Ruokakuvia ja ammattijärjestäjien tapahtuma

Viime aikoina postaukseni ovat olleet kuvattomia, koska olen unohtanut ladata kuvia koneelle ja kamera hukassa tms. Tässä sen kompensoimiseksi iso läjä - lähinnä ruoka-aiheisia (minustakin on tullut iphone-vitsaus, joka leijailee pöydän yläpuolella ja napsii kuvia ennenkuin ihmiset saavat alkaa syömään).

Siskoni ja Nudge-puodin aasialaisia rullia. Tykkäsin, eniten ehkä tofurullasta. Keiton kanssa kelpo lounas talveenkin.

Tiina Talvikki Toinen keksi -kahvilassa Salossa. Kävin moikkaamassa Tiinaa ja juttelemassa Salon Sanomien toimittajan kanssa ekologisesta juhlamuodista ja kuinka ompelijan luona muokata käyttämättä jääneestä vaatteesta jotain käyttökelpoista. Siinä aiheessa olin itse elävänä esimerkkinä, sain Tiinalta hänen muokkaamansa vanhan beigen neulepaitani.

Toisen keksin bravuuriherkkusmoothiet.

Teetä, espressoa ja vasemmassa ylänurkassa Salon 

sanomien juttu kirjani pohjalta, jossa mielestäni onnistunut kuvitus!

Minä kun olin beigen neuleen hankkiessani (muistaakseni 2010) ajatellut, että siinäpä mainio perusvaate, sopii kaikkeen. No, periaatteessa kyllä, mutta kun näytin ihan kaurapuurolta beigessä neuleessa. Pyysin Tiinaa värjäämään ja koristelemaan neuleen ja tulos on upea! Tuskin kenellekään muulle uskaltaisin antaa näin vapaita käsiä, mutta tiesin jo edellisen muodistuksen ansiosta että jotain ihanaa hänen käsissään syntyy. Kuvia seuraa myöhemmin (ehkä keväällä, kun aurinko taas paistaa...).

Eväät matkalla Saloon: härkäpapu-perunasalaattia, avokadoa ja sivukulhossa hapankaalia. Junaruokailun tyylikkyyttä voi lisätä pellavaisella liinalla - jos on ylimääräistä intoa ja ei haittaa että vaikuttaa hieman kahjolta kanssamatkustajien mielestä.

Kävin tänään kuuntelemassa pari luentoa ammattijärjestäjien seminaarissa "Kuinka paljon on tarpeeksi". Kun nyt olen pähkäillyt tätä tavara-asiaa ja sen alaryhmää vaatteet tässä useamman vuoden, niin aivan mullistavia ajatuksia ei sieltä mukaan tarttunut, jotain pohdittavaa kyllä.

 Anne te Velde-Luoman aikajana pulakaudelta nykypäivään. Olen itse syntynyt -79, eli omakohtaista kokemusta sopivan tavaramäärän 70-luvusta minulla ei ole. Tosin lapsuuden tyylimaisemani on vahvasti 70-luvun henkinen, kun huomattava osa esim. vaatteistani oli perittyjä.

Esim. minusta vaikuttaa siltä, että olemme täällä Suomessa (varmaan muuallakin varakkaassa maailmassa) lähestymässä jonkinlaista tavarasingulariteettia, jossa tavaran arvo tulee täysin katoamaan. Kaupasta ostettuna tavaralla toki vielä on rahallinen arvonsa, mutta minkä hyvänsä tavaran jälleenmyyntiarvo (jalometalleja ja joitain muita poikkeuksia lukuunottamatta) on yleensä pienempi kuin mitä sen myyskentelyyn menevä aika on. Itsekin vien kaiken ylimääräisen nykyään suoraan kierrätyskeskukseen, ja kiittelen vuolaasti vastaanottajia siitä että saan luovuttaa tavarani heille. Vain sellaiset tavarat, kuten vintageaatteet, joiden haluan päätyvän "hyvään kotiin" myyn, ja nekin siis vain siksi että ne saisi joku joka ymmärtää niiden päälle. Tietenkään kaikilla ei ole varaa hankkia tarpeellisia asioita, ei aina edes riittävästi ruokaakaan - sen sijaan kierrätyskeskuksen ilmaishuoneesta voi kantaa kassikaupalla vaatteita, astioita ja muuta tavaraa. Tavaraa on niin paljon, että se vaan lainehtii ympäriinsä ja yrittää takertua kehen hyvänsä omistajaan. Sitä täytyy pitää aisoissa ja kamppailla ettei se täyttäisi kotipiiriä, kuin muinaisina aikoina koitettiin pitää aisoissa villi luonto, joka oli aina valtaamassa pikku peltotilkut ja ihmisten asuinsijat.

Jaahas. Nyt taitaa olla aika mennä nukkumaan. Hyvää yötä, ja varokaa ettei tavaravyöry hiivi yöllä puremaan varpaista!

Julkisuudessa ja syreenejä

 On onni kun on läppäri ja voi työskennellä syreenipensaan alla. 

Minua haastateltiin hyvän mielen vaatekaapin kesäsovellutuksista Ylen Olotilaan, käykää vilkaisemassa! "Hyvän mielen kesävaatekaapissa on vain itselle parasta". Huom. haastatteluun liittyvässä kuvassa ylläni muodikasta kesämustaa - onpahan kerrankin trendi, johon on helppo hypätä mukaan ilman yhtään uutta ostosta.

Myin Siivouspäivänä vaatteita ja tekstiilejä Kapteeninpuistikossa - kerrankin Siivouspäivänä oli kelvollinen sää. Viisi minuuttia ennen kuin aloin pakata jäljellejääneet tavarat kassiini, paikalle osui kaksi hauskaa tyttöä, jotka ostivat noin puolet jäljelläolevista tavaroista ja sen jälkeen tarjoilivat kuohuviiniä! Mukavuutta! Toinen heistä oli askartelukirjailija Amalia, jonka blogi löytyy täältä.

Nokkoskankaista ja Paloni maailmalla

Viimeisen viikon kuluessa olen haastatellut Paloni-liikkeen perustajaa Minnaa ja Sirinä Design -liikkeen Ritua. Palonissa on myynnissä pienten, riippumattomien vaatemerkkien tuotteita, jotka on valittu tyylin ja ekologisen valveutuneisuuden perusteella. Kyselin Minnalta hänen näkemyksiään m. eettisen vastuun jakautumisesta kuluttajien, tuottajien ja virallisten tahojen välillä.

Ja jos joku ei ole vielä sattunut huomaamaan, Paloni avaa pian pop-up-liikkeen IvanaHelsingin kaupassa New Yorkissa! Tsemppiä!

Alempi kuva: Palonin liikkeessä oli hienoja koreja seinällä. Olen aika heikkona koreihin, joten tuo koristelu vetosi.

Sirinä-kaupassa Krunikassa myydään nokkosesta ja pellavasta tehtyjä vaatteita ja kodintekstiileitä. Kyselin Ritulta erityisesti nokkosesta, sillä siinä olisi yksi vaihtoehto puuvillan vahingolliselle hegemonialle vaatealalla. Sirinässä myytävät nokkoskankaat tulevat Nepalista, mutta teoriassa kuitunokkosta voisi kasvattaa myös Suomessa (MTT on tehnytkin jotain kokeiluita aiheesta). Ritu värjää nokkoskangasta itse kasviväreillä ja vielä ompelee myynnissä olevat tuotteetkin. Kiirettä piisaa!

Ihastuin luonnonvärisen nokkoskankaan elävään pintaan. Harmi kyllä juuri luonnonvärinen kangas oli loppu, mutta heti kun sitä tulee lisää, teen tai teetän tästä materiaalista kesämekon. Tosin myös kotimaisella indigola värjätty savunsininen kangas oli hurmaava. Kuvitelkaa tästä kankaasta aivan yksinkertainen, linjoiltaan chic kesämekko, yhdistettynä hienostuneeseen laukkuun, ruotsalaisiin puupohjasandaaleihin ja valkoiseen pitsihuiviin - oih!

Tämän mekon koristeelliset raidat ovat nokkoslangan luonnollisten värivaihteluiden aikaansaamia. Mitä valoisammassa nokkonen kasvaa, sitä vaaleampaa kuitua siitä saa.

Mahtava päivä

Parhaimmillaan kirjan tekeminen on niin hauskaa, etten meinaa pysyä pöksyissäni. Saa vaan jutella mielenkiintoisille ihmisille ja se on muka olevinaan työtä :D

Ensin kävin aamupäivällä haastattelemassa kangaskauppa Holger Kiven juuri eläkkeelle siirtynyttä omistajaa aiheesta "kuinka tunnistaa laadukas kangas". Sepä ei ole ihan helppoa, siis ainakaan välittää kangaskauppiaan sormiin tallentunutta asiantuntemusta sanoin, mutta opin joka tapauksessa paljon uutta. Olen esimerkiksi ihmetellyt polyesterin sekavaa olemusta. Välillä se on aivan surkeaa, mutta jotkin polyesterit tuntuvat varsin miellyttäviltä. No, salaisuus on, että laadukas polyester on merkiltään Trevira. Kampalankaisia kankaita kannattaa suosia niin villoissa kuin puuvilloissa, ne pysyvät siisteinä iät ajat. Ja paljon muuta, jonka voitte tietenkin lukea tulevasta kirjastani! Hänellä oli muutenkin paljon mielenkiintoista sanottavaa vaatteista, laadusta ja ihmisten asenteista näihin.

Sitten illalla sain Skype-yhteyden Courtney Carveriin, joka on mahtavan Project 333:n äiti. Siirryin hetkeksi Helsingin illasta Utahin aamuun, ihmeellistä aikamatkailua!

(Sivuhuomio: Olettehan jo varmasti tutustuneet Project 333:n? Ennen kuin sitä kokeilee, ajatus tuntuu ihan mielipuoliselta, mutta kun sitä on kokeillut, huomaa, että aiempi vaate-elämähän vasta kahjoa olikin. Voin tuskin liioitella tuon projektin mullistavaa vaikutusta elämässäni. En olisi lähtenyt kirjoittamaan tämänhetkistä kirjaa ilman sitä, koko kodin siisteys on kohentunut hurjasti, ja elämä on yksinkertaisesti valtavan paljon helpompaa. Pidän vaatteista ja kauniit vaatteet tuovat minulle paljon iloa, mutta aiemmin myös paljon turhautumista ja harmitusta esim. läjäytyvien vaatteiden ja yleisen pukeutumisstressin takia. Nyt kun Project 333:n avulla olen saanut karsittua vaatteiden määrän helposti hallittavaksi, ja kaapissani on muutama asukokonaisuus joihin olen täysin tyytyväinen -eikä muuta- niin jäljelle jää vain ilo. Ehdin paneutua jokaisen ihanan vaatteen käyttämiseen huolella, kun kaappi ei ole täynnä ties mitä riepuja sotkemassa tilannetta. No niin. Matkasaarnaaja lopettaa taas hetkeksi.)

Courtney oli mitä hurmaavin ja ihanin tyyppi, hänen kanssaan oli ilo jutella. Lainaan häneltä yhden lauseen, joka jäi erityisesti mieleeni (kun jonkin ihmisen vaatekaapin sisältö on valtavana vuorena lattialla ja hän on aivan pökeltynyt siitä raha- ja aikamäärästä, jota se edustaa): "You spent the money, you spent the time. It's gone. Now let's not spend one more minute fussing over it." Jes! Ei niitä rahoja takaisinkaan saa, eikä varsinkaan aikaa, mutta tästä hetkestä eteenpäin voi valita toimivamman tavan elää.

Haastattelu

Helena Honka-Hallila, jonka kirjoittama Suomalaista nyplättyä pitsiä on kaikille käsintehdyn pitsin ystäville suositeltava hankinta, suostui ystävällisesti vastaamaan Pitsiblogin haastattelukysymyksiin.

- miten kiinnostuit nyplätystä pitsistä? onko sinulla sukujuuria Raumalla, vai onko kiinnostus syttynyt muuten? Nypläätkö itse?
En on ole kotoisin nypläysseudulta. Olen opetellut nypläämään 1970-luvun puolivälissä, kun sain lahjaksi nypläystyynyn ja kauniisti sorvattuja nypylöitä.

- olet tehnyt useita kirjoja, joissa esitellään käsitöitä tekniikan /
materiaalin mukaan jaoteltuina. Onko joku kirjoissa käsitellyistä tekniikoista sinulle erityisen läheinen?

 Olen kiinnostunut eri käsityötekniikoista, mutta eniten varmaan olen kutonut sekä sekä neuleita että kangaspuilla.

- Tiedätkö, miten Rauman nyplääjät suhtautuivat koneellisesti tehtyyn pitsiin, erityisesti kotimaisiin tehtaisiin? Kokivatko he koneellisen pitsin suoraan kilpailijana, vai käsittivätkö käsin nyplätyn pitsin erityyppiseksi tuotteeksi kuin koneellisen?

Konepitsit olivat edullisen hinnan takia selvä kilpailija nyplätylle pitsille 1800-luvun lopulla. Nyplätyn pitsin aitoutta konepitsiin verrattuna yritettiin tietenkin korostaa, mutta asiakkaat olivat samaan tapaan "hintatietoisia" kuin nykyisinkin.

- minkälainen koulutus / opinnot ovat johtaneet sinut tutkimaan käsitöitä?

Olen kansatieteilijä ja minulla on jotain käsityöalan koulutusta, mutta enemmänkin olen vuosien kuluessa harrastanut käsitöitä ja ollut kiinnostunut vanhoista tekniikoista.

- mitä vinkkejä tai neuvoja haluaisit antaa pitsejä perineille tai kirpputorilta löytäneille? Miten erottaa arvopitsit bulkkituotteista?

Mitään karkeata neuvoa siitä, miten käsintehdyn pitsin voi erottaa ei voi antaa. Tekniikat pitää tuntea.

- löysitkö kirjan kirjoittamisen myötä nypläyshistoriasta mielenkiintoisia
persoonallisuuksia?

Esiin voisi nostaa vaikka ensimmäisen raumalaisen pitsitaiteilija Karoliina Wahlbergin, joka sommitteli itse pitsejä.

Kiitos, Helena! Toivotan menestystä ansiokkalle kirjalle, joka jo silkan kauneutensa puolesta on huomionarvoinen, puhumattakaan sen tietosisällöstä.