmä -tilaisuutta, muut esiintyjät olivat Outi Pyy ja dosentti Riikka Räisänen. Kullekin oli aikaa puoli tuntia – piti hieman kirmata että sain tiivistettyä sanottvani tuohon mittaan! 

Esitin tilaisuudessa ideani siitä, että vaatteisiin & muihin tekstiilituotteisiin pitäisi saada valmistusaineluettelo siinä kuin kosmetiikkaan ja ruokaankin. Luonnollisestikaan tuskin sitä voisi laittaa niskalappuun, tai se muodostuisi ainakin teknisempien vaatteiden osalta niin pitkäksi että lepattaisi helmasta ulos, mutta asian voisi järkevästi toimittaa esim. QR-koodilla tai vastaavalla tekniikalla. Niin suuri osa tekstiilin käyttäytymisestä riippuu siitä minkälaisia viimeistysaineita sen käsittelyssä on käytetty, että on vallan kummallista että niistä ei saa yleensä mitään tietoa. Lisäksi allergisille tai kemikaalitaakasta huolehtiville nämä tiedot olisivat todella hyödyllisiä. 

En käy valalle siitä että kuvan lappuun valitsemani aineet olisivat sellaisia joita oikeasti käytettäisiin yhdessä, mutta kaikki niistä ovat ihan yleisessä käytössä olevia. Reaktiiviväreillä on hyvä valon- ja pesunkesto, joten tieto siitä olisi myyntiä edistävä. DMDHEU (dimethylol dihydroxyethyleneurea - kiitos wikipedia!) kuulostaa muotihuumeelta, mutta on ureapohjainen resiinikäsittely, jolla saadaan aikaan lähes rypistymätön puuvillakangas, siis "silittämättä siisti". Kätevää jos inhoaa silittämistä, mutta se a) vaikuttaa kankaan tuntuun niin että täyspuuvillakin tuntuu polyesterisekoitteelta b) saattaa hönkiä formaldehydiä, joka voi aiheuttaa herkistyneille iho-oireita ja c) heikentää kankaan vetolujuutta niin, että kangas saattaa melko yllättäenkin ratketa varsinkin taitteiden kohdalta. Tätä viimeistä vastaan auttaa jossain määrin pehmentimen käyttö. 

Oikeasti, miksi kukaan valmistaja ei ole vielä keksinyt tätä idistä? Varsinkin sellaisille valmistajille, joilla on hyvin pitkälti koko tuotantoketju omissa käsissä, tämä voisi olla fantastinen myyntivaltti.