Katsokaa miten kaunis tapetti löytyi alimmaisena seinästä!

Huomaan motivaatio-ongelmaa laatukirjan kirjoittamisessa. Syy on, että on todella epätehokasta koittaa huolehtia vaatteiden ja muiden tekstiilituotteiden laadukkuudesta opastamalla jokaista kuluttajaa yksitellen. On oikeastaan ajanhukkaa, että miljoonat ihmiset joutuisivat käyttämään kuukausia opetellen kankaiden ja ompelujäljen tunnistamista. Laajamittaisen rationaalinen ja ainoa todella tehokas ratkaisu olisi kodinkoneiden energiamerkinnän tapainen kestävyysmerkintä, tai vaihtoehtoisesti tietyn laatutason alittavien tuotteiden poistaminen markkinoilta jollain ohjaustoimenpiteellä. EU:n komission tuoreessa kiertotaloustiedonannossa on kunnianhimoiset visiot tulevaisuudesta ja käsittääkseni tämäntapainen markkinoiden ohjaus sopisi siihen kuin nenä päähän.
Minun henkilökohtaiselle taloudelleni on toki hyvä, jos voin kirjoittaa aiheesta kirjan ja saada mahdollisimman monet ihmiset ostamaan sen. Ja pukeutumisesta ja vaatteista erityisesti kiinnostuneita ihmisiä on paljon, joille tälläinen opaskirja on kiinnostavaa luettavaa "harrastepohjalta". Mutta entä ne ihmiset, joita kirja ei tavoita tai se ei vaan kiinnosta? Helppoa sen olla pitäisi.


Hei, mahtavaa, 200 lukijaa blogissa! Voisin taas järjestää arvonnan, osuisi myös joulun kanssa kivasti yksiin. Mitä sanotte?

Logoista

 50-luvulta kajahtaa taas!

Koskennurmi-Sivosen teetettyjen vaatteiden laadun arvointia kästtelevästä tutkielmasta poimin couture/ateljeetyön arvosteluun ja arvoon liittyvästä käsitekentästä arvon "discretion" eli olisiko suomeksi hienotunteisuus tai huomiotaherättämätön tahdikkuus. Se ei Koskennurmi-Sivosen mukaan ole enää kovin korkealle arvostettu seikka, toisin kuin aiempina vuosikymmeninä. Moneen kertaan mainitsemani (ja lukemani) madame Dariaux'n Elegance viittaa jatkuvasti juuri tähän ominaisuuteen pukeutumisen ylimpänä saavutuksena – aina kello kuuteen asti, jonka jälkeen naisen velvollisuus ja oikeus on olla mahdollisimman säkenöivä ja lumoava.

No, huomaan että ilmeisesti mme Dariaux tai ties mikä vaikuttaa omaan psyykeeni, sillä koen itse tämän tietyn salaperäisyyden erittäin toivottavana ominaisuutena vaatteiltani. En nyt tarkoita tahdikkuudella  sitä, miltä vaatteet näyttävät, vaan sitä, mitä niiden perusteella pystyy päättelemään. En yhtään kaipaa sitä, että ventovieraat ihmiset pystyvät pelkästään katsomalla selvittämään mistä vaatteeni ovat kotoisin ja mitä ne ovat maksaneet. Tästä syystä inhoan logollisia tuotteita. Ne julistavat aivan liian avoimesti vaatteen alkuperän. Haluan olla itse tähti, ja vaatteet hiljaisia ja nöyriä palvelijoita, jotka eivät tuo itseään esiin. Logo on liian kovaääninen visuaalinen elementti ja lisäksi ymppää valmistajan tyyli- ja arvomaailman liian selvästi ulkoasuuni. Minua nyppivät muuten erinomaiset tuotteet, jotka on kuitenkin tärvätty länttäämällä niiden keskelle valmistajan liikemerkki. Valmistaja ilmenee kyllä asianharrastajalle muotoilusta muutenkin, ja jos ei ilmene niin antaa jäädä ilmenemättä.

Tietysti näin bloginpitäjänä, joka julkituo joka ainoan vaatehankinnan on hieman turhaa mesota 'salaperäisyydestä', mutta ainakin blogissa voin sitten kertoa juurta jaksain vaatteideni alkuperän ja motivaationi niiden hankkimiseen.

(Hyvän mielen vaatekaapin virallinen mielipide tietysti on, että jos logot sopivat ja kuuluvat omaan tyyliin, ne ovat täysin paikallaan, vaikka sitten olisi asukokonaisuutena logopaita, logohousut, logolaukku ja logotatuointi otsassa. Kukin oman mieltymyksensä mukaan.)

Elämäni kuvina

Mahtavasta Kaisa-kirjastosta (Hgin Yliopiston pääkirjasto) raahaamani vaatelaatuun liittyvä kirjapino sekä jälkiruokana pieni kirjanen ulkoavaruuden oikeudellisista ja kehityksellisistä kysymyksistä. Kirjasto on se paikka, jossa hamuamisimpulssini saavat virrata vapaasti.

  Fleuristessa tekstiili-insinöörinä. Hiukan kuivaa mutta juuri näihin kirjoihin on piilotettu syyt siihen, miksi jotkut vaatteet kestävät hyvinä vuodesta toiseen ja toiset nuhjaantuvat samantien.

 Uuden kodin vanhat tapetit. Otin näistä mallit talteen. Alanurkassa ei pilkota home vaan noki - tässä kohtaa on ollut takka joskus aika kauan aikaa sitten.

Uusi vintagesyystakkini. Huom. älyttömän päheä tweedvuori. Se lämmittää, ja napakka polyester-puuvilla-päällikangas pysäyttää tuulen. Ostin takin kesällä Remakelta ja samassa paikassa teetin siihen yhden lisänapinläven, kun mielestäni napitus loppui liian aikaisin. Oli muuten edullista, vähänkö alan teettää napinläpiä joka paikkaan ihan vain huvin vuoksi :)
Kiitos Oona kuvasta!

Blogiyhteistyökumppani löytynyt!!

Aluksi ilmoitusasia: ryhdyin blogiyhteistyöhön Kierrätyskeskuksen kanssa ja olen nyt heidän virallinen bloggaajakumppaninsa. Omaksi hyödykseni saan lahjakortin Kierrätyskeskukseen ja saan hyvissä ajoin etukäteen kutsuja Kierrätyskeskuksen tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Lukijoille en tiedä onko tästä hyötyä sen puoleen kuin haittaakaan, koska joka tapauksessa kirjoittaisin kuten tähänkin asti usein kierrättämisestä ja Kierrätyskeskuksesta :D  – en usko että journalistinen linjani tämän myötä muuttuu. Kommentoikaa sitten jos alan kuulostaa liian sokeriselta. Kierke ei kumminkaan juttujen sisältöön puutu, heidän saantinsa tästä asiasta on näkyvyys ja tunnettuus.
(Kierke on suurinpiirtein ainoa taho jonka kanssa voin ryhtyä blogiyhtiestyöhön tekemättä moraalisia kompromisseja, tosin eipä minua juuri ole lähestyttykään tästä aiheesta. Joku tiedotustaho kysyi kerran saavatko lähettää minulle "bloggaajia kiinnostavia" vinkkejä ja viestejä joista saa ideoita kirjoitusten aiheiksi – no, ne olivat tyyliä "Suomen puhelinsanitoijaliitto on valinnut vuoden Luuriputsaajan!" tai joku firma on tehnyt jonkun tuotteen tässä siitä kuva. Kyllä pitäisi kalmanhiljaista olla idearintamalla että olisin niistä ruvennut juttuidiksiä poimimaan...)

Muutenkin blogiin liittymättä vielä suunnitelmissa eräs projekti Kierrätyskeskuksen kanssa, ihaniin vaatteisiin liittyvä, toivottavasti se etenee pian! Haluaisin päästä hipeltelemään vanhoja, hyvin tehtyjä vaatteita, sillä Ritva Koskennurmi-Sivosta lainaten

"Laadun tuntemus on kuin mikä tahansa taito: sitä ei opita teoriassa vaan olemalla välittömästi tekemisissä laadukkaiden tuotteiden kanssa."

Tämä lainaus on tutkielmasta, jonka sain mukaani kun kävin mmmadethis-blogin Marian kanssa männäviikolla käsityötieteen laitoksella kyselemässä uusimpia kuulumisia.
Koskennurmi-Sivonen on minulle tuttu Suomen muotiateljeiden historian ja niissä valmistettujen vaatteiden asiantuntijana, mutta en tiennyt että hän on myös kirjoittanut laadusta abstraktimmalla tasolla. Haluan pohjustaa omaa laatukirjaani myös laadun teoreettisella ymmärtämisellä (jotta sitten tiedän mistä kirjoitan). Koskennurmi-Sivosen tutkielmat käsittelevät käsityön ja mittatilausvaatteen laatua mutta samaa mallia voi käyttää myös valmisvaatteiden laadun hahmottamiseen. Erona on se, että mittatilausvaatteen laatu pitää kyetä hahmottamaan ja siihen luottamaan jo ennen kuin tavaraa on olemassakaan.

 

Marttojen tapahtuman vaatevaihtopisteestä nappaamani vyö ranteeseen kiedottuna. Näyttää minusta ihan tyylikkäältä, mutta tuntui hieman hankalalta. Lähtee kierrätykseen eteenpäin.

Elämäni epäonnistunein Älä osta mitään -päivä

Mikä järki on tunkea Black Friday ostohysteriapäivää Suomeenkin? Minä kun luulin sen olevan vain rapakon takainen vitsaus, joka on suunniteltu nälkäpalkalla sinnittelevien kaupanmyyjien perheiden kiusaksi (siis niin että kun kiitospäivän jälkeiseen perjantaihin sijoittuva musta perjantai tarkoittaa kaupan ovien avaamista alehimoisille shoppailijoille jo heti keskiyöllä tai jopa jo kiitospäivän iltana, myyjien kiitospäivän illallinen perheen kanssa ei onnistu). Älä osta mitään -päivä sijoittuu – ei tietenkään sattumalta – samalle päivälle. En voi kuin lainata Facebookissa näkemääni lauselmaa: "It's not a great deal if you don't need it".

Perhe aamupalalla uudessa keittiössä. 

Heti kun saatiin avaimet vietiin 

patjat, peitot, Pikku Onnettaren leluja ja pari astiaa, 

ja oltiin yötä retkellä uudess kodissa!

Nooo, minä ostin Älä osta mitään -päivästä huolimatta pitsan, aamiaistarvikkeet, niin ja hei asunnon! Nyt ollaan sit meidän perheessä asuntovelan lieassa seuraavat parikymmentä vuotta.

Vähän siis jännittää tulevat talouden käänteet, mutta itse ostos ei harmita. Uusi koti on huikeassa yli sata vutta vanhassa talossa oleva söpö, mutkikas pesäkolo puulattioin. Onneksi on tullut viimeiset pari vuotta karsittua tavaraa, sillä neliöitä vähenee kymmenen – huonekorkeus tosin mahdollistaa parviratkaisut joten loppujen lopuksi päästäneen lähelle alkuperäistä neliömäärää. Ensin tehdään pintaremontti ja joulukuussa sitten muutetaan, huh!

Hesari, #kiertotalous ja Kotivinkki

Oma naama isolla Hesarissa, melko vaikuttavaa :D lehti vaan pääsi käsilaukussa runttaantumaan.
Toivottavasti vain jutun lukijat eivät kuvittele, että tämä otos kuvastaisi tarkasti vaatekaappini sisältöä ja pukeutumistani. Narulla roikkuvista vaatteista kolme on ei-ihmistenilmoilla yleensä esiintyviä, ainoa "julkinen" on beige neule. Se taasen oli tänäänkin ylläni, ruskean jakkupuvun kanssa. Kainon villapöksyt ovat ihanan lämpimät, mutta tätä julkisuutta lukuunottamatta lämmittävät takamustani katseilta piilossa.

Aiheeseen liittyen olin tänään Sitran ja Suomen tekstiili ja muoti ry:n järjestämässä tekstiilin kiertotalousapahtumassa. Tapahtumassa sai ensinnäkin maukkaan aamiaisen (olenhan jo kehunut Sitran tarjoiluja?) ja pääsi tapaamaan tekstiilin uudelleenkäytön ja kierrätyksen parissa toimivia ihmisiä. Monet olivat jo tuttuja entuudestaan, mutta tutustuin myös uusiin yrittäjiin ja sain kuulla ulkomaisista kiertotaloushenkisistä yrittäjistä. Mieleen jäi Dutch aWearness, joka lupaa tekevänsä täysin kierrätettäviä työvaatteita. Materiaali on laadukas polyesteri, joten keston pitäisi olla hyvä, ja kierrätys uusiokuiduksi laadun romahtamatta onnistuu.

Positiivista somehuomiota saanut juttu kauppakeskuksen tekstiilinkeräyspisteestä (kolme lootaa: merkkivaatteet myyntiin emmy.fi-palveluun, josta saa itselle rahaa, käyttökelpoiset muut vaatteet Hope-yhdistykselle ja tekstiilijäte Dafecorille, organisoija L&T) on esimerkki sellaisesta yhteistoiminnasta, jota tarvitaan tekstiilin kierron parantamiseksi. Kolme aivan erillistä toimijaa on tavoitettavissa samasta paikasta, jolloin tekstiilin kierrättäminen oikein on tavalliselle normaalilaiskalle kuluttajalle helppoa. Jos pitäisi viedä kolmeen eri paikkaan, monelle saattaisi käydä aivan vastustamattomaksi houkutus tuupata kaikki hyväntekeväisyysjärjeställe, toivossa että he sitten lajittelevat ne oikein. Nyt on suht vaivaton yhden käynnin mahdollisuus poistaa taloudesta tarpeeton tekstiili laadusta riippumatta. Jos tämä toimii, ehkä multikierrätyspisteet yleistyvät!

Samaa "useampi toimija samassa paketissa" -ideaa ilmensi kuluttajien juhlavaatteita toisilleen välittävä Vress. Muuten kuluttajat voivat lainailla toisilleen juhlavaatteita ilman välittäjääkin, mutta yhteistyö pesulaketjun kanssa helpottaa hommaa ja motivoi palvelun käyttöön.

Loppuhuipennuksena tuoreimmassa Kotivinkissä myös minä ja minun vaatteeni, Minun tyylini -palstalla. Mielestäni oikein onnistunut kuva keeppikombosta ja myös minusta! Hitsi kun saisi aina oikean valokuvaajan ottamaan kuvat itsestään!!

Orchids on Your Budget

Palatakseni kevyempiin aiheisiin, olin viime sunnuntaina Leppävaarassa Marttojen Garderobi-tilaisuudessa haastateltavana ja myymässä kankaita (meidän perhe on muuttamassa, ja olen ottanut aktiivisen asenteen kangasvarastojen kutistamiseen). Jonkun verran sain kankaita myytyä, myös muutamia kirjojani, ja tilaisuus oli muutenkin käymisen arvoinen.

Vaatevaihtopisteellä vaihdoin yhden kankaan uhkarohkeasti ohueen nahanväriseen vyöhön vaikka ei ollut mahdollisuutta peilata, no, voi olla että se jatkaa piankin matkaansa eteenpäin, koska ei oikein sitenkään näytä päälläni sopusuhtaiselta. Otin sen sillä ajatuksella mukaan, että ehkä sopii ehkä ei, kohtalo määräytyy sitten kokovartalopeilin edessä. Ei kukaan n. kokoa 40 oleva lukija sattuisi tarvitsemaan sievää, kapeaa vyötä?

Kiitokseksi osallistumisesta sain upean orkidean, joka muistutti mieleeni ihanan kirjan Orchids on Your Budget. En ole koskaan kehunut sitä täällä blogissa, vaikka se on ai-van mah-ta-va! Kirjoittaja on Marjorie Hillis, jonka kuuluisin kirja on Live Alone and Like It, opas- ja kannustuskirja sinkuille (vaikkakaan tuota sanaa ei alkuperäisenä julkaisuajankohtana 1930-luvulla vielä käyttty). Orchids... opastaa taloudenpitoon, jonka päämääränä on saada käytettävissä olevilla - niukoilla- varoilla mahdollisimman paljon itselle tärkeimpiä nautintoja irti elämästä. Kirja on nokkelasti ja hauskasti kirjoitettu, eikä ollenkaan altistu säälittelemään vähävaraista lukijaa, päinvastoin koittaa tuupata hänet täyteen tarmoa ja ryhtiä. Kirjoittaja on usein jopa piikikäs, mutta ei ainakaan minusta ärsyttävällä tavalla.

Vaatteista Hillisillä on paljon edelleen pätevää sanottavaa. Kirjasta myös oppii, kuinka paljon aikaisemmin valmisvaateteollisuus muodostui pääasialliseksi vaatteidenhankintametodiksi Yhdysvalloissa kuin esim. Suomessa. Ei täällä meilläpäin vielä 30-luvulla ensisijaisesti hankittu vaatteita kaupoista, valloissa taas tämän kirjan valossa laukattin kaupasta toiseen ja oli peräti itsepalvelumyymälöitäkin (niistä kannattaa hankkia mm. iltapuvun kanssa käytettävä silkkinen shaali, jos vaatetustili on pieni!).

"There's the old saw (tell us if you haven´t heard this one before) about building your wardrobe around one colour. You may have learned this one just after the alphabet, but if you always follow it, you are a stronger-minded woman than most. It's amazing, in this enlightened age, to see how many women will go out and buy a brown coat, just as they planned to do, and then get carried away by a little navy-blue dress that is so sweet, and eventually choose a black hat because they can't find a becoming one in any other colour and black goes with everything (oh, does it?) Once you've done that, you can choose between wearing all three and looking as if you did not know any better, or getting three complete outfits. We wouldn't know which to advise."

"The most expensive item in your wardrobe and the greatest extravagance is the garment that can't be worn with a lot of other things (also in your wardrobe) or that you seldom wear at all, because you don't like it. If you have to economize, you can't afford mistakes, which are definitely luxuries."

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, joista tuntuu että rahaa saisi olla enemmän. Ainoa vikapuoli on, että tulee kadehtineeksi vilkkaan 1930-luvun ihmisiä, joilla tuntuu olevan vähintään parit pikkukutsut joka viikko ja iltapukujuhliakin monta kertaa vuodessa minimissäänkin!