Vickanin reikämekko

Iltasanomien muotijournalisti liiteli pitsin määrittelykarikkojen ohi kuvailemalla kruununprinsessa Victorian lapsensa ristiäisissä käyttämää mekkoa "reiälliseksi". Tirskahtelin tälle kyllä itsekin. Mutta on todella hankalaa saada selville mitä tuo mekko tarkkaan ottaen on. Kuvat ovat liian kaukaa otettuja että niistä näkisi tekstuurin riittävän tarkasti. Eräällä FB:n ompelupalstalla kävimme pitkän keskustelun aiheesta. Ensin olin itse kivenkovaan sitä mieltä, että kyseessä on koneommeltu pitsi (chemical lace / katoavalle pohjakankaalle tehty kirjonta). Mutta tarkemmat lähikuvat paljastivat, että hieman korituolin ristikkoa muistuttavassa osuudessa on havaittavissa paljon vikkaussilmukalta näyttäviä kohtia. Kirjontakoneilla, jotka koneommeltua pitsiä tekevät, voi jäljitellä hämmästyttävän uskottavasti monenlaisia pitsitekniikoita, eivätkä virkkaussilmukalta matkan päästä näyttävä jälkikään ole mahdottomuus, jos koneen ohjelmoija on viitseliäs. Vasta kun kirjontapistot todella erottuvat, tai vaihtoehtoisesti pystyy varmuudella sanomaan, että on virkkaussilmukoita, voi tehdä vankan päätelmän. Pitää päästä suht lähelle, että asiasta saa varmuuden, ja tarpeettoman hienotunteiset ruotsalaiskuvaajat eivät olleet kiilanneet riittävän lähelle Vickanin kolttua. En tiedä mikä syy mekon tehneellä by Mlina -firmalla on olla ottamatta kunnon lähäreitä teettämistään mekoista...

Virkkauskonetta ei ole olemassa, siis ainakaan sellaista, jonka jälkeä kukaan yhdenkään pannulapun virkannut erehtyisi luulemaan käsintehdyksi. Crochet machine -nimellä myytävät koneet ovat neulekoneen muunnoksia, jotka tekevät nauhoja, nyörejä, joskus jonkinlaisia verkkoja, mutta eivät mitään käsinvirkkausta muistuttavaa. Ei vaan ole kyetty vielä rakentamaan konetta, joka osaisi erehtymättä tunkea koukun edellisen kerroksen silmukkaan, joka virkkaamisessa on välttämättömyys. Neulekoneen tuotos muistuttaa tekniseltä kannalta paljon käsinneulontaa, paitsi jos kyseessä on loimineulekone. Mutta esim. ihan tavallinen t-paita-trikoo olisi periaateessa mahdollista neuloa samanlaiseksi käsin, jos vain olisi hiiren kokoinen ja olisi käytössä saman mittakaavan puikot. Virkkausta ei pysty samalla tavalla koneellistamaan.

Alibabasta "crochet machine" ja sen tekemiä alushousunnauhoja.

Tästä päästäänkin siihen, mistä olen kai joskus aiemminkin täällä kirjoittanut: jos kaupassa näet virkatulta näyttävän vaatteen/asusteen, ja siis osaat erottaa virkkauksen ja neulonnan toisistaan jne, niin silloin ne ovat käsin virkattuja. Usein niissä ei mitenkään mainita, että kyseessä on silmukka silmukalta tehty käsityö.

Kirjoitin sitten tuonne by Malina -firmaan ja kysyin heiltä, mitä materiaalia mekko on ja onko se tehty käsin. He vastasivat merkittävän nopeasti, vain muutamassa tunnissa. Vastaus kuitenkin jätti jälkeensä aivan yhtä sankan hämmenyksen kuin sitä ennenkin vallitsi:
"Hi,
yes it our dress Emily, find it here: http://www.bymalina.com/en/shop/dresses/by_-malina-emily-aw16-02-emily
It’s crocheted but not by hand.

Have a nice weekend!

Med vänliga hälsningar/Best Regards
-----"

Virkattu materiaali, jota ei kuitenkaan ole tehty käsin, on samaa kuin kuvailisi jonkin materiaalin olevan "aitoa silkkiä, mutta synteettistä sellaista". Siinä ei vaan ole mitään tolkkua. Jäämme ihmettelemään.

Odotan, josko joku ostaisi tuon mekon ja lähettäisi siitä minulle superlähikuvan!

Pitsi-idolini Pat Earnshaw määrittelee pitsin muistaakseni "koristeellisiksi rei'iksi, jota ympäröi lanka". Joten ehkä se "reiällinen mekko" ei sitten olekaan niin pöljä ilmaus kuin miltä ensialkuun kuulostaa.

Kävin viikonloppuna puhumassa Helsingin työväenopiston käsityötarvikekirppiksen yhteydessä. En varannut rahaa mukaan, koska ajattelin etten kuitenkaan tarvitse mitään enkä osta mitään... no, sitten kun osuin pöytään, jossa myytiin vanhaa hyvää leavers-pitsiä, kuulemma suomalaista (eli siis Vaasan pitsitehtaasta), niin jouduin sitten ostamaan velaksi. Sitten oli putki päällä ja menin ostamaan edullisen viskoosipalan – juuri sopiva Pikku Onnettaren kesämekoksi – ja 20-luvun tyllipitsiä pätkän tulevan mekon helmaan. Virkatut pitsikäsineet sain lahjaksi ystävältäni, todella suloiset, ehkä näillekin jokin käyttökohde löytyy.

Laatuaiheesta ehdotan lukemaan Aamulehden jutun, jossa arvostelen halpiskaupan T-paidan ja muutenkin kerron tekstiilien laadusta.

Libertyn japanihenkisiä painokuseja vuosisadanvaihteesta

Jos taas kaipaa jotain joka hetkeksi irrottaa ajattelemasta 2010-luvun mälsyyksiä, kehotan menemään pian aukeavaan Ateneumin Japanomania-näyttelyyn, jossa esitellään pohjolan japonismia 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Aivan mahtava. Olin suorastaan järkyttynyt siitä, kuinka mitä kotoisimman suomalaiskansallinen Pekka Halonen osoittautuukin lainanneen/inspiroituneen japanilaisesta estetiikasta! Perjantaina on aiheesta seminaari, johon voi osallistua museolipun hinnalla.

 

Japanilainen painoseula, jonka valmistamisessa on käytetty hiuksia!!

Kukkia, piknik ja hattu

 Edellisessä kirjoitukessa esitely "How to Dress as a Lady on 15 Pounds a Year" kertoo vaikeimmaksi niukalla rahamäärällä suoritettavaksi vaatetustehtäväksi päähineiden hankkimisen. Ne kun eivät kertakaikkiaan voi olla erikoisen epämuodikkaita, jos ei halua kiusallisesti pistää silmään köyhyyksineen, ja modistin valmistama hattu maksaa maltaita. Onneksi näppäräsorminen voi koittaa virkistää vanhoja hattujaan ja koristaa niitä esim. itse kasvattamien kiharahöyhenisten kanojen höyhenillä.

Häveliäisyyden suoja säästää silmänne typerältä ilmeeltäni.

Omasta puolestani selvitin hattuhankaluuden muodistamalla aikoinaan (kai 2007) Tokiosta ostamani lörppälierisen olkihatun pienemmäksi kaupunkisopivaksi pitsikoristeiseksi. Ompelin lieriä takaa laskoksille niin että mallista tuli lerpahtavan rantahatun sijaan ryhdikkäämpi ja piilotin liian hippimäisen nyörin Pitsikirjassakin esiityneestä kietaisuhameesta ratkotulla mosaiikkipitsillä. Eip tarvinnut hankkia uutta hattua tänä vuonna! Nyt hattu sopii mm. kuvan mekon kanssa (jonka taasen tein muutamia vuosia sitten hääjuhlamekoksi, mutta olen julistanut sen yleiseen kesäkäyttöön soveliaaksi). Vuori on tehty roskalavalta dyykatuista silkkipaidoista, hyvin viileää ja ilmavaa!

 Yksi kesän ihanuuksia on joko käydä poimimassa kukkia (maalla) tai sitten ostaa niitä Kukkaistorilta. Se on suosikkipaikkani kukkien ostamiseen, koska sieltä saa kotimaisia ja virolaisia kukkia. Tuntuisi erittäin hoopolta ostaa ulkolaisia kukkia sinä ainoana aikana, kun niitä kasvaa meilläkin päin. Nyt tämä kukkahomma on kyllä lähtenyt aika lailla lapasesta - aluksi halusin kimpun ruokapöydälle, sitten myös eteiseen, nyt myös yöpöydälle... esim. hajuherne yöpöydällä on jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa. Tähän vaan saa menemään niin paljon rahaa kuin käytössä on.

 Kukat käärittiin jokunen viikko sitten ihanaan vintagepaperiin, entisen kenkäkaupan kääreeseen arviolta 50-luvulta.

 Maalla taasen (tässä vanhempieni luona) olen harrastellut ns. rikkakasvien koristekäyttöä. Voisiko kukka-alalla siirtyä samankaltaiseen ideologiaan kuin ravintola- ja kokkausalalla viime aikoina on, siis että aletaan arvostaa luonnon antimia ja keksitään, että luonnon antimetkin kelpaavat käyttöön? Pelloilta nyhdetään tonneittain biomassaa, josta huomattava osa on kuitenkin sangen koristeellisia kasveja, esim. kuvan joku kärhö ja joku keltainen kukka. Mielestäni oikein somat kukkaset, jos vaan ei jumitu miettimään niiden rikkakasvisuutta.

Katselin joku aika sitten kiinnostuneena lähikukka-aiheista kirjaa "The 50 Mile Bouquet: Seasonal, Local and Sustainable Flowers" - mutta sitten kävikin ilmi, että kirja käsittelee lähinnä Floridan oloja. Vaivakos siellä on hankkiä 50 mailin etäisyydeltä kukkaa kotinsa kaunistukseksi! Kokeilkaapa samaa täällä, mieluiten tammikuussa!

Lopuksi pari kuvaa Pikku Onnettaren 4-v. synttäripiknikiltä, aah:

Käsintekosia ja asiaa koreista

Välillä sitä ihminen hämmästyy, kun tajuaa kuinka paljon myytävistä ns. massatuotetuista tavaroita on oikeasti tehty käsin. Kaksi muutaman euron neuletta Kierrätyskeskuksessa: tsekatkaa käsin virkatut pitsit. Onkohan vaatteiden alkuperäinen ostaja ymmärtänyt, että pitsiosiot on joku koukulla silmukka silmukalta virkannut?

Sitten olen havahtunut ymmärrykseen, että huomattava osa myytävistä koreista ym. punontatuotteista on myös tehty käsin. Googlauksen perusteella jonkinlaisia korinpunontakoneitakin on, mutta monesti (ehkä jopa useimmiten) vaan ihminen istuu ja punoo. Käsinvalmistusta ei mitenkään mainosteta, varmaankin koska sitten olisi pakko ihmetellä niitä halpoja hintoja joilla koreja myydään. Taas alkaa pyörryttää kun mietin näitä tavara- ja rahavirtoja, ja kuinka ihmeellisen kätevästi kyllä yhden ihmisen punoma kori supsahtaa jostain Kiinan peräseinäjoelta Suomeen markettiin myyntiin, mutta kuinka täydellisen mahdotonta on saada tietää tästä ihmisestä ja hänen työoloistaan mitään.

No, kehaisenpa tässä että korintarpeessa olevalle on onneksi ns. hyvän mielen vaihtoehtojakin. Hommasin juuri Mamariisalta korin muksun palapeleille. Kaunis on ja tukeva, ja korvasi tosi ruman muovikorin. Korin ovat punoneet tansanialaiset rouvat Lulanzin kylästä.

Vasta hankittu Mamariisan kori alinna, sen takaa kurkkii suomalainen tuohikori ja tuolilla oleva pajukori on joskus löytynyt kirppikseltä. Tässä siis murto-osa koreistani. Diagnoosina korikahjous...

Muitakin reiluja korivaihtoehtoja on, ainakin Tikausta löytyy. Siis melkeinpä kaikkea löytyy reiluna versiona, jos vaan ehtii ja jaksaa hakea. Kai asia on niin, että pitäisi pyrkiä sellaiseen kulutustilanteeseen, jossa uudet hankinnat ovat niin harvinaisia että ehtii jokaiseen paneutua huolella.

Talvivaatteista jotka ovat tai eivät ole sitä miltä näyttää

Ihan tähän alkuun pari pitsikuvaa keskustan trendi-Fidasta. Arkku täynnä virkattuja pitsejä, kaunis eri valkoiseten sävyjen ja virkattujen pintojen yhdistelmä, melkein taideteos:

Käsinnyplätyllä pitsillä koristettu liina, 15 e jos joku kaipaa hienompaa pöydänpäällistä.

Edellisen kirjoituksen kommenteissa muistelin muinaisia teiniaikojani ja sitä kuinka tehdäkseni oikeanlaisen vaikutuksen muihin yläastelaisiin kärsin ilman pipoa hurjilla pakkasillakin. Kun vertaa tilannetta nykyhetkeen, voi vain olla tyytyväinen siitä että tällä hetkellä muodissa ovat lämpimät, funktionaaliset talviasut. Untuvatakit, muhkeat pipot, paksut villaneuleet, jokasäänkengät, parkat ... kerrankin se, mikä on mukavaa näillä säillä, on myös trendikästä. Tosin ongelmansa on siinäkin: kun teknisistä materiaaliesta tehdyt, viimeistä pistoa myöten toimivaksi ja lämmön pitäväksi mietityt ulkoiluvaatteet ovat muodikkaita, niistä tehdään saman näköisiä, mutta ominaisuuksiltaan toimimattomia muotiversioita. Jutskailin erään valokuvaajan kanssa, jonka heikko kohta on tekniset retkeilyvaatteet, ja hän piti kummallisena joskin humoristisena sitä, että tehdään teknisen ulkoiluvaatteen näköisiä vaatteita, jotka eivät kuitenkaan toimi samalla tavalla, ja sitten (se humoristinen kohta) ... myydään ne vielä kaksi kertaa kalliimmalla kuin kalliihkot tekniset esikuvavaatteet! Jos nyt lähtisin ostamaan untuvatakkia tms. lämpövaatetta, niin menisin varmaan Partioaittaan tai vielä mielummin johonkin Ase ja erä -myymälään, sieltä luultavasti saa juuri sitä mitä näyttääkin saavansa. Esteettisesti vaan olen viehättynyt enemmän villakangastakkeihin (itselläni), urheiluvaatteet kiinnostavat ulkonäöllisesti vain jos ne ovat siltä ajalta kun kolmiosainen tweedpuku oli urheiluasu.

Toinen saman ilmiön esiintymismuoto on kun muhkeat skandinaavisilla kuoseilla koristellut villaneuleet ovat muotia, niistä tehdään kopioversioita akryylistä, joka ei juuri lämmitä.

Tapasin eilen kaffin ääressä Laura Honkasalon, jolta muuten on ihan näillä hetkillä tulossa budjetti- ja pihistelyaheinen kirja Nuukailua. Kummallakin oli chic talvitakki (pakko myöntää että Lauralla vielä tyylikkäämpi kuin minulla - uskomattoman huolellisesti ja kauniisti tehty musta villakangastakki tuntemattomalta kotimaiselta merkiltä 60-luvun alusta pikku karvareunuksineen, kangasreunusteiset napinlävet, täysin priimakunnossa, olen lievästi kade) ja iloitsimme tämänhetkisestä muotivirtauksesta, joka sallii yhdistää siistiin ja siroon takkiin lämpimän, tötterömäisen pipon. Parhaita muotikeksintöjä viime vuosilta! Kävimme myös Eurokankaassa, ja voin ilokseni raportoida, että poistuin sieltä ostamatta mitään. Hahaa! Olen vapaa! Kankaat eivät enää sumenna järkeäni!

 

Vuotuinen kevättalven visiitti kasvitieteelliseen puutarhaan Pikku Onnettaren kanssa. Tuskin mikään on yhtä virkistävää pakkasen ja hankien keskellä! Tällä kertaa eväänä oli itsetehtyä sushia.  

Parissa haastattelussa minulta on kysyttyä vinkkiä miten estää itseään shoppailemasta vaatteita. Niiden vinkkien lisäksi mitä kirjasta löytyy, voin myös vinkata uuden - blogi. Kun on enemmän tai vähemmän velvoittavasti lupautunut esittelemään kaikki vaateostoksensa blogissa, se on omiaan lannistamaan pöhköimmät ostohalut. Tai siis kun pitäisi sitten selittää, että mihin tarpeeseen ja käyttöön tämä vaate tulisi, ja tietää jo valmiiksi että selitys olisi aika hatara, niin se hillitsee. Eilen näin erään rouvavaatekaupan loppuunmyyntialet, ja jollakin tekosyyllä käyskentelin katsomaan mitä sieltä löytyisi (rouvavaatekaupoissa voi olla varsin kiehtovaa tavaraa tarjolla). Käteni leijaili pitkään kirjotun tyllihameen yllä - puuvillatylliä! - mutta sitten aloin sommitella mielessäni ostoksesta kertovaa blogikirjoitusta, ja siitä tuli ihan hoopo, joka varmisti sen että jätin hameen sikseen. Empty Emptor on kirjoittanut blogien shoppailua lisäävästä vaikutuksesta, mutta toimii se toisinkinpäin!

Uutinen, valitus ja käsityö

Hei, olenko jo maininnut, että kirja on painossa!! Tämän kuun lopussa (viimeistään) sitä pitäisi saada kaupoista. "Hyvän mielen vaatekaappi", ja kirjoittaja siis Rinna Saramäki. Saa taputtaa! Niin ja varata kirjastoista ja kysellä kirjakaupoista!!

-----------------------------------

Viikon ärsytys: Nelly-nettivaatekaupan mainoskampanja:

Mainoksessa on tavalliseen, ja juuri siksi niin ärsyttävään tapaan sotkettu kaksi toisiinsa mitenkään liittymätöntä asiaa. On ensinnäkin asia 1, (vaate)shoppailun rakastaminen. Sitten on asia 2, bileissä käyminen parhaiden ystäviensä kanssa bileisiin sopivasti pukeutuneena. Mutta näiden kahden sulauttaminen toisiinsa on yhtä johdonmukaista kuin olisi vaikkapa "Oletko #cernholic? Täysin sydämin hiukkasfysiikkaa rakastava, joka mielellään käy maatalousnäyttelyissä kumisaappaat jalassa ja lippalakki päässä parhaiden ystäviensä kanssa? Tässä sinulle uusimmat hiukkaskiihdyttimet higgsin ja muidenkin hiukkasten etsimiseen." Shoppailu ja bailaaminen eivät ole sen likeisemmässä riippuvuussuhteessa keskenään kuin maatalousnäyttelyt ja harrastuneisuus hiukkasten kiihdytyksen alalla. 

Ostelun ja bilettämisen suhteesta voi muodostaa kätsyn nelikentän. Shoppaa ja bilettää, shoppaa ja ei biletä, ei shoppaa mutta bilettää ja lopuksi ei biletä eikä shoppaile. Shoppailu ei lisää biletystä - voi jopa olla että vähentää, jos kuluttaa kaikki disko- ja drinkkirahansa nettitilauksiin! Kukaties sadat #nellyholicit istuvat kaikki lauantai-illat kotona tietokoneen ääressä nenäänsä kaivellen, kun vähemmän ostelevat kanssasisaret taas tanssivat samaan aikaan jalkansa väsyksiin ja päätyvät ihailemaan ikimuistoista auringonnousua jatkoilla kattopuutarhassa. No, juuri tälläistä käsitteiden sotkemista mainostoimistolta on varmaan tilattukin.

Ihan tavanomaista on tietenkin mainoksissa yhdistää mainostettava asia johonkin positiiviseen, kuten nyt tässä tapauksessa juhlimiseen kavereiden kanssa. Siitä on turha nurista. Se, mikä nellyn mainoksessa minua nyppii, on se että mainostettava asia eivät ole mekot tai korkkarit, vaan nimenomaan osteleminen. Ostamisen, tai siis shoppaamisen, mainostaminen tökkii, se on jotenkin häiritsevällä tavalla perverssiä tässä maailman tilassa ja myös ä-r-s-y-t-t-ä-v-ä-ä. Samasta syystä kai kauppakeskusten mainoskampanjat ovat aina niin puistattavia. Ostamista on vaikea (mahdoton?) mainostaa millään kunniallisella ja ei-iljettävällä tavalla.

-------------------------------

Loppuun käsityö: ostin Pikku onnettarelle kirpparilta eurolla vakosamettimekon. Siinä oli edessä kirjonta, ihan siistiä jälkeä, mutta minusta väärän tyylinen vakosamettiin. Tai ehkä minun vain teki mieli askarrella. Juu, tarkemmin ajatellen se olikin syy. Löysin (pohjattomista) varastoistani pienen pikkuruisen virkatulla pitsillä reunustetun liinan ja kirjoin siihen ristipistoilla S-kirjaimen. Kirjontamallin sain 5 vuotta vanhasta japanilaisesta käsityöpaketteja mainostavasta Couturier-lehdestä.

 

 

 Mekon helmaan voisi vielä etsiä virkatun pitsin tasapainotukseksi.

Harvinaisempia käsityökirjoja

Olen saanut äidiltäni kaksi mielenkiintoista käsityökirjaa, joita ei ihan joka kirjakaupasta saa: Väänan kartanonrouvan virkattuja pitsejä ( Vääna Moisaproua heegelpitsid) ja Pala kakkua. Ensimmäinen on tuliainen Virosta Väänan kartanosta, ja jälkimmäinen Vesilahdesta. Kiitos äitee!

 Pala kakkua ja muita ompeluohjeita on Merja Viljasen kirjoittama, taittama ja valokuvaama omakustanne, joka opettaa tekemään kankaisia ruokia lasten leikkeihin. Todella kuniisti ja huolella tehty, ja luulisi että tämän ottaisi joku kustantamokin mielellään ohjelmaansa! Kirjaa saa näemmä ostaa Taitomaa-nettisivuilta.

 Kirjan mukana tuli vanhasta pitsiverhosta tehdyt teepussit, kuten kuvassa. Koitan maanitella Pikku onnetarta leikkimään teekutsuja kanssani, mutta häntä ei kiinnosta yhtä paljon kuin minua...

 Väänan kartanonrouvan pitsikirja muistuttaa ulkoasultaan ja kooltaan erästä toista Pitsikirjaa, olisipa mielenkiintoista tietää onko näillä jotain yhteyttä! Kirjassa esitellään Väänan kartanosta löytyneen mallikirjan virkattuja pitsitilkkuja ja niistä tehtyjä uusia pitsejä ja käyttöideoita.

 Olen käynytkin kerran kyseisessä kartanossa sukuseuran retkellä, viehättävä paikka. Kirjan parhaat mallit ovat mielestäni nämä rempseät rouvat.

 Virkkausmallit ovat selkeitä, ei tarvitse osata viroa niitä tulkitakseen. Kirjassa on myös englanniksi ja saksaksi mielenkiintoinen historiaosuus.

 

Klassisten pitsiessujen ym. lisäksi on hiukan rempseämpiäkin käyttöideoita. 

 

 

Tässä itse rouva Pauline Luise von Stackelberg. Kuvassa hänellä näyttäisi kuitenkin olevan tyllipitsikaulus eikä virkattu. Huomatkaa myös kampauksen takana näkyvät, myssyyn kiinnitetyt "barbes" pitsisuikaleet!

Uudenvuoden iloksi

Käykää iloksenne vilkaisemassa irlantilaisen Sheelin Lace Museumin valokuvia upeasta antiikkipitsin kokoelmasta. Mukana häikäiseviä hiuksenohuesta langasta virkattuja mekkoja (irish crochet), nyplättyjä viuhkoja ja sellaista ylellisyyttä, jolle tuskin on nykymaailmassa vastinetta. Ooh ja aah!

Pitsiostoksia taas

Pari viikonloppua sitten Hietsun torilla oli jotkin myyjäiset, ostin antiikkiliikkeen kojusta satsin pitsiliinoja. Hinnoittelu oli epäloogista ja myyjä koitti väittää (varmastikin vilpittömästi tietämättömyyttään) leavers-koneella tehtyä liinaa käsintehdyksi. Toivon välillä, että joku antiikkiliikkeen pitäjä pyytäisi minua lajittelemaan tekstiilinsä. Yleensä tekstiilit on sysätty johonkin pahvilootaan, huippuarvokkaat 150 vuotta vanhat kirjailut sekaisin kömpelöiden 1970-luvun virkkausten kanssa. Onhan tuollaista hauska penkoa, mutta ei ostajillekaan muodostu käsitystä siitä mikä on oikeasti arvokasta, kun kaikki on samassa läjässä.

Alempana todella pienisilmäinen filet-pitsiliina ja yllä kolme käsinnyplättyä pikkuliinaa. Mittakaavaa antavat perintösakset, isoäitini äidin aikoinaan mökin seinänrakoon sujauttamat. Nyt jo edesennyt mummoni löysi aikoinaan sakset, ja antoi minulle. Olen kiitollinen, ja kaiken lisäksi ne ovat hyvät paperisakset!

 Hyvin ohuesta (olisko 100-150 numeroista) langasta virkattu pieni liina ja konetekoinen tyllipitsiliina, laadukasta työtä sekin.

 Tylliosuuksien päälle on kiinitetty koneommeltuja pitsikukkia. Osa terälehdistä on taittunut mankeloitaessa kaksinkerroin, mistä tulee hieno kolmiulotteinen vaikutelma.

 Pitsi- ja kangasosiot on yhdistetty uskomattoman pienellä ja ohutlankaisella siksakilla. Joku melko varmakätinen ja tarkkasilmäinen tyyppi on tuossa ollut asialla. Olisi pitänyt laitta vertailuksi nykyaikainen ompelukoneen lanka. Ne ovat samanpaksuisia kuin kankaan langat, 4-5 kertaa paksumpia kuin tässä käytetty ompelulanka.

ps. sain blogitunnustuksen Neulanhaltijalta, joka tekee upeita sekä taide- että käyttökäsitöitä, mm. paljon isoja tilkkutöitä ja konekirjontaa. Käykää kurkkaamassa! Ja suuri  kiitos tunnustuksesta!!

Lace Cafe vol. 1

Tilasin Lace Cafe -nimisen mookin (= kirjamaisen lehden). Kuvassa myös upea hehkuvan aurinkoinen syyspäivä, olisko ollut tiistai. Eilen taas tuli vettä kuin aisaa, ja nyt aamutaivas näyttää taas pilvettömän kirkkaalta. Kovin heittelehtivää!


Mutta takaisin lehteen. Suosittelen sitä lämpimästi virkkaajille (tämä erityisesti Kirstille, joka aiemmassa viestissä kyseli virkkausblogeja). Kuvat ovat kauniita, ohjeet selkeitä ja tyyli innostava. Lehden tilatessani luulin, että siinä olisi muutakin pitsiä, olihan kannessa Knyppling-kirja, mutta tämä on siis nimenomaan virkkauslehti. Knyppling on kuvissa mukana vain skandinaavista vintagesöpöyttä tuomassa.


Mutta en ole ensinkään tyytymätön. Tässä oli paljon hauskoja ideoita, ja kaaviot eivät vaadi japanin osaamista (vaikka olenkin palannut japanin opiskelun pariin, virkkuuohjeet vastaanotan mielummin kuvina).

Pikku virkkaustöitä on sekä sisustukseen että päälle puettavaksi. Irlantilaisvirkkuuna tehty kaulakoru on aikamoisen soma, ja hyllynreunuspitsit saavat tulla kaikin mokomin uudestaan muotiin. Minkähän hyllyn sitä ilkeäisi pitsittää, ettei tule sisustuksellisia erimielisyyksiä ukkokullan kanssa..? Jaa-a, ehkä voisin aloittaa oman vaatekaapin hyllynreunoista.

Pitsi-irtokaulus ja olkihattu, olen aivan myyty. Taustalla tepsuttaa jo 1 v 2 kk Pikku Onnetar. (Tyttö on jo niin iso, että äitee voi lueskella virkkauslehteä leikkipuiston penkillä.)


Takaliepeessä saman sarjan muita käsityökirjoja, hyvin houkuttelevaa!