Yön ruhtinatar askartelee tilkuista

 

 Päivän asu eiliseltä: tanssimassa Anvil-klubilla asianmukaisesti tälläytyneenä. Kun en ole vielä päättänyt uuden blogin kuivuuden astetta, julkaistakoon tämä toistaiseksi täällä.

Kaikkea ei kannata säilyttää, edes käsityötarvikkeiden saralla, mutta on vaikea ennustaa etukäteen mille tulee käyttöä ja mille ei. Ompelin synkkää asuani varten pienen musta ranteeseen ripustettavan pussukan, johon mahtuu juuri pankkikortti, puhelin ja nenäliina (ei haittaa tanssimista). Käytin siihen pieniä mustia tilkkuja ja nauhanpätkiä, jotka olisivat olleet kaikenlaisiin muihin tarkoituksiin liian pieniä, saksin mukaan monta vuotta käyttämättä olleen hiuskoristeen ja vuoritin pussukan nahkalla, joka oli poisheittämieni saappaiden varsista. Kas kun niissä oli hyvää nahkaa, vaikka pohja oli peruuttamattomasti hajalla, joten leikkasin varret talteen ja heitin vain pohjat pois... Osa tilkuista oli 10 vuoden takaa, ja moneen otteeseen olisi jo voinut kuvitella, että ei niistä koskaan mitään tulekaan. Ja vastaavanlaista tarviketta on minulla edelleen vaikka kuinka paljon, vaikka olen heivannut paljon kierrätykseen, päiväkodin askartelutarvikkeiksi jne.

Jos ei ikinä tulisi tehtyä mitään kierrätyspaskarteluita, niin sitten voisi suosiolla myöntää että tilkku- ja jämäarkistojen oikea kohde olisi esim. polttolaitos, mutta sitten taas välillä tulee näitä todistuksia vastakkaiseen suuntaan.

Muuten olen sitä mieltä, että musta pitsijakkupuku on hämmästyttävän muuntautumiskykyinen vaate. Tätä ennen se oli päälläni ristiäisissä, pastellinvärisesti asustettuna. Kun käärii pään mustaan hattuharsoon, onkin täysin goottiuskottava.

Ompelijalla

 Pitsijakkupukuni nuppineuloineen

Tuolla aiemmin kyseltiin neuvoja ompelijalla käymiseen. Kriittisin juttu koko prosessissa on omiin tarpeisiin sopivan ompelijan löytäminen. Parhaiten se onnistuu kyselemällä tutuilta ja tutuntutuilta – tai sitten seutukunnan parhaassa kangaskaupassa (mieluiten sellaisessa, jossa on ollut samat myyjät jo Kekkosen kaudelta lähtien).
Itse olen löytänyt jakkupukuompelijani kysymällä nyt jo lopettaneen Holger Kivi -laatukangaskaupan omistajalta. Tiina Talvikkiin taas olen tutustunut jo aikaa sitten, ompeluyhteistyömme alkoi Pitsikirjan yhteydessä. Korjausompelimo Siniseen Markiisiin taisin vain kävellä sisään koska se oli lähellä kotiani, ja jo ensimmäisestä helman lyhennyksestä huomasin että tämä paikka sopii minulle.

Aiemmin teetetyn hameen kaveriksi hihaton yläosa, 
joka loihtii hameesta 

ikäänkuin mekon. Samasta kankaasta 
(onneksi ostin sitä kerralla tarpeeksi!!) 

on jo useampia vuosia sitten teetetty jakku.

Ompelijoiden mielikuvitus ja luovuus vaihtelevat, ja riippuu tyypistä miten tarkka käsitys tarvittavasta vaatteesta asiakkaalla on oltava. Joka tapauksessa pitää selvittää itselleen mihin tarpeeseen tulevan vaatteen pitäisi vastata, missä olosuhteissa sitä käytetään ja jossain määrin myös minkä asun osana. Jos on yksityiskohtainen ja selvä käsitys siitä, mitä haluaa, on hyvä jos on mallipiirros tai valokuva selittämisen apuna. Ensimmäisellä tapaamisella usein vain keskustellaan.

Hinnan perässä ei ompelijan suhteen kannata juosta, mutta hinta-arviota on ihan asiallista kysyä jo etukäteen. Hintaan vaikuttavat paitsi ompelimon sijainti (liikehuoneisto Hgin keskustassa vs. maalaiskunnassa kotona ompeleva), myös se kuinka suuritöisesti ja vaivaa nähden eli aikaa vieden ompelija työnsä tekee. Itse olen maksanut muutaman vaatteen osamaksuina, tätä mahdollisuutta kannattaa tiedustella jos hintaa on kerralla hankala saada kasaan. Siis niin että joka sovituksessa maksetaan osa ja sitten kun vaate on valmis niin loput.

Kangasta ei tarvitse olla valmiiksi hankittuna, eikä yleensä kannatakaan. Vasta kun tulevan vaatteen malli on selvillä, voi arvioida paljonko siihen menee kangasta. On todella raivostuttavaa, jos kangasta on liian vähän. Jos kangasta onkin liikaa, se ei ole ongelma, mutta jos teettää vaatteen kalliista kankaasta, ei sitä kannata liikaa ostella. (Tosin on usein viisasta hankkia vähän enemmän kuin tarvitsee, niin että vaatetta voi muokata tai korjailla, ja ehkä sitä intoutuu hankkimaan vaikka hameen kaveriksi yläosan tai jakun kaveriksi housut – ainakin jos on matchy-matchy-tyyppiä kuten minä). Ompelija, jos on mistään kotoisin, osaa opastaa oikeanlaisen kankaan hankinnassa. Hän voi myös yleensä hommata vuorin, napit ym.

Sovituksiin pitää mennä ajoissa ja oman mukavuuden kannalta siisteissä alusvaatteissa (jotka vastaavat valmiin vaatteen kanssa käytettäviä). Korkokengät mukaan, jos vaatetta aikoo käyttää niiden kanssa – vartalon asento muuttuu korkkareissa ja vaikuttaa vaatteen istuvuuteen. Ensimmäisessä sovituksessa vaate usein ei näytä vielä miltään, tosin riippuu ompelijan työtavoista. Kannattaa avata suunsa liian aikaisin mielummin kuin liian myöhään, jos vaatteessa on jotain ihmetyttävää.

Kaiken kaikkiaan suosittelen haastattelemaan muutamaa mahdollista ompelijaa ja valitsemaan sen jonka kanssa tuntuu synkkaavan parhaiten. Hyvällä ompelijalla, sitten kun sellainen on löytynyt, voi vuosien kuluessa teettää aivan loistavan peruspuvuston, jota kaiken lisäksi voi suurentaa/pienentää tarpeen mukaan (jos ompelija ei jätä muokkausvaraa saumanvaroihin, häntä en voi suositella). Ja mittojen muaan tehty vaate istuu päällä paremmin kuin valmisvaate vaikka vähän lihoisi tai laihtuisi, koska se kuitenkin osuu pituusmittoihin oikein.

Kun teettämisen makuun on päässyt, ei oikein huvitakaan ostaa kuin jotain huiveja ja sukkia valmiina...

Jos jotain jäi käsittelemättä niin kysykää. Vastailen sitten sovituksen jälkeen!

Syksyn look

 Päivitin vaatekaappini syksyyn, vaihdoin sekalaiset henkarit ihaniin ystävältä lahjaksi saatuihin virkkauspäällysteisiin puuhenkareihin. Mummosöpöys yhdistyy kätevyyteen!

MMMadethis-blogissa meikäläisen uusi fantastisen hieno hattu!
Sain sen jo keväällä, mutta sitten tuli pian niin lämmin että vasta nyt olen kunnolla ottanut käyttöön.

 Tukholmalaisen kierrätysmyymälän peilissä, 

en ostanut kuvan hienoa 50-luvun käsilaukkua vaan sen sijaan vyön.

Toinen syksyn uutuusvaate on  petroli-valkoisesta tweedistä ompelemani hame-viitta-kombo. Piti saada jo kevääksi valmiiksi, mutta tulihan sentään syksyksi! Tämä yhdistelmä pääsi käyttöön ensimmäistä kertaa Burdan Käsityöristeilyllä, ja mm. Beyond Retron tyylikäs myyjä kehui sitä vallan ylitsevuotavasti. Asiakkaille lirkuttelu taitaa kuulua siellä palvelukonseptiin, mutta joka tapauksessa tuntui oikein kivalta :)

Vuori on silkkiä, jonka tilasin kotimaisesta nettikaupasta, kun Eurokankaasta eikä Villisilkistä löytynyt sopivaa väriä. Vuori maksoi noin kolme kertaa enemmän kuin päällykangas, mutta alan kallistua siihen mielipiteeseen että niin asian kuuluukin olla. Kunnon silkkivuorin kanssa jopa pahvikin laskeutuisi kauniisti!

 Keepin vuori paksua kreppisatiinia (satiinipuoli nurjalla, kreppipuoli näkyvillä).

Hameen hattaranvärinen silkkipongeevuori. 

Keepin vyönkolot tein napinläpityyliin, ja olen tyytyväinen siitä miten ne onnistuivat.

Älyvapaa pitsimekko ja rapea nokkoskangas

Käväisin spekulatiivisen fiktion tapahtumassa Finnconissa, jota ennen sain massiivisen ompeluinspiraation ja lähestulkoon syömättä ja juomatta ompelin n. 12 tunnissa kuvassa näkyvän mekon alusmekkoineen. Olen jo vuosia himoinnut 1800-luvun lopun/1900-luvun alkuvuosien tyylistä koristeellista "tea gown"-mekkoa (mainitsen tämän mm. Hyvän mielen vaatekaapissa, kun listaan vaatteita joita en todellakaan tarvitse enkä oikein voisi missään käyttääkään, mutta silti himoan). No, nyt tämä tylli-ja-pitsikolttu suorastaan oma-alotteisesti pukertui ompelukoneesta ulos. Joskus näitä ompelioosikohtauksia ei kykene hillitsemään. Tämä ei tosiaankaan ollut se vaate, jota käytännössä eniten tarvitsisin...

  

Mekko muotoutumassa mallinuken ylle kaamean sekaisessa työhuoneessani.

Mekko onnistui varsin hyvin ja pääsi ensikäyttän Finnconin iltabileissä - sääli, etten älynnyt pyytää ketään ottamaan kuvaa. Päässä oli pitsikoristeinen olkihattu ja jalassa rusettiballerinat. Mielestäni mekko naytti ylläni varsin viehkeältä. Ainoa ongelma on vain se, että se on hieman haasteellinen tuoda nykypäivän pukeutumiseen (muualla kuin fandomissa, jossa ihmisen eivät täysmittaiselle historiallishenkiselle pitsikoltulle silmäänsä lotkauta, se kun ei ole lainkaan huomiotaherättävin puku). Yleensähän tälläiseen superromanttiseen pitsimekkoon on tapana yhdistää lyhyt farkkutakki tai nahkatakki, jotta ylenpalttinen söpöys hieman tasoittuisi, mutta kumpaakaan en omista enkä kyllä välitä hankkiakaan. Mitähän muuta rouheaa tähän voisi yhdistää niin, että näyttäisin olevan kotoisin tältä vuosituhannelta? Tai sitten vaan päästelen täysillä menemään pitseissäni ja hatuissani ja näytän kahjolta, mutta onnelliselta?

Mekon materiaalina ovat erilaiset puuvillatyllit, joita olen haalinut aina kun olen käsiini saanut. Isoreikäisen tyllin olen ostanut Pariisista, pienireikäisen tilanut Whaleys-Bradfordilta ja alin helmarimssu ja hihat on vintagetylliverhoa, jota joskus löysin nyt jo harmi kyllä lopettaneesta Wanhakartano-liikkeestä.

 

Etukappaleen pitsikoristelun olen applikoinut jo aiemmin (hyvä tapa hyötykäyttää pienetkin pitsinrippeet). Lehtikuvio on vanhaa koneommeltua pitsiä, ruusut viitisen vuota sitten eurokankaasta ostetun pitsin jämät. ("koskaan ei pidä heittää mitään pois").

 

Pitseinä on kirjottua tyllipitsiä 50-60-luvulta ja tämän vuosituhannen Leavers-pitsejä. Alusmekon tein Pitsikirjassa esiintyneeestä viskoosimekosta, joka onkin jo vuosia odottanut johonkin käyttöön pääsyä. Lankaa mekkoon muuten upposi yli 100 metriä, koko rulla meni ja ylikin!


Ainiin! Rapea nokkoskangas! Vilkaisin ihan vain ohimennen materials-kangaskaupan alevalikoimia. Siellä oli todella kiintoisa ohut ja siro puuvilla-nokkossekoite, 50%-50%, joka oli aivan erilainen kuin mikään aiemmin näkemäni nokkoskangas. Todella ohutta lankaa, "kuiva" olemus. Tälläisiä lisää! En ostanut, kun en yhtään tarvitse beigeä, mutta olen iloinen että pääsin tutustumaan siihen.

Niitä näitä tulee ja menee

Kierrätystehtaan pilkullinen löytö pääsi ensikäyttöön äänestyspäivänä. Avasin sivusaumoista lantiolle lisää tilaa, selän saumasta nipistin liikoja pois, ratkoin olkasaumat auki ja poistin selän pituudesta noin 2 cm. Kun olin tämän tehnyt, pääntie oli supistunut niin pieneksi että sitä piti puolestaan laajentaa. Jossain puolivälissä koko hommaa into alkoi hiipua, mutta onneksi jaksoin pakertaa korjaukset loppuun - mekko on aivan ihana ja tunnen oloni todella tyylikkääksi.

Tavaraa on sekä tullut että lähtenyt. Siivouspäivänä kuljeskelin kaupungilla perheen kanssa, ja taisin tehdä pari pöhköä hankintaa. Hengasin kivan tyypin pöydännurkalla jutustelemassa pitkän tovin ja ostin siinä samassa euron korvikset. Ne eivät ole järin ihmeelliset ja taidan poistaa ne taloudesta samantien. Toiselta kojulta ostin kauniin vedenvihreän, ohutta puuvillaa olevan pitkähihaisen mekkoasian (se aukeaa edestä kokonaan ja toimii siis helteellä käsivarsia suojaavana "takkina"). Kun ei ollut peiliä, otin riskin ja ostin näkemättä - virhe! Vaate itsessään on todella kaunis, mutta ei minun malliseni. Se on avara ja vyötärötön, eikä näinollen oikein näytä hyvältä päälläni. Testaan vielä, olisiko siitä jonkinlaiseksi kesäajan aamutakiksi, mutta voi olla että sille käy samoin kuin korviksille. Ei mennyt paljoa rahaa hukkaan, mutta turha ostos on aina tyhmä ostos. Nämäkin eurot olisin voinut säästää uuden talvitakin teettämiseen...

Poistin taloudesta muutamia kirjoja lahjoittamalla ne "käsityöopettajien kirjastoon" eli tarkemmin sanoen käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjastoon. Siellä ne ovat edelleen käytettävissäni, sikäli kun huomaan joskus tarvitsevani. Ja tietenkin kaikkien muidenkin!!

Ompelin Pikku Onnettarelle muistorikkaasta japanilaisesta T-paidasta ja kulahtaneesta NoaNoan topista kesämekkosen (Vinkki! helppo tapa päästä tuskatta eroon rakkaista t-paidoista, jotka ovat uitenkin niin kärsineitä, että niitä ei kannata säilöä sellaisenaan tuleville sukupolville). Muksun mekkoja tarvitsee monia, sillä aina illalla mekko joutaa pyykkiin - joko siinä on jäätelöä, mutaa tai aurinkorasvaa. Tavaran määrä ei tästä varsinaisesti vähentynyt, mutta hyödyttömästä tuli hyödyllinen.

Pihalle on kinostunut ilmeisesti pajun höytyviä. Kuin lämmintä lunta!

Runkopuku matkailee

 

Runkopuku pilvenpiirtäjän huipulla. Mekon asusteena vain mustat sukkahousut ja kengät, kiiltävä ruskea käsilaukku ja metallinen vyö, joka on oikeastaan juhlakäsilaukkuni irroitettava hihna. Se sattui olemaan vyötäröni mittainen, mikä kätevä tuplakäyttö!

 

 

Puku onneton on kuvassa ryppyinen testipakkauksen jäljiltä mutta kehnostakin kuvasta ja rypyistä huolimatta ilmenee puvun yksinkertaisuus. Siinä ei ole oikein mitään huomionarvoista itsessään, ja juuri siksi se on niin kätevä perusta asusteille. Villakreppi on matkailijalle siitä kätevä kangas, että se siliää itsestään kunhan saa riippua päivän henkarilla.

 Näppäys leikkuupöydällä odottavasta kangasläjästä. Beigestä silkistä tuli runkopuvun vuori, ja tuntuupa ihanan ylelliseltä yllä. Oikeanpuoleisessa ylänurkassa Pikku Onnettaren samettinen juhlamekko ja siihen tuleva beigenpunertava pitsi.

Testasin paria eri pitsiä ja pitsikaulusta puvun kanssa. Uunoja ilmeitä seuraa:

Loppukevennyksenä Pikku Onnettaren asu päiväkodin naamiaisjuhliin, arvaatteko hahmon? Olen jälleen melko tyytyväinen puvun taikomiseen tyhjästä yhden päivän aikana ja 3,5 euron investoinnilla  - napit 1 e/kpl, pipo kierrätyskeskuksesta 1,5 e. Haalarikangas löytyi varastoistani ja valkoinen kangaspainoväri samaten.

Harvinaisempia käsityökirjoja

Olen saanut äidiltäni kaksi mielenkiintoista käsityökirjaa, joita ei ihan joka kirjakaupasta saa: Väänan kartanonrouvan virkattuja pitsejä ( Vääna Moisaproua heegelpitsid) ja Pala kakkua. Ensimmäinen on tuliainen Virosta Väänan kartanosta, ja jälkimmäinen Vesilahdesta. Kiitos äitee!

 Pala kakkua ja muita ompeluohjeita on Merja Viljasen kirjoittama, taittama ja valokuvaama omakustanne, joka opettaa tekemään kankaisia ruokia lasten leikkeihin. Todella kuniisti ja huolella tehty, ja luulisi että tämän ottaisi joku kustantamokin mielellään ohjelmaansa! Kirjaa saa näemmä ostaa Taitomaa-nettisivuilta.

 Kirjan mukana tuli vanhasta pitsiverhosta tehdyt teepussit, kuten kuvassa. Koitan maanitella Pikku onnetarta leikkimään teekutsuja kanssani, mutta häntä ei kiinnosta yhtä paljon kuin minua...

 Väänan kartanonrouvan pitsikirja muistuttaa ulkoasultaan ja kooltaan erästä toista Pitsikirjaa, olisipa mielenkiintoista tietää onko näillä jotain yhteyttä! Kirjassa esitellään Väänan kartanosta löytyneen mallikirjan virkattuja pitsitilkkuja ja niistä tehtyjä uusia pitsejä ja käyttöideoita.

 Olen käynytkin kerran kyseisessä kartanossa sukuseuran retkellä, viehättävä paikka. Kirjan parhaat mallit ovat mielestäni nämä rempseät rouvat.

 Virkkausmallit ovat selkeitä, ei tarvitse osata viroa niitä tulkitakseen. Kirjassa on myös englanniksi ja saksaksi mielenkiintoinen historiaosuus.

 

Klassisten pitsiessujen ym. lisäksi on hiukan rempseämpiäkin käyttöideoita. 

 

 

Tässä itse rouva Pauline Luise von Stackelberg. Kuvassa hänellä näyttäisi kuitenkin olevan tyllipitsikaulus eikä virkattu. Huomatkaa myös kampauksen takana näkyvät, myssyyn kiinnitetyt "barbes" pitsisuikaleet!

Uusia asukkaita vaatevarastoon

Täysin odottamatta ja suunnitelman ulkopuolelta vaatetankooni muutti kaksi uutta vaatetta. Tälle on kylläkin järkevä selitys (kuten aina...). Isoäitini täytti 90 vuotta, ja ilahdutaakseni häntä keksin ommella hänelta saamastani vanhasta hameesta itselleni juhla-asun. Hame oli alunperin ollut juhlamekko, jota isoäitini käytti tiettävästi 15-vuotiaana. Myöhemmin se oli pätkäisty hameeksi. Materiaali on viskoosia, ihan viskoosin kaupallisen käytön alkuajoilta, 30-luvulta siis. Ihmeen kestävä materiaali! Joitakin säilytyslaskosten taitteiden aiheuttamia kulumareikiä oli, mutta pääosin oikiein siisti, eikä kangas peloistani huolimatta ratkennut käytössäkään hitusiksi.

Kuvassa näjyvä kukkapaita on tämän päälle 70-vuotiaan mekon uusin inkarnaatio. Suunnitelmanani oli pukea paita pilkullisen hameen kanss, mutta yhdistelmä oli mahdoton. Ompelin sitten kiireessä hameen kaveriksi mustan pellavaisen kynähameen, toiseksiuusimman Suuren Käsityön kaavalla.

Joten nyt on kaksi uutta vaatetta kaapissa, tosin positiivisena vähennysuutisena kolme kangasta poistunut kangasvarastoista! (Siis hamekangas, paitakangas ja hameen vuorikangas).

Isoäiti oli muuten kovin hyvillään mekkonsa uudesta muodosta!

Söpöysmekko

Huomasin, että muuan käsityö on jäänyt raportoimatta. Tein Pikku Onnettarelle rimssumekon, vuosia sitten Japanista ostetusta karuselliheppakankaasta (tyttö itse sai valita kankaan parista erivärisestä vaihtoehdosta, ja epäröimättä päätyi mustapohjaiseen. Onko lapseni luonnonlaadultaan gootti?). Hiljalleen koitan saada jotain aikaiseksi kaikista kangasvarastoni kankaista. Prosessi etenee hitaasti, koska ompeluaikaa on niukasti ja olen hamstrannut kankaita vuosikausien tarpeiksi. HUOM! myyn jotain kankaita Siivouspäivänä, tulkaa käymään Helsingin Kapteeninpuistikossa.

Valkoisen kauluspaidan kanssa mekko on hiukka juhlava, tennareiden ja farkkurotsin kanssa mihin vaan.

Alareunassa on mustavalkoinen koristenyöri-tere, joka hauskasti mätsää heppojen karusellikeppeihin. Reunaröyhelön alareunassa on vielä mustaa pykänauhaa - vaatimaton mutta söötti detalji, jonka olen lainannut Emily Temple Cute-vaatemerkiltä. Kaikenlaista ompelukamaa sitä laatikoistani löytyykin, mutta eipä tarvinnut ostaa yhtään mitään tätä varten!

Modemanifestet ja avautuminen tuunauksesta

Lainasin kommentoijan vinkistä Modemanifestet-kirjan kirjastosta. Hei ensi sivusta alkaen minua alkoi kuumottaa. Tämähän on se kirja, joka minun piti kirjoittaa, paitsi että tämän on tehnyt huipputyylikäs muotijournalisti Tukholmasta ja esipuheen kirjoittanut Vivienne Westwood!  Siellä oli useita lauseita, jotka olivat kuin omalta näppikseltäni, vain elegantimmin ilmaistuina. Voi tuskanhiki! Sivujen reunoille oli koottu lausahduksia vanhoista pukeutumisoppaista, juuri kuten olin itsekin aikonut tehdä - ja mikä pahinta, myös Orchids on Your Budget -kirjasta, jota minunkin piti lainailla. Aaaaargh!


Mutta kun pääsin ensimmäisen kolmanneksen yli, ahdistus laantui. Manifesti-osuus oli aivan timanttia, mutta sitten alkoivat vaatteidentuunausohjeet. Tämä ei ehkä edistä suosiotani, mutta minun on pakko tunnustaa, että mielestäni sangen usein vaatteiden tuunaus tarkoittaa samaa kuin vaatteiden tärvely. Jos kuumaliimaa oranssin huopakukan tylsiin mutta kunniallisiin villakangashousuihin, niitä ei voi enää ikinä käyttää muun kuin kahjon asun osana. Jos villakangashousut saisivat olla sinällään, ne olisivat paljon monikäyttöisemmät. Kukkakoristeiset housut pääsevät mitä todennäköisimmin käyttöön vain kerran, pari.



Tuunausta esitellään ekoasiana, mutta eihän se sitä ole muuta kuin jos tuunatulla vaatteella voi korvata uuden ostoksen. Jos "piristää" jollain askartelulla ns. tylsän perusvaatteen, saattaakin käydä niin, että joutuu ostamaan uuden "tylsän" eli neutraalin/monikäyttöisen perusvaatteen piristetyn tilalle! Jos tekee vanhasta paidastaan pöytäliinan ja vanhasta pöytäliinastaan paidan, ympäristökannalta tulos on plusmiinusnolla eikä siinä ole mitään moitittavaa - jos niitä siis todella käyttää. Saipahan ainakin tyydyttää askarteluhimoaan ostamatta uusia materiaaleja. Oikea ekoteko tuunaus on silloin, jos tekee vanhasta, sellaisenaan käyttökelvottomasta tuotteesta jonkin sellaisen vaatteen, jota oikeasti tarvitsee, ja näin välttyy ostokselta.

(Voinkin tässä nostaa omaa häntääni, ja mainita, että havaitsin tarpeen uuden pitkähihaisen aluspaidan hankintaan. Leikkasin dekolteen kohdalta läpinäkyväksi hiutuneen trikoopaidan avarakaulaiseksi. Paidan ostin aikoinaan 2006 Japanista, ja se on ollut todella ahkerassa käytössä kylminä vuodenaikoina. Ylijääneellä materiaalilla reunustin pääntien ja peitin keskiedestä istuvuutta parantaneen muotolaskoksen. Somisteeksi ompelin jostain vanhasta vaatteesta ratkotut metallinapit. Säästin aluspaidan hinnan, ja eipähän tarvinnut miettiä tuotannon eko- ja eettisyysongelmia. Tiina Talvikki kopioi alkuperäisen paidan minulle, ja olen siihen hyvin tyytyväinen - luultavasti yhtä kauan kuin alkuperäiseenkin, tai kauemmin, koska kangas on parempilaatuista.)

Lisäksi on sanottava, että minkäänlainen piristely ei auta, jos vaate on alunperin huonolaatuista materiaalia. Nuhruinen, kulahtanut puuvilla-polyesterineule ei piristy, vaikka sille tekisi mitä ihmetemppuja. 

Kaikin mokomin ihmiset saavat tuunailla ja piristää ja päivittää omia vaatteitaan leikkaamalla niihin reikiä, ompelemalla paljetteja, applikoimalla pitsinauhoja jne. Hyvä vaan, jos saa vaatteensa tuntumaan enemmän omiltaan. Mutta mikään ratkaisu vaateteollisuuden ongelmiin se ei ole. Oleellista olisi, että kuluttajat olisivat tyytyväisiä vaatteisiinsa pidempään, jolloin ei tulisi tarvetta ostaa uutta niin usein. Tuunailu vain jatkaa jatkuvasti uuden hamuamisen ajatusmallia - joko ostaa joka viikko uutta kaupasta, tai sitten väsäilee jotain uutta joka viikko. Mitä jos olisikin koko viikon tyytyväinen niihin vaatteisiin joita omistaa, sellaisinaan kuin ne ovat, ja koittaisi rauhoittaa hysteeristä vaihtelunhalua?

Terveisin
Beige nyreä nainen, jonka viikon vaihtelukiintiön täyttää *kahden* hopeanvärisen kaulakorun käyttö yhtäaikaa!

Uusi mekko pienelle isolle tytölle

 

Muun kehittävän touhun ohella minulla on meneillään "käytä kivat kankaat"-projekti. Minulla kun on laarikaupalla mitä hauskimpia kankaita, osteltu ties mistä maailman metropoleista ja jännittäviltä kirpputoreilta. Nyt niiden hautominen saa riittää, hirveää kyytiä vaan tekemään kaikista jotain kivaa. Uusia ei saa ostaa ennenkuin jotain silmin havaittavaa tyhjenemistä on tapahtunut, vähintään yksi laatikko tai hylly pitää saada muuhun käyttöön.

Tässä Pikku onnettarelle tekaisemani mekko, aikoinaan Tokiosta ostetusta tanakasta talvipuuvillasta. Mekkomalli on hyvin yksinkertainen ommeltava, koostuu vain viidestä palasta = etukpl, 2 x takakpl, suorakaiteen muotoinen etuhelma ja samanmallinen takahelma. Siinä on napitus takana (hän sai itse valita kahdesta vaihtoehdosta napit), tilavat taskut edessä ja pääntie ja kädentiet huoliteltu vinokantilla nurjalta. Helmassa on moninkertainen käänne, josta voi avata kasvunvaraa.
Mekon ompeluun ei mennyt kuin pari tuntia, ja äitin pieni iso tyttö on kovin tyytyväinen. (Siis äitin mielestä pieni, mutta jos joku harhautuu kutsumaan Pikku Onnetarta pieneksi, hän kyllä korjaa sen jotta "ISO!").

 Mekon vaaleanpunaiset muoviset kantanapit ostin aikoja sitten Pariisista, aivan mahtavasta pienestä nappiputiikista, joka oli vastapäätä Kookain outlet-myymälää kai 2. kaupunginosassa.


ps. Poseerauskuvat otettu Toinen keksi -kahvilassa Salossa. Sieltä saa herkkuruokia ja -juomia, ja lapsille on kiva puuhanurkka - suosittelen!!

... ja ikkunassa virkattuilla pitsiliinoilla somistetut verhot.

Lopuksi

Pikku Onnettaren omakätinen viesti blogin lukijoille: "SSSSSSSSSSSSSS1111111". S on tietenkin kirjaimista hauskin!