Tirolipaidan uudistus

 

Löysin keskitalvella (huom. villasukat) UFFista jättikokoisen sinivalkoraidallisen tirol-paidan, jonka kankaaseen ja söpöihin lankanappeihin hurmaannuin. Paidasta tuli kesämekko, joka on osoittautunut erittäin käteväksi hellevaatteeksi.

  

Poseeraan mökillä e-rit-täin luontevasti.

Vaikka paita olikin XXL-kokoa, mieluisen helman pituuden saavuttamiseksi piti vähän kikkailla. Laitoin pidennykseksi raidan valkoisesta  puuvillasta ja sen reunoihin aivan kapeaa brodyyri-reikänauhaa
(tehty "sveitsiläisellä käsikoneella" = Swiss Handmaschine, ehkä 60-100 vuotta vanhaa... ).

Helmaan uhrasin käsintehtyä valkokirjontanauhaa, jonka ostin pari vuotta sitten Wienistä.

Kunnioittaakseni käsintehtyä nauhaa päätin huolitella osan saumanvaroista käsin (öh, huomaan että minulla on ehkä jotain omituisia päähänpinttymiä). Sivusaumat surautin siksakilla, mutta brodyyrin ja koristenauhan huolittelin käsin. Se on hyvin meditatiivista puuhaa ja jälki paljon siksakkia kauniimpi.

 

Pitsiä Anna-lehdessä

Käly toi tuliaiseksi Anna-lehden, jossa nätti kolmen aukeaman pitsijuttu. Minna Hepburnin shampanjanvärinen pitsimekko (keskikuvan oikealla sivulla) houkuttaisi kovastikin, oih ja voih...

Maison Martin Margiela kohtaa pitsin

Ei älylllis-viileästä dekonstruktion esitaistelijasta Maison Martin Margielasta ensimmäisenä pitsi tule mieleen, mutta heidänkin uudessa kokoelmassaan pitsillä on merkittävä osa. Hyvin perinteisellä pitsillä, mikä on sinänsä hieman harmi. Kaikista vaatemerkeistä ehkä juuri MMM:ltä olisi odottanut jotain analyyttisempää lähestymiskulmaa pitsiin... no, kurkkaamisen arvoista silti!

* Suomalainen tyttö Pariisin muotimaailman pyörteissä Fashionweek 2 aivan MMM näytösen eturivissä (vaiko backstagella?)

* Koko kokoelma style.comissa

Pitsimuotia Finnconista

Kävin viikonloppuna tieteiskirjallisuuden ja muun spekulatiivisen fiktion ystävien tapahtumassa Finnconissa. Ei uskoisi, että sielläkin näkee upeaa pitsimuotia, mutta näin kävi; bongasin tämän todella hienoon itsetehtyyn pitsimekkoon pukeutuneen henkilön. Mekko on tehty pöytäliinasta (kukaties Vaasan pitsitehtaan tuotantoa??), ja simppeli malli tuo koristeellisen kuvion kauniisti esiin.

 Oma pitsimekkoni samasta tapahtumasta (mekko on jäänyt blogittamatta, vaikka ostin sen jo viime vuonna. Se oli ostettaessa pitkähihainen ja lyhythelmainen, nyt lyhythihainen ja pitkähelmainen...). Kädessä juuri minuutteja aiemmin Sorsapuiston puistokirppikseltä ostamani rottinkilaukku. Rottinki, aah! Ostin myös conista kauniin pitsiviuhkan, josta kuvia myöhemmin, ja kasan kirjoja.

 Coni oli tänä vuonna Tampereella, ja niinpä oleskelimme vanhempieni luona naapurikunnassa. Hurja mustikkavuosi meneillään, kuulemma viimeksi viisikymmentä vuotta sitten ollut vastaavaa. Pikku onnetarkin on lämmennyt mustikoiden poimimiselle.

Pikku onnetar metsätiellä, matkalla syömään marjoja suoraan varvuista. Tässä yllä äitin tekemä mekkonen, koitan saada kaavoitettua täydellisen kesämekon ja tämä on yksi varhaisemmista kokeiluista.

Carrickmacross-pitsikokeilu

 Päätin testata erilaisia tyllipitsitekniikoita, nyt kun minulla vihdoin on kaunista puuvillatylliä. Carrickmacross-pitsi on (rasittavan pitkällä nimellä raskautettu) tyllin päälle hienolla batistilla kirjottu tekniikka. Tekniikka on kotoisin Irlannin samannimiseltä seudulta ja se on noussut valokeilaan kiitos Catherine Middletonin hääpuvun (tosin siinä tyllin päälle applikoitiin pitsiä, mutta periaate on kai sama).

Kangas ja tylli harsitaan päällekkäin ja ommellaan yhteen. Sitten ylimääräinen kangas leikataan pois, joka onkin jutun jännittävin osuus. Jos saksenkärki lipsahtaa ja leikkaa tyllinkin, koko homma on pilalla. Kankaan pitää olla niin ohutta, että paperille piirustettu mallipiirros kuultaa läpi.

 Tässä valmis koekappale. Numeron 40 virkkuulangalla tehty kirjonta on näyttävä hentoa tylliä vasten, mutta ohuempi lanka olisi vähemmän kömpelön näköistä.
Applikaatiokankaan voisi käyttää myös toista tyllikerrosta, jolloin lopputulos olisi keveämmän näköinen. Ja lopputuloksen voi viimeistellä kirjomalla. Tällä tekniikalla on tehty mm. häähuntuja ja kastemekkoja.

Sain kirjoa näissä ihanissa kesätunnelmissa, ihan autuasta!

Pitsiärtymykset osa 1 - väärä nimi

 

Pitsiunelmia aloittaa nipotussarjan pitsiin liittyvistä pienistä ärtymyksen aiheista. Myös lukijoiden ideoita otetaan vastaan!

Tämä kaukaa katsoen ihan hauskannäköinen pitsitakki Onlystä (30 e) on nettisivun mukaan "lace crochet". Ymmärrän kyllä, että häviävälle pohjakankaalle konekirjotulle pitsille ei ole yhtä ainoaa selvää nimitystä, sen enempää suomeksi kuin englanniksikaan, mutta sen sijaan virkkaus on hyvin selkeärajainen tekniikka, jonka tunnistaakseen ei tarvitse olla vihkiintynyt pitsitieteen syvällisyyksiin. Joten olkoon tämä chemical lace, koneommeltu pitsi, venice lace, guipure - vaihtoehtoja on monia, sekä romanttisia että asiallisia - mutta ei sotketa tähän virkkausta. Erityisen harmillista tästä termisekaannuksesta tekee se, että kaupoissa on paljon virkattuja, ällistyttävän halpoja tuotteita, ja kuluttajat eivät välttämättä käsitä niiden olevan oikeasti käsintehtyjä. Asiaa ei todellakaan auta se, että koneellatehtyä markkinoidaan käsintehdyn tekniikan nimellä.

Only ei ole suinkaan ainoa taho, joka syyllistyy sekavien nimitysten käyttöön tämän pitsityypin kohdalla (jota olen omavaltaisesti päättänyt nimittää koneommelluksi pitsiksi, se kun mielestäni on asiaa napakasti kuvaava sanayhdistelmä). Monesti näkee koneommeltua pitsiä kutsuttavan nimellä "macrame lace", joka on melkein yhtä pökelöä kuin sen nimittäminen virkkaukseksi. Tähän olen törmännyt niinkin oletettavasti asiantuntevissa paikoissa kuin Voguessa ja luksuskauppa Mytheresassa. Makramee on solmutyötä, ja saa sillä aikaan pitsimäisiäkin pintoja, mutta tuolla sanalla kuvaillut pitsit ovat jotain ihan muuta. Koneommellulle pitsille kun olisi muutenkin jo englanniksi monta mahdollista synonyymiä: solubility lace, chemical lace, embroidered lace, jopa burn-away lace. Tai sitten voisi käyttää epätarkkaa, mutta runollista ilmaisua venice lace tai guipure. Mutta ei macrame, joka viittaa jälleen tiettyyn selkeästi rajattuun tekniikkaan.

Jos joku vaatteen ostaja nyt haksahtaa kutsumaan väärää pitsiä väärällä nimellä, se on aivan ymmärrettävää, koska pitsituntemus ei (vielä) kuulu pakolliseen oppimäärään. Mutta ei käy laatuun, että tekstiilejä työkseen käsittelevät nimittelevät materiaalejaan miten sattuu. Pienelle pitsin lajeja käsittelevälle luentosarjalle voisi olla tilausta...

Pitsin varjot & uusi kassi

Kuukausikaupalla kaapissa käyttämättä hautunut tyllihame pääsi taas käyttöön, neutraalinvärisenä kombona ruskeanharmaan paidan ja harmaanruskean neuleen kanssa. Pitsihameen yksi hurmaavista puolista on sen katuun langettama varjokuva:

Stokkan alennuslaarista tarttui mukaan neljällä eurolla sievä kirjottu pellavapala, josta juuri sai tilavan kesäkassin. Sisäpuoli ja pohjavahvike ovat Eurokankaasta ostettua kaunista ruskeansävyistä pellavafarkkua (jota ei ole enää saatavilla, ostin pakan loppuun). Pohjavahvikkeessa on nurja puoli ulospäin ja sisäpuolella oikea puoli, nurj on vaaleampi.

Pinkomo-suutarin reippaat pojat laittoivat sangat paikalleen ja pohjaan nastat. Kassi voisi olla hiukan ryhdikkäämpikin - olisi kannatanut laittaa tukikangas myös sisäpuolelle - mutta toimii näinkin kun ei vaan tunge liian täyteen rompetta.

Kankaassa on kolmella eri beigen sävyllä kirjottuja höytyviä - viipyilevää pellavatunnelmaa rouva Ayano Uchidan hengessä.