Pitsiä Salon veturitallissa

Pitkästä aikaa täällä! Kuulkaapas pitsi-ihmiset: nyt on Salossa sellainen näyttely, johon kannattaa etsiytyä kauempaakin. Itse kävin jo kahdesti.

Pitsi on pop -näyttelyssä on pitsinäytteitä pitsien alkuajoista 1900-luvulle asti ja taidetta jossa esiintyy pitsiä (sekä Tarmo Thorströmin pitsiaidetta, joka osuu molempin kategorioihin).

Herkullisin osasto minulle olivat ne huoneet, joissa oli 1600-1800-luvun pitsejä elävinä esimerkkeinä sekä ajankohtasissa taideteoksissa – renessanssin rehevästä ylellisyydestä 1830-luvun vallan erikoisiin päähineluomuksiin (sivumennen sanoen, mikään pukuhistorian kausi ei herätä minussa yhtä paljon kummastusta kuin 1830-luku. En vain kertakaikkiaan saa otetta siitä, miksi niitä eriskummallisesti aseteltuja kiharapalluroita ja villisti törröttäviä hattuluomuksia on pidetty aikanaan viehättävinä). Alushepenien huone on kerrassaan mielikuvitusta kiihdyttävä, jestas kun jostain saisi nykyään vastaavia käsinommelluilla pitsidetaljeilla koristettuja nimettömiä!

Vaikka kahvila olisi kiinni, siellä kannattaa käydä, koska kahvilanpöydät on somistettu pitsikauluksilla useamman vuosisadan varrelta. 

Odotan kiinnostuksella näyttelykatalogia, jonka pitäisi saapua painosta melko pian. Olen päässyt antamaan näyttelyn kuraattorille Marjatta Hietaniemelle pohjatetoja kotimaisesta konepitsiteollisuudesta ja vilkaisemaan tekstiä etukäteen, vaikuttaa erittäin kunnianhimoiselta! Olisin omasta puolestani mielellään nauttinut näyttelyssä enemmänkin pitsitietoutta taidehistorian ohella, mutta ainakin näyttelykatalogissa sitä on kokonaisen kirjan verran.

 

Salossa on näyttelyn teeman mukaista pitsiulkotaidetta useassakin paikassa, tämä ankkuri lähellä toria

Poetry and Spleen in Victorian Fashion / Kumu

Surupuvun hihassa kahta käsinnyplätyä pitsiä 

–tämä puku edustaa vissiin "puolisurua", koska siinä on valkoistakin.

Kävin Tallinnan Kumussa katsomassa näyttelyn viktoriaanisesta naistenmuodista, "Poetry and Spleen". Suosittelen kaikille joita pitsi ja rimssu kiinnostavat! Pääsee katsomaan hyvinkin läheltä pukuja, sillä suurin osa ei ole vitriineissä. Mahtaa olla stressaava duuni museovahdeilla, kun kaltaiseni tyypit haluavat nähdä joka neulanpiston ja pitsidetaljin senttien päästä ja tasapainoilevat lähelle päästäkseen yhdellä jalalla ja nenä melkein näyttelyesineissä kiinni...

Konetyllipohjalle applikoituja nyplättyjä kuvioita.

Koneellisen valmistuksen ja käsintekemisen yhdistely, joka tuolle kaudelle on niin leimallista, ilmeni näistä vaate-esimerkeistä hienosti. Esim. suuri osa pitsiasioista oli koneelliselle tyllipohjalle applikoituja käsinnyplättyjä tai -ommeltuja koristeaihioita.
Koristeellisuuden määrä oli huikea. Vaikka 1800-luvun vaatteet ovat olleet epäkäytännöllisiä, varmasti ahdistavia ja joka suhteessa vaivalloisia, sittenkin ne herättävät tietynlaisen kauneuskateuden. Sulilla, kirjonnoilla, nauhoilla ja pitseillä koristellut hatut varsinkin saivat huokailemaan kaihoisasti.

1800-luvun hienostonaiset ovat olleet varsin pieniä, 

ainakin näiden pukujen perusteella. Vyötärö on muovailtu 

tottakai korsetilla, mutta pituuskasvuun lienee vaikuttanut 

yksipuolinen ravinto ja liikunnan vähyys?

Vaatteiden infotekstit jättivät toivomisen varaa, osa oli itsestäänselvyyksiä ("Vihreä mekko jossa pitsikaulus"), osa puutteellisia ja osa suorastaan virheellisiä, mutta mikäpä tässä maailmassa olisi täydellistä. Jos tämä näyttely joskus rantautuu Suomeen, haluaisin olla mukana kirjoittamassa tekstejä uusiksi. Lisäksi olisi ollut mahtavaa, jos mukana olisi ollut edes yksi miesten asu, sillä se olisi selventänyt sitä kontrastia joka miesten- ja naistenpuvuissa tuolloin oli.

 

Lisää nyplättyjä kuvioita konetyllipohjalla. 

Kävin viikonloppuna puhumassa Helsingin työväenopiston käsityötarvikekirppiksen yhteydessä. En varannut rahaa mukaan, koska ajattelin etten kuitenkaan tarvitse mitään enkä osta mitään... no, sitten kun osuin pöytään, jossa myytiin vanhaa hyvää leavers-pitsiä, kuulemma suomalaista (eli siis Vaasan pitsitehtaasta), niin jouduin sitten ostamaan velaksi. Sitten oli putki päällä ja menin ostamaan edullisen viskoosipalan – juuri sopiva Pikku Onnettaren kesämekoksi – ja 20-luvun tyllipitsiä pätkän tulevan mekon helmaan. Virkatut pitsikäsineet sain lahjaksi ystävältäni, todella suloiset, ehkä näillekin jokin käyttökohde löytyy.

Laatuaiheesta ehdotan lukemaan Aamulehden jutun, jossa arvostelen halpiskaupan T-paidan ja muutenkin kerron tekstiilien laadusta.

Libertyn japanihenkisiä painokuseja vuosisadanvaihteesta

Jos taas kaipaa jotain joka hetkeksi irrottaa ajattelemasta 2010-luvun mälsyyksiä, kehotan menemään pian aukeavaan Ateneumin Japanomania-näyttelyyn, jossa esitellään pohjolan japonismia 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Aivan mahtava. Olin suorastaan järkyttynyt siitä, kuinka mitä kotoisimman suomalaiskansallinen Pekka Halonen osoittautuukin lainanneen/inspiroituneen japanilaisesta estetiikasta! Perjantaina on aiheesta seminaari, johon voi osallistua museolipun hinnalla.

 

Japanilainen painoseula, jonka valmistamisessa on käytetty hiuksia!!

Remfabriken osa II

Sitten viime kirjoituksen olen jo ehtinyt viettää monta päivää Oslossa (ihanan ystäväni Lisan luona, joka tekee tyylikkäitä kalannahkalaukkuja). Oslosta matka jatkui laivalla Saksan Kieliin ja siitä junalla Amsterdamiin. Onneksi Pikku Onnetar pitää matkailusta, muutoin tästä ei tulisi mitään. Amsterdamissa asumme Airbnb:n kautta vuokratussa asunnossa vanhassa talossakanaalin varrella, täällä voisi asua pitempäänkin! Seuraavaksi Hollannin kaakkoisosiin ja matkan toiseen pitsitehdaskohteeseen!

Göteborgiin palatakseni vielä: Minua kiinnosti tottakai museon pitsikoneosasto, jossa on neljä barmen-tyyppistä pitsikonetta, esim. 88-puolainen, pari metriä leveä, isoin koskaan näkemäni barmenkone. Sillä tehdään mm. leveää kirkkopitsiä alttarien reunustamiseen, jota aina sillointällöin edelleen tilataan. Nämä koneet ovat kotoisin ruotsalaisesta pitsitehtaasta, jossa oli satoja pitsikoneita ja joka huippuaikoinaan suolsi tuhansia kilometrejä pitsejä päivässä. (Sain kuulla, että Ruotsissa on ollut useita pitsitehtaita, toisin kuin luulin, ja onkin mielenkiintoista joskus hämärässä tulevaisuudessa selvittää, miksi Vaasan pitsitehtaalta vietiin pitsejä Ruotsiin jos siellä oli runsaasti omaakin alan teollisuutta). Kyseisen tehtaan lopettaessa eräs työntekijöistä sai luvan ottaa muutamia koneita mukaansa, ja hän perusti oman minipitsitehtaan autotalliin. Eläkkeelle vetäytyessään hän lahjoitti koneet, reikäkortit, mallikirjat ja kaiken muunkin tarpeellisen tavaran Remfabrikiin. 

Reikäkortit ja muuta tarpeellista tavaraa

On olemassa aivan tiety ihmistyyppi, joka hullaantuu pitsikoneisiin, tai muihin vanhoihin tekstiilikoneisiin, ja saa suurta iloa puuhaillessaan niiden kanssa. Vitsailtiin museon henkilökunnan kanssa, että tähän syndroomaan tarvittaisiin oma tautiluokitus :D

Museoyhdistyksen väki on varsin teknillisesti taitavaa, he olivat mm. yhdistäneet 1800-lukulaisen jacquard-laitteiston kai 1930-luvun nauhakoneeseen. Hybridillä pystyi kutomaan nauhoja, jotka sopisivat norjalaisen kansallispuvun koristeeksi (kuva yllä). Konetta hommaan tarvitaan, sillä nauhoja käsinvalmistavat kun alkavat olla aika iäkkäitä eikä nuorempaa väkeä hommaan löydy. Mutta oikeanlaisia tupsuja ei kone pystynyt tekemään ja projekti on nyt jäissä. 

Päälimmäisenä  pitsi, jonka malli on museon väen itse toteuttama.

Remfabriken saa lahjoituksina monenmoisia lankoja ja muita tekstiilejä. Pääsin kurkistamaan lankavarastoon, jossa on kaikenmaailman lankoja kaikissa mahdollisissa sävyissä, nämäkin on pelastettu juuri ja juuri joutumsta kaatopaikalle. Mikä sateenkaari!

 

Sabluunoita, joilla tehtaan tuotteet nimikoitiin.

Langankertauskone 

 

Loimenluonti...kapine

Huomenna turisteilen vielä Amsterdamissa (ihana kaupunki!!) ja sitten kohti seuraavaa virallista matkakohdetta. Keskiluokkainen kulkurielämä sopii minulle, kunpa tätä voisi jatkaa vähän pidempään..!

Terveisiä Göteborgista, Remfabriken osa I

Lähdin perheen kanssa yhdistetylle tutkimus- ja lomamatkalle, pääkohteina kaksi pientä pitsitehdasmuseota. Koitan selvittää minkälaisia mahdollisuuksia on järjestää "elävä museo", jossa pitsikoneet ovat toiminnassa (blogin pitsilukijat muistanevat mäntsäläisen pitsitehtaan, jonka koneet pitää pelastaa - siltä rintamalta ei uusia tietoja, mutta tutkin museointimahdollisuuksia). Minut otettiin ihanan lämpimästi vastaan Göteborgin kohteessani eli Remfabrikissa, sain upean opastetun kierroksen ja pääsin keskutelemaan myös toimivan konemuseon pyörittämisestä.

Remfabrik on kolmikerroksinen remmitehdas joka on museoitu sellaisena kuin se oli 11.11.1977 kun toiminta loppui. Toimiston pöydällä on vielä papereita vuodelta -77 ja tehdashallin kalenteri on jäänyt tuohon päivämäärään. Tehdas ei kuitenkaan edusta tyypillistä 70-luvun interiööriä, vaan paljon aikaisempaa aikaa. Tehtaan vanha omistaja ei halunnut uusia mitään viimeisinä parina-kolmena vuosikymmenenään (ehkä nuukuuttaan), ja vuosikaudet ennen tehtaan lopettamista paikalliset työsuojeluviranomaiset katsoivat vanhanaikaisia olosuhteita läpi sormien, sillä toiminnan arveltiin loppuvan jo piankin – vuosi vuoden jälkeen.

 

Koneista osa on 1910-luvulta ja uudemmatkin 1950-luvulta. Tosin museo on jälkikäteen hankkinut kokoelmiinsa vielä vanhempia tekstiilikoneita kuten 1700-luvun passementti-kutomakoneen (sen tuotteita ylläolevassa kuvassa)! Siihen oli juuri etsitty varaosia Saksasta, joita löytyikin. Pitsikoneosasto on myös jälkikäteen saatu, pitsikoneista lisää seuraavassa jaksossa.

Remmitehtaassa tehtiin kaikenlaisia remmejä ja nauhoja, päätuote olivat jämäkät voimansiirtoremmit ja luonnollisesti tehtaan koneita pyörittivät omatekoiset remmit (kuvassa yllä). Kulta-aikaa oli kai 1930-luku, sitten hiljalleen alettiin siirtyä erilaiseen voimansiirtotekniikkaan, joka ei vaatinut remmejä ja niin tuotanto hiipui. Vanhan omistajan kuollessa töissä oli enää 4 tai 5 naista, kun kulta-aikoina väkimäärä oli reilusti kymmenkertainen. Tehdas museoitiin, kiitos aktiivisten vapaaehtoisten, ja talo on suojeltu joten mitään muuta kuin museo ei rakennuksessa oikein voi ollakaan – onneksi. Alue on nimittäin kallista ja muutoin uhkana olisi purkaminen ja jonkin kalliin pilvenpiirtäjän pykääminen tehtaan tilalle. Kunta hoitaa vuokran, yhdistyksen vapaaehtoiset museon.

 
Museo on auki maanantaisin puoli kuudesta yhdeksään, tai sopimuksen mukaan ryhmille, jota kautta tuleekin suurimmat kävijämäärät. Museon yhteydessä on museokauppa, jossa myydään kaikenlaista museon koneilla tuotettavaa; nauhoja, pitsejä ja pyyheliinoja. Mm. perinteiset puuvillaiset pakettinarut ovat suosittuja lahjapakettien käärimiseen, pitsit taasen eivät valitettavasti kovin myyviä tällä hetkellä. Ihme kyllä – olisin luullut että Lantliv-maassa romanttisella pitsillä olisi vientiä, mutta ehkä maalaisromanttinen kansanosa ei löydä tehdasmuseoon?

 Remfabrikin nyöreistä voi taitava ommella mm. hattuja!

Omista ostoksistani raportoin myöhemmin…

Tukholman silkkitehdasmuseo

Kävin viikolopun visiitillä Tukholmassa perheen seurassa. Isovanhemmat hoitelivat kahta pikku serkusta ja vanhemmat saivat mm. käydä syömässä ja museossa ihan rauhassa. Luksusta!

Kuvassa hotellin sisäpihalla Pikku Onnetar ja vaari.
Sain juuri matkaa varten valmiiksi tytölle 60-luvun kaavalla
ommellun kukonaskelkuvioisen takin, josta ei vielä parempaa kuvaa ole.

Käväisin tutustumassa Tukholman silkkikutomomuseoon, jossa museon ohella on edelleen silkkikutomotoimintaa. Esim. kuninkaanlinnan sisustussilkit kudotaan täällä, käsin!

Silkkikutomo toimi samassa rakennuksessa yli vuosisadan, kunnes 1970-luvulla toiminta hiipui. Kutomohuoneisto suljettiin, unohdettiin ja jäi pölyttymään vuosikymmeniksi. Lopulta joku suurinpiirtein eksyi vahingossa kutomotiloihin ja älysi löytäneensä aarteen. Pian kutomo saatettiin uudelleen toimintaan ja avattiin yleisölle museona.

Reilusti yli 150-vuotiaat silkkikangaspuut toimivat käsivoimin, mutta kuviot syntyvät silti Jacquard-laitteistolla. Pahviset reikäkortit kiertävät ketjuna ja siirtelevät loimia kuvion mukaan.

Reikäkorttien rei'itin.

Vanhat koneet tuppaavat olemaan todella kauniita, tälläistä patinaa ei voi feikata!

Kauniita silkkilankoja lankalauantain iloksi.


Kangasnäytekortteja


Silkinkudonta ei ole mitään kevyttä puuhastelua!

Opin sellaisenkin oudon asian, että 1700-luvulla Ruotsissa käynnisteltiin silkinkasvatustoimintaa. Maahan tuotiin silkkiperhosia ja mulperipuun siemeniä, tarkoitus oli tehdä Ruotsista omavarainen silkin suhteen. Jonkin verran silkkiä saatiin aikaankin, mutta kuten voi arvata, pidemmän päälle se ei toiminut.

Lace Factory Museums in Europe

Lately I've been doing research about lace factories. There used to be many of them in Finland, which is quite surprising, given the small population (nowadays about 5 million, but at the peak of lace production in 1950's only 4 million). As a contrast, in much more populous Sweden, there was only one lace factory.
Pitsitehdastutkimukset jatkuvat. On yllättävää, kuinka monta pitsitehdasta Suomessa on ollut, kun maa on kuitenkin niin pieni. Esimerkiksi Ruotsissa on ilmeisesti ollut vai yksi pitsitehdas.


Here is a list of lace factory museums of Europe, of which none are unfortunately in Finland. Also it's regrettable that the most obvious place for a museum of lace machines, that is Nottingham in England, has nothing to commemorate it's leading role in mechanic lace production. They used to have a small shop for laces made on the old machines but even that is now closed. Nottingham people, I urge you to build a museum (with working lace machines, please) to show how your city was the cradle of mechanic lace and the capital city of it for 150 years!


Tässä lista Euroopan pitsitehdasmuseoihin, joista yksikään ei harmi kyllä ole Suomessa (nauhatehdasmuseo löytyy kyllä). Toinen harmin aihe on, että kaikkein tärkeimmässä pitsiteollisuuspaikassa, Englannin Nottinghamissa, ole museota tai yhtään mitään kertomassa kuinka pitsiteollisuus syntyi alunperin Nottinghamissa ja kukoisti siellä 150 vuotta. Siellä oli vielä pari vuotta sitten pieni pitsikauppa, josta sai vanhoilla koneilla tehtyä hyvää pitsiä, mutta sekin on nyt suljettu. Olen varma, että pitsiteollinen museo (toimivilla pitsikoneilla, pyydän) vetäisi väkeä, joten olkaapas hyvät ja rakentakaa sellainen, nottinghamilaiset!


PITSITEHDASMUSEOT / LACE FACTORY MUSEUMS

Hollanti / Netherlands
Museum de kantfabriek
Americaanseweg 8
5961 GP Horst

Itävalta / Austria
Voralberg Stickereimuseum mit Museum Shop
Pontenstraße 20
6890 Lustenau

Ranska / France
Cité de la Mode et de la Dentelle
Quai du Commerce
62100 Calais

Ruotsi / Sweden
Remfabrik
Åvägen 15, Göteborg

Saksa / Germany
Plauener Spitzenmuseum
Unterer Graben 1
08523 Plauen, Vogtland

Sveitsi / Switzerland
St. Gallen textile museum
Vadianstrasse 2
9000 St.Gallen



PS. Very helpful and friendly Mr. Janssen from Kantfabriek museum of the Netherlands originally sent me this list by e-mail, and I expanded it to include addresses.