Aina vain laadusta

Kävin pari viikkoa sitten kouluttamassa suomessa valmistettuja vaatteita kotikutsumyyvän Kotimai Design -firman myyjiä vaatteiden laadusta. Parin tunnin koulutuksessa ei voi kuin raapaista pintaa, silloinkaan kun osallistujat ovat hyvin motivoituneita. Jotain tärppejä on, ompelujäljestä voi nopsaankin sanoa yhtä ja toista, kun taas kankaan laadun tunnistaminen vaatii pitkät ajat sormenpäiden totuttamiseen.

Pystyn itse aika hyvin kangasta koskettamalla päättelemään mitä materiaalia se on ja kohtuullisessa määrin arvioimaan myös kestoa/laatua. Pystyn arvioimaan miksi valmistuksessa on päädytty johonkin tiettyyn ratkaisuun, ja tiedän mitä muita vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla. Näen jos ompelussa on tapahtunut kämmi tai jos viimeistelystä on tingitty. – Mutta tämän ymmärryksen hankkiminen on vaatinut n. 10 vuoden aktiivisen askartelun kankaiden ja vaatteiden parissa, muotiopinnot mukaanlukien. Ei ole kohtuullista vaatia, että kaikki uhraavat yhtä paljon aikaa ja vaivaa vain saadakseen selville nukkaantuuko tai kiertyykö kaupassa tarjolla oleva t-paita vaiko ei.

Onneksi sentään kuitumateriaalia ei vaatteesta tarvitse kuluttajan itse arvailla, sen jo laki vaatii vaatteessa ilmoitettavaksi, mutta sen pidemmälle tiedon siirron vaatimukset eivät ulotu. Siitä eteenpäin laadun arvioinnin taakka lepää kuluttajan (tai sisäänostajan, jos hän on kunnianhimoinen) harteilla, vaikka hänellä ei ole välineitä tai kykyjä sen arviointiin. Sitäpaitsi monet seikat, esimerkkinä trikoon nyppyyntymisalttius, ovat sellaisia, että niitä ei kovinkaan tarkasti lopputuotteesta katsomalla ja hypistelemällä arvioida. Ja kuitenkin! Jossain vaiheessa tuotantoprosessia joku on tiennyt, minkäpituisia ja -laatuisia kuituja langankehruukoneeseen syötetään, millä koneella lanka on kehrätty, onko sille tehty nukanestokäsittelyjä, onko trikoo neulottu niin taikka näin, onko se kylvetetty anti-pilling-entsyymiliemessä vai lähetetty sellaisenaan maailmalle. Kuinka suurta huolellisuutta on noudatettu kappaleiden leikkaamisessa suoraan, onko nopeus vai työn jälki ollut ompelutehtaassa merkityksellisemmässä asemassa. Ja niin edelleen.
Jos näitä tietoja ei siirretä edelliseltä tuotantoketjun lenkiltä seuraavalle, niin todella vaikea niitä on valmiista tuotteesta esiin kaivaa (ehkä ompelujälki poislukien, joka on arvosteltavista seikoista selkein). Ihanteellisessa maailmassa kaikki vaatteen valmistukseen liittyvät tahot sekä antaisivat omista tuotantovaiheistaan tiedon eteenpäin että osaisivat ottaa edelliseltä lenkiltä sen vastaan, ja loppujen lopuksi myös tarjoilla kuluttajalle sellaisessa muodossa jossa hän kykenee sen ymmärtämään. Näin voisi tehdä oikeasti informoituja, hyviä ostopäätöksiä, ja vertailla eri tuotteiden hintaa perustellusti.

Facebook tarjosi minulle entuudestaan tuntemattoman suomalaisen suunnittelijan Alina Piun mainosta. Kerrankin onnistunut mainostarjooma ja vaatteiden tyyli osuu lisäksi kohdalleen! En ole nähnyt yhtään näistä vaatteista omin silmin, joten en voi kommentoida laatua, mutta nettikaupasta positiivisen esimerkkinä hyödyllisestä informaatiosta tämä:

Vaatemerkki siis tunnustaa nukkaantumisongelman olemassaolon, mutta vakuuttaa että tämän neuleen lanka on valikoitu sellaista laatua, joka kestää eikä nyppyynny. Oikein hyvä. Peruskuluttajalle tuon teknisempi informaatio tuskin on tarpeen (vai miten on? minä nyt haluaisin tietää ihan kaiken lampaan nimestä lähtien...)

kun taas tästä viskoositrikoosta haluaisin tietää hieman enemmän, koska viskoosia on niin moneen lähtöön, ja kyllä harmittaisi maksaa sellaisesta joka menee ensi pesussa rotanpesän näköiseksi. Minä nyt en muutenkaan osta vaatteita netistä, istuvuus ja kankaan tuntu ovat liian tärkeitä vaatteen hankinnan perusteita, mutta vaikka tietäisin että tämä malli on hyvä, niin epäluulo materiaalia kohtaan estäisi ostamisen. Vaikka siis tämä voi aivan hyvin olla vaikka kuinka laadukasta tavaraa.



Pienten vaatemerkkien tilanne on tietysti siinä mielessä hankala, että ei ehkä ole mahdollista saada täsmälleen samaa kangaslaatua kahteen eri erään, kun ei ole mahdollista ostaa suuria varastoja eikä toisaalta olla vahvassa neuvotteluasemassa kangasmyyjiin nähden. Mutta pitää vaan kaikin mahdollisin tavoin koittaa varmistaa, että saa kuranttia tavaraa – mikäänhän ei someaikana ole yhtä nopeaa kuin ikävien kokemusten leviäminen ja huonon maineen saaminen.

Logoista

 50-luvulta kajahtaa taas!

Koskennurmi-Sivosen teetettyjen vaatteiden laadun arvointia kästtelevästä tutkielmasta poimin couture/ateljeetyön arvosteluun ja arvoon liittyvästä käsitekentästä arvon "discretion" eli olisiko suomeksi hienotunteisuus tai huomiotaherättämätön tahdikkuus. Se ei Koskennurmi-Sivosen mukaan ole enää kovin korkealle arvostettu seikka, toisin kuin aiempina vuosikymmeninä. Moneen kertaan mainitsemani (ja lukemani) madame Dariaux'n Elegance viittaa jatkuvasti juuri tähän ominaisuuteen pukeutumisen ylimpänä saavutuksena – aina kello kuuteen asti, jonka jälkeen naisen velvollisuus ja oikeus on olla mahdollisimman säkenöivä ja lumoava.

No, huomaan että ilmeisesti mme Dariaux tai ties mikä vaikuttaa omaan psyykeeni, sillä koen itse tämän tietyn salaperäisyyden erittäin toivottavana ominaisuutena vaatteiltani. En nyt tarkoita tahdikkuudella  sitä, miltä vaatteet näyttävät, vaan sitä, mitä niiden perusteella pystyy päättelemään. En yhtään kaipaa sitä, että ventovieraat ihmiset pystyvät pelkästään katsomalla selvittämään mistä vaatteeni ovat kotoisin ja mitä ne ovat maksaneet. Tästä syystä inhoan logollisia tuotteita. Ne julistavat aivan liian avoimesti vaatteen alkuperän. Haluan olla itse tähti, ja vaatteet hiljaisia ja nöyriä palvelijoita, jotka eivät tuo itseään esiin. Logo on liian kovaääninen visuaalinen elementti ja lisäksi ymppää valmistajan tyyli- ja arvomaailman liian selvästi ulkoasuuni. Minua nyppivät muuten erinomaiset tuotteet, jotka on kuitenkin tärvätty länttäämällä niiden keskelle valmistajan liikemerkki. Valmistaja ilmenee kyllä asianharrastajalle muotoilusta muutenkin, ja jos ei ilmene niin antaa jäädä ilmenemättä.

Tietysti näin bloginpitäjänä, joka julkituo joka ainoan vaatehankinnan on hieman turhaa mesota 'salaperäisyydestä', mutta ainakin blogissa voin sitten kertoa juurta jaksain vaatteideni alkuperän ja motivaationi niiden hankkimiseen.

(Hyvän mielen vaatekaapin virallinen mielipide tietysti on, että jos logot sopivat ja kuuluvat omaan tyyliin, ne ovat täysin paikallaan, vaikka sitten olisi asukokonaisuutena logopaita, logohousut, logolaukku ja logotatuointi otsassa. Kukin oman mieltymyksensä mukaan.)

ShockAbsorber ja Repetto viestivät

Raivosin tuolla pari kirjoitusta taksepäin ShockAbsorberin mykkyydestä. Kuulemma ovat lähettäneet minulle aiemminkin vastuaksen - kumma vain, että se ei ollut saapunut sähköpostiini (kun automaattivastaus kuitenkin oli). Nyt olen saanut sieltä vastauksen, joka sisällöltään edustaa tavanomaista keskitasoa:
"DBA requires compliance with applicable laws and regulations and adherence to fundamental human rights within its own and supplier facilities. In addition to Country applicable Laws, the DBA fundamental requirements are based on the core Labour standards of the International Labour Organization ( www.ilo.org ).
On a regular basis,  factories are audited with or without prior notice. In case of any detected non conformities, an action plan can be agreed and monitored to reach the expected level of compliance. Audits are done by a combination of independent and internationally recognised auditing firms, our own accredited auditors, and the Worldwide Responsible Accredited Production program www.wrapapparel.org/".
Jatkokysymyksiini siitä, tukevatko he elämisen mahdollistavaa palkkaa (living wage) ja missä maissa tuotantoa on, ei ole kuulunut vastausta.
Mielenkiintoista on, että Shock Absorber kuuluu BDApparel yritysryppääseen - tieto, jota en ShockAbsorbein omilta sivuilta löytänyt. Samaan ryppääseen kuuluvat myös mm. Fila, Wonderbra ja Dim. DBA:n nettisiuilla heidän tuotantopaikoikseen on ilmoitettu Filippiinit, Sri Lanka, Romania, Slovakia, Etelä-Afrikka, Saksa ja Ranska. Nettisiujen alkusivulla on slogan "Made in Experience" (jaa-a, mitähän tuostakin olisi mieltä!). Eräällä alasivulla mainitaan "These principles include ethical sourcing requirements for suppliers from whom DBApparel sources products." mutta asiasta ei kerrota sen tarkemmin. Hei, DBA! Päivittäkää itsenne 2000-luvulle ja selostakaapa valmistusasiaa vähän selvemmin!!

Kirjoitin vielä Repettolle ja kysyin, mistä heidän kenkiensä nahkat tulevat. Sieltä vastattiin valon nopeudella ja mikäpä vastaillessa, kun heillä oli tälläistä sanottavaa:
"To answer your inquiry about our leathers, all of them come from Europe (France, Spain or Italy) and comply with the Reach regulation, which is a European regulation aiming at reinforcing the knowledge of the chemicals that are produced or imported in the European market, thus ensuring a better health and environmental protection."
Eli kaikki käytetty nahka tulee Euroopasta ja noudattaa näinollen Reach-säädäntöä. Fantastisen mahtavaa! Ilman huolellisia ympäristönsuojelutoimia todella saastuttava nahkan tuotanto on suurelta osaltaan keskittynyt maihin, joissa ympäristölainsäädäntö on onnetonta tai sitä ei juuri valvota, ja tärvelee ympäristöä todella rankasti. Joten tässä asiassa kannattaa ehdottomasti suosia eurooppalaista. Nyt vasta hinkuankin Repettoja, mutta kuinka saada ne käsiini? Onko tässä nyt pakko lähteä Pariisiin, voi voi...