Matkakuume ja ekohätä

Hirveästi polttelisi lähteä Japaniin, viime reissusta on jo kolme vuotta. Kaveripariskunta, jonka häihin viime kerralla pääsimme, odottaa nyt esikoistaan. Etelä-Japani on alkanut kiinnostaa, kun toistaiseksi olemme reissailleet vain Honshulla. Toki Tokiokin kutsuu, vieläköhän suosikki-tempurarafla on paikallaan Shinjukun rautatieaseman kupeessa? Ja syksyn kuu loistelee pian Fujin yllä. ym ym.

Edellinen Japaninreissu oli myös viime kerta kun olen lentokoneeseen astunut. Nyt olen haaveillut tekeväni matkan toiseen suuntaan trans-Siperian junalla + laivalla Korean kautta – mies lentäisi lapsen kanssa suoraan Japaniin, koska viikko junassa olisi ehkä liikaa kuusivuotiaalle. Mutta perhana! Yksisuuntainen lentolippu on kalliimpi kuin menopaluu. No voihan aina ostaa menopaluun ja jättää toisen käyttämättä, mutta hullulta sekin tuntuu. Sitten kumminkin tulee sellainen olo että maksaa turhasta, ei tässä mitään ylimääräistä rahaa ole käsillä. Ja jos olosuhteisiin alistuen ostaa kaksisuuntaisen lipun ainakaan onnistu lähettämään haluamaansa viestiä "osan matkasta voi taittaa junalla, joka paikkaan ei ole pakko lentää".

Eikö joku laki tai EU-säädös voisi puuttua tähän raivostuttavaan hinnoitteluun? Lentoyhtiöitä suositaan niin paljon että voisi niiltä jotain vaatiakin. Kun tuo junayhteys kumminkin on olemassa niin sitä varmasti kannattaisi käyttää, mutta että siitä joutuisi maksamaan lentoyhtiölle ikäänkuin ekstraa ottaa vakavasti päähän. Mitä teen?!?!

Vaatekierrätyksestä vielä

 Se on "koitan-elää-kuten-saarnaan"-Saramäen kolmasti 

samasta kohtaa parsittu sukka, joka tässä poseeraa.

Paasaukseeni H&M:n tekstiilikierrätyksen vioista tuli mielenkiintoinen kommentti, jossa arveltiin kirppisten innostavan ihmisiä ostelemaan tarpeetonta vaatetta (koska ne "voi viedä kirppikselle jos ei tulekaan käyttöä", tiedätte varmaan ajatusmallin) enemmän kuin H&M keräyksen.

Lupasin selvitellä asiaa parhaani mukaan. Ihmisten motivaatioista ym päänsisäisistä jutuista on tietenkin vaikea saada tarkkaa selkoa, mutta ainakin on mahdollista selvittää, miten vaatteista hankkiudutaan eroon. Luin lähteeksi Suomen ympäristökeskuksen työpaperin aiheesta Suomen tekstiilivirta vuonna 2012 ja olin sitten yhteydessä sen kirjoittaneeseen Kristiina Aaltoon. Hän linkkasi vielä luettavaksi kirjoittamansa tutkimuksen Kuluttajien halukkuus ja toimintatavat tekstiilien kierrätyksessä.

Kuluttajien halukkuus... -kyselytutkimuksessa on otettava huomioon, että valtaosa kyselyyn vastanneista oli oman ilmoituksensa mukaan kiinnostuneita tekstiilien hyötykäytöstä. Hyvin motivoitunutta porukkaa siis.

Kristiina Aalto antoi sähköpostitse karkean arvion: "Keväällä 2013 TEXJÄTE-hankkeessa tekemäni kuluttajakyselyn perusteella voisi ehkä arvioida, että noin puolet siitä määrästä, joka lahjoitetaan hyväntekeväisyysjärjestöille, siirtyy suoraan toisille kotitalouksille". Tätä ei siis pidä nyt ottaa minään juurta jaksain selvitettynä numeraalina vaan mittakaavan osoittajana. Enemmän siis annetaan keräyksiin kuin myydään kirppiksillä. Mikä ei liene ihme, koska vaate tuntuu liikkuvan aika heikosti kirppiksillä, ainakin tälläistä on kuulunut – tutkimusta en ole aiheesta löytänyt. Toisaalta käytettyjen lastenvaatteiden myynti on jo alkanut vaikuttaa uusien lastenvaatteiden myyntiä vähentävästi, riippuu siis vaatetyypistä vaihtaako se hanakasti omistajaa vaiko ei.

"Kukin suomalainen hankki uusia tekstiilejä keskimäärin 13,2 kiloa, josta vaatteita oli 8,1 kiloa", kertoo Työpaperi... ja Kuluttajien halukkuus antaa lisätiedon "Kaikissa Pohjoismaissa kuluttajat hankkivat uusien vaatteiden lisäksi vuosittain vajaan kilon verran käytettyjä vaatteita". Vuoden 2012 tekstiilivirtalaskelman mukaan kuluttajilta menee vuodessa 16,4 milj. kg hyväntekeväisyysjärjestöille eli kolmisen kiloa per asukas. Käytettyjen vaatteiden osuutta ostetusta hiukan yli kahdeksasta kilosta olisi järkevä nostaa, jos kokonaishankintmäärää ei saada laskemaan. Kiinostavaa on nähdä, miten Zadaa ym. teknologiset ratkaisut asiaan vaikuttavat. Omalta kohdalta käytettyjen vaatteiden hankinnassa esteenä on se, että niitä on vaikea löytää juuri sellaisena kuin haluaa juuri silloin kun tarve sattuu kohdalle. Tosin ei uusiakaan vaatteita ole kovin helppoa löytää juuri omilla spekseillä.

Tekstiilijätteen kohtalosta Kristiina Aalto kirjoittaa Kuluttajien halukkuus -rapotissa: "Jätteiden vähentämiseksi kaikkien tekstiilien keräystä olisi laajennettava ja tehostettava, mutta samaan aikaan tulisi kehittää myös lajittelua ja kierrätysteknologioita. Ehdotuksina ovat olleet muun muassa yhteispohjoismainen lajittelulaitos ja tuottajavastuujärjestelmä. Jotta kierrätys olisi mielekästä, kierrätystuotteille on myös oltava kysyntää." Tämä on järkevä näkökulma Ympäristökeskukselle, jonka toimialaan kuuluu kierrätysinfrastruktuurin suunnittelu ym. Mutta jos kuluttaja antautuu ajattelemaan samalla tavalla, hän siirtää vastuun tekstiilijätteestä pois siltä taholta, joka pystyy vaikuttamaan sen syntyyn – eli itseltään. Tekstiilijätteen käsittelijät ovat sitten aivan eri porukkaa, ja tsemppiä heille, mutta kukin hoitakoon oman tonttinsa. Kuluttajan tontti on selvittää mitä vaatteita tosiaan tarvitsee, hankkia ne niin hyvälaatuisina kuin kykenee ja huoltaa niitä asiallisesti. Tekstiilijätteen kohdalla erityisesti on aihetta vaikuttaa jäteongelmaan jo ennen kuin se on jätettä, koska järkiperäinen kierrätys on niin vaikeasti järjestettävissä (toisin kuin esim. metallin tai lasin kohdalla). 

Tekstiilijätteelle mietitään tällä hetkellä todella tarmokkaasti erilaisia käyttökohteita. Mihin hiivattiin tätä jatkuvasti lisääntyvää muhnua oikein voisi tunkea, ettei sitä tarvitsisi laittaa kaatikselle tai polttoon? Ideoikaa! Miettikää!! Innovoikaa! Voisiko sitä upottaa vaikka tienpohjaan? Varmaan voi, ja silloin se ei joudu kaatopaikalle, mutta on todella epätehokasta ja luonnonvarojen hukkakäyttöä valmistaa valtavalla vaivalla vaate täytemateriaaliksi tienpohjaan. Esim. öljynporaus, öljyn prosessointi tekokuiduksi, sen vaatimat lisä- ja apuaineet, langan kehruu, väriaineet, jne jne... kaikki tämä on uskomattoman kallis (luonnon näkökulmasta) projekti. Tienpohjaksi joutuminen ei mitenkään lunasta niitä panoksia, jotka vaatteeseen on valmistuksessa investoitu. Tekstiilistä pitäisi saada irti huomattavan paljon käyttöä ennenkuin se on fiksua tunkea johonkin täytteeksi, eikä täytteeksi päätyminen ole todellakaan mikään ekologinen synninpäästö.

Ratkaisu tekstiilijäteongelmaan lepää ennenkaikkea jätteen määrän vähentämisessä ts. ylivirittyneen kulutuksen kohtuullistamisessa. Miettikää nyt ruokaakin: sen voi kierrättää paljon paremmin kuin tekstiilin, 100% mullaksi, mutta silti ruuan haaskaantumista pidetään merkittävänä ympäristöongelmana. Jäteruuasta tulee mieleen ensimmäisenä "ostan sen minkä syön, syön sen minkä ostan" ja "100 reseptiä jämistä" tms. – ei "Älä enää huolehdi ylijäämäruokasi kohtalosta!  Keräämme käyttämättä jääneen ruuan ja teemme siitä multaa, tuo siis tänne ylijääneet juustonkannikkasi niin annamme sinulle alennuskupungin jotta voit ostaa lisää juustoa! ".

Kristiina Aalto tiivistää asian näin: "Tekstiilijätteen vähentämistä edistäisi ennen  kaikkea se,  että  kuluttajat hankkisivat vain  kohtuullisen määrän kestäviä  vaatteita  ja  kodintekstiilejä  ja  käyttäisivät niitä  pitkään.  Vaatteiden  pitkä  käyttöikä puolestaan edellyttää kestäviä laadukkaita vaatteita, joita kuluttajien on yhä vaikeampi tunnistaa ja löytää."

Nii-in! Laatutakuu tai vastaava järjestelmä voisi olla ratkaisu tekstiilijätteen vähentämiseen.

Viedäkö H&M-kierrätyspönttöön vaiko ei?

Kommentoin jo Hyvän mielen vaatekaapin fb-sivulla pikaiseltaan WWF:n ja H&M:n yhteistä vaatekeräystä: "Miksi H&M on perustanut kierrätysviikkonsa juuri sille viikolle, kun muistellaan Rana Plazan uhreja? Mitä kerätyille vaatteille loppujen viimeksi tapahtuu? Ei kai H&M tahallaan anna sellaista virheellistä kuvaa, että tällä hetkellä olisi jo käytössä tekniiat, joilla käytöstä poistetuista vaatteista loihdittaisiin uusia vaatteita (closed loop)?
Sinällään on hyvä, että pikamuotia maailmaan tursuttava yritys pyrkii ottamaan vastuun tuottamistaan vaatteista. Mutta pitääkö samalla sumuttaa kuluttajia luulemaan, että olisi millään tapaa ekologista ensin ostaa liikaa, sitten tunkea rättejä keräyspönttöön ja sitten vielä ostaa alennuskupongilla lisää tarpeettomia vaatteita? Ei meinaan ole. Eikä ole sittenkään, kun suljettu materiaalikierto saadaan toimimaan. Mikään kierrätyspyöritysvieritys-hulabaloo tai nerokkainkaan tekninen jippo ei poista tätä tosiasiaa.
Tekstiilijäte ei olisi ongelma, jos sen kohdalla puututtaisiin jo alkusyyhyn, eli liialliseen tuotantoon ja ostamiseen."

Pidän todella kyynisenä ja suoraansanoen vittumaisena tekona sitä, että H&M on päättänyt perustaa oman hii haa hoo kierrätysviikkonsa juuri Rana Plazan muistopäivän päälle. Niin monet asioihin perehtymättömät ihmiset pitävät ekologisuutta ja eettisyyttä samana asiana (enkä moiti heitä, kaikesta ei voi tietää kaikkea) että tämä on ilmiselvästi tarkoitettu sumuttamaan näitä suuria joukkoja. Aa, kierrätettyä! No sittenhän ne työntekijöiden palkka- ja turvallisuusasiat ovat varmastikin kunnossa!

En epäile, etteikö H&M oikeasti pyrkisi kaikin keinoin edistämään closed loop -tekniikan kehittymistä. Hehän hiljattain palkitsivat suomalaisen tutkimusryhmän ioncell-keksinnön omassa tekstiilikierrätyskilpailussaan. Selluloosakuituja, lähinnä puuvillaa, kemiallisesti kierrätävä metodi on jo toimiva, se mikä puuttuu on sen saaminen taloudellisesti kannattavaksi teollisessa mittakaavassa. Vain ajan kysymys, varmasti. Tätä tulevaisuudenkuvaa silmälläpitäen H&M on rakentanut tekstiilikeräysjärjestelmänsä (ja H&M:n perässä moni muukin pikamuotifirma).
Tämä auvoisa tulevaisuus on kuitenkin toistaiseksi vasta haavekuva. Toistaiseksi H&M:n keräämät tekstiilit lajitellaan Saksassa (I:CO / SOEX)  jätteeseen ja sellaisenaan käyttökelpoisiin (paremmat myydään Euroopassa hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta, kehnommat myydään kehitysmaihin – tästä saadut varat H&M käyttää oman ilmoituksensa mukaan "social projects, as well as research and innovation projects on how old textiles can be turned into new fibres", eli oletettavasti esim. juuri tuon mainitun tekstiilikierrätyskilpailun palkintorahat on kerätty näin).
Jätteeksi luokitellut lajitellaan materiaalin mukaan. SOEX:n powerpoint-esityksessä selviää, että tekstiileistä 60% on käyttökelpoisia sellaisenaan. 15% päätyy pyyhkimäräteiksi teollisuudelle. 20%:n kohtalo on "fibre-pulling", eli ne revitään kuiduiksi. Näistä ehdottomasti suurin osa päätyy autoteollisuuteen, istuinten täytteeksi. Vain minimaalinen osa kehrätään uudestaan langaksi – eikä ihme, sillä sekalaisesta tekstiilijätteestä ei ole helppo loihtia suht vaativaan tekstiilikäyttöön kelpaavaa kuitua. Muu kierrätys on 8% ja jätettä (joka poltetaan energiaksi) on 3%. Kaikesta re-loop-meuhkaamisestaan huolimatta H&M ei ole lähelläkään sitä, että kierrätyspönttöön hyljätyistä vaatteista syntyisi uusia vaatteita. H&M:n kierrätysmateriaalista tehdyt vaatteet on enimmäkseen tehty aivan muista materiaaleista kuin vanhoista vaatteista, esim. muovipulloista tehdystä polyesteristä.
Ylipäänsä, sitenkin kun kehdosta-kehtoon kierrätys saadaan toimimaan, se ei oikeuta päätöntä vaatekulutusta. Ruoanjätteekin voidaan erittäin onnistuneesti kompostoida mullaksi, mutta silti on epäekologista heittää ruokaa roskiin.

Kuluttaja, joka hädissään tekstiilijätenyssykkänsä kanssa ihmettelee mitä nyt pitäisi tehdä, miettiköön sitä, mistä syystä hänellä kierrätettävää tekstiiliä on. Jos kyseessä ovat muutamat käyttökelpoiset vaatteet, jotka joko koon tai elämäntavan muuttumisen takia eivät enää ole tarpeellisia, ne voi lahjoittaa kotimaisille kierrätystahoille. Jos taas kaappeihin on keräytynyt kassikaupalla vaatetta, joka nyt ei vaan inspaa tai on silleen nuhraantunut ettei enää huvita ja tekisi mieli ostaa uutta mutta ei mahdu, niin mene nyt ihminen itseesi ja käsitä että suurin vikapää megalomaaniseen tekstiilijäteongelmaan ja mätäneviin paitavuoriin kaatopaikalla olet sinä itse. Lakkaa yletön shoppaaminen niin ongelma katoaa. Ei pidä mankua että "jonkun" pitää järjestää tekstiilikierrätys, vain saadakseen liian tekstiilin haittatekijän kätevästi häviämään omasta elämästään.
Jos kyseessä on todella sellaisenaan käyttökelvoton tekstiili, siis risoja parittomia sukkia tms., niin ne sopii kaikin mokomin viedä H&M:n kierrätykseen, mutta ei ole hirveä synti vaikka ne laittaisi energiajätteeseen. Todella loppuun ihminen kuluttaa sen verran vähän tekstiiliä, että se itsessään ei muodostu muun yhdyskuntajätteen joukossa miksikään merkkitekijäksi.

Ennenkaikkea ekologista on 1) tunnistaa todelliset tarpeensa ja hankkia vain niiden mukaan vaateita ym. tekstiiliä ja 2) hankkia se mahdollisuuden mukaan käytettynä.

Viskoosi-infopläjäys

Suhtaudun lähtökohtaisesti positiivisesti viskoosiin, koska se on oikein käytettynä mitä mainioin vaatemateriaali. Kunhan sitä ei tärvätä koittamalla vääntää sitä joksikin mitä se ei ole - nimittäin puuvillankaltaiseksi tai mikä vielä pahempaa, villankaltaiseksi -, niin se on kauniisti laskeutuva, kestävä ja nykyisellään myös helposti pestävä aines. Joskus pula-aikana valmistetut viskoosikankaat olivat ilmeisesti alttiita kutistumaan ja päästämään väriä aina pesussa, mikä edelleen tahraa jossain määrin viskoosin mainetta ainakin vanhempien sukupolvien mielessä. Ennen 60-lukua viskoosia kutsuttiin nimillä säteri (katkomaton filamentti) ja silla (katkekuitu). Suomessa ei nykyään valmisteta viskoosia vaatekäyttöön, vaikka aikoinaan sitä tehtiin paljonkin. Olen kuullut suunnitelmista elvyttää kotimainen viskoosituotanto, mutta en tiedä missä vaiheessa suunnitelmat ovat.

Viskoosi on saanut negtiivista ympäristöhuomiota joissakin kuituvertailuissa, esim. Made-By -organisaation "benchmarkissa" (kuva alla):

Tavallinen viskoosi on huonoimmassa E-luokassa tavanomaisen puuvillan, villan ja nylonin kanssa. Villantuottajat pahastuivat muuten tästä luokituksesta kovin ja tilasivat tymäkät LCAt korjaamaan mielestään väärää käsitystä (LCA = Life Cycle Analysis), josta omana ymärryksenäni sanon lyhyesti että villa voi olla yhtäällä tuotettuna kelpo ekokuitu, toisaalla taas turmio ja huonous. Toinen, hieman vähemmän yksinkertaistettu kuituvertailu löytyy täältä.

Viskoosia on kahta tyyppiä, silkinkaltainen sileä ja ohut filamenttikuitu ja muhevampi katkekuitu. Filamenttiviskoosi on juuri se, joka säilyy hyvänä vuosikymmenestä toiseen, kun taas yleisempi katkekuituviskoosi on altis nuhjaantumaan ja nyppyyntymään. Nyppyyntymisalttius riippuu toki langan kehräystavasta myös, tiukempi kierre ja pidemmät kuidut = vähemmän nyppyjä. Viskoosikankaat vaihtelevat ohuista kesäkankaista t-paitaneuloksiin ja sametteihin, ja sitä käytetään täyteaineena mm. puuvillan joukossa (ihan OK, jos lanka on kehrätty kunnolla ja puuvillakin laadukasta) ja villan joukossa (yleensä huono idea). Viskoosisukkahousuissa tulee esiin sen puuvillaa huonompi hankauskestävyys, viskoosisukkikset nimittäin reikiintyvät varsin nopeasti.

Viskoosi on siis puuselluloosasta valmistettua muuntokuitua.  Puun käyttö kankaan valmistusmateriaalina on käsitykseni mukaan ihan hyvä idea, kunhan puut on hakattu vastuullisesti hoidetuista metsistä joiden uudelleenkasvamisesta huolehditaan, eikä jyrätty jotain ainutlaatuista ikimetsää. Puu voi olla koivu, eukalyptus, haapa, kuusi tai bambu (joka ei olekaan puu, vaan ruoho, mutta käsitetään se nyt puuksi). Maa-alaa puun kasvatus toki vaatii, mutta ei juurikaan lannoitusta tai keinokastelua.

Kuituvalmistaja Lenzing on teettänyt kattavan ja ISO-standardinmukaisen LCAn tuotteilleen (HUOM! linkistä aukeaa 59-sivuinen pdf). Viskoosista paljastuu, että sen ympäristövaikutukset riippuvat suurelta osin tehtaan tehokkuudesta, kuinka kemikaalit kierrätetään, ja mistä tehdas hankkii energiansa. Lenzingin Itävallan-tehtaan energiasta yli puolet saadaan viskoosin raaka-ainepuun ylijääneistä kuorista ja muista tehtaan jätteistä ja loput ulkopuolelta hankitusta biomassasta ja yhdyskuntajätteestä. Varsin kunnianarvoista ekoenergiaa käytössä siis, toisin kuin Lenzigin Aasian-tehtaalla, jossa energia saadaan Indonesian sähköverkosta, johon se saadaan pääasiassa hiilivoimaloista. Viskoosivalmistajia on paljon muitakin, mutta en ole löytänyt minkään toisen valmistajan kunnollista tutkimusta heidän tuotteidensa ympäristövaikutuksista. Syynä voinee arvailla olevan, että ne eivät hyödynnä viimeisimmän ympäristöteknologian saavutuksia ja saastuttavat siis melkoisesti, eivätkä viitsi kiinnittää huomiota asiaan. Lenzingillä varsinkin Euroopan tehtaalla asiat ovat esimerkillisessä kunnossa, joten asiaa kannattaa esitelläkin.

Energian lisäksi huomionarvoisia ovat viskoosin tuotannossa käytettävät kemikaalit, kuten rikkihiili ja lipeä. Jos niitä ei vahdita silmä kovana ja pidetä tiukasti suljetussa pullossa umpioidussa säiliössä, ne ovat vaarallisia. Valmiiseen kankaaseen ei myrkyllisiä jäämiä jää, mutta huoli onkin lähinnä siinä miten hyvin tehtaan jätevedet puhdistetaan ja mitä käytetyille liemille tehdään. Jos niistä huolehditaan asianmukaisesti, kaikki on OK. Jos ne kaadetaan ojaan, ekokatastrofi on valmis. Tästähän kankaan tai vaatteen ostaja ei juurikaan voi tietää mitään. Paitsi sen, että EU:n REACH-kemikaalilainsäädäntö on varsin tiukka, ja jos viskoosikuitu on tuotettu täällä, kemikaalijätteitä ei varmasti kaadettu ojaan. Eli EU:ssa tuotettu viskoosi on tältä osin hyvä valinta.

 

Kaavio viskoosin ja lyocellin valmistusprosessista Lenzigin LCA-tutkimuksesta.

Vettä viskoosiprosessissa kuluu aina paljon, joka onkin yksi syy sen huonoihin sijoituksiin kuituvertailuissa. Lenzigin LCA:n mukaan yhden kuitutonnin valmistamiseen kuluu jopa 42 kuutiota vettä eli 4200 litraa, minkä lisäksi tarvitaa ällistyttävät yli 400 kuutiota jäähdytysvettä. Muuten niin perusteellinen LCA-raportti on tästä aiheesta sangen niukkasanainen. En tiedä, kiertääkö jäähdytysvesi järjestelmässä uudelleen ja uudelleen, vai mitä sille tapahtuu. Pitää varmaan perehtyä selluloosan tuotantoon...

Loppupäätelmänä sanoisin, että 

1) mielummin viskoosi kuin tavanomainen (siis ei-luomu) puuvilla - ainakin sellaisiin tuotteisiin joiden ei tarvitse kestää kovaa, jatkuvaa hankausta. Joku muu aines voi olla toki vielä viskoosia ympäristöystävällisempi, esim. Tencel tai kierrätetyt kuidut.

2) Mielummin Euroopassa tai muuten todistettavasti ympäristön huomioivasti valmistettu viskoosi kuin tavanomainen nimetön viskoosi.

3) koska vaatteessa harvoin lukee missä kuidut on valmistettu, vastuu ostajan osalta on siinä ettei osta ylimääräistä tai tarpeetonta, tai sellaista kuitusekoitusta joka on tunnetusti huono kestämään (kun nyt kerron tässä, että viskoosi missään muhkeassa, villankaltaisessa langassa ei ole hyvä idea, ainakin se on teille blogin lukijoille tunnettu asia).

4) tuetaan suomalaista vaateviskoosituotantoa, jos se joskus saadaan takaisin jaloilleen!

Tekstiilikuitujen ympäristövaikutusvertailuja - villa

Sivistyksessäni ja koulutuksessani paljastuu kirjaa tehdessä mittavia aukkoja; olisi selvästikin pitänyt opiskella ainakin pari vuotta ekotieteitä ja sen päälle toiset pari kansainvälistä kauppaa. Olen tässä selvitellyt eri vaatekuitujen ympäristövaikutuksia, ja niistä on sangen hajanaisia tuloksia. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka villa, jonka MB toi huomiooni pari blogipostausta takaperin. Villan tuottamisen ekojalanjälki on huomattava, verrattuna esim. polyesteriin ja jopa puuvillaan (eläimen kasvattaminen vie tietenkin aina paljon luonnonvaroja, lisäksi villan pesu on hyvin vesi- ja energiaintensiivistä touhu, vielä pitää huomioida suuren mittakaavan lammastuotannossa käytettävät voimakkaat loismyrkyt). Niinpä joissakin lähteissä sitä neuvotaan välttämään. Toisaalta villaa tarvitsee pestä vain aniharvoin, ja vaatteiden koko elinkaaren ympäristövaikutuksista pesu voi muodostaa jopa 80%. Joten tässä mielessä tuulettamalla puhdistuva villa voidaan käsittää ympäristöystävälliseksi vaihtoehdoksi.

Tietenkin pitää lisäksi muistaa, että asiaan vaikuttaa, missä ja minkä kokoisena laumana päkäpää on laiduntanut. Suomalainen lammas on luultavasti (mutta en mene vannomaan) melko ekologinen elukka, siksi että se syö ei-ruuantuotantoon sopivilla mailla kasvavaa heinää talvisin ja hoitaa syömällä kulttuurimaisemaa kesäisin. Lampaita on täällä niin vähän, että ei ole pelkoa niiden aiheuttavan eroosiota tai muita vakavia seurauksia lähiympäristölle. Mutta, toisaalta (tai kolmannelta), olen kuullut, että Suomessa ei ole villanpesumahdollisuuksia, ja täällä kerityt villat joudutaan lähettämään Britteihin asti pestäväksi - onkohan kellään neuleintoisella lukijalla tästä tarkempia tietoja? Jos villat postitetaan lentopostilla englantilaan pestäväksi ja takaisin, niin kyllä tulee villakilolle ekologista selkäreppua huh huh.

Mielipiteiden hajaannus tekstiiliraaka-aineiden ympäristövaikutuksista on hämmentävä. Onko villaan pukeutuminen ekoteko vai lähes ympäristörikos? Onneksi yksi asia on sentään aivan yksiselitteinen, joskin pakko myöntää, tylsä: kulutuksen vähentäminen vähentää ympäristövaikutuksia. Ekologiselta kannalta siis piristävin kevätvaate löytyy jo omasta vaatekaapista. (Voi mahoton, kuinka hyveellistä!!)