Pitsihätä - ideoita kaivataan!

Monta vuotta sitten pääsin käymään Suomen viimeisessä pitsitehtaassa Mäntsälässä. Anneli ja Tommi Jyrän tehtaasta on kirjoitettu mm. Maalla-lehdessä.

Mäntsälässä asuva Peikonpojan Päivi soitti minulle: Jyrät aikovat lopettaa toiminnan (ymmärtääkseni Anneli Jyrä aikoo jäädä eläkkeelle). Jatkajaa tehtaalle ei ole löytynyt. Suuri vaara on, että koneet myydään romumetalliksi ja mitä upein tekniikka menee haaskuuseen.

Nyt tarvitaan ideoita! Mitä kannattaisi tehdä, että pitsintuotanto saadaan jatkumaan tai ainakin koneet johonkin talteen? Minulla ei ole takataskussa niin paljoa ylimääräistä, että pystyisin perustamaan tuosta vain oman tehtaan, muuten kyllä ostaisin vempeleet heti ja palkkaisin koneinsinöörin tms. niitä käyttämään...

Barmen-pitsikoneen anatomia

 Kun pääsin katsomaan pitsikonetta oikean pitsikonemestarin kanssa, sain aivan uudella tavalla käsityksen sen toimintaperiaatteista. Lassfolkin pitsitehtaalla on siis ollut pääasiassa Barmen-tyyppisiä pyöreitä pitsikoneita (sekä paljon erilaisia nauhakoneita, joista en vielä tiedä juuri mitään). Näitä barmen-pitsikoneita oli tehtaalla kahta tyyppiä:  mittelstick ja feinstick, joista ensimmäinen - esimerkkipitsi kuvassa vasemmalla-  teki karkeampia pitsejä, ja jälkimmäinen - kuvassa oikealla - sirompia. Barmen-koneet keksittiin Saksassa, joten monet koneen osien ym. nimitykset pohjaavat saksaan.

 Tässä pitsikone museon varastossa, mittelstick-tyyppiä. Huomaatte, että kyse ei ole mistään heppoisesta vempeleestä. Kuten on jo tullut pariinkin kertaan mainittua, pitsin valmistaminen ei ole keijukaisten herkkää puuhastelua, vaan kovaäänistä teollisuutta. Sain itseni suhrattua koneöljyyn, kun koitin selvittää koneen salaisuuksia.

 Barmen-koneessa on puolia, jotka on järjestelty pareittain. Tässä koneessa oli 48 puolaa, se on  keskikokoinen. Puolia voi olla jopa yli sata, mutta puolien lisääntyessä kasvaa myös koneen halkaisija. Puolat voivat kiertää koko ympyrän toisiaan kierrellen, ja niiden kierähdykset saavat aikaan pitsin lankojen risteämisen. Pitsi kerääntyy putkilomaisena ylöspäin, ja veitsennäköiset kapineet (joita myös kutsutaan nimellä kniv = veitsi) napauttavat joka liikahduksen jälkeen pitsiä niin, että siitä tulee ryhdikästä. Punainen lanka etualalla on "eisengarn" välilanka, joka pitää pitsiputkilon koossa valmistuksen ajan, mutta vedetään lopuksi pitsistä pois, jolloin putkilo aukeaa. Eisengarn on liukasta, jotta se olisi helppo vetää pitsin lomasta pois.

 Tällä kapistuksella saadaan ronkittua lanka esim. lankarullan vaihtamisen jälkeen oikeaan paikkaan.

 

Jaqcuard-reikäkorttisysteemi ohjaa puolien liikkeitä. Jos kortissa on reikä, puola liikkuu, jos reikää ei ole, se pysyy paikallaan. Yleensä pitsimallit on suunniteltu niin, että tietyt puolat pysyttelevät paikallaan (esimerkiksi yleensä yläreunassa on 1 tai kaksi suoraa lankaa). Paikallaan pysyvään puolaan lanka pitää puolata tiukemmalle kuin ympäriinsä liikkuvaan puolaan.

 

Nämä tylppäpäiset koukut loksahtavat reikäkortin reikään, jos sellainen on, ja liikuttavat tikkua, joka liikuttaa puolan alustaa (noin yksinkertaistetusti selittäen, en osaa kaikkien osien oikeita nimiä). Jos koukku osuu pahviin, mitään ei tapahdu. Kyse on vain alle sentin liikahduksista, jotka saavat koko koneiston toimimaan ja nypläämään suorista langoista pitsiä.

 Häkkyrä, jonka ympärille valmis pitsiputkilo kietoutuu, oli nostettu pois koneen päältä. Se lepäilee kuvassa pitsimankelin päällä, jolla pitsi prässättiin siistiksi myyntiä varten.

Barmen-koneen kaavio löytyi täältä.

En olisi ikinä arvannut, että voin innostua jostain teknisestä laitteesta näin paljon. Jos olisin tiennyt kuinka mahtavia pitsikoneet ovat, olisin saattanut harkita koneinsinöörin uraa. Tai ainakin edes hiukan konetekniikan opintoja, niin että tietäisin vähän miten tälläisiä voisi korjata!

Pietarsaaressa igen

 

Pietarsaaren vanhan tupakkatehtaan (nykyinen kaupungintalo) etupuolella on hurmaavan opettavainen Koulupuisto, sievät kasvirivit nimilappuineen ovat näin varhaiskesällä kauneimmillaan. Vanhan tupakkatehtaan takana taas on ihastuttava puutaloalue, jossa pastellinväriset pienet puutalot kurkkivat kukkivien omenapuiden takaa.

 

Mutta kukkia ja romanttisia puutaloja on muuallakin, ei niistä sen enempää. Pietarsaaren kaupunginmuseon varastossa sen sijaan on jotain ainutlaatuisen kiehtovaa: Lassfolkin pitsitehtaan vanhoja koneita! Jippii! Opin niistä tänään paljon eräältä 39 vuotta Lassfolkilla monttöörinä eli konemestarina toimineelta herralta. Ensimmäisenä esittelyssä "piano", eli reikäkortin rei'ityslaite. Keskellä näkyy ehjä, rei'ittämätön pahvisuikale.

Minulle oli yllätys, että museolla oli pitsikoneen lisäksi muitakin Lassfolkin tehtaan koneita. Puuttuu vain puolauskone langoille, niin voisi perustaa ihan pienen, yhden koneen tehtaan...

 

Valmis raportti, kuvion mukaisesti rei'itetyt jacquard-kortit on ommeltu yhteen. 

 

"Piano" etupuolelta. En älynnyt ottaa kuvaa, jossa kone näkyisi kokonaisuudessaan. Alhaalla on kaksi puista pedaalia, joilla korttia liikutetaan rei'ityksen aikana. Koneessa on kolme kosketinta, jolla reiät tehdään. Telineessä näkyy paperi, jossa on kuvattu pitsin kulku ruutukaaviona, ja sitä seuraten reiät pisteltiin koskettimilla.

 

Lähikuva "nuoteista". Samoja kuvioita piti tehdä usein uudelleen, sillä kortit kuluivat koneissa pyöriessään. Minua opastanut herra arveli tämän koneen olevan 30-luvulta. Se oli edelleen toimintakunnossa, wau!

 

Gustav Hinnin konepajassa tehtiin siis hyvää laatua. Pisteet sinne!

 

Seuraavaksi sitten itse pitsikone. Luulenpa hyvinkin päässeeni jyvälle sen toimintaperiaatteesta, vaikka en ihan vielä rohkenisikaan ruveta sitä ronkkimaan. Lassfolkin tehtalla oli kahdeksan vuoden harjoitteluaika, ennenkuin pääsi konemestariksi - kertoo jotain näiden koneiden monimutkaisuudesta!

Minna Hepburn ja onko brittiläisellä pitsiteollisuudella toivoa?

Olettehan jo tutustuneet Minna Hepburniin? Hän on suomalainen, Englannin Dorsetissä asuva suunnittelija, joka tekee brittiläisistä laatupitseistä eteerisen kauniita Minna-vaatteita. Lumoavat mekot ja koristeet ovat saaneet huomattavaa suosiota muotipiireissäkin.

Vaatteiden materiaalit ovat huippulaadukkaita ja melko lailla uniikkeja, tietääkseni kukaan muu (keskihintaluokassa siis - unohdetaan nyt haute couture ja muu tavoitamattomissa oleva) ei käytä vastaavia vanhoilla koneilla tehtyjä upeita pitsejä. Ei mitään tylsää tusina-raschelia, vaan Minna-mekoissa on Leavers-pitsejä, madras-pitsejä, puuvillaisia koenommeltuja pitsejä - kaikkea hienointa, mitä koneilla aikaan saa. Kyllä vintage-pitsit ovat ihan nastoja, mutta vanhoilla koneilla tehty uusi pitsi saa todella sydämeni tykyttämään...

Minna oli itse myymässä mekkojaan Helsinki Fashion Stock Salesissa, jossa hän ehti vastailla kysymyksiini huolimatta lähes rusentavasta tungoksesta.

Minna-merkin tarina alkoi kirpputorilta löydetyistä vintagepitseistä. Erästä pitsilajia kutsuttiin "Skottilaiseksi pitsiksi", ja Minna alkoi selvittää kuka näitä pitsejä valmistaa. Suurin osa linkeistä johti Amerikkaan, mutta maalaisjärki sanoi että jokin yhteys pitäisi olla Skotlantiin. Viiden tunnin googlailun jälkeen Minna paikallisti skottilaisen madras-pitsiverhoja tekevän tehtaan, ja sai tehtaaseen monien mutkien kautta yhteyden (sivuhuomautus: madras-pitsi on kudottua harsomaista kangasta, johon tiheämmät alueet muodostavat kuvioita).

Tehtaan paikallistamisen vaikeus kuvaa hyvin brittiläisen pitsiteollisuuden - tai oikeastaan koko tekstiiliteollisuudesn - ongelmaa. Tuotteet ovat loistavia, mutta markkinointi on minimaalista tai aivan onnetonta. Suurella osalla tehtaista ei ole nettisivuja, joista Minna antoi esimerkiksi erään oman toimittajansa, huippuluokan hienoja villakankaita tekevän tehtaan. Ei nettisivuja, ja näin ollen juuri kukaan ei tiedä tehtaan olemassaolosta, ja näin ollen tehdas kamppailee olemassaolostaan. Samoin kahden vanhan herran pitämä pitsitehdas lopetti kannattamattomuuden takia. Koska kukaan lähiympäristössä ei halunnut ostaa kymmenmetrisiä pitsikoneita, joiden langoittamiseen meni kahdelta ihmiseltä neljä tuntia, ne romutettiin. (Aarrrghh! Kärsin…) Ja kuitenkin olisi taatusti riittävästi pitsinhimoisia ostajia, jotka varmasti olisivat valmiita maksamaan ylellisestä pitsistä sopivan hinnan - kunhan se vain olisi tarjolla selkeällä nettisivulla, parilla klikkauksella tilattavissa.

Asiahan ei varsinaisesti minulle kuulu, mutta haluaisin silti ehdottaa brittiläisille erikoistekstiilitehtaille jonkinlaista yhteenliittymää tai yhdistystä, joka markkinoisi asian hienoutta suurelle yeisölle. Pitsitehtaita on enää muutama, joista madras-pitsejä tekevällä menee ihan hyvin, mutta muut ovat henkitoreissaan. Douglas Gill, joka tekee pääasiassa raschel-pitsejä, sai sentään taloudellisen piristysruiskeen, kun kauppa-alan reality-ohjelmaa tekevä Mary Portas halusi pöksyjensä reunaan englantilaista pitsiä. Ehkä brittiläisen tekstiiliteollisuuden lamaannustilan murtamiseksi on toivoa.

Madras-pitsejä tekevän skottitehtaalla on sekä moderneja pitsikoneita, että 110 vuotta vanhoja reikäkorttikoneita, joista vanhat koneet kuulemma toimivat paremmin! Viidenkymmenentuhannen kuviomallin kokoelma on upea aarre, mutta kuviot ovat tietenkin aika perinteisiä. Minnan eräs uusi projekti onkin 2000-luvulle päivitettyjen luksus-pitsiverhojen mallisto. Siitä tulee "räjäyttävän kallis" mutta upea. Olen joskus laiskasti pohdiskellut, että jonkun pitäisi suunnitella uusia, tämän ajan pitsiverhomalleja, mutta Minna on tarttunut toimeen. Loistavaa! Tuskin maltan odottaa, mitä hienouksia sieltä tulee. Minnan vaatteiden materiaalit ovat viimeisen päälle laadukkaita, joten epäilemättä myös verhomallistosta tulee hintansa arvoinen.

 Minna Hepburnilla oli ennen Minnaa toinen vaatemerkki, jonka viimeisiä varastoja kuvan pahvilaatikosta myytiin huippuhalpaan hintaan. Laatikko oli kuulemma aivan täynnä tapahtumaan tullesa, nyt sunnuntai-iltapäivänä pohjalla oli enää muutamia vaatteita.

Toinen osa jutusta seuraa huomenna! Kuvat minnan nettisivuilta, paitsi viimeinen minun ottamani.

Linkkejä
Minnan nettisivu

Minnan blogi
Minnan Pinterest
Minnan haastattelu Amelias-nettilehdessä
Minnan haastattelu Lady of Mayhem-blogissa

Pietarsaari II

Yövyin Pietarsaaressa Lilja-nimisessä hostellissa, johon olin hyvin tyytyväinen. Kuvissa on hostellin kahvila, joka kuten kaikki huoneetkin, on sisustettu 1950-luvun huonekaluilla. Entiseen talliin sisustetussa huoneessa tunnelma oli kuin rauhallisella kesämökillä.

 Shallow is the new -blogin Ria oli joskus kauan aikaa sitten suositellut minulle täkäläistä Blossom-sisustus- ja muun söpöystavaran kauppaa. Ja aikas hurmaava se kyllä olikin. Harmi vain, että en ehtinyt sovittaa yhtään myynnissä olleista ihanista pitsivaatteista, kun osuin kauppaan vain vartti ennen sen sulkemista. Ostin sentään puisen tiskiharjan. Se on tuossa 50-luvun yöpöydän päällä.

Huoneessa oli kaksi sänkyä, mutta onnekseni ei ketään jakamassa sitä. Sängyllä on scifipokkari, johon uppouduin illalla, ja pari pussukkaa, jotka olen todennut käteviksi matkakassin järjestyksenpitäjiksi.

 
Tässä pari näytettä museoon talletetuista papereista. Ylimmästä en ihan tiedä mitä siinä on laskeskeltu, alemmassa on "Dagbok", työvuoro- ja tuloslistoja vuodelta 1914 tai -15. Ihana käsiala. Selvisi mm., että pitsitehtaalla on tehty alusta alkaen kolmivuorotyötä.

Museon kokoelmissa on neljä pitsimallikirjaa, melko lailla samanlaisia kuin minulla hallussa oleva. Mutta erojakin on - tässä on kuminauhallista pitsiä, mitä minulla olevassa mallikirjassa ei ole! Lassfolkilla tehtiin pitsien lisäksi paljon erilaisia nauhoja, erityisesti kuminauhoja. Ehkä seuraavaksi hullaannun kuminauhoista!

Tervehdys Pietarsaaresta / Hälsning från Jakobstad

 Tutkimusmatka numero kaksi suuntautui Lassfolkin pitsitehtaan takia Pietarsaareen. Ilma on leppeä ja kaupunki tuo mieleeni ehkä Porvoon. Juna oli myöhässä puolitoista tuntia, mutta mitäpä tuosta. Matkustaminen on mukavaa, ja tykkään ravintolavaunussa leppoisasta kahvin hörppimisestä (lohiannosta en kyllä tilaa toiste, tunkkainen hyi!).

 Varhaiskesäinen Suomi kauneimmillaan. Tuomet kukkivat, niityillä lepattelee perhosia ja peltoja äestetään.

 Museoväki otti minut ystävällisesti vastaan, ehdin vilkaista runsasta arkistoa ja pitsimallikirjoja. Lassflokin pitsitehtaasta on laitettu paljon tavaraa talteen, ja sattumalta juuri minun jälkeeni sisään käveli mies, joka toi lahjoituksena laatikollisen pitsitehtaaseen liittyviä painolaattoja! Eli kokoelmat karttuvat koko ajan.

Monta mielenkiintoista valokuvaa ja ihana vanhan paperin tuoksu museon arkistossa.

Entiseen pitsitehtaan kiinteistöön ollaan remontoimassa oppilaitosten kampusaluetta. Rakennuskompleksissa on 4 eri ikäistä osaa, 1910-luvulta 1960-luvulle.

Illalla vielä haastattelin lähes 40 vuotta pitsitehtaalla töissä ollutta miestä. Hämmästytin itsenikin puhumalla ruotsia. Opin valtavan paljon mielenkiintoisia seikkoja. Esimerkiksi samanlainen pitsikuvio puuvillasta ja silkistä vaatii erilaisen reikäkorttimallin, sillä langat on kierretty eri päin, ja jos puuvillan reikäkorttimallia käyttää silkille, tulee vain sotkua. Ajatelkaa kuinka paljon tietoa näillä entisillä työntekijöillä on...

Vielä Vaasasta, matkailua ja pitsejä

 

Vaasan söpöin paikka on kauppahalli torin nurkassa. Suosittelen sitä kaikille Vaasassa kävijöille. Sieltä sain hyvää kahvia, maukasta ruokaa ja vähältä piti etten ostanut Olivia's -putiikista pitsimekkoa. En kirjoittanut näiden supersuloisten ruotsalaisten mekkojen merkkiä ylös ja unohdin sen, harmitus! Joku kaksiosainen, e-kirjaimella alkava se oli.

Vaasan pahin vika on pahanmakuinen vesi.

 

Tässä saamiani pitsinäytteitä, kuvattuna puuvillatyllin päällä. Ylhäältälukien 

0. pellavaista pitsiä Barmen-koneesta

1. hienoa leavers-koneella tehtyä puuvillaista pukupitsiä (täma on siis pieni suikale leveästä pitsikankaasta)

2. Barmen-koneella tehtyä pupupitsiä

3. Leavers-konella tehtyä reunuspitsiä alusvaatteisiin

4. Barmen-koneesta hauskaa "pallopitsiä"

 Lähikuva leavers-koneen jäljestä - näin upeaa ja laadukasta pitsiä ei enää saa mistään. Tai no ehkä jos on ranskalainen kallis muotitalo, mutta tuskin ainakaan suomesta. Tämän pitsin tuntukin on jotain aivan erilaista kuin nykypitseissä (kyllä ennen kaikki oli jne).

Seuraavalla kerralla kuvia pitsimallikirjasta!

Lace Factory Museums in Europe

Lately I've been doing research about lace factories. There used to be many of them in Finland, which is quite surprising, given the small population (nowadays about 5 million, but at the peak of lace production in 1950's only 4 million). As a contrast, in much more populous Sweden, there was only one lace factory.
Pitsitehdastutkimukset jatkuvat. On yllättävää, kuinka monta pitsitehdasta Suomessa on ollut, kun maa on kuitenkin niin pieni. Esimerkiksi Ruotsissa on ilmeisesti ollut vai yksi pitsitehdas.


Here is a list of lace factory museums of Europe, of which none are unfortunately in Finland. Also it's regrettable that the most obvious place for a museum of lace machines, that is Nottingham in England, has nothing to commemorate it's leading role in mechanic lace production. They used to have a small shop for laces made on the old machines but even that is now closed. Nottingham people, I urge you to build a museum (with working lace machines, please) to show how your city was the cradle of mechanic lace and the capital city of it for 150 years!


Tässä lista Euroopan pitsitehdasmuseoihin, joista yksikään ei harmi kyllä ole Suomessa (nauhatehdasmuseo löytyy kyllä). Toinen harmin aihe on, että kaikkein tärkeimmässä pitsiteollisuuspaikassa, Englannin Nottinghamissa, ole museota tai yhtään mitään kertomassa kuinka pitsiteollisuus syntyi alunperin Nottinghamissa ja kukoisti siellä 150 vuotta. Siellä oli vielä pari vuotta sitten pieni pitsikauppa, josta sai vanhoilla koneilla tehtyä hyvää pitsiä, mutta sekin on nyt suljettu. Olen varma, että pitsiteollinen museo (toimivilla pitsikoneilla, pyydän) vetäisi väkeä, joten olkaapas hyvät ja rakentakaa sellainen, nottinghamilaiset!


PITSITEHDASMUSEOT / LACE FACTORY MUSEUMS

Hollanti / Netherlands
Museum de kantfabriek
Americaanseweg 8
5961 GP Horst

Itävalta / Austria
Voralberg Stickereimuseum mit Museum Shop
Pontenstraße 20
6890 Lustenau

Ranska / France
Cité de la Mode et de la Dentelle
Quai du Commerce
62100 Calais

Ruotsi / Sweden
Remfabrik
Åvägen 15, Göteborg

Saksa / Germany
Plauener Spitzenmuseum
Unterer Graben 1
08523 Plauen, Vogtland

Sveitsi / Switzerland
St. Gallen textile museum
Vadianstrasse 2
9000 St.Gallen



PS. Very helpful and friendly Mr. Janssen from Kantfabriek museum of the Netherlands originally sent me this list by e-mail, and I expanded it to include addresses.

1

... kuka tietää mitään etelä-Haagassa olleesta Pirjopitsi-pitsitehtaasta? Sain juuri äsken kuulla tälläisen olleen oLE>><<*

olemassa - Langan päässä -blogin qQQ2QqqQ11** Tiina vei minut käymään Salon Nappikauppaan, jonka omistaja on 1) aivan hurmaava ihminen ja 2) pitsi-ihminen minun makuuni. Häneltä sain kuulla minulle ennen tuntemattomasta Pirjopitsi-tehtaasta, joka googlaamalla sijoittuu etelä-Haagaan. Muuta siitä ei löytynytkään. Arkistoon siis sukeltamaan taas!

* äitin pikku apulainen suikahti näpyttelemään omiansa
** ihmeellisen ulottuvat kädet on tuolla pienokaisella!

Kesäpäivä maakunta-arkistossa

Tervehdin arvoisia lukijoitani Vaasasta, jossa tutkailen maakunta-arkistoon säilöttyjä Vaasan pitsitehtaan papereita.




Olen aivan huumaantunut 30-luvun kansainvälisestä säpinästä, kun pitsitehtaan kirjeenvaihtoa käydään suvereenisti sekaisin suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja ranskaksi. Valtamerihöyryt kuljettavat pitsilankoja ja koneenosia maasta toiseen, sähkösanomat ja liikekirjeet sinkoilevat, kireätkin liikesuhteet hoidetaan äärimmäisellä hienostuneisuudella. Jos olisin elänyt 30-luvulla, Vaasan pitsitehtaan konttori olisi ollut suosikkityöpaikkani. Olisin naputellut insinööri Malmlundin sanelemia kirjeitä ja postittanut pitsinäytteitä milloin Ranskan Roubaixiin tai Englannin Nottinghamiin, seuraavaksi taas Suomen etäisimpienkin kolkkien pikkuruisiin osuuskauppoihin.